Voisko joku selventää lapsettomalle...

Olen herännyt monta kuukautta 6 kertaa yössä, tarkoittaako se että tiedän mitä se tulisi olemaan lapsen kanssa?

Pistä siihen päälle se, että heräät kiljumiseen ja että kirkuu ne ajat kun olet hereillä niin tiedät mitä meillä oli.

 

Olen herännyt monta kuukautta 6 kertaa yössä, tarkoittaako se että tiedän mitä se tulisi olemaan lapsen kanssa?

Jaa-a, jäätkö makoilemaan sänkyyn vai puuhasteletko? Äitien yöheräilyihin sisältyy vaipanvaihtoa, hyssyttelyä ja imetystä/pullon antoa.

 

Moni ei voi nukkua päivällä koska sitten ei yöllä saakaan unta.

Luojan kiitos, itse voin nukkua vaikka alkuillasta menettämättä yönia ja voin nukahtaa vaikka sohvalle vauvan nukkuessa, vaikka tupa olisi täynnä kiljuvia kakaroita... omia kavereineen. Muuten en olisi selvinnyt viimeisestä vuodesta.

 

Olen herännyt monta kuukautta 6 kertaa yössä, tarkoittaako se että tiedän mitä se tulisi olemaan lapsen kanssa?

Jos samalla imetät ja toivut synnytyksestä - sinulla on esim todella alhainen hemoglobiini.

Totta. Synnyttäneillä omat vaivansa. Sektiomammoilla omansa. Mä tulin kotiin 83 hempparilla. Kovin piristävää.

 

Ilmeisesti olen siis jo aika lähellä sen tietämistä
Siskoni, kolmen lapsen äiti, ei kuitenkaan tiedä sitä koska häntä ei ole yksikään lapsistaan valvottanut kuin pari yötä.

 

Toisilla häiriintyy unirytmi helpommin siitä heräilystä. Ja voi olla sitä, että ei esimerkiksi yksinkertaisesti saa unta, vaikka on väsynyt. Mulla vauva-aika on ollut sellaista, että en ole saanut nukahdettua sen jälkeen, kun vauva on herättänyt syömään.

Samoin uniongelmat alkavat helposti kumuloitua, jos sattuu olemaan tietyn tyyppinen ihminen. Olen nukkunut viimeksi hyvin vuonna 2001, minulla voisi olla ja ehkä olisikin uniongelmia vaikka olisin lapsetonkin, mutta eihän se tietysti mitenkään edesauta se lasten heräily. Kyllä mä silti koen, että ensisijaisesti mun väsymys johtuu muista syistä.

Siitä arjen raskaudesta, josta jossain viestissä oli. Ei sitä aina näy muille se arjen kuormittavuus, oli lapsia tai ei. Mä tiedän, että esimerkiksi meidän keskimmäisen elämä ja sen vaatima hoidollisuus on monelle näyttänyt paljon helpommalta kuin mitä se on. Meillä ainakin harvemmin on ketään ollut mukana siinä arjessa, silloin kun taas sairastetaan, tai silloin kun jouduttiin päivystämään 24/7 sairaalassa. Eli ne muut ihmiset oli mukana siinä arjessa silloin kun se oli sitä helppoa ja vaivatonta, ei silloin kun kiljuu yöllä sängyssä tai oksentaa ruokiaan tai vaatii ihan jatkuvaa huomiota - koska niinä hetkinä ei todellakaan ole ollut resursseja ottaa siihen ketään ylimääräistä palloilemaan. Tiedän, että suurimmalla osalla on ihan perusterveitä lapsia, mutta heilläkin voi olla ja todennäköisesti onkin, paljon sellaista väsyttävää siinä arjessa, sellaista jossa muut eivät ole mukana. En mä lapsettomanakaan ketään siihen viereen ottanut pällistelemään, jos oli jotain raskasta meneillään.

 

Olen herännyt monta kuukautta 6 kertaa yössä, tarkoittaako se että tiedän mitä se tulisi olemaan lapsen kanssa?

Toisaalta nyt tään kuopuksen aiheuttaman yöheräilyn vuoksi luulen ymmärtäväni niitä joilla esim. joku kipu tai sairaus valvottaa vuodesta toiseen.

