jospa malttaisi vähän paneutua teihinkin
Kiitos kaikille onnitteluista, yritän kirjoittelun jälkeen laittaa profiiliin kuvan Kurtusta. Vaikka ei siinä kauheasti enää 2 pv:n jälkeen kurttuja edes ole...
Vielä en ihan ole päässyt selvyyteen mikä sieltä ulos pullahti, vähän hakemista ollut alku. Mutta kyllä tossa tänään toisiamme katsellessa tippa tuli silmään, tällainen tässä minua tapittaa, niin avuton... ja suloinen, tulihan se sieltä! Minä kun en vauvoja ole koskaan kovin suloisina saatika kauniina pitänyt, etenkään vastasyntyneitä jotka todella on kurtussa ja turvoksissa jne.
Synnytyksestä (tää tuli nyt tosi pitkänä juttuna vaikka vähän nappasin poiskin, pahoittelen...) :
Tosiaan niitä supistuksia oli uudenvuodenaattona koko päivän n. 10min välein, aamupäivällä oltiin vielä koirien kanssa lenkillä, iltapäivän myötä alkoivat tuntumaan jo enemmän-> muistelen että illalla n. klo 22 joutui jo keskittymään supistusten yli ja rakettien suihkiessa makoilin sängyssä ja kellotin supistuksia, ajan sai katsottua ja kirjattua vasta sup. jälkeen. Lisäksi illan mittaan tuli tosi huono olo: olin ihan horkassa, oksetti, väsytti.
Mies vei koirat hoitoon isälleni klo1 ja tuskissani soitin kättärille. Siellä oli ruuhkaa ja kehottivat tulemaan kolmen pintaan jos ei vesiä tms sitä ennen. Pari tuntia kärvisteltiin sängyssä, välillä kiepahdin lattialle tai yritin olla jumppapallon päällä, supistusten välillä (3-7min) torkahtelin ja vihdoin kello oli sen 3 ja päästiin lähtemään.
Laitoksella otettiin käyrät ja kohdunsuu oli vain 4cm auki, olin varma että oltais pidemmällä niillä tuntemuksilla. Meidät jätettiin seurantahuoneeseen odottelemaan salin vapautumista ja n. klo 6 päästiin saliin. Tämä odotusjakso oli ehkä kaikista pahin koko synnytyksessä, kun ei saanut mitään apuja supistuksiin, oli horkka ja väsytti niin sikana että olis nukkunut missä vaan, mutta aina supistuksen tullessa mikään asento ei onnistunut, todella kärsimystä.
Salissa sitten ilokaasua kokeilemaan- ja auttoihan se! Monta tuntia hönkäilin kaasun kanssa, tämä aika ponnistukseen asti on vähän hämärää, taisin ottaa kaasua aika isolla mitalla, mutta n. klo 10-11 tanssin tuomamme hyvän musiikin tahdissa ilokaasun voimin
. Mies täytteli ristikkoa ja oli hyvin cool, jälkikäteen sanoi että olit aika sekaisin, näytti toimivan hyvin se kaasu...
Ehkä klo 11 kätilö kyseli kivunlievityksistä ja sanoi että hänen silmiin näytän pärjäävän hyvin, kun pompottelin musiikin tahdissa jumppapallon päällä. Sanoin että ootellaan hetki. Ei mennyt kuin vartti ja
kaasu ei enää toiminut vaikka oli nupit kaakossa. Pyysin epiduraalia ja kätilö tarkasti tilanteen: kohdunsuu auki 5cm vaikka olin reippaillut, olin tosi pettynyt ja ajattelin että tää paskahan jatkuu huomiseen! Kätilö ehdotti kalvojen puhkaisua ja tekikin sen (11.30), sitten ooteltiin n. puoli tuntia (??) epiduraalin saamista. Se oli toinen hurjuus ennen ponnistusta, olin taas horkassa ja sain paniikki-itkukohtauksia supistusten aikana, mies yritti rauhoitella ettei mitään hätää.
Kun epiduraali alkoi vaikuttamaan, olo oli kuin taivas, sain hetken torkahdettuakin. Sanottiin että jäljelle jää paineen tunne takapuoleen, sille ei voi mitään, pitäisi yrittää olla jännittämättä vastaan pakaroilla. Näin tehtiin mutta jossain vaiheessa tuli paine hirmuiseksi, pyysin päästä vessaan, mutta siellä en voinut kuin itkeä ja voihkia. Kätilö oli miehen mukaan sanonut (en muista) että tule vain pois sieltä, ei ole kiva jos pönttöön syntyy.
