YLI 35-v KUUMEILIJAT :)

Ajattelin kertoa teille, että tänään alkoi toiseksi viimeinen jännäily kierto. Olen tehnnyt päätöksen että ikä tulee vastaan ja tämä vauvakuumeilu loppu viimeistään marraskuun alussa. Joten vielä vietän pari kuukautta teitä kannustamassa plussiin, ja sitten tämä linja hiljenee lopullisesti. Annoin itselleni yhden ylimääräisen vuoden viime syksynä, mutta sitten tämä haihattelu loppuu. En jaksa enään näitä pettymyksiä joka kerta kun kuukautiset tulee. Ei lapsia tehdä niitä annetaan. Ja meille ei uusioperhettä suoda.

Puellalla jännitys sen kuin tiivistyy!!!!

Pikkumyy: niistä papa tuloksista soita gynelle ja kysy. Niille on varmaan puhelin aika. Minulle annettiin resepti tuollaiseen bakteri tulehdukseen, koska saatta vaikeuttaa raskaaksi tulemista.

:heart: mimmimamma :heart:
 
Minä olin tänään papa-kokeessa, sellaisessa joukkohässäkässä.Vallan on nyt kohtu joutunut koville, kun maanantaina metsästettiin sitä kadonnutta kierukkaa ja nyt tuo papakin tuntui tosi inhottavalta(yl.ei tunnu).Sieltä sitten vastausta tulee kotiin 6:n viikon päästä.Sitten kun tämä kierto pääsee päätökseensä ja tätsy tulee, voimme alkaa keskittyä siihen vauva-asiaan.
Epäröintiä vieläkin ilmassa, kun tuo pikkuinen 1,9v.tyttö on sairastellut ja on tullut taas valvottua viikko putkeen.Silloin yön pimeinä tunteina aina ajattelen, että ihan hullua olla vauvakuumeessa, minähän inhoan lapsia :LOL: .No, aamulla olen taas järjissäni ja muistan, että tosiaan haluamme sen vauvelin.
Olemme saaneet 10v:n sisällä 5 lasta, joista 4 ekaa 5:n vuoden sisällä,joten olen valvonut 10 vuotta ihan putkeen.Kyllä siihen tottuu, mutta huomaa,että omat ajatukset on välillä ihan pöhköjä.Onneksi on silloin kavereita, joille voi purkaa tuntojaan.Eihän sitä raaski aina miestäkään kiusata omilla jutuillaan, kun silläkin on työssä paineita joka suuntaan.
Teille muille plussa-puhallukset :whistle: ja voimia arjen rumbaan =) :heart:
 
PÄIVITYSTÄ 17.8.-07

Pikkumyy 42.. ...6/28.. .....yk 2.....4.s toiveissa....Lounais-Suomi
Mantana ...........34/28-40..yk 13. 2. toiveissa.......Kantahäme
Jane70..............8/28..........yk 2...3.s toiveissa (1. yhteinen)
mimmimamma....227.................4.s toiveissa..Pääkaupunkis
tuohu tenava.... 19/28-32............6.s toiveissa...Kymeenlaakso
Puella.................31/28.........yk1..4.stoiveissa......Oulu
Nuusku..............22/20-28...........4.s toiveissa
ebony................17/28-30...........6.s toiveissa
sinitär1..............?.......................5.s toiveissa
torpeedo...........17/26.................6.s toiveissa

PLUSSANNEET:
Hämy71





:flower:
 
Toivottavasti päivitys olisi kohdillaan tänä aamuna =) . Herätyskellon soittoon heräsin vasta, olin niin uninen. Nyt hetki koneella ja sitten takasin peittojen väliin. Täytyy kerätä voimia huomista muuttourakkaa varten =) .

Harmi mimmimamma, että täti tuli kyläilemään, vaikka emme tädeistä yhtään välittäisikään :| . Minkäikäinen olet jos saapi kysyä? Itse siis tuon 42 ja emme mekään vuosia aio hankkeessa olla, ellei luoja vauvelia suo. Niin se minun papakoe kuulemma oli normaali kuitenkin, mutten koskaan ennen yksityisellä ole otattanut, niin vastaukset oli nyt niin tarkkoja :whistle: .

