YLI 40-v. KUUMEILIJA-KERHO

pyrstötähti
mitä ihmettä nyt täällä kaikki samentuu yhtä aikaa. Heti kun vähän selkänsä kääntää niin johan täällä tapahtuu. Nyt me kaikki otamme luudat käteen ja huiskitaan hornan kuuset meidän samentuneet fiilarit. Minä melkein samennuin kun mikään vaatteet ei mahtuneet päälleni mutta toisaalta päätin että ompahan sitten kunnolla mistä pudottaa :LOL: kun on persekki ku seittemän leivän uuni =) jätin ylänapin auki ja siunasin tämän ihanan hirveän tuuuuunikamuodin :D voiko kukaan parempaa keksiä rauhassa saa pömppis höllyä ja perä heilua tuunikan laajassa syleilyssä.

Huomenna on perstai ja älyttömän aurinkoinen viikonloppu. Ja näytti toi ukkelikin juuri tulevan suihkusta ja puunanneen kikkelinsä joten taidampa aikani kuluksi hyökätä sänkyyn ennenkuin tätiajat on läsnä ja perheessä maansuru.

Ihanaa tulevaa perjantaita ja KÄYKÄÄPÄ KERTOMASSA SAMENTUMISIA niin häädetään ne porukalla poies :heart:
 
Pyrstis, ai mikä aurinkoinen viikonloppu? Täältä ei tämä sade tunnu lähtevän minnekään, koko viikon on satanut. Täksi ja huomiseksi lupasi parempaa mutta pas... marjat.
Toi on aivan ihana tuo sinun ulosanti ja suhtautumisesi ylipäänsä asioihin. Niinkuin tuo, että so what jos nappi on housuista auki ja onpahan mistä pudottaa :LOL: Meikäläinen on niin tosikko, että oksat pois. Maansuruun vaivun kun paino ei tipu vaikka olen liikuntaa lisännyt mutta tietty sitten taas tämän syömäpuolen suhteen niin siinä on sortumista ollut liiankin kanssa. Heikko luonne nääs :ashamed:
 
Täällä vaan ollaan umpiona. Ei menkkoja. Ei kait raskauttakaan. Kp:t huitelee pilvissä, kuten mun pääkin ilmeisesti, koska en ole vieläkään tilannut gynelle aikaa. :ashamed: En tiedä. Välillä tuntuu vaan, että elellään nyt tässä ja katellaan. No tiedän, että menkat pitää saada tulemaan. Edelleenkään en raskauteen usko, tai siis, että nyt olisin raskaana, vaikka oireita voisin kaupata tuolla torilla, on niitä sen verran paljon..."Ja tässä kympillä lähtee hieman aamukuvotusta ja vatsan nippailua !" "No pannaan kaupan päälle vielä vähän valkovuotoa ja huimaukset vielä tosta noooin !" :kieh: :whistle: :whistle:

Joo, okei..painelen takaisin pimentoon. =) B)

Oikein mukavaa viikonloppua ja pöllytelkäähän peittoja vaikka ihan nautinnon vuoksi, eikä pelkän simppametsästyksen vuoksi :LOL:
 
pyrstötähti
pääpilvissa herranen aika etkö rapistele lainkaan!Jos minkkaa näyttää niin myy silti noi oireet torilla niille on ottajia ja käytetään rahat sitten meidän pinon virkistystoimikunnan samppanjakassaan B) Pikkumyy,milloin menet sinne raketinlaukaisuun,täytyypä katsoa taivaalle että nähdään kuinka kauas ne sinkoutuu sun munikset tosta täräyksestä :heart: lapsellisellahan on hyvin mennyt nappailu kun noin äkkiä jo alkaa kuivuus hellittää ja tätiäkin vilahtaa stringeissä :flower: älyttömästi toivon sulle onnea että saadaan sut oikeen paksuksi pikapuoliin.Miten AinoEmilian tilanne tälle aamulle,joka rapistelit aamulla plussan varmaan mä sekoan jos täräytät sen tälle viikonlopulle,sehän ois jo toinen tälle viikolle marin lisäksi,siinä sitten näytetään average-lääkäreille mistä kanat kusee.

