yksinodottavia?

Laitan yhden gallupin: Kuka teillä tulee synnytykseen mukaan?

Itselläni eka synnytyksessä oli äiti mukana, nyt tulee sit kaveri johon tutustuin kun ekaa odotin.

YksÄiti84 :wave: Säkin täällä, gallerias kirjotan nikil ^^nv^^ :)
 
Jep...mäkin täälä :wave:

äiti7405 poika on syntyny 13.4.05. Mitenkäs sielä?

Nyt sit tuli tulevalta isältä vastaus mun mailiin...ei muka oo saanu 2kk mun tekstiviestejä, mitä mä en jaksa vaan uskoo. Ja on odottanu et MÄ otan yhteyttä ja ilmottelen ittestäni jne...
GRRRRRR.... :kieh: että mua alko raivostuttaan...miks kummassa mun pitäs olla se joka pitää yhteyttä, jos aikuista ihmistä kiinnostaa oma lapsensa niin luulis oikeesti jotenki olevan aktiivinen asian suhteen. En mä jaksa sitä et aina pitäs asiat tuoda tarjottimella nenän eteen... PRKL!!!
Hän vielä kuulema aikoo todellakin olla mukana lapsensa elämässä... kysyin et mitenkä on suunnitellu olevansa, onko jotain ajatuksia...
Katotaan vaan niin vastaukseks tulee et miten sä haluut jne...eli siis kun mä hoidan kaiken valmiiks ja puen, pesen ja ruokin lapsen niin kyl isi sit mielellään ottaa.
Ei enään näitä.... Tuleva isä asuu vielä n.150km päässä, ei omista ajokorttia eikä autoo...mulla taas on auto ja ajokortti niin kai se kuvittelee et kuskaan lasta sinne. EI KIITOS!
Oon kyl sanonu et mulla tulee muutenkin oleen varmasti rankkaa enkä aio tuhlata viimesiä energioita tuohon miettimiseen jne...ja on mulla kuitenkin tuo poikakin, en mä voi keskittää kaikkee vaan tulevan vauvan ja sen isän suhteen ylläpitämiseen...

tulipas taas purettua..hermo menee vaan tuohon toisen avuttomuuteen!!!
:LOL:

 
Minäkin laitoin siittäjälle viestiä... lyhyt vastaus tuli että on muka "ihmetellyt miten menee" ja että on toimistolla 24/7. Joopa-joo... Ei sitten muuta.
H-hetki lähestyy meitä (rv 36+3), mutta jotenkin olen löytänyt sisältäni valtavaa rauhaa. Alussa ja vielä toisinaan myöhemminkin, olin välillä ihan todella raivona "isälle", istuin ja itkin kotona, valitin lähimmille jne. Nyt tuntuu että kaikella on jotenkin tarkoituksensa: paremmin tämä taitaa mennä jos voin luottaa vaan itseeni. Ok, väsymystä pelkään todella paljon, mutta ainakin uudella ihmisellä on äitinsä. Aina. Ei mitään hiipparia joka tulee ja menee ja tekee äidistä kärttyisän. Ei, olen huomannut että 2000-luvun mies on myytti. Sellaisia ei ole - tai sitten ovat kuolemassa sukupuuttoon. On vaan pikkupoikia jotka tekevät mitä lystäävät. Jotenkin kohtalon ivaa: eihän heitä kohta enää tarvita! Laitetaan vaan 100 miehen perimä pakastimeen ja siitä voidaan sitten saada seuraavat sukupolvet. Voikaa siskot hyvin, pää pystyyn! Meissä kasvaa tulevaisuus, elämä!
:hug:
 
Olen lukenut viestejänne aivan haltioissani, sillä olen itsekin jokseenikin samassa tilanteessa, vaikka en raskaana olekaan.