Mimmimamma saitko jotain lääkettä vauvautumisen tueksi? En niistä itse oikein mitään tiedä, mutta tuolla äidiksi yli 40v niistä joskus on ollut juttua. Siellä myöskin olen, mutta se on niin hiljainen puoli :| .

Olin eilen illalla ja oikeastaan jo iltapvstä lähtien ihan mahdottoman väsynyt, taisi se yhden yön núkkumattomuus kostautua eilen. ihanaa tänä aamuna ei ole enää edes yhtään jälkisärkyä päässä, eikä kipeää kohtaa ohimolla, päänsärky on niin Kauheaa! :/ .

Voi kun saisimme niitä plussia tässä pinossa!! ++++ :flower: ++++++.
Pidempään tänne kirjoitelleet tuleeko niitä plussakimppuja harvoin tänne pinoon?

Nyt oikein ihanaa perjantaipäivää kaikille, kukin ja tervehdyksin pikkumyy :flower: , :wave:
 
Niin valvominen on rankkaa pienten kanssa ja sinulla on kiirusta pitänyt katraasi kanssa, mutta silti lapset ovat niin ihania =) . Toivotaan, että lapset pysyisivät terveinä :flower: . Miten oletko ollut välillä töissä kun lapset aika pienin väliajoin tehty? Itse olin nykyisen kuopuksen aikaan 5 vuotta kotona, se oli kyllä ihanaa aikaa, vanhemmat lapset kun tuli koulusta , äiti oli vastaanottamassa =) . Mukavaa pvää :flower:
 
Toivon pian sitä plussaa :flower: ja sille tädille potkut takalistoon! :kieh: Kyllä ikä tulee lopulta vastaan, vaikka useita 42-43v tiedän, jotka ovat vauvan saaneet. Jotkut ekan ja toiset iltatähden! Tsemppiä vielä kovasti sinulle mimmimamma! Valtava voima :hug: sinulle! =) :wave:

Pikkumyy42 sanovat, että papasta tulee sitten selkeä ilmoitus, jos jotain hälyttävää. Mutta kysyisin kyllä itsekin suoraan sieltä gyneltä selvennystä tulokseen. =) :wave:

Plussia on tähän pinoon silloin tällöin poksahtanut ja ne tuo tosi paljon vielä itsellekin toivoa. Jos vielä joskus... :(

Tänään sadetta aamusta ja piti lähteä piiiiitkä pyörälenkki ajamaan. Jospa tunnin parin päästä vähän parempi keli. Mutta mukavaa ja puuhakasta perjantaita kaikille!!!! =) :wave:
 
Moikka!

Ihanaa, ilma on mitä ihanin. Aamuyöstä ja varhain aamulla sateli, ja tuntuu että jaksaa taas paremmin. Pihalla oli oikein ihanaa kun kylmä pukkas jäseniin. Just fillaroin kuopuksen kouluun. Palauduttu taas normaaliin rutiiniin, ja mulle sopii tää rytmitys. Nyt tulee mentyä miltei ihmisten aikaan nukkumaan. Tulee ulkoiltua enemmän, ja syöminenkin terveellisempää. Ja huomaa että on energisempi kun hieman nälkäisenä hörppää vaikka lasillisen vettä. Ja illalla kun menee pienen nälän kanssa nukkumaan, niin aamusella on kevyempi olokin. Eikä pukkaa sitä mässyhikee pintaan. Aamulla kävin vaakalla, ja ihan kolme kiloa mennyt vajaassa kahessa viikossa pois. Sitähän vois vaikka hakea jotain kivaa vaatetta piristeeksi, meillä tytöt ainakin kantaa tuolta lindexiltä, ja seppälästä ihania vaatteita kotiin. Tosin kyllä mä aina käytän jotain niitten hylkäämiä paitoja, kun itselleen ei aina raatsi ostaa uusia.

Mutta jotain kivaa pitäis ostaa, että viihtyypi täällä kotosalla, kun tuo mies menee vanhan työporukkansa kanssa mökille muistelemaan "wanhoja aikoja" ja kokoontumaan ihan vain höpöttelyn merkeissä. No siellä saunotaan ja vähän maistellaankin, ja kait sillä olis tarkoitus vielä illansuussa kotia tulla. Jahka sieltä joku selvä kuski löytyy.

