Kiitokset tosiaan ensi alkuun kaikille teille ihanille onnitteluista!
Voisin tähän nyt kirjoitella jotakin synnytyskertomuksen tapaista sen aikaa, kunnes käsky taas käy... Meidän pikkuherra kun on sen verran vaativa, että jos palvelu ei pelaa heti, alkaa kunnon konsertti.
Mulla alkoi tulemaan epäsäännöllisen säännöllisiä supistuksia jo 23.12. Sen yön kärvistelin kotona kipujen kanssa. Olo alkoi jouluaattona olemaan jo sellainen, että mentiin käymään sairaalassa. Siellä otettiin vauvan sydänäänet ja tarkailtiin supistuksia, jotka eivät sitten kuitenkaan olleet vielä kunnon synnytyssupistuksia. No, ei muuta kuin takaisin kotiin ja odottaman. Illalla sitten olo alkoi taas olla tosi tukala, joten suunnattiin taas sairaalaan. Tällä kertaa jäin sinne yöksi, kun sain kipulääkkeen. Joulupäivänä sama homma jatkui. Mentiin taas takaisin kotiin hetkeksi, kun synnytys ei ollut vieläkään lähtenyt kunnolla käyntiin ja supistukset eivät olleet niitä kunnon synnytyssupistuksia. Koko aika vaan kerrottiin, että "kyllä sinä sitten tiedät, milloin ne on niitä oikeita". Mulla kuitenkin kotona ollessa suppareita tuli 5-10 min välein ihan säännöllisesti ja ne oli aika tuskallisia. Onneksi suihkussa istuminen auttoi edes vähän siihen kipuun. No, tällä kertaa oltiin kotona sitten muutama tunti ja taas takaisin sairaalaan, jonne jäin taas yöksi kipujen takia. Viimeinkin jotain alkoi tapahtua tapaninpäivän yönä. Suppareita tuli 5 min välein ja ne oli normaalia kivuliaimpia. Edes kipupiikki ei auttanut yhtään. Kerroin tästä kätilölle ja sydänkäyrien ottamisen jälkeen päästiin synnytyssaliin. Tässä vaiheessa soitin miehelle kotiin keskellä yötä ja pyysin tulemaan paikalle. Siellä synnytyssalissa sitten vietettiin monta pitkää tuntia. Suppareita oli ja meni. muttei niiden voimakkuus oikeastaan kunnolla edennyt koskaan. Olihan ne kivuliaita ja sitä varten sainkin epiduraalin. Sen laitto tosin oli aika farssi, sillä sen laittamiseen meni lääkäriltä yli tunti! Ongelma oli se, ettei hän onnistunut mulla laittamaan sitä oikeaan kohtaan laajentuneiden verisuonien takia. Kuulemma joku 20 % voi olla tällaisia ns. ongelmatapauksia. No, monen yrittämän jälkeen sitten epiduraali saatiin laitettua ja olo oli sen jälkeen taas ok. Itse epiduraalin laitto ei sattunut juuri ollenkaan supparikipuihin verrattuna. No, taas meni monta tuntia, eikä edistystä juuri tapahtunut. Kohdunsuukin oli auki max. 4-5 cm, joka oli liian vähän. Jotenkin epiduraali aina lamaannutti suppareita siinä määrin, ettei edistystä tapahtunut. Myöskin vauvan sydänäänet kävivät useaan kertaan alle 100:ssa epiduraalin lisäämisen myötä. Mulle annettiin myös nesteytyksen ohella tipasta oksitosiinia synnytyksen vauhdittamiseksi, muttei sekään juuri auttanut tässä tilanteessa asiaan. Itse aloin jo vihjailla sektiosta, kun tilanne vaikutti aika toivottomalta. Mietin sitä, että kuinka kauan tätä menoa pitäisi oikeasti jatkaa. Tossa meidän tilanteessa lääkärikin ramppasi aika ajoin synnytyssalissa tarkistamassa tilannetta. Hänelle kerrottiin kaikesta tästä hitaudesta, suppareiden alkamisesta jo 3 pv aiemmin, lapsettomuushoidoista sekä siitä, ettei mulla raskausaikana ollut ollenkaan ollut mitään suppareita. Kaiken tän perusteella lääkäri päätti, että eiköhän tässä mennä kohta sektioon. Sektio, joka tehtiin, ei siis ollut varsinaisesti mikään kiireellinen sektio, mutta sellaiseksi se kai luokitellaan. Diagnoosi noin muutoin mulle oli primäärinen supistusheikkous. Terve poikavauva syntyi sitten leikkaussalissa sektiolla 26.12. ja sai apgarin pisteitä 9. Leikkauksen jälkeen olin itse heräämössä noin 2 h, jonka ajan poika isänsä hoivissa synnytyssalissa. Sieltä sitten lapsivuodeosastolle, jossa saatiin viimein perhehuone. Siellä asusteltiin 4 pv täysihoidossa. Mun sektiohaava oli yllättävän kipeä, joten kipulääkkeissä ei säästelty. Koko kokemus kaikkinensa oli ihan positiivinen; pahinta ehkä oli nuo sektiohaavasta aiheutuneet kovat kivut, jotka yllätti minut ensikertalaisena täysin. Sairaalan henkilökunnalle kyllä kiitokset hyvästä hoidosta ja etenkin isukille, joka joutui vauvaa lähes yksin hoitamaan ekat päivät. Nyt kotona ollessa olo on jo paljon parempi ja pystyn kohtuullisesti liikkumaankin. Eilen mm. ekaa kertaa ulkona - jee! Imetys on lähtenyt tosi hyvin käyntiin, tosin rinnanpäät on aika kovilla vauvan kovan ruokahalun takia. No, onneksi on keksitty sellainen vekotin kuin rintapumppu, joka onkin ollut kovassa käytössä...