Yrityksen odottajat

hiliputti: Sullakin ilmeisesti pitkä pillerien käyttö takana? Mä oon useammin kuullut, että monen vuoden pillerien käytön jälkeen yleisempää on, ettei munasarjat lähde toimimaan ollenkaan kuin että olisi jotenkin hedelmällisimmillään. Eli kannattaa miettiä pillereiden lopettamista myös siltä kannalta, että meneekö kuukausia hukkaan siihen, että odottelee oman hormonitoiminnan käynnistymistä. Lääkäreiltäkään ei taida apua saada ennen kuin on sen 3 kk odotellut. Itse olin kyllä tähän henkisesti varautunut, mutta silti tää oli valtava pettymys ja kaduttaa kun en aiemmin pillereitä lopettanut :(
 
Aloitin ketjun lukemisen alusta lähtien, luin sitä silloin tällöin kännykästä iltaisin sängyssä. Tarinoitanne seuratessa olen ikäänkuin tutustunut teihin, kuten myös moneen joka on täältä jo ehtinyt lähteä, ennen kuin sain koko ketjun luettua läpi. Tämä on ensimmäinen viestini Kaksplussaan, ketjulle siitä pisteet ;)

Olen 28-vuotias ja "nauttinut" vauvakuumeesta pitkään mut vaihtelevasti, noin 16-vuotiaasta lähtien. Aiemmissa suhteissani vauvakuume joko muuttui olemattomaksi tai heikkeni selvästi, koska puoliso ei ollut se oikea. Nyt lopultakin kun olen onnellisesti naimisissa ja miehenikin toivoo lasta, on vauvakuume kovimmillaan.

Emme kuitenkaan uskalla hypätä pää edellä yrittämään, koska haluamme taloutemme olevan vähän vakaampi ennen vauvan tuloa. Vaikka meillä on koulutukset ja työntekovuosia jo takana, asumme ulkomailla ja tulomme ovat täällä normaalia pienemmät. Toiveeni on aloittaa eräs työ tämän vuoden syyskuussa, kohentaa taloutta, ja sitten vähitellen aloittaa yritys. Ei kuitenkaan heti syksyllä, vaan jonkin aikaa työskenneltyäni. Uskoisin, että vuosi 2015 on yrittämään pääsemisen vuotemme. Täytän tuolloin 30-v, mikä ei auta asiaa (tekisi mieli heti aloittaa yritys), MUTTA yritän ajatella järjellä ja muistutella itseäni, että aikataulu on ihan hyvä ja realistinen. Suurperhettä en toivo, vaan uskon lapsien lukumäärän jäävän 1-2:een.

Mielestäni hyvä taloudellinen tila ei varmista pelkkää tulevaisuuden kulutusta, vaan kaikista tärkein puoli siinä on, että se tarjoaa joustoa ja vaihtoehtoja tulevaisuuteen. Ennemmin säästöjä ja vapaus hoitaa lasta kotona tai tehdä vähemmän töitä, kuin kädestä suuhun -elämä, joka on entistä rankempaa lapsen vanhempana.

Ymmärrän myös niitä, jotka eivät halua odotta, kyllä vauvankin kanssa elämä ja mahdollisuudet jatkuvat. Kukin määrittää itse omat pelisääntönsä ja rajansa, joiden kanssa on tyytyväinen. Koska oma aikatauluni on mikä on, liityn siis joukkoonne haaveilemaan.

P.S. Vuosikin saattaa vilahtaa silmissä, jos pysyy riittävän kiireisenä (toivottavasti!)

Tahdonvoima/ 28 / 2015 / 1.
 
YRITYKSEN ODOTTAJAT

Tervetuloa mukaan kaikki vauvakuumeilijat, jotka vielä odottavat varsinaisen yrittämisen alkamista.
Tässä keskustelussa saa avautua kaikesta!

