YLI 35v. KUUMEILIJAT vol 10

Voi että tuli surullinen olo tuosta Alienin tilanteesta. :hug: Voimia haluan toivottaa... Ja hiukan taas häpeillen tunnustan noviisiuteni - mutta olettehan te tutkimuksissa myös noiden keskenmenojen suhteen?

Mulla on kyllä kaikki peukut ja varpaat pystyssä sen puolesta, että saadaan tälle palstalle ihan mieletön plussa-aalto käyntiin. =) Sitten meidän pitääkin perustaa oma ketju odottajien puolelle.


Itse olen nyt hiukan ymmyrkäisellään noiden tikkutestien suhteen. Päätin jo että en osta sitä digitaalista, vaan tyhjentelen vain tuota jo saapunutta halpatestin tukkupakettia. Mutta kun ne penteleet eivät laita sitä testiviivaa pysyvästi vahvemmaksi kuin kontrolli! Eilen olin jo niin optimistinen "melkein yhtä vahvasta" ja tänä aamuna testiviiva ihan hetken näytti kontrollia vahvemmalta - mutta alkoi sitten kuitenkin haalistua (tosin testausajan ulkopuolella). TS. tämä testailu tekee mut hulluksi! Ja tietenkin olen tehnyt niitä testejä aika paljon (eilen kolme) !! Toivottavasti ehdin tänään käydä hakemassa sen digitaalisen, niin loppuu tää arpominen.

Mies on ollut ahkeraa poikaa ja mietin, ettei varmaan koskaan olla pupuiltu näin paljon. Eilen alkoi olla jo pientä turnajaisväsymystä, joten päätinpä, ettei meilläkään enää koskaan hiiskuta sanaakaan otollisista hetkistä, vaan pupuillaan vaan ihan tasaisella kahden päivän väliajalla aina kun kotosalla olen.

Lisäksi tää vauvaprojekti sai nyt tosi vahvan kilpailijan ajankäytössä. Ilmoittauduin tekemään yhden 100-vuotta sitten kesken jääneen tutkinnon päättötyön kuluvan talven aikana. Haipakkaa tulee olemaan, kun tuollaista alkaa työnohessa touhuamaan, etenkin kun aihekaan ei ole vielä selvillä.

Mutta eipähän ole aikaa ihan 24/7 laskea / suunnitella / testata / taktikoida tätä yhtä ja samaa asiaa =)
 
Minttumaari*,tuo on hyvä juttu että sulla on tekemistä ja muuta ajateltavaa kuin tämä yks...
Tiedän tapauksia joissa sinnikkään yrittämisen (tikuttamisen ja kalenterin kyttäämisen) väsyttämänä päätettiin keskittyä muuhun (työhön,opiskeluun,harrastuksiin) ja siinä samalla toki harrastettu parisuhdeakrobatiaa niin sitten onkin tärpännyt =)

Ja noista tikkusista...Lh-huippu tosiaan saattaa vilahtaa ohi tosi nopsaan...tulkinta-ajan jälkeen niitä ei mielestäni kannata tuijotella,niin vissiin ohjeissakin sanotaan.

Kiva kuulla että mies on ollut ahkerana ;)
 
  • Tykkää
Reactions: Minttumaari*
Eli ei tunnu miltään/missään ..
Rinnoissa hiukan, välillä ja mahassa hyvin pikkuisen, joskus. Selkää repii taas menkkamaisesti ja odottelen vuotoa kiltisti ;(

Maha on kuin fudispallo ;D
Ilmaa ja turvotusta, mut mulla ei tämmöistä ole raskauksissa ollut. Tai ainakaan en muista tai ole rekisteröinyt..

Pinkku päivän naurut ;D Kiitos siitä !!! Voin vaan kuvitella tilanteen ja kun se omppu sieltä joskus lähtee tulemaan ... hihittelee ääneen ..

Eli se oireettomuus alkoi kiinnittymisvuodon jälkeen suht pian. Sit pari pv ennen tdin tuloa, oli niin hirveät menkkakivut ettei ikinä. Ja sen haaluraisen haamusen sain testiin.

Ja nyt mennään jollain pienillä mitä ei edes tajuais varmaan jos ei miettis..
Kaupassa otti kova nirhasu mahaan, mutta luultavasti tuon ilman takia??!!