 

Jos kysyjä ei olisi ollut lapseton ihminen vaan vaikka äiti itsekin mutta mielenkiinnolla kysellyt niin ei hän olisi saanut tuollaisia vihaisia kommentteja niskaan. Jostain syystä äideillä on tapana kivittää lapsettomia. Miksi? Sen huomaa joka ketjusta, jossa lapseton kirjoittaa. Eivät kaikki ole omasta halustaan lapsettomiatai vihaa lapsia tai muuten jotain mikä uhkaa äitiyttä. Eikä ne teidän omatkaan kullannuput ole itsestäänselvyys, että pysyvät mukana elämässä tai se, että lisää lapsia tulisi. Tarvitseeko aina olla niin hyökkäävä?

Öh, aloitushan se tässä oli tarkoituksella ärsytysmielessä tehty...

No tuskinpa oli, kyllä se on aika valikoitunut kansanjoukko jotka tuosta aloituksesta ärsyyntyivät

Samaa mieltä nimim ihmettelen kanssa. Ja joo, ei tarvi tulla kysymään "onko sulla omia lapsia". Ei ole. ("ähäh, no sä et voi tietää mistään mitään!")

Vauvana sijoitettu lapsi meillä kyllä on.
...mun ei tulis mieleenkään valittaa kun vauva valvottaa, valittaa väsymyksestä. Monestakin syystä. Vauva ei ole osaansa itse valinnut, valvottakoon mua just niin paljon kuin tykkää.
Tasan tarkkaan tietoisesti on tämän lapsen vanhemmiksi ryhdytty, typeränähän mua pidettäisiin, jos valittaisin vauva-arjesta.

 

Ilmeisesti olen siis jo aika lähellä sen tietämistä
Siskoni, kolmen lapsen äiti, ei kuitenkaan tiedä sitä koska häntä ei ole yksikään lapsistaan valvottanut kuin pari yötä.

Esimerkki siitä että ei se äitiys tarkoita automaattisesti sitä, että tietää mitä se on kun ei nuku! Sen voi tietää joskus lapseton paremmin.

 

Olen herännyt monta kuukautta 6 kertaa yössä, tarkoittaako se että tiedän mitä se tulisi olemaan lapsen kanssa?

Tavallaan se on aika samanlaista, tavallaan ei Tarkoitan vaan sitä, että kun itse heräilee (minulla sama ongelma) se tuntuu edes hitusen lempeämmältä, paitsi jos herää johonkin ulkoiseen ärsykkeeseen. Tai siis tarkoitan sitä, että kun mä yöllä heräilen ja saan jäädä siihen sänkyyn, niin itse se herääminen ei tunnu niin kamalalta, kuin se että jos herään sikeästä unesta esim. jonkun huutamiseen tai muuhun kovaan meteliin.

Siinä seuraavan päivän väsymyksessä ei ole mun mielestä kuitenkaan eroa, varsinkin jos heräilee aina itsestään niin, että ei ehdi saada sitä sikeää unta riittävästi. On vaan kuitenkin vähän miellyttävämpi herätä yöllä "muuten vaan" kuin siihen että saa sydärin kun joku vaikka alkaa kiljua

Eli väsymys on vähintään sama, heräämistapa hieman armollisempi :xmas:

 

Kiitos metsänpeitto, voinkin sitten heittää vastakommentin jatkossa jos joku äiti sanoo etten voi tietää kuinka väsynyt voi olla.

 

Tämäkin otetaan varmaan kettuiluna, mutta ihmettelen että kun tässäkin ketjussa puhutaan väsymyksestä (jota lapseton ei tiedä, minä en ainakaan väitä tietäväni) ja miten ei varmasti silloin jaksa tehdä oikein mitään. Sitten kuitenkin täällä keskusteluissa on että miten lapsen kanssa voi tehdä ihan samaa kuin aina ennenkin eikä tarvitse harrastuksia lopettaa jne. Eikö tuossa ole vähän ristiriitaista? Sanotaan että se on vaativaa eikä saa nukuttua kunnolla pitkään aikaan ja lapsen tulo muutti aivan kaiken, ja sitten kuitenkin tehdään ihan samaa kuin ennenkin eikä se lapsi niin paljoa elämää muuta. Kumpi oikein pitää paikkansa? Se tuntuu joidenkin kohdalla riippuvan siitä mitä lapseton sanoo ensin, ja tarpeen tulleen kummalla tahansa kumotaan lapsettoman sanoma asia.

