Miten TYTTÖLAPSI palkitsee äitinsä?

[QUOTE="Pinja";26072367]
Mä en tajua minkälainen ihminen ajattelee, että tyttö ei voisi tuoda iloa vanhemmilleen, hullutella, kertoa/tehdä hassuja juttuja jne. Eihän tuo sukupuolesta ole kiinni.

[/QUOTE]

Sellainen nainen, joka ei itse ole tuonut iloa vanhemmilleen, eikä ollut lapsena elämäniloinen, hauska, aurinkoinen tyttö...? Ja joka jäi aina kakkoseksi veljelleen.

T: kyökkipsykologi

 

Sellainen nainen, joka ei itse ole tuonut iloa vanhemmilleen, eikä ollut lapsena elämäniloinen, hauska, aurinkoinen tyttö...? Ja joka jäi aina kakkoseksi veljelleen.

T: kyökkipsykologi

Et välttämättä ole niin väärässä.

 

Tytössä palkitsee se, ettei sillä ole loputonta tarvetta tuhota kaikkea mitä sen matkalle osuu.

 

Palaan vielä tänne. Silloin kun aloin miettimään näitä asioita, löysin brittien oman kaksplussan, jossa tyttärien vs. poikien palkitsevuus - tai miksi sitä voikaan sanoa- oli tutkittu isolla aineistolla. Suora siteeraus:

The results showed that mums are twice as likely to criticise daughters. One in five admitted to letting their sons get away with more and more than half of all respondents (55%) even went as far as admitting they have stronger bonds with their sons. Mums also ‘type’ their children according to their gender. Boys were labelled as ‘funny’, ‘cheeky’, ‘playful’ and ‘loving’. Girls on the other hand were said to be ‘stroppy’ ‘argumentative’, ‘eager to please’ and ‘serious’. Even mums who have only daughters used the same more negative ‘labels’ to describe girls, suggesting that these views on gender are inherited rather than learned.

Pisti silmään, että vakavuus, miellettämisenhalu ja väitteleminen on jutussa automaattisesti leimattu NEGATIIVISIKSI. No, ovathan naiset yleisesti niitä vakavampia (tästäkin on tutkimuksia, miehet luovat vitsit ja naiset nauravat niille), mutta tiedättekö kuinka tutkimuksen tuloksesta kertova juttu oli otsikoitu ihan arvostetuissa brittilehdissä?

..."moms do love their sons more than daughters"
Netmums Gender Survey - Netmums


Aika raju oikopolku tehty tutkimuksesta, jossa pojat leimattiin hauskoiksi ja tytöt vakaviksi.

Osaisiko joku sanoa tähän viisaita sanoja?

 

viidesosa myönsi että pojat saavat anteeksi enemmän
yli puolet myönsi että tuntee suurempaa läheisyyttä poikalapseen.

Jos nyt otetaan vaikka ketju jossa joku murkkutyttö on sanonut sanat läski homo. Hänet on leimattu itse piruksi ja ls puuttuu, hänestä on tehty ongelmatapaus.

Kuka poika e ole sanonut sanoja läski homo?

 

Tutkimus ei ollut kuitenkaan tieteellinen, vaan nettifoorumilla tehty kysely.

Toivon totisesti, että tyttärestäkin on yhtä paljon iloa kuin pojista.

Tavallaan pelkään, että meissä äideissä on jotenkin sisäänrakennettuna suurempi kriittisyys samaa sukupuolta kohtaan, koska näemme hänessä itseämme enemmän kuin pojissa.

MLL:n sivuilla on muuan opas murkkujen kasvatukseen. Siitä on esimerkkiteksti kettiön pöydän ääressä lehteä lukevasta äidistä, jonka luo tytär tulee uhmakkaasti ja vuodattaa, ettei halua mennä kouluun koska on esitelmänpitämispäivä. Äiti muuttuu äkkiä hyvin ärtyneeksi ja kivahtaa, että tytön täytyy nyt vain lopettaa vikinä ja tehdä se esitys. Kumpikin kokee mielipahaa.

Tytär olisi kaivannut tukea, mutta ei saanut sitä äidiltään. Äiti näki tyttäressään itsensä ja hänen mieleensä nousivat kurjat muistot omilta kouluajoilta, eikä hän kyennyt antamaan empatiaa tyttärelleen.
Jos lapsi olisi ollut poika, äiti ei ehkä olisi eläytynyt niin voimakkaasti tämän ahdistukseen.

