Yli 3-kymppiset esikkoa odottavat II

Iiiiiiihania vauvauutisia! :heart:-melliset onnittelut Myrsky-Tuulille, Möykylle ja Vilmalle - ihania hetkiä uuden perheenjäsenen kanssa.

Ja suurkiitos myös Pötkylälle, kun laittoi meille uuden pinon.

Tervetulotoivotukset myös uusille - the more the merrier.

Minäkin olen henkeen ja vereen kissaihminen, mutta... Mieheni on niin allerginen lähes kaikille karvaisille otuksille, ettei meille voida ottaa kissaa. Minulla oli kyllä kisu melkein 18 vuotta, eikä se koskaan oppinut tykkäämään autoilusta. Niinpä sitten agitoimme aina jonkun ruokkimaan ja rapsuttamaan kattimatilaista, jos olimme koko perhe poissa. Olen sanonut jo monta vuotta, että jos joskus olen vielä sinkku (tai leski), niin sitten otan pari kissaa seuralaisekseni. Tällä hetkellä toivon kuitenkin, ettei sellaista ole näkyvissä :D.

Puputtelusta... meillä on ollut myös normaalia hiljaisempaa "sillä" saralla. Alkuun se johtui mun pahoinvoinnista, mutta nyt voitais kyllä jo skarpata... Tietysti näin lomalla kun ollaan oltu paljon mökkivieraina, niin ei sopivaa tilaisuutta oikein ole ollutkaan. Ehkäpä arki (lue: työt alkavat maanantaina) tuo myös tähän asiaan rutiinin ;) takaisin.

Eilen innostuin varaamaan ajan kampaajalle, hammaslääkärille ja 4D-ultraan. Kaksi näistä + neuvola ovat ensi viikolla ja kampaaja sitten sitä seuraavalla. Ihanaa saada ultrassa varmuus sukupuolesta (tämä kai vastasikin Posteljooni Petshkinin kysymykseen), kun jostain syystä mulla on ollut vaikeuksia uskoa rakenneultrassa kätilön näyttämiä vehkeitä todeksi, vaikka silloin olin täysin samaa mieltä. Mutta kuten joku sanoikin, kumpi tahansa tulee, niin rakastettu on!

PP kyseli myös istukka- ja lapsivesinäytteistä. Mä kävin mieheni mieliksi down-testissä, jossa syndroomaa etsitään niskaturvotuksen ja verikokeen avulla (tarvittaessa myös lapsivesinäytteellä ). Itse olin ihan varma, että kaikki on kunnossa ja niin näyttivät myös testin tulokset.

Ensi viikolla ajattelin laittaa Kelan paperit eteenpäin, joten syyskuun alkupuolella pitäisi päästä hypistelemään äitiyspakkausta. Nyt kun ne työt siis alkavat, niin ehdin varmaan kirjoittelemaan taas useammin. Työmotivaatiota ei juurikaan ole. Ainoa valonpilkku on sijaisen valitseminen, mutta se töihin perehdyttäminen onkin jo haastavampi homma, sillä mä en ole mielestäni mitenkään hyvä opettaja.

Pötkylälle hyvää lomaa, toivottavasti ilman migreeniä ja kaikille muillekin tietysti hyviä vointeja.

Kuulemisiin,
Nefer rv 25 tasan (Babyn työnimeä en tohdi paljastaa, kun siitä niin moni vois mut tunnistaa...)
 
Möykylle valtavasti onnea ja iloa pienestä prinsessasta!
Ihana lukea että alku on mennyt hyvin ja tyttökin on tyytyväinen.

Posteljooni kyseli siitä sukupuolen selvittämisestä. Me ei aiota erikseen selvittää, jos rakenneultrassa sukupuoli selviää niin se riittää.
Np-ultrassakin käytiin, mutta veriseulassa ei käyty kun niskaturvotus oli niin mitätön. Jos jotain vakavaa on, niin se selvinnee rakenneultrassa ja sitä mietitään sitten kun se on ajankohtaista.

Huh huh hellettä, tulis jo syksy ja kunnon vesisateet. Joo tiedän että olen vähän erikoinen, mutta syys sateessa vaeltelu metsässä on jotain niin ihanaa, ettei voi kuvailla.

pötkylä + pikkuElvis 17+2
 
Onnea kaikille vauvan saaneille!
Lähdettiin eilen aamulla mökille maton pesuun ja ajateltiin olla yötäkin pitkästä aikaa... mutta toisin kävi, kerkisin olla mökillä n10 minsaa kun yökkis iski. Mökkihaju sai mut voimaan tosi pahoin, vessasta en meinannut päästä pois ja ulos kun niin yökötti, viimein sitten örkin ulkona aikani ja helpotti. Mutta siinä vaiheessa ilmoitin miehelle että kotiin lähdetään heti kun matot on pesty ja saunassa käyty. Makkarakeitto muuttui sitten kiuas lenkiksi (sauna eri rakennus eikä haise vanhoille hirsille). Luulin jo pahimmat olot menneen ohi kun on ollut muutaman päivän ihan hyvä olo ja ruoatkin on maistuneet.
Mulla on ihan selvästi tuo alamasu tollanen kova pallukka, mieskin sitä kattoi eilen moneen kertaan vaikkei mitään sanonutkaan. Paino on edelleen -2kg eli lihomisesta ei voi olla kyse. Onko muilla jo 12 viikolla masu pullea vai kuvittelenko asian?
Hammaslääkäri keskiviikkona ja np-ultra perjantaina, kaks jännityksen kohdetta ens viikolle |O pelkään hammashoitoa.
Hormonihirviö+känkkis 11+1
 
Onnea paljon kaikille synnyttäneille!!! :flower: :flower: !!