Ja väsymystä on illalla kuuden jälkeen vois nukkua pystyyn. Mutta mutta, taitaa olla taas raudan puutetta. Muutamat huimauksetkin todistettu ja ne liittyvät tuohon rautahommaan myös..

testiä en siis uskalla vieläkään tehdä uudestaan, odottelen vaan nyt nätisti mitä tuleman pitää..

aika hyvin oon saanu jo omalta mieleltä rauhan ja keskittynyt ikkunoiden pesuun ym mukavaan tänään ;)
 
Huomenta vaan =)

Zuza,kyllä kuulostaa piinaavalta...
Mä aikaisemmin kehuin näitä piinapäiviä,siis sitä alkuosaa,kun kaikki voitava on tehty ja voi hengähtää ja antaa olla.....mutta muuttuihan se siitä...ihan toisenlaiseksi |O

Sanon vaan että jos tässä kierrossa tuloksena on pettymys niin alan haikailla jo sitä aikaa kun söin pillereitä...ei ollut mitään tuntemuksia muulloin kuin ekana vuotopäivänä.

Omena on edelleen paikoillaan,varsinkin tälleen istuessa se tuntuu.
Eilen illalla jonkinmoisia vihlaisuja ja yöllä hikoilutti ja mies sanoi että pyörin kuin väkkärä.

Hänelle siis en vielä ole tästä kaikesta sanonut mitään...en tiedä miksi?
Kai sitä yrittää suojella toista turhilta toiveilta...

Menee tämäkin päivä kotona kököttäessä odottaen mitä tuleman pitää...kun on kp28/28....täytyy kehitellä jotakin puuhaa,kone on kyllä varmaan auki koko päivän,vähän niinkuin seurana..

Jännittää kamalasti.
 
Pinkku - toivottavasti yhtään helpottaa, jos tietää että me muut jännitetään sun puolesta! Oireet on kyllä olleet todella lupaavat!

Zuzalla päivien määrä puhuu puolestaan, mutta ymmärrän kyllä jos aiemmasta poikkeava olotila huolestuttaa. Eikö tuossa tapauksessa voi saada minkäänlaista apua neuvolasta tms? Mua kaikenlainen odottelu korventaa aina niin hirveästi, että varmaan tekisin testejä ihan koko ajan. ((Esim ihmettelin sitä ettei ovulaatiotesti voi toimia samaan tapaan kuin kuumemittari...))

Mites Tintulla? Onko yhtään alkanut olo helpottua?

Mulle vois nyt merkata Dpo 0. Voi kyllä olla ykkönenkin, mene ja tiedä - mutta tän aamun tikussa viiva oli uudelleen saman vahvuinen kuin toissapäivä, eli eiliset erottuu aavistuksen muita päiviä voimakkaammaksi. Eilen ei tullut sitten pupuiltua, kun kumpikin kotiuduimme vasta todella myöhään illalla. Se jäi sitten kalvamaan ja nyt takana onkin uneton yö.

Aamulla sitten puhuttiin, että vedetään vielä varmistuskierros heti duunien jälkeen - ja nyt siis myös mieskin on asiasta ihan 100% kartalla. Hellurei vaan romantiikka!
 
  • Tykkää
Reactions: *Pinkku* ja Zuza
Minttumaari*,kiva on kuulla että olette "hengessä mukana" =)

Kaikenlaista ajatusta mieleen tulvii...katselin just kalenterista että näitä menkkajomotuksia on tuntunut dpo 5 lähtien.Siinä se ero edellisiin kiertoihin nähden.
Dpo 1 ja 2 oli nännit törkeän kipeät,se meni ohi.tissituntemukset muuten enempi semmoisia "sisäisiä" ei niinkään rutistellessa tunnu.

Romantiikkaa kehiin vaan Minttumaari* ;)
 
Minttumaari romantiikkaa tosissaan ;) Mut jos yhteinen sävel löytynyt ovispupuiluun, niin sehän on hienoa !!

Pinkku tätähän tää on, yrität olla miettimättä, mut minkäs teet kun pää miettii itsekseenkin. Teet jotain ja tulee "nipsaus" niin sinne kaatu miettimättömyys.
Ne tissinippailut onkin sellaisia sisäisiä ;)
Hyvältä kuullostaa siis !!

ON en mä vielä jaksa ressata niin paljoa, että menisin lääkäriin tms. Oma pää sanoo, että tää peli on menetetty, eli odottelen vaan vuotoa tulevaksi.
Ne viime viikon kauheat krampit ja sit täysi oireettomuus, pieniä "haikuja" vaan..
Ovistesti edelleen näyttää tasavahvoja viivoja, mutta kun en ole ennen niillä testaillut, saattaa näyttää loppukuusta ennen tätiäkin??
Tai tätihän on hukassa, mut.....

