YLI 35-v KUUMEILIJAT :)

Alfanaaras
Nanni joo, joo suihkuhan se oli :D , hyvä selitys B) .

Mä en paljon muuta tee kuin nuku. Kyllä ärsyttää, kun ei mitään saa tehtyä ja olen tähän asti pärjännyt kuuden tunnin katkonaisilla yöunilla. Lauantai-illan ja sunnuntai-illan välisenä aikana nukuin yhteensä 12 tuntia. Mielikin varmasti raskaushormoonimyllertää, kun välillä iskee paniikki, että mitä sitä nyt onkaan mennyt tekemään. No, eiköhän tämä tästä kun pääsee vähän pitemmälle.

Jostain syystä tietokoneen ruutu aiheuttaa mulle alkuraskaudessa huonovointisuutta (hyvä keino nettiaddikteille :D ), joten täytyy taas lähteä muihin puuhin. So long!
 
Heipsan =)

Täällä sitä vaan ollaan ja odotellaan... mieliala heilahtelee laidasta laitaan. Välillä on ihan malttamaton ja välillä tuleva synnytys jännittää ja pelottaa :/ Sanoin jo miehelle, etten menekään... no, ehkä sitten kuitenkin :D En muista, että viimeksi olisin jännittänyt tulevaa näin paljon. Synnytyksen sujuminen ja vauvan terveys ja vointi mietityttää, mutta kai se kuuluu asiaan :ashamed:

Painoa on tullut kaikkineen 8 kg ja se kaikki on tässä edessä. Voisi siis luulla, että la on jo huomenna... :D Molemmista edellisistäkin kaikki tuli vatsaan =) Kankeus vaivaa ja yhdet farkut mahtuvat vatsan kohdalta, toivottavasti mahtuvat loppuun asti =)

Viime viikolla olin ylim ultrassa ja toukalla oli kaikki hyvin. Painoarvio oli 2,1 kg, joten toukka on ehkä viikon vanhempi. Tuskin odotus kestää tuonne ensi kuun lopuille, mutta sen on vain hyvä.

+++++lähetys joka suuntaan =)

Hei mimmimamma mitä kuuluu? =)

-Lauriinas ja toukka rv 32+5-
 
Nostellaanpa meitiä vähän :heart:

Täällä odotellaan, että täti häipys eikä tuli takas piiiiitkääääännnn aikaan.

Nyt täytyy mennä laittamaan tuo jälkikasvu unten maille ett päästään aamulla hoitoon :wave: :wave:
 
mimsku
=) Hyvä kun nostelette välillä :)

Täällä on ovis nyt ohi, ja jännät kaks viikkoa edessä. Heti paukahti vatta turvoksiin ja rinnat kipeiksi, lämmöt ym. Joten tuntuu tuo kroppa aineskin pelaavan ihan ok.

Hihkaisen PLUSSAN täältä kovaa ja korkealta :LOL: teille kaikille ja täti tosiaan Siperian perukoille routamaahan, mokoma rotkale. Turha tulla meitä tänne tökkimään.. \|O

Lauriinasille auvoisia odotteluja, huulihalkiselle Nannille :LOL: punaista Bepanthenia, se auttaa...ja kaikille muille mukavaa alkavaa viikkoa!

B)
 
Huomenia kaikille! :wave:

Tai kohtahan tuo on jo ruokiksen aika, en vain ole vielä oikein herännyt, meni kahteen asti yöllä lukiessa Jane Greenin 'Vauvakuume'-kirjaa, oikein mukavaa ja hauskaa luettavaa etten malttanut nukahtaa ennenkuin kirja kahlattu loppuun ;)

Mitäs muille kuuluu? Mimskun kanssa jännätään näköjään samaan aikaan, tädin pitäisi kaartaa meille ensi viikon sunnuntaina, jos kierto entisellään.. toivottavasti ei tule! Tosin Lontoon reissu marraskuun alussa menisi sitten limsalinjalla jollei tule, mutta mielummin niin.. =) Onko muita jännääjiä reilun viikon päästä?