Yritystä odottelevat 6.1.2014:

nimimerkkiIkäOdottaminen loppuu näillä näkyminMonesko lapsi
Babette22v01-02/20141.
Kaneli8825v02/20141.
eläväinen20v03/20142.
pircat29v03/20141.
Hep8726v04-05/20141.
hiliputti26v04-05/20141.
carna26vkevät 20141.
Naarassusi22vkevät 20141.
jammaillen23vkevät/kesä 20141.
haavemaa24v06/20141.yhteinen
Hiitu20v06-07/20141.
Huolihuomisesta19v07-09/20141.
maggis25vsyksy 20142., 1.yhteinen
Aamurusko29v??/20143.
Sano Pirkka30v2014-20151.
piupiu24v2014-20151. yhteinen
Tahdonvoima28v20151.
FantaViona26v? (ei tiedossa)1.
tanttumaaria25v? (ei tiedossa)1.
veepu12325v? (ei tiedossa)1.

Taustalla:
Ruusannuppu
Spukka

Yrittämään päässeet:
Nipsut - 10/2013
empuska - 11/2013
kuukiuru - 11/2013
Ninnu83 - 11/2013
Sandri - 11/2013
anni00 - 12/2013
Katey - 12/2013
ponityttö - 12/2013
toivontähti - 12/2013
Chokomom - 01/2014

Yrittämään päässeiden ketju:
Yrityksen odottajista yrittämään päässeet

Tässä keskustelussa mukana olleiden blogeja seurattavaksi:
Babette - Oana - New Edition
Kaneli88 - Ripaus sokeria ja kanelia elämään
Kuukiuru - Come to Mama
ponityttö - Multaa ja Timantteja
veepu123 - Tavoitteena onnellinen elämä
 
Viimeksi muokattu:
Tervetuloa kaikille uusille.

Itse täällä ihmettelen oman kehoni toimintaa. Renkaat siis käytössä. Käytän yleensä kaksi peräkkäin. Kun toinen rengas on ns lopuillaan alkaa tiputteluvuoto jo siinä vaiheessa. Ok. Nyt alkoi jo ensimmäisen renkaan kohdilla. Pidän nyt tauon enkä laita toista perään... Ei varmaan mitään ihmeellistä mutta huomasin vain. Itseäkin mietityttää muutenkin että miten ne menkat sieltä tulevat kun ensi kuussa renkaista luovutaan. Vaikeaa tämä elämä.
 
Hei tyttöset, olen päivittänyt blogini nimeä ja osoitetta. Jotenkin tuntui, että kun tämä yrityksen odottaminen varmaankin tässä kestää jonkin aikaa, on parempi nimetä blogi ehkä hieman eri tavalla. Blogi on sekä yrityksen odotusta, että myös terveellisen elämän tavoittelun blogi. Olen nyt enemmän muutenkin kirjoitellut tästä kuntoiluhommasta, joten ehkä on fiksumpaa myös nimetä se oikein. :)
Toivottavasti teillä edelleen riittää mielenkiintoa blogia kohtaan, vaikka sitä hieman muokkailinkin! :)
 
Moikka,
mäkin päätin nyt rekisteröityä ja purkaa omaa vauvakuumetta tähän hyvän otsikon alle.
Olen pitkään jo haaveillut, että olisin raskaana viimeistään 29- vuotiaana ja nyt olen tuon ikäinen ja hormonikierukan poisto olis edessä näillä näkymin 03/14. Vauvakuume on ollut tosi kova viimeisinä kuukausina ja sitä on tullut purettua seuraavasti:

1. "ikkunashoppailemalla" vauvan vaatteita ja tarvikkeita nettitoreilla
2. keksimällä nimet pojalle ja tytölle
3. lukemalla ja tutustumalla netin eri yritys ja raskaus- juttuihin

ja erinäiset asiat on huolestuttaneet enemmän ja vähemmän kuten:

1. tulenko raskaaksi ollenkaan/helposti
2. Kuinka pitkälle olisin valmis menemään lapsettomuushoidoissa (tällä hetkellä tuntuu, etten kovinkaan pitkälle kun aika rankkoja juttuja ovat niin fyysisesti kuin henkisestikkin)
3. olisiko mahdollinen sikiö/vauva terve
4. ja jopa ehdinkö kuolla tai meneekö ukko kuolemaan (elämä on arvaamatonta)
5. ehtivätkö iäkkäät omat tai avokin vanhemmat kuolla

Eli tosi ristiriitaista tunnetta on tämän yrityksen odottamisen kanssa kun toisaalta haluis varmuudeksi (tunnepohjalta) heti yrittää, mutta järjellä ajatellen ei kolme/viisi kuukautta mitään muuta.

Olen itse ainut lapsi ja haavaillut kolmesta omasta.

Se, että aikaa on näin vierähtänyt johtuu siitä, että nyt vasta on oikea ukko jonka kanssa vauvoja haluis yrittää ja maaliskuuhun pitäis odotella koska järki niin sanoo (silloin loppuu vika harjoittelu aikuisopinnoista).

Ai niin ja kilojakin vois lähtee kuusi, mutta tätä ei enää yritetään vaan jo toimitaan asian eteen ja hyvältä näyttää!

pircat 29/03/2014/1
 
Viimeksi muokattu:
Pakko käydä täällä "kotiketjussa" vähän kuokkimassa :D

Kiva kun tännekin tullut paljon uusia vaikka siirryinki jo tuonne yrittävien ketjuun. Silti käyn teitä täällä usein kurkkimassa. Tästä ketjusta on hyvä ponnistaa tuonne eteenpäin! :) Tulkaahan siis pian perässä!

Hiliputti Suosittelen jättämään ne pillerit ja käyttämään loppuajan kondomia. Yhtälailla se hedelmällinen kuukausi "menee hukkaan" oli sitten pillerit tai kondomit. Mutta siis aiemmin jo täällä olen tainnut avautua, että vähän on ollut menkkojen kanssa häikkää pillereiden lopettamisen jälkeen ja meilläkin mentiin kondomeilla ennen yrittämistä. Halusin nähdä oman kiertoni ennen yritystä ja usein suositellaankin ne yhdet luomumenkat ennen yritystä vaikka ihan suoraankin voi toki alkaa yrittämään. Tuosta on niin paljon erilaisia kokemuksia niin hyviä kuin huonojakin miten menkat alkaa pillereiden jälkeen tulemaan. Hormoniehkäisyä en oikein suosittelisi enää kenellekään, joilla on vielä haave lapsista tulevaisuudessa.

pircat Tutuilta kuulostaa kaikki nuo sinun pelot :)
 
toivontähti, tosta yksien luomumenkkojen odottamisen suosittelusta on vissiin viime aikoina luovuttu? Elin itsekin siinä uskossa, että yhet luomumenkat pitäis ootella, kunnes viimeksi kysyin asiasta gyneltä. Tämä vastasi, että ei siitä luomumenkkojen odottelusta ole mitään hyötyä, ja että kannattavampaa olisi heti vaan aloittaa yrittäminen, kun ne pari ekaa kiertoa on hedelmällisimmät. Toki jos tahtoo, niin voi odotella, mutta varsinaisesti mitään hyötyä ekoista luomumenkoista tai syytä niihin asti odotella ei kuulemma ole.
 
