YLI 35v. KUUMEILIJAT vol 10

Onnittelut Uniikki75 :flower:!

Voi harmi Emppis :hug:. Päivittelen listaa taas huomenna.

ON: Kyllä musta ainakin näkee päälle koska pukkaa ovista. Käyn ihan ylikierroksilla ja hypin pitkin seiniä :D. Tosin hypin seinille nytkin, mutta tikku on ihan valkoinen. No, täytynee varmuuden vuoksi kaataa mies tänään ;). Onneksi tuo aamulämpöjuttu menee jo rutiinilla, niin ainakain tiedän, koska se ovis oli (vaikka tikut näyttäis mitä).
 
Hei, täällä yksi kuumeilija ilmoittautuisi. Takana 4 raskautta ja 2 lasta, toiveissa kolmas. Yritystä ollut nyt hiihtolomasta lähtien eli olisko nyt sitten yk 7, en ole niin tarkkaa kirjaa pitänyt. Ensimmäiset raskaudet tärppäs heti, joten kuvittelin, että tämäkin tärppäis samantein :stick:. Pari kertaa on menkat ollu jonkusen päivän myöhässä ja ehdein jo testailemaankin ja negahan sieltä tuli pettymyksen kera : /. Mun kierto on 28-34 päivän välillä ja nyt on menossa sitten kp38. Kovasti jännittelen, mitä tuleman pitää.

Onhan noita oireita ollu, mutta en ole vielä uskaltanut testailla. Ajattelin odotella vielä ainakin ensi viikkoon, mikäli maltan. Eli oireina siis ollut alaselän jomotusta, vatsan turvotusta (menkkamaisia kipuja) ja mahan toimimista vähän liiankin kanssa (2krt/vrk)&ilmavaivat :ashamed:, asteittaista kuvottamisen tunnetta, vilunväreitä ja röyhtäilyjä, yhdessä välissä oli nännien kutinaa ja semmoista jännää vihlontaa rinnoissa, myöskin nenän kutinaa ja aivastelua ollu havaittavissa. Tuossa nyt muutamia oireita, liekö kuviteltuja :whistle: niin ja pari kertaa on vihlaissut oikeen kunnolla alavatsasta, kun oon pöydästä noussut ylös. Mutta noi vatsan kiertämiset tuntuu niin pahasti enteilevän menkkoja.

Foolihappoja joudun syömään ihan lääkärin määräyksestä (5mg/vrk) eli oon niitä siis syönyt tammikuusta asti ja ne ei hirveen halpoja ole ja senkin vuoksi toivoisin, että raskautuisin mahdollisimman pian.

Näillä mennään. Pidetääs lippu korkeella ja oikeen paljon plussatuulia kaikille =)
 
  • Tykkää
Reactions: Zuza ja *Pinkku*
Mahtuisiko tänne joukkoon yksi kuumeilija :)


Aada78.......35................?..................2..........1

Ollaan 30+ pariskunta ja kovasti yritetään saada alulle ensimmäistä yhteistä lasta. Miehellä on jo yksi tytär. Meillä on takana keskeytynyt keskenmeno 08/13, josta ollaan hyvin jo toivuttu. Yhdet kk tuli ja oviskin bongattiin hymynaaman kera, nyt kuitenkin vaikuttaa siltä että täti olisi tulossa kylään... Meneillään dpo14. Voi tätä harmitusta. Odottavan aika on pitkä! Eikä tässä vielä edes odoteta :rolleyes:
 
  • Tykkää
Reactions: Zuza ja *Pinkku*
Tosi kiva kun käy täti kylässä mutta jätti sitten palkinnon lähtiessään. Hiiva tuli sitten kylkiäisenä. Ja todella rajuna tulikin. Ei ole mulla koskaan ollut vastaavaa. Tärppi päivä olisi 18 päivä. Sotkeeko tämä hiiva nyt miten pahasti hedelmöitystä näissä vauva suunnitelmissa? Mutta yritetään ainakin, kuhan värkki antaa periksi.
 
Tervetuloa mukaan marjaorvokki ja aada78 =)

Kyllähän tänne mukaan mahtuu,tästä ketjusta on plussattu viime aikoina oikein mukavasti!