Oma storiini menee lyhykäisyydessään niin, että olen taas jälleen kerran joutunut pettymään miehiin ja miettinyt todellakin, että mitä näitä tämän päivän 3-kymppisiä kaksilahkeisia oikein vaivaa?! Seurustelin vuoden aivan ihanan miehen kanssa, jota todella rakastin (rakastan kai vieläkin). Hänen kanssaan juttelimme lasten hankkimisesta ja muista isoista asioista. Sitten kuitenkin - kuukausi sitten - virallisen yhteenmuuton kynnyksellä hän ilmoitti, että ei ole varma, haluaako vielä sitä. Minulle hän ei ollut uskaltanut kuitenkaan asiasta puhua, koska pelkäsi, että jätän hänet. No, lopputulos oli sama: minä jätin hänet ja sanoin, että ero on lopullinen. Edelleen saan viestejä, joissa mies lepertelee ja elättelee toiveita siitä, että palaisimme yhteen sitten joskus. Olen kuitenkin päätökseni tehnyt, sillä en usko, että meillä voi olla mahdollisuuksia tämän jälkeen, rakkaudesta huolimatta.

No, olen siis lopen uupunut miehiin, enkä voi kuvitella, että joskus löytäisin miehen, joka käyttäytyisi toisin. Olen harkinnut vakavasti lapsen hankkimista yksin, lahjoitetulla spermalla. En aio tehdä mitään hätiköityjä päätöksiä, vaan mietin asiaa todella perinpohjaisesti. Olen jo 34 vee ja kello tikittää ja mittari alkaa kääntyä pikkuhiljaa punaiselle. Itselläni ei ole mitään eettisiä esteitä lapsen hankkimiseen näin, vaikka tiedän, että monet tyrmäävät asian täysin.

Onko teitä muita, jotka ovat miettineet samaa tai jo hankkineet lapsen em. tavalla? Olisi mukava kuulla, miten homma on toiminut! Huomenna menen kirjakauppaan hakemaan Even kirjan =)
 

minäkin täällä viestittelyä mietin, toistaiseksi olen onnistunut pidättäytymään.. tämä kaikki johtuu siitä, että alkuperäisen suunnitelman mukaan meidän piti olla nyt lomalla, yhdessä. sen sijaan, minä täällä kärvistelen yksinäni, teen laskelmia, venytän penniä ja murehdin miten selviän yksin kaikesta..ja olen vihainen, kovin kovin vihainen.

ensam on oikeassa, 2000 -luvulla ei ole enää olemassa Miehiä, olen nähnyt tämän useaan kertaan. mikä ihme saa yli 3-kymppiset aikuiset ihmiset käyttäytymään kuin 5-vuotiaat?!

tänään olen ehdottomasti sitä mieltä, että isyyden selvitys tehdään vaikka sitten sitä hankalinta kautta, jos ei muuten. lapsen isän nimi merkitään paperille ja aion olla asiasta avoin joka suuntaan. isän tehtäväksi jää enää osoittaa, aikooko hän hoitaa tämän hänelle suodun kunniakkaan tehtävän vai ei.

sotkeennun kohta näihin ajatuksiini.. :/
 


"Äidiksikö", itse olen nyt raskaana ja lapsen olen hankkinut luovutetuilla siittiöillä. Asia tietysti vaati paljon miettimistä ja oman prosessinsa, mutta olen todella onnellinen päätöksestäni ja siitä että tärppäsi. En itse ole pettynyt miehiin vaikka takuuvarmasti olen oman osuuteni saanut miespuolisten kummallisista päähänpistoista ja tekosista, mutta koska ikää oli jo vuoden verran enemmän kuin sinulla ja lasta olen pitkään toivonut, päädyin tähän ratkaisuun pohdittuani adoptiota, entistä poikaystävää isäksi, miespuolisten ystävien mahdollista apua ym. Kaikki lähipiirissäni jotka asiasta tietävät ja siitä miten lapsi on alkunsa saanut ovat olleet todella onnellisia puolestani, ymmärtäneet ratkaisuni ja odottavat kovin tätä pikkuista syntyväksi.