om. ei tunnu miltään ehkä vähän alakerrassa paineen tunnetta joka voisi olla tädintulon oire mutta se hirveä ärtymys onneksi hellitti,se yleensä meneekin niin että viikkoo ennen se alkaa nostaa päätään,olen hirviönä pari päivää ja sitten kun mennään tätiä lähemmäs niin sen läsnäolo ilmeisesti on niin pelottavaa että meikäläinen pitää päänsä kiinni ja hiljaa vinkuu että älä tule älä tule olen ihan kiltti ja hiljaa ja pieni ja huomaamaton jos et tule :headwall: Ja koskapa mulla on ihan hirveesti nyt rapistelutauon jälkeen ihania upouusia tikkuja kiiltävissä kääreissä minä heti tänä aamuna tikutin ja ihanalta tuntui liritellä pikkulasiin ja tikuttaa,oli vähän olo kuin narkomaanilla joka on retkahtanut. Ja ihan neitseellisen blanco oli ei viirun häivän aavistustakaan. Ei kyllä pitäisikään tietysti mutta saimpahan rapistella. Nimittäin olen varmaasti ihan tuotapikaa raskaana ja mihin ihmeeseen sitten käytän nuo noin 30 testiä jotka on kaapissani, häh, miettikääpä sitä. Johan se hullua on jos raskaana oleva nainen koko ajan rapistelee joten pitäähän ne äkkiä nyt käyttää pois että ehtii :hug: Toivotan teille kaikille yhtä mielipuolisen epävakaata oloa viikonlopuksi kuten pyrstikselläkin on halauksia ja TÄÄLLÄ MUUTEN PAISTAA AURINKOKI B)
 



Nimi (ikä )........... Kiertopv....Yrityskierto...Monesko haaveissa

lapsellinen67 (40)........kp2/26-28.......y1,5v........1.
gitte (39).......................kp3/28..............?...............1.
mimuli (42)...................kp3/29.............yk3............4.
äippä67 (41).................kp7/26-39.......y1,5v........2.
Rva Pikkumyy (43).......kp8/28-29.......yk4...........4./1.yhteinen
mimmimamma (46).......kp9/27.............y6v...........4.
Nuusku (42)...................kp9/28.............?...............4.
päivänkakkara67 (41)..kp12/26...........?...............1.
ruujakengu.....................kp17/..............?..................3.
Mussukka67 (40)..........kp21/29...........yk11........2./1.yhteinen
pyrstötähti (47).............kp23/28...........yk2..........4.
einiinvaan (41)..............kp23/28-31......?.............3.
AinoEmilia (43)..............kp33/31-34......?.............4./1.yhteinen
keijukka (45).................kp42/29...........?..............4.
pääpilvissä (45).............kp96/25-43.....?..............1.yhteinen
babo67 (41)............kp14/29-31..PAS 8/08?...5./1. yhteinen
kane (43).................kp23/25.......PAS 8/08.....4./1. yhteinen
Hellu1.............................kp?/?................?...............3.
Elina67 (40)............................................?................1.

[/i] Kaikille Onnea kiertoon!


(Tilastojen mukaan yli 40 v. vuoden sisään n. 33% raskautuu --> 33%/28 = 9,24 Ketju alkanut 21.2.2008 --> 21.6.2008 mennessä "tavoite" = 3 )

Mukana myös:
Pömppöli ...... taustajännäilijä


Pitää taukoa:

Kesälomatauko 10.6.2008 alk.: annastiina (42)..kp5?/30..?..6.

Kesän tjot-tauko 5.6.2008 alk.: touhu tenava (45)..kp6/27-30..y3v..6.