Tässä pitäis lähteä vähän kaupungille katselemaan alennusmyyntejä ja käydä luontaistuotekaupoilla ja vaikka mitä. Esikoinen tuossa vielä jäi kotiin, mutta taitaa puskea vielä unta monta tuntia. Että nähtäväksi jää että näinkö vähällä tuossa vatsataudissa päästiin, kun yleensä koko perheen käy lävitse.

-Mimmimammalle- oikein paljon jaksuja nyt kun se kutsumaton vieras änkesi.

Tässä olen suunnitellut jonkinlaista gynekologikäyntiä, mutta ihan yksityisellä. Kun tuolta terveyskeskuksen kautta se ajansaaminen on vähän hankalaa tai kestää niin kauan. Ihan nuo jotkut perustutkimukset ja papakoe. Eikö naisen olis muutenkin hyvä käydä säännöllisesti käydä tutkimuksissa. Tosin nuo miehen simpat pitäis ensin kiikuttaa tutkittavaksi, että onko mitään syytä alkaa muuten puhumaan että raskautta aikoo, jos "huteja" vaan lauotaan

:ashamed: .

Mutta hauskoja viikonloppuja vain kaikille, ja muistakaa "ahkeroida".

++++ :whistle: :whistle: :whistle: :whistle: :flower:


 
=) . Noin nyt alan olla jo pirtiä, pikkujatkounien vuoksi :LOL: . Minulla täällä olisi hyviä vaatteita uuden veroisia, jos joku vain haluaisi, koot varmaan s-m ja 36-42. Ne on kaikki pestynä nyt. On ulkopukuja, takkeja ja paitapuseroita, jotain muutakin =) . Lähetän kyllä tarvitsijalle/tarvitsijoille postikulujen hinnalla. itse en niitä tarvitse. ellei halukkaita löydy, vien uffin laatikkoon. :) . En ihan roskiin raaski laittaa.

Kiva, kun muut kehuvat laihtumisella(onnistumisella) siis =) . minä nautin nyt munkkia kahvin kera tässä samalla koneella ollessani :p . no ei se normaalisti tapoihini kuulu siis munkit, mutta nyt, nami,nami =)

Noista painoista. Itse olen hoikan-normaalivartaloisen näköinen. Vaikka pituus 169 ja paino on 69-71 kgn vaiheilla. ilmeisesti se kun olen aktiivinen liikkuja vaikuttaa olomuotooni :| . Kiva aina lukea kun jotkut pituiseni ihmiset laittavat tekstiä, että pitäisi laihduttaa kun painoa on esim 60kg :LOL: . Itse olen painanut kyllä 83kg ilman raskausaikaa. se oli kyllä pikkasen liikaa itsestäni :D .

Tässä näitä tämän hetken ajatuksia tällä kertaa =)

heippa taasen! :wave:
 
pikkumyy kysyi ikää ja vuosi sitten oli plakkarissa 44ja nyt vuosi tullut lisää.

Gynet kylläkin väittänyt että kaiki arvot ja tapahtumat tuolla alapäässä on kun 30 kympisellä.Lääkkeitä kuulema ei tarvita koska ongelma ei ole raskautuminen/hedelmöityminen, vaan se ettei se jaksa jatkaa. Taitaa nu munasolut olla kuitenkin jo vanhoja ja huonokuntosia, joten jatkuminen tyssähtää sihen.

Minulla on ollut virallisesti 6 km 2 ja kolmosen välillä ja yksi 3 jälkeen, jotka ollaan jouduttu kaapimaan. Syy siihen on että olen erittäin fertiili ja kaikki alkiot alkavat kehittymisen, jopa huonot alkiot, jotka sitten lopettaa tuon kehittymisen kesken ja ne joudutaan kaapimaan pois.
Joten toive olisi että siellä varasossa olisi, joku kierto vielä olemassa yksi hyvä munasolu jäljelle, joka jatkaisi tuota olemassa oloa vaaviksi saakka. Clomeja olen kokeillut mutta niistä puhkesi niin monta munasolua ettei niitä jatkettu. Silloin olin just täyttänyt 40 v. Ehkä tässä kierrossa tai seuraavassa voisi kokeilla viimeisenä oljenkortena tuota clomia. Voi olla että niitä munasoluja ei niin kauheasti kehittyisi tässä iässä.

