Voisko joku selventää lapsettomalle...

Monien äitien asenne lapsettomia kohtaan on aivan pöyristyttävä! Kerta toisensa jälkeen en vain voi käsittää sitä.

Tämä asia menee kahteen suuntaan, kumpiki on toisilleen välillä järjettömiä ja päyristyttävää käytöstä on molemmissa leireissä. Kyllä minua joskus ketuttaa jos lapseton neuvoo minua lapsenkasvatuksessa, mutta olen pyrkiny vaan huumorilla ottamaan ne jutut =)

 

MInäkään en ymmärrä lapsettomien haukkumista. Vaikka itsekin olen äiti monelle! Olen saanut monta lahjaa ja olen heidän puolestaan surullinen, etteivät ole saaneet kokea tätä äitiyden onnea. Mieleenikään ei ole koskaan tullut kivittää niitä, joilla ei lapsia ole. Se ei ole syy lyödä jo lyötyä (tahattomasti lapsettomat). Kivittäkää ennemmin niitä rikollisia ym. Omasta tahdostaankaan oleva lapseton ei ole syyllinen mihinkään.

 

Monien äitien asenne lapsettomia kohtaan on aivan pöyristyttävä! Kerta toisensa jälkeen en vain voi käsittää sitä.

Tämä asia menee kahteen suuntaan, kumpiki on toisilleen välillä järjettömiä ja päyristyttävää käytöstä on molemmissa leireissä. Kyllä minua joskus ketuttaa jos lapseton neuvoo minua lapsenkasvatuksessa, mutta olen pyrkiny vaan huumorilla ottamaan ne jutut =)

Entä jos lapseton on ammattilainen? Ketuttaako silloinkin ja otat huumorilla vai uskotko ammattilaista? Jos lapseton antaa neuvon, onko se automaattisesti huono ja jos äiti antaa neuvon, se on hyvä? Miten se toinen äiti tietää sun lapsista enemmän kuin lapseton?

 

Kerrompa yhden lapsen kokemuksella, vaikka ap tuskin enää on linjoilla kettuilemassa.

Meidän vauva ei nuku päiväunia. Tai joo, jos lukuisat 45min maksimissaan pätkät lasketaan. Joten ei, en nuku päiväunia, joskus harvoin miehen tultua töistä torkahdan puoleksi tunniksi sohvalle. Yöunille vauva nukahtaa siinä 22-23, eka syöttö 1.30-03. Joskus jää ekalta syötöltä hereille parin tunnin ajaksi, toisinaan nukahtaa heti, jolloin syöttöjä 1-2 ennenkuin aamulla nousee 06. Usein nukkuu kahdet 45min pätkät vielä aamulla, mutta ehtii olla välissä niin kauan hereillä että minä en pysty enää nukahtamaan. Vauvan yöunien ajan kuuntelen sitä örinää ja ähinää, mitä nyt vauvat pitää. Olen onnekas jos vuorokauden aikana nukun yhden 3-4h pätkän, tätä sattuu noin kaksi kertaa viikossa. Yleensä nukun yössä 4-6 tuntia heräten välissä 1-3 kertaa. Tuttipulloa saati tuttia ei huoli, joten yöheräämisiä on turha sälyttää miehen kontolle, heräisi kyllä jos siitä olisi jotain apua.

Sitten päivisin täytyy jaksaa seurustella vauvan kanssa, vaihtaa vaippoja, vaunulenkkeillä jne... Että joo, kyllä se yksikin vauva voi väsyttää. Vaikka kuinka ajattelin sitä etukäteen, niin en siltikään jättänyt lastani "tekemättä", että mua saattaa hiukkasen väsyttää. Mutta, väsyneempi olisin jos heräämisen syy olisi joku muu, kummasti sitä jaksaa

 

No minä lapseton ihmetttelen muutakin.

1. Miksi jotkut äidit tekevät ihan tekemällä siitä lapsen tulemisesta jonkun helvetin ison ongelman? "Se on vähän vaikeaa lapsen kanssa, tiedäthän...?" Miksi? Ei ole ellet tee siitä sitä. Ja en nyt puhu mistään koliikki/allergia/vammaisuus-asioista.

