Olen lukenut viestejänne aivan haltioissani, sillä olen itsekin jokseenikin samassa tilanteessa, vaikka en raskaana olekaan.
Oma storiini menee lyhykäisyydessään niin, että olen taas jälleen kerran joutunut pettymään miehiin ja miettinyt todellakin, että mitä näitä tämän päivän 3-kymppisiä kaksilahkeisia oikein vaivaa?! Seurustelin vuoden aivan ihanan miehen kanssa, jota todella rakastin (rakastan kai vieläkin). Hänen kanssaan juttelimme lasten hankkimisesta ja muista isoista asioista. Sitten kuitenkin - kuukausi sitten - virallisen yhteenmuuton kynnyksellä hän ilmoitti, että ei ole varma, haluaako vielä sitä. Minulle hän ei ollut uskaltanut kuitenkaan asiasta puhua, koska pelkäsi, että jätän hänet. No, lopputulos oli sama: minä jätin hänet ja sanoin, että ero on lopullinen. Edelleen saan viestejä, joissa mies lepertelee ja elättelee toiveita siitä, että palaisimme yhteen sitten joskus. Olen kuitenkin päätökseni tehnyt, sillä en usko, että meillä voi olla mahdollisuuksia tämän jälkeen, rakkaudesta huolimatta.
No, olen siis lopen uupunut miehiin, enkä voi kuvitella, että joskus löytäisin miehen, joka käyttäytyisi toisin. Olen harkinnut vakavasti lapsen hankkimista yksin, lahjoitetulla spermalla. En aio tehdä mitään hätiköityjä päätöksiä, vaan mietin asiaa todella perinpohjaisesti. Olen jo 34 vee ja kello tikittää ja mittari alkaa kääntyä pikkuhiljaa punaiselle. Itselläni ei ole mitään eettisiä esteitä lapsen hankkimiseen näin, vaikka tiedän, että monet tyrmäävät asian täysin.
Onko teitä muita, jotka ovat miettineet samaa tai jo hankkineet lapsen em. tavalla? Olisi mukava kuulla, miten homma on toiminut! Huomenna menen kirjakauppaan hakemaan Even kirjan =)