Piinapäivillä olette siis molemmat,kovasti onnea ja malttia =)
Tätähän tämä on,milloin odotetaan mitäkin....menkkojen loppumista,ovulaatiota ja sitten on se jännin pari viikkoinen...ihan työstä käy :LOL:

Tää on mukava porukka,tsemppiä löytyy ja mistä vaan voi kirjoitella,mikä nyt sattuu mieltä painamaan niin tänne vaan,itellä ainakin helpottaa paljon kun saa "höyrytä" =)

Taitaa täti pikku hiljaa pakata kimpsunsa ja kampsunsa,kp3 meneillään...mietin vielä tikkujen tilaamista vkonlopun yli,nopeastihan ne sit tulee...

Meillä on edessä mökkeilyä ja sunnuntaina minusta tulee ihan virallisesti sylikummi :heart:
 
Tervetuloa uusille!!:flower:
Pahoittelut tädin kohdanneille ja muiden vaivojen kiusaamille:hug:
Omanapa kummastuttaa. Tosi selkeitä raskausoireta. Lämmöt koholla 37.2-37.6,oksettaa,paleltaa,vihlaisuja alavatsalla,väsyttää mutta öisin herään valvomaan.yöllä oli tosi vahva olo raskaudesta joten pettymys oli kun Herkkä testi aamulla ihan puhdas nega.
Niin ja myös hajut käy nenään.

kp:t taitaa olla 27/28(-30) mutta ovis tais olla vasta kp 18. Että ei kai vielä edes näkyiskään. Olo vaan kielii jotain ihan muuta kuin negaa:D

Ihanaa viikonloppua kaikille,kaunista luvattu!:wave:
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Zuza
Huomenta uudet ystävät :)

Nyt mennään jo dpo15 eikä tätiä näy. Eilen illalla tehty testi näytti puhdasta negaa. Kyllä kai huomenna viimeistään pitäisi kk alkaa, raskauden luulis jo testissä näkyvän...

Jotta ajatukset ei pyörisi ihan koko ajan pelkän yrittämisen ympärillä, aion viettää I LOVE ME -viikonloppua, ihan kuulkaas viikonlopun messuista inspiroituneena :heart: Mies lähtee reissuun ja minäpä tyttö varasin itselleni hemmotteluhetken day spa:han! Aion nautiskella kasvohoidosta ja hieronnasta ja käydä kaverin kanssa pitkällä lounaalla. Sunnuntaina ajattelin piipahtaa messuilla, siellä on ihana pyöriä ja aina tarttuu jotain pientä matkaankin.

Meinaatteko joku muu pk-seudulla asuvat käydä tuolla messukeskuksessa viikonloppuna?
 
Perjantai 11.10.2013




KUUMEILIJAT

Nimimerkki.......ikä ................kp ..................yk ..........toiveissa

Alien_1..............37..............30/28..................?.................2
Zuza....................35...........3/29..................3.................4
Miia3+2................37...........xx/xx..................?.................6
*Pinkku*..............38...........3/26-28 ..............10.................1
Carolina30+..........36...........15/27................3v..........5/8/1.yht.
miltsu76...............37...........8/26-28.............12................2
tinttu76................37...........17/32-36.............10................1
Emppis.................38...........2/25-29........... 9................1
Unelmatar............35.............19/26-27..........6.................2
Kukkaislapsi..........35...............15/34...............4...................1
SuloinenSalaisuus.........................27/28(-30)..........................
Uniikki75...............38................9/xx........................................
marjaorvokki............................39/28-34............7..................3
Aada78................35..................?....................2..................1



DPO

Alien_1..............dpo 14
Aada78..............dpo15



RKTT




YRITYKSEN MYÖHEMMIN ALOITTAVAT

Chokomom



Kadonneet:
Hymypallo............36...........xx/27-30..................................3
Syystuuli74...........38..........??/28-30..........1v6kk (24)......2
Elena75................37.............. ??/28..................21................3
Sihkis...................38............??/26-30.................8.................1

:wave:TAUSTALLA:wave:

Worf
ÄitiViidelle
Tiituliini
Pikkumartta
Hopsan
K
Sirpa75



:heart:PLUSSANNEET:heart:

2013
lokakuu........Tentsa yk5, Nipsu74
syyskuu.......Ollakovai...? yk 6, Kanervankukkanen yk 2, Minttumaari* yk3, Sipuriina-75
elokuu.........ei plussia
heinäkuu......Milk@ yk8, Selina76 yk 6, Suski28 yk 1
kesäkuu.......Blitzenrex, Pikkusukka yk7
toukokuu......ei plussia
huhtikuu.......PiipaKaa TJOT, Kolibrinkukka yk 5
maaliskuu.....ei plussia
helmikuu......Apatus yk 2, fenixlintu yv 1, PottuSäkki(PuskaJussi) yk 12(1v2kk), Äiskä3, Ms. Monepenny yk 2
tammikuu....Sohvi35 yk 1, Alissia yk 4, Kaktus-76 yv 1.5

2012
joulukuu......Pippurihäntä yk 6
marraskuu...Samettihortensia yk 2, Vuorikristalli yk 2
lokakuu.......Mustikkasuu y k3
syyskuu......Scarleth (3.IVF)
elokuu........Jaahas yk 9
heinäkuu.....Whiskey Peat yv 1, Dominique yk 16 (OI 1), Pepinka yk 4, Leenuliinukka yk 2
toukokuu ....Ronja76 yk 17 (1.IVF)
huhtikuu......ei plussia
maaliskuu....Melanie75 yk 3, Elmaleena yk 4
helmikuu.... Killi12 yk 3, Erika76 yk 4
tammikuu... ei plussia



:heart:SYNTYNEET:heart:

Pippurihäntä........21.8.2013, tyttö
Whiskey Peat.......12.4.2013 tyttö
jaahas................2.5.2013 tyttö
Dominique...........6.3.2013 poika
Ronja76..............24.1.2013 tyttö
Melanie75............2.12.2012 tyttö
Killi12..................10.10.2012 tyttö
äiskä-73..............20.8.2012 tyttö
Keskeneräinen......30.6.2012 poika
Barbamama.........12.6.2012 tyttö
Siobhan42.............6.8.2011 tyttö
Liljaana ............. 22.9.2011 poika
Pilvilinna74 ......... 3.8.2011 poika
Koralli73 ............. 2.8.2011 tyttö
Helvi-10 ............ 12.7.2011 tyttö
kurkkunaamio ..... 19.5.2011 poika
happihyppy ........ 25.12.2010 tyttö
jääräpää ............ 7.12.2010 tyttö
Lumi-Marja ........ 19.11.2010 tyttö
puskajussi ......... 18.10.2010 poika
Poni06 .............. 24.8.2010 poika
Tiktu ................ 11.5.2010 tyttö
äiti vm70 ........... 22.3.2010 tyttö



Edellinen ketju: http://kaksplus.fi/keskustelu/lapsen-saaminen/vauvakuume/1901061-yli-35-v-kuumeilijat-vol-9-a/




dpo (days past ovulation)
dpo 0 on ovispäivä
dpo -1 on ovisplussapäivä (ovistestillä saatu plussa)

 
Tinttu sullahan nyt melkoisia oireita ovis teettää jos seiniä pitkin menet :LOL:

Uniikki johan nyt ikävän kaverin sait riesaksi !! peiton alle vaan kun kaveri on häädetty ;)

Pinkku täälläkin täti tekee lähtöä. Johan olikin 2 pv sellaista vuotoa ettei tosikaan. Nauti mökkeilystä !!
Ja ONNEA sylikummiudesta :heart:

Suloinensalaisuus kuullostaa hienolta. Saattaa mennä pari pv ennenkuin näkyy testissä, eli tee vaan lisää niitä ;)

Marjaorvokki ja Aada tervetuloa ihanaan ketjuun. Mukava saada lisäpiinailijoita !!

Foolihapoista minä ainakin tilasin halpatestin kautta samalla kuin testitkin ja 60 kpl pakkaus oli muistaakseni alle 7 e, eli ei paha !!