Niin painoista vielä että vaaka ei kerro totuutta painosta. Peili on paras mitta väline. Minä painan tällä hetkellä n 68-69 kg ja pituutta löytyy 175. Normipaino on ollut n 65 kg ja laihimillani olen ollut 59 kg. Silloinen painonpudotus johtui ruokaaineallergiasta, joka nyt on saatu kuriin tiukan dietin ansiosta.
Tällä hetkellä (lomalla) minä liikun erittäin paljon ja teen fyysisesti raskasta työtä- puutarhan hoitoa, lapiointia yms, syön kerran päivässä kunnon aterian ja painoni ei ole tippunut vaan päinvastoin noussut 3-4 kiloa. Tämä johtuu siitä että lihakset painavat huomattavasti enemmän kuin rasva.Peilistä kun katson näen jäntevän, lihaksikkaan ja hyvin treenatun kroppan ja vaaka taas kertoo painonnoususta.

no huhuh tulipas seliteltyä..... :headwall: :headwall:

plussakimppuja :flower: ++++++++ :flower: +++++++ :flower:

ottakaa taas koppeja =)

:heart: mimmimamma :heart:
 
Yhden plussakimpun tällä kertaa nopasaan, kiitos! :flower: .
Juu lihakset painaa enemmän kuin muu. Itsekkin pyöräilyä pitkiä matkoja, sauvakävelyä ja kuntosalitreeniä joka vk, ehkä 2 kertaa =) . Työ hoitoalalla myös välillä "raskasta", nostoja / siirtoja / tukemista , ym =) . Kivat olivat selittelysi mimmimamma =) . Oletko palsatillut täällä jo vuosia, vai vähän aikaa?..Minä tämän löysin heinäkuussa ennen kierukan poistoa. Niin Mimmimamma oletko käyttänyt foolihappoa? Sekin kun ilmeisesti on tärkeää?

Mietin, jos lähtisin kävelylenkille kun aurinko paistaa, ja mies kun tullee illalla kotia on rankan työvkn jälkeen liikkunut tarpeeksi, joten hän ei varmaankaan seuraksi lähde =) ,. Siitä tulee aina niin hyvä mieli kun tekee jotain liikunnallista. =) . Hei taas :wave:
 
Minunkin piti lähteä kylille aamusta polkemaan pyörällä kuopuksen kanssa...mutta jotenkin taas jumittauduin tänne koneelle...niin tässä sitä taas ollaan...ensimmäinen koululainen tulee jo klo 12 kotiin niin eihän tässä mihinkään enään ehdi...niin pitää varmaan jatkaa näistä koti hommista :kieh: ...eli pyykkivuori kutsuu ja anoppi on tulossa huomenna kylään joten koti pitäisi saada taas edustus kuntoon :LOL: . Nauroin jo eilen, että toisaalta hyvä että se tulee, kun tulee taas kunnon suur siivous tehtyä ennen sitä...-oikea motivaatio,,,eikö :saint: ? Ei vaisinkaan, minulla on ihana anoppi, sanoi että HÄN sitten käy kaupassa ja LAITTAA RUUAN MEILLÄ !!! Eli keittiö taas sauhuaa ja minä siinä vieressä yritän jotain epätoivoisesti auttaa. Hän nimittäin on jo yli 80v. ja rakastaa ruuan laittoa ja tekeekin tosi hyviä ruokia että mikäs siinä ;) :heart: .

Niin pikkumyylle laskeskelin juuri että äitini oli jotain 41v. kun siskoni sai...että ei mikään "teini" enään mutta ei vanhakaan ! JA IKÄHÄN ON VAIN NUMEROITA =) :heart: =)

Mutta kovasti ++++++++:sia taas kaikille...minullakin ilmeisesti oli sitten OVIS-kipuja ne mahakivut kun nyt sitten loppuivat...ja toivomus on lähetetty...ilman ovis-testiä ;) ......
 
