Miten TYTTÖLAPSI palkitsee äitinsä?

En ole tavannut yhtään hauskaa ja rentoa tyttöä. Ikinä. Itsekin olen aika vakava. Musta tuntuu, että tytöt eivät juurikaan palkitse, koska ovat niin tomeria ja jotenkin päättäväisiä, mutta vailla sielun lempeyttä ja jotenkin kauhean totisia tekemisissään. Heille ei saa nauraa, pojille voi. Luulisin, että pojat tekee elämästä rockia, tyttöjen kodeissa on ahdistavan tukahdutettu tunnelma. Näin siis omassa lapsuudessani, omassakin kodissa. Toivon, että tilanne on eri nykyisin.

Ai jaa, meillä asuu yks semmonen. Päivittäin saa nauraa sen hölmöilyille.

 

Esikoistyttöni on hieman vakavansorttinen, toki hänelläkin on huumorintajua, mutta on selvästi totisempi kuin keskimmäinen tyttö, joka on nimenomaan hauska ja rento Löytyyhän paljon hauskoja ja rentoja naisia yhtä lailla kuin hauskoja ja rentoja miehiäkin, aikuisiälläkö nämä naiset vasta ovat sellaisiksi muuttuneet vietettyään vakavan ja totisen lapsuuden?

 

Kiitos ymmärryksestä. Mielestäni tässä on kyse siitä, että jo odotusaikana samaistun tyttäreeni, koska olen itsekin ollut tyttö. Suvussani on valitettavasti muutama perhe, jossa äiti on jostain syystä pettynyt tyttäreen ja iloitsee lähinnä pojastaan. Järjen ja tunteen tasolla en halua, että kävisi samoin. Haluan asennoitua niin, että tytär on yhtä ihana, ja se vaatii työtä, jos oma lapsuus on tältä osin erilainen.

Systemaattiseen tapaani aloin selvittää, onko ilmiö yleinenkin ja olihan se. Se näkyy äitien suurempana kriittisyytenä tyttöä kohtaan (kuten 1 tässäkin ketjussa), se näkyy tyttöjen itsekriittisyydessä ja poikien suuremmassa itsevarmuudessa (lukekaa Raisa Cacciatore), se näkyy masennusoireina ja ennen muuta huonoina äiti-tytär-suhteina. Kuinka monella meistä onkaan äiti, jonka kritiikki aiheuttaa valtavaa syyllisyyttä jopa aikuiselle tyttärelle?

Eli tästä voidaan huomata, että ongelma on enemmän äitien asennoitumisessa, kuin itse tytöissä. Totta kai lapsilla on luonne-eroja, sitä ei voi kiistää.

Itse en ollut mitenkään hankala lapsi, pikkusiskoni ovat voimakastahtoisempia. Mutta sellaisen kuvan vanhempani ovat onnistuneet antamaan, että kaikista meistä on ollut valtavasti iloa. (Vauvakirjat täynnä hulvattomia tempauksia ja juttuja,mitä on möläytelty pienenä.) Olen erittäin hyvissä väleissä äitini kanssa, voin nauraa hänen kanssaan vaikka koko yön keittiössä. Ja niin voivat teini-ikäiset siskonikin, vaikka yrittävät välillä muistaa, että "äiti on nolo"... Veljeni ovat myös herttaisia tapauksia, toki 15-vuotiaat pojat nyt ovat juuri niitä ärsyttäviä yläasteteinejä, joihin meni hermo silloin ja nyt

Omasta tyttärestäni on ollut päivä päivältä vain enemmän iloa, välillä toki kelpaa vain isä, välillä äiti, on kuitenkin oikea pikku aurinko. Todella helppo ja iloinen tapaus. Ehkä myöhemmin pääsemme yhdessä tekemään kaikkia "tyttöjen" juttuja (ja vähän vähemmänkin tyttöjen juttuja). Seuraavasta en tiedä, onko tyttö vai poika, mutta uskon, että ihan yhtä hauskaa tulee olemaan, sukupuolesta riippumatta

Itse pystyt varmasti äitinä vaikuttamaan paljon siihen, millaisella itsetunnolla ja asenteella tyttäresi elämää katsoo, ihan omalla asennoitumisella ja käytökselläsi. Osaat varmasti ajatella, mitä etseet halua tehdä, omien lapsuuden ja nuoruuden kokemustesi perusteella.