Hep87 & toivontähti: Juu, lähemmäs 10 vuotta menty pillereillä, ja todella jännittää, millaiset raskautumismahdollisuudet sitten on/kuinka kauan joutuu odottamaan, tai millainen kierto ylipäänsä itsellä on! Eli enköhän käytä ne viimeiset kolme pilleriliuskaa (useampaa kuukautta en kuitenkaan jaksaisi kumien kanssa säätää :D) ja sitten mennään hetki kortsuilla ennen todellista yrittämistä.:)

Tahdonvoima pohti taloudellista tilannetta. Mitä meidän tilanteeseemme tulee, niin asumme avokin kanssa vielä vuokrakaksiossa eikä omaan asuntoon vähään aikaa ole itsellä varaakaan, mutta töissä olemme molemmat ja uskon pärjäävämme ookoosti myös yhden pikkuisen kanssa, vaikka jostain sitten ehkä joutuukin karsimaan. En yksinkertaisesti pystyisi odottamaan kauemmin sen takia, että odottaisin isompia tuloja tai säästöjen kertymistä.:rolleyes:
 
Lähinnä ehkä vain itselle, että näkee tuleeko luomumenkat vai ei, kun monilla niin paljon ongelmia. Toki voi heti alkaa yrittämään näin olen kuullut myös! :) Jotenki vain vieroksun ottaa enää yhtään ylimääräisiä hormoneja, vaikka pillerit teki elämän aika helpoksi ja sopi minulle ihan superhyvin! Ehkä sitten kun lapsiluku on varmasti täynnä niin voisi siirtyä pilleriehkäisyyn. Jotenkin vain tuntuu, että jokapuolelta kuulee huonoja juttuja pillereiden vaikutuksesta.
 
Mulla alkaa yritys sit siitä kolmannesta ei niin hedelmällisestä kierrosta. Hienoa. Mä en ainakaa tienny et olisin ollu hedelmällisempi ne kaks ekaa. Ei voi mitään enää, tyytyväinen olen silti että pillerit lopetin ja loppujen lopuks kumien kanssa ei ollut niin paha säätäminen kun vielä tikutin ovulaatiota ;). Hyvä ehkäsykeino jos se vahinkovauva ei ole katastrofi. Heti oviksen jälkeen voi jo heivata kumit nurkkaan. ;)

Ja kyllä mua alko ahdistaa se hormonien tunkeminen omaan kroppaan. Enään ei juurikaan itketä ja hiukset ja kynnetki tuntuu kasvavan paljon nopeemmin. Okei tarkottaa muitakin karvoja argh! ;) mä lopetin kans aikasemmin siinä pelossa että kestää monta kuukautta ennenkun kroppa alkaa toimii. Kestikin kyllä normaalia vähemmän kun sain jo ovulaation aikaan. Eli älkää turhaan maalailko piruja seinille :)
 
Mä olen jo vuosia mennyt Ponitytön mainitsemalla kumit+varmat päivät menetelmällä, eli luonnollista kiertoa ei tarvitse odotella.

Vuosia kiertoa seurattua tiedän aika tarkkaan ovulaation (keskimäärin kp 15) ja menkat (keskimäärin kp 29). Joka kierrossa tulee mietittyä, et taas "hyvä mahdollisuus" jää käyttämättä.

Osanottoni niille, jotka kärsivät pillereiden sivuvaikutuksista, huh! En voisi kuvitellakaan kestäväni elämää niissä luonnottomissa hormonihuuruissa, omien hormonien haasteet riittävät :) Lopetin hormonit kuin seinään kymmenisen vuotta sitten, kun tajusin että ne eivät sovi mulle. Toisaalta olen lukenut tutkimuksia, joiden pohjalta epäilen, ovatko hyväksi kenellekään.

Omat sivuvaikutukseni:
-Mielialojen heittelyt
-Seksihalujen vähentyminen
-Turvotus (normaalia enemmän)
(aikamoiset sivuvaikutukset pelkän ehkäisyn takia, joten ei kiitos!)

Kukaan mies (exäni vuosien saatossa) ei onneksi ole koskaan valittanut ratkaisustani olla käyttämättä hormonaalista ehkäisyä, ymmärsivät sen etten halua ottaa hormoneja jatkuvasti (missään muodossa), eivätkä itsekään olisi valmiita vastaavaan.

