yksinodottavia?

porkkanainen pikkuneidin mitat oli 48 cm ja painoa 3200g :heart:
syntyi imukupilla sillä tyttö syntyi kasvot edellä.. :/
oli tekemistä.. :D

kiva että tullut uusiakin ihmisiä taas mukaan ettei ihan taas tipu koko ketju =)

minna..nykyisin siis kirjautunut :)
 
moi!

elämä voittaa täällä.. B)

sikäli kuin se minusta on kiinni, tästä pikkuisesta masuasukista tulee maailman onnellisin pieni ihminen eikä häneltä tule koskaan mitään puuttumaan. vielä kun menisivät seuraavat pari viikkoa nopsaan, jotta pääsisin ultraan ja uskaltaisin jakaa asian ihan kaikkien kanssa..

auringonpaistetta kaikille!

nea80
 
nea80 kyllä se elämä tosiaan voittaa :) jopa meille yksinodottaville paistaa aurinko :D
niin,ihan se on omasta asenteesta kiinni miten tämän yksinodotuksen ottaa.
ja alkuraskauteen monesti kuuluu just itkuisuus ja mielialan vaihtelut..ihan vaikka olisi parisuhteessakin :D
tämä isukkiko sulle sanoi että olet maailman kamalin ihminen kun et mene aborttiin? :kieh: miehet osaa olla k***päitä!!!!

MaryahR Raskausaika menee loppujen lopuksi aika nopeasti,ja nythän täällä on paljon uusia, alkuvaiheessa olevia tullut mukaan =)

mitäs viipille tai [/b]yodottaja66 (?) kuuluu??
neiti terä on meidät kokonaan hylännyt :(

aurinkoista päivänjatkoa kaikille=)

-Minna-
 
Ihanaa että löysin vihdoin muitakin yh-odottajia:) Mulla raskaus vasta aluillan,viikolla 7+ jotakin ja aivan pyörryksissä onnesta olen ollut.Mutta mutta...kun ilmoitin asiasta exälleni hän oli onnellinen ja halusi ehdottomasti alkaa isäksi vauvallemme.Eilen hän kuitenkin ilmoitti että haluaisi unohtaa koko asian mikäli häneltä en mitään vaadi...Miten voi unohtaa oman lapsensa olemassa olon??Syynä on toinen nainen joka hänellä jo on,virallisesti olemme edelleen naimisissa.Itkettää muutenkin jokainen asia ja sitten vielä tämä.Onnellinen olen lapsesta,koska kesti niin kauna kun pystyin tulemaan raskaaksi.Olisi kiva jakaa odotuskokemuksia muiden yksinodottajien kanssa.

-Tanja-
 
Tervetuloa tahara

onhan meitä muitakin! =) älä välitä, se exäsi ehtii muuttaa mieltä vielä monta kertaa ja pärjäät varmasti ilman häntäkin, jos niin käy. itse asiassa, tulin itsekin siihen tulokseen, että odottelu voi olla jopa helpompaa yksin, eipä tarvitse selitellä kenellekään syömisiään, painonvaihteluaan, mielialojaan, olojaan yleensä.. ei tarvitse jo etukäteen kinastella tulevista kasvatusongelmista, nimistä jne. Tärkeintä lienee, että ympärillä on kuitenkin ihmisiä, joiden kanssa mieltä askarruttavista jutuista voi jutella ja toisaalta joiden kanssa voi jakaa myös odottamisen ilot.

