Yhteenmuutto

[Muusa81]

Päätimme poikaystäväni kanssa muuttaa yhteen. Olemme seurustelleet nyt 9kk ja asunnon etsimiseen ja takuuvuokran hankkimiseen menee ainakin puolisen vuotta ennenkuin pääsemme oikeasti omaan kotiin. Minua vain pelottaa se arki. Tällä hetkellä poikaystäväni palvoo maata jalkojeni alla ja pitää minua ihanimpana ja kauneimpana naisena mitä maailmasta löytyy. Itse rakastan hieman realistisemmin. Mitä sitten kun poikaystäväni tajuaakin että olen vain nainen naisten joukossa enkä niin kovin erikoinen kuin hän nyt ajattelee? Jos hän kyllästyykin minuun...

Olemme molemmat ensimmäisessä suhteessa ja poikaystävälläni on ollut muutama seksikumppani ennen minua, minulla ei yhtään ennen häntä. Entäpä jos poikaystäväni päättääkin että haluaa enemmän kokemusta naisten kanssa, onko tämä kovinkin yleistä miehille? minua ei häiritse se että minulla on ollut vain yksi mies, olen pyrkinyt siihen eikä minulla ole kaipuuta toisista. Poikaystäväni sanoo ettei hänkään muita kaipaa, mutta miehet ovat kuitenkin aina miehiä? Eikö? Vai onko minulla vain huono käsitys miehistä.

Pelottaa se että toinen rakastaa niin kovasti. Kun muutamme yhteen hän huomaakin että olen ihan noita-akka enkä mikään ihana pikku prinsessa. Tosin poikaystäväni on joutunut totuttelemaan moniin omituisiin tapoihini jo seurusteluaikana. Minulla on krooninen sairas ja vaivoja vaikka muille jakaa.. Ja silti mies on pysynyt luonani, miksi siis tunnen koko ajan pientä pelkoa ja ahdistusta.

Kertokaa minulle ihanat ellit miten teillä on yhteenmuutto miehen kanssa sujunut, onko jollain ollut samoja pelkoja ja miten olette niistä selvinneet. Kiitos jo valmiiksi
Ja yrittäkää olla välittämättä kirjoitusvirheistä.

 

[naapurin tyttö]

Suosittelen että lykkäisitte yhteenmuuttoa vielä. 9 kuukautta ei ole vielä mitään. Tutustukaa toisiinne vielä paremmin ja antakaa alkuhuuman laantua hieman ensin ennekuin otatte noin suurta askelta eteenpäin suhteessa. Sinä fiksuna ihmisenä näytät ymmärtävän että alkuhuuman jälkeen voi käydä huonosti (toivottavasti teillä kuitenkin menee hyvin jatkossakin!), mutta miehesi ei sitä näytä tiedostavan. Mikä on tietysti aika ymmärrettävää siinä mielessä että hänellä ei ole aikaisempaa kokemusta pitkästä suhteesta.

Jo tuo että sinä epäröit ja pelkäät yhteenmuuttoa kertoo ettet vielä ole valmis siihen. Ja mitään sellaista mihin ei ole valmis ei koskaan kannata tehdä, ei vaikka toinen kuinka rakastaisi.

 

[ytfrtgfs]

Joo, ei se seksi siitä kovin parane, vaikka partneria vaihtaisikin. Onneksi jo tiedätkin tämän. Mun kokemuksen mukaan, se seksi vaan paranee pidemmässä suhteessa, mutta ei varmaan kaikki ole samaa mieltä. Se on paljolti itsestä kiinni.

Minä en näe mitään estettä, etteikö lyhyt aikainen suhde voisi kantaa pitkälle! Minä ja mieheni olimme seurustelleet vielä lyhyemmän aikaa ja menimme naimisiin. Lapsiakin olemme saaneet ja kaikki tuntuu aivan mahtavakta vieläkin, niin kun pitääkin.