Olen todella onnellinen, että saan odottaa yksin ilman mitään ylimääräistä häslinkiä. Tietenkin minullekin paras vaihtoehto olisi ollut luotettava, tasainen ja pitkäaikaisempi ihmissuhde, mutta sellainen ei juuri nyt oikeaan aikaan kohdalle osunut. Tässä tilanteessani saan vauvan synnyttyä keskittyä vauvaan eikä minun tarvitse huolehtia isän mahdollisista kriiseistä isäksi tulemisessa. Tässä tekotavassa ei ole myöskään pelkoa minkäänlaisista oikeudellisista kiemuroista tai isän pakkotapaamisista (sympatiani ovat puolellanne jotka näitä asioita joudutte käymään läpi). Tietenkin minulla on vain yksi pari käsiä ja rahallisesti tulee varmasti tekemään tiukempaa kuin jos olisi kaksi ihmistä, mutta tehtyäni paljon erilaisia asioita elämässäni tiedän että pärjään tässäkin asiassa aivan mainiosti.

Eve Mantun kirjasta on ollut paljon kommentteja näillä sivustoilla, joten kerronpa mielipiteeni asiasta. Minusta on hienoa, että "yksinodottajille" on tuommoinen kirja kirjoitettu vaikka itse en saanutkaan siitä mitään irti. Minulla on tuttavapiirissä kymmeniä lapsia, ystävä-äitejä, -isiä ja yksinhuoltajakavereitakin, joten en koe tarvetta (ainakaan tässä vaiheessa) osallistua millekään yksinhuoltajille suunnatuille kursseille tms., mutta hienoa että vertaistukea löytyy sitä kaipaaville. Ja nettihän toimii näppäränä tukena myös tarvittaessa.

"Äidiksikö" mieti tarkkaan sopiiko sinulle tämä lapsen tekotapa (pohdi mm. tukiverkostojasi, käsitystäsi isyydestä ja isättömyyden vaikutusta lapseen). Itse en ole sekuntiakaan katunut ja olen tällä hetkellä todella tyytyväinen elämääni ja siihen pieneen ihmeeseen joka sisälläni kasvaa.

Mukavaa viikon jatkoa kaikille ja tsemppiä niille jotka kamppailevat isään liittyvien asioiden kanssa!

Justiina
 
Äidiksikö: harkitse päätöstäsi, mutta minä ainakin olen sillä kannalla että Sinun kannattaa saada lapsi, jos tunnet että olet häntä kaivannut. Olen koko aikuisikäni kaivannut lasta ja oli pari-kolme pitkäaikaista p-ystävää, mutta kukaan ei halunnut kanssani lasta. Nyt sitten marraskuussa kävi "sattuma" - josta olin ensin kauhuissani: eihän sen näin pitänyt käydä, piti löytää "vakituinen" mies yms. jne. traditionaalis-konservatiivista soopaa, mitä meille tyttöinä on syötetty - mutta sitten näin tässä mahdollistuuteni. MINÄ haluan KANSSANI lapsen, ja tein tilanteeni kanssa sujut. Tukiverkostona toki toimii oma perhe (vanhemmat, täti, eno, kolme sisarusta perheineen) ja ystävät - kaikki yhtä onnellisia puolestani. Tämä on tietenkin mulle todella tärkeä seikka tässä yhtälössä. Mutta, kuten olemme todenneet - miehet ovat nykyään todella häilyväisiä, heihin ei näköjään kannata luottaa, ei ennen eikä jälkeen.
Vointeja kaikille!
 
Olen YOdottaja66:n samaa mieltä, että iän myötä avoimuus ja vastuullisuus kasvaa ja uskaltaa tehdä isojakin päätöksiä yksin. 5 vuotta sitten en varmastikaan olisi edes harkinnut tälläistä asiaa, koska silloin minulle oli itsestäänselvää, että ensin löydän miehen, sitten naimisiin ja sitten lapsia. Valitettavasti elämä ei aina mene kuten normit määräävät.