Tää on niin totta! Jos tänne palstalle eksyy lapseton nainen kyselemään, että kuinkakohan paljon elämä muuttuisi jos lapsen saisi jne. niin ketju täyttyy viesteistä, joissa vakuutellaan ettei se elämä meillä ainakaan muuttunut ja kaikkea voi tehdä niin kuin ennenkin. Mutta auta armias, jos lapseton ottaakin puheeksi esimerkiksi nyt tämän, mitä ap sanoi. Sitten onkin eri ääni kellossa eikä me lapsettomat tajuta mitään siitä, millaista elämä vauvan kanssa oikeasti on. Mutta meillehän juuri sanottiin, ettei mikään muutu...?

Ehdin piipahtamaan pikaisesti täällä, ja onpas tämä todellakin herättänyt keskustelua! Kyllä, juuri yllä kirjoitettu oli se syy, miksi tämän kysymyksen foorumille laitoin. Nämä asiat eivät todellakaan ole yksiselitteisiä .
Ja silti, senkin uhalla että olen typerä lapseton, niin uskallan väittää että asenne on se joka ratkaisee paljon. Ellei nyt sitten joku aivan mahdoton tilanne ole, vaikka että on totaalisen yksin vauvan kanssa.

Ja aloituksen tein siksi että oikeasti saisin vastauksia ja vähän keskusteluakin, en provomielessä, mutta ainahan porukkaa saa paremmin liikkeelle kun muotoilee kysymyksen nasevasti, eikö . Mutta ei ole ollut tarkoitus kuitenkaan neuvoa ketään, mitenpä sen edes tekisin.

Kiinnostavaa keskustelua. Jatkakaa, hyvät naiset!

 

Kiitos metsänpeitto, voinkin sitten heittää vastakommentin jatkossa jos joku äiti sanoo etten voi tietää kuinka väsynyt voi olla.

Jos ei ole kärsinyt oikeasti unihäiriöistä, niin voi olla todella vaikea ymmärtää sitä, että miksi joku toinen ei nuku vaikka ei ole "mitään syytä" heräillä :|

 

MÄ oon varmraan ihmetapaus, mutta mä en ole ollut väsynyt vauva-aikana. Esikoinen kun syntyi, mulla oli niin paljon energiaa, ettei koskaan ennen. Vauva nukkui mitä nukkui ja mä hääräsin ihan hulluna. En tarvinnut päivätorkkuja tms. vaikka vauva oli ekat 3kk tosi itkuinen.

Nyt kun esikoinen on jo 4v ja tyttö nyt 5kk, niin ei oo aikaa nukkua. Poika ei nuku enää päikkäreitä, mutta tyttö onneksi nukkuu kuin unelma. Ei valvota, nukkunut täydet yöt jo parikuisesta. Oon kyllä päässyt helpolla.

Mutta ymmärrän täysin äitejä jotka on väsyneitä. Kaverilla nyt 3,5vuotias lapsi joka on vauvasta asti ollut "hankala". Ei ole nukkunut kunnolla koskaan ja hereillä ollessaan ei hetkeäkään paikallaan. Tämä äiti on väsynyt. Ja syystä.

 

huomaa että oot lapseton ja parempi varmaan että lapsettomana pysytkin.

Stereotypioita lapsettomista? Ap kysyi asiallisesti ja silloin on syytä vastatakin asiallisesti. Itse olen lapseton MUTTA en ihmettelee tippaakaan univelkoja ja väsymystä...itselläkin pahoja univaikeuksia ollut , ei ne kaikki lapsettomatkaan nuku aina kunnon yöunia...

 

Ja silti, senkin uhalla että olen typerä lapseton, niin uskallan väittää että asenne on se joka ratkaisee paljon. Ellei nyt sitten joku aivan mahdoton tilanne ole, vaikka että on totaalisen yksin vauvan kanssa.

Asenne mutta myös tukiverkko on mun mielestä ne oleellisimmat. Poislukien tilanteet, jossa asenteesta ei ole mitään iloa, esim erityislapsi, koliikkia tms.