Odotan ens viikkoon. Sit täti on ollut hukassa 2 viikkoa, jos vuotoa ei kuulu, teen testin. Oon nyt lukenut niin paljon kaikkea netistä, et vaihtoehtoja löytyy.
Jos tää meni kesken, vuoto alkaa jossain vaiheessa. Tai sit täytyy mennä ultrattavaksi ettei sinne jäänyt mitään??
Sekavaa tekstiä, ajatus poukkoilee ihan hirveesti ;)

Mutta siis, olen asiaa kelannut ja kelannut ja miettinyt tän niin, että jos tää jatkuiskin, olis pelko persiissä näiden oireiden kanssa, tai kun niitä ei kunnolla tule. Siitä varmana ettei kaikki ole hyvin. Parempi kun tulee nyt pois eikä esim kk päästä ;( !!
 
  • Tykkää
Reactions: *Pinkku*
Täällä myös pyöriskellään yö ja ihmetellään päivä... En ajatellut kertoa miehelle ennen kuin ratkeaa johonkin suuntaan. Harmitti niin viimeksi hänenkin pettymys, tuntui että olin johtanut harhaan kertomalla "oireista" ym. Kuitenkin oli pakko kertoa missä mennään kun kiertopäivien alkaessa olla miljoona, mun käytös alkoi olla sitä luokkaa että piti vähän selitellä. :ashamed:

Mutta onhan sulla Zuza sitten kuitenkin noita oireita enemmän kuin mulla esikoisesta aikanaan. Muistan kun ultraan mennessä selitin lääkärille ettei ole mitään oireita ja olin varma ettei siellä mitään näy. Sitten kun näin kuvan luulin että on piuhat menneet ristiin ja kuva tulee vaikka naapurihuoneesta. :LOL:

Pinkulle ihan älyttömästi tsemppiä ja mukavaa päivää kaikille!
 
Zuza,mä niin toivon sulle selvyyttä asiaan...kovin kuluttavaa tää pähkäily.

Voi olla että saisin jo plussan testiin jos se on tullakseen mutta kun en uskalla!
Vaikka pää tässä on koetuksella niin tahdon vaan elää tässä pienessä toivon kipinässä vaikka samalla myös tädin pelossa...

Jos tää kaikki vaan menkkoja enteilee niin kylläpä on tulevia kiertoja ajatellen melko paskamaista...ei nää olot kumminkaan kuviteltuja ole.
 
Pinkku odottele rauhassa vaan pari päivää. Sit ei tartte miettiä, että teit testin liian aikaisin ainakaan.
Kovasti hyvältä kuullostaa.

Mä hain vitamiineja eilen kaupasta ;) On kaikkia b-vitamiineja ja sitä foolihappoa mitä suositellaan raskautta yrittäville ja raskaana oleville. Jos auttais näihin väsymyksiinkin.
Olen joskus juonut beroccaa säännöllisesti ja olin kuin aropupu !!

Kanervankukkanen jos tää oliskin ensimmäinen raskaus, olisin varmaan ihan tyytyväinen oloihini. Kolme raskautta takana ja mun tissit on sellaiset, mitkä turpoaa aluksi yhden kuppikoon ja sit toisen ja kolmannen ;) Ja on niin kipeet, että täytyy nukkua rintsikoilla !!
Eli nää pienet nipistelyt ajoittain, ei oo sitä samaa ..

Mä ihan oikeasti haluan sen vuodon ja siitä sit uuteen nousuun..
Tän olen päässäni surrut ja sinuiksi päässyt ja oikeastaan innolla odotan uutta ovista ja ekan kerran sen tikuttamista.

Ja hyvä puoli tässä on, että tuo kuopus saa hiukan enempi aikaa olla se kuopus !!

Kiirehän meillä ei siis ole, mutta ed. 8 v odotus jätti pienen paniikin ja siksi aloiteltiin nyt jo tää yritys !!

Kauhiasti plussatuulia joka suuntaan ja tarrasukkia pariin suuntaan :heart:
Ootte tosissaan henkireikä mullekin !!
 
  • Tykkää
Reactions: *Pinkku*
Zuza,no todellakin odotan noiden testien kanssa...ne on kammottavia :O

Se että olet saanut asian itseksesi mietittyä on iso asia.
Olen ihmetyksekseni huomannut että se joka kuukautinen pettymys minkä edellisissä kierroissa olen kohdannut menee ihmeen nopeasti ohi.Siis pettymyksen kokoon nähden.
Ehkä siinä alitajuisesti suojelee itseään kun alkaa suunnitella tulevaa...
 
  • Tykkää
Reactions: Zuza
Kanervankukkanen toi kuulostaa lupaavalta! Mä luulin tuota eilistä postausta laittaessa että olit jo luopunut toivosta... niin en sitten viitsinyt laittaa siihen toivotuksia ettei tule paha mieli =)

Lueskelin muuten aamukahvipöydässä tän ketjun hiukan aiempia viestejä. Tuntuu tosi hassulta ajatella, että niistä viesteistä ei ole kuin pari viikkoa aikaa ja tilanne on kuitenkin kahden kuumeilijan osalta ihan varmasti muuttunut ja vahvasti epäilyttäviäkin on niin monta.