Mulle voisi lisätä sen ettäla 2.3 ja Jorvissa synnytän. Mua jänskättää hirmuisesti, 1,2 viikon päästä eka ultra. Mä olen päässyt niiiin helpolla tän raskauden myötä, että pelkään ettei siellä kukaan ole, tiedän raskaudet voi olla oireettomia, mutta silti....mä vaan odotan että sais varmuuden!! Onko kukaan muu vielä käymättä ekassa ultrassa? Täällä kaikki on niin pitkällä jo =) . mä luulen että olen kirjoittamisen kanssa aktiivisempi kun saan tähän varmistuksen.
Mä ilmottelen =)

Heippa :wave:

Tuizu ja tyyppi rv tasan 11
 
Onnea Möykylle nyytistä :flower: :heart:
Miten teillä muilla viimeisellä kolmaneksella olijat:Onko ketään "vaivatonta"?Mulla on harjoitussupparitkin loppuneet kuin seinään ja tulee pakostikin mieleen, tapahtuuko tuolla alhaalla mitään, kun ei ole mitään kipuja tai tuntemuksia?Potkuja onneksi tunnen päivittäin ja kyllä masukin kasvaa.Taitaapi mennä yliaikaiseksi odotus.
Pari päivää vielä kesälomaa ja sitten muuutamaksi päiväksi enää töihin.Ihan kiva nähdä taas työkavereitakin :)
terveisin Miranda+pikkupoitsu 33+5 :heart:
 
Alkuperäinen kirjoittaja miranda74:
Onnea Möykylle nyytistä :flower: :heart:
Miten teillä muilla viimeisellä kolmaneksella olijat:Onko ketään "vaivatonta"?Mulla on harjoitussupparitkin loppuneet kuin seinään ja tulee pakostikin mieleen, tapahtuuko tuolla alhaalla mitään, kun ei ole mitään kipuja tai tuntemuksia?Potkuja onneksi tunnen päivittäin ja kyllä masukin kasvaa.Taitaapi mennä yliaikaiseksi odotus.
Pari päivää vielä kesälomaa ja sitten muuutamaksi päiväksi enää töihin.Ihan kiva nähdä taas työkavereitakin :)
terveisin Miranda+pikkupoitsu 33+5 :heart:
Mulla ei ole edes harjoitussuppareita ollut vielä ollenkaan. Potkuja ja kuperkeikkoja tosin. Häpyliitokset mulla on huutanut hoosiannaa jo monta kuukautta, muttei mitää muita tuntemuksia, eikä vaavi ole laskeutunut vielä alas. Olen siis aika varma että yli menee, vaikka tietty kaikki voi tapahtua nopeastikin sitten loppua kohti, viikkoja mulla "vasta" 36+2.

Junnu
 
Onnittelut Möykylle! :flower:

Loppuraskauden vaivoista: minulla supistelee oikeastaan jo päivittäin, samoin liitoskivut ovat etenkin kävellessä kovia. Kolmena päivänä olen tuntenut nyt harmikseni kivuliaita supistuksia. :eek: En ollut ensin aivan varma asiasta, mutta kun kerroin tutuille synnyttäneille, miltä kivut tuntuivat, tulin siihen tulokseen, että kyllä ne supparikipuja olivat. Oli kuin olisi lyöty jalat alta polvitaipeista ja niinkuin joku kouristus olisi iskenyt alamahaan ja siitä kipu sitten levisi myös selän puolelle. Seuraava neuvola on ensi ke, jolloin pitää mainita asiasta, että onko syytä olla huolissaan. Tietääkö joku asiasta?

Vauva liikkuu joka päivä, nyt taas enemmän kuin viikko sitten. Liikkeet näkyy todella selvästi myös ulospäin. Masu on myös jo aivan valtava...

Piipa rv 32+3
 
Hei,
mun tiedot puuttuu alusta, eli la 22.3. ja Tyks.

Mun on ihan pakko kirjoittaa ja kysyä kun täällä on niin monta kissanomistajaa.. olettehan tietoisia toksoplasmoosi riskistä ja olleet varovaisia sen suhteen? Kuulin nimittäin juuri eräästä tosi ikävästä tapauksesta, jossa eläinlääkäri oli raskaana ollessaan saanut sen ja kaivattu raskaus oli mennyt kesken aika myöhään. Ja kaverin äidille oli käynyt niin myös aikoinaan, ei ollut saanut sitä omasta kissasta, mutta naapurin. Kyllä te varmaan tämän tiesittekin, mutta kun tämmöinen huolehtija olen, niin en voinut olla kysymättä.

