Yli 36v KesäToiveet

Heips,

Täällä vaan flunssa ja poskiontelot jaksaa vaivata. Luulin taudin jo voitetun, mutta sitten oltiin miehen kanssa kaupungilla maanantaina kuuntelemassa HowManySistersin esitystä kapakassa ja oletettavasti siellä oleva tupakansavu pahensi tilannetta.

Nyt pitää mennä apteekkiin ostamaan keittosuolaliuosta ja koettaa sillä saada nenä auki. Muuten varmaan edessä on punkteeraus ja sitä ei nyt sentään huvittaisi kokea.

Muuten täällä ei ihmeempiä. Vatsa kasvaa ja nukkuminen on jo välillä vähän hankalaa. Viim yönnä veti suonta jalasta ja olipahan vaan aika ikävää. Yleensä mulla suonenveto on pohkeen isossa lihaksessa, mutta nyt se iski pohkeen sivun lihakseen ja arvatkaapa vaan saako sitä venytettyä... Lisäksi siihen liittyi sellainen uni, että tytöllä olikin kramppi jalassa eikä voinut mennä balettiesitykseen. Hohhoijaa, kaikkea se tuo ihmisen pääkoppa kehittääkin.

Ensi viikolla olis aika sinne 4D-ultraan. Itse asiassa tasan viikon kuluttua varmaan jännitetään odotushuoneessa miehen kanssa.

Viikkoja on kasassa jo 24. KELAn paperit pyörii edelleen kassissa täyttämättä. Mulla jotenkin jää nyt nämä asiat hoitamatta. Olevinaan niin paljon kaikkea, että sitten unohtuu. KELAn laskurin mukaan äitiysvapaa alkaa 16. huhtikuuta, joten tässä olis 2½ kk töitä miinus viikon talviloma ja pari ylimääräistä lomapäivää käytettäväksi jossain yhteydessä. Jostain syystä mulla oli 8pv lomaa jäljellä.

Ylimääräiset vois tietysti laittaa säästövapaisiin, jotta vois käyttää niitä sitten kun palaa ihan oikeasti töihin parin vuoden kuluttua.

Vieläkään en ole uskaltanut tehdä vauvalle yhtään mitään. Jotenkin hirvittää alkaa liian varmaksi asioiden suhteen.

Mutta jospa tässä pikkuhiljaa. Viimeistään sitten, kun äitiysvapaat alkavat.

Hyviä vointeja ja plussia kaikille ++++++++++++++++++++++

 
Klaava paranemista sinulle :heart:

suonenvetoon; kannattaa pitää lasillinen vettä sängyn vieressá. suonen veto kuulemma johtuu yleensä nesteen puutteesta.
Auttaa ainakin minulla, koska nyt leikkauksen jälkeen, kun kroppani ei ime nesteitä niinkuin ennen, niin aika usein heräilen yöllä suonenvetoon, mutta se menee kyllä ohi, kun juon vähän vettä.

En tiedä miksi nuo lapsien tekoon liittyvät asiat ovat noin kalliita. Kerran juttelin avokin veljen vaimon kanssa , he ovat yrittäneet esikoista jo muutaman vuoden ilman tuloksia ja kysyin miksi he eivät pyri siihen hedelmötys hoitoon (vai mikä sen nimi nyt olikaan) niin vastasi, että on vähän turhan kallista 2000 euroa/laaki. Kyllä jäisi minultakin menemättä.

:eek:

Tänään pitäis piipahtaa kylä kaupassa, kun lupasivat viime viikolla säästellä minulle pahvilaatikoita ja sitten pääsis aloittelemaan pakkaamista, jos vaikka jo ens kuussa pääsis muuttamaan :D
 
Testisekoilija täällä taas ;) Arvatkaas mitä, tännekin kyläpahaseen on nyt tullut 4D-ultra! :eek: :D Hyvä etten jo varannut sinne aikaa kun näin lehdessä ilmoituksen.. :ashamed: Mutta tosi hienoa että täälläkin se mahdollisuus on. Toivottavasti sitä pääsee myös käyttämään..

Klaavalle kovasti paranemisia!! Ja koetahan ne Kelan paprut pistää menemään.. :)

 
? Kylmä ja kaunis keskiviikkopäivä ?

