Vauva haaveissa vuodelle 2011-2012 vol. 6

jotain Onnea suunnattomasti ja kaiken maailman liimatavaraa mukaan :) Yritän tulla perässä:D

ON. täällä kp26/30-31, ei kummenpaa, munasarjoja vihloo, mutta kun luin kuukautiskiertopäiväkirjaa niin samanlaisia tuntemuksia tainnut olla jossain muissakin kierroissa. Mulla on vähän liian isot odotukset tälle ekalla y-kierrolla. Päätin etten testaa ennen ensi sunnuntaita, menkkojen pitäsisi alkaa pe/la. Eilen muuten vihalsi ihan perkeeleesti aivastaessa, mutta joskus ikaisemminkin ollut tulloainen. Ennen ovista kyl...
 
Jotain Onnea hirmu paljon! :flower: Laitanko sut plussanneisiin vai pitäiskö tehdä semmoinen RKTT/Haamuilijat-lista tohon? :)

Keiju123 Toivotaan, että saadaan sutkin passittaa odotuspuolelle pikapuoliin!!

Alkoholinkäytöstä sen verran, että tosiaan nuorena tuli rilluteltua enemmänkin, tosin en nyt ihan rappiolla kuitenkaan ollut :p Nykyisellään tulee otettua ehkä kerran kahdessa kuussa ja sekin jää yleensä yhteen tai kahteen saunajuomaan. Toki välillä (kerran, pari vuodessa) saatan riipaista ihan kunnon kännin. Nyt yrittäessä oon myös ajatellut, että en oviksen jälkeen pahemmin ottais, vaikkei sillä tosiaan mitään merkitystä kai ole sikiön terveydelle ennen kuin verenkierto on yhteinen. Mutta jotenkin se vaan tuntuu silti pahalta, että vahingossa tempaisis ihan hirveän humalan, kun pieni elämänalku jo köllöttelee kohdussa. :(

Oijoi, ramasee ihan kauheasti. Miehen kanssa katsottiin Big Bang Theorya kolmeen asti. Fiksu veto, sanoisin, kun huomenna pitäis jaksaa nousta puoli seiskalta. Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis :headwall:
 
Viimeksi muokattu:
Kiitos onnen toivotuksista :) Toivottavasti niistä olisi jotain apua :)

Jotain onnea hirmuisesti ja tarrasukkia mukaan :)

Keiju hurjasti plussaonnea sinnepäin :)

ON: kp 5/31-38 ja harjoiteltu on jo kovasti ;) Pitää tosiaan toivoa että tämä jäisi ainoaksi yrityskerraksi :) Huomenna pitäisi sitten mennä uuteen harjoittelupaikkaan... vähän jänskättää mutta eiköhän se hyvin mene :)

Plussatuulia kaikille! :heart:
 
Jotain onnea hurjasti! Toivottavasti kaikki sujuu hyvin!!

Tömpsis olen kanssa kuullut tuon piimää ja jogurttia toosaan systeemin! Vanhat mummot (ja jopa pari työkaveriani) on asiaa harrastanut ja saaneet avun vaivoihin... :snotty:

Jessi75 tällä hetkellä meillä sellanen auto mihin saisi kaksi paikkaa lisää, mutta sit tavaratilaa ei jäisi...No mies unelmoi nyt sitten Wolkkarin uudesta Touranista missä ilm. enempi tilaa...Saas nnähdä! Katsotaan nyt miten elämä etenee... :whistle:

Alkoholi kysymykseen; Itse en vältä alkoholia yrittäessäni, tosin juon muutenkin melkos harvoin...Silloin kun odotin lapsiani, niin alkoholi ei edes maistunut minulle kulaustakaan...
 
Kiitoksia kaikille onnitteluista :heart:. Vähän on tosiaan pää pyörällä näin nopeasta plussaamisesta. Olin kyllä varautunut, että vähän kauemman jouduttais yrittämään. Jomi kaipa mut vois noihin plussaneihin siirtää vaikka näin alussa vasta ollaankin, mutta sen verran selkeä plussa se oli. Vielä en kuitenkaan tuonne odotuspuolelle siirry vaan käyn täällä siihen asti, että on itsellä varmempi olo. Ja tietysti mun pitää käydä puhaltelemassa plussatuulia tänne. Ja niiden tarkoituksena on tietysti se, että mahd. moni tulee mukaan tuonne odotuspuolelle.
 
