Yli 3-kymppiset esikkoa odottavat II

Moi pitkästä aikaa!
Äitiysloma alkoi sitten eilen!

:hug: Myötätuntohali Tuizulle. Itse km:n kokeneena voin kuvitella sekavat tunteesi. Voimia!

Emma: Jyvässeudulla ei tosiaan mielellään päästetä ensisynnyttäjää synnyttämään perätilassa. Jännäsin eiliseen asti meidän vauvan kääntymistilannetta. On ollut perätilassa koko ajan. Eilen sitten lääkäri ultrasi ja totesi, että vauveli olikin kääntynyt raivotarjontaan. Ilmeisesti alkuviikosta, koska silloin hän mylläsi yhtenä päivänä aivan tavattomasti! Nyt on helpottunut olo sen suhteen, koska jos ei olisi kääntynyt, olisin joutunut äitiyspolille kääntöyritykseen. Joten rohkaisuksi sulle ja muillekin, että kyllä se vauveli vielä voi hyvinkin kääntyä. Mulla kääntyi vasta rv 35-36 vaihteessa!
Muutenkin neuvolassa kaikki ihan ok. Olen tosi kiitollinen, että kaikki on mennyt tähän asti hyvin. Vauvan kokoarvio oli 3500-3600g laskettuna aikana, jos kasvutahti pysyy samana, joten näyttäisi tulevan melko sopivan kokoinen vaavi synnyttää.
Supisteluja on nyt tullut aika paljon tänään ja eilen. Ne ovat vielä epäsäännöllisiä, mutta jo ihan "tuntuvia". Lääkäri sanoi, että vaikka kohdun suu on vielä kiinni, se ei merkitse, että synnytys ei alkaisi koska vaan. Kohdun suu voi aueta vasta kun synnytys oikeasti käynnistyy, joten sitä ei voi sen perusteella arvioida... nyt kuulemma jos alkaa syntyä, saa jo syntyä. Hurjaa ajatella, että kaikki on nyt valmista!

Päädyimme pitkän pähkäilyn jälkeen Brio Nova vaunuihin. Toivottavasti pelittävät hyvin. Muutamilla ystävillä on hyvät suositukset meille niistä antaa... Muutenkin kaikki hankinnat on suunnilleen tehty, joten senkin puoleen kaikki on valmista. Mun puolesta vauveli voisi vielä oleskella masussa muutaman viikon! Jotenkin tuntuu tosi epätodelliselle ajatus, että koska vaan pieni nyytti tulee meille ja mullistaa koko meidän maailman....

Raskausarpia ei ole toistaseksi näkynyt, tosin painokin on noussut aika maltillisesti. Mutta arvet kuulemma voivat yllättää hetkenä minä hyväänsä...

Mukavaa päivän jatkoa kaikille!
Meme ja Helmi 35+3.
 
Mirandalle ja Memelle leppoisia äippälomapäiviä! Perässä tullaan reilun viikon päästä...

Meme: huomasinkin eilen jostain muusta ketjusta että olit kirjoittanut tuosta perätilajutusta, ja pitikin tulla sua huhuilemaan, joten olipas kiva nähdä sun teksti täällä :) Voi että miten hyvin voin kuvitella tuon sun helpotuksen tunteen siitä että vauva on kääntynyt!

Kyllä mäkin vielä jaksan toivoa että tuo tyyppi tajuaisi että pää edellähän täältä olisi tarkoitus lähteä matkaa tekemään. Mulla varmaan ultrataan ensi kerralla neuvolassa, tai sitten viimeistään lääkärillä viikolla 37, jos vielä vaikuttaa että perätilassa kököttää.

Jännä tosiaan ajatella, että kaikki alkaa olla siinä mielessä valmista että lapsi voisi turvallisesti jo tulla maailmaan... Huih!
 
:hug: Tuizulle. Jos lohduttaa yhtään, niin yksi tuttuni raskautui tuulimunaraskauden jälkeen uudestaan tosi nopeasti, muistaakseni parin kierron jälkeen. Älä menetä toivoasi!