Täällä valmistaudutaan Jyväskylän reissuun. Ukko menee ostamaan autoa, joten minä ja pötkylä lähdemme ajamaan minun autoa ;)

Ihanaa kaunista syksyistä viikonloppua plussapuhureineen ihan joka ikiselle ja tarrasukkia tarvitseville ;)
 
Tervetuloa mukaan marjaorvokki ja Aada78 :wave:.

Kovasti toivotaan hyviä uutisia Suloinensalaisuus!

ON: Ylikierrosolo on loppu, mutta jotenkin tuntuu siltä, ettei ovista vielä ollut. No, jatkan testailua ja lämpöjen mittailua, joten eiköhän se sieltä ennemmin tai myöhemmin tule. Vähän kyllä taas harmittaa tää mun kroppa, kun oli niin voimakkaat ovisoireet ja jos mitään ei tapahtunutkaan, niin mistä ne oireet oikein tuli :headwall:. Onneksi on edessä viikonloppu, joten saa vaan laiskotella pari päivää :).
 
  • Tykkää
Reactions: SuloinenSalaisuus
Ei tätiä vieläkään. Kävin ostamassa apteekista testin, joten katellaas mille aletaan huomenna :whistle: Tänään huomasin, kun töissä söin oikein hyvää ruokaa (otin lisääkin, kun oli nälkä), niin tuli jotenkin semmonen etova olo, kun maha tuli täyteen.

SuloinenSalaisuus: kun kerroit tuosta, että väsyttää kovasti ja heräät yöllä valvomaan, niin mulla on ollut samaa pariin otteeseen. Nukkumaan pitää mennä jo kymmenen maissa ja sitten kolmen aikaan herään ja valvon pitkästi toista tuntia, mikä ei todellakaan ole mun tapaista. Toivotaan, että olisi oire sekin =)
 
Aada :hug:

Täällä odotellaan jo malttamattomana ens viikkoa ja tikuttelua. Saas nähdä onko se ovis taas heti tädin jälkeen, vai palautuuko kierto normaaliksi. Menee läjäpäin noita tikkuja. Mutta haluan olla varma missä mennään ;)
 
En sitten malttanut odottaa ensi viikkoon, kuten ensin ajattelin, joten testailin aamusella apteekin testillä. Ja oli kyllä niin puhdas nega :headwall:

Aamuyöstä heräsin vessahätään ja ajattelin vielä pidätellä ja jatkaa nukkumista, että aamusella saisin kunnon pissat tikkuun. Mutta nyt kyllä ihmetyttää, kun ei menkoista ole vielä tietoakaan. Ajattelin, että josko ne alkais heti, kun saa testin tehtyä, kuten on joskus aikaisemmin käyny. Mietityttää vaan noi oireet, kun on väliin todellakin semmoista menkkamaista juilintaa alavatsassa, että olen ihan varma tädin saapuvan minä hetkenä hyvänsä, mutta sitten juilinta menee jonkin ajan päästä ohi :confused: Ja noi rinnat..... ne on nyt turvonneet ja kipeät ja on semmoisen oloiset, kun niihin maitoa virtais (imettäneet tietävät tunteen)

Alkais vaan nyt menkat, jos on alkaakseen, jotta pääsis uuteen kiertoon. Ensi viikolla testaillaan uudemman kerran, jos ei tätiä kuulu. Pitäis varmaan tilata netistä noita testejä, niin ei tarttis apteekisa ravata hakemassa....

Aadalle :hug:
 
Maanantai 14.10.2013




KUUMEILIJAT

Nimimerkki.......ikä ................kp ..................yk ..........toiveissa

Alien_1..............37..............33/28..................?.................2
Zuza....................35...........6/29..................3.................4
Miia3+2................37...........xx/xx..................?.................6
*Pinkku*..............38...........6/26-28 ..............10.................1
Carolina30+..........36...........18/27................3v..........5/8/1.yht.
miltsu76...............37...........11/26-28.............12................2
tinttu76................37...........20/32-36.............10................1
Emppis.................38...........5/25-29........... 9................1
Unelmatar............35.............22/26-27..........6.................2
Kukkaislapsi..........35...............18/34...............4...................1
SuloinenSalaisuus.........................30/28(-30)..........................
Uniikki75...............38................12/xx........................................
marjaorvokki............................42/28-34............7..................3
Aada78................35..................3/??..................2..................1