Nyt hommiin taas, mukavaa päivänjatkoa kaikille!!


:wave:
 
Heipsan!

Rouva Aniliini taidan aloittaa sopivan vyöhyketerapeutin etsinnän täältä Oulusta. Kun käväiset siellä niin kerroppa mitä mieltä terapeuttisi on vyöhyketerapian vaikutuksesta hedelmällisyyteen!

Syysflunssa hyökkäsi kimppuuni. Ja huomenna tai ylihuomenna sitten tietysti tätikin. Tässä kuussa sitä erityisesti odotellaankin, että päästään sitten niihin tosi toimiin eli Väestöliiton tutkimuspöydälle. A-pu-wa!


Kylläpä menee Nannilla rajuks tuo vaavinteko :LOL: :LOL:


Lauriina laitan sulle yv:tä. Tsekkaa kun ehdit.

 
Heips kaikille!

Tänään sitten tupsahti postiluukusta Vauveli lehti! Kiva ja olen sen melkein jo kerennyt kahlaamaan läpi. Tyttö katseli kaikki vauva kuvat ja sanoi "no niin" !! Nauratti, mut tytär toteaa useisiin asioihin näillä kahdella sanalla, kun on sen oppinut.

Puistossa oli ihana pieni vauveli, sitä piti tietysti käydä nuuhkimassa. Vauva kuume senkus pahenee.

No olen sitä greippimehua litkinyt tasaisesti ja Multitabs Special 2+ otan 1tbl per päivä. Tiedä sitten vaikutusta, mutta mehu alkaa olla jo hyvää!

Kp10/28-30 nyt menossa ja tänään ollut alavatsakipuja. Olisko ovis tekemässä tuloaan... Jos nyt onki sitten kierto lyhempi. Tikutusta en nyt ole ajatellut, en jaksa tressata.

Semmosta, mutta nyt heräs tytteli, joten mukavaa päivän jatkoa!

=) :wave:
 
Juu kerrotaan Mertsi (ja muutkin) kokemuksia, kunhan nyt ekaksi sinne vyöhyketerapiaan ehdin jossain välissä :p Kyllähän kaikille elimille löytyy vasteet niistä vyöhyketerapiapisteistä, joten miksei hormoneillekin ja sitä kautta hedelmällisyydelle. Tosin eihän kaikkia auta raskautumaan edes peruslääketieteen hedelmöityshoidot.

Mun vyöhyketerapeutti on esim. tehnyt oman lopputyönsä aiheesta vyöhyketerapia ja endometrioosi. Mutta voin kyllä kysellä vielä tarkemmin häneltä näistä aiheista. Ja onko eroa sillä klassisella ja psykologisella tässä asiassa.

No sen verran on täällä uutta, että tarkemminkin tutkittuna meidän perheessä simpat on huippulaatua. Lääkäri oli todennut, ettei yhtä liikkuvia veijareita ole nähnyt aikoihin. Joten nyt sitten jotain muuta keksimään.

Lähden tästä etsimään kurnivaan vatsaani syötävää. On taas pitkä päivä takana ahkerointia, joten vaihdan löhöilylinjalle. Plussia =) <br><br>
 
Iltoja täältä "varastosta"! :LOL: :eek:

Siis joo todellakin on alkanut tuntua silte et asutaan varastossa pahvilaatikoiden ja kokoon pinottujen huonekalujen keskellä. :eek: :eek: :eek:

Hmmmm.... Niin sitten ilmaantui taas ongelma eteen. Meillä kun on yksi avain lähtenyt omille teilleen lupia kyselemättä. :/ Joten nyt on sitten lukkojen (3kpl) sarjoitus edessä ja tietty avainten teetäminen myös. Eikä muuten sitten puhuta mailman halvimmista avaimista n.25e/kpl. Juu ja meillä noit avaimia tietty sitten on käytössä ollut seitsemän, niin et kyl tietää eurojen huventumista lompakosta. :eek: :(
Joten meidän muutto mäköjään tuottaa pelkkää marmia niin maalista kuin henkistä. PEEVELI sentään et pistää ihmisen koetukselle yks muutto. :( :headwall: :/ :eek:

Eikä siinä kaikki, kun tuossa juuri äsken piti sitten ukon huomautta jotta minä istuskelen jatkuvasti netin äärellä :eek: :ashamed: Niin et jo on perhana kun on pakko hoidella asioita täältä koneeltakin käsin tämän muuton myötä, niin nyt ei sitten sitäkään olis suotavaa tehdä. :headwall: :eek:
Hiiskatti mun pitäs varmaan olla vaan pakkaamassa KOKOAJAN jotain tavaraa laatikkoon ja lähtö valmiuteen :eek: :headwall: :/ Vaikka ei nyt just ole enään sellaista minkä vois pakata, kun joitain tavaroita ja vaateita viel tarvitaankin.

Vaan nyt on mentävä ennen kuin nuo lapsoset survovat tousensa solmuun. Sillä kuuluvat tuol alakerrassa siihen malliin kiljuvan.:kieh:

++++++++++ :whistle: :whistle: :wave: :wave: :wave:
 
Jaahas!!!!!!!!

Ja tännehän sitä sitten minun piti heti hyökätä näin aamun tunteina, kun meillä on viel rauhallista. Ukko töissä, kuopus ja siitä seuraava viel "uni-matin" luona. Meinaan kun tuo toisiks nuorin on kouluun menossa vast kymmeneksi, niin ja muut isommat lapsoset jo lähteneen.
Vanhin täällä asuvista lapsosista on muuten työharjoittelussa ollut jo viime viikon ja on viel tämänkin viikon. Hän on päiväkodissa pienten puolella ja totes tuossa yhtenä iltana jotta; Hän ei ymmärrä miten ne aikuiset siellä jaksavat joka päivä sitä menoa. :LOL: :headwall:
Hmmmmm..... Näinköhän hän sittenkään haluaa ammatikseen lasten parissa työskentelyn, niin kuin on kaavaillut jo pidempään. :LOL: :headwall: ;)

Hei, vaan oli kiva lukea mitä mimmimammalle kuuluu, kun tuossa juuri eilen illalla häntä mietin. :heart:
Vaan ei kyl ole tuo sinun tilasi edelleenkään mikään nautinnollinen, kun epätietoisuus on kaverina päivästä toiseen. :hug: :hug:
Anteeksi kun taas jankuttelen. :ashamed: Mutta eikö ne lääkärit ja muut asiantuntijat tai edes koti-/laboratorio-testit näytä selkeitä tuloksia suuntaan tai toiseen? :headwall: :/
Minä kun täällä ole niin mieleläni toivonut sinulle tuon vaavin syliisi. :hug: :hug: :hug:

Omaa (.)

Täällä sitten taidetaan ensi viikon loppupuolella aloitella piiiiiiiiiiinaaaaaaaaaaaviikko tai ainakin näin ilman kalenteria niin olen laskevinani. Kun tuon oviksen bognailin noin viikko sitten. Tosin en nyt tiedä kuin sitä piinailla kun kammari touhuja ei just parhaisiin päiviin tainnut osua, vaan hiukan ennen ja jälkeen niiden. :( :whistle: :eek: :/

Joo mut vaavi piinauksen lisäksi piinaa tämä muuttokuormien liikkeelle lähdön odottelu ja luulempa jotta se on nyt tän hetken suurempi piina ja odotus. Ekan kuorman on siis tarkoitus lähteä nyt lauantaina ja ehkä viel toisenkin (ensin on vaan katsottava paljonko vie aikaa tuon yhden kuorman vieminen). Sitten seuraavat kuormat kulkevat viikon 43 aikana, niin et toivon jo meidän ja tavaroiden olevan kymilaaksossa la 28.10. Jotta voisimme jo yöpyä siellä ja asettua taloksi. Tosin tänne pk-seudulle on sitten viel ma 30.10 tultava kun on nykyisen asunnon tarkastus ja avainten luovutus + muuttoauton palautus.