R+Kaveri 8+1
 
Ihanaa, kun tänään on ukkostanut, eikä ole tarvinnut lähteä väkipakolla ulos. Meillä ei oltu siivottu koko loman aikana, eli kolmeen viikkoon, joten arvaatte varmaan, missä merkeissä päivä sujui... Lisäksi innostuin pyöräyttämään korvapuusteja ja saimmekin sopivasti pari tuttua iltateelle. Ainoa huono puoli ukonilmassa ja leipomisessa on se, että meillä on kämpässä törkykuuma, vaikka kuinka yritämme laittaa läpivetoa ja pitää sälekaihtimia kiinni.

Noinkohan minäkin olisin jo viimeisellä kolmanneksella... Mietin vaan tuota Mirandan kysymystä vaivattomasta olosta. Mulla ei nimittäin ole mitään oireita, tosin huomenna palaa töiden myötä varmaankin se paljon mainostamani oksu. Musta tunutuu, että tänään vähän supisteli, kun yht'äkkiä alkoi keskeltä masua pingottaa jänskästi. Täällä kuitenkin joku mainitsi, että supistukset tulisivat aaltomaisesti toiselta reunalta toiselle. Vaan eiköhän nekin ole yhtä yksilöllisiä kuin kaikki raskaudetkin.

Nyt kun aloin oikein miettimään, niin en ole tänään kiinnittänyt huomiota vuokralaisen liikkeisiin, sen verran on touhua piisannut. Mutta ehkäpä kohta kun menen nukkumaan, jannu alkaa taas kieppumaan.

Hormoonihirviölle piti sanomani, että mä laihduin alussa neljä kiloa ja silti vatsa pömpötti vkosta 10 alkaen niin, että etenkin syömisen jälkeen oli avattava housunnapit. Mutta eikös olekin mukavaa, kun maha saa kerrankin pömpöttää hyvällä syyllä.

Katsoin muuten tänään valokuvaa mahastani, joka oli otettu heti plussatestin jälkeen. Voi että kun se oli litteä. Tänään otetussa kuvassa olin jo aikamoinen pallo, vaikken mielestäni mitenkään iso olekaan.

Ennen yöpuulle siirtymistä pitäisi vielä miettiä, mitä laittaa töihin päälle. On meinaan loman aikana masu paisunut sen verran, että sopivankokoisten siistien vaatteiden löytäminen voi olla aika haastava urakka. Eli nyt vaatekaappia penkomaan.

Nefer, rv 25+1
 
auringonkukka-75
Riinu:
En osaa käyttää tota lainaus-juttua, mutta eiköhän tästä tajua, että Riinun kysymykseen kissoista ja toksoplasmoosista vastaan...

Meillä on siis neljä kissaa ja kaikki on mennyt tosi hyvin. Sen verran ollaan varovaisia toksoplasmoosin suhteen, että mies hoitelee kissojen vessojen tyhjennykset. Olen käynyt myös jokaisessa raskauskolmanneksessa tokso-kokeessa. Tai se viimeinen on edessä vielä. Ajattelin joskus 32-33 viikolla käydä, nyt on meneossa 28+2.

Kyselin silloin ihan alkuraskaudessa lääkäriltä ja neuvolasta tuosta toksoplasmoosin vaarasta. Mulle sanottiin, että lemmikeistä sen voi saada herkimmin kissalta tai marsusta. MUTTA... se ei ole mitenkään "vakiona" kissalla, eli jos kissalla ei ole tokso-tartuntaa, niin ei sitä kissasta myöskään saa. Kuulema suurempi mahdollisuus on saada toksoplasmoositartunta huonosti pestyistä kasviksista ja juureksista, kuin kissalta. Tietysti eläinlääkärin ammatissa on ihan eririskit, kuin mitä kotona vaan muutaman kissan kanssa.

Kysyin synnytyssairaalassa lääkäriltä, että mitäs sitten tapahtuu, jos saa jostain syystä sen toksoplasmoositartunnan. Meitä hoisi silloin ylilääkäri ja jotenkin uskon kyllä hänen puheitaan. Hän sanoi, että tartunnan selvittyä pitää selvittää, että onko se myös tarttunut sikiöön. Jos on, niin sitten lääkehoidolla pystytään hoitamaan niin, ettei vauvalle käy huonosti.

Ensisijaisen tärkeää kuitenkin on huolehtia hygieniasta. Vaikka itse joutuisikin kissanvessat tyhjentämään, niin voihan sitä pitää vaikka kumikäsineitä ja huolellisesti pestä kädet toimituksen jälkeen. Mun mielestä kuvaavaa tartunnan "helppoudesta" oli ylilääkärin kommentti, että kissankakkaa pitää lähinnä imeskellä saadakseen sen tartunnan :x

Tosi kurjaa kuitenkin on se, että toiset tartunnan syystä tai toisesta saavat. Toksoplasmoosi on kuitenkin tosi haitallinen vauvalle. Toivottavasti kaikki pystyisivät huolehtimaan hygieniasta tarpeeksi hyvin ja kävisivät testauttamassa itsensä mahdollisen tartunnan huomaamiseksi ajoissa.
 