Kesätauko 1.6.2008 alk.: vilmaville (43)..kp1/28-30..y1,5v..9.

Mietintätauko 21.5.2008 alk.: dinosaurus61 (47)..kp16/26-28..?..6.

Palstatauko 8.5.2008 alk.: (kp8/28) Karpalo67 (41)


Haamuilijat:

pääpilvissä on testannut haamuja

Plussanneet

eli yrjöklubilaiset:
äittä-67 (40).... 8.4.2008... kp32 yk 1.. LA 12.12.2008

torpeedo (42)..17.4.2008..kp24/25 yk 1.. LA 31.12.2008

Minni-07(44).. 23.5.2008...kp30/28 yk4.. LA 28.1.2009

Mari66 (41).....9.6.2008....kp37/28-41 y1,5 v
[/b]
 
Se on moro! B)
Menipäs aamupäivä palaverissa, jossa suunnitellaan tulevaa. Meinaa verenpaine nousta... vaan eiköhän tää tästä selkene.

Mulla taitaa olla nyt ihan kunnon täti kylässä; vuotoa ihan kivasti ja kivutkin ihan entistä mallia. =) Ehkäpä mulla nyt oli hieman paksumpi limakalvo kuin 5 mm. B) Tosin tuo oikea munasarja oli varsinkin illalla taas aika kipeä. Sitä mistä se johtuu, ei osannut lääkärikään selittää viimeksi, mitään erikoista kun ei näkynyt, vain pieniä follikkeleita kuten kierron alkupäivinä kuuluukin.
En tosiaan odottanut muuta kuin tätiä, koska lämpökäyrä kertoi ettei ovista ollut. Tää kierto on se, jossa pitäisi oikeita asioita tapahtua jos on tapahtuakseen. Luultavasti Mr Murphy taas iskee tietenkin. :eek:

Pyrstis: Onko sulla oikeasti 30 rapistelutestiä?? :eek:

pääpilvissä: Tilaa nyt hyvä nainen lääkäriaika! Siellä ne ultralla näkee jo senkin oletko raskaana vai et ja missä mennään.

AinoEmilia: Oletko rapistellut?
 
;)

Eli tilasin gynen, halusin ajan sellaiselle, jonka tiedän ymmärtävän tätä haluamme yhteisestä lapsesta, on aivan ihana ihminen. Eli hänelle aika heinäkuun alussa (vasta) mutta ei saanut aiemmin, pakko kai kestää sinne asti, no lomalle lähden juhannuksen jälkeen, toivottavasti "murheet" unohtuu sitä vietellessä. Eli en mä nyt vielä ainakaan lähde sinne torille kauppaamaan näitä oireita ! :LOL:

Niin tuosta rapistelusta: Mulla on kynnet juuriaan myöten pois koska olen niin paljon rapistellut, joten siksi en enää rapistele kun varpailla sitä en osaa tehdä..(vielä ;) )

Aurinko paistaa himmeesti, mut paistaa kuitenkin, eli pilvien lomasta, mut sepä ei mua haittaa, koska mun pää on siellä jo (pilvissä) :LOL:

No, nyt on ehkä parasta poistua !

Plussia ja kivaa viikonvaihdetta, ihan teille kaikille !!
 
Aamulla tukka sekaisin, silmät rähmässä, makkarat roikkuen ja peppu hyllyen laahustin rapisteluaskini kanssa toalettiin. Ukko kulta kääriytyi peiton alle ja vapisi kuin haavanlehti jännityksissään. Piip-hätä oli kauhia, pari pisataa taisi siinä jo ennakkoon lorahtaa ennenkuin onnistuin saamaan tikkuni ulos paperista. Eikun sitten jumalaton suihku kohti testipäätä, hyvä ettei koko tikku poikennut siinä touhussa... ja niinkuin arvelinkin niin nega siinä oli vaikka kuinka tiirailin aikani.. höh..
Nyt varmaan pitäisi sitten ehkä päivittää kp:tä.. Olisiko veem sunnuntai sittenkin kp 1 jolloin tuhru alkoi..Sitä on tuhruteltu koko viikko paperiin, vuotoa varsinaisesti ei siis ole tullut... Mitä tää nyt oikein on.. ?? Onkos se niin ettei ovista ollut laisinkaan ? Loppuisi ny sitten tää tuhrukin kokonaan tai vuotaisi pari pvää kunnolla. Ihmeissäni täällä olen. :/