Vähän kadehdittaa mammalomalaiset, olisinpa itsekin jo niin pitkällä... Mun mielessä on pyörinyt viime aikoina kovasti mielikuvat, millaista on tulla kotiin vauvan kanssa. Kyllä sitä on varmaan tämäkin tyttö ihmeissään, kun pieni sittiäinen tuhisee. Osaakohan sitä suhtautua synnytyksen jälkeen mihinkään arkiseen enää normaalista vai muuttuuko sitä kauheaksi höseltäjäksi :eek:. Aika näyttää...

Onhan täällä liuta muitakin lähiaikoina "jakautuvia", Meme ja Junnu ainakin. Edelleen bd bd Emmalle, että tyyppi kääntyy oikeaan asentoon. Tästä nykyajan nuorisosta kun ei ikinä tiedä, mitä ne meinaa, toista oli silloin 70-luvulla, kun meistä suurin osa oli äidin masussa :LOL:

Kyllä huomaa meikäläisen juttujen tasosta, että viikonloppu lähestyy B). Lienee parempi lopetella kirjoitukset tältä erää tähän...

Nefer, 26+5
 
Pikaisesti piipahdan täällä..

Nyt on sitten takana toinen kerta perhevalmennusta. Tänään oli aiheena itse synnytys ja kivunlievitys. Todella paljon tulikin tärkeää asiaa. Minä vaan itkuherkkänä aloin itkeä, kun katsoimme videon synnytyksestä.. Näin herkkänä sitä sitten ollaan.

Piipa rv 34+0
 
Olen pahoillani Tuizu. :hug: Toivon niin, että pian taas palaisit tänne.

Kateellisena kuuntelen miten muutama täällä on juuri jäänyt äitiyslomalle ja ainakin Emmalla se taitaa olla ihan just alkamassa. Itsellä vielä viisi viikkoa töitä. Eihän sekään kyllä paljoa ole. Vähän liian kiireistä ja stressaavaa vain töissä parhaillaan, mutta josko jo viikon kuluttua tilanne ois toinen ja ehtisi kunnolla perehdyttää seuraajaansakin.

Kiitos Piipa kivuliaiden supistusten kuvailusta. Jotain tollaista olin ajatellutkin. Ehkei ne mulla vielä kuitenkaan olleet noita. Tosin olen nyt havahtunut siihen, että en näköjään tunne supistuksia muuten kuin mahaa koittamalla eli tosi vaikea tietää, että miten tiheään niitä tulee. Mahaa tunnustelemalla asian huomaa selvästi, mutta eihän sitä tule koko aikaa paineltua. ;)

Raskausarpia mullekaan ei ole vielä tullut mahaan, mutta epäilen, että muutama valitettavasti lisää rintoihin ja lantiolle, vaikkei munkaan mielestä ne ole mitenkään erityisemmin kasvaneet. Voivat kyllä olla olleet jo vanhastaankin. En oo varma. Painoa kuitenkin tullut vasta noin neljä kiloa ja ekasta neuvolakäynnistä, josta siis eka vertailtava tulos, niin siitä vain vajaa kilo. Tai no pian saa virallisen lukeman, kun tänään on neuvola, mutta oman vaa'an mukaan tilanne ois tällä hetkellä toi.

Emma, mä en oo tarkemmin puhunut tuosta sektiomahdollisuudesta, koska jotenkin en ole vielä itsekään asennoitunut, että se nyt suuremmin uhkaisi. Ehkä pitää tänään kysellä juuri tuosta, että miten herkästi näissä tilanteissa laittavat sektioon. Tosin elän vahvasti siinä uskossa, että kyllä se istukka sieltä vielä kasvaa sivummalle. :)

Lauralein rv 29+4
 
Lauralein, mulla oli istukka myös kohdun suun päällä osittain alkuraskaudessa, kun oli verenvuotoja muutaman kerran. Polilla tämä silloin todettiin joskus rv 11. Keskiviikkona kysyin neuvolassa, kun ultrattiin, että missä istukka nyt on. Se oli noussut selvästi ylemmäs, siis pois kohdun suun tuntumasta ja oli enemmän toisessa kyljessä. Mulla on sellainen käsitys, että useimmiten istukka nousee loppuraskaudessa kohdun kasvaessa ylemmäs ja silloin voi synnyttää ainakin sen osalta normaalisti. Jos istukka pysyy kohdun suulla, silloin mennään sektioon. Uskoisimpa, että sullakin on jo istukka noussut ylemmäs, jollei enää vuoto-oireitakaan ole ollut! :)