Minua huolettavat tällä hetkellä lähinnä raha-asiat, ei nyt ihan alkuun mutta vanh. rahakauden jälkeen.. paha olo on helpottanut eikä väsykään enää paina samalla tavalla.

nea80 11+5
 
Aivan varmasti pärjään,onhan pitkäaikaisin haaveeni toteutumassa..Itse olen myös pohtinut etukäteen noita rahajuttuja että miten sitä pärjää,mutta kaipa sitä jotenkin.Täytyy vaan jaksaa luottaa itseensä.Siltikin vaikka yrittää ajatella positiivisesti niin välillä iskee todellinen epätoivo ja alkaa itkettämään eikä se katso aikaa tai paikkaa..Onneksi töissä saa aina ajatuksia muualle,illat on oikeasti pahimpia mulle kun on yksin ja pähkäilee näitä juttuja...
 
onko sulla kuitenkin vakituinen työ, jonne voit palata äippäloman jälkeen? sehän auttaisi minuakin jo kummasti, itse olen tällainen pätkätyöläinen ja osa opiskelukuvioistakin vielä käynnissä ja siksi vähän huolettaa tämä tilanne.

itkeä pitää silloin kun itkettää, tärkeintä on ettei itku venähdä päiviksi tai viikoiksi.. ja epätoivoon ei vaivuta koska siihen ei mitään syytä ole, päinvastoin! ;)

 
Lanella
Alkuperäinen kirjoittaja tahara:
Ihanaa että löysin vihdoin muitakin yh-odottajia:) Mulla raskaus vasta aluillan,viikolla 7+ jotakin ja aivan pyörryksissä onnesta olen ollut.Mutta mutta...kun ilmoitin asiasta exälleni hän oli onnellinen ja halusi ehdottomasti alkaa isäksi vauvallemme.Eilen hän kuitenkin ilmoitti että haluaisi unohtaa koko asian mikäli häneltä en mitään vaadi...Miten voi unohtaa oman lapsensa olemassa olon??Syynä on toinen nainen joka hänellä jo on,virallisesti olemme edelleen naimisissa.Itkettää muutenkin jokainen asia ja sitten vielä tämä.Onnellinen olen lapsesta,koska kesti niin kauna kun pystyin tulemaan raskaaksi.Olisi kiva jakaa odotuskokemuksia muiden yksinodottajien kanssa.

-Tanja-
Munkin lapsen isällä muuttu tuo mieli kun tuuliviirillä. Ja en jaksa uskoa, että ihan oman pään mukaan nuo mielenmuutokset on mennyt, emäntä se on joka määrää.
Kyllä sitä on itketty koko elämän edestä, enään ei jaksaisi.
 
Jossain vaiheessa oon tänne jo kirjotellu, mut on hieman jääny..Mulla on siis poika 2v2kk ja kakkonen tulossa, la 8.10. Esikoisen isästä oon eronnu reilu 1,5vuotta sit ja siitä asti ollu yksin...Nyt tää toinen ihana vahinko masussa kasvaa ja porskuttaa :heart:
hyvin oon jaksanu vaikka hieman syksy pelotta,koska rankkaa tulee varmasti kahden kans olemaan. Mutta helpompaa kahen lapsen kans kun jos mukana olis ukko, josta ei oo mihinkään...
Noista kun raha asioita mietitte..ite oon ainakin pärjänny tosi hyvin kun ei oo tarvinnu rahaa miettiä muuta kun omiin ja lapsen menoihin. Mutta tietenkin kaikki riippuu siitä miten on tottunu tuleen toimeen.. Pienellä me ainakin tullaan, eikä oo mielestäni kuitenkaan tarvinu mistään luopua tms...
Tsemppiä kaikille odottajille ja jo vaavin saaneille.. :hug:
Kuka teillä synnyttäneillä on muuten ollu mukana synnytyksessä? Ite sitä tässä kovasti pähkäilen kun en haluis yksinkään mennä...

yksäiti+ poika+ hippu rv 22+1 = meidän ihana rakas perhe :heart:
 
Mulla on kyllä vakituinen työ mikä sinällään turvaa toimeentulon..Ja yhdelle ystävälle olen kertonut jo raskaudesta ja hän on ollut aivan ihanana tukena,lupasi tulla mukaan synnytykseen jos/kun aika koittaa..Rankkaa tulee varmasti olemaan yksin mutta sisulla pärjätään..On tää niin uskomaton asia.En olisi koskaan uskonut edes voivani tulla raskaaksi,koska en tullut 2,5 vuoteen..Miten muuten teidät vanhemmat on suhtautuneet yksiodotukseen?itseäni vähän hirvittää kertoa vaikka olenki jo 31-vuotias.