2. Miksi valitetaan ettei mihinkään päästä, mutta kun tarjotaan apua niin vastaus on ollut "mutta pitäähän se olla vähän tutumpi paikka, ei nyt oikein...". Tutuksi voi tulla, kas!

3. Valitetaan miten raskasta vauvan kanssa on, minä en tässäkään perheessä nähnyt siinä vauva-arjessa mitään raskasta vaikka sivusta seurasin. Vauva veteli sikeitä minkä ehti, söi, nukkui, vähän kitisi, mutta kuulumiset olivat aina "kyllä on raskasta, kyllä on tekemistä, kyllä taas on vaikeeta" ja minä ihmettelen että mikä.

Juu mutta lapsetonhan ei vaan tajua . Kyllä sen raskauden sitten vasta tietää kun kokee.

 

Ei se ole sama asia nukkua yöllä monta tuntia putkeen kuin herätä monta kertaa yössä, yrittää nukahtaa uudestaan ja sitten päivällä ottaa unet. Siis jos lapsi suostuu päivällä nukkumaan pitempään kuin puoli tuntia. Pitäisi itsekin ehtiä nukahtaa silloin päivällä.

Mulla on kokemusta joten älä sä tule neuvomaan.

Wow! Joku on noussu väärällä jalalla Toinen kysyy asiallisesti ja täällä ruvetaan järkkäämään joukkolynkkausta. Ja ihan oikeasti, monien äitien puheista kyllä paistaa melkonen marttyyriasenne yövalvomisten suhteen. Eikös niihin pitäis osata varautua siinä vaiheessa kun sitä muksua ruvetaan tekemään?

Ai nukkumalla varastoon muutaman kuukauden ajan?

Musta et marttyyria saa vaan kerroin vain kuinka meillä oli. Mun mielestä ap nyt ei kovin asiallinen ollut vaan aivan selvästi häntä naurattaa äitien valituksen väsymyksestä. Karu totuus iskee hänellekin vielä vasten kasvoja jos saa lapsia.

 

Jos kysyjä ei olisi ollut lapseton ihminen vaan vaikka äiti itsekin mutta mielenkiinnolla kysellyt niin ei hän olisi saanut tuollaisia vihaisia kommentteja niskaan. Jostain syystä äideillä on tapana kivittää lapsettomia. Miksi? Sen huomaa joka ketjusta, jossa lapseton kirjoittaa. Eivät kaikki ole omasta halustaan lapsettomiatai vihaa lapsia tai muuten jotain mikä uhkaa äitiyttä. Eikä ne teidän omatkaan kullannuput ole itsestäänselvyys, että pysyvät mukana elämässä tai se, että lisää lapsia tulisi. Tarvitseeko aina olla niin hyökkäävä?

Öh, aloitushan se tässä oli tarkoituksella ärsytysmielessä tehty...

kyllä mutta jos ärsyttävän aloituksen olisi tehnyt äiti itsekin, joka olisi vaikkapa mainostanut omaa jaksamistaan ja arvostellut sitä etteivät toiset jaksa ei häntä olisi kivitetty noin kovilla sanoilla. Tämä sama kaava on aina, jos kirjoittaja mainitsee olevansa lapseton.

Aivan varmasti olisi kivitetty. Täällähän kivitetään aina kaikki.

 

Monien äitien asenne lapsettomia kohtaan on aivan pöyristyttävä! Kerta toisensa jälkeen en vain voi käsittää sitä.

Tämä asia menee kahteen suuntaan, kumpiki on toisilleen välillä järjettömiä ja päyristyttävää käytöstä on molemmissa leireissä. Kyllä minua joskus ketuttaa jos lapseton neuvoo minua lapsenkasvatuksessa, mutta olen pyrkiny vaan huumorilla ottamaan ne jutut =)

Entä jos lapseton on ammattilainen? Ketuttaako silloinkin ja otat huumorilla vai uskotko ammattilaista? Jos lapseton antaa neuvon, onko se automaattisesti huono ja jos äiti antaa neuvon, se on hyvä? Miten se toinen äiti tietää sun lapsista enemmän kuin lapseton?