.... :wave: :wave: :wave: vilkuttelempa minäkin täältä välillä teille.
juu tänä aamuna se sitten satoi kaatamalla kun oli tuo tosiks vanhin lapsonen kouluun lähdössä. :eek: Joten hän keksi jotta äiti heitä mut autolla koululle kun ei halunnut kastua polinen pieni. ;) No, minä ehdotin jotta mene linja-autolla; niin siihen hän tuumas jotta se on niin täpärästi koululla kun aina on auto myöhässä.
Aikani siinä mietin ja tuumailin vienkö vai enkö et ei vain tulisi tapa tuosta viemisestä, kun muutoin kulkee tuo lapsonen pyörällä tai kävellen tuon reilun 3km matkan. Vaan kyl sitten hellyin autolla hänet viemään, kun vettä tuli kuin olis saavista ryöpsäytetty. Mut koululle päästyämme sit viel viimeiseksi totesin jotta hakemaan en sitten tule. Siihen tuumas lapsonen jotta ei tarviikaan.
Hmmmmm ja täällä kyllä näyttää jo vallan selkeältä tuo ilma niin et tässä minäkin mietin jotta lähteäkö hiukan "lenkille" eli toisin sanoen tuonne keskustaan kaupiolle jalan tai pyörällä. :headwall: siis sitä paljon puhuttua hyötyliikuntaa harrastamaan joka tuppaa monella jäämään vähiin kun autolla ovelta ovelle kuljetaan.

omaa (.)
Viel olis viikon verran piinailtava ja vähitellen tätylin tuloon varauduttava. :/ Kun jotenkin on taas kerran sellainen olo jotta ei se tärpännyt. :kieh:
Mut sitä ennen saan jännäillä vallan muuta; opintojen alkua siis kun sen aloitan maanantaina.

Mut nyt muihin puuhiin ja plussa-kimput viskelemään.
:flower: ++++++++++ :flower: ++++++++++ :wave: :wave: :wave:
 
Auto seisoo pihalla, minä käyn pyörällä töissä ja moottoripyörä on tallisa ja mies kulkee skootterilla töissä. 18 v poika ajelee kouluun omalla autolla ja 16 v poika kouluun kevarillaan =) . hyötyliikkujia ainakin me "vanhukset" :LOL: . Kiva, ikähän on vain numeroita! :heart: . mies oikein monelle työkamulle oli jo hankkeestamme puhunut ja pohtinut ikäänsä ( työkamut varmaan mielessään hymyilivät)..Miehiä kun on niin monen ikäisä isinä, samoin naisia äiteinä =) . Kyllä onkin ihanaa miehen kanssa jumppailla kun ne kauheat menkat on nyt loppu :kieh: . moi,moi taas!
:wave:
 
:D :LOL: niin sitä täälläkin ollaan hyötyliikkujia koko perhe. Sillä tuo auto joka tuolla pihalla komeilee on meille uutta ja luxsusta. B)
Meinaan kun on vuosikausia ilman autoa toimeen tultu ja kaikki asionti reissut pääsääntöisesti kävellen ja pyörällä kuljettu. Mut nyt tuli tuon auton hankinta vähän niin kuin pakosta eteen, seuraavan yhtälön myötä = miehen ja minun mahdolliset pitkätkin työmatkat + kuopuksen tarhaan vienti/haku + minun opiskelut (meinaan kun hetken näytti siltä et opintojani suoritan n. 100km päässä kotoota) + se et täällä ei nuo julkiset kulje kuin oikeastaan yhtä ainutta reittiä ja jos osuu työt tai jokin muu muualle kuin julkisen reitti. Niin silloin tulee hankaluuksia. Joo ja tietty sitten tuo kello/aika asettaa vielä omat vaatimuksensa auton tarpeelle.
Mut jos nyt ihan rehellinen olen niin ei tuota autoa huviajeluun ole tarkoitus käyttää vaan edelleenkin ne vanhat liikkumisvälineet käytössä on etenkin alle 10km matkoilla. ;)

Niin siis meillä ukko polkaisee oikeastaan kaikki matkat polkupyörällä ja niin minäkin silloin kun ei ole liiaksi tavaroita matkassa tai toinen vahtoehto on kävellä. Ukko nytkin aamulla polkaisi kurssipaikalleen naapuri kaupunkiin n.7km kaato sateessa; tuumas vain lähtiessään jotta sadetakki vaan päälle shortsien ja t-paidan lisäks. :LOL: No, lämmin aamuhan tuo oli joten noilla vaatetuksilla kyllä hyvin pärjäsi. Minäkin vein kuopuksen päiväkodille normi vaatetuksen lisäksi sandaaleilla tepastellen niin et vesi roiskahteli varpaiden välissä. :LOL: :LOL: :LOL:

Jotenka tiedä nyt kuin hassa pikkumyyn perhe siten on. :headwall: :headwall: B) Kun tääl ollaan melkeen yhtä hassuja. ;)

ps. Meil ei muuten tuo auto ole oma vaan "lainattu" vuodeksi, jotta nähdään onko sille oikeata tarvetta meille jatkossa. siis vähän niin kuin koeajalla tuo auto tuli perheeseen. :p

Nyt wc-reissulle ja sitten kuopusta hakemaan(->kävellen).
 
superahkerat kirjoittelijat, kiva lueskella näitä,kiitos.
Siitä töissäolosta,niin olen ollut tämän katraan aikana työelämässä 2x, vajaat pari vuotta kerrallaan.Kyllähän ne taidot siellä pysyy ja uusia taitoja kehittää tämä kotonaolokin,esim.sairaanhyvä organisointikyky, katkeamaton pinna, multimaalinen stressinsietokyky näin aluksi ainakin tulee mieleen.
Pikkumyy:muista oikeat nostoasennot, niin et tarvii sitä voimaa niin paljon ja selkä säästyy.Tiedän kyllä, että esim. vanhusten kanssa on joskus tosi hankalaa :D arvaatko muuten ammatin.....?
Minä lähden tästä kuskaamaan kolmea tyttöä harrastuksiin ja nakitan pojan hoitamaan pikkukuopusta.Välillä tunnen itseni autoilualan ammattilaiseksi, kun te tuosta hyötyliikunnasta kirjoittelitte.En kuulu siihen jengiin, mutta kun ilta hämärtyy syöksyn juoksupolulle.Ajattelin mennä syyskuussa Ruissalojuoksuihin testaamaan kuntoani.
Tässä teille tosivarmat +++++++++++-terkut ja voikaahan hyvin.... :wave: :wave: :wave: moiiiiiiiiiiiiii
 
Eiköhän se Torpeedon ammatti ole sairaanhoitaja tai lähihoitaja näin luulisin, itse olen lähihoitaja =) . juu kyllä yritän aina pitää työergonomian mielessä, joskus vaan yllättää itsensä hullunkurisista asennoista, esim kun pukee ´mummolle sukka jalkaan :LOL: . Niin ja toisaalta olen myös nosto-siirtovastaavamme, joten tietoa on mutta....kun aina ei tule tehtyä niinkuin opit on antaneet tehtäväksi. :) . Toukokuussa ja kesäkuussa slomalla ollessani tein kaiken aivan oikein , kun en pystynyt tekemään väärin .Onneksi nyt häntäluu ja selkä kunnossa.Pitää arvostaa, ett paranivat vielä :kieh: .

pappikin soitti juuri, kiva saamme naispapin siunaushetkeen 25.8.07. Sitten onkin sukukokoontuminen meillä kahvien merkeissä =) .

Pian ukkokulta tuleekin kotia =) . :wave:
 
Ihanaa lukea teidän tekstejä, kuinka ihan aamun tapahtumistakin saisi pienen romaanin, kun oikein juttu täällä luistaa! :D

Minäpäs sitten polkaisin mukavan tuulisessa kelissä kyläilemään tytön kanssa ja katsomaan pientäsöpöäsuloistanöpöistä vauvelia!!! Pieni tyttö, joka oli siis aivan IHANA! Voi voi, jotta tämän mamman vauvakuume senkus paheni! Ihania vauvat! Sniif. =) :heart:

Matkaa oli semmonen 6km ja hyvä olo tulikin! =)
Tulin tähän nyt vain toivottamaan kaikille hyvää viikonloppua! =) :wave:
 
Iltasta =) !


Tähän nyt laiskistun ja naputtelen pari riviä. Olen hompannut siellä kaupungilla päivällä tuntikausia, ja takastullessa siivonnut ahkerasti.

Pitääpä kertoa yks juttu, kun oli kuopus hukassa. Menin siis hakemaan sen normaalisti koulusta, ja aattelin että haen hänet ylläriksi sisältä. Sitten pukkas kylmänhiki kun siivooja moppas tyhjää luokkahuonetta. Ajattelin että olen väärin katsastanut tuon kotiinpääsyajan. Sitten kyselin näkösällä olleelta opelta että onkohan lapset päässeet aikasemmin kotiin. Käytiin sitten opettajanhuoneessa setvimässä, ja selvisi että olivat siirtyneet ylimpään kerrokseen kun siellä pidettiin englannintunnit. Noh siitä selvisin säikähdyksellä.