-Tanja-
 
aurinkoista keskiviikkoa ystävät hyvät! B)

en minä ehkä sitä työn puutetta pelkää, kuitenkin koulutusta ja kokemusta on. ehkä eniten harmittaa se sellaisen pysyvyyden puute, se etten tiedä missä olen kahden vuoden päästä, olisi niin mukavaa kävellä pankkiin ja ottaa se asuntolaina ja tietää että tässä ollaan seuraavat 20 vuotta.. no mutta, kaikki aikanaan.

minun äitini ei vielä tiedä koko hommasta (asuu sen verran kaukana ettei olla nähty :whistle: ), muutama ihminen täällä lähempänä tietää (myös perhetta) ja iloisia ovat kovasti.

voimia meille kaikille!

nea
 
enpä olisi arvannut kun silloin suunnilleen puolessa välissä raskauttani tänne alotuksen laitoin että meitä olisi näin paljon!
niin,minä en itse enää taida ees kuulua tänne kun en enää odota mut on vain silti melkein päivittäin tullu käytyä katsomassa.
meille tuli nyt sinne lastenvalvojalle aika,siinä ei kauaa mennyt,just ehti neiti 2 viikkoa täyttää.
mulla ajatukset näin syntymän jälkeen hiukan sekaisin että mitä tehdään..
kai ne tästä selviytyy..

-minna-
 
niin muuten,mä kirjottelin tonne jonnekkin aiemmin tost synnytykseen liittyvist asioista ja tukihenkilö yms jutuista,jos joku jaksaa lukee taaksepäin..

mulla siis oli hyvä ystäväni mukana synnytyksessä,oli iso apu.isompi kuin sillon ekalla kerralla miehestä :LOL:
hän siis synnyttänyt myös.

-minna-
 
Hienoa,että näin monet uudet tämän löytäneet...Itsellekin oli iso apu huomata,että paljon samanlaisessa tilanteessa olevia..
Mietin tuossa Minna sitä,että koska minäkään en oikeestaan enää "kuulu" tänne,niin pitäiskö aloittaa uus ketju myös meille jo lapsen saaneille....Vaikka varmaan sitä tulee kyllä käytyä tätäkin katselemassa niinkuin tähänkin asti..
Joo,niin se on meilläkin se lastenvalvojalle meno edessä..Pojan isä ilmoitti tekevänsä asioista hankalia eli siis saapi nähdä mitä tapahtuu.En jaksa stressailla,asioilla on kuitenkin tapana selvitä tavalla tai toisella =) Kaunista kesäpäivää kaikille ja jaksamisia :hug:
 
Meillä on vanhemmat ottanu tän asian ihan yllättävän hyvin..johtuu ehkä siitä et on huomannu kuinka hyvin esikoisen kanssa menee. Ja olihan sillon esikoisen odotus aikaan mulla tilanne aika eri, eli mielummin yksin kun päihdeongelmaisen ukon kans :) Mä oon kyl kans ihan avoimesti kertonu kaikille et yksin oon ja odotan, koska mun mielestä se vois olla ihan pikkasen tavallaan ylpeydenkin aihe... :ashamed: ei kaikista tähän ois. Ja kaikki muut paitsi ex-anoppi(esikoisen mummi) on ottanu asian hyvin ja kannustavasti. Tältä ex-anopilta on alkanu tulla kommenttia et kuinka ihmeessä nyt pärjäätte ja kyl tulee oleen niin kamalan rankkaa et oikein pahaa tekee jne... PLAAAH!!! Pitäs mielipiteensä ominaan ja keskittys lapsen lapseensa...kyl mä osaan apua pyytää ja pärjään paremmin ilman tommosia kommentteja.
No mut jos nyt menis auringon uuvuttamana nukkumaa ;)