No ammatilaiset on asia erikseen, ja voin kyllä sanoa perhepiiristä että kyllä ne ammattilaisten mielipiteet monesti muuttuu kun oma lapsi tulee, ja asia ei mene miten kirjoissa lukee.
No eihän se minun lapsesta tiedä mutta jos itse on kokenu saman asian niin on ns.vertaistuki. Miten lapseton voi tietää miltä tuntuu kun lapsi valvottaa. Se vertaistuki on paljon enempi kuin ne neuvot.

 

yönukkumisesta yhden asian.

Pienten vauvojen äidit on niiiin väsyneitä ja sillä oikein retostellaan mikä on vähän rasittavaa, itsehän ruljanssiin ryhtyy. Mutta pieni vauvahan nukkuu vuorokauden aikana 11-14 tuntia, eikö? Ok, se herää välillä, mutta eikö esim. päivällä voi vauvan nukkuessa paikata itsekin huonoksi jäänyttä yöunta ja ottaa torkkuja? Vai onko jotain kipuja tms. vielä synnytyksen jälkeen niin paljon, ettei se onnistu?

Jos on nukahtamisvaikeuksia, sitten ymmärrän väsymyksen kyllä. Mutta muutoin pohdin tuota nukkumista, että miten se univelka voi päästä kasvamaan niin suureksi jos on päivälläkin aikaa torkkuihin, kun ei tarvitse käydä töissä. Älkääkä väittäkö että kotitöihin menisi niin valtavan paljon enemmän aikaa vauvan kanssa, vaikka siitä siirtyisikin vauva-aikana hetkellisesti enemmän naiselle jos mies on töissä, en usko .

Lapsia kun on yleensä enemmän kuin yksi :headwall:

 

Elna, se on vain itsensä korostamista ja lapsen saaminen on parasta mitä tuollaiselle ihmiselle voi tapahtua. Onhan hän nyt ÄITI, jotain suurta ja ihmeellistä ja kaiken tulee pyöriä sen, hänen äitiytensä, ympärillä. Me olemme kaveriporukalla (kaikki äitejä) ihmetelleet ihan samaa asiaa, ei tuo ole siis pelkkä lapsettomien ihmetyksen aihe. Yksi kaveri raskaana ollessaan ihmetteli että mikä siinä lapsen saamisessa oikeasti on niin vaikeaa kun kaupassa käyntikin on järjetön ongelma, totesi etteihän hän tiedä tuleeko hänestä itse samanlainen. No, ei tullut. Mutta lapsettomana tuollaisen kysymyksen esittäminen on näille äideille punainen vaate.

 

No minä lapseton ihmetttelen muutakin.

1. Miksi jotkut äidit tekevät ihan tekemällä siitä lapsen tulemisesta jonkun helvetin ison ongelman? "Se on vähän vaikeaa lapsen kanssa, tiedäthän...?" Miksi? Ei ole ellet tee siitä sitä. Ja en nyt puhu mistään koliikki/allergia/vammaisuus-asioista.

2. Miksi valitetaan ettei mihinkään päästä, mutta kun tarjotaan apua niin vastaus on ollut "mutta pitäähän se olla vähän tutumpi paikka, ei nyt oikein...". Tutuksi voi tulla, kas!

3. Valitetaan miten raskasta vauvan kanssa on, minä en tässäkään perheessä nähnyt siinä vauva-arjessa mitään raskasta vaikka sivusta seurasin. Vauva veteli sikeitä minkä ehti, söi, nukkui, vähän kitisi, mutta kuulumiset olivat aina "kyllä on raskasta, kyllä on tekemistä, kyllä taas on vaikeeta" ja minä ihmettelen että mikä.

Juu mutta lapsetonhan ei vaan tajua . Kyllä sen raskauden sitten vasta tietää kun kokee.

Olitko koko ajan läsnä perheen elämässä?

Lapseton ei muuten todella tajua mitä se on jos ei ole sitä itse kokenut. En mäkään sitä todellisuutta tiennyt kunnolla ennen kuin sain oman lapsen enkä koskaan väittänyt lapsettomana tietäväni paremmin näistä jutuista kuin joku lapsen saanut.