----KEVÄTTOIVEET YLPEÄNÄ ESITTÄÄ:

PLUSSANNEET :heart:

HissunMyy la. 11.5.07
Klaava la 23.5.07
Lyydia2001 la 2.7.07
Kuntsikka la 19.7.07
Pilkettä la 10.8.07
äitix8
Miesku

HAAMUILIJAT :xmas:

PIINASSA :headwall:

Epskeps 18/28(?)
Mimsku 19/28-30

PEITTOJEN ALLA ;)

Eulis
Niksuliini
Micosa 8/28-33
Tiitiäisen äiti 10/28

TÄTI KYLÄILEMÄSSÄ :hug:

Pihlamaaria 7/28

HAAHUILIJAT :whistle:

Maudie
Omppu-70
<br><br>
 
Hyvää toiveikasta torstaita kaikille!

Täällä näyttäisi olevan lumituiskuinen päivä. Toivottavasti ei ylly kovin mahtavaksi, sillä illalla pitäisi uskaltaa esikoinen laskea oopperan harjoitusreissulle Mikkeliin bussikyydissä (oopperan oma kyytin kylläkin). Vähän jännittää.

Ja eilen, hohhoijaa. Iltapäivällä verenpaineet nousi kyllä kattoon, sillä poika oli kadoksissa koulun jälkeen. Piti soitella opelle ja ope sitten soitteli kaikki mahdolliset kaverit läpi, mutta poikaa ei vaan ole missään. Lopulta löytyi onneksi naapurista, mihin oli mennyt, koska ei löytänyt avaimiaan. Kuten oli etukäteen sovittu :ashamed:

Naapuri oli kyllä ilmoittanutkin, mutta mulla vaihtui töiden takia tuo kännykkänumero ja ilmoitus oli tiettyt tullut kotona olevaan vanhaan puhelimeen.

Onneksi selvittiin säikähdyksellä, mutta on se vaan aika kamalaa, kun lapsi on teillä tiettymättömillä. On näitä tässä sattunut pari kertaa aiemminkin, mutta aina pelottaa yhtä paljon.

Töissä oleminen tympii. Eniten mua ärsyttää se, etteivät ihmiset viitsi vastailla kysymyksiin ja sitten oman työn hoitaminen on hankalaa. Ylipäänsä apua on tosi vaikea saada mistään. Sääliksi käy tässä nykyisessä yrityskulttuurissa sellaista, joka ei jaksa kaivella tarvitsemaansa tietoa. Ihan rauhassa saa varmaan istua huoneessaan tekemättä mitään, eikä ketään kiinnosta.

Mutta ei siitä sen enempää. Itsepä olen työni valinnut.

Maha on kasvanut niin vauhdilla, etten kohta mahdu enää mihinkään talvitakkiin. Mitäs sitten? Sama homma kaikkien ulkoiluhousujen kanssa. Pitäis varmaan alkaa syödä vähemmän, niin jos edes pari läskikiloa häipyisi ja tekisi vaatteissa tilaa kasvavalle lapselle. Pakko on kuitenkin syödäkin. Talvesta vaan tuntuu olevan aika iso osa jäljellä, mutta toisaalta ei viitsisi ostaa ihan tarkoitusta varten suunniteltuja housujakaan. Vaikka kai ne saisi myytyä ensi talvena eteenpäin.

No, tällaista täällä. Ostin eilen apteekista "sarvikuonon" nenäonteloiden huuhtelua varten ja vähän vaikuttaisi, että olisi auttanut. Enää ei ole niin tukkoinen olo poskiontelossa kuin oli eilen. Joten jospa tämä tästä menisi.

 
Heips!

Klaava Onneksi oli poika turvassa =) , mutta pelästyttäähän tuo niiden katoaminen aina.
Meilläkin poika toissa viikonloppuna yht´äkkiä vaan hävisi, kun käveli perässäni kotimme portista sisään ja , kun saavuin etuovelle ei poikaa näkynnyt missään. Sitä sitten etsimään ja huutamaan. Kunnes sitten tuli esiin naapurin portista, oli piipahtanut sinne hakemaan nameja, mutta kyllä pelästyin. Naapurin ja meidän portit kun ovat aivan vierekkäin n. metri välissä.