Hiliputti, kuulostaa kyllä hyvältä tilanteenne! Eipä meilläkään ole omistusasuntoa vielä, enkä näe sitä ratkaisevana tekijänä, lähinnä se että molemmilla on työpaikat, on itselleni tärkeää, koska se johtaa vähitellen myös omaan asuntoon jne.

Kuten Pircat listasi, tulee munkin joskus kierrettyä vauvojen -osastolla, kun käyn shoppailemassa. Myös nimi olisi valmiina tytölle, saa sitte nähdä tuleeko tarpeeseen :D Olen myös haaveillut siitä, miten voisin romanttisesti kertoa miehelleni vauva-uutiset, sukulaisille jotenkin hauskasti myös. Blogeja en ole vielä lukenut paljon, mutta aion tutustua listan blogeihin.
 
Mielenkiintoista kyllä nähä, huomaako pillereiden lopettamisen jälkeen jotain eroa, josko vaikka kiukkuisuus vähenisi ja seksihalut kasvaisi.;) Itse olen niitä käyttänyt, sillä mielestäni ne kuitenkin helpottavat elämää. Ehkä sitten raskauden jälkeen voi katsoa uudelleen, haluaako niitä enää käyttää vai ei, kun on kokenut olla ilman.

Itselläkin on tullut nimiä mietittyä, ja aika varmoilta ne jo tuntuvat, miten hullua se toisaalta onkaan.:D Mitään tavaroita en kuitenkaan ole vielä alkanut ostaa.
 
Mä odotan pillereiden lopettamista siksi, että ei naama kukkis niin paljoa! Ennen pillereitä oli naamassa 2 finniä per kuukausi, nykyään niitä on parikymmentä per viikko. Uskomatonta! Mieheke ei jaksa kuunnella mun "ruma naama" valitusta, siksi lopetellaankin pillereitä jo 3kk päästä kun satsi loppuu, ja loppu aika mennään kondomilla ;)

Mulla on pojan nimi ollut jo koko mun pienen iän valmiina, ja toinenkin osapuoli on siihen rakastunut kun sitä olen niin paljon markkinoinut :D
 
Tahdonvoima: mulla aivan samat sivuoireet. Vaikka pillerit pitää hormonitoiminnan tasasena ni kyllä mä olin paljo pahempi hormonihirviö niiden kanssa ku nyt ilman. Ja tosiaan turvotustaki oli monta viikkoa putkeen. Nyt on vaan muutama päivä.
 
Aloin taas tänään miettiä kun jätetään 8.2 ehkäsy pois ja lähdetään matkalle 22.2 jolloin täytyneen noin 10 päivää syödä malaria lääkettä että onko siitä haittaa jos nyt muka sattuisin heti raskaaksi. Mies oli heti että ehkäsyä jatketaan. Itse en kyllä jaksaisi enää yhtään rengasta. Lisäksi olisihan se myös jännempää hommailla häämatkalla. Pitäneen soittaa tuonne ehkäsyneuvolaan.
 
Ei missään nimessä ollut tarkoitus maalata piruja seinille vaan vain huomauttaa, että pitkän pillerien käytön jälkeen voi joutua odottelemaan, että oma hormonitoiminta käynnistyy. Eiköhän (toivottavasti) me hormonihäiriöiset ollaan kuitenkin vähemmistöä. Muuten mulla ei kyllä pillereistä ole mitään pahaa sanottavaa, mun mielestä ei näkynyt mielialoissa millään lailla ja iso apu niistä oli runsaisiin ja kivuliaisiin kuukautisiin ja ennen kaikkea helppoahan niiden kanssa oli kumeihin verrattuna. Tai no, se kumin muistaminen tässä se suurin ongelma on... Eiköhän siihenkin tässä parin kuukauden aikana ehdi tottua :)
 
Välillä tekisi mieli aloittaa yritys nyt,heti,tänään. Sydäntä raastaa kum kaipuu vauvaan on niin kova. :heart:
Sitten taas tulee järki mukaan ja ymmärrän että järkevintä vauvan olisi saapua vasta kun nuorempi aloittaa koulun. ELi yrityksen voisi aloittaa vajaan vuoden päästä.
Nyt on odotettu kuintenkin jo niin kauan että vajaa vuosi ei oikeasti ole enää paljon. Kun ei tässä kuitenkaan ole mikään kiire. Vaikka sydän välillä toista sanookin.. :heart:
Ehkä mä kestän. :D Tsemppiä muillekin!
 