 

Ajattele ap., vaikka minä olen lapseton niin tiedän vastauksen tähän . Katos kun ne vauvat heräävät ja nukkuvat epäsäännöllisesti. Siinä se. Ai niin, on erilaisia vauvoja.
No niin eihän tähän nyt mitään ydinfysiikan osaamista tarvittukaan eikä mikään äitejä vastaamaan.

 

Elna, näin on. Ei sitä voi kuvitella ellei itse koe, näin se vaan on. Ja vaikka itse seuraa pari päivää vierestä ja toteaa kaiken olevan helppoa, niin se ei välttämättä sille tunnu siitä äidistä (ja isästä) joka on valvonut pari vuotta. Itse ainakin koen asiat tuplasti vaikeampana väsyneenä, kuin kunnon yöunien jälkeen. Aamulla on toisinaan ihan hakattu olo, kun on tuntikausia kannellut vauvaa sylissään (huutaa jos laskee maate). Sitäpaitsi mut ainakin yllätti vaativuudellaan se miten paljon tosiaan on vauvassa kiinni. Itse en pääse mihinkään ilman vauvaa, kun ei sitä pulloa huoli, joten mun meijerien perässä kulkee. En tykkää imettää julkisesti, joten se nyt vaan rajoittaa kulkemista. Mutta tää nyt on tätä aikaa, jo muutaman kuukauden päästä helpottaa, enkä mä näe mitään syytä valittaa siitä. Toki odotan että olen vielä joskus muutakin kuin vauvan jatke, mutta tosiaan, tää nyt on tätä.

 

Ei se ole sama asia nukkua yöllä monta tuntia putkeen kuin herätä monta kertaa yössä, yrittää nukahtaa uudestaan ja sitten päivällä ottaa unet. Siis jos lapsi suostuu päivällä nukkumaan pitempään kuin puoli tuntia. Pitäisi itsekin ehtiä nukahtaa silloin päivällä.

Mulla on kokemusta joten älä sä tule neuvomaan.

Wow! Joku on noussu väärällä jalalla Toinen kysyy asiallisesti ja täällä ruvetaan järkkäämään joukkolynkkausta. Ja ihan oikeasti, monien äitien puheista kyllä paistaa melkonen marttyyriasenne yövalvomisten suhteen. Eikös niihin pitäis osata varautua siinä vaiheessa kun sitä muksua ruvetaan tekemään?

Ai nukkumalla varastoon muutaman kuukauden ajan?

Musta et marttyyria saa vaan kerroin vain kuinka meillä oli. Mun mielestä ap nyt ei kovin asiallinen ollut vaan aivan selvästi häntä naurattaa äitien valituksen väsymyksestä. Karu totuus iskee hänellekin vielä vasten kasvoja jos saa lapsia.

Niin ja Tirsku sähän olet lapseton. Mitä sä luulet todellisuudesta tietäväsi?

 

No ammatilaiset on asia erikseen, ja voin kyllä sanoa perhepiiristä että kyllä ne ammattilaisten mielipiteet monesti muuttuu kun oma lapsi tulee, ja asia ei mene miten kirjoissa lukee.
No eihän se minun lapsesta tiedä mutta jos itse on kokenu saman asian niin on ns.vertaistuki. Miten lapseton voi tietää miltä tuntuu kun lapsi valvottaa. Se vertaistuki on paljon enempi kuin ne neuvot.

Eihän toinen äitikään voi tietää miltä susta tuntuu kun lapsi valvottaa. Ja tarkoitin tuossa ihan neuvoja. Jos on asia jota äiti ei ole kokenut, ja antaa neuvon toiselle äidille, onko se neuvo eriarvoinen kuin jos sen antaa lapseton? Kumpikaan ei siis ole asiaa kokenut ja antaa sulle neuvon lapsiin liittyen, kumpaa uskot ennemmin; lapsetonta vai äitiä?

 

Niin ja Tirsku sähän olet lapseton. Mitä sä luulet todellisuudesta tietäväsi?