Justiina kehoitti minua meittimään omaa isäkuvaani. No, minulla on isä, johon en ole ollut yhteydessä yli kymmeneen vuoteen. Vanhempani ovat eronneet ja lapsuudessani yrittäjäisäni teki järkyttävän paljon töitä, eikä ollut paljoakaan kotona. Olen siis itsekin "äidin tyttö". Tuo asia ei minua oikeastaan askarruta lainkaan, juuri tästä syystä. Se, mitä mietin on, että onko minulla oikeus päättää, että tämä lapsi on isätön? Tiedän, että minusta tulee hyvä äiti ja tulisin rakastamaan lastani yli kaiken. Olen "aina" hoitanut muiden lapsia ja uskon, että myös muut olisivat valmiita hoitamaan minun lastani. Tukiverkotkin ovat siis kunnossa.

Tämä on elämäni suurin päätös ja aion nyt antaa asian muhia ihan rauhassa, vaikka tiedänkin, että aika käy. Kaipuu on kova :'(

Aurinkoista heinäpäivää kaikille!
 
Hei taas

Tiedän, että tilanteeni on hieman erilainen kuin monien täällä, koska olen "tekemällä tehnyt" tämän lapseni ja olen pystynyt ajattelemaan asioita jo ennen raskaaksi tuloa. Mutta menneisyydestäni löytyy myös tilanne jossa yllättäen tulin raskaaksi ja tiedän käytännössä minkälaista mielen myrskyä se voi aiheuttaa ja kuinka me kaikki saatamme päätyä erilaisiin, sillä hetkellä itselle sopivalta tuntuvaan päätökseen tai kuinka elämä sen päätöksen tekee puolestamme.

Kehoitin sen takia miettimään isättömyyden vaikutusta lapseen ja ylipäätään omaa suhtautumista isään, koska jos tällä tekotavalla lapsen hankkii, niin se on yksi niistä asioista joita pakollisilla psykologikäynneillä käydään läpi. Tällöin on hyvä olla selvät kuviot ajatuksistaan. "Äidiksikö", kuulostat minusta näin todella pienen tiedon perusteella fiksulta ja ajattelevalta ihmiseltä. Tiedän tarkalleen mitä tuo lapsen kaipuu on. Lapsettomuuden syitä kun on monia ja yksi niistä on mielestäni myös miehen puuttuminen siinä tilanteessa kun kovasti lasta toivoisi. Onnea prosessille jos siihen päädyt!

Mukavaa kesää ja odotusta kaikille!
Justiina
 
..että meistä ei kuulunut enään mitään. Pikaiseen selasin ketjun läpi ja myös minna (myöh. aleksandraana (?)) on kadonnut mystisesti. Itse katosin vähemmän mystisesti, tajusin että hulluja on maailma puolillaan ja valitettavasti ainakin yksi niistä kyttää mun kirjoituksia täällä. Siksi siis hiljaisuus. Minna, jos näet tämän niin laita ihmeessä mailia (nekin jotenkin jäi silloin...) ois kiva vaihtaa kuulumisia :)

Rehellisesti en voi sanoa odottaneeni yksin, oli mulla ihana poikaystävä tukena mutta lapsen isä huiteli ties missä (siitti uusia lapsia). Mutta siis yksinodottaja enivei ;) Odotusaika on nyt ohitse ja neiti päivänsäde on jo 4,5kk ikäinen ihana hymyileväinen mussukka :heart:

Voimahaleja kaikille tulevillekin yksinodottajille (ja oleville) - päät pystyyn! =)
 
Moikka :wave:
Mäkin oon välillä aina käynyt katsomassa olisko minna ilmoitellut itsestään,mutta ei näköjään...
Mun poika on nyt 4kk,ihana iloinen tapaus...Isä ei ole edelleenkään kuvioissa eikä tule olemaan!!
Minä päätin kuitenkin isyyden selvittää,ja muutaman mutkan jälkeen ollaan nyt siinä vaiheessa,että isyystestin tuloksia odotellaan
:D
Tsemppiä kovasti kaikille odotukseen :hug:
Ja olis tosiaan kiva kuulla teistä muistakin,joiden pikkuinen on jo syntynyt :)
 
Porkkanainen: oliko teillä lapsen isä suostuvainen siihen isyystestiin?? Onko mies nähnyt edes vauvaa?