Mulla supistukset ovat sellaisia kuukautiskivun tyyppisiä jomottavia ja juilivia tuntemuksia alavatsalla ja selässä. Ainakin lääkärin mukaan ne olisivat jo niitä "oikeita". Tosin sitten kun tosi on kyseessä ne voimistuvat ja säännöllistyvät. On kuulemma ihan ok jo niitä tuntea. Ne kypsyttävät paikkoja, ettei sitten varsinainen synnytys olisi niin pitkä.

Onko muille sanottu, että teillä olisi vähän lapsivettä? Lääkärin mukaan lapsivesi vähenee raskauden loppua kohti. Mä olen kuitenkin saanut jostain päähäni, että mitä jos sitä onkin tullut pois kohdusta jotenkin...että kalvoissa olisi reikä tai jotain. Sillloinhan on tulehduksen vaara äidillä ja vauvalla. Mistäs sitä voi erottaa, milloin on kyseessä vain normaalista runsaampi valkovuoto, virtsan karkailu tai lapsiveden tihkuminen???? Onko kellään ollut neuvolassa puhetta aiheesta?

Joko monella alkaa olla tarvikkeet ja tavarat valmiina vauvaa varten?
Me saadaan Brio Nova yhdistelmärattaat tänään! Ostettiin käytettynä vuoden 2005 mallia tummanruskea-beige väriset punaisella vauhtiviivalla..

Emma, sulla alkaa kaikki olla myös aika hyvällä mallilla. Äitiyslomalle viikon päästä...kuulostaa hyvälle! Tiedä vaikka oltasiin synnärillä yhtä aikaa, kun meillä on lasketut ajat niin lähekkäin!

Mukavaa lomaa äitiyslomalaisille ja työn iloa vielä töissä pakertaville!
Meme 35+4.
 
Tänään vika työpäivä B) Tarjosin juuri lähtiäiskakut töissä, olo on vähän epätodellinen mutta onnellinen. Ajatella ainakin vuoden olen pois kuvioista. Mutta eikköhä sitä tekemistä kotonakin riitä.
Eilen oli lääkäri ja kaikki kunnossa, tuumasi vain että nähdään sitten jälkitarkastuksessa. Vauva on edelleen pääalaspäin eikä tuo kuulemma tuosta käänny, kylkeä saattaa kääntää. On jo vähän laskeutunut.
Paikkojen pitäisi olla ok synnytystä varten ja painoarvio syntymän aikoihin olisi 3500-3800 g riippuen meneekö yli lasketun ajan.
Nauttikaa masun kasvusta ja toivotaan että tulee kaunis syksy

Hapsuli (34+5)
 
Hei!

Valitan kiireitä töissä ja silti ehdin tänne kirjoittamaan... Taitaa olla vain silmän lumetta tämä kiire. ;)

Tosi moni sitä näköjään siinä vaiheessa nyt, että saa siirtyä äitiyslomalle. Ja kun itselläkään ei enää montaa viikkoa ole niin tuntuu, että huh kun aika onkin juossut.