Tänne ei kuulu mitäÄn ihmeellistä aurinko paistaa ja lämpötilakin on noussut pitkästä aikaa yli +10 asteen eli nyt +15 astetta :D .
Ovistestejä ootellaan, mutta voi olla etteivät tähän hätään kerkiä perille. Yritetään pärjäillä sitten tuolla vanhanaikaisella konstilla ;)
 
? Talvinen Torstai ?

----KEVÄTTOIVEET YLPEÄNÄ ESITTÄÄ:

PLUSSANNEET :heart:

HissunMyy la. 11.5.07
Klaava la 23.5.07
Lyydia2001 la 2.7.07
Kuntsikka la 19.7.07
Pilkettä la 10.8.07
äitix8
Miesku

HAAMUILIJAT :xmas:

PIINASSA :headwall:

Epskeps 19/28(?)
Mimsku 20/28-30

PEITTOJEN ALLA ;)

Eulis
Niksuliini
Micosa 9/28-33
Tiitiäisen äiti 11/28

TÄTI KYLÄILEMÄSSÄ :hug:

Pihlamaaria 8/28

HAAHUILIJAT :whistle:

Maudie
Omppu-70
 
Hui sentään Klaava, varmasti säikäytti moinen!!! Onneksi katomisella oli onnellinen loppu! :)

Tänne ei kummempia kuulu. Ulkona alkoi satelemaan lunta, pakkasta oli aamusella jotain -19, et talvi se taitaa olla :D

Mulla ois tiedossa oikea viihdeviikonloppu! :D Huomenna menen iltaa istumaan yhden ystäväni kanssa ja sitten lauantaina olisi tiedossa luokkatapaaminen.. Sitten seuraava viikko meneekin toipuessa :LOL: ja ihmetellessä tuleeko täti vai ei.. ? :whistle:
 
Heit vaan kaikille,
tänään vielä kotona huomenna taas töihin.Poika paremmassa kunnossa,mutta vieläkin räkä valuu ja yskii.Mies sitten jää vaihteeksi kotiin jos tarve.
Nyt odottaa postissa sitten testit kunhan vain saan haettua.Tuolta mammaksi.fi kautta tilasin.
Tänään koitan hakea,kun täytyy tuonne kaupunkiin lähteä asioita hoitamaan niin samalla reissulla postiin.
Viikonlopun aikana sitten selviää koko homma.
=)
 
No niin, Micosa, pidetäänpä sulle sitten peukkuja oikein urakalla, että testit näyttäisivät toivottua tulosta!

Esikoinen läks sitten Mikkeliin oopperan kanssa harjoituksiin. Lauantaina olis tähän tietoon viimeinen esitys. Tyttö on kyllä tosi innoissaan noista jutuista ja niin tietysti minäkin, vaan onpa siinäkin omat hyvät puolensa, että kohta on tämä homma ohi.

Vie niin paljon energiaa kaikelta muulta, että tahtoo tuo koulu tuossa jääd toiseksi. Onneksi on nyt tällainen väliaikainen juttu vaan. Vaikka onpa noita tulossa kevään kuluessa uusia juttuja, mutta vaan kertaluonteisia esityksiä.

Saispa tuo Micosa nyt sen plussan...... B)
 
? Perjantainen Pakkasukkopäivä ?

----KEVÄTTOIVEET YLPEÄNÄ ESITTÄÄ:

PLUSSANNEET :heart:

HissunMyy la. 11.5.07
Klaava la 23.5.07
Lyydia2001 la 2.7.07
Kuntsikka la 19.7.07
Pilkettä la 10.8.07
äitix8
Miesku

HAAMUILIJAT :xmas:

PIINASSA :headwall:

Epskeps 20/28(?)
Mimsku 21/28-30

PEITTOJEN ALLA ;)

Eulis
Niksuliini
Pihlamaaria 9/28
Micosa 10/28-33
Tiitiäisen äiti 12/28

TÄTI KYLÄILEMÄSSÄ :hug:

HAAHUILIJAT :whistle:

Maudie
Omppu-70

 
K E V Ä T T O I V E E T :heart: :heart: :heart:


Chillifinn 36 v, Lontoo, 2v poika

Eludie 35v

Epskeps 36v, Etelä-Karjala, 3v11kk poika.