Tosi jännittävä ketju!



Sit mietin sitä kahden viikon takaista greippimehun kittaamista. Se ei selkästikään toiminut mulla. Jostain syystä limat ajoittui väärin tässä kuussa ja nyt kun ovulaatio kuitenkin oli, niin siihen aikaan ei niitä limoja sitten ollutkaan (toivottavasti on riittävästi tuolla jossain kuitenkin).

No, nyt ei täälläpäin voi kun odottaa. Ainakin ollaan yritetty niin paljon kun on voitu - ja suunnilleen oikeaan aikaan. Hiukan reilun kahden viikon päästä joudun (=saan) kuitenkin tekemään testin (ellei täti tule ennen) - kun firma täyttää vuosia ja minut on kutsuttu kaksiiin juhlallisuuksiin sen kunniaksi. Teollisuudessa kun olen, ei täällä ole tapana sievistellä.
 
  • Tykkää
Reactions: Zuza
Onnea Kanervankukkanen! Ja nythän saat antaa ihan mielettömän upean syntymäpäivälahjan sun miehelle! Todella ihanaa kuulla näitä onnistumisia :heart:

Mun piti ihan katsoa mitä kirjoitit kun uskoin sun luopuneen toivosta - niin sehän oli se oireettomuus ja se että epäilit jo ettei ovulaatiotakaan ollut. No ainakin alku on sujunut sitten rauhallisesti =)

Eli ehdottomasti niitä tarrasukkia haluan toivottaa!

Ja sit todeta, että täällä on varmaan ihan kamalat piinaviikot edessä, kun jo tänään olen ollut kuulostelevinani kaikenlaista tuntemusta... Onneksi nyt mieskin pärskii tuolla, niin ei tarvii sen sentään kuvitella johtuvan raskaudesta :LOL:
 
Minä täällä olen jo toipunut eilisestä pettymyksestä...vuoto alkoi vähän kummasti isolla hulahduksella aavistuksen punertavaa valkovuotoa ja jatkui sitten tuhrutteluna.

Tein kumminkin testin kun en jaksanut uskoa sitä näiden n.puolentoista viikon jomottelujen jälkeen mutta negahan se.Tosin laimeasta päiväpissistä ja enkä muistanut sitä jäähdytellä huoneenlämpöiseksi niinkuin noita liuskoja käyttäessä pitäisi.

Yön ajalta "sain saaliiksi" jo ihan täyden satsin tamponiin,tein kumminkin vielä testin aamupissistä oikea oppisesti ja jotain haamujen mummovainaata siinä näkyy :O

Olen ihan pyörällä päästäni.

Ehkä siellä siis jotakin yritystä on ollut.Jospa ne kipuilut kertoo siitä.Muuten kyllä kauhulla odotan seuraavaa oviksen jälkeistä aikaa jos noi kivut vaan on tullut jäädäkseen.

Olen siis jo henkisestikin piiiiiiitkällä uudessa kierrossa eli tinttu76,laita mulle kp 2/26-28 ja yk on sit vissiin jo 9 :headwall:

Ja OIKEIN ISO KIITOS kaikille tsemppaamisesta ja mukana jännäämisestä! :flower:
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Zuza
pinkku pahoittelut tädistä! :( iso höh! Hienosti oot jo tsempannut uuteen kiertoon ja mielestäni hyvä, että teit testin ja näit haamun. Jotain yritystä siellä on täytynyt siis olla ja todennäköisyys kyllä vaan kasvaa, että kohta on sun vuoro!

Mä olen kans tässä kierrossa miettinyt, että onkohan se iästä johtuvaa, että erilaiset kierron eri vaiheet tuntuu erilaisina oireina voimakkaammin kuin aiemmin. Vai tarkkaileeko niitä nyt vaan supertarkasti. Mulla on ollut pari päivää nyt rinnat tosi kipeät ja on siis dpo5 ja tämä kiertohan meni mulla harakoille. Toisaalta hyvä kokea välissä tällaisen tyhjä kierron oireet, josko se sitten todellisella yrityskierroksella jarruttelis suuria odotuksia.
 
  • Tykkää
Reactions: *Pinkku*
Unelmatar,juteltiin eilen miehen kanssa ja mä taidan kääntyä ihan lääkärin puoleen tässä asiassa.Ei tuo ole ihan oikein että kipuilen noin paljon koko tän oviksen ja menkkojen välisen ajan.
Mietityttää niin paljon että mikä sen aiheutti.
 

Yhteistyössä