Ne mun 'supistukset' tuntui juuri tolta mitä Meme kuvaili. Tänään neuvolassa varattiin aika viikon päähän lääkärintarkastukseen, jotta varmistutaan etteivät ole avanneet paikkoja. Aikaisemmin tänään kirjoitin painosta ja en tiedä oliko neuvolan vaaka tai kotivaaka mennyt rikki, mutta mulla olikin paino pudonnut kahden viikon takaisesta 1,3 kiloa. Ja olen tarkoituksella ottanut neuvola-ajat aina heti aamusta, koska tiedän miten paljon painoni päivän aika heittelee niin on tuo painokäyrän seuraaminen todenmukaisempaa. Kyllähän mulla on kiloja mistä laihtuakin, mutta silti vähän jännä, että tässä vaiheessa paino on nyt itseasiassa 100g vähemmän kuin ekalla neuvola kerralla vaikkei se tuon ekan punnituksen jälkeen olekaan hirveän paljon alempana käynytkään esim. pahoinvoinnin takia. SF-mitta mitattu kolme kertaa ja joka kerta ollut eri mittaaja. Voiskohan sekin olla osasyynä, mutta sf-mittakin tullut yläkäyrältä keskikäyrälle ja nyt alakäyrälle. :( No onneksi oli viikko sitten se ultra, jossa vauvan painoarvio kuitenkin meni ihan keskikäyrällä, joten ehkei kannatta enempiä huolestua.

Meme, mulla tosiaan viiimeksi viikko sitten eli 29. raskausviikolla ultrattiin tuo istukka, kun tähän mennessä viimeistään monilla se on jo kasvanut kauemmaksi, mutta mulla yhä oli sitkeästi siellä missä tähänkin asti. Toki vielä on toivoa, että synnytykseen mennessä sieltä pois siirtyy, mutta se pitää vielä kerran viikolla 36 varmistaa.

Tuo lapsivesikysymys muakin on mietityttänyt, kun olen jo pidempään kärsinyt tosi runsaasta (ilmeisesti) valkovuodosta, jota jossain kohtaa jo epäilin virtsankarkailuksikin, mutta silloin osoittautui tulehdukseksi, joka hoidettiin. Mutta kun vuoto jatkuu aina vaan ja ilman pikkuhousun suojaa ei pysty ollenkaan olemaan niin välillä kanssa miettinyt, että mistä tiedän onko vain valkovuotoa vaiko jotain muuta.

Lauralein rv 29+4
 
meme72 kirjoitti: "Mulla supistukset ovat sellaisia kuukautiskivun tyyppisiä jomottavia ja juilivia tuntemuksia alavatsalla ja selässä."

Pitäisköhän tässä nyt olla huolissaan, kun mulla on samanlaisia tuntemuksia koko ajan ja on vasta 14+2? Olen luullut, että kuuluvat asiaan ja ovat jotain kohdun kasvukipuja. Mistä sitä tietää mennä lääkäriin tarkistuttamaan, että onko paikat jo mahdollisesti aukeamassa?
 
Miina, älä ole huolissasi! Mulla oli noita menkkamaisia kipuja myös raskauden alkupuoliskolla silloin tällöin. Kohtu kasvaa ja supistelee. Se kuuluu asiaan! Lääkäri kuitenkin sanoi niiden olevan supisteluja. Supisteluista huolimatta mullakaan ei ole paikat auenneet vielä yhtään, vaikka olen jo rv 36.
En usko, että sulla on syytä huoleen. Jos niitä on paljon ja jatkuvasti, voithan kysyä neuvolasta, jos ne sua huolestuttaa.
 
Ginnifer
Minäkin tarjosin tänään lähtöpullat eli donitsit, sillä lääkäri määräsi loppuajaksi kotiin. :) Vauvalla kaikki hyvin ja luulen että omakin vointi kohenee kun vaan pääsen täältä pois. Toimistolta siis kirjoittelen, viimeisiä työjuttuja vielä järjestelen. Tai siis joudun vielä tulemaan ens viikolla luovuttamaan konetta, avaimia ja muuta, mutta varsinaiset vastuut on nyt ohi.

Ja eikun lomailemaan. B)

Ginnifer 31+4
 
auringonkukka-75
Kyselin tuolla synnytys-palstalla, josko olisi äitejä, ketkä ovat synnyttäneet Kotkassa. Kukaan ei ole vastannut mitään :( Tässä ketjussa ei ole varmaankaan asiantuntijoita synnytyksen saralta ;) , mutta onko täällä muita kuin minä, joilla olisi ultrat ja mahdolliset lääkärintarkastukset olleet Kotkassa? Mitä mieltä olette olleet paikasta ja henkilökunnasta? Ja muitakin kokemuksia olisi kiva lukea.