Tilanteen tarkistus ja lupa ponnistaa. Mulle tuli yllätyksenä kuinka paljon huusin spontaanisti. Kätilö oli erittäin pätevä koko toimituksen ajan, opasti tai yritti opastaa milloin ponnistetaan ja milloin piti odotella ja hengittää jotta olisi väliliha antanut myöten lämpimän hauteen avustuksella, mutta musta tuntuu että en pystynyt noudattamaan ohjeita ihan kuin olisi pitänyt. Ponnistusvaihe (pääosin jakkaralla) kesti 11 min ja vauva nostettiin syliin.
Ensi reaktio oli ihmetys, ei tuollaista voi minusta tulla. Tuntui ettei sitä osaa pidellä ja kun tyttö alkoi nopeasti huutamaan, tuntui huuto niin lohduttomalta että taisin pyytää häneltä anteeksi että on tänne saatettu.
Isä sai katkaista napanuoran, kätilöt ihmettelivät sen pituutta ja nousin sängylle, vauva nostettiin rinnalle ja siinä se huusi edelleen, kädet ja jalat sinisenä, sai vihdoin peiton päällensä. Kätilö painoi vähän mahaani ja veti varovasti napanuorasta, sain kerran "ponnistaa" ja istukka lumpsahti pois.
Toisen asteen repeämä, ompelua varmaan tunnin ajan.
Tikkauksen jälkeen imetystä rintakumin kanssa ja odottelua, laitoksella oli kova vilske. Kylpyyn pieni pääsi vasta parin tuntia syntymänsä jälkeen ja minä suihkuun.
Klo 17 päästiin omaan perhehuoneeseen jonne kävelin yllättävän kepeästi.
Tosiaan tätä tarinaa voisi jatkaa loputtomiin tähän päivään asti, mutta lyhennettynä 2vrk laitoksella oli helppoa, tyty nukkui paljon, ekaan vrk:een ei juuri syönyt mutta keksi sitten imemisen kätilön ja rintakumin avustuksella ja päästiin kotiin.
Nyt 2 yötä takana kotona, olleet huomattavasti levottomampia, olen ihan pihalla miten pitäisi syöttää, kun sanotaan että niin paljon kuin lapsi haluaa mutta en tajua jos tyyppi on juuri 1-2h syönyt ja simahtaa ja nukkumaan asetellessa taas alkaa huutamaan ja hamuamaan, voiko ihan oikeasti tarvita lisää??? Tässä vaiheessa mies on ottanut sylitykseen ja saanutkin hienosti tytön rauhoittumaan; itselläni tulee heti tuska puseroon jos yöllä rääkyy. Kai se siitä...
Tänään on mennyt pelottavan hyvin, syönyt hyvin ja kuukahtanut pitkiksi ajoiksi, saas nähdä onko taas yö hullua menoa. Maito noussut nyt vrk:n sisään niin että mies kävi ostamassa pumpun avuksi.
Tuotatuota, piti kommentoidakin jotain. Juu,
raskauspahonvointi ei ole kivaa, sen voisi yrittää ajatella että jippii, on raskausoire, mutta on se niin karseeta sillä hetkellä että aika vaikeaa kääntää positiiviseksi. Etenkin jos ei mikään pysy sisällä. Mutta ihan oikeasti, se MENEE ohi! Mulla oli näköjään helppo oksukausi, vain jokusen päivän ihan yjöiksi asti, muuten lähinnä kuvotusta, joskus piti ikäänkuin oksentaa mutta riitti "yökkäisy", mitään ei tullut mutta pahin oksetusolo häipyi joksikin aikaa. Pitkän aikaa sain myös jatkuvalla syömisellä pahaa oloa pois.
Liikkeitä itse tunsin alkuun parhaiten istuessa kun oli vähän painetta mahassa, housut tai auton turvavyö; autossa oli aina takuuvarma hilluminen mahassa!
Ja tuo pötkylän kuvailema sängystä siirtyminen kuulostaa ihan kauheelta, taas päädyn siihen että mulla on olut toooosi helppo raskaus!
Jotain muutakin oli mutta nyt ei kestä enää selkä eikä peffa (sain renkaan lainattua terv.aseman kautta), yritetään taas palata asiaan.
Vointeja kaikille!