Mieskin tuossa ilmotteli kotiutuvansa, tosin käy tullessaan parturilla, että kehtaa huomenna mennä sinne työkavereiden pippaloihin. Sitten pitäis vähän lähteä shoppailemaan. Täällä puhuttu autoista ja pyöräilystä, ja kyllä meilläkin mentiin parisen vuotta autotta, mutta nyt kyllä tosi kiva kun voi kerralla ostaa enempi.

Täällä oli mammat kertoneet pituuksiaan. Ja sitten työtilanteitaan yms. Mulla on pituutta 173 senttiä, ja painoa 72 kiloa. Vuosi sitten paino oli n.63, ja tuohon 65-kiloon olis tarkoitus päästä. Mulla vain sellainen kropanrakenne missä näkyy kaikki ylimäräinen, ja alkaa vaatteet puristamaan ja joutuu noita vaatteita uusimaan. Eli kaappi olis täynnä noita 38 kokoisia vaatteita, ja ajattelin niihin vielä mahtua tän vuoden puolella, ellei sitten kävis niin onnekkaasti, että raskaus estäisi moiset "haaveet".

Ja siitä työtilanteesta. Olen ollut kuntoutustuella vuoden, ja samanverran eteenpäin sitten jatkuu. Sitten olisi edessä joko kurssi tmv. ja miettiä mikä musta tulee isona.

Kerronpa tässä vielä aikani kuluksi, kun on paljon uusia, ja saa uudetkin osallistua niin olisi kiva hahmottaa millaista porukkaa täällä pyörii.

Eli täytän syyskuussa 42- vuotta. Mies on samanikäinen. Lapsia on neljä, joista vanhin on 15-vuotias poika. Tytöt 12v ja 14v, sekä poika 8v. Koiria ompi yksi sekä 4 kissatyttöä. Rauhallisella kerrostaloalueella ollaan asuttu jo vuosia. Mies on kuljetusalalla töissä, ja samaa lattiaa kulutettu jo miltei 20v. 17 hääpäivä oli viimekuussa. Noh nyt mies soitti. Oottaapi mua alhaalla, joten lähetään shoppaileen

:wave: :wave: :wave: :wave: :wave:
 
Sinitärkin kertoi perheestään. Mieheni on kirvesmies =) . ja itse käytän vaatteita kokoa 38 useimmiten :) . Toivon kyllä, että masu alkaisi kasvaa, en syömisen takia, vaan aivan jostain muusta ihanasta asiasta ;) . Pitäsisi vaan ottaa rennosti, mitä tuleman pitää.. Ihanaa meille kahvitilaisuuteen saapuu myös serkkuni 5:n alle 9vn lapsensa kanssa , tietty mieskin tulee mukana! Nuorin täytti juuri vuoden, sitten 3v, 5v, 7v ja 9v :kieh: . Siinä perheessä ihanaa touhua!

Lapset tuovat niin sellaista rikkautta elämäämme.

Moi taas! :wave:
 
kerronpa tässä minäkin lisää itsestäni.Se Pikkumyyn ammattiarvaus oli valitettavasti väärin, en ole hoitaja, mutta sitä ergonomiaa kylläkin jakelen,hmmmmm...No, olen 168 cm pitkä ja laihoja luikkuja ollaan koko porukka.Asustelen Turussa ja olen äitinä 5:lle tenavalle, hoitovapaalla juuri nyt.Mieskin on ja naimisissa ollaan oltu kohta 13 vuotta.

Tykkään lenkkeillä, mutta paljolti aikani kuluu autokuskina harrastushommissa.Olen myös käynyt aikuisten balettitunneilla(ihanaa!), mutta tänä syksynä ei aika riitä siihen valitettavasti.

Aloitamme yrittämään sitä 6:tta lasta, jahka pari viikkoa kuluu, olemme kyllä ihan hulluja.on täällä jo nyt semmoinen vilinä.... =) Ihanaa se on , välillä raskasta.

Kiva tosiaan lukea noita teidän juttuja, ootte kaikki ihan HUIPPU-JENGIÄ!

Morjens taas :wave: :wave: :wave:
 
Minulle tuli aiemmin mieleen tuo sana ergoterapeutti torpeedolle.