 

[QUOTE="...";26104139]Eli tästä voidaan huomata, että ongelma on enemmän äitien asennoitumisessa, kuin itse tytöissä. Totta kai lapsilla on luonne-eroja, sitä ei voi kiistää.

Itse en ollut mitenkään hankala lapsi, pikkusiskoni ovat voimakastahtoisempia. Mutta sellaisen kuvan vanhempani ovat onnistuneet antamaan, että kaikista meistä on ollut valtavasti iloa. (Vauvakirjat täynnä hulvattomia tempauksia ja juttuja,mitä on möläytelty pienenä.) Olen erittäin hyvissä väleissä äitini kanssa, voin nauraa hänen kanssaan vaikka koko yön keittiössä. Ja niin voivat teini-ikäiset siskonikin, vaikka yrittävät välillä muistaa, että "äiti on nolo"... Veljeni ovat myös herttaisia tapauksia, toki 15-vuotiaat pojat nyt ovat juuri niitä ärsyttäviä yläasteteinejä, joihin meni hermo silloin ja nyt

Omasta tyttärestäni on ollut päivä päivältä vain enemmän iloa, välillä toki kelpaa vain isä, välillä äiti, on kuitenkin oikea pikku aurinko. Todella helppo ja iloinen tapaus. Ehkä myöhemmin pääsemme yhdessä tekemään kaikkia "tyttöjen" juttuja (ja vähän vähemmänkin tyttöjen juttuja). Seuraavasta en tiedä, onko tyttö vai poika, mutta uskon, että ihan yhtä hauskaa tulee olemaan, sukupuolesta riippumatta

Itse pystyt varmasti äitinä vaikuttamaan paljon siihen, millaisella itsetunnolla ja asenteella tyttäresi elämää katsoo, ihan omalla asennoitumisella ja käytökselläsi. Osaat varmasti ajatella, mitä etseet halua tehdä, omien lapsuuden ja nuoruuden kokemustesi perusteella.[/QUOTE]

Eli sun perheessä ei tytöt ainakaan ole kieroja, pitkävihaisia ja muuta ja pojat helppoja äidin palvojia? Mietin vain, että onkohan moni netin "pojat on ihania"-ketjuista ihan provoja ja olen ottanut ne liian vakavasti?

 

Eli sun perheessä ei tytöt ainakaan ole kieroja, pitkävihaisia ja muuta ja pojat helppoja äidin palvojia? Mietin vain, että onkohan moni netin "pojat on ihania"-ketjuista ihan provoja ja olen ottanut ne liian vakavasti?

Ei. meijän perheessä kukaan ei oo sellanen. Ja muuten hauskoja ja rentojaki kaikki. Tytöt ja pojat. Äiti ja isä myös. No siis en tiedä. Voi ihan vaan olla, että äidit puhuu eri tyyliin pojistaan ja tytöistään, vaikka niistä olis yhtä paljon iloa ja ne olis yhtä rakkaita. Ei mun äiti hehkuta enää, miten sulosia noi teinitytöt on, mutta sen mielestä 15 v poika on vielä hurjan sulonen pikkupoika x) ei sitä kaikkea varmaan kannata hirveen vakavasti ottaa.

 

[QUOTE="...";26104259]Ei. meijän perheessä kukaan ei oo sellanen. Ja muuten hauskoja ja rentojaki kaikki. Tytöt ja pojat. Äiti ja isä myös. No siis en tiedä. Voi ihan vaan olla, että äidit puhuu eri tyyliin pojistaan ja tytöistään, vaikka niistä olis yhtä paljon iloa ja ne olis yhtä rakkaita. Ei mun äiti hehkuta enää, miten sulosia noi teinitytöt on, mutta sen mielestä 15 v poika on vielä hurjan sulonen pikkupoika x) ei sitä kaikkea varmaan kannata hirveen vakavasti ottaa.[/QUOTE]

Auts. En tiedä miksi otan tämän niin vakavasti, mutta itse en jotenkin kestäisi täysin haavoittumatta jos huomaisin että veljeni on söpömpi äidin silmissä. Väkisinkin miettisin, mitä minä puolestani annan äidille enemän kuin veli.