Riinu ja kisuperheelliset:
Toksoplasmoosi tosiaan on todenäköisemmin saatavissa multaisten vihannesten tai raa'an lihan kautta, kuin kissalta, koska jos kissa sen jostain on onnistunut saamaan (ulkokissa joka pyydystää jyrsijöitä tai saa raakaa lihaa), kissa itse erittää sitä vain n. 2 vkon ajan elämässään. Jonkin verran on kai erimielisyyksiä, voiko uusintaeritystä myöhemmin tapahtua, mutta pääasiassa näin. Ja ulosteissa sitten on se mahdolinen pöpö, joka pitää tosiaan saada suun tai verenkierron kautta itseensä. Taisi olla vielä niin, että loisen tarttuva muoto tarvitsi pari päivää muhimisaikaa siellä laatikolla, ennenkuin on kunnolla tartuntakykyinen. Eli perushygienialla pärjää, vaikkakin pieni riski on tartunta saada juuri erittävältä kissalta niin että kisu on käynyt laatikolla, sillä on kynsissään ulosteita (kissat on kyllä yleensä tosi tarkkoja ettei niin käy) ja sitten raapii ihmistä. Eläinlääkärillä kissoja käy paljon jolloin riskikin on suurempi.

Vasta-aineet kannattaa tosiaan mitata raskauden alussa; jos niitä on, ei pitäisi olla mitään huolta uudesta tartunnasta (mahdollisesti otetaan toinen näyte parin vkon päästä ja verrataan arvoja; selviää onko tartunta ihan vastikään saatu vai joku vanha juttu)
Itselläni ei toksoplamavasta-aineita ollut, joka oli aika ihme koska olen kasvanut kissojen kanssa ja muutenkin ollut paljon tekemisissä erilaisten öttiäisten kanssa.
Täytyy siis käydä mittauttamassa vielä myöhemmin uudelleen jos tulee epäilys tartunnasta.

ja sitä Feliwayta minäkin olisin suositellut, mutta jos ei tehoa tuohon misuun (en muista enää kuka kyseli matkustusapuja), häkin peittäminen tai edelleen kissan kotiin jättäminen on varmaan ainoita keinoja. Missään nimessä en vapaana pitäisi autossa, ettei aiheuta vaaratilanteita!
Ja sitten on tietty korvatulpat :kieh:
Ei vaan, tiedän kyllä kuinka rasittavaa se huuto on, ja onhan se kissallekin melkoinen stressi jos monta tuntia vain hermoilee ja huutaa.

Supistuksista, mites kun kävelylenkillä alkaa mahaa sattumaan kuten ennen raskautta kun on syönyt vastikään, alkaa "pistämään" mahaa, mutta pisto ei olekaan siellä normaalissa pistopaikassa vaan jommalla kummalla tai molemmin puolin alavatsalla, ja vatsa tuntuu kovalta. Voiko olla kohdun supistusta?
Hirveen helposti tuntuu kaikki housun kaulukset tai mikä tahansa alkavan painaa ja sitten mahaa pistää, kun liikkuu. Vaikka ovat ihan alhaalla ja niin löysällä että meinaa tippua päältä. Pakko kai alkaa käyttää niitä jotka tulee koko mahan yli eikä siis alamahaa paina (?) yhtään. Ovat vaan niin kuumia sellaiset tällä kelillä!

Eiköhän löpinä riitä, nukkuakin pitäisi taas.
Voikee hyvin!

Ainiin, mun nimimerkki on jäänyt vanhaksi listaan, eli tuon "mini"n voisi päivittää:
minimi, la 24.12., kättärille menossa
nyt siis rv 20+6
 
auringonkukka-75
Minimi
Mullakin tuntuu usein syömisen jälkeen jommalla kummalla puolella mahaa sellaista pistämistä. Joku aika sitten olin aivan paniikissa, kun molemmilla puolilla tuntui tosi kovaa kipua ja en tuntenut vauvan liikkeitä enää. Soitin äippäpolille ja samantien piti lähteä tarkastettavaksi. No, ei siellä ollut mitään hätää. Ipana oli kovin touhukas, mutta se kipu vaan oli niin kova, etten tuntenut liikkeitä, kun jäivät jotenkin sen kivun varjoon. Kätilö oli sitä mieltä, että kipu johtuu siitä, kun suolisto joutuu ikäänkuin eriasentoon ja siellä loppupäässä sitten suolenmutkissa alkaa olla ahdasta... Kaikenlisäksi olin syönyt marjoja melkoisen paljon. Pitää kuulema juoda vettä tosi tosi paljon, se auttaa. Ja muutenkin vedenjuonti on hyvästä, koska lapsivesi vaihtuu kolmen tunnin välein, niin on kropassa nestettä mistä vaihtua.