Minusta on aika lailla ihmistyypistä kiinni, että onnistuuko homma nopeastikin vai eikö. Hyväksyväisyys kantaa pitkälle.

Aina suurien elämänmuutosten kohdalla tulee pieni epävarmuuden tunne, sillä onhan tuntematon pelottavaa. Vaikka kuinka rakastetaan toinen toista, niin yhteenmuutto saattaa jännittää. Vaikka kuinka varmoja sitä ollaan naimisiin mennessä, niin kyllä se aina vähän silti jännittää. Vaikka kuinka kauan on haluttu lasta, niin kyllä se positiivinen tulos siinä raskaustestissä jännittää. Todellakin siis kaikki uusi ja tuntematon jännittää, ja niin sen pitääkin. Minusta se todistaa vaan järjellistä ja realistista ajattelukykyä, että osaa kyseenalaistaa asioita.

Elämässä tapahtuu kaikenlaista... Ei kaikki ole varmaa, epävarmaa, postiviivista tai negatiivista. Moni asia jää kuitenkin kokematta, jos ei uskalla. Joskus pitää kyllä uskaltaa sanoa ei ja joskus kyllä.

 

[entäpä]

... jos sinä tai poikaystäväsi jää huomenna auton alle ja kuolee. Unohda lauseet jotka alkaa sanoilla "entäpä jos ...???????"

Elä.

 

[Leena]

Ei minun mielestäni 9kuukautta ole liian vähän, meillä oli kylläkin sellaiset puolitoista vuotta yhdessä oloa ennenkuin me muutimme yhteen.Mutta aikalailla samaanhan se teilläkin menee kun vielä kestää sen puolivuotta.Mistäpä sen tietää mikä se sopiva seurustelu aika on, sen vain tuntee sitten kohdallaan.

No eiköpähän se arki tule sieltä sitten ajallaan ja kaverisikin oppii pakostakin siihen yhteiseen arkeenja siihen että olet aivan oikea nainen etkä prinsessa.Mutta tiedätkö että siitä arjestakin voi tehdä ihan kivaa ja mukavaa, sekin on vain itsestä kiinni.Pienillä päivän piristyksillä se rullaa kivasti se harmaa arkikin, toista huomioimalla ja kuuntelemalla sen oppii.

Kaikesta kannattaa jutella, tuokin sinun aloituksesi on sellaisen pienen juttutuokion arvoinen...kun kertoo toiselle mieltään askarruttavia asioita aivan kuten toivetaan tai mielihalujaan niin kannattaa jutella peloistaankin.Kukaan ei ole selvännäkijä, ei kaverisikaan voi tietää mitä mietit...ja varsinkin jos hän on kovin "töpinöissään" teidän muuttonne kanssa ja on nostanut sinut jalustalle, niin kannattaa selvittää asia ennenkuin siitä muodostuu isokin ongelma.Ehkäpä hän pysähtyy hetkeksi ja hoksaa mistä kenkä puristaa. =)

Mahdottomasti onnea teidän arkeenne, kyllä se yhteinen elämä löytynee teillekin, pitää vain kompastella ensin.

 

[kalevi kekkonen]

Muutettiin yhteen 4 kuukauden tuntemisen jälkeen. Olihan siinä riitoja ja kaikkea, mutta pikkuhiljaa on voiton puolelle siirtymässä asiat. 4 kuukautta pian myös asuttu yhdessä, jos ei ennen virallistamista tapahtunutta lasketa. Ei sovi kyllä kaikille.

 

[nopea päätöksissään]

Minä muutin mieheni kanssa yhteennenljän kuukauden tuntemisen jälkeen. Nyt avioliittoa takana 15 vuotta. Onnellisia aikoja ja kriisejä, niitä kaikkea mitä nyt elämään kuuluu. Mutta katunut en ole.

Suhteen kestävyys ja onnellisuus on tahdosta kiinni. Jos molemmat tahtovat pysyä yhdessä, ajatella toisenkin parasta ja osata antaa anteeksi pikku virheet niin siinä se paketti on.