Onpas ollut vaikea päästä tänne! Eilen en kertakaikkiaan saanut viestiä läpi, mutta uusi yritys... Koetetaan, josko viestien lähetys pätkittäin onnistuisi paremmin...
pikkumyy: Voi kuinka ikävä, surullinen juttu! Minä tosiaan odotin, olin melkein satavarma, että nyt teillä onnistaisi! Mutta elämä jatkuu... Onneksi oot noin reippaalla asenteella liikenteessä! Lugesteroneista mulla ei ole mitään käsitystä, mutta olen kyllä kuullut, että niitä määrätään, jos on syytä epäillä keltarauhashormonin vähäistä eritystä. Olen niitä itsekin miettinyt. Meidän ikäisillä tuo on yksi mahdollinen syy siihen, ettei raskaudu. Yksi ystävä (yli 40) raskautui Clomien ja Terolutin yhdistelmällä... Mulla puhelinaika lääkärille pian, aion kysyä noista lääkkeistä...
Nanni: Juuri noin ajattelinkin, että "se oikea" löytyy, oli asia mikä hyvänsä. Sen vaan tietää, että "tuo se on". Meille kävi tämän kotitalon kanssa juuri noin, kuin teillä mökin kanssa. Ei oikeastaan ajateltu muuta, kuin että mennään yhtä taloa katsomaan. Oli jo muitakin taloja kierrelty, eikä fiilikset olleet kovin korkealla. Ne muuta talot oli aivan toisennäköisiä töllejä, kuin kuvissa... Kun tämä talo sitten "tuli vastaan", niin tiesin jo pihalla, että tämä se on! Valehtelematta voin sanoa, että ostopäätös syntyi jo puutarhassa ennenkuin olin sisällä käynytkään... Eikä ollut edes kesä hehkeimmillään, vaan syksy...
ebony: Mukavaa, kun tulla tupsahdit tänne taas jostain
. Surkeaa, että se pirun täti työntyi kylään teillekin. Meillä se on juuri nyt parhaillaan.
Täytyy yrittää tässä kierrossa varautua sen vierailuun paremmin aseistautuneena! Niinhän se yleensä menee, että kaikki hässäkät tässä elämässä ajoittuu aina samaan läjään. Ikäänkuin ikävyydet vetäisivät puoleensa lisää ikävyyksiä. Mutta sitten jossain vaiheessa onni tapaa kyllä kääntyä. Sattuu jotain mukavaa, vaikkakin vain ihan pientä, ja taas on parempi olo!
mimmimamma: Voi kun surullista oli lukea, että sinunkin luona on nyt sitten täti. Niin kun minäkin toivoin, että teillä onnistaisi... Elämä ei tosiaan kohtele tasapuolisesti. Miettinyt olen, niinkuin kai moni muukin, miksi niitä vauvoja annetaan niin usein niille, jotka eivät kaipaa... Sitten itketään ja märehditään, pitäiskö tehdä abortti. Tässä tilanteessa ihminen ei valitettavasti jaksa tuntea yhtään empatiaa tällaisten asioiden murehtijoita kohtaan. Siis puhun nyt tietysti vaan itsestäni. Kylmä varmaan olen...
Munkin mielessä on käväissyt semmoinen hassu ajatus, että onko nyt niin, ettei kukaan vauva halua tulla meille, tämmöiseen Melukylän uusperheeseen, jossa on aina härdelli päällä. Tuulimunaraskauden jälkeen tuli mieleen, että nyt sekin, joka aikoi tulla, peruutti tulonsa. Järki tietysti sanoo, että tällaiset itsesääliajatukset pitää heittää pois! Eivät ne meitä auta. Mutta minkäs ihminen sille mahtaa, että välillä synkkämieli iskee.
Yritetään nyt kuitenkin päihittää se! On totta, ettei kaikkia asioita vastaan voi taistella... Mutta äläs nyt kuitenkaan tipu mimmimamma toivottomuuteen. Ei sinun miehesi mihinkään lähde. Ei lapsi ole mikään juttu, jolla parisuhde lunastetaan. Tai jos on, niin onko se enää mikään hyvä parisuhde? Kyllä miehesi on sinun kanssasi siksi, että rakastaa sinua, eikä siksi, että tekisit hälle lapsen. Näin minä asioista ajattelen.
Voimia sinulle, mimmimamma!
touhu tenava: tuntuu, ettei miehet aina tajua sitä, miten tiukassa se raskautuminen on. Ainakin mun ukon on käytännössä vaikea tajuta, että se on vain se 1-2 päivää kuussa, kun raskautuminen on jollain lailla mahdollista. Noin periaatteessa. Vaikka sitä kuinka hokisi, niin ukkeli saattaakin itse h-hetkellä heittäytyä veteläksi, kirjaimellisesti. Eli menee melkoiseksi taktikoinniksi tämä naisen elämä. Itse olen jopa koettanut pitää ukkelia hiukan puutteessa, että varmasti sitten h-hetkellä on halukas.
Voimia opiskeluun sinulle vain!
mantana: Teidän pikkuneidille synttärionnittelut!
No niin, katsotaanpa, saanko tämän viestinpätkän perille...