Siksi väitin aloituksessani, että pojista tulee nautittua paljon ja mietin, kuinka käy tytön kanssa. Muistuttaako hänen jokainen eleensä jostain oman lapsuuden kipukohdasta vai näkeekö hänessä omaa persoonaa, joka tekee yllättäviä ja hassuja juttuja?

 

Mielenkiintoinen aihe. Itsekin poikien äitinä (ja ainoana lapsena, ei siis kokemusta sisarista tai veljistä) olen miettinyt olisiko tyttären äitinä oleminen jotenkin erilaista. Sehän nyt on fakta, että tytöt ja pojat vain ovat erilaisia, ei tarvitse kuin kouluaikoja muistella niin kyllä niitä eroja löytyy. Biologia määrää joitakin asioita, ja niin kuuluukin olla. Toki käyttäytymistä voi jonkin verran ohjata, tai ainakin yrittää, haluamaansa suuntaan kasvatuksella.
Eräs iäkäs nainen jolla on monta poikaa, ja vain yksi tytär, aikoinaan oli tokaissut että hukassa olisi jos kaikki olisivat tyttäriä. Nykyään on todennut, että olisihan se mukavaa jos noita tyttäriä olisi ollut enemmänkin.
Toisaalta samaakin sukupuolta olevat sisarukset voivat luonteeltaan olla hyvinkin erilaisia, ja äidin luonteen kanssa enemmän tai vähemmän "yhteensopivia" ja täten läheisempiä tai sitten ei.

 

[QUOTE="kameli";26076931]
Eräs iäkäs nainen jolla on monta poikaa, ja vain yksi tytär, aikoinaan oli tokaissut että hukassa olisi jos kaikki olisivat tyttäriä. Nykyään on todennut, että olisihan se mukavaa jos noita tyttäriä olisi ollut enemmänkin.
[/QUOTE]

Näin olen ymmärtänyt itsekin, että monesti tyttären ja äidin läheisyys lisääntyy myöhemmällä iällä, pojille taas isä tulee tärkeämmäksi kypsemmillä vuosikymmenillä.

 

En jaksa lukea koko pitkän pitkää ketjua. Itselläni on toistaiseksi vain yksi lapsi, mutta en minä ajattele häntä sukupuolensa edustajana, kaikkien muiden tyttöjen kloonina. Vaan hän on oma, ainutkertainen persoonansa kuten joka ikinen lapsi. Eli jokaisen tytön kanssa ne ilon aiheet ovat vähän erilaisia - riippuen lapsesta ja toisaalta vanhemmastakin. Ja toisaalta taas suurin osa vanhemmista iloitsee aika lailla samantyyppisistä asioista, niin tyttöjen kuin poikien kohdalla.

Mutta olet ap ihan hakoteillä, jos ajattelet lapsiasi vain tyttöinä ja poikina. Tutustu heihin IHMISINÄ - SE on kiinnostavaa!

Käsittämätöntä, että aikuisten kohdalla käsitetään yksilölliset erot, mutta omien lasten kohdalla nähdään vain kahdesta muotista tulleita klooneja! Pelottavaa. Jokainen ihminen on omanlaisensa.

 

Tuosta "tutkimuksesta". Siinä ei kerrota siitä, millaisia tytöt ja pojat ovat, vaan siitä miten heidän vanhempansa omista ongelmallisistakin lähtökohdistaan suhtautuvat heihin. Naiset eivät ole "vakavampia" kuin miehet vaan - varsinkin ennen vanhaan - oli sosiaalisesti arvostettavampaa nauraa miesten vitseille kuin kertoa niitä itse.

Tyttäresi tulee haastamaan sinut. Mutta ymmärrätkö, että niin tulevat poikasikin. Eihän poikienkaan kasvaminen pelkkää naurua ja vessapaperirullien ihastelua tule olemaan?! Mutta jos itse pidät tyttären tulevaa aikuiseksi kasvamista jo etukäteen hankalana, se tulee olemaan sellaista.

Usko jo, että ne ketkä sanovat tytärten ilahduttavan vanhempiaan juuri samalla tavalla kuin poikienkin, ovat oikeassa.

 

Mielestäni aihe ei ole vielä loppuunkaluttu.