Keskiviikko 27.10.2010



Yritys/TJOTtailu alkanut:

jasmin-- ............ kp 30/26 ................ yk 2 ........................ 2.
Keiju123 ............ kp 29/37-43 ........... yk 1 ........................ 1.
äiti88 ................. kp 27/28 .................. yk 4 ........................ 3.



Jomi .................. kp 18/27-30 ............ yk 3 ........................ 1.
hah ................... kp 15/26 ................. yk 1 ........................ 2.
tömpsis ............. kp 13/? .................... yk 2 ........................ 1.



hopeful86 ........... kp 8/31-38 ............. yk 1 ....................... 1.
Tuutunen ............ kp 4/35? ................ yk 2 ....................... 1.



Yrityksen myöhemmin aloittavat:

Jumima .................... joulukuu 2010 ........................... 2.
Ansis ....................... joulukuu 2010/tammikuu 2011 ..... 3.
Sinisilmä-91 .............. ? .............................................. 1.
Ambrosia .................. ? .............................................. 1.
nuppu86 ................... helmikuu 2011 ........................... 2.
Bassets .................... kevät 2011 ................................. 3.
Kolmio ...................... tammi-/helmikuu 2011 ............... 2.
tryffeli89 ................... kesäkuu 2011 ............................ 1.



Plussanneet:

Kesäkuu 2010: tombatar
Elokuu 2010: Yaden, NeliApina, tatskattu,
Syyskuu 2010: Tiudeliini, Linttu, taaperotx5, JA82
Lokakuu 2010: amma, Jessi75, Jotain



kp = kiertopäivä
yk = yrityskerta/-kierto
TJOT = tulee jos on tullakseen
 
Viimeksi muokattu:
Oon ihmetellyt kun ei menkkoja kuulu...Lopetin pillereiden syönnin torstaina 14.10. ja oon odotellut menkkoja (tarkoituksena antaa tulla parit menkat ennen yrittämisiä) siitä saakka.. Onko kroppa vaan pillereiden syönnistä jollain lailla sekaisin kun ei ole vieläkään alkanut..?
 
Huomenta kaikille haaveilijoille :)
Haluaisin liittyä mukaan haaveilemaan, menossa toinen yrityskierto e-renkaan lopettamisen jälkeen, tänään kp2(/35?). Esikoista yritetään alulle, joten kaikki on vielä kovin uutta ja jännittävää :) Vaikka pettymys olikin ensimmäisen negan jälkeen yllättävän suuri, on mukava tietää että ainakin kroppa toimii kun kerran täti viimein tuli vierailulle.
 
tuutunen teretulemast

jumina voi olla että kroppas on vähän hormooneista sekaisin, oottele rauhassa :)

on: joo eilen jomotti niin perkeleesti rintoja ja sama jatkuu tänään, mutta tää kierto ollut muutenkin paljon voimaakkaampi joka asiassa. Ja tänään alkoi menkkamiaset kivut, mutta toisaalta moni sanonut että niitäkin tulee vaikka olisi tärppi käynyt :)

Plussaah +++ sitä tarvitseville :)
 
Jumima Voi tosiaan johtua hormoneista tuo menkkojen viivästyminen. Toivottavasti ne sieltä tulis pikapuoliin!

Tuutunen Tervetuloa!

Keiju123 Toivotaan, että oliskin plussasta kyse eikä tädistä :) Mulla ei oo tisseissä kyllä ollut minkäänlaisia tuntemuksia näissä kierroissa, vaikka kaikkea muuta kroppa onkin keksinyt mun huijaamiseksi :xmas:

Oviksen metsästys edistyy vähän kummallisesti. Aloitin siis tikuttamisen kp 12 eli torstaina, jolloin tuli hailu testiviiva. Siitä viiva vahvistui vähäsen lauantaihin ja sunnuntaina oli samanvahvuinen kuin lauantainakin, mutta ei siis tosiaankaan kontrolliviivan vahvuinen. Tänään sit tuli enää vain hyvin hailakka viivanpaikka :confused: En nyt siis tiedä, menikö se ovis jo vai onko vasta tulossa vai mitä, kun en mitään oviskipuiluja oo tuntenut tässä kierrossa toisin kuin aiemmissa kierroissa, jolloin en oo tikuttanut eli ovulaation tapahtumistakaan en oo varmistanut. Nyt kun tässä oloani tunnustelen, niin on vähän itse asiassa alaselkä kipeä, mutta jos se eilinen olis ollut ovisplussa, niin kai tohon tikkuun olis tänäänkin edes jonkinlainen haamu tullut?!? Huoh, eipä näistä ota selvää... Toivon vaan, että kierto ei venyis kovin pitkäksi, oli tässä tuloksena sit plussa tai täti!
 
on: Oon kyllä niin pettynyt jos tärppi ei ole käynyt. Pettynyt suurimmaksi osasksi siksi, koska en ymmärrä mistä helvetistä tälläset mahan pistelyt ja polttelut johtuu, kunhan ei mitää vakavaa. Sori purkautuminen.
 
Keiju ei tuota tarvitse pyytää anteeksi :hug: kaikki varmasti ymmärrämme kun samojen asioiden kanssa taistelemme. Toivon sulle plussaa ihan sylintäydeltä :heart:

ON: kp 6/31-38 ja ostin tänään ekaa kertaa greippimehua :) Jos siitä olisi apua raskautumisessa :) Yrittänyttä ei laiteta, joten parempi kokeilla :)

Tervetuloa uusille :flower:Jumima toivotaan plussaa sulle :)

Plussatuulia myös kaikille muille :heart:
 
Voi että Jotain! Onnea plussasta!
Kuumeilu nousee vaan entisestään, kun jotkut onneekkaat jo plussailee, ihanaa!!

Jumina, pitäiskö kuitenkin testi tehdä? Jospa siellä onkin iki-ihana syy, ettei menkkoja kuulu??
Meidän nappula ilmoitti tulostaan heti pillereiden lopettamisen jälkeen. Ei kerenny menkkoja tuleen ollenkaan, mikä ei tietenkään yhtään harmittanut....

Tuosta alkoholista oli pakko omakin "tarina" kertoa; olin pikkujouluissa perjantaina, kun menkkojen piti alkaa seuraavana tiistaina. Aikas tukevassa kännissä olin eikä tuosta meidän Nupusta sen kummallisempaa tullut :)
Raskaus aikana en sitten juonut tippaakaan. Ei edes tehnyt mieli.

Mitäs mieltä olette noista ovistesteistä? Ilmeisesti joillain toiminut toisilla ei??
Ajatteli ihan vaan ajankuluks testailla, onko kierrot yhtään kohdillaan ton kierukan jäljiltä....
Jos ovat ihan turhan päiväisiä, taidan jättää kauppaan....
Odottavan aika vaan on niin kovin pitkä ja tammikuuhun on aikaa LIKAA!!! :headwall:

Mutta teille kaikille jotka jo pääsette yritys puuhiin oikein paljon plussa tuulia!!! :heart:
 
Voi että Jotain! Onnea plussasta!
Kuumeilu nousee vaan entisestään, kun jotkut onneekkaat jo plussailee, ihanaa!!

Jumina, pitäiskö kuitenkin testi tehdä? Jospa siellä onkin iki-ihana syy, ettei menkkoja kuulu??
Meidän nappula ilmoitti tulostaan heti pillereiden lopettamisen jälkeen. Ei kerenny menkkoja tuleen ollenkaan, mikä ei tietenkään yhtään harmittanut....

Tuosta alkoholista oli pakko omakin "tarina" kertoa; olin pikkujouluissa perjantaina, kun menkkojen piti alkaa seuraavana tiistaina. Aikas tukevassa kännissä olin eikä tuosta meidän Nupusta sen kummallisempaa tullut :)
Raskaus aikana en sitten juonut tippaakaan. Ei edes tehnyt mieli.

Mitäs mieltä olette noista ovistesteistä? Ilmeisesti joillain toiminut toisilla ei??
Ajatteli ihan vaan ajankuluks testailla, onko kierrot yhtään kohdillaan ton kierukan jäljiltä....
Jos ovat ihan turhan päiväisiä, taidan jättää kauppaan....
Odottavan aika vaan on niin kovin pitkä ja tammikuuhun on aikaa LIKAA!!! :headwall:

Mutta teille kaikille jotka jo pääsette yritys puuhiin oikein paljon plussa tuulia!!! :heart:
....niin siis tammikuuhun on aikaa liikaa..... :ashamed: .......
 
Heippa, :wave: haluaisin ilmoittautua mukaan. Yritys alkaa ensivuoden puolella, viim 6/2011. Koulu on vielä kesken ja yritän nyt vain ajatella järkevästi. Se on kyllä melkoisen vaikeaa :D
Toisaalta olisin ihan valmis aloittamaan heti, mutta mies ei valmis ja oma järkikin sanoo muuta. No katsellaan miten tässä nyt käy, milloin yritys sitten alkaakaan.
 
Keiju123: Tosiaan, hyvä pointti... Eipä muistunut ollenkaan mieleen, että olis ehkä kannattanut testata pari kertaa päivässä. Ensi kierrossa sit! Nyt mä meinasin kuitenkin heittää tikuttamisen pois, kun tuntuu jo tää kierto ihan menetetyltä peliltä :D Toivotaan, että sun oireet merkkaisi plussaa! Koska oot ajatellut testata?

Jessi75 No se olis kyllä aika mahtava juttu, jos sattuisi omallekin kohdalle :whistle: En jaksa uskoa niin, mutta eiköhän loppukierrosta taas ala nippasta sinne sun tänne... :ashamed:

Kolmio Mä tossa ylempänä jo paasasinkin ovistestailustani :p Ei kyllä ton perusteella vielä voi mitään johtopäätöksiä vetää, mutta tuntuu vähän siltä, että stressitaso nousi aika korkealle tikuttelun takia. Tällä hetkellä aattelen, että en tilaa lisää testejä sitten, kun nuo kaapissa olevat loppuu. Ens kierron vielä voisi tikutella, mutta sitten pidän ainakin taukoa. Ehkä. Mulla tosin mieli muuttuu välillä niin nopsaan, että ties mitkä digitestit hankin vielä :D

tryffeli89 Tervetuloa vaan pieneen pinoomme! :flower: Koulu on kesken täälläkin eikä vielä tarkkaa tietoa valmistumisesta, mutta vauvalle on silti annettu lupa tulla :) Hyvähän se tietysti on, jos jaksat koulun rutistaa ensin pois alta!

jasmin-- Huhuilen vähän sun perään, että mikä siellä on tilanne..? Kp:t näyttäis aika hyviltä tossa listalla, joko oot testaillut vai onko ei-toivottu vieras pölähtäny paikalle?

Päätä särkee ja väsyttää, tarviisin selkeästi toisen viikon lomaa heti tähän perään. Flunssakin vielä vaivaa, tänään oli taas yhtäkkiä kurkku kipeänä :snotty: Yskää oon lääkinnyt pienellä määrällä tummalla suklaalla, kun sen teobromiinin minkälie pitäis auttaa siihen ;)

Eilen sain miehen sekstailemaan, mutta sitten sille raukalle tuli ramppikuume :| Äitinsä nimittäin taas pelotteli kaksosten mahdollisuudella (ei siis tiedä yrityksestämme, mutta miehellä on ollut kaksonen, joka on mennyt kesken alkuvaiheessa, ja muutenkin sillä puolella on useammatkin kaksoset) ja kuulemma oli sitten mieleen tullut, että jos tuleekin kaksoset... Sain onneksi sen sitten jonkin ajan päästä innostumaan uudestaan, joskin varmaan oli jo myöhäistä oviksen kannalta. Mutta eipä tuo mitenkään vastenmielistä ollut, vaikka olis "hukkaan" mennytkin ;)

Nyt hyökkään telkkarin ääreen katsomaan Emmerdalea. Plussatuulosia teille kaikille!
 
Viimeksi muokattu:
Jomi: No koulua on jäljellä enää ensivuoden kesäkuuhun, joten aika ei ole aivan mahdoton. Tosin odottavan aika on pitkä :whistle: Muuten saisikin pikkuinen jo tulla, mutta ollaan miehen kanssa suunniteltu matkaa valmistumiseni jälkeen. Voihan sitä raskaana ollessakin matkustaa, mutta jos heti tärppäisi, niin saattaisin olla jo aika pitkällä odotuksessa matkalle lähdettäessä. Maha pystyssä vaan lentsikkaan istumaan :D
Eli itsellä ollut KM 1/10 ja silloin raskauduin tosi nopeasti, eli siksi ei vielä uskalla aloittaa yritystä, jos vaikka hetri tärppäisikin. Vaikka ihanaa se olisikin. Hiljaa hyvä tulee. (Tai näin nyt yritän uskotella itselle:) )
 
Jotain: hurjasti onnea plussasta! :heart:

Jomi: rohkaise miestä kertomalla, että eihän se siittiöistä riipu se kaksosten tuleminen vaan naisesta :) :p Meilläkin tuota joskus pohdittiin, mutta oikeastaan vaan huumorilla, olishan se aika haaste, ihankuin yksi lapsi ei jo itsessään olisi tarpeeksi haastava niin sitten ekalla kerralla kaksi yhdellä iskulla :D :D Meillä se oon mä, kenellä on kaksosia suvussa muutama.