Euforia 38v, 4v ja 8v tytöt

Eulis 38v, 5v ja 8v tytöt

Heemuli 36v, 5 lasta (pojat 16v, 13v ja 1v7kk, tytöt 12v ja 8v)

HissunMyy 38v, Utajärvi, 6 lasta (16,14,12,10,8v ja 1v) :heart:

Klaava 38v, Keski-Suomi, 3 lasta (11 tyttö, 8 poika ja 2v tyttö) :heart:

Kipinää 35v, 10 ja 12v lapset

Kuntsikka 36v, 1 lapsi :heart:

Lumienkeli1 36v, 1 lapsi

Lyydia2001 36v, 4v lapsi :heart:

Maudie 37v, 4 lasta (14,12,7 ja 5v) :heart:

Micosa 38v, Etelä-Suomi, 18v tyttö ja 3v poika

Miesku 40v, 3 lasta :heart:

Mimsku 39v, 2 lasta

Niksuliini 40v, 4 lasta

Omppu-70 36v, 5v poika

Pihlamaaria 37v, Keski-Suomi, 9v ja 5v lapset

Piiu, 30v, 3 + 2 lasta

Pilkettä 38v, Helsinki, 17v poika. :heart:

Tiitiäisen äiti 36v, Espanja, poika 04.-04

Vivaldo 36v, 4v ja 6v tytöt

Äitix8 :heart:
<br><br>
 
Micosa pidetään peukkuja sulle =)

Ovistestit tuli jo tänään. Tosi yllätys, tosissani en olis niitä odotellut, kuin vasta ensviikolla tulevaksi. Ja tänään alkaa metsästys :D

Olen ottanut uuden "harrastuksen" itselleni ja rupesin väsäämään foorumia eilen, avanteista ja tätä kirottua tautia ajatellen. JOten sitä suunnitellessa on jäännyt tÄällä käyminen vähemmälle.
Mutta en kuitenkaan aio tiputtautua täältä pois :kieh:
 
Micosalle pidetäään täälläkin peukkuja! Oi kunpa sieltä tosiaan tulisikin plussa! :heart:

Tiitiäisen äiti, wautsi wau, tulipa testit sitten tosi pian sinnekin asti perille! Hieno homma! Ja pääset vielä nyt heti niitä testaamaan!! :) Mitäs ovistestejä ne muuten oli mitä tilasit? Acon vai Advance? Noita jälkimmäisiä voi siinä pississä sitten liottaa kauemminkin kuin sen 10 sekkaa, sen ajan että se värjäytyy kunnolla punaiseksi. Siitä on siellä sivuillakin maininta.. Toivottavasti bongaat oviksen! :) Lämpöä vaan sinne vällyjen väliin ;) :heart:

Tänne ei kummempaa. Taas on yks päivä menny tukka tuubilla juostessa. Miten sitä kotiäidin elämä osaakin olla kiireistä vaik lapsikin on hoidossa..? :eek: ? :whistle: :D Ja iltaa olen lähdössä kaverin kanssa tänään viettämään. Tuskin maltan odottaa että mies tulee kotiin ja pääsen lähtemään!!! B) :D
 
mimsku
Moi vaan!

Tulin taas tänne kurkkimaan, kun tuolla toisessa mamsselipinossa on niin hiljaista ZZZZZZzzzzzzzz... :x

Lueskelin teidän juttuja, mukavia turinoita =) Minua ei ollut tuossa teidän toisessa pinossa, mutta toisessa on merkitty ihan oikein piinailemaan. Menossa siis kp 21 ja oireita on. Lähinnä tuo vatsanpohja kiristelee ja tuntuu se ns. painontunne aika selvästi. Pissavaivoja myös. Mulle tulee näillä näkymin tosi jännä kierto, toivottavasti myös teille muille!

Kovasti pysyttää tuolla ulkona, ja marketissa oli taas se ällö perjantairuuhka. Onneksi oli tuo vanhin poika mukana kasseja kantamassa =) Siitä olen iloinen, että on jo niin isot lapset, että niistä on suurta apuakin. Ja mukava tuo murkkuikäinenkin on, mitä nyt välillä tuittuilee ja saa laakeja ihan mitättömistä asioista, hehhee.

