V
vierailija
Vieras
Edelleenkään ihan kaikki eivät useasta eri syystä voi kulkea töihin polkupyörällä, kävellen tai julkisilla.
Yleisin syy auton käyttöön työmatkoilla on laiskuus tai ns. ideologinen autoilu, missä auto on korotettu ihmisen koko elämäntavan pyhäksy symboliksi.
Kun työn tekemisestä tehdään taloudellisesti kannattamatonta ja sinne pääsemisestä liian kallista ja hankalaa, loppuu myös työnteko.
Eikö ennen vanhaan tehty töitä, kun ei ollut autoja?
Tottakai on kohtuulista polkupyäräillä ensin kolmen lapsen hoitopaikat läpi viiden kilometrin säteellä ja sen jälkeen pyöräillä töihin 40km ja maksaa pyöräparkista veroetuutta. Takaisintulomatkalla on aivan hyvä napata puolesta välistä matkaa kaupasta viiden ihmisen sapuskat mukaan.
Tiedätkö mistä se johtuu, että erilaiset toiminnot kuten päivähoitopaikat ja kaupat on sijoitettu hajallaan ja kaukana toisistaan sijaitseviin paikkoihin? Vastaus: se johtuu autoilusta ja kaavoituksen sovittamisesta autoilun tarpeisiin. Ennen autoilun aikaa kaupungit ja kylät rakennettiin tiiviiksi siten, että erilaisiin paikkoihin oli helppo päästä ilman autoa.
Sen jälkeen pyykit voi pestä käsin kynttilänvalossa ja viedä lapsi resinalla korvalääkäriin. Maidot voi lypsää omasta vuohesta ja perunat kaivaa omasta maasta.
Tämä on se ideologisen autoilijan klassinen ajatusvirhe, missä autosta tehdään kaiken nykyaikaisen toiminnan symboli. "Ilman autoa ihminen ei voi elää nykyaikaista elämää", ajattelee ideologinen autoilija.
Ja jos tuntuu hankalalle, niin oliko pakko muuttaa sinne "jumalanseläntaakse"? Jos me kaikki vaan asuttaisiin kaupungin ydinkeskustassa, niin se se vasta olisi ihanaa. Ai niin... mutta mistä se ruoka sitten tulisi? Kiinasta soijapapuja ja ituja.
Vain hyvin pieni osa syrjässä asuvista ihmisistä on maanviljelijöitä. Pääosa heistä on tavallisia työssäkäyviä tai työttömiä.