Vähän niinku meinaa usko loppua,.,, onko se sitten niin että alkaa olla ajat ohi,,, *huokaus*...

Uudella innolla kohti uusia mahdollisuuksia, näinhän se menee eikös niin ? Ehkäpä olisi myös viisasta piiapahtaa gynen pukilla näyttämässä värkkiään ja kuulemassa tuomiot....

Aurinko paistaa meillä täällä etelässä. Mukavaa perjantaita kaikille :hug: :wave:
 
....kesän tjottailija ilmoitautuu. :wave: B)

Siis juu tänään tultiin reissusta kotiin ja maanantaina olisi taasen tarkoitus kääntää auton nokka pois omalta pihamaalta.

Vaan kyllä ton tullut viime päivinä syödyksi vaik mitkä herkut, kun on ollut täyshoidolla varustetulla lomalla kuuden vuorokauden ajan :headwall: :D :whistle: . Ja aeisovasta pöydästä on ruokia tullut valutuksi. |O :kieh: Niin et väliin oli oikeasti ÄHKY kun ei osannut syömisiään säännöstellä. :ashamed: :headwall: :kieh:

Mut mut nyt sitten ollaan viikonloppu kotosalla ja taas reissuun, mut silloin ei ole sitten tiedossa seisovia-pöytiä. Niin no tai saattaa sitä silloinkin olla herkkupöytiä tiedos jos äitini luokse majoitutaan. :LOL:

Hmmmmmmmmmmm........vaan kyl oli tänään aamusella pettynyt olo, kun tuon ukon sain kuin sainkin viekoitelluksi pölytys-puuhiin, niin sutten hällä kunto ei kestänyt ja touhut kesken jäivät. :kieh: :kieh: :kieh: Joten se siitä tämän kierron toivosta sillä nyt olis laskujeni mukaan se otollisin aika meneillään. Juu juu tiedetään ei saattaa se osuma tulla "arpomallakin" vaan mul ei kun on tuo ovis niin pahuksen nopea liikkeinen niin just on kohdilleen osuttava. :kieh: :ashamed: Jos aikoo osuman saada.

Tänään kp14/28-32.

Kaikille joilla tarvetta näille :hug: :hug: :hug: tai näille :heart: :heart: :heart: tai mille vaan niin täältä niitä lähettelen.

-touhis-

 
Heippaus kaikille! :flower: :hug:

Missä kaikki ovat??? :headwall:

Torpeedo: Sinut on nähty, jos tänään olit Ikeassa, vaikka eilen töissä vannotin, etten ikeaan mene kahteen vuoteen niin jo siellä tänään kävimme miehen kanssa! :LOL: Kattila ja paistinpannu tarttuivat tassuihin! :kieh: Kahvit omenapiiraan ja kera jäätelön joimme/söimme myöskin, ettemme vaan laihtuisi! :LOL: :LOL:

Mukavaa pvn jatkoa vaan kaikille! B)

Pyrstis ja maanantaina on gyne ja ultraus ja itse pistän, kun oikea pv sattuu kohdalle! :heart: ....Juus saapi munasolu/solut kjyytiä! :saint:

Rva Pikkumyy :heart: :wave:
 
heippa,
itse olen ollut kaupassa, löhönnyt ja syönyt näin lauantaina. Viimeiset pinnistykset ennen lomaa vielä ensi viikolla töissä, joten se ajatus rentouttaa.