;) Hmmm.... nyt ovat nuo "uni-matin" luona olleet lapsukaiset jo jalkeilla, joten lopettelen tältä erää.

++++++++++ :whistle: :whistle: :whistle: :wave: :wave: :wave: <br><br>
 
Hät shiih täältä pohjoisesta!

Eli basilliskojen kourissa kieriskellään. Mahoton on lentsu. Ukko kultakin totesi aamulla töihin lähtiessään, että kurjalta näytät... On sen verran järeää kamaa tämä tauti, ettei taida olla mitään alkuraskauden pikku tukkoisuuttakaan... :LOL:

Piinapäivät menossa! Aina ne toiveet herää, vaikka kuin niitä yrittää maan rakoon nuijia. Nyt meinaa mopo karata tallista kokonaan kun tädin pitäis tulla tänään-huomenna-tai ylihuomenna, mutta kun ei oo edes nuo rinnat kipeet niinku normaalisti. Muutenkin kaikki oireet puuttuu. Järki sanoo, että älä höpötä, lentsu siirtää vähän tuloa, mutta päässäni asuva Mrs Hope on jo kehitellyt vaikka millaisia pilvilinnoja... kuinka upeaa oiskaan jos tärppäiskin eikä tarvis mennä tutkimuksiin...nojoo tiedättehän te mitä tää piinaus on. Juupas-eipäs -leikkiä, johon meillä mies on lievästi kyllästynyt. Ei oo kuulevinaankaan kun puristelen etuvarustustani ja arvuuttelen tilannetta iltaisin :LOL: :LOL:

Mimmimamman tilannetta minäkin tässä mietin juuri eilen. Selvyyttä sinulle kyllä toivoisin. Tuntuu hölmöltä, että tässä kehittyneen (?) lääketieteen maassa voi asiat tökkiä tosissaan kun niikseen tulee. Suositteletko vyöhyketerapiaa kokemustesi perusteella??

Touhis, jos sarjoitat lukot uudelleen niin eikös se riitä kun teetät vaikka kolme uutta avainta...eikai sun nyt seitsemää tarvi... Ja varo muuten, ettet muuttoväsymyksen keskellä pakkaa ketään elävää sinne muuttolaatikkoon... :LOL: :LOL: Esim. sitä joka kiljuu eniten :saint:

No joo, mulla on tautisen tautiset jutut tänään. On nähkääs kolmas päivä neljän seinän sisällä. Ainoana ilona nenän niistely :/

Jaa-has pärskäisempä tässä vielä plussat laajaan levikkiin ennen sängyn pohjalle siirtymistä! Ottakaa kiinni!
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 11.10.2006 klo 09:53 Mertsii kirjoitti:
Touhis, jos sarjoitat lukot uudelleen niin eikös se riitä kun teetät vaikka kolme uutta avainta...eikai sun nyt seitsemää tarvi... Ja varo muuten, ettet muuttoväsymyksen keskellä pakkaa ketään elävää sinne muuttolaatikkoon... :LOL: :LOL: Esim. sitä joka kiljuu eniten :saint:
Voi Mertsii kun tuo tosiaankin olis noin noiden avainten suhteen. :headwall:

Vaan ei ole, olen sen nimittäin kysynyt jo tuolta nykyiseltä (kohta onneksi entiseltä) vuokranantaja firmalta.
Me nimittäin on tänne muutaessamme kuitatu viisi avainta vastaanotetuiksi ja sitten minä firman luvalla teetin kaksi lisää, kun ei viisi riitänyt. Ja täällä kun on selaiset hiukan niin kuin "turva-avaimet" eikä niitä saa ihan missä vain edes teettää ja silloinkin on viel oltava vuokra-firman lupa.
No, se mitä nyt olen suullista informaatiota saanut tuolta toimistolta käsin niin ilmeisesti ainakin viisi avainta on "teetetävä"=maksetava + lukkojen sarjoitus. Vaan siltikin tulee kokonaisuudessaan maksamaan n. 400-500euroa koko lysti. Tuota hinta-arviota nimittäin jo kyselin lukkosepältä, jossa ne kaksi avainta "teetin". :eek: :( :'(
Ihan niin kuin ei muutto jo muutenkin söisi euroja lompakon täydeltä. :x

:wave: Nyt on taas mentävä, sillä asointi reissu odottelee.

++++++++++ :whistle: :whistle: :whistle: :wave: :wave: :wave:

ps. Eilen muuten oli jo hilkulla ettei yksi elävä (kuopus) joutunut laatikkoon, kun kuikutteli. :LOL: :LOL: :LOL: Niin no tai oikeammin kaksikin elävää, kuopus ja ukko-kulta. :LOL: :LOL: :LOL:

Heh, vaan taidapa sitenkin laittaa kaikki kuikuttelijat muuttolaatikoihin niin saan rauhallisen ympäristön. ;) ;) :p :p :LOL: :LOL: :LOL:
 
Mimmimamma kirjoitteli: "Kävin psykologisessa vyöhyketerapiassa 10 kertaa 1,5 vuotta sitten ja kuulema minulla oli defenssejä raskautumista vastaan, joita hän yritti avata. Sen jälkeen kävin tavallisessa vyöhyketerapiassa ja kuulema munasarjat ja kohdun seutu aivan kiinni. Kerralla sai avattua ne. Siitä nyt vuosi. Hormoonitoiminnan ylläpitoon hän kehotti minua hieromaan kilpirauhasen pistettä käsissä, jota tein noin puolivuotta ja nyt olen ollut tekemättä sitä helmikuusta lähtien."

Jaahas no mitäs itse noista kommenteista ajattelet? Ihan vaan mielenkiinnosta kyselen, kun olen sinne hoitoon menossa. Mä en kyllä vyöhyketerapeuttina uskaltaisi tehdä ihan noin pitkälle meneviä johtopäätöksiä, hoitelisin vaan niitä hormoonipisteitä parhaani mukaan :D Mut kaikkien onneksi en kyllä ole minkään sortin terapeutti :LOL:

Mukavaa päivää kaikille, lähden lukemaan tenttiin. Voimia kaikille ja mimmimammalle erityisesti :flower: <br><br>
 
mimsku
Nostoooo.. =)

Voi Mertsii tota sun flunssaa. No onnkesi sulla on sentään jotain tekemistä eli tuo pilvilinnan kokoaminen..ja me täällä, joille höpöttää. Älä nyt mee syömään mitään vika läälkkeitä, jos vaikka ois se pilvilinna totta.

Touhis tuskailee avaimien ja laatikoiden kanssa... Piinaviikon alla ei kande nostella liian painavia laatikoita..!

Hitto, mikähän terveydenvartija musta on tullut? :LOL: Oonko mä jotenkin huolissani teistä??? :kieh:

Täällä vaan kovasti töitä. Onnkeis. Ei oo koko ajn mielessä tää tuskainen odottelu. Kp 19 vasta. Silti aika tuntuu matelevan aivan sietämättömän hitaasti. Nippailuja on, mutta minkään piikkiin en niitä pistä, prkl. Ilmavaivoja varmaan.. :snotty:

Se on moro! +++++++++++++++++++++++++++++++ :flower:
 
Moi

Ette kuulkaa arvaa mitä. Tänään piti kuukautisten alkaa. Ja eilen oli jotenkin kumma olo. Sitten tänään hississä joku oli haissut hajuvedeltä oikeen kunnolla. Ja sekös nosti mulle sellaisen kuvotuksen kurkkuun, että aattelin, että tällasta kuvotusta ei ole ollut kuin kerran elämässini aikaisemmin (eli silloin kun odotin esikoista). Aattelin, että oon hullu, mutta samalla kauppareissulla kurvasin apteekin kautta ja ostin testin. Ja niin vain se testi näytti plussaa.