Supistuksia mulla on ollut nyt helteillä ihan kiitettävän paljon. Varsinkin, jos jotain tekee, niin heti supistaa. Viikonloppu oltiin mökillä ja kävin uimasa. Oli muuten ihanan lämmintä vettä =) Ei tuntunut yhtään pahalta uiminen, mutta jos yhtään yritti kellua vedessä, niin heti alkoi supistella. Outoa. En kuitenkaan uskaltanut uida niin, ettei jalat olisi ylttäneet pohjaan. Eli lähinnä polskuttelin siinä rantavedessä :D

Tosta toksoplasmasta vielä. Mullakaan ei näkynyt testien mukaan mitään merkkiä siitä, että olisi ollut aiemminkaan tartuntaa. Hassua sinänsä, koska ihmiset ovat melkoisen vauhkoja asian suhteen ja olen kissojen kanssa touhunnut yli kymmenen vuotta, eikä silti ole tarttunut. No, hyvä näin tietysti.
 
Kissan kakka :LOL: jutuista vielä että olen maalla kasvanut pikkulikkana ja kissa nukkui jopa kainalossa kaikki yöt (kissat kyllä vaihtui kun niitähän hävisi siis joku tappoi mutta naapurista hain uuden oranssin pennun) niin ja samalla lusikalla popsittiin jogurttia ja jäätelöä joten minä varmaan olen sen sitten jo saanut. Ulko kissaja aina olleet vaikka nyt kun asutaan vanhalla asutus alueella niin omat kissani ovat vain isossa häkissä pihalla.

Nefer: Jep on mukavaa kun ei enää tarvi vetää masua sisään vaikka ei se enää menekkään kun eilen ulkoilutin koiraa, naapuri tuli jutteleen ja en ole kertonut odotuksesta niin eipäs tosiaan mene enää sisään. No miettiköön juorukello (mies) asiaa... :LOL: Paljonko sulla on nyt tullut kiloja? Minä ainakin olisin mielissäni jos ei kovin paljon kertyisi, en ole todellakaan hyvä laihduttaja.

Alkaa vähän jo jännittää onko np-ultrassa asukas elossa, mistä sitä tietää vaikka ois se keskeytynyt keskenmeno ja ite ei tiedä mitään.
Hormonihirviö+ känkkis 11+2
 
Tänään käyty neuvolassa ja kaikki hyvin. Ei proteiineja eikä sokereita virtsassa. Verenpainekkin normalisoitunut.
PikkuElvis pelmusi ihan hulluna kun sydänääniä kuunneltiin ja sykkeeksi saatiin 145-150. Kaikki hyvin siis ja nyt voi vähän hengittää, kunnes keksin seuraavan stressin aiheen :p

Toksoplasmoosista sen verran ettei se tosiaankaan kovin helposti tartu ja meillä joilla kissa / kissoja on ollut jo vuosia niin todennäköisesti on myös vasta-aineet toksolle olemassa. Ainakin mulla on, eli olen joskus sen sairastanut vuonna kirves ja vasara? Ja vaikkaei olisikaan, niin ei tulisi pieneen mieleenikään syödä sitä kakkaa. Kyllä se roskiin menee, silloin kun kissan hiekka-astiassa jotain on. Meidän kissa nimittäin tekee useimmiten tarpeensa vessanpönttöön. Hyvä käsihygienia ja esim hengityssuojaimen käyttö vessan puhdistuksen yhteydessä minimoi riskin. Meillä ei mies nimittäin pysty edes katsomaan katin jätöksiä oksentamatta. Joten olen jokseenkin levollisin mielen tämän asian kanssa.

Jahas jos lähtis vaatteiden vaihtoon ja suuntais nenänsä tuleville isovanhemmille päiväkaffelle. Ja huomenna varmaan koittaa lähtö mökille, tai ainakin toivon niin!

t. Pötkylä ja pikkuElvis 17+4
 
Ginnifer
Onnittelut synnyttäneille! Itselläkin alkaa vähitellen ajatukset kääntyä synnytykseen, en tosin osaa vielä pelätä asiaa. Ykkösvaihtoehto on Tammisaari, mutta jos se ei onnistu niin sitten mennään Kättärille.

Huomaan että iän lisäksi meitä yhdistää kissat! Meillä on perheellä vanha kissa, joka aina välillä vaihtaa residenssiä. Alkuraskaudessa olin pari kertaa häntä hoitamassa siskoni työmatkaillessa, mutta nyt kun katti on kesää vanhempieni luona ei mun anneta mennä lähellekään jätöksiä. Kissa on tosin elänyt sisäkissan elämää jo yli kymmenen vuotta, eli eiköhän ne tokson vasta-aineet ole olemassa, jos mitään tartuntaa on koskaan ollutkaan. Ongelmana meillä on nyt, että tämä vanhus on alkanut pissimään ympäriinsä, eikä apua ole löytynyt Feliwaystä, vitamiineista eikä antibiooteista. Seuraavaksi selvitellään jo munuaisongelmia ja aivolisäkkeen toimintaa... Vähitellen vaan alkaa tulla mietintään, että kuinka paljon niillä eläinlääkärireissuilla kannattaa häntä kiusata (inhoaa autoa)... Olen kyllä pitänyt hänelle puhuttelun, että kuolla et saa ennenkuin vauvakin on saanut hänet tavata!