Malliesimerkki suhtautumisesta lapsettomaan. Ei tiedä yhtään mistään mitään, mutta kun on lapsia niin sitten vasta tietää yleensäkään mistään mitään. Newsflash; ei äitinä tiedä yhtään sen enempää todellisuudesta.

 

No minä lapseton ihmetttelen muutakin.

1. Miksi jotkut äidit tekevät ihan tekemällä siitä lapsen tulemisesta jonkun helvetin ison ongelman? "Se on vähän vaikeaa lapsen kanssa, tiedäthän...?" Miksi? Ei ole ellet tee siitä sitä. Ja en nyt puhu mistään koliikki/allergia/vammaisuus-asioista.

2. Miksi valitetaan ettei mihinkään päästä, mutta kun tarjotaan apua niin vastaus on ollut "mutta pitäähän se olla vähän tutumpi paikka, ei nyt oikein...". Tutuksi voi tulla, kas!

3. Valitetaan miten raskasta vauvan kanssa on, minä en tässäkään perheessä nähnyt siinä vauva-arjessa mitään raskasta vaikka sivusta seurasin. Vauva veteli sikeitä minkä ehti, söi, nukkui, vähän kitisi, mutta kuulumiset olivat aina "kyllä on raskasta, kyllä on tekemistä, kyllä taas on vaikeeta" ja minä ihmettelen että mikä.

Juu mutta lapsetonhan ei vaan tajua . Kyllä sen raskauden sitten vasta tietää kun kokee.

Olitko koko ajan läsnä perheen elämässä?

Lapseton ei muuten todella tajua mitä se on jos ei ole sitä itse kokenut. En mäkään sitä todellisuutta tiennyt kunnolla ennen kuin sain oman lapsen enkä koskaan väittänyt lapsettomana tietäväni paremmin näistä jutuista kuin joku lapsen saanut.

Se on hyvin jännittävä juttu, ettei voi sanoa, että ehkä se äiti on tyhjästä marisija, kyllähän sellaisia ihmisiä on. Mutta ei koskaan äiti ole sitä. Lapsi on mm. nukkuvat alusta lähtien yöt läpeensä ja edelleen äitiä väsyttää ja lapsi on vaikea.

 

No minä lapseton ihmetttelen muutakin.

1. Miksi jotkut äidit tekevät ihan tekemällä siitä lapsen tulemisesta jonkun helvetin ison ongelman? "Se on vähän vaikeaa lapsen kanssa, tiedäthän...?" Miksi? Ei ole ellet tee siitä sitä. Ja en nyt puhu mistään koliikki/allergia/vammaisuus-asioista.

2. Miksi valitetaan ettei mihinkään päästä, mutta kun tarjotaan apua niin vastaus on ollut "mutta pitäähän se olla vähän tutumpi paikka, ei nyt oikein...". Tutuksi voi tulla, kas!

3. Valitetaan miten raskasta vauvan kanssa on, minä en tässäkään perheessä nähnyt siinä vauva-arjessa mitään raskasta vaikka sivusta seurasin. Vauva veteli sikeitä minkä ehti, söi, nukkui, vähän kitisi, mutta kuulumiset olivat aina "kyllä on raskasta, kyllä on tekemistä, kyllä taas on vaikeeta" ja minä ihmettelen että mikä.

Juu mutta lapsetonhan ei vaan tajua . Kyllä sen raskauden sitten vasta tietää kun kokee.

Varmasti osa äideistä valittaa ihan turhaan, ja jonkun toiseen korvaan monen valitus voi tuntua turhalta jos oma elämäntilanne on eri. Esim,jos töistä valittaa työtön ajattelee että ois nyt onnellinen kun niitä töitä on, kun taas sillä valittajalla voi olla hirveä stressi. Lapseton valittaa, vanhemmat valittaa, kaikki valittaa joskus.
Mutta tottakai joskus turhaaki valitusta on.
Yleistää emme silti voi =)

 

Niin ja Tirsku sähän olet lapseton. Mitä sä luulet todellisuudesta tietäväsi?

Malliesimerkki suhtautumisesta lapsettomaan. Ei tiedä yhtään mistään mitään, mutta kun on lapsia niin sitten vasta tietää yleensäkään mistään mitään. Newsflash; ei äitinä tiedä yhtään sen enempää todellisuudesta.

