Apua, nyt on iskenyt jostain totaalinen paniikki. Lapsiasia on juteltu ja käsitelty miehen kanssa, lasta toivotaan ja tekoakin hyvästi harjoiteltu, mutta nyt iskee pelko. Onko minusta sittenkään tähän? Miten pärjäämme miehen kanssa, kun tukiverkkoa ei oikeastaan ole. Perhe ja sukulaiset asuvat kaukana ja miehen kanssa meillä ei ole "normi 8-16"-työaika, joka asettaa osaltaan haasteita vauvan hoitoon pienellä paikkakunnalla.
Tuntuu, että jäänkö jostain paitsi vaikka rilluttelut ei ole kiinnostanut enää vuosiin. Mitenkäs se etelän matka tai hiihtolomaviikko Lapissa? Huoh.. päässä pyörii ajatukset ja itkukin jo pääsi miehen edessä kun kerroin, etten tiedä omista ajatuksistani enää mitään. Eihän elämä lopu vauvan tuloon, eihän?
Tämä on kauheaa, kun olen vauvakuumeillut jo pitkään ja lapsia haluan, mutta sitten iskee pelko hypätä tuntemattomaan! Elämäni on nyt niin tuttua ja turvallista..
Tämä oli oikeen tälläinen omaa napaa vuodatus, pahoittelut siitä..
Tuntuu, että jäänkö jostain paitsi vaikka rilluttelut ei ole kiinnostanut enää vuosiin. Mitenkäs se etelän matka tai hiihtolomaviikko Lapissa? Huoh.. päässä pyörii ajatukset ja itkukin jo pääsi miehen edessä kun kerroin, etten tiedä omista ajatuksistani enää mitään. Eihän elämä lopu vauvan tuloon, eihän?
Tämä on kauheaa, kun olen vauvakuumeillut jo pitkään ja lapsia haluan, mutta sitten iskee pelko hypätä tuntemattomaan! Elämäni on nyt niin tuttua ja turvallista..
Tämä oli oikeen tälläinen omaa napaa vuodatus, pahoittelut siitä..