 

Tässä ketjussa AP ja muutma muu - valaisitte kyllä miksi äitisuhde voi olla vaikeaa...
Tosiaan vanhemmalla - siis äidillä - voi olla alusta asti noin negatiivinen asenne tyttäreensä.
Niin muuten on mun omalla äidillänikin, vanha ihminen jo.
Sitä en tiedä miten hän olisi poikiaan jaksanut rakastaa , kun sai raukka vain kaksi tytärtä.

Itselläni on pieni tyttö, ihana ja maailman paras tyttö. Ja maailman ihanin ihminen.
Kerron tämän hänelle - ja hänestä on monenmoista iloa.
On useitakin asioita , joiden luulen olevan helpompaa ja antoisampaa nimenomaan tyttären kanssa.
Ihan ja viisas pieni ihminen - monessa asiassa pidemmällä kuin ikäsensä pojat (tytötkin ) .
Tytön kanssahan saa tutustua monenmoisiin - dinoihin, autoihin, nukkeihin - kasvatus ja leikit on paljon sukupuolivapaampaa mielestäni kuin poikien kanssa.
Poikatyttö on positiivinen termi - verrattuna vaikka tyttöpoikaan ?
Tytön voi pukea hameeseen , mekkon - tai housuihin.
Tyttönä ja naisena oleminen on moninaisempaa kuin pojan rooli - vieläkin.Noin yleisesti , siis.
Nykyään onneksi myös ns sukupuoleton kasvattaminekin on yksi vaihtoehto, ja vanhanaikaiset vanhemmatkin hyväksyvät lapselleen ihan hänen oman persoonallisuutensa ja suuntautumisensa.

Vitsinä olenkin sanonut että nykyään voi ihminen itse vaihtaa sukupuoltaankin, jos ei ole tyytyväinen syntymässä saatuun.

Samaa mieltä olen siitä - ettei AP:n tytölle tule olemaan häävit oltavat - tuosta asennevammasta on vaikea päästä eroon . Ja vika on pienten lasten kohdalla AINA vanhemmassa jos homma ei suju . Ei lapsessa, eikä lapsen sukupuolessa.

 

Tässä ketjussa AP ja muutma muu - valaisitte kyllä miksi äitisuhde voi olla vaikeaa...
Tosiaan vanhemmalla - siis äidillä - voi olla alusta asti noin negatiivinen asenne tyttäreensä.
Niin muuten on mun omalla äidillänikin, vanha ihminen jo.
Sitä en tiedä miten hän olisi poikiaan jaksanut rakastaa , kun sai raukka vain kaksi tytärtä.

Itselläni on pieni tyttö, ihana ja maailman paras tyttö. Ja maailman ihanin ihminen.
Kerron tämän hänelle - ja hänestä on monenmoista iloa.
On useitakin asioita , joiden luulen olevan helpompaa ja antoisampaa nimenomaan tyttären kanssa.
Ihan ja viisas pieni ihminen - monessa asiassa pidemmällä kuin ikäsensä pojat (tytötkin ) .
Tytön kanssahan saa tutustua monenmoisiin - dinoihin, autoihin, nukkeihin - kasvatus ja leikit on paljon sukupuolivapaampaa mielestäni kuin poikien kanssa.
Poikatyttö on positiivinen termi - verrattuna vaikka tyttöpoikaan ?
Tytön voi pukea hameeseen , mekkon - tai housuihin.
Tyttönä ja naisena oleminen on moninaisempaa kuin pojan rooli - vieläkin.Noin yleisesti , siis.
Nykyään onneksi myös ns sukupuoleton kasvattaminekin on yksi vaihtoehto, ja vanhanaikaiset vanhemmatkin hyväksyvät lapselleen ihan hänen oman persoonallisuutensa ja suuntautumisensa.