Itse olen niin sanottu kansankynttilä, mutta nuorille aikuisille 19-30. Olen liikunnan ja hyvinvoinnin puolella sijaislehtorina. Mies taas on business-maailmassa pyörimässä. Avokki tuo mies on ja ei ole siis yhteisiä lapsia. Me olemme uusperhe 61 v vanhassa omakotitalossa, jossa asuu myös kaksi koiraa. Ne ovat mieheni ainoat lapset. Itselläni kolme lasta/nuorta. Nuorin lapseni on 11 ja vanhimmat ( nuorukaiset) ovat 18 ja 19 ja asuvat edelleen kotona. Yksi opiskelija ja yksi abi, mutta he tekevät opiskelun/koulun ohella töitä ,joten tämä helpottaa elatustaakkaa. Ei tarvitse minun enään maksaa kaikkia leffoja/kirjoja tai meikkejä/vaatteita mitä he haluavat ostaa.

Niinpä pikkumyy....aamulla riensin apteekkiin ja ostin b-folia, jossa on foolihappoa. Käskyä noudattaen. Ensimmäisen tabletin otin tänään ja luettuani tuoteselosteen, niin tuli mieleen että voi olla minulle tositärkeä vitamiini muutenkin. Farmaseutti kysyi minulta, mihin vaivaan tarvitsen foolihappoa :x :/ sanoin vaan että hyvä ravintolisä ;)

Tädin häädin tänään aamupäivällä pois ja minulla oli taas vuorokauden mittainen vuoto. Kenelleköhän täti riensi ????

Pikkumyy kysyi myös kauanko olen palstaillut. :headwall: :headwall: :headwall: liian kauan jouluna kaksi vuotis-päivä tällä palstalla ja tässä jengissä...taitaa touhis ja sinitär olla hieman vanhempia palstalaisia kuin minä :/

Täällä vaan on niin kiva vaihtaa kuulumisia ja ihana lukea toisten tarinoita, joten tähän jää koukkuun. No minulla vaan ei kaksivuotis -päivä menekkään rikki, kun te potkitte minua ahteriin, jos marraskuun jälkeen vielä täällä roikun kirjoittelemassa....mutta kuka kieltää lukemisen :LOL: :LOL:

Huomasin muuten että kaikilla muilla paitsi mantaanalla, janella ja aniliinilla on 4 , 5 tai 6 toiveissa =) =) aika äitejä täällä kirjoittelee. Jotkut pyörittävät 5 lapsen katrasta ja kumminkin kerkeää koneelle naputtelemaan. Hatun nosto paikalla :wave: :wave:

plussia vilkuttelen :wave: :wave: kaikille niitä haaveilleville

:heart: mimmimamma :heart:
 
koska nämä on meidän aikuisten huippuhetkiä, kun kaikki lapset nukkuvat.Toi ergoterapeutti oli kyllä ihana ja kuulosti hienolta, taidanpa ottaa sen käyttöön hetimiten =) No, sekin on kyllä väärin.Taidan ottaa vielä lasin viiniä ja sitten painua nukkumaan, joku on kuitenkin hereillä jo viimeistään 7:ltä.Ehkä laitan vielä kaikki aamukamppeet kuntoon, on taas kiireinen harrastus ym.päivä huomenissa.Mukavaa illanjatkoa kaikille yökukkujille

;) ;) ja kauniita unia.....ai,niin ++++++ :whistle:
 
PÄIVITYSTÄ 18.8.-07

Pikkumyy 42.. ...7/28.. .....yk 2.....4.s toiveissa....Lounais-Suomi
Mantana ...........35/28-40..yk 13. 2. toiveissa.......Kantahäme
Jane70..............9/28..........yk 2...3.s toiveissa (1. yhteinen)
mimmimamma....3/27.................4.s toiveissa..Pääkaupunkis
tuohu tenava.... 20/28-32............6.s toiveissa...Kymeenlaakso
Nuusku..............23/20-28...........4.s toiveissa
ebony................18/28-30...........6.s toiveissa
sinitär1..............?.......................5.s toiveissa
torpeedo...........18/26.................6.s toiveissa
Kehäkukka ........?/?.....................3.s toiveissa

PLUSSANNEET:

Hämy71

Puella :flower: , :flower:



:flower:
 

Yhteistyössä