 

Jos ei ole kärsinyt oikeasti unihäiriöistä, niin voi olla todella vaikea ymmärtää sitä, että miksi joku toinen ei nuku vaikka ei ole "mitään syytä" heräillä :|

Niinpä!!! Saatan jopa arvata miltä äideistä tuntuu kun niitä neuvojia on... Kun käyt illalla liikkumassa niin kyllä se uni tulee! Lue kirjaa niin nukahdat! Ei kannata sängyssä maata, nouse ylös ja tee jotain niin sitten kyllä nukahdat! Jep. Kiva kun kerroit. *hakkaa päätään seinään*

 

Muuttaahan se lasten tulo kaiken. Matkat suunnitellaan lasten mukaan, missä on lapsiperheille sopivaa toimintaa. Ei silloin lähdetä kaupunkireissuille museoita enää kiertelemään jos pari uhmaikäistä on mukana. Ei silloin lähdetä ex-tempore miehen kanssa romanttiselle illalliselle enää (harvalla on lapsenvahti tarjolla yhtäkkiä). Ravintolaan mennään sinne missä on lasten leikkipaikka, etelässä valitaan hotelli jossa on lastenallas jne. Kyllä se vain muuttaa koko perheen toiminnan, vaikka oman harrastuksen saisikin pidettyä. Aivan turha sanoa että ihan samalla tavalla reissataan kuin ennenkin, kyllä se matkustaminenkin muuttuu toisenlaiseksi.

Miksi ei ihan yhtä lailla voi mennä museoihin? Lapset kasvaa siihen juttuun, jos niitä sinne pienestä asti viedään. Ei aina tartte olla puuhamaata ja lalalalandiaa. Aikuisethan ne valinnat loppujen lopuksi tekee! Ja museoitakin on hyvin, hyvin monenlaisia, ei kaikki ole kulttuurihistoriallisia missä on kamat vitriineissä.

 

No en mä tavalliseen museeon tai taidenäyttelyyn menisi parin uhmaikäisen kanssa, sen verran ajattelen niitä muita. Joku lelumuseo tai tällaiset erikseen tietysti. Mutta itse olen aina käynyt juuri näissä kulttuurihistoriallisissa museoissa ennen lapsia, nyt käyn niissä ilman lapsia.

 

Muuttaahan se lasten tulo kaiken. Matkat suunnitellaan lasten mukaan, missä on lapsiperheille sopivaa toimintaa. Ei silloin lähdetä kaupunkireissuille museoita enää kiertelemään jos pari uhmaikäistä on mukana. Ei silloin lähdetä ex-tempore miehen kanssa romanttiselle illalliselle enää (harvalla on lapsenvahti tarjolla yhtäkkiä). Ravintolaan mennään sinne missä on lasten leikkipaikka, etelässä valitaan hotelli jossa on lastenallas jne. Kyllä se vain muuttaa koko perheen toiminnan, vaikka oman harrastuksen saisikin pidettyä. Aivan turha sanoa että ihan samalla tavalla reissataan kuin ennenkin, kyllä se matkustaminenkin muuttuu toisenlaiseksi.

Miksi ei ihan yhtä lailla voi mennä museoihin? Lapset kasvaa siihen juttuun, jos niitä sinne pienestä asti viedään. Ei aina tartte olla puuhamaata ja lalalalandiaa. Aikuisethan ne valinnat loppujen lopuksi tekee! Ja museoitakin on hyvin, hyvin monenlaisia, ei kaikki ole kulttuurihistoriallisia missä on kamat vitriineissä.

Niin, lapset matkustaa sinne minne aikuisetkin. Toki taaperot on eri asia, mutta jos lapset on vaikka jo koulussa, niin miksei jotain muuta kuin tjääreborgin lastenallas? Luonnontieteelliset museot, tai vanhat linnat kiiinnostaa melkein jokaikistä tenavaa.

Muuten joku matkailu ei mun mielestä ole mikään yllättävä muutos lapsiperheen elämässä, tietysti kohteet suunnitellaan niin että jokainen perheenjäsen siellä viihtyy... mutta tarkoittaako se lasten viihtyminen aina jotain lalalalandiaa. Vähän niille vois sitä henkistäkin puolla tarjoilla, niistä kasvaa kuitenkin ihan ihmisiä.

 

Käsi sydämelle mammat, eikö kenelläkään ole asioita, joita ei lapsiperheen arjessa ole ymmärtänyt ennen oman lapsen saamista?

Minä en ole ymmärtänyt mm.sitä, miksi pieni vauva ei voi nukkua omassa sängyssään? Nyt ymmärrän, kun on oma lapsi. Nukkui viisi kuiseksi perhepedissä, kun muuten ei olisi kukaan muukaan nukkunut.