En oikeen osaa iloita tästä vielä. Pelottaa, että menee kesken.

Muutenkin tämä raskaus tuli aika "puun takaa". Aina on yritetty ovulaation aikaan (en ole tikuttanut, mutta kalenterin mukaan) ja tässä kierrossa yhdyntä oli n. kp 9 kohdilla joten aikainen ovis tai joku sitkee sissi on siellä pysytellyt...

Tuntuu hassulta myös, että heti kun tulin kirjoittamaan tänne, niin sitten tuli plussa. Toivottavasti pysyy.

Ja just ilmotin eilen töihin, että tuun tammikuussa takas töihin. Voihan kääk.

 
:hug: ONNEA vilma :flower:

Nyt lähtee täältä tusina paria tarroilla varustetuja sukkia sinne suuntaan :wave: :wave: :wave:


Tuon työn kanssa näköjään nyt mietiskelet. :headwall: Minä ainakin nyt odottelisin ensin ne kriitisimmät 12vko:a. Ennenkuin huutelisin mitään suuntaan tai toiseen, eli hiljaa hyvä tulee hosumalla vain.......
Ja taitasimpa viel mennä sitten tammikuussa töihinkin sen kummemmin äläkkää nostamatta. ;)
Vaan ehkä vois olla sitten jo helmikuulla vaikea peitellä totuuta, joten kertomaan sitten kun alkaa näkyä. ;)

B) Tässä vinkki minulta joka olin raskaana ollessa työvoimakoulutuksessa kertomatta raskaudestani vaikka tiesin jotta koulutuksen päätytyä jään äippälomalle. :LOL: Kuopustamme silloin odottelin.

Hmmm........ Olikohan se mimsku joka varoitteli nostelemasta liian painavia laatikoita. :headwall: :headwall: :headwall:
Heh, vaan kuules kun minä luulen et nuo nostelut on ihan vaan hyvästä mun kropalle, kun on meinaan pari muuttoa tullut tehdyksi just alkuraskauksien aikana ja silloin kannoin just sen mitä tuli eteen, pyykikoneista lähtien. Jopa yksinäni roudasin pakettiautollisen tavaraa paikasta toiseen. :LOL: :whistle:
Niin teitty on aina hyvä sitten muistaa miten nostetaan-jaloilla ei selällä. ;)

Mut nyt plussat matkaan ja minä painun maata, sille lapsoset tilasivat aamupalakseen mannapuuroa ja sen on on oltava valmiina n. klo 6.30, jotta kaikki ennättävän sitä nauttia ennen kouluun lähtöään. :D :heart:

:heart: +++++++ :whistle: :whistle: :whistle: :wave: :wave: :wave:
 
Moikka!

Tässä yksi uusi yli 35-v kuumeilija ilmoittautuu. Ikää on siis jo 36v ja kotona on mies ja 1 v8kk poika. Kakkosta on yritetty nyt kesästä asti, oisko nyt alkanut 6 kierto, kun täti pyrhälsi paikalle eilen.

 
Huomenia kaikille B) .

Luin juuri että oli tullut plussia. :flower: :flower:

Flunssaisia taisi myös olla. Koettakaahan parantua että jaksaa tehdä töitä plussien eteen :D .

Touhikselle jaksuja sinne muuton jalkoihin.