Laakeista ja kiukunpuuskista puheen ollen, on muuten meikäläisellä ollut pari kolme päivää pinna niin kireällä, että itseäkin hirvittää :ashamed: Tuo ukkokultakin vaikuttaa aivan kamalalta rutaleelta, ja sitten hetken päästä onkin ihan ok ja rakas oma mussukka. Eilen meinasi itku tulla, kun kauhistuin, että taidan ihan oikeasti olla nyt raskaana, ja tuolle hyypiölle!!!! :LOL: SIIS MIKÄ MULLA ON?
Varhainen pms?

Ei mut nyt soffalle köllöttelemään, kahviikin tietty vois keittää :p ja karkkia syödä :p :p
 
Jaaha, täähän käy tosi jännäksi. Tiedä vaikka saataisiin tuplaplussat tässä, kun sekä Mimskulla, että Micosalla on epäilyksiä asian suhteen.

Mimsku, mikäs se mamsellipino on? Onko se tuo yli kolmevitoset vai? Olen joskus käynyt siellä visiitillä ja lähinnä vaan ihmetellyt yhden nimimerkin outoja fyysisiä ongelmia.

Piiiitkästä aikaa olin lasten kanssa ulkona. Ihan vaan kauppareissulla kävellen ja pulkalla. Nuorimmainen ja ostokset siis pulkassa.. On jäänyt nuo ulkoilut, kun ei meinaa millään tämä flunssa antaa periksi. Antibiootit kyllä vaikuttavat purreen, mutta nenä vuotaa edelleen. Eikä sitten oikein viitsi ottaa turhia riksejä nyt vaan on pakko parannella ensi itsensä.

Ulkona onkin tänään tosi ihana ilma. Pakkasta pari astetta, maisema tosi talvinen ja aurinko paistaa aika ajoin. Olis hieno keli mennä hiihtämään, mutta tällä mahalla taitaa mun hiihdot jäädä tältä talvelta. Mutta onneks noita tulee varmaan uusiakin talvia siihen tarkoitukseen.

Viime yönä tuli nukuttua varmaan 10 tuntia. Edellinen yö menikin ihan pipariksi, joten teki todellä terää. Jotain kummia painajaisia kyllä näin, kun olin itkenytkin unissani. Mitään muistikuvia ei kyllä ole. Ei ole sinänsä mulle mitenkään harvinaista, varsinkaan raskausaikana.

Mutta tänne ei kummepia. Viikot kuluu ja lapsi kasvaa mahassa. Ensi viikolla jo täynnä 25 viikkoa. Aika ihme ajatella, ettei enää olis kuin noin 15 vkoa jäljellä. Tuntuu tosi lyhyeltä ajalta.

Mutta, nyt jännätään porukalla miten noiden plussaajien käy? Ja peukut pystyyn.
 
Huomenta,
perjantaina tein testin ja negatiivinen oli.Eipä siinä sitten muuta kuin jatketaan harjoituksia.
Taisi mennä stressin piikkiin epämääräinen tiputtelu.Eipä ole ensimmäinen kerta.En tiedä mahtaako sitten vaikuttaa myös tämä jatkuva "sairastelu" mikä kylläkään ei vieläkään ole loppu.Taudit meillä sitkeästi kiinni.
No mutta elämä jatkuu.
Ensi viikko taa iltavuoro että saa ainakin aamulla nukkua hieman,väsyttää niin vietävästi koko ajan.
Tuosta kohta raksalle käymään ehkä sitten herää hieman.
 
mimsku
Heipsulis vaan =)

:hug: Micosa. Kyllä nega voi stten olla masentava juttu, blää. Onhan noita tullut testattua. Mutta toivotaan, ettei enää tiputtele tulevissa kierroissa.

Ehdin jo liputtaa omia raskausoireitani. Pitää kai perua. Vatsaoireet ovat pientä jomotusta lukuunottamatta kadonneet. Olin äsken lenkllä:ei mitään! Mutta enpä nyt täysin vielä toivoani heitä.Tänään siis kp 23.