DPO

Alien_1..............dpo 17



RKTT




YRITYKSEN MYÖHEMMIN ALOITTAVAT

Chokomom



Kadonneet:
Hymypallo............36...........xx/27-30..................................3
Syystuuli74...........38..........??/28-30..........1v6kk (24)......2
Elena75................37.............. ??/28..................21................3
Sihkis...................38............??/26-30.................8.................1

:wave:TAUSTALLA:wave:

Worf
ÄitiViidelle
Tiituliini
Pikkumartta
Hopsan
K
Sirpa75



:heart:PLUSSANNEET:heart:

2013
lokakuu........Tentsa yk5, Nipsu74
syyskuu.......Ollakovai...? yk 6, Kanervankukkanen yk 2, Minttumaari* yk3, Sipuriina-75
elokuu.........ei plussia
heinäkuu......Milk@ yk8, Selina76 yk 6, Suski28 yk 1
kesäkuu.......Blitzenrex, Pikkusukka yk7
toukokuu......ei plussia
huhtikuu.......PiipaKaa TJOT, Kolibrinkukka yk 5
maaliskuu.....ei plussia
helmikuu......Apatus yk 2, fenixlintu yv 1, PottuSäkki(PuskaJussi) yk 12(1v2kk), Äiskä3, Ms. Monepenny yk 2
tammikuu....Sohvi35 yk 1, Alissia yk 4, Kaktus-76 yv 1.5

2012
joulukuu......Pippurihäntä yk 6
marraskuu...Samettihortensia yk 2, Vuorikristalli yk 2
lokakuu.......Mustikkasuu y k3
syyskuu......Scarleth (3.IVF)
elokuu........Jaahas yk 9
heinäkuu.....Whiskey Peat yv 1, Dominique yk 16 (OI 1), Pepinka yk 4, Leenuliinukka yk 2
toukokuu ....Ronja76 yk 17 (1.IVF)
huhtikuu......ei plussia
maaliskuu....Melanie75 yk 3, Elmaleena yk 4
helmikuu.... Killi12 yk 3, Erika76 yk 4
tammikuu... ei plussia



:heart:SYNTYNEET:heart:

Pippurihäntä........21.8.2013, tyttö
Whiskey Peat.......12.4.2013 tyttö
jaahas................2.5.2013 tyttö
Dominique...........6.3.2013 poika
Ronja76..............24.1.2013 tyttö
Melanie75............2.12.2012 tyttö
Killi12..................10.10.2012 tyttö
äiskä-73..............20.8.2012 tyttö
Keskeneräinen......30.6.2012 poika
Barbamama.........12.6.2012 tyttö
Siobhan42.............6.8.2011 tyttö
Liljaana ............. 22.9.2011 poika
Pilvilinna74 ......... 3.8.2011 poika
Koralli73 ............. 2.8.2011 tyttö
Helvi-10 ............ 12.7.2011 tyttö
kurkkunaamio ..... 19.5.2011 poika
happihyppy ........ 25.12.2010 tyttö
jääräpää ............ 7.12.2010 tyttö
Lumi-Marja ........ 19.11.2010 tyttö
puskajussi ......... 18.10.2010 poika
Poni06 .............. 24.8.2010 poika
Tiktu ................ 11.5.2010 tyttö
äiti vm70 ........... 22.3.2010 tyttö



Edellinen ketju: http://kaksplus.fi/keskustelu/lapsen-saaminen/vauvakuume/1901061-yli-35-v-kuumeilijat-vol-9-a/




dpo (days past ovulation)
dpo 0 on ovispäivä
dpo -1 on ovisplussapäivä (ovistestillä saatu plussa)

 
Voimia Aada78 :hug:.

ON: Mun kroppa on taas vaihteeksi täysin sekaisin. Ovisplussa pärähti vihdoin lauantaina, mutta mitään oireita ei ollut. Toki se hyödynnettiin, mutta vieläkään ei ole lämmöt nousseet, eli taisi epäonnistua tämä yritys. Epäonnistunut ovis vaan tarkoittaa pitkää kiertoa, joten nyt saa sitten odotella ikuisuuden tätiä...:headwall:.
 