Millaiset asiat saavat tyttärien äidit kyyneliin ilosta/nauramaan katketakseen/liikuttumaan? Kysyn siis ihan hyvällä.

Yritin näitä etsiä netistä, mutta (kuten olen kirjoittanut) suurempi osa tällaisista kertomuksista on poikien äideiltä. Mm. Lasten suusta -nettisivustolla 70-80% sutkautuksista on pojilta.

 

Kiitos kahdesta aiemmasta vastauksesta - jostain syystä en huomannut niitä ennen kuin postasin 16:00. Toivon kyllä, että nykyhetki on molemmille sukupuolille valoisampi kasvualusta kuin aika viisikymmentä vuotta sitten.

sdlfkjslkdfj, saatat olla oikeassa tuosta poikien äitinsä haastamisesta. Minulla on serkku, jolla on 6 lasta, joista kaksi tyttöä. Hän sanoo, että ikinä eivät pojat ole haastaneet häntä murrosiässä kuten tyttärensä, joiden kanssa on niin vaikeaa. Mietin tätä aika kauan, kunnes muistin sukulaisten kertoneen, kuinka hän on vaatinut nimenomaan tyttäriltään paljon enemmän osallistumista mm. kotitöihin ja pikkuveljien auttamista ja kodin hoitoa. Ehkä tytärten kapina ei ollut sitten pelkästään sisäsyntyistä, vaan seurausta kovemmista odotuksista ja vaatimuksista? Serkullani oli kyllä rankkaa monen lapsen kanssa, ja hän ehkä pyysi tyttöjä apuäideiksi tiedostamattaan, tajuamatta kuinka asetti heidät jo 9-vuotiaina liian kovaan asemaan.

Onhan Jari Sinkkonenkin kertonut, kuinka jälkikäteen itki "menetettyä lapsuuttaan" terapeutin luona, koska joutui teininä äitinsä henkiseksi tueksi, rooliin, joka ei kuulu lapselle. Ehkä tyttärien riski joutua äitinsä olkapääksi on vielä isompi - raivoa se herättää sukupuoleen katsomatta.

 

Kiitos kahdesta aiemmasta vastauksesta - jostain syystä en huomannut niitä ennen kuin postasin 16:00. Toivon kyllä, että nykyhetki on molemmille sukupuolille valoisampi kasvualusta kuin aika viisikymmentä vuotta sitten.

sdlfkjslkdfj, saatat olla oikeassa tuosta poikien äitinsä haastamisesta. Minulla on serkku, jolla on 6 lasta, joista kaksi tyttöä. Hän sanoo, että ikinä eivät pojat ole haastaneet häntä murrosiässä kuten tyttärensä, joiden kanssa on niin vaikeaa. Mietin tätä aika kauan, kunnes muistin sukulaisten kertoneen, kuinka hän on vaatinut nimenomaan tyttäriltään paljon enemmän osallistumista mm. kotitöihin ja pikkuveljien auttamista ja kodin hoitoa. Ehkä tytärten kapina ei ollut sitten pelkästään sisäsyntyistä, vaan seurausta kovemmista odotuksista ja vaatimuksista? Serkullani oli kyllä rankkaa monen lapsen kanssa, ja hän ehkä pyysi tyttöjä apuäideiksi tiedostamattaan, tajuamatta kuinka asetti heidät jo 9-vuotiaina liian kovaan asemaan.

Onhan Jari Sinkkonenkin kertonut, kuinka jälkikäteen itki "menetettyä lapsuuttaan" terapeutin luona, koska joutui teininä äitinsä henkiseksi tueksi, rooliin, joka ei kuulu lapselle. Ehkä tyttärien riski joutua äitinsä olkapääksi on vielä isompi - raivoa se herättää sukupuoleen katsomatta.

Tässä pohdinnassasi alkaa jo olla järkevän analyysin makua. Mutta tuo edellinen viestisi, jossa yhä vaadit kerrottavaksi asioita, jotka saavat tyttölasten vanhemmat ilahtumaan ja nauramaan jne. Toivoisin, että ymmärtäisit, etteivät ilahduttavat asiat ole sukupuolisidonnaisia. Jos olet itse tasapainoinen vanhempi, sekä tytön että pojan kasvaminen ilahduttaa sinua. (Ja saa välillä raivoihin.)