Meillä täällä on ihana talvipäivä ja hirmu paljon lunta. Tänään aion ottaa rennosti, koska ensi viikolla on aivan hirveesti töitä.

=) =) =)
 
? Sunnuntai ?

----KEVÄTTOIVEET YLPEÄNÄ ESITTÄÄ:

PLUSSANNEET :heart:

HissunMyy la. 11.5.07
Klaava la 23.5.07
Lyydia2001 la 2.7.07
Kuntsikka la 19.7.07
Pilkettä la 10.8.07
äitix8
Miesku

HAAMUILIJAT :xmas:

PIINASSA :headwall:

Epskeps 22/28(?)
Mimsku 23/28-30

PEITTOJEN ALLA ;)

Eulis
Niksuliini
Pihlamaaria 11/28
Micosa 12/28-33
Tiitiäisen äiti 14/28

TÄTI KYLÄILEMÄSSÄ :hug:

HAAHUILIJAT :whistle:

Maudie
Omppu-70
 
Heipat vaan!

No niin, meikäläisen viihdeviikonloppu rajoittui sitten vain perjantaille.. Meni vähän pitkäksi sen illan juhlinta niin ei kyennyt enää eilen lähtemään mihinkään.. :ashamed: Kaverin kanssa iltaa istuttiin sitten ihan aamuun asti! :eek: Tulin kotiin noin 6.30... :ashamed: ja eiköhän tuo poika herännyt sitten samantien.. Eilinen päivä meni ihan harakoille ja tänäänkin vielä tutisuttaa.. :snotty: Sen siitä saa kun vetelee rommia ja kolaa.. :p Mutta hauskaa oli! :D Vähän nolottaa kuitenkin etten sinne luokkatapaamiseen kyennyt lähtemään. Kun olin kuitenkin ilmoittanut sinne meneväni.. :ashamed: Mut ei voi minkään.

Micosa :hug: Harmi että sieltä tuli sitten nega! :( Niin toivoin sitä plussaa sinulle!! Mut toivotaan parempaa onnea ensi kerralla! :)

Mulla on sitten viikon päästä piinapäivä. Vähän luulen kyllä etten raskaana ole. Ei ole mitään tuntemuksia mihinkään suuntaan. Mutta sen näkee sitten..

Mimsku, miten sä olet unohtunut tuosta toisesta pinosta?! :eek: Anteeksi ihan kamalasti!! Eipä ole ollut mitenkään tarkoitus :ashamed: Saisinko sulta vielä noita muita lisätietoja että voin ne tuohon lisätä? En nyt millään muista minkä ikäinen olit jne.. :ashamed: Pää on vähän pehmeänä tällä hetkellä.. :saint:

Missähän meidän Pilkettä muuten luuraa?? Olisi niin kiva kuulla hänen kuulumisiaan pitkästä aikaa! :attn: :attn:
 
Moikkis leidit

Kuluu sitten täältäkin päin pientä ääntä...olen kyllä kokoajan lukenut viestejä,mutta voimat olleet niin vähissä ettei ole jaksanut kirjoittaa. Tässä ne alkavat pikkuhilja palautua, mutta vieläkin väsymys tulee helposti.

Mukava on ollut lukea, että täällä on positiivinen tunnelma pysynyt ja että Klaavan vaavi kasvaa komiasti.
Mukavaa on myös, että Epsu ja Eulis ovat toipuneet keskenmenosta ja ovat jo uuden yrityksen kimpussa---- :heart: :heart: :heart: Onnea siihen!

Loput piinailijat jaksavat pitää lipun korkealla ja toiveet katossa, hienoa
=) Ja nythän tuo kevät keikkuen tulevi niin varmasti saadaan lukea vaaviutisia taas KevätToiveissa!

Täällä on pikkuisella piiperölla kaikki hyvin. Np-ultra oli viimeviikolla ja vaavi oli 9,2cm ja polskuteli menemään hetken herättelyn jälkeen =)
Niskaturvotuskin oli normaali, joten suurin huoli esim keskenmenosta on takanapäin =)
Tässä lyhyesti kuulumisia..vielä varmasti tule harvakseltaan, mutta kirjoittelen aina kun jaksan.