Jaksamisesta ja viimeisen kolmanneksen vaivattomuudesta... Tavallaan ja tavallaan! Supistelu on rauhoittunut, samoin pahoinvointi, mutta toisaalta työssäoloa en kertakaikkiaan meinaa enää kestää! Vähän kuin Keijulla minullakin se taitaa olla korvien välissä... Muutaman viime viikon olen lyhentänyt parilla sairaspäivällä, ja tällä viikolla pidän pois 2 viimeistä kesälomapäivää. Ens viikolla neuvola, ja siinä vaiheessa ehkä kehtaan jo suoraan sanoa, että en jaksa enää. Työtkin oon jo saanut järjestettyä pitkää poissaoloa varten ja uuden ihmisen koulutettua (uskomattoman rankkaa!), joten mitä sitä täällä enää istumaan. Varsinkin kun häntäluu ja selkä ei tästä istumisesta selvästikään tykkää, ja musta tuntuu että vauvakin liikkuu jotenkin kiusatun oloisesti aina tässä minun ja näppiksen välissä. Ja kesälomakausi kun loppuu niin alkaa taas stressitasokin nousta, mikä ei hyvää tee kenellekään.

Vali, vali... Kun vaan saiskin olla kotona niin ei mitään valittamista olisi! Odotan duunista vapautumista melkein yhtä kiihkeästi kuin itse vauvaa.

Ai niin, ekat masun lääpinnät on nyt koettu. Sukulaisnainen ihan lupaa kysyi että saako koskea ja tottahan sai, mikäs siinä kun perhettä ollaan. Mutta toinen oli hieman epämiellyttävä mies, joka katsoi oikeudekseen hiplata massuani, vaikka "tuttavuutemme" ei ollut yhtä sattumalta samassa seurueessa istuttua iltaa pidempi. Ihan ventovieraalle olisin varmaan läpsinyt näpeille ja sanonut pahasti, mutta toi oli vaikee tilanne ja tuli niin yllättäen, että jäi ihan kuittaamatta. Nyt pitää varmaan laatia aiheesta joku strategia seuraavia kertoja varten...

Ja kuinkahan isoksi sen mahan pitää kasvaa, että sporassa irtoaisi istumapaikka? Siis jotenkin voisi ehkä luulla, että ehkä jollekin voisi ehkä tulla mieleen, että ehkä voisin olla kiitollinen penkkipaikasta? Mutta kun ei niin ei. En mä ole aikasemmin tajunnut, että tilanne on toi, ehkä siksi että mut on kasvatettu olemaan se, joka sen paikan tarjoaa. Olen kai sitten poikkeava.

Parempaa viikonjatkoa kaikille!!

Ginnifer, tänään 30 viikkoa tasan
 
Tänään on taas supistellut kipeästi, tosin vain kerran. Täytyy ottaa puheeksi asia tosiaan keskiviikon neuvolassa.

Toksoplasmoosista. Meille terkkari ei sanonut mistään testeistä, ei näyttänyt olevan huolissaan asiasta ollenkaan. Sen verran ollaan kuitenkin kotona muutettu työnjakoa, että minä en koske kissanhiekkaan, vaan mies siivoaa hiekan.

Mikä tämä toksoplasmoositesti on ja onko siitä enää mitään hyötyä, jos tässä vaiheessa raskautta testaa veren? Joku kirjoitti, että vauva voidaan sitten hoitaa lääkkeillä - ennen vai jälkeen synnytyksen?

Piipa rv 32+4.
 
Onnittelut kaikille vauvansa noutaneille!

pötkylää neuvola kuulumisista jo onnittelinkin tuolla toisessa pinossa. Oikein rentouttavaa mökkeilyä sinne!

ginnifer tuo mahanlääppiminen vieraiden suunnalta on todella ällöttävää. Itse olen muutenkin tarkka henkilökohtaisesta "reviiristäni" enkä pidä siitä että kukaan hiplaa minua. Ainoat luvalliset ovat mies (tietty :p ), äitini, siskoni, anoppi ja muutama läheisin ystävä. Olen myös miettinyt miten asia ilmaista muille. Hankala asia.

(.) Vihoviimeinen lomapätkä loppui ja lauantaina palattiin töihin aamuvuoron merkeissä. Mullahan supisteli aika paljon jo ennen lomaa ja nyt se alkoi taas eli lähdin saikulle töistä aamulla muutaman tunnin jälkeen. Keskiviikon neuvolan sain vaihdettua onneksi lääkärikäyntiin ja katsotaan mitä lääkäritäti sanoo. Ihan mukava päästä kuitenkin tutkittavaksi ja kuulla (toivottavasti) sydänäänet. Olo muuten on ollut hyvä eikä kipuja eikä mitään vuotoja ole.

Äääh! Nyt tuli mies hoputtamaan tontille... Jatkan toisella kertaa lisää. Mukavaa viikonalkua kaikille!