Outoa, kun tuo tuleva synnytys pyörii mun mielessä jatkuvasti... Aikaa kuitenkin siihen on vielä reilusti, nyt rv 30+1.
 
Mukavaa äippälomaa sen aloittaneille! Vähän kyllä kateeksi käy kun olette jo noin pitkällä =) noh toivottavasti mullekkin sekin aika koittaa sitten joskus. Jotain liitos kipuja kai ollut viikon verran, välillä sattuu tonne välilihaankin toivottavasti on normaaleja juttuja. Olen ollut rauhassa ettei vuotoa taas tulis ja kyllä se auttaa kun en mene kyykkyyn ollenkaan. Taitaa tulle aika rauhallinen raskaus aika, vaikka niinhän olen sanonut että makaan 9kk jos on tarpeen niin pitkä projekti tämä on ollut.
Hormonihirviö 13+2
 
Koko viikonloppuna en istunut hetkeäkään tietokoneen edessä, mutta heti töihin päästyäni syöksyn keskustelupalastalle... Työnantaja poloinen :kieh:.

Lauantaina jatkettiin vauhushoppailuja ja silloin tuntui, ettei tultu hullua hurskaammaksi. Eri kaupoissa on eri edustukset ja myyjät parjaavat kilvan niitä merkkejä, joita eivät itse edusta. Eri vaihtoehtoja sulateltuamme taidamme olla päätymässä I'coon Air-yhdistelmiin, ne saa joko kolmi- tai nelipyöräisinä. Ja se ainoa asia, josta olin varma, eli Maxi Coscin turvakaukalo, ei enää olekaan varma, vaan todennäköisesti päädymmekin Recaron kaukaloon. Huah! Lähemmäs tuhannen euron paukku siitä joka tapauksessa tulee, tosin muistan hämärästi, että äitini olisi lupautunut osallistumaan vaunukustannuksiin...

Sen kummempia uutisia ei tähän napaan kuulu, paitsi tietysti sellainen uskomaton asia, että kykenin syömään viikonloppuna kalaa, tosin sen verran hyvin maustettua, ettei kalan maku varsinaisesti päässyt läpi.

Hyvää mammalomaviikkoa siitä nauttiville, sairaslomalaisille hyviä vointeja ja työniloa meille puurtajille!

Nefer, 27+2
 
Unohtui...

Piti kyselemäni mammalomalaisilta, että onko teillä suuret suunnitelmat loman alkuun (ennen kuin lapsi syntyy)? Meinaatteko pistää koko kämpän mullin mallin vai aijotteko vain löhöillä ja nauttia kiireettymyydestä?
 
Nyt voisi kyllä jo todeta sen mainoksen tapaan: "Ainahan se on mielessä. Loma." :LOL: Ei oikein jaksaisi enää täällä töissä innostua juuri mistään... Vointi on kuitenkin niin hyvä että tuskin tulee saikullekaan jäätyä, eli kyllä tässä nyt sitten vielä tämä viikko on pyörittävä. Lähinnä pöydän siivoiluun taitaa aika mennä :)

Nefer, mulla ei ainakaan ole mitään sen suurempaa suunnitelmaa äippälomalle. Luultavasti panostan lepäilyyn ja toisaalta virkistäytymiseen esim. ulkoilun muodossa. No tietysti vauvan kamat täytyy saada kuntoon ja hänen kaappinsa järjestykseen mutta mihinkään suursiivoukseen en ole ajatellut ryhtyä! Viikonloppuna kyllä huomasin ettei pitkään makailukaan ole hyväksi, elokuvaa kun sohvalla katsoin niin välillä piti nousta venyttelemään ja jaloittelemaan...