Täti on jo häviämässä, mitä ihmettelinkin. Pari päivää pyttyyn valui hyytymiä runsaanlaisesti ja nyt ei mitään. Olinkohan sittenkin raskaana, mutta tämä oli sellainen varhainen keskenmeno, kun ne menkatkin oli viikon myöhässä - tiedä häntä. Joka tapauksessa menen gynelle maanantaina ja hän saa katsoa tilannetta. Voihan se olla, että menkatkin ovat iän myötä muuttaneet muotoaan.

Kaikille mukavaa lauantain jatkoa, mimuli
 



Nimi (ikä )........... Kiertopv....Yrityskierto...Monesko haaveissa


lapsellinen67 (40)........kp3/26-28.......y1,5v........1.
gitte (39).......................kp4/28..............?...............1.
mimuli (42)...................kp4/29.............yk3............4.
AinoEmilia (43).............kp7/31-34.......?................4./1.yhteinen
äippä67 (41).................kp8/26-39.......y1,5v........2.
Rva Pikkumyy (43).......kp9/28-29.......yk4...........4./1.yhteinen
mimmimamma (46).......kp10/27...........y6v...........4.
Nuusku (42)...................kp10/28...........?...............4.
päivänkakkara67 (41)..kp13/26...........?...............1.
ruujakengu.....................kp18/..............?..................3.
Mussukka67 (40)..........kp22/29...........yk11........2./1.yhteinen
pyrstötähti (47).............kp24/28...........yk2..........4.
einiinvaan (41)..............kp24/28-31......?.............3.
keijukka (45).................kp43/29...........?..............4.
pääpilvissä (45).............kp97/25-43.....?..............1.yhteinen
babo67 (41)............kp15/29-31..PAS 8/08?...5./1. yhteinen
kane (43).................kp24/25.......PAS 8/08.....4./1. yhteinen
Hellu1.............................kp?/?................?...............3.
Elina67 (40)............................................?................1.

[/i] Kaikille Onnea kiertoon!


(Tilastojen mukaan yli 40 v. vuoden sisään n. 33% raskautuu --> 33%/28 = 9,24 Ketju alkanut 21.2.2008 --> 21.6.2008 mennessä "tavoite" = 3 )

Mukana myös:
Pömppöli ...... taustajännäilijä


Pitää taukoa:

Kesälomatauko 10.6.2008 alk.: annastiina (42)..kp5?/30..?..6.

Kesän tjot-tauko 5.6.2008 alk.: touhu tenava (45)..kp6/27-30..y3v..6.

Kesätauko 1.6.2008 alk.: vilmaville (43)..kp1/28-30..y1,5v..9.

Mietintätauko 21.5.2008 alk.: dinosaurus61 (47)..kp16/26-28..?..6.

Palstatauko 8.5.2008 alk.: (kp8/28) Karpalo67 (41)


Haamuilijat:

pääpilvissä on testannut haamuja

Plussanneet

eli yrjöklubilaiset:
äittä-67 (40).... 8.4.2008... kp32 yk 1.. LA 12.12.2008

torpeedo (42)..17.4.2008..kp24/25 yk 1.. LA 31.12.2008

Minni-07(44).. 23.5.2008...kp30/28 yk4.. LA 28.1.2009

Mari66 (41).....9.6.2008....kp37/28-41 y1,5 v
[/b]
 
Moikkelis!
Täällähän sitä ollaan. Olen istuttanut kesäkukkia tänään ja nukkunut... Mua nukuttaa nykyään jatkuvasti. :eek:

Laitoin AinoEmilia sun kp:t alkamaan viime sunnuntaista... mutta kannattaisiko silti rapistella vielä toistamiseen, nythän ois ollut vasta kp 34 tänään??