 

Tuosta "tutkimuksesta". Siinä ei kerrota siitä, millaisia tytöt ja pojat ovat, vaan siitä miten heidän vanhempansa omista ongelmallisistakin lähtökohdistaan suhtautuvat heihin. Naiset eivät ole "vakavampia" kuin miehet vaan - varsinkin ennen vanhaan - oli sosiaalisesti arvostettavampaa nauraa miesten vitseille kuin kertoa niitä itse.

Tämä on hyvä huomio. Uutisoitiinhan taannoin jopa neuvolakorttien "stereotyyppisistä" sanavalinnoista: terhakka neiti, tomera/potra poika. Kaikki aikuisten asettamia suhtautumistapoja.

Sen verran vielä, että olen kyllä huomannut, että joillekin äideille iloa tuottaa se, kun lapsi tekee enemmän "odottamatonta". Esim. jos poikalapsi vie astiat koneeseen, äiti on haltioissaan, koska on ehkä tottunut, että mieskään ei niitä vie. Ehkä tästä johtuen - kun äiti vielä on niin paljon kotona ja keittiössä - pojat saavat joissakin kodeissa enemmän tunnustusta ja äidin ilahtumaan tällaisesta. Koska - ne tytöthän osaavat pyytämättäkin...

Mutta pätee sama toisinkin päin: ainakin meidän suvussa (kyllä, on aika vanhoillinen, siksi näitä asioita kaivelenkin) muuan naispuolisesta serkusta puhutaan aina ihaillen, kun osaa ajaa rekkaa kuten isänsä isossakin kaupungissa, ILMAN KARTTAA!

Minä kävin vaihdattamassa autoon talvirenkaat, ja kun kerroin tästä äidille, hän melkein hyppäsi kattoon: miten meidän tytär teki sellaisen tempun, miten osasin!

Jokin siis näissä rooliylityksissä näyttää ihastuttavan vanhempaa polvea, ehkä siksi poikien imurointi, siivous ja vaikka kukkien kastelu saa niin paljon ihastelua - mutta pätee sama toisinkin päin.

 

Edellisestä viestistäsi saa käsityksen, että olet kasvanut ympäristössä, jossa tyttö ei saanut kasvaa omien taipumustensa mukaan vaanahtaisiin rooleihin. Luultavasti sen takia mietit nyt näitä asioita, kun saat oman tyttären. Hyvä, että käyt asiaa läpi ja toivon todella, ettet aseta tyttärellesi tavoitteita, joita hänen ei normaalin perhemallin mukaan tarvitse täyttää. Toivoisin myös, ettet odottaisi pojiltasi liikoja. Hekään eivät ole itsetuntosi jatke, eikä heidän tehtävänsä ole olla elämäsi valoja. Vaikeaa tulee olemaan heidänkin kanssaan - ja sanon tämän vain ihan faktana, koska kaikki lapset ovat jossakin vaiheessa hankalia. Ja opettavat samalla vanhemmilleen elämästä aika hiivatin paljon. Tytöt ja pojat.

 

Minen kyllä tajunnut tästä alotuksesta nyt vissiin yhtään mitään.
Ainakaan toivottavasti en.

 

Tämä on hyvä huomio. Uutisoitiinhan taannoin jopa neuvolakorttien "stereotyyppisistä" sanavalinnoista: terhakka neiti, tomera/potra poika. Kaikki aikuisten asettamia suhtautumistapoja.

Sen verran vielä, että olen kyllä huomannut, että joillekin äideille iloa tuottaa se, kun lapsi tekee enemmän "odottamatonta". Esim. jos poikalapsi vie astiat koneeseen, äiti on haltioissaan, koska on ehkä tottunut, että mieskään ei niitä vie. Ehkä tästä johtuen - kun äiti vielä on niin paljon kotona ja keittiössä - pojat saavat joissakin kodeissa enemmän tunnustusta ja äidin ilahtumaan tällaisesta. Koska - ne tytöthän osaavat pyytämättäkin...

Mutta pätee sama toisinkin päin: ainakin meidän suvussa (kyllä, on aika vanhoillinen, siksi näitä asioita kaivelenkin) muuan naispuolisesta serkusta puhutaan aina ihaillen, kun osaa ajaa rekkaa kuten isänsä isossakin kaupungissa, ILMAN KARTTAA!

Minä kävin vaihdattamassa autoon talvirenkaat, ja kun kerroin tästä äidille, hän melkein hyppäsi kattoon: miten meidän tytär teki sellaisen tempun, miten osasin!