Vitsinä olenkin sanonut että nykyään voi ihminen itse vaihtaa sukupuoltaankin, jos ei ole tyytyväinen syntymässä saatuun.

Samaa mieltä olen siitä - ettei AP:n tytölle tule olemaan häävit oltavat - tuosta asennevammasta on vaikea päästä eroon . Ja vika on pienten lasten kohdalla AINA vanhemmassa jos homma ei suju . Ei lapsessa, eikä lapsen sukupuolessa.

Mietin, että kasvaako pojasta sitten tällaisen äidin kasvattamana ihan kelpo yksilö vai kärsiikö poikalapsi tällaisesta äidistä?

 

Miksi lapset pitää niin vahvasti jakaa sukupuolen mukaa, toinen ei voi sietää tyttöjä kun ne narisee, ovat kieroja, toinen ei voi sietää poikia kun ovat äänekkäitä possuja mutta kun enemmän tämä on minusta luonne, kasvatus ja asennoitumis kysymys.. Mulla ei ole kuin poikia aivan ihania, kilttejä ja kovaäänisiä sellaisia, siskolla on vain tyttöjä ja aivan ihania kova äänisiä prinsessoja ovat <3 lapsi on lahja sukupuoleen katsomatta

 

Ja vika on pienten lasten kohdalla AINA vanhemmassa jos homma ei suju . Ei lapsessa, eikä lapsen sukupuolessa.

Tässäpä se tulikin se olennainen - taas kerran.

Lyödäänkö vetoa, ottaako ap tästä onkeensa? Mä veikkaan että ei, vaan jankuttaminen tyttöjen kieroudesta jne. jatkuu vielä ainakin 10 sivun verran.

 

Tuo pitää kyllä paikkansa Mutta tulipa mieleeni, että jos viiden 11-13 -vuotiaan tytön porukka istuu lasten leikkipaikalla lörpöttelemässä ja nauramassa, niin kukaan ei tee mitään. Mutta jos siinä istuu poikaporukka, niin jo vain on joku häätämässä pois sanoen jotain tyyliin "mitäs te täällä vetelehditte".

siis miksi tuon ikäiset vetelehtisivät puistossa? eivätkö tuon ikäiset saa leikkiä puistossa? viides-kuudesluokkalaiset?

miksi heidän pitäisi vain lörpötellä ja miksi jonkun pitäisi tehdä jotain?

 

Auts. En tiedä miksi otan tämän niin vakavasti, mutta itse en jotenkin kestäisi täysin haavoittumatta jos huomaisin että veljeni on söpömpi äidin silmissä. Väkisinkin miettisin, mitä minä puolestani annan äidille enemän kuin veli.

Eikö tuo kerro enemmän äidistä (asenteista ja käytöksestä) kuin tyttärestä.

 

Olen töissä vanhuspuolella ja usein törmään siihen, että vanhusten asioita hoitava osapuoli on nainen. Joko oma tytär tai miniä. Tyttäret hoitavat vanhempaansa kokonaisvaltaisemmin ja huolellisemmin. Siinä missä perheen poika käy vain kaupassa, tytär kylvettää, siivoaa, pesee pyykkiä, viettää aikaa ja pitää huolta vanhemmastaan. Osallistuu hoitoneuvotteluihin, tulee mukaan lääkärikäynneille jne. Uskon että löytyy miehiäkin jotka huolehtivat vanhemmistaan, mutta tavallisemmin se on nainen, perheen tytär.

 

Mietin, että kasvaako pojasta sitten tällaisen äidin kasvattamana ihan kelpo yksilö vai kärsiikö poikalapsi tällaisesta äidistä?

Noh - tässä ketjussahan piti perustella miksi tytöjen kanssa voisi ollenkaan olla kivaa ?
AP:llähän oli jo selvä näkemys , miksi poikein kanssa on kivempaa.