Kyllä äitinä tasan tarkkaan tietää enemmän siitä vanhemmuuden todellisuudesta ja tietää mitä se vauvan kanssa eläminen on. Lapseton ei sitä voi kunnolla käsittää.

Mä kirjoitin jo tuonne aiemmin, että en mä ainakaan lapsettomana luullut tietäväni enemmän kuin vanhemmat ja mennyt heitä neuvomaan. Jotkut kun tajuavat, että lapsettomana sitä totuuttaa ei tiedä vaan se pitää itse kokea, että tietää miten asiat ovat.

 

No minä lapseton ihmetttelen muutakin.

1. Miksi jotkut äidit tekevät ihan tekemällä siitä lapsen tulemisesta jonkun helvetin ison ongelman? "Se on vähän vaikeaa lapsen kanssa, tiedäthän...?" Miksi? Ei ole ellet tee siitä sitä. Ja en nyt puhu mistään koliikki/allergia/vammaisuus-asioista.

2. Miksi valitetaan ettei mihinkään päästä, mutta kun tarjotaan apua niin vastaus on ollut "mutta pitäähän se olla vähän tutumpi paikka, ei nyt oikein...". Tutuksi voi tulla, kas!

3. Valitetaan miten raskasta vauvan kanssa on, minä en tässäkään perheessä nähnyt siinä vauva-arjessa mitään raskasta vaikka sivusta seurasin. Vauva veteli sikeitä minkä ehti, söi, nukkui, vähän kitisi, mutta kuulumiset olivat aina "kyllä on raskasta, kyllä on tekemistä, kyllä taas on vaikeeta" ja minä ihmettelen että mikä.

Juu mutta lapsetonhan ei vaan tajua . Kyllä sen raskauden sitten vasta tietää kun kokee.

Tässä taas malliesimerkki siitä, mitä minä äitinä en tajua. Että täysin eri elämäntilanteessa oleva ihminen luulee että hän voisi mitenkään ymmärtää. Mutta turha sitä on täällä palstoilla jankata. Ei sitä usko kukaan ennen kuin itse kokee. En uskonut minäkään.

 

Elna, näin on. Ei sitä voi kuvitella ellei itse koe, näin se vaan on. Ja vaikka itse seuraa pari päivää vierestä ja toteaa kaiken olevan helppoa, niin se ei välttämättä sille tunnu siitä äidistä (ja isästä) joka on valvonut pari vuotta.

No, tässä tapauksessa ei kyllä oltu valvottu monia vuosia.

 

Tämäkin otetaan varmaan kettuiluna, mutta ihmettelen että kun tässäkin ketjussa puhutaan väsymyksestä (jota lapseton ei tiedä, minä en ainakaan väitä tietäväni) ja miten ei varmasti silloin jaksa tehdä oikein mitään. Sitten kuitenkin täällä keskusteluissa on että miten lapsen kanssa voi tehdä ihan samaa kuin aina ennenkin eikä tarvitse harrastuksia lopettaa jne. Eikö tuossa ole vähän ristiriitaista? Sanotaan että se on vaativaa eikä saa nukuttua kunnolla pitkään aikaan ja lapsen tulo muutti aivan kaiken, ja sitten kuitenkin tehdään ihan samaa kuin ennenkin eikä se lapsi niin paljoa elämää muuta. Kumpi oikein pitää paikkansa? Se tuntuu joidenkin kohdalla riippuvan siitä mitä lapseton sanoo ensin, ja tarpeen tulleen kummalla tahansa kumotaan lapsettoman sanoma asia.

 

No minä lapseton ihmetttelen muutakin.

1. Miksi jotkut äidit tekevät ihan tekemällä siitä lapsen tulemisesta jonkun helvetin ison ongelman? "Se on vähän vaikeaa lapsen kanssa, tiedäthän...?" Miksi? Ei ole ellet tee siitä sitä. Ja en nyt puhu mistään koliikki/allergia/vammaisuus-asioista.

2. Miksi valitetaan ettei mihