Yrityksen odottajista yrittämään päässeet

Voi Niuski! Tiiän niin miltä susta tuntuu. Mullaki oli viime menkkojen alussa niin paha mieli, vaikkei ees niin kauaa olla yritetty, mutta laskennallisesti just oikeaan aikaan kuitenkin. Häpeäkseni voin myöntää että suruissani menin vielä miehen tupakointia syyttämään, vaikka "vika" voi yhtä hyvin olla minussa. Onko sulla ollut nuo kaikki kolme kertaa silleen että ootte varmasti ovulaation aikaan ollu toiminnassa? Voihan se olla, että ressaat vaan sitä liikaa, ja nyt ku relaat vähä niin kuukauden päästä jo plussaat! :) Ihan hyvä, että sulla on sitä koulua niin saat muuta ajateltavaa. Kyllä se siitä! Voimahali :hug:
 
Niuski Mulla on ihan samat fiilikset! :hug: Toiveet oli korkealla kunnes alkoi tuo ruskeatuhruilu, joka kertoo menkkojen alkavan viikon sisään. :( Ei ole sen jälkeen kiinnostanut kyllä mikään ja mieskin on saanut oman osansa minun huonosta tuulesta. :(

En tiedä pitäisikö nyt vain kokonaan koittaa keskittyä johonki aivan muuhun ja jättää tää palstailu vähemmälle. Kuitenkin ovista aion tikuttaa, että saan kiinni ne ihan parhaat päivät. Tuntuu käsittämättömälle, ettei vain millään onnistu vaikka tikkujen kanssa on talleteltu. Mies sanoo, että tässä on vasta hetki yritetty mutta itsestä tuntuu, että jo vuosi tätä on ootettu. Testailin silti tänäänki negan vaikka tuhruttaa ihan normaalisti. Välillä vaan tuntuu niinkuin housut painais alavatsaa niin toivo pikkasen herää ja tuhrut unohtuu. Mutta ei.

Niuski onneksi sulla on sentään lyhyet nuo kierrot! Se on aika iso juttu! On nimittäin todella turhauttavaa nämä välit pitkien kiertojan kanssa vain odotella ja odotella. Tästä kierrosta toivon sinun saavan sen plussan siihen testiin!

Samoin kaikille muillekin yrittäjille ihan hurjan paljon tsemppiä!! Samassa veneessä ollaan! :heart:
 
Miten voi olla ovistesti tänään (kp12) saman vahvunen tai ehkä haaleempi ku eilen (kp11)? Testeillä melko tasan 24 tuntia väliä. Eka katoin että ei tuu ees niin vahvaa ku eilen, mutta kuivuessaan melko samanlaiset. Joko se ovis meni? :O Aattelin että tänään ois ollu plussa ja huomenna ovis. Pitäsköhän kuluttaa illalla yks testi, että näkis onko se jo haalenemaan päin vai kattoo taas samaan aikaan päivästä huomenna..? Normaali kierto on sen 27 päivää.
 
Liipa Kun testit alkaa olla tummia kannattaa testata kaks kertaa päivässä! Muuten se lh-huippu voi mennä huomaamatta ohi. Testaa illalla vielä ja huomenna ja katso miltä näyttää. Mulla oviksen aikaan on aika vahvat viivat monta päivää. Mutta selkeä plussa tulee ehkä yhteen/kahteen tikkuun.
 
Kiitos tsempeistä ihanat :heart:

Täälläkin mies on joutunut kärsimään mun parkumisesta ja itsesyytöksistä... Onneks se ymmärtää ja osaa lohduttaa. Eihän tässä ole edes montaa kertaa yritetty, millä oikeudella mulla on näin paha olla, kun toisilla ei tärppää vuosienkaan yrityksen jälkeen? Ääh! Voi kun kenenkään ei tarvis tuntea näitä fiiliksiä :( Kaiken lisäksi sain tänään kuulla kaverini odottavan vauvaa. Heillä tärppäsi tietysti ekasta yrityksestä. Voitte kuvitella sen fiiliksen, yritin niellä kyyneleitäni siinä ja olla iloinen, tietenkin toivon heille hyvää, mutta kotiin tullessa taas tunnin itkut...

toivontähti, :hug:
 
Okei, kiitti vastauksista! :) Testin ohjeessa lukee, että testata päivittäin samaan aikaan. Ehkä se sitten on aina sen yli 24h tummana. Aattelin, että se ois silleen suht tasasesti noussu ja sitte laskenu. Jospa se ois nyt vasta nousussa!
 
Mulla on tosi oudot menkat. Alko siis perjantaina mutta koko aikana ei oo montaa pisaraa tullut ja kipuja ei yhtään. Yleensä runsaat menkat ja aika kipeät pari ekaa päivää. Nyt mietin että jos kuitenkin oisin raskaana? En haluu herätellä toiveita kun pettymys oli menkoista niin suuri. Pitäiskö ostaa halpa testi ja testata? Luin että joka neljännellä naisella tulee raskaudesta huolimatta ekat menkat.. en nyt tiedä.

Lisäys: tein testin ja puhdas nega tuli. Joten ovulaatiota odottamaan
 
Viimeksi muokattu:
Niuski tiedän ton tunteen! Toivon sulle kovin plussaa alkaneesta kierrosta! :) niinkuin tietysti kaikille muillekin!

Mulla täällä niin oudot fiilikset! Tänään mahaa nipistellyt menkkamaisesti, vaikka menkkojen alkuun on vielä melkein viikko. Muutenkin tätä nipistelyä on ollut jo to-pe asti, mikä ei ole mulle normaalia. Lisäksi rinnat ja varsinkin nännit on kipeet nyt jo kolmatta päivää, vaikka yleensä rintojen kipuilu kestää kovana noin päivän.. Näistä huolimatta musta kuitenkin tuntuu, että menkat ne sieltä on vaan tulossa. No ei kai auta muu kuin odottaa ens viikonloppuun niitä menkkoja ja testailla sitten mikäli niitä ei kuulu. Vai mitä sanotte, pitäiskö hakee testi jo viikolla?:whistle:

Että voikin kaikki tuntua nyt jotenkin niin ärsyttävänmasentavanväsyneentyhmältä, pitäis varmaan mennä vaan nukkumaan miehen viekkuun, että jos päivä näyttäis huomenna valoisammalta. :)
 
Tein pregcheck liuskatestin ja aluks oli ihan selvä nega, mutta kuivuttuaan siinä näkyy tosi tosi haaleesti viivanpaikka. (ja minähän olen vannonut etten testiajan jälkeen niitä tiiraile, niin vissiiin :D ) Mutta siis ei todellakaan mitään väriä. Tuleekohan noihinkin jo niitä viivanpaikkoja onko kokemusta? Pariin edelliseen en saanu edes sitä paikkaa. Sofiin sain viime kierrossa viivanpaikankin, en muista enää tuliko niitä myös pregceckiin.

Niin ja edelleen tuhruttaa eli menkat sieltä on tulossa. Mutta kunhan ajankuluksi testailen :whistle:
 
Mulla loppu toissa kierto kans tosi niukkoihin menkkoihin, en ois ees uskonu semmosta yhen päivän vuotoo menkoiksi ja tein turhaa negatiivisia r-testejä. No seuraava vuoto tuli kaks päivää myöhässä ja sitten aukes hanat niin että tuli viime kerranki eestä :(
 
Lombokilta terveisiä. Täällä ei ole enää tuntunut mitään nippailuja mahassa. Rinnat tosi kipeet mutta luulen että johtuu ihan vaan normi hormoni toiminnasta. Yritän tässä siis tsempata itteeni ensi viikon pettymykseen. Jis ei tuu plussaa nii ei tarvii ainakaan murehtia että olen syönyt malaria lääkkeitä ja juonut alkoa. Oltiin norsuja katsomassa ja osti sieltä norsu pehmolelun että jos vaikka olisikin salamatkustaja kyydissä..
 
Jks14 tosta sun toisenkin munasarjan juilimisesta. Olisko voinut olla toinen ovulaatio? En kyllä tiiä, voiko sellainen edes tapahtua niin pian.:D Onko sulla ollu vielä jotain tuntemuksia?:)
 
Viimeksi muokattu:
Bella- En tie mikä on, mutta joka päivä jommalla kummalla puolella tuntuu jotain. Tälläkin hetkellä oikeelta puolelta munasarjan kohdalta jomottaa. Mulla tuntuu näköjään ovulaatio-oireet ennen ja jälkeen ovulaation. :O Sais loppua jo.
 
Tein PC:n puikkotestin nyt illalla ja siihenkin tuli ei heti vaan muutaman minuutin päästä tuollainen haaleanharmaa viivanpaikka.

Yritin nyt ottaa kuvanki vaikkei tuossa juuri mitään näy, mutta hankalaapa tuommoinen on edes kuvaan saada. Näkeekö kukaan edes mitään? No mutta ei siinä väriä ainakaan ole, laitoinpa tänne kuitenkin niin muistaa ens kierrossa, että kyllä nämä PC:tki vain viivanpaikkoja antaa. :( Hetken tänään jo leikittelin ajatuksella, että olisinki raskaana, olis se vaan ihanaa! :)

[url=http://aijaa.com/Pmnqbi]20140303 203310 - Aijaa.com[/URL]
 
Nyt taitaa olla dpo 11 ja torstaina arvelisin menkkojen tulevan. Nojoo lueskelin just kuinka tämäkin merkki monellekin antanu näitä harmaita viivanpaikkoja. No mut kiva, että joku muukin näki sen paikan. En ihan sentään hulluksi oo tullu, vaikka kohta näitä viivoja näkee jo valkoisella seinälläkin :D


muoks. tässä toinen kuva samasta testistä, en tiedä näkyykö tässä paremmin?
[url=http://aijaa.com/4k8bJs]20140303 210549 - Aijaa.com[/URL]

Täytyy ostaa jotain muun merkkisiä testejä.
 
Viimeksi muokattu:
Toivontähti, miä en ainakaan puhelimen kanssa nää viivanpaikkaa. Sitä paitsi oon maailman huonoin testinlukija kyllä -,-

Täällä loppukierto aivan meneillään, mutta menkkoja ei ole vielä tänään kuulunut. Tosin ei ne kyllä yleensäkään ilmoittele itsestään muuta kuin sillon kun lorahtaa ensimmäisen kerran. Testasin tänään illalla negan, taidanpa testata huomen aamulla uudestaan ihan huvin vuoksi. Hih :p

Ps. Täällä alkaa stressi helpottaa, työkuviot aikalailla kohdillaan jne! Muutenkin ollut tänään aivan huippupäivä <3
 
Yrityksen odottajista yrittämään päässeet


tiistai 4.3.2014



Nimimerkki......Ikä.............Kp..........Yk........Ya...Monesko

toivontähti..........27..........34/32-39......2........1/14.........1.
Daagmar............29..........34/28-30......4........11/13.......?
empuska.............21.........32/30...........4.......11/13........1.
kiskisnami...........23.........29/30-35......1.........2/14........1.
pieni toive...........24.........28/?-37........1........02/14.......3.
Miija87...............??.........25/27...........3.......12/13.........2.
Kaneli88.............25.........22/??...........1.......02/14.........1.
Bella-.................20.........22/26-29......2.........1/14........1. Jks14.................27.........20/29~31.....1..........1/14.......?
Liipa..................24.........14/27-29......2..........1/14........2.
Minisport...........27..........13/34..........7.........08/13.......1.
tähtityttö89........24..........13/??..........2...........1/14.......1.
Katey................24 .........12/39..........3.........12/13.......1.
SJ.....................23.........11/31..........3.........12/13........1.
jammaillen........23..........6/??...........2...........2/14........1.
Wivi..................24.........5/28-29.......3..........1/14.........1.
Niuski................31.........3/25-26......4..........12/13........1.
mymosa............31..........??/??.........3.........12/13.........4.
Ujm..................25..........??/28.........3.........12/13.........1.







Piinailijat:

Milja87 dpo 10
Jks14 dpo 4






Plussanneet:

2013:
marraskuu kuukiuru (yk1), 5th (yk1), Haikulainen (yk1), mariet (yk2), nannaa (yk2)

2014
tammikuu nuorallatanssija (yk2), Sandri (yk3), Elviira86 (yk1), Annuski (yk5)

helmikuu Anni00 (yk1), SannaMarko (yk2), Ponityttö (yk1), Sonetti (yk2), Kinkula- (yk2), Nalle-Puh

maaliskuu Heranen (yk3)


Plussanneiden ketju http://kaksplus.fi/keskustelu/lapsen-saaminen/odotusaika/2313211-yrittamaan-paasseista-plussanneet-3-a/




Blogeja:

kuukiuru come to mama
heranen The one I laugh with
ponityttö Multaa ja Timantteja
SannaMarko Vauvahaaveilua
Kaneli88 Ripaus sokeria ja kanelia elämään
 
Viimeksi muokattu:
ujm
Äh ei noista ovistikuista ota kyllä selvää. Jouduin vaihtamasn davidin testiin kun pc loppui ja david antaa jatkuvasti pelkkää haamua. En jaksa uskoa että ovis ois mennyt jo, aiemmin kun sen on aina vatsakivuista tunnistanut. On kyllä rassaavaa kun ei yhtään tiedä miten kierto jatkuu.

Onneks lähdetään ylihuomenna kahden viikon reissuun niin saan ajatukset pois tästä.
 

Yhteistyössä