Plussatuulia kaikille! :)
 
Viimeksi muokattu:
Ramppikuume on tosiaan paha ja meillä ainakin iskiessään taitaa pitkälti johtua minun innokkuudesta :ashamed: .. pitäs jotenkin onnistua välttämään sitä "siittiöt tänne mulle heti nyt" -fiilistä ja pyrkiä nauttimaan pupuiluista ihan pupuilun vuoksi. Itsellä ainakin on halut ollu ihan uudella tasolla ehkäisyn jättämisen jälkeen. Kai niistä väkisin tehdyistä tulee kiukkusia vauvojakin :D
Kyllähän ne nuijapäät elelee useemman päivän, niin jos säännölliseen pyrkii harrastelemaan niin luulisi niitä aina olevan jokunen varastossa :rolleyes:
 
tryffeli89 Näin se tosiaan on, odottavan aika on piiiiitkä... Ja sit kun tärppää, niin siitähän se odotus vasta alkaakin :D Mutta joo, mullakin on kuumeilua takana jo pari vuotta, joten tiedän tunteen. Silloin se helpotti tosi paljon, kun pystyttiin miehen kanssa suunnilleen sopimaan, että koska voitais jättää ehkäisy pois. Oli joku tietty aika, jota odottaa. Tosin meillä se vielä aikaistui, kun mieskin innostui asiasta ihan tosissaan. Tsemppiä joka tapauksessa odotteluun! Voin kertoa, että kaksplussalla hengailu ei ihan kauheesti hillitse vauvakuumetta :xmas:

tömpsis No sitä mä yritin miehelle sanoa, mutta en sitten itekään ollut ihan satavarma, että miten se periytyvyys menee :D Eilen googlettelin asiaa ja näinhän se näyttäis tosiaan olevan, että mies ei kaksosuuteen pysty vaikuttamaan. Kyllä se nyt rauhottu onneksi ;) Ajatus kaksosista on todella pelottava, vaikka samalla se oliskin aika ihanaa. Mutta meillä on tosiaan kolmen koiran lauma ja asutaan monen sadan kilometrin päässä tukijoukoista, joten ei varsinaisesti monikkoraskautta toivota :p

Tuutunen Joo, mulla on sama vika. Viimeksikin olis tehnyt mieli vaan mennä nukkumaan, mutta aattelin vaan, että pakko kai se olis seksiä harrastaa... Kyllä se touhu silti yleensä tempaisee mukaansa ihan kiitettävästi :whistle:

Ai kauhee, että taas väsyttää. Silmät ristissä yritän tajuta työjutuista jotain... Eli takas sorvin ääreen, mars. Krooh.
 
Jomi: tsemppiä työpäivään! :) Hei, meilläkin on kolme koiraa ja tukijoukot joko liian kaukana tai vanhoja :( Ei nyt ihan monen sadan mutta monen kymmenen kilometrin päässä, oon kyllä monesti miettinyt että mites sitä apua saadaan tarvittaessa ees sen yhen vaavin hoitamiseen, mutta ehkä sitä sit tarpeeksi saa :)

Joo, vauvakuume kasvaa tätä palstaa lukiessa ihan liikaa joskus! :D

Mies on reissussa, ei pääse tekemään talletuksia... höh. Jotenkin seksiin on tullut sellanen ylimääränen jännitys nyt yrityksen myötä, en oikein osaa sanoa miksi. Vai johtuukohan jännitys noista mun sairasteluista, ei oikein pysty rentoutumaan kun miettii vaan että miten paljon alkaa vaivat lisääntymään... No, onneksi mies on toistaiseksi suht hyvin "jaksanu" :D Toivottavasti jaksaa jatkossakin ;) :D
 
Viimeksi muokattu:
Tömpsis ja Jomi teidän miehillännehän on niitä supersiittiöitä ;) Niinkuin minun omani sanoi omaavansa niitä :laugh

Tryffeli89 tervetuloa joukkoon! Toivottavasti saatte miehesi kanssa sovittua edes noin ajankohdan! Itse odotin esikoista kun olin vielä koulussa, sani kyllä sitten sen käytyä loppuun ennen lapsen syntymää.

Tuutunen itse kanssa pelkään,e t mitenkä ramppikuume mahtaa vaivata, kun yritämme...Täytyy yrittää vaivihkaa ja olla puhumatta asiasta :p

Haluaisin kanssa kuulla,että mikä on Jasminin tilanne??

Plussapuhureita! Nyt lomaa viettämään...jos vaikka leipoisi aamupala sämpylöitä? Eilen ahkerana pesin jo ikkunat =) Inhoan sitä puuhaa!!
 

Yhteistyössä