Pääpilvissä: Hienoa että sait ajan varattua, vaikkei se aika nyt ihan heti olisikaan. Mutta aina kannattaa käydä lääkärissä. =)

Tsekatkaapas tytöt tää linkki, niin näette mille ovis näyttää. Tekstin mukaan tapahtuma kesti 15 minuuttia!
 
miten sää oikein minut taas tunnistit RVA Pikkumyy :eek: .Tietty kauhee mekastus ja häärääminen paljasti meidät, vaikka miesväki on jalkkisturnauksessa Tampereella.
Toivottavasti en kiroillut tai käyttätynyt muutoin pöhkösti :whistle:
Ostimme pehmoleluja ja muovilautasia |O , vaatekaappia lähdettiin hakemaan :whistle:
Ei siellä pahaa ruuhkaa ollut, paikka näytti hienolta, voisin ottaa sieltä kaiken meille kotiin ja heittää noi sata vuotta vanhat roinat pellolle..... :D
Huomenna mennään urheiluopistolle neljäksi päiväksi valmiisiin pöytiin,jes =)

Voikaa hyvin ja raskautukaa poissaoloni aikana+++++++++++++++++++++++++++ :heart:

T.Torpeedo ja pikku-ykä ( viikot taas unohduksissa, mutta suunnilleen 12,nt-ultra ens torstaina)
 
Torpeedo: Ette mekastaneet, pikkutyttäresi oli sylissä ja toinen vieressäsi, muita en nähnyt, melkein kävelin sinua päin! :D Oliskohan pitänyt moikata? :wave:

Mimulillekkin Onnea huomiseen gynikseen! :flower: , Samoin minulle! :saint: :D

Juuh ja tää aikoo raskautua, torpeedon sanoin! :saint: :heart:

Ihanaa pvn jatkoa kaikille! :heart: :flower: :hug:

Rva Pikkumyy :heart: :wave:
 
Huomenta tänne =)
Mulla alkoi ovulaattio yöllä,ihan hirveät kivut nykyisin,en päässyt sängystä pois edes.Vasta puoli seitsemän sitt hain buranaa...ennen oli aina vaan oikealla puolella ne kivut mutta nykyisin myös vasemmalla...Onko teilläkin?
Hyvää sunnuntaita kaikille :hug:
 
Välillä sattuu oviksen aikaan vain toiselle puolelle, välillä molemmille puolille, vaihtelee kuukausittain, tässä kuussa ilm molemmille puolille taas..Huomenna ultrassa selviää, onko molemmilla puolin munasolut valmiina vai vain toisella puolen. :D
 
Lapsellinen67 , ei tarvinnut testata toistamiseen. Nyt saa listaa korjata uudelleen Tänään täti saapui ja alkoi kunnolla lorista siis tän Kp 1. Jalkoja ja alamahaa särkee ihan tolkuttomasti. Mitä lie se viikon kestänyt tuhru olikaan.

Luulin jo että tämä pino on kaatunut, niin hiljaista oli muutaman päivän. Sivujakin jo kiitettävästi. Pitääkö aloittaa 40+ haaveilijat VOL 2 ?

Käperryn tästä uikuttamaan kurjaa oloani ja katson Viesti mereltä leffaa,,, se on niiiin ihana.

mukavaa sunnuntaita kaikille. :wave:
 
Moikka!

AINOEMILIA: :hug: Voimahaleja tädin kylään tulon takia.

Oma napa:kp5/28 ja täällä täti lähti kylästä pois perjantai iltana ja nyt sitten ensi viikolla tikuttelen ovista ja juhannuksena laitamme simpat liikkeelle,että saisimme maalisvauvan alulle.