Ponityttö, meillä on kai aika yleiset oireet pillereistä. Hyvä niille, joilla noita ei ole! Veikkaan, että jotkut, joilla on pahatkin sivuvaikutukset, vaan tottuvat jatkuvaan alakuloisuuteensa, turvotukseen ja luonnollisesti siitä kaupanpäällisenä seuraa vähentyneet seksihalut. Oireet varmaan kehittyy hitaasti, eikä niitä heti tunnista, vaan ajattelee että on normaalia. Sen eron huomaa vasta sitten ilman hormoneja.

Normaalissa kierrossa mulla on aina "nousu- ja laskukausi", eli kierron alkupuoliskon ovulaatioon saakka mieliala on yleensä tosi hyvä, olo energinen, jne. sen jälkeen huomaa, lähes poikkeuksetta, että tulee tiuskaistua/suututtua paljon helpommin, yleensä voisin tuosta jo päätellä, missä kiertopäivässä mennään, kp 16 :D, kun huomaan siis muutoksen.

Tottakai omiin reaktioihinsa voi vaikuttaa ja niitä kannattaakin hallita, mutta kierron loppua kohti ainakin mulla on suurempi todennäköisyys olla alakuloinen ja reagoida voimakkaammin negatiivisiin ärsykeisiin. Muita? PMS on tietysti tunnettu, mutta onko muillakin näin selvät havainnot kierron alku ja loppu-puoliskon välillä?

Aamurusko tiedän, mistä puhut! Kaipuu on kova ja odottelu tuskallista! Odotus on kuitenkin varmasti tosi erilaista sulle, joka jo oot kahdesti saanut vauvan ja tiedät vahvasti, mitä odottaa. Osaatko kuvailla, miten vauvakuume erosi ennen esikoista ja nyt jo kokeneempana äitinä? Olisi kiinnostava tietää.

Mulla ainakin on tunne siitä, että elämä tulee muuttumaan valtavasti, mutta toivotulla tavalla. Meillä ei kummankaan suvussa ole yhtään pikkulapsia tällä hetkellä ja uskoisin, että vauvamme ehtisi saada paljon huomiota ja rakkautta osakseen ja me apua, mikä voi olla kaikista tärkeintä just esikoisen kanssa, kun kaikki on uutta.
 
Aamurusko tiedän, mistä puhut! Kaipuu on kova ja odottelu tuskallista! Odotus on kuitenkin varmasti tosi erilaista sulle, joka jo oot kahdesti saanut vauvan ja tiedät vahvasti, mitä odottaa. Osaatko kuvailla, miten vauvakuume erosi ennen esikoista ja nyt jo kokeneempana äitinä? Olisi kiinnostava tietää.
.
Kyllä tämä kolmannen kuumeilu on täysin erilaista kuin kahden aiemman. Tähän vaikuttaa myös iso ikäero, joka tulisi nuoremman lapsen ja mahdollisen kolmannen väliin. Nyt on niin tottunut siihen, että lapset ovat isoja ja omatoimisia ja sitä todella punnitsee ja harkitsee jaksaisiko vielä "paluun taaksepäin". Kuopus oli myös erittäin haastava ensimmäiset kolme vuotta niin kauhulla miettii jos kolmonenkin olisi samanlainen.. Toisaalta esikoinen oli ihan päinvastainen niin yhtä hyvin se kolmas voisi olla samanlainen.
Samoin miettii rahojen riittävyyttä,ajan riittävyttä (kun palaa töihin) ja lapsen terveyttä.
Ihan liikaa siis miettii,pähkäilee,punnitsee ja harkitsee!:stick: Kahden ensimmäisen kohdalla halusimme lapsen ja teimme ne. En todellakaan miettinyt asioita edes murto-osaa siitä kuin nyt..