Neiti terä: Onko teillä isyyttä tunnustettu? Onko osallisena mitenkään lapsen elämässä? Anteeksi uteluni, mutta ihan mielenkiinnosta kyselen, että miten poikaystäväsi on suhtautunut vauvaan? Oliko mukana synnytyksessä? Kutsutteko häntä isäksi?
 
Katja87 laitatko sähköpostiosoitteesi niin kirjuuttelen sinne? :)

Ja minnaa minäkin kaipailen... :snotty:

Täysin tarpeeton nimimerkin vaihdos tuossa aiemmin päivällä ja nyt en saa vaihdettua takaisin! |O |O |O :D Eli siis Neiti Terä löytyy täältä takaa :p
 
katja87 Ei ole isä poikaansa kertaakaan tavannut.Voit vaan kuvitella,miten paljon se ihminen riemastui kun ilmoitin starttaavani isyyden selvityksen :/
No,oikeuteen asti tää kuvio ei sit lopulta mennyt,vaikka aluksi kuvittelin ettei se kuitenkaan vapaaehtoisesti sinne lastenvalvojalle menis...
Muutama viikko takaperin herra yllättäen soitti mulle.Puhelun sisältö suurimmaksi osaksi oli tuttua paskanjauhantaa,mutta ihan ystävälliseen sävyyn.Viime viikolla oli sit lastenvalvojan pakeilla käynyt ja nyt siis testit tehty.
Saakohan tästä mitään tolkkua....Aamutokkurassa on kiva kirjoitella :D
Mullekin saapi laittaa yksäriä.En viitsi tänne yleisen palstan puolelle kauheen yksityiskohtaisia juttuja laittaa mistään :/
Kivaa päivää kaikille :flower:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Imppa-84:
Katja87 laitatko sähköpostiosoitteesi niin kirjuuttelen sinne? :)

Ja minnaa minäkin kaipailen... :snotty:

Täysin tarpeeton nimimerkin vaihdos tuossa aiemmin päivällä ja nyt en saa vaihdettua takaisin! |O |O |O :D Eli siis Neiti Terä löytyy täältä takaa :p
Laitoin sulle aamulla yv:nä sähköposti osoitteen.
 
kaikille! Ihana prinsessa syntyi sunnuntaina terveenä ja nyt ollaan jo kotona. Voi sitä lahjaa, joka - periaatteessa kuka tahansa mies - voi naiselle antaa, ja sitä lahjaa jota nainen antaa maailmalle: uuden ihmisen! :heart: Viikonloppu meni raskaan synnytyksen alla (avausvaiheen säryt tulivat puolitoista vuorokautta 10 min välein eivätkä suostuneet tiheämmiksi - en voinut nukkua/huilata), mutta itse ponnistusvaihe meni sitten nopeasti ja sujui hyvin. Isälle ilmoitin synytmästä, mutta hän ei päässyt katsomaan lasta, kun oli "rankka viikonloppu ulkosaaristossa" ja mukamas flunssa. No, hyvä niin. Saa nähdä jos hän ottaa yhteyttä ja tulee moikkaamaan meitä kotiin... ei ihan vaikuta olevan todennäköistä.
Vauva on todella söpö, syö ja nukkuu ja ihmiset sanovat: "jos hän sen näkee hän..." Niin, mitä? minä kysyn. Enpä usko. Mutta ymmärsin sosiaalityöntekijältä saamani tiedon mukaan (sairaalassa) että lastenvolvojalta voi pyytää vuoden karenssin päätökselle mikä isän rooli koko tilanteessa on/olisi. Aion sen tehdä, voisimme selvittää vielä asioita miehen kanssa. Kun asiasta ei ole edes päässyt hänen kanssaan puhumaan :headwall:
No, mutta me olemme onnellisia - miedän perheemme ja ystävämme haltioissaan! :flower:
Nyt en ole enää "ensam", olen "tvåsam"! Lykkyä tykö kaikille jotka vielä odotatte! :hug:
 