Miten teillä muilla on mennyt?
 
pyrstötähti
pyrstis ilmottautuu,hirveässä syyllisyydessä kun olin kdoksissa koko vkl:n.
kävi niin kivasti nimitäin että koskapa huomasin tädin olevan taas tulossa ja
Että taas jäi vähiin käyvistä kierroistani yks historiaan jotenkin ajattelin että
Mitä tässä juhannusta odottelemaan.Istuin leirinuotilla pe iltapäivästä tälle
Aamua välillä toisella paikkakunnalla mutta tosiaan kosteissa merkeissä.
Tiedäntiedän se ei ole fiksua mutta kun pikkuviinissä peilasin keisarinleik-
Kausarpea muistuttavaa purkuarpea niin säälin ja häpeän välimaastossa
Siinä seilasin ja meinas kyllä v..aakki.Kaiken lisäksi mun mieheniki tunnusti
Että ei hän halua VIELÄ lapsia niin ei kait siinä mitään.Toivottavasti hän
On oikeesti tuhkamuna sitten kun niit yrittää.Ihan oikein hänelle
 
pyrstötähti
jotain punerrustakin jo ilmaantui tosin reippaanpuoleisen mamboilun jälkeen paperiin mutta otin sitte jo sen primolutin ettei juhannuksena lotisis muuta ku vettä koivikossa. joo,ei tosiaankaan niin pient murhetta etteikö se viinalla siitä suurenisi.Mutta ei siskot ei tätä sotaa näin käydä,täytynee vaihtaa kivempaan kukkoon toi nykynen.Toisaalta on hämmästytävää ettei mun rakas siippani vielä tajua miten niitä lapsia tehdään,ilosesti vaan ilman ehkäisyä paneskelee mennen tullen ja palatessa mutta ei halua lapsia VIELÄ.Olen siis nainut idiootin,taas.

olipa mielettämän näköinen ovis lapsellisen linkissä,melkein kammottavaa ja niin primitiivistäkin,ihan kait sitä ollaan ku linnut ja liskot kuiteski,pikku munasta lähetään.Kyllä tosta silti tajuaa sen miten hieno prosessi se on ja ajoituksen oltava kohillaan.Minä epäilen että pikkumyyn rakettipiikki on loistava ratkaisu.Varmaan noi kuoret on niin jo meikällä paksuuntuneet muta tuossahan oli 45 vuotiaan ovis että toivoa on.Kunhan toi kukko pistetään ensin vaihtoon
 
Huomenia kaikille!


On se munasolu ilkeän näköinen, noin luonnollisena nähtynä, viitaten lapsellisen linkkiin!


AinoEmilialle tädintulo
Onnea uuteen kiertoon!


Tänään se gyne,vähän jännittää!


Plussarikasta viikkoa kaikille, ovisten ja raskaustestiplussien merkeissä!


Pyrstikselle: Aika ovela toteamus mieheltäsi, ettei halua Vielä lapsia, koskakohan sitten?


Heippatirallaa taas!

Rva Pikkumyy :heart: :wave:
 
Hei, kukas se päivittelee tuota listaa.. siitä vois mun mielestäni poistaa ton "pääpilvissä testaillut haamuja...." se kuulostaa jotenkin turhan toiveikkaalta :ashamed:

Voi jee noita miehiä B) Niin tosiaan, mitä sitä nyt VIELÄ lapsia...kato panee ne alulle sillain, että vaikka 80 vuotis päivillään voi pitää ristiäiset samalla :LOL: ei sitä kannata näin aikaisin olla liikenteessä tuon asian suhteen. Miettii kato nyt kunnolla että haluaako vai ei :D kyllä niillä miehillä taitaa ihan oikeesti olla se kuuluisa oma logiikka, vaikka siitä naisia usein "syytetäänkin" :LOL:

No syteen tai saveen, syyttääkööt itseään kun sen aika koittaa, jos jotain täytyy syytellä, joskin sekin on turhaa touhua !

PikkuMyylle onnea ultraan, tulehan kertomaan uutisia sitten !

Riemukasta juhannusalusviikkoa naiset ! :flower: :flower: B)
 

Yhteistyössä