-yksäiti+ poika+ hippu rv 22+3
 
Huomenta kaikille! Tääl on viikkoja kasassa jo 33+3. Eli loppu suoralla jo. Esikkoa odottelen. Lapsen isän kanssa suhde on vähän on/off. Se kyl myöntää lapsensa mutta haluaisi olla vain avoliitossa. Mut mä en oikeen perusta sille. Se on niin epäluotettavaa kun toinen voi lähtee menemää milloin vain. periaatteessa. Mieluummin oon nyt yksin kun ei toimivassa suhteessa. Paljon paremmin pärjään ilman miestä. Ja saan tukea perheeltäni. äitini eli tuleva mummi on ihan innoissaan tulevasta ekasta lapsenlapsesta. Ja isoveljeni auttaa aina kun apua haluan kun asuu melkein naapurissa. Aluksi äiti ei meinannut asiaa ymmärtää mut lopulta otti asian paremmin kuin isäni. Pikkuveli ei ees halua puhua asiasta sillee kovasti.

Nooh enää sellanen 4-6viikkoo niin on oma taapero. Ellei kovasti ylimene... :kieh:
 
Moi kaikki!

täällä mennään viikoilla 12+2, olo on mitä mainioin. :) lapsen isän kanssa otettiin taas yhteen tuossa pari päivää sitten ja siitä seuraa aina minulle vähintäänkin vuorokauden henkinen pahoinvointisessio. en ymmärrä miten siitä ihmisestä on tuollainen tullut. en ymmärrä miksi luulin ja uskoin sen ihmisen olevan jotain muuta, sellainen mitä hän antoi alussa ymmärtää. olen todella surullinen siitä, että lapseni joutuu elämään ilman isää, vaikka tämä isä niin halutessaan voisi ollakin aivan erinomainen isä. omaa yksinäisyyttäni en niinkään sure, elän todellakin mieluummin yksin kuin huonossa suhteessa. äitille kertomista jännään ihan hirveästi, koska reaktio ei ole ennustettavissa.. :/

aurinkoista ja leppoisaa viikonloppua kaikille! :flower:

nea
 
:'( itkettää ja harmittaa ja pelottaa...tähän asti olen ollut iloinen ja onnellinen vauvasta,mutta nyt iski oikea ahdistus ja pelotus päälle...Miten ihmeessä selviän yksin??Jaksanko hoitaa?Miten kestän yksin kaikki tutkimukset ja ultrat?Apua.... :'(
 
Kiitos YOdottaja66 :) Mieliala parani heti huomattavasti..nää mielialamuutokset kuuluu kyllä varmaan olellisena osana tähän raskauteen..Oon jo tsekannutkin netistä tota tuike-toimintaa helsingissä ja aion kyllä ehdottomasti osallistua.Pitää vaan nyt yrittää nauttia tästä kesästä vaikka välillä vaikeaa onkin..

-Tanja-
 
Löysin vasta nyt tämän palstan, vaikka olen odottanut yksin jo 31+6 viikkoa. Isän kanssa oli 1 kk suhde, josta tulin sattumalta raskaaksi - olen lukenut viestejänne ja tunnistan sieltä niin monta samanlaista: kiitos että olette kertoneet itsestänne. Surettaa vaan se, että miehet ovat niin k#&¤päisiä että meitä tänne kirjoittaa niin monta! Mitä vikaa heissä on nykyään? Haluavat vaan pa##a ja sitten jättävät. Tämäkin tapaus sanoi mulle 2.12.06 kun tikku näytti kaksi viivaa, että "Haluan kyllä lapsia, mutta jonkun muun kanssa" ja "En ole valmis isäksi" ja "Sä et sovi äidiksi" - niin, joo, mutta näköjään hänen h#¤oraksi... Sitten hän vielä mailasi mulle "Mun pitäis varmaan kosia sua, mutta kun mä en tunne tätä suhdetta kohtaan mitään paloa..." Miten vielä voi toista ihmistä enemmän loukata, enemmän painaa maahan? Lähetin keväällä molemmat ultrakuvat kehoituksen kera, että voi ottaa yhteyttä jos haluaa. Ei mitään. Mies on 26, minä 32. Ehkä vika siinä? Ja vielä: minä = idiootti.