Ja tietenkin OIKEIN HIRVEÄNPALJON niitä onnenhippusia sinne vällyjen väliin jokaiikalle!
 
mimsku
Jee mä pääsin toiseenkin pinoon :)

Tietoja voi laittaa sen verran, että ikä 39 ja lapsia kaksi. Kovasti ovat jo isoiksi venyneet, joten mukavaa olisi yksi pikkuinenkin tänne vielä saada =) Mies tosin on vaihtunut vähän rauhallisemman sorttiseksi ;)
 
No moi Pilkkis! =)

Ihana kuulla sinustakin pitkästä aikaa!! :) Ja ihanaakin ihanampaa että se pieni ihmisen alku siellä kasvaa ja kehittyy! :heart: :)

Kovasti tässä yritän eteenpäin katsella ja elää toivossa että toisen lapsen saisimme. Tuo km tuntuu edelleenkin vähän epätodelliselta.. ihan kuin en raskaana olisi koskaan ollutkaan :/ Toisten en kyllä moista halua kokea. Toivoa ei menetetä kuitenkaan :)

Eihän sulla enää ole pahoinvointia ollut? Toivottavasti ei! Se pöntön haliminen ei niitä maailman mukavimpia harrastuksia ole... :x Jos ei se vielä ole hellittänyt niin varmaan jo pian hellittää! Multakin aikanaan se ökääminen loppui kuin seinään kun tuli rv16 täyteen.

Koetahan vaan kirjoitella tänneki aina välillä. On niin kiva kuulla sinun ja masuasukin kuulumisia :)
 
Hyvää sunnuntaita!

Täällä taas pitkästä aikaa. En ole oikein ehtinyt/jaksanut kirjoitella kun ei oikein ole mitään kerrottavaakaan.

Micosalle :hug: negasta. Vaikka et hirveesti hehkutellutkaan että voisit olla raskaana niin aina sitä kuitenkin toivoo ennen testin tekemistä että josko sittenkin... mutta kun negaa näyttää niin harmittaahan se :kieh:
No uutta yritystä vaan kehiin :attn:

Mimsku. toivottavasti saat sen tämän pinon eka plussan tälle vuodelle :flower: Tuttuja nuo mielialan vaihtelut ja huvitti lukea tuosta sinun "hyypiöstäsi" :LOL: Meillä kaikilla taitaa olla se oma "hyypiö" aina johonkin aikaan kuukaudesta :D

Epskeps pääsit sitten vihdoin tuulettumaan B) Kyllä sitä täytyy välillä päästä viettämään sitä aivan omaa aikaa ja nollaamaan pää. Sitten taas jaksaa näitä arkiaskareita paljon paremmin. Itse olen ainakin näin huomannut :whistle:

Joko Tiitiäisin äiti olet saanut oviksen bongattua? Itsekin olisin saattanut ostaan niitä tikkuja mutta unohdin ne, kun kävin lauantaina kaupassa :( Seuraavan kerran ehdin kauppaan vasta ehkä keskiviikkona ja sitten taitaa olla jo myöhäistä. Eli jää tikuttamiset tältä kierrolta, mutta on nuo kaksi ekaakin tehty ilman tikkuja ;)

Nyt täytty lähteä nakkikeiton tekoon ja sitten taas viemään tyttöä jalisharkkoihin.

Niin kiva että Pilkettällä on kaikki mennyt hyvin ja masu kasvaa :) :flower: Kiva kuulla sustakin!

Hauskaa loppuviikonloppua kaikille !!!

 
Just tossa ajattelin, että missähän pilkettä luuraa, kun ei ole kuulunut mitään. Ja kiva oli kuulla, että kaikki hyvin 9, senttisellä.

Micosalle hirmuinen :hug: .
Tiedän miltá tuntu , kun negaa saa esikoista tehtäessä meni 3 vuotta ja testejä tuli tuhlattua. Ja silloin päätin etten ihan äkkiä seuraavalla kerralla testiä tee.

Kohta taas pitäsi käydä kusasemassa kuppiin ja tikku ottaa esiin :D eli ei oo ainakaan vielä oviksesta tietoo tikun mukaan.
 

Yhteistyössä