Mimmimammalle myös voimia ja toivotaan että jotain selviäis. Kyllä täytyy ihmetellä ettei nykytekniikalla saada tilaasi selville. Tai et pääse oikeisiin paikkoihin missä voitaisiin tilasi selvittää. Kyllähän maailmalla ihmeitä tapahtuu, ettei ihmeraskaus nyt asia sieltä ihmeellisemmästä päästä ole jos lehtiin ja uutisointeihin on uskominen. Sinulle oma tilasi on tietysti todellisinta totta enkä sitä vähättele, vaan ihmettelen mitä puusilmiä tämänpäivän sairaanhoito on. Toivotaan että tilasi pian selviää, ja selviäisi tavalla että löydät itsesi pian synnäriltä tuhisevan käärön kera.

Miehellä piti olla eilen se purkituspäivä illemmalla. Noh sillä oli vapaapäivä ja oli nähnyt niin romanttista unta, että oli aamusella semmoisella tuulella kuin pojankoltiainen. Että ei siinä muu auttanut kuin pelmuutella peittoja. Ja tulihan jo paastottua että mistä sitä tietää kuinka hyvin olivat kehittyneet viime kerrasta, että vaikka saisi testailla jo parin viikon päästä. Tosin vasta 10/28 ja ovistuntemuksia vielä ollut elleivät simpat sitten sinnittele, :) Ja samalla mietin että mies kerkiää noita vitamiineja syödä vielä pari viikkoa, että sinällään mullekkin sopi oikein hyvin. Että parin viikon päästä kun työt taas sallii niin sitten purkitetaan ja mielellään aamusella, kun jostain luin että simpat olis jotenkin virkeempii aamusella, muista nyt mistä luin.

Nyt täytyy tuon koiran kanssa mennä lenkille kun on niin hätäisen näköinen. Puhallan vielä plussia:

:whistle: :whistle: :whistle: +++ :wave: :wave: :wave: <br><br>
 
Waude Vilma, onnee onnee onnee!

Ja tervetuola uusi kasvo (nimeä ei yli kolmivitosten tarvi vielä kertalukemalla muistaa :LOL: )!

mimskulle kiitos optimismin säikeistä pilvilinnojen suhteen, mutta kas kummaa tuli täti tänään. Rymäytti etuovesta ilman mitään varoitteluja. Ei nippailuja, ei rintojen aristusta ei niin sitten yhtään normaalioiretta. ??? Minä ei ymmärtää ollenkaan, mistä se tämän osoitteen sitten taas ties. Hemmetti!

En vieläkään pääse edes töihin. Flunssa on sitkee ja häijy.

Ja nyt sitten matkalla tutkimuspöydälle. KÄÄK!

Vai ei se sinittären poppoo raskinu viedä niitä veijareita laboratorion tädille ollenkaan... :LOL: Noh, jospa se olikin viriili sakki, joka nyt pistää tuulemaan.

Jaa-a, että ei siis meikäläisen avainneuvoista ollu hyötyä touhikselle, mutta pakkausneuvot sen sijaan oli hyviä, eikö :whistle:

Alan tässä taas keräämään lattialle levinneet uskon ja toivon rippeeni..aina se tuo täti ne yritää hukkaan heitellä, mutta sinnillä, siskot sinnillä, edelleen kohti uutta yritystä.

Plussat pärskyy!!!! Onneks edes Vilma sai kiinni ne eiliset ! :)
 
mimsku
Vilmalle onnittelut :flower: :flower: :flower: :flower: :flower: :flower: :flower:

Voi Mertsii, minkä teki! Ihan kähvelö ämmä!

Sinittärelle ruutia simppatutkimuksiin! ;)

Ja kyllä se Touhiskin kohta nousee laatikkojensa keskeltä kuin..fenix-lintu..!!!! Anteeksi kulunut vertaus :kieh:

Joko on Nanni oireita, kun samoissa mennään? Täällä ei oikein, nipistelee pikkasen kuin olis pissatulehdus. Rinnat ei oo niin kipeet kuin oli viime kierrossa.

Miten mie jaksan oottaa!!!!!!!??????????????????????????????????????????
 

Yhteistyössä