Jokin siis näissä rooliylityksissä näyttää ihastuttavan vanhempaa polvea, ehkä siksi poikien imurointi, siivous ja vaikka kukkien kastelu saa niin paljon ihastelua - mutta pätee sama toisinkin päin.

Elättekö 50-luvun arvomaailmassa? Itse olen opiskellut aikoinaan DI:ksi ilman sen suurempia ihmettelyitä. Ja olen sentään jo yli 40 v.

 

Tätä juuri haen takaa. Miten nauttia tyttärestään, joka haastaa äidin jatkuvasti? Olen ymmärtänyt, että useammin se kiltti äidin puolta pitävä on poika. Vai onko tämä vain myytti? Kyllähän noita äidille ilkeileviä poikiakin on olemassa.

Ei lapsen tehtävänä ole pitää kummankaan vanhemman puolta. Esim. aikuisten riidat on aikuisten juttuja, ei lasten niissä tarvitse eikä pidä ottaa kummankaan puolta.

Ja oikeesti, et ap tiennyt että tyttövauvatkin hymyilevät?

 

Naiset eivät ole "vakavampia" kuin miehet vaan - varsinkin ennen vanhaan - oli sosiaalisesti arvostettavampaa nauraa miesten vitseille kuin kertoa niitä itse.

Pakkohan tämäkin oli tarkistaa, ja oikeassa olet.

Funny Finding: Men Win Humor Test (by a Hair)

Naiset/tytöt ovat yhtä hauskoja kuin miehet, mutta koska sosiaalisesti ei ole totuttu naisvitsailijoihin, heillä on vähäisempi itseluottamus kertoa hauskoja juttuja.

 

Edellisestä viestistäsi saa käsityksen, että olet kasvanut ympäristössä, jossa tyttö ei saanut kasvaa omien taipumustensa mukaan vaanahtaisiin rooleihin. Luultavasti sen takia mietit nyt näitä asioita, kun saat oman tyttären. Hyvä, että käyt asiaa läpi ja toivon todella, ettet aseta tyttärellesi tavoitteita, joita hänen ei normaalin perhemallin mukaan tarvitse täyttää. Toivoisin myös, ettet odottaisi pojiltasi liikoja. Hekään eivät ole itsetuntosi jatke, eikä heidän tehtävänsä ole olla elämäsi valoja. Vaikeaa tulee olemaan heidänkin kanssaan - ja sanon tämän vain ihan faktana, koska kaikki lapset ovat jossakin vaiheessa hankalia. Ja opettavat samalla vanhemmilleen elämästä aika hiivatin paljon. Tytöt ja pojat.

Juuri tämäntyyppinen on tilanne; on kannustettu, mutta ahtaalla polulla. Ymmärrän myös, että tämä vinouma menneisyydessä haittaa molempien sukupuolien kasvatusta. Vaikka jonkinlainen illuusio helpommasta poikien äitiydestä on herkästi olemassa.

 

Minä taas olen aina ajatellut että nimenomaan tytär tuottaa äidilleen enemmän iloa kuin poika, mutta ehkä se johtuu siitä että olen kasvanut naisvaltaisessa perheessä. Tyttären kanssa on joka tapauksessa mahdollista luoda tosi läheinen suhde - voi sen toki sössiäkin. Sanotaan että tyttöjä on helpompi kasvattaa, tytöt kun keskimäärin tottelevat paremmin ja riehuvat vähemmän. Poikien äidit pelkäävät sydän sykkyrällä että milloin pojalle sattuu jokin haaveri, tyttöjen äidit voivat vähän enemmän luottaa siihen että tytär osaa varoakin. Tytär saattaa kyllä kapinoida teini-iässä mutta hei, rakkaudesta se hevonenkin potkii, ehkä äiti on niin läheinen että lapsi uskaltaa kapinoida? Joka tapauksessa tytär on se joka kotoa muutettuaankin soittelee sinulle ja tulee katsomaan vanhainkotiin, pojat saattavat jättää yhteydenpidon äidin harteille. Tällaista olen itse huomannut aikuisilla miehillä.

Niin että onneksi sain tyttären, sitä juuri toivoinkin Eipä sillä etteikö poikakin kelpaisi. Minä muuten kehun tytärtäni tosi paljon, mutta en vieraille koska sellainen oman lapsen julkinen ylistäminen tuntuisi vähän hölmöltä.