 

Olen ehkä siksi niin harmissani tästä, että kadotin esimerkiksi siskoni kokonaan sen jälkeen kun hän lisääntyi vanhalla iällä. On omistautunut lapselle TÄYSIN. Puhelimessa ollessamme puhuu enemmän tälle parin vuoden ikäiselle tytölleen kuin minulle. Ei pääse tapaamaan minua edes lähimpään kaupunkiin vaikka voisin sinne matkustaa (jonne hänellä on matkaa 20km ja minulla yli 400km), koska "lapsen kanssa on niin hankalaa". Olen ehdottanut tapaamista lapsen kanssa tai ilman (jälkimmäinen ei käy, kun mies ei koskaan jouda katsomaan tai vie lapsen äidilleen), autolla on kuulemma hankala ajaa lapsen kanssa, bussilla ei voi edes ajatella kun matkalla olisi yksi vaihto (?!). Omaan kotiinsa kyllä kutsuu. On tullut aikalailla sellainen pitäkää tunkkinne-olo, ja minulle on valjennut, että jos en itse kävisi heitä katsomassa, en olisi nähnyt siskoani ja lastakaan vuosiin. Ei puhu käytännössä mistään muusta kuin lapsesta, eikä ole edes suunnitellut töihinpaluuta. Mitä tapahtui ja miten saisin siskoni takaisin? En tiedä. Pahoittelut että kirjoitin asian vierestä, mutta koko tämän rallin seuraaminen on tehnyt ehkä minustakin vähän katkeran :/.

 

Ja silti, senkin uhalla että olen typerä lapseton, niin uskallan väittää että asenne on se joka ratkaisee paljon. Ellei nyt sitten joku aivan mahdoton tilanne ole, vaikka että on totaalisen yksin vauvan kanssa.

Asenne mutta myös tukiverkko on mun mielestä ne oleellisimmat. Poislukien tilanteet, jossa asenteesta ei ole mitään iloa, esim erityislapsi, koliikkia tms.

Musta asenteen lisäksi suuresti vaikuttavat:
- oma luontainen unentarve (onko se vaikka 5h/yö vai 9h/yö)
- hemoglobiini (monella on paha anemia synnytyksen jälkeen)
- nukkuuko vauva vai ei , ja miten paljon ja millaisissa pätkissä
- imetys (kuluttaa myös energiaa ja voimia)

 

Toki muutakin tehdään kuin lalalandiaa, mutta kyllä ne matkakohteet vain muuttuu lasten kanssa. Ja tarkoitan nyt pienempiä lapsia, sitten isompien kanssa on eri asia. Jokaisen tulisi viihtyä, ja harva lapsi viihtyy kaupungissa jossa kierrellään museoita ja taidenäyttelyitä. Ei me lasten kanssa kierrellä vain huvipuistoja sun muita, eläintarhoja ei koskaan. Käymme luonnossa patikoimassa ja myöskin niitä linnoja katsellaan jne. Kyllä se matkailu vain muuttuu lasten kanssa!

 

Ensinnäkin haluan kirjoittaa tähän, että kaikki lapset eivät valvota, toiset nukkuvat oikein hyvin. Ja jotkut lapset jopa ovat ihan hyvin sellaisessa rytmissä, että nukkuvat öisin, heräten vain yhden tai kaksi kertaa yössä syömään. Minulla oli tällainen lapsi. Päivisin nukkui huonommin, yleensä vain sylissä tai vaunuissa niiden ollessa liikkeessä eli jos olisin halunnut päivällä nukkua olisi tarvittu joku toinen vauvaa hoitamaan. Mutta kun ne äidin hormonit on sellaisia, että pitää hereillä, ei tullut uni yhtään jos anoppi haki vauvan vaunulenkille, yhtään en saanut nukuttua. Eikä muutenkaan haluttanut nukkua jos hetken sai 'omaa aikaa'. Mutta siltikin vauva-aika oli ihan mukavaa. Toisilla kun vauvat ei nuku niin suurin syy ehkä onkin sen valtavan univelan kertyminen jota ei koskaan pysty purkamaan millään nokosilla päivälläkään. Ja ystäviäni joilla on ollut yövalvomisia paljon, ovat tyyppejä, joilla on vahva unirytmi, joten eivät osaa nukkua päivällä. Itselleni on aivan sama mihin vuorokauden aikaan nukun, teenhän kolmivuorotyötäkin enkä silti kerrytä univelkaani.