Pore&Papunen 19+1
 
..nyt sitten se raskaus kai on virallinen, kun sydänäänet kuuluivat :heart:

Kirjoittelin jo tuonne maalismassuihin kuulumisia, kun siellä kaikki ovat suunnilleen samoissa vaiheissa menossa, joten tänne tiivistelmänä nyt sitten :) Th oli kiva, tiedon määrä (materiaalin määrä!) yllätti ja harmikseni joudun sokerirasitukseen, sukurasitteen vuoksi. Ultra-ajankohta selviää loppuviikosta. Maha ei kun kasvaa, joka päivä nimittäin (aamumahaa kun vertaa iltamahaan..) mutta onneksi yöllä aina vähän myös kutistuu :)

Mukavaa *lämmintä* iltaa ja hyvää jatkoa kaikille!

~Tiila ja Nyytti 10+3
------------------

MÖYKKY VAUVAONNEA!! :flower:

*meInasi vallan unohtua*
 
Ajattelin pikaisesti lukea kuulumiset, ennen kuin lähden lounaalle, mutta pakkohan mun on nyt kommentoida :).

Ensiksi Hormoonihirviölle: Mulle on nyt tullut kiloja 4,5 lisää - siis normaalipainoon. Jos laskee ne alussa menetetyt kilot mukaan, niin reilut kahdeksan. Itsekin toivon, että kilot pysyisivät kurissa ja mahani onkin aika pieni ja söpö. Monen kokeneemman mielestä siitä ei tulekaan mitään jättiä.

Ihan hymyilyttää kissankakkakeskustelut :D. Mutta onhan se oikeasti hyvä tiedostaa mahdolliset vaarat ja eliminoida ne. Mitenköhän toksoplasma ilmenee, huomaako helposti, jos sen on saanut. Meillä siis ei omaa kissaa ole, mutta kavereiden katteja rutistelen aina onnessani. Kuulostaa näin ulkopuolisen korviin siltä, että Pötkylälle on tulossa kahden vuoden vaipanvaihtovuoro, meinaan jos miestäsi oksettaa jo kissan jätökset :LOL:. Vaan kyllähän se on totta, että niissä on omanlainen hajunsa, joka ei mitään parfyymiä ole...

Ginnifer, mullakin on häntäluu tosi kipeenä istumisesta. Onneksi voin tehdä osan aikaa töitä seisten. Niin, ja mäkin mietin Tammisaarta yhtenä vaihtoehtona, mutta sitten ajattelin, että marras-joulukuussa saattaa olla jo niin kurjat ajokelit, että parasta mennä vaan lähimpään sairaalaan. Toivottavasti pääset Tammisaareen, se kuulostaan hyvältä paikalta.

Eilen lähti Kela-paperit palkanlaskijalle. Äitiyspakkauksen pitäisi sitten tulla syyskuun alkupuolella. Muuta hyödyllistä en sitten täällä töissä olekaan saanut aikaan... Ei tee oikein mieli tarttua mihinkään hommaan, vaikka koko ajan tulee uusia hommia mieleen.

Nyt lähden kuitenkin nauttimaan työpäivän parhaasta hetkestä - lounastauosta.

Nefer, 25+3
 
Terve taas!

Ylimääräisestä ultrasta juuri kotiuduttiin. Vieläkään ei tilanne ollut ihan selvä, koska istukka yhä sitkeästi ihan kohdunsuun vieressä ja siksi vielä synnytystapa-arviossa vkolla 36 pitää tilanne tarkistaa. Uskoi, että alatiesynnytys kyllä olisi ihan mahdollinen. Viime aikoina olen sen verran tuota synnytystä jo alkanut miettimään, että toivon, että saan synnyttää alakautta ja siksi olisin niin toivonut, ettei istukka ainakaan olisi sille enää esteenä. Saas nähdä miten käy. Kaveri oli vaihteeksi perätilassa, mutta potkuista päätellen pyörii vielä kuin häkkyrä mahassa ja tilaakin tietty vielä on, joten onneksi ei tartte tuosta vielä tässä vaiheessa huolestua.

Eilen sain myös perjantain sokerirasituksen ja kilpparikokeiden tulokset. Sokerirasitustesti itsessään ei ollut mitenkään paha rasti ja tuloksetkin olivat ihan ok. Paastoarvo ainoastaan just rajan yläpuolella, mutta muut arvot sitten oikein hyviä, joten ei aiheuta erityistoimia. Ja tuohon paastoarvonkin rajojen ylitykseen voi olla syynä se, etten muistanut koko testiä kuin vasta yhdeltätoista illalla ja syömättä ois pitänyt olla kello 20-22 asti. Kilppariarvoista toinen oli lähtenyt nousemaan lääkityksen myötä, mutta toinen arvo puolestaan vain tippunut. Lääkityksen annostusta ei kuitenkin nostettu, vaan sitä yhä seurataan ja jos arvot yhä noin pielessä vielä raskauden jälkeenkin niin sitten mut laitetaan tarkempiin tutkimuksiin, joita ei kuitenkaan edes voi tehdä vielä raskauden aikana.