 

[QUOTE="tytön äiti";26077582]Tytär saattaa kyllä kapinoida teini-iässä mutta hei, rakkaudesta se hevonenkin potkii, ehkä äiti on niin läheinen että lapsi uskaltaa kapinoida? Joka tapauksessa tytär on se joka kotoa muutettuaankin soittelee sinulle ja tulee katsomaan vanhainkotiin, pojat saattavat jättää yhteydenpidon äidin harteille. Tällaista olen itse huomannut aikuisilla miehillä.

[/QUOTE]

Monesti sanotaan, että tytöt ottavat yhteen äitinsä kanssa. Siitä on itselleni jäänyt kuva, ikäänkuin poikia tai miehiä ei ärsyttäisi äidissään mikään.

Juttelin tästä nyt sitten vihdoin erään kasvatusihmisen kanssa ja hän kyllä sanoi, että kyllä vain poikiakin äiti vihastuttaa, mutta 1) heidän tapansa ei ole vatvoa sitä varsinkaan äidin kanssa eikä miesten saunassakaan 2) ja he purkavat sitä muuhun, vaikkapa hurjastelemalla autollaan tai sulkeutumalla kuoreensa.

Jenkeissä on eräs mies-äiti-suhteita tutkinut "dr. phil" (nimeä en muista), joka on jopa sanonut, että itse asiassa miesten harjoittama perheväkivalta puolisoa kohtaan on alitajuista vihan purkamista omaa äitiä kohtaan (kohdistuen kuitenkin toiseen naispuoliseen). Eli kait se on uskottava, että kumpikin sukupuoli haastaa ja kumpikaan ei tavallaan päästä helpommalla, omasta asenteesta se on kiinni. Tuo perheväkivaltavertaus menee siis toki jo vääryyden puolelle, mutta tarkoitan sillä sanoa, että tyttärien ja äitien yhteenotot ovat vain ehkä näkyvämpiä ja ne tajuaa sellaisiksi, kun taas miesten tunnot voivat purkautua muuta kautta.

 

Lapsen hymy on jo ihan ensimmäisiä tapoja sitouttaa hoivaaja siihen. Pulleat posket ja pyöreät kasvot herättävät hoivavietin, koska ne tuottavat äidille mielihyvää. Nämä ovat ekoja palkontoja, joita äiti saa. Myöhemmin lapsen nauru, imetys ja fyysinen kontakti. Kyse on ihan luonnon aikaansaannoksesta, oksitosiinihormonista ja muusta mielihyvästä. Se on sitä palkitsemista.

Et usko että tyttövauvat hymyilevät?

Kahden pojan kokemuksella palkitseminen on jatkunut sittemmin huumorilla, suloisuudella ja sillä, kun pojat halaavat. Keksivät temppuja. Askartelevat mörköjä.

Mielestäni on aika selvää, että mielihyvää tuottava asia tai ihminen lisää halua olla sen lähellä.

Haluaisin siis tietää, millä tavoin tyttölapsesta on iloa, koska haluan että tunnen samanlaista halua olla hänen lähellään ja ikävöidä.

Tytöt eivät halaa? Et ikävöisi lastasi sukupuolesta huolimatta?

 

Kyllä on pimeetä tekstiä tällä aloittajalla. Tziizus! Taidat oikeesti olla vain poikien äiti ja kadehdit tyttöjen äitejä - ei tää muuta voi olla. En ees viitti vastata noihin kyssäreihin - niin pimeitä ovat!

 

[QUOTE="mmmm";26077853]Et usko että tyttövauvat hymyilevät?



Tytöt eivät halaa? Et ikävöisi lastasi sukupuolesta huolimatta?[/QUOTE]

Ilman muuta tyttövauvat hymyilevät - tarkoitin tällä sitä, että kyllä vanhempana olo perustuu jollain tavalla palkitsemiseen, sukupuolesta riippumatta. Tässä ketjussa moni kuitenkin mielestäni hurskastellen väitti, etteivät odota mitään palkintoa lapseltaan. Itse näen, että vanhemmuuden on oltava jotenkin palkitsevaa, jotta sitä harrastetaan. Halusin tietää, miten tytöt palkitsevat - poikien palkitsemisista kerroin joitakin esimerkkejä ketjun alussa.