Itse en pysty pojista kirjoittamaan , kun itselläni ei poikaa ole. Eikä lisää lapsia tulekaan.
Toisaalta - elämässähän on kaikille eniten etua siitä että sopeutuu kohtaloonsa - tai jopa nauttii siitä. Kuten minä nyt omasta ihanasta tytöstäni.
Tai AP voisi nauttia omasta tytöstään, jos sellainen nyt on tulossa.

Nyt tuli mieleen, että tyyppilisempää on 'olla tykkäämättä' jostain miehestä, työkamusta yms - ja sitten alkaa keksimään perusteita miksei tykkää.
Oman lapsen kohdalla tällainen - AP:n aloittama pohdinta on kummaa .
Hän on siis jo jotain mieltä - ja hakee vaan tukea sille ettei hänen tarvitsekaan tyttölapsesta tykätä.
Äidin rakkaudenhan pitäisi olla vaistonvaraista.
Oletusarvo.
Lapsen ai tarvitse rakastaa takaisin tai olla kiva . Hänen tarvitsee vain olla olemassa. Kaikkien mukamas aikuisten tulisi tämä ymmärtää...

 

Miten tyttö palkitsee. No, mun tyttö kerää tavaroita lattialta, vie roskat roskiin, laittaa tiskejä koneeseen ja ottaa niitä pois sekä on innokas ojentamaan pyykkiä kun laitan niitä narulle. Siivoaa omia sotkujaan lattialta jos sinne ruokaa sattuu tippumaan, pyyhkii kätensä ja naamansa itse. Antaa rakastavia suukkoja, haleja ja hymyjä. Pelasti äippänsä alkoholismin kiroukselta ja antaa äidille syyn etsiä ihania mekkoja kaupoista, niitä, mitä aina itse halunnut muttei oma äiti ostanut. Eikä pitsitöyhelömekko oikein mahdukkaan enää.

Tyttäreni tulee aiheuttamaan varmasti järkyttävän määrän huolta ja murhetta, mutta vähintään saman verran iloa ja onnea. Täysin rajatonta rakkautta, jota ei voi kokea kuin oman lapsen kanssa. Tyttäreni on vuoden ja 8 kuukautta ja on tuonut elämään jo niin paljon, etten voisi kuvitella sitä mihinkään vaihtavani. Koskaan.

Uskon, että pieni poikakin toisi iloa elämään, mutta eri tavalla. Jokainen lapsi on yksilö, liian kovat odotukset vaan tappavat kaiken sen ihanan, mitä pienen lapsen saaminen tuo elämään. Äitiys on elämäni paras asia, oli lapseni tyttö tai poika.

 

http://www.mll.fi/vanhempainnetti/kipupisteita/vanhemman_vaikeita_tunteita/pettymys/

Älä elä lasten kautta. Jos kaipaat miehistä ihailua, hankkiudu vaikka urheiluseuraan jossa saat olla miesten ympäröimä.

 

No jo on taas keskustelu!!! Kumma juttu, että tätä äiti-tytär-poika ongelmaa jauhetaan vuodesta toiseen. Onko se niin vaikeaa!! Minulla on kolme tytärtä ja kaikki ovat rakkaita. Vanhin on jo melkein omillaan, opiskelemassa, keskimmäinen parhaassa murrosiässä ja nuorin menossa kouluun. Miten niin tytöt ovat hankalia ja eivät "palkitsisi" vanhemmuutta jotenkin? Eiköhän tuo ole luonteesta, kasvatuksesta ja venhempien suhtautumisesta kiinni. Minusta on ihanaa, kun on kolme upeaa tytärtä ja he tuottavat iloa ihan vain olemalla oma itsensä, kukin tavallaan. Pojista ei ole kokemusta kuin kaverien poikien kautta ja heissäkin on valloittavia persoonia sekä kauhukakaroita eli jälleen luonteesta ja kasvatuksesta kiinni. Luulisi äitien ymmärtävän ja tukevan tyttäriään, koska he itsekin ovat naisia, mutta kaipa se on joillekin vaan niin VAIKEETA!!