Anteeksi tämä purkaukseni, mutta tämä on ollut sisälläni niin kauan. En tiedä miten tulen pärjäämään. Luin Mantun kirjan, joka antoi vähän toivoa - mutta silti. Mulla on hyvä koulutus, mutta työtä ei ole, joten koko elämäni on kovin turvaton. Olisiko silti pitänyt tehdä niin, kuin mies ehdottomana ehdotti: abortin?... Tosin ympärilläni on pareja jotka yrittävät kaikkensa että tulisivat raskaaksi eivätkä tule - tuntui heti että minun on oltava kiitollinen, mutta silti. Voi tätä parkaa jota kannan. Miten mä kestän? Mistä mä saan voimia jaksaa yksin? Miten mä voin kasvattaa tästä uudesta ihmisestä tasapainoisen ja onnellisen tyypin? Tuntuu että provarillinen malli on tosi normatiivinen, vaikka kaikki yritämme väittää ettei se ole sitä. Olisiko käynyt paremmin jos olisin Grani-tyttö, rikas ja omistaisin hästastallin ja käyttäysin Burberryä?
 
Voi voi..ikävää kuulla että monilla meistä asiat on huonosti miesten/tulevien lasten isiemme suhteen,minullakin.Mies siis alussa innoissaan ja sitten ilmoitti ettei halua olla tekemisissä ja haluaa unohtaa..sattuuhan se paljon kun mieli on muutenkin maassa eromme takia joka tapahtui jo ennen raskautta.Tuntuu että yhdelle ihmiselle on annettu kerralla liikaa kannettavaksi mutta yritän ajatella positiivisesti että kaikella on tarkoituksensa.Myös vauvalla jota kannamme sisällämme..Itsekin vajoan usein synkkiin ajatuksiin ja toivon että elämä menisi nopeasti vuoden tai pari eteenpäin niin olisi aina helpompaa olla..tämä nyt on kuitenkin tämän hetkinen tilanne ja sen kanssa minun on opittava elämään..Ja lapsi on minun,sitä ei oi pois multa ottaa..Niin kauan kuitenkin odotin raskautuvani.Yritä jaksaa ensam,tiedän että on vaikeaa mutta et varmasti ole yksin..meitä on monia :hug:
 
juu, täällä aivan sama tilanne. kaikenlaista syyttelyä ja painostusta osakseni sain, mutta päätin olla kuuntelematta niitä enää. yksin en ole tätä vauvelia alulle laittanut, mutta ilmeisesti meistä kahdesta (noin 3-kymppisestä aikuisesta) ainoana vastuuntuntoisena kannan yksin vastuun molempien puolesta. olkaamme ylpeitä itsestämme koska se mitä me teemme vaatii paljon rohkeutta!

Ensam, ymmärrän erittäin hyvin ajatuksesi ja olen miettinyt itse vähän samanlaisia juttuja. Katseltuani ympärilleni ja mietittyäni omaa elämääni (lapsuuttani), olen tullut siihen tulokseen, että lapsesta voi kasvaa vastuuntuntoinen ja tasapainoinen vain ja ainoastaan siten, että A) hänen perustarpeensa on tyydytetty ja B ) hän tuntee olevansa rakastettu ja hyväksytty. Valitettavan usein tuo B-kohta jää täyttymättä myös näissä "perinteisen mallin perheissä" ja sitä ei voi korvata millään maallisella mammonalla, ei nyt eikä myöhemmin.

Tsemppiä kaikille ja iso :hug:

nea
 

Yhteistyössä