Vaikka olo ei mitenkään mahdoton näillä helteillä olekaan niin en kuitenkaan enää osaa näistä nauttiakaan ja siksi toivoisin taas takaisin 20 pinnassa olevia lämpötiloja. Mun puolesta saisi kyllä olla vaikka kuinka hieno ja aurinkoinen syksy, mutta ei kiitos enää paljon yli 25 asteen lämpötiloja. Aika poikki ollut viime päivät. Ja kuten täällä muutama muukin jo kirjoitti niin työt tökkii. Fyysisesti ei estettä työssä käymiselle eikä noille pitkille työmatkoillekaan, mutta henkisesti ei enää yhtään jaksais. Ja vielä kaksi viikkoa tosi tosi kiireistä, joten ei tässä kyllä senkään puoleen varaa ois saikulla olla, mutta varmaan vaikuttaa myös siihen, että niin mielellään sitä jo olisi vain kotosalla ja lepäilisi. Alkaa nimittäin iskeä jo paniikki siitäkin, että meillä on kaikki kotona kesken kun vauva syntyy.

Lauralein rv 28+1
 
auringonkukka-75
Mun puolesta saisi tulla jo pakkaset!!! Olen totaalisen kyllästynyt tähän helteeseen. Mitä tahansa tekee, niin koko ajan supistelee. Ja töistäkään ei oikein voisi jäädä pois, kun itse itseäni työllistän eli yrittäjä olen.... Varmaan äitiyslomakin alkaa vasta sitten, kun vedet menee :/ Onkos täällä muita yrittäjiä? Siis selvennykseksi vielä, että yritys on pieni ja käsityöalan eli siitä voikin jo päätellä ettei kyseessä ole kultakaivos vaan lähinnä kallis harrastus... *huoh*
 
Lämpöiset onnittelut vauvan saaneille! Toivottavasti ehditte jossain välissä tänne kertomaan ensitunnelmia :) Itsekin tässä huomaa jo entistä enemmän miettivänsä sitä että minkähänlainen tyyppi sieltä oikein on tulossa ja kuinka hänen kanssaan sitten sitä arkea eletään...

Täällä alkaa turvotus vaivata, sormet ja jalat on jo melkoisen tönkön tuntuiset. Helle ja istumatyö eivät varmastikaan auta asiaa, no onneksi molemmat on loppumaan päin! Mahan asukki on ollut viime päivinä rauhallisempi, liikkuu kyllä päivittäin mutta ei mitään hirmuista rallia ole ollut ohjelmassa. Ehkäpä hänellä alkaa käydä tuo yksiö ahtaaksi, ainakin tuntuu että maha on kasvanut viime aikoina oikein reippaalla tahdilla. Mihinkähän mittoihin sitä tässä vielä edetäänkään ennen LA:ta...

Tiilalle onnittelut ekasta neuvolakäynnistä! Ihanaa että saitte sydänäänet kuuluviin, se ei kai ole mitenkään itsestäänselvää noin alkuvaiheessa :)

Onkos teidän miehet muuten olleet mukana neuvolakäynneillä? Meillä ei ole ollut muuta kuin ultrassa kaksi kertaa ja valmennuksessa. Jotenkin meistä tuntuu että se neuvolassa käyminen on kuitenkin niin "naisten juttuja" ettei olla koettu tarpeelliseksi että ukko istuisi siellä kuuntelemassa. Toki ei töiltään oikein pääsisikään tulemaan, mutta vaikka pääsisikin niin en usko että tulisi.

Jaahas, sitten taas työmotivaation etsintään...!

t. Emma, rv 32+4 ja rva 11.8. lähtien =)
 
Onnea Emma-rouvalle :flower: :flower:

Kyllä niitä sydänääniä vähän etsittiinkin (minä olin jo varma että th lopettaa etsimisen niitä löytämättä, mutta sitkeä oli ja löytyiväthän ne), vähän tuolta oikeasta laidasta kuuluivat ~ saapas nähdä mihin suuntaan kohtuni kasvaa :D

Minä otin tuon armaan mieheni mukaan myös ekaan neuvolaan, hyvinhän tuo viihtyi ja kädestä piteli sydänääniä kuunnellessa :heart: Jatkossa ilmeisesti sitten ultra+valmennuslinjalla mennään täälläkin.

Ihana kun tuli yöllä sade ja ilma vähän viileni! Täällä töissäkään ei enää ole kuin 25 astetta lämmintä (vrt alkuviikon 29...).

~Tiila ja Nyytti 10+5
 
Tässä taas nopsaa piipahdan.. Vieläkään kun en tähän tuolille voi istahtaa niin pidempi kertomus synnytyksestä saa vielä odottaa, mutta tulossa se kuitenkin on!

Stratekiset mitat pojalla oli 52cm ja 3600g. ja pää 36,5 Aika moinen "tissihiiri" poika on. Syö hyvin, välillä kitisee ja karjahtelee ja nukkuu myös aika hyvin.

Niitä pakkasia odotellessa!!!!!!!!!!

Tuuli ja pienisuurimies

Paljon Onnea Möykky ja Vilma!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! :heart: :heart: :heart: :heart: :heart: :heart:

ONNEA EMMA ROUVALLE MYÖS : =) :flower:
 

Yhteistyössä