Monesti itsellä on erittäin vahva tunne siitä että kolmas halutaan mutta paljon tulee niitä tunteita että olisiko kuitenkin parempi olla onnelllinen siitä mitä jo on eikä leikkiä kohtalolla.. Varmaankin jos kaikki lapset olisi tehty yhteen pötköön en olisi miettinyt tällä tavalla asioita.
Nyt tuntuu ihan tyhmältäkin olla näin epävarma ja pelokas asian suhteen. Tuntuu, että kaikki muut vain tahtoo kolmannen,neljännen,viidennen ja tekee sen. Välillä oikein ärsyttää oma pää. Pitäisi vain luottaa siihen mitä sydän sanoo ja että elämä kyllä kantaa. :heart:
 
Voisin itsekin kuvitella pohtivani joidenkin vuosien päästä, josko pitäisi vielä kolmas hankkia (jos nyt edes ne kaksi suotaisiin), itse kun haluaisin vähintään kaksi lasta, mutta kolmekin voisi olla kiva. Voi kuitenkin olla, että aika (tai rahat) loppuu kesken, kun mieskin on sen verran vanhempi, ettei tässä enää ihan nuoria olla ensimmäisenkään yrityksen kohdalla.

Myös työasiat mietityttävät, sillä en tiedä, onko nykyisessä paikassa minulle tulevaisuutta, mutta toisaalta mitään ei voi tietää etukäteen, joten yritän olla sitä murehtimatta. En tosiaan itse vain jaksa jäädä odottamaan sitä "parasta aikaa", jos sellaista nyt edes on olemassa.
 
YRITYKSEN ODOTTAJAT

Tervetuloa mukaan kaikki vauvakuumeilijat, jotka vielä odottavat varsinaisen yrittämisen alkamista.
Tässä keskustelussa saa avautua kaikesta!

Yritystä odottelevat 11.1.2014:

nimimerkkiIkäOdottaminen loppuu näillä näkyminMonesko lapsi
Babette22v01-02/20141.
Kaneli8825v02/20141.
eläväinen20v03/20142.
pircat29v03/20141.
Hep8726v04-05/20141.
hiliputti26v04-05/20141.
carna26vkevät 20141.
Naarassusi22vkevät 20141.
jammaillen23vkevät/kesä 20141.
haavemaa24v06/20141.yhteinen
Hiitu20v06-07/20141.
Huolihuomisesta19v07-09/20141.
maggis25vsyksy 20142., 1.yhteinen
Aamurusko29v??/20143.
Sano Pirkka30v2014-20151.
piupiu24v2014-20151. yhteinen
Tahdonvoima28v20151.
FantaViona26v? (ei tiedossa)1.
tanttumaaria25v? (ei tiedossa)1.
veepu12325v? (ei tiedossa)1.

Taustalla:
Ruusannuppu
Spukka

Yrittämään päässeet:
Nipsut - 10/2013
empuska - 11/2013
kuukiuru - 11/2013
Ninnu83 - 11/2013
Sandri - 11/2013
anni00 - 12/2013
Katey - 12/2013
ponityttö - 12/2013
toivontähti - 12/2013
Chokomom - 01/2014

Yrittämään päässeiden ketju:
Yrityksen odottajista yrittämään päässeet

Tässä keskustelussa mukana olleiden blogeja seurattavaksi:
Babette - Oana - New Edition
Kaneli88 - Ripaus sokeria ja kanelia elämään
Kuukiuru - Come to Mama
ponityttö - Multaa ja Timantteja
veepu123 - Tavoitteena onnellinen elämä
 

Yhteistyössä