Tinttu aikas myöhäinen ovis oli tosiaan. Eli kaks viikkoahan tätiin olis. Mut haitanneeko tuo muuten kuin kierron pituutta ajatellen.??!!
Eli jos tallentelitte ja siitä oliskin ihania seurauksia ;)
Vai meinaatko noita lämpöjä?? Mulla ei niistä niin ole kokemusta..

ON täällä vieläkin vuotelee. Pe jo näytti siltä, että täti keräsi kimpsunsa ja kampsunsa, mutt illasta sit lorauttikin lisää ja tuhruttanut edelleen. Toki vähenemässä määrin ja ph.suojalla pärjätään. Mut vois jo loppua ;D
Odottelen sitä ovista, että sais hetkeksi lopettaa noiden jättihelokkien popsimisen. Meinaa iltapilleri aina unohtua.. Viime kierrossahan vedin noita koko ajan, kun en oikein ollut varma missä mennään !!
Aloitan oviksen tikutuksen jo tänään, tiedänpähän sitten jos se ovis tuleekin heti. Ei tartte metsästää sitä sit koko kiertoa ;D
 
Zuza oviksen myöhäinen ajankohta ei sinänsä haittaa, mutta jos aamulämmöt ei sen jälkeen nouse niin ovis epäonnistui (eli keltarauhashormonia ei erity). Mulle kävi kerran näin ja oletetusta oviksesta kesti melkein 20 päivää tätiin. Sinänsä outoa, koska voisi kuvitella ihan päinvastoin (eli jos hormoneja ei ole niin kierto lyhenisi), mutta jostain syystä ovuloimattomat kierrot on pitkiä. Silloin viimeksi kun ovis jäi väliin oli ihan sama tilanne, että oireet ja ovistesti ei olleet linjassa. No, asialle ei voi mitään, pakko on vaan odottaa :popcorn:. Onnea oviksen metsästykseen!
 
Ahaa. No nyt selkis !! ;)
Mutta jos menkat alkaakin 2vk:n päästä, olisit ehkä ovuloinut?!! Eikö..
No, meillä kaikillahan on ilmeisesti muutama kierto vuodessa kun ovulaatiota ei tapahdu. Mullakin oli keväällä/kesän alussa. Ja tulihan piiiitkä kiertokin. Muistaakseni melkein 2kk.

Toi on vaan tosi kurjaa,ei mitään jännättävää ja pitkä väli tulee "ilman mitään" .. (ihan kuin ajatusmaailma pyörisi vain näissä jutuissa) jännäilyjä, yrityksiä tms.
 
Ovulaatio on ihmeellinen asia. Huomasin sen eilen, kun kp2 (!) tikutin haalean viivan :confused:

Ajelin messuilta kotiinpäin ja päätin että jahka perille pääsen, teen ovistestin. En ymmärrä mistä moinen päähänpisto, en ole koskaan tehnyt o-testiä menkkojen aikana. Haalea viiva tarkottaa mulla sitä että ovis on ovella tai jo mennyt. Muulloin mulle ei tule yhtikäs minkäänlaista haamuakaan.

Googletin asiaa ja opin että joskus ovis voi olla jopa kk aikana. Kyllä oli aivan uusi tieto mulle. Onko muilla tällaisia kokemuksia?
 
Ei vieläkään menkat alkaneet : / En enää oikeen osaa sanoa oireista mitään ihmeellistä. Menkkajuilimiset on vähentyneet viime viikosta reilusti, ajoittaista kuvottamisen tunnetta toisinaan tulee, tissit oli tosi kipeenä viikonloppuna ja nyt ei enää niin kipeenä :confused:

En ole tikutellut ovista enkä kummosemminkaan ovisoireita tsekkaillut, kalenterin mukaan lähinnä menty. Mahollista siis, että tämä kierto on ollut ovuloimaton kierto ja sen takia nyt myöhästyy, niinkuin Tinttu tuosa äsken asiaa selvensi ja itekin sitten heräsin asiaan :stick:
 

Yhteistyössä