Paljon onnea Ensam ihanan rinsessan syntymän johdosta! :flower: :heart: Kyllä se vaan on ihmeellistä mitä kaksi ihmistä voi saada aikaan ja riippumatta siitä mitkä lähtökohdat on - lapsi varmasti saa rakkautta! Nyt voimia ja paljon lepoa myös sinulle (kotityöt voi odottaa :) ) :hug:
 
Inner Temple
Hei, oletteko huomanneet että Turussa alkaa kokoontua yksinodottajien ryhmä? Ilmoituksen mukaan se toimii osana Lounais-Suomen Mielenterveysseuran ja Mammakeitaan toimintaa, ja tarkoituksena olisi kokoontua kerran kuukaudessa ainakin jouluun asti. Ensimmäinen kokoontuminen on maanantaina 3. syyskuuta klo 17:00 Mammakeitaassa (Virusmäentie 65). Ryhmään ilmoittaudutaan Sini-Kukka Malmbergille puh. 040-8223 271 tai (02) 2333 442. Sähköpostiosoite on sini-kukka.malmberg@turunkriisikeskus.fi

Hienoa että Turussakin järjestetään tällaista!! Sinne sitten vaan. :)
 
neiti teräkiva kuulla sinusta!!ja kiva että täällä on mua kaipailtu!
mulla sit jäi se kirjoittelu kun tänne tuli niin paljon uusia ihmisiä ja kun itse ei enää odota.ja tosiaan kun kaikki tutut hävis täältä.
joku taisi jo mulle kirjotellakkin et voitas tehdä uusi aloitus meille vauvan jo saaneille.
mein neiti jo yli kolme kuukautta ja on myös oikea päivänsade! :D
kertoilkaas kuulumisia,porkkanainen myös!

Alexandraana alias minna
 
Löysin vasta tänään Kaksplussan sivut - 25-vuotias helsinkiläinen tyttö, ensimmäinen tulossa tammikuun lopussa. Olen ollut koko odotuksen yksin, isä tietää asiasta joten jää nähtäväksi kuinka aktiivisesti osallistuu lapsen elämään.
Itselleni oli alusta asti selvää että pideän lapsen, vaikka täysin yllärinä tuli tieto raskaudesta :)
koska tiesin alusta asti että tulisin olemaan yksin lapsen kanssa (isä oli lyhyt, parin kuukauden tuttavuus) oma suhtautuminen yksinoloon on sujunut hyvin - mutta nyt kun puoliväli on ohitettu on tullut fiiliksiä että olisi kiva jos voisi jakaa kaikki ihmeellisyydet joita nyt tapahtuu jonkun kanssa.
Onneksi ollaan isän kanssa ihan hyvissä väleissä (hän ymmärtää päätökseni pitää lapsi, muua olisi itse valinnut toisin) joten voin silloin tällöin ilmotella raskauden edistymisestä hänelle, eihän sitä aikuinen mies voi muuta kuin hymyillä kun näkee lapsensa ensimmäset ultra kuvat :) mutta ihan yhteinen päätös meidän suhteen laadusta (kavereita) tämä on ollut.
vähän jo hurjittaa kuinka sitä jaksaa yksin kantaa vastuun, mutta eiköhän kaikki se vaiva maksa itsensä takaisin kun näkee vauvan ensimmäsen kerran :heart:
olisi kiva tutstua muihin yksin lastaan odottavien kanssa.
ai niin, niille jotka eivät ole vielä lukeneet, niin lukekaa ihmeessä Eve Mantun "Musta tulee perhe" - itse luin sen yhdessä illassa kuin ajatukset tuntuivat niin tutuilta. Sain siitä paljon itseluottamusta ja uskoa omaan tilanteeseeni.
-Anna-
 

Yhteistyössä