Hormonihirviö, toivottavasti kivut hellittää etkä nyt kuitenkaan ihan 9kk vuodelepoon joudu :hug:

t. Emma 34+2
 
Meme72Mulla oli tänään menkkamaista jomotusta ainakin pari tuntia.Kiva kuulla, että ovat ihan normaaleja näillä viikoilla.Kyllä tässä toivookin jo jotain oireita, että kohdunkaula pehmenisi.
NeferÄippälomalla ajattelin tehdä, mitä jaksan ja huvittaa.Melkein viikko on lomailtu ja on tullut ulkoiltua kaverin kanssa, jolla on pieni vauva, lueskeltua, katsottua telkkaria jne.Mitään suursiivousta en ajatellut tehdä.Vauvanvaatteet silitin jo kesälomalla ja synnytyskassikin on jo valmiina :heart: Vielä ei ainakaan ole aika tullut pitkäksi.Vointikin on hyvä, vaikka tänään ihmettelin menkkamaisia kipuja :/
EmmaItsekin odotin lomaa, kuin kuuta nousevaa.Kyllä sen viikon seisoo vaikka päällään...Tarkoitan, että niin nopeaan se viikko menee :)
Tänään olin naistenklinikalla tutustumassa ja ihan hyödyllinen reissu oli.Näin kaksi ihan vastasyntynyttä :heart: , käytiin läpi kivunlievityskeinot, ponnistusasentoja ja näimme pari synnytyshuonetta.Kyllä tässä kovin jo toivoisi,että vauveli pian syntyisi.Toisaalta tekee varmaan ihan hyvää vielä lepäillä parisen viikkoa.
terveisin Miranda+pikkuprinssi 35+6 :heart:
 
Vinkki pääkaupunkiseudun mammoille. Mä bongasin Eve:n mainoslehdestä (Eve on joku täydenpalvelun kauneustalo vantaalla) että niillä on uutuutena tunnin kestävä MOTHER TO BE hoito jossa hemmotellaan odottava äiti päästä varpaisiin. Hintaa sillä hommalla näytti olevan joku 65 euroa, mutta mä ainakin aion ruinata sen itselleni synttäri / odotus lahjaksi.

Meillä näyttää listalla olevan muutamia mammoja, joiden laskettu aika on jo ollut ja mennyt. Kävin etsimässä heitä tuolta syntyneiden puolelta ja muiltakin palstoilta ja yhden löysin joten lisäsin hänet synnyttäneisiin (Ruusu-76), vaikkei itse olekkaan mitään käynyt kertoilemassa. Mutta ilmeisesti se on niin, että aktiivisemmat palstalaiset käyvät sitten kertomassa kuulumisia myös synnytyksen jälkeen? Tästä tuli mieleeni että mitäköhän Tellervolle mahtaa kuulua?

Omaan napaan ja elämään ei kuulu mitään ihmeitä, pikkuElvis senkun riekkuu mamman masussa ja välillä tuntuu jo ihan kunnon kenkäisyjä. Onkohan tyypistä tulossa tuleva karatemestari? No joo, eihän me edes tiedetä onko tyttö vai poika tulossa. Rakenneultrakin jo kolkuttelee ovella, jännää :p

Voikaa hyvin ja kasvatelkaa ihania masuja
t. pötkylä ja pikkuElvis 19+4
 
No nyt on meidänkin Nyytti päässyt valokuvaan :D Ultrassa siis on käyty. Koko vastasi täysin viikkoja, niskapoimuturvotus oli maltillinen (0,6mm) ja rauhallinen näkyi masuasukkimme olevan: ei juuri hötkyillyt eikä edes lääkärin ohjauksesta olisi halunnut kääntyä pois kyljeltään. Itsellä meinasi ihan heikottaa välillä, mutta sitten muistin taas hengittää :LOL: kun tuijotin sitä monitoria vähän liian tiiviisti! Olihan se hieno kokemus, vaikka kotiin saamamme kuva olikin sitten varmasti huonoin mahdollinen. Saimme siis sellaisen möykkykuvan, vaikka ultrassa näkyi välillä todella selkeästi koko rakenne jalkoineen käsineen. No ei voi mitään, muistiin se näky kyllä jäi vaikkei paperille päätynytkään.

Tässäpä nyt sitten odotellaan pahoinvoinnin laantumista (kai se joskus oikeasti loppuu?) ja vähitellen kerrotaan tulokkaasta laajemmallekin piirille. Ehkä pitää jo harkita töissäkin kertomista, kun eivät kerran suoraan kysy syytä äkilliseen kahvinjuonnin lopettamiseen ja välipalojen nauttimiseen :D

Hyvää vointia kaikille :wave:
~Tiila ja Nyytti 12+4, vakain askelin eteenpäin.
 
:'( olen myös kokenut 1½ vuotta sitten tuulimunaraskauden ja tiedän miltä susta tuntuu. Jos yhtään lohduttaa, niin ainakin sä voit raskautua uudelleen ja tm -raskauden mahdollisuus sun kohdalla uudestaan on häviävän pieni. Tsemppiä ja jaksuja!!!!

Omaa napaa:
Painoarviosta. Meillähän ei ole neuvolassa ultrauslaitettakaan, eikä mitään painoarviota ole mulle heitetty. Vaadin itse painoarvioon lähetteen kun SF -mitta heitti 6 cm kahdessa viikossa (vaikkakin eri mittaaja. Viime viikolla 38 cm :eek: ) ja kilojakin on tullut se 20. Eihän ne mitään välttämättä merkkaa lapsen kokoon, mutta halusin mielenrauhan takia lähetteen äippäpolille. Jossa olin siis tänään ja vauva on nyt noin 3500 gr, joten paino laskettuna aikana olisi n. 3700-3800 gr. lekurin mukaan. Päänläpimitta oli 9.2 cm (tutki lantion ja hyvin mahtuu kuulemma) ja lapsivettä normaali määrä, syke hyvä ja kohdunkaula kiinni vaikkakin pehmeä ja sitä jäljellä edelleen n. 3 cm. Napavirtaukset ok ja istukka etuseinämässä. Vaavi pää hyvin lantiossa muttei kiinnittynyt. Eli kaikinpuolin oikein hyvä tilanne ja olen nyt niiiiin tyytyväinen että pyysin tätä lähetettä. Nyt voin huokaista helpotuksesta ja antaa vaavin tulla milloin haluaa ihan omaan tahtiin. Ihan kovasti en haluaisi että yli menisi kuitenkaan...

Eli ihan potra kaveri tulossa, muttei jättiläinen kuten pelkäsin. Ainoa vähän inhampi juttu tossa käynnissä oli kandiharjoittelija jolla oli vähän ronskimmat otteet sisätutkimuksessa ja josta kyllä heti älähdin. Nyt on alakerta aika kipiä, mutta onneksi ei ole tullut vuotoa kuitenkaan. Lääkäri sensijaan oli oikein kiva.

Tsemppiä ja jaksuja kaikille!

Junnu ja "ei-enää-ihan-niin" peanut 38+4
 
Heipparallallei!

Jos meillä ei aiemmin ollut vauvajuttuja, niin nyt on: pinnasänky, aitoa 70-luvun styleä, miehen suvussa kulkenut sekä iso kasa vaatteita. Lisäksi sain muutaman muovitetun froteelakanan. Nämä kaikki siis sukulaisten lapsilla olleita. Nyt pitäsi oikeesti raivata sitä kaappitilaa...

Tiilalle onnittelut hyvästä ultrakokemuksesta. Se paha olo loppuu viimeistään viikon 40 kieppeillä :D (Sorry, huonoa huumoria. Tiedän, että olosi on kauhea - ja varmaan se pahaolo loppuu jo aiemmin). Ultrasta tuli mieleeni, että me katsottiin kavereiden kanssa jälleen kerran 4D-ultran dvd ja he olivat samaa mieltä minun kanssani, että poika on isänsä näköinen - isä näyttää ilmeisesti avaruusoliolta... :LOL:

Ja Junnulle 10 pistettä ja papukaijamerkki, että pidit pääsi ja pyysit sen lähetteen. On Peanutille varmasti paljon parempi, että olet nämä viimeiset viikot levollisin mielin.

Kiitos Pötkylälle hyvästä hoitovinkistä. Mun kaikki merkkipäivät on tältä vuodelta jo ohi, mutta kyllä tuon 65 euroa voi maksaa ihan omasta pussista. Pitää vaan käydä katsomassa, ettei siinä ole mitään rajoitusta, esim. ettei viimeisellä kolmanneksella onnistuisi.

Näin ruokatunnin jälkeen mahassa on taas hurja meiniki. Mulla on muuten nykyään niitä harjoitussuppareita iltapäivisin, kun lähden töistä kotiin, sen verran hektistä on tämä töissäkäynti. Ensi viikolla ratkennee onneksi mun sijainen, niin voin ehkä alkaa jo sysäämään hänelle osan työtaakastani :whistle:.

Hyviä vointeja masuille toivottaa,
Nefer 27+4
 
Siitä Even hoidosta vielä sen verran, www.eve.fi, niin siinä oli maininta että voidaan tehdä neljännestä raskauskuukaudesta pari kuukautta synnytyksen jälkeen asti, eli käsittääkseni siinä voi kydä myös viimeisellä kolmanneksella.

Samantyyppisiä hoitoja tekee käsittääkseni monet muutkin Ella Bache hoitolat kautta maan, kannattaa kysellä jos hemmottelu kiinnostaa.

 
Heippa!

Häiriköin taas sen verran täällä "väärässä" pinossa (tuolta 3-kymppisistä kuumeilijoista), että huhuilen DANAAA!! Huhuu! Olen harvakseltaan käynyt lukemassa teidän mielenkiintoisia odotuskeskusteluitanne ja tietty erityisesti niiden kuulumisia, jotka tulitte jo tuolla toisaalla tutuiksi. Danan kuulumisia en ainakaan pikaisella selaamisella löytänyt tästä uudesta pinosta, niin että olisi kiva kuulla sinusta, kun tuli pulistua tuolla toisella puolella paljonkin ja välillä hurtin huumorinkin kanssa. :D Tuli siis äkillinen ikävä sua, virtuaaliystävä.

Tervetuloa piipahtamaan "meidän pinossa" B) tai vastaile tänne, jos luet tämän.

Mukavaa syksynjatkoa teille kaikille!

Terv. merilintu (eli ent. meri)
 
heipähei, pitkästä aikaa!
Pari kysymystä:
Jääkö teillä vuosilomia käyttämättä kun jäätte/jäitte ä-lomille? En tiedä onko talviloman pitäimisajankohta jotenkin sädetty mutta itse yritän saada viikon jäljellä olevaa (talvi)lomaa tuohon ennen ä-vapaille jäämistä. Jos ei onnistu, se vain jää käyttämättä, vai? eli vko vähemmän tuloja... Ärsyä.

Toinen kysymys, joku tuolla puhuikin valkovuodosta; onko siis yleistä/normaalia että lisääntyy odotusaikana, mikä määrä vielä on normaalia? Mulla ei ole tulehduksia koskaan ollut eli en tiedä miltä tuntuu, anakaan ei mitään muuta vaivaa ole mutta lorahtelee päivittäin tuota valkkarilitkua, tosiaan pitänyt kaivaa suojat esiin. Pissatesteissä ei kai välttämättä näy mitään kun pitää alapesu aina ensin tehdä? Hmmm... Ensi viikolla kyllä neuvola, kyselen siellä sitten onko tarve muille näytteille.
 
minimi talvilomakausi on lokakuun ensimmäisestä päivästä huhtikuun viimeiseen päivään eli sillä välillä talviloman saa pitää. Monissa työpaikoissahan lomia sovitaan äitiyslomien yhteydessä tavallista joustavammin, joten kannattaa kysyä miten teillä on toimittu, mutta siis jos oikein muistan, niin sulla vauveli syntyy joulukuussa? joten uskoisin että toivomasi talviloma onnistuu hyvin ennen äippäloman alkua.

Valkovuoto tosiaankin lisääntyy monilla odotusaikana, mutta jos sitä tulee tavallista enemmän (ts se lisääntyy vielä ennestään raskauden aikana) kannattaa siitä kysellä neuvolassa. Voivat tehdä siellä siitä eritteestä sen tulehdustestin tai tarvittaessa laittaa vaikka äippäpolille tarkistukseen. Näin olen siis ymmärtänyt, mutta omalta neuvolatädiltä tarkistus, ettei pötkylä taas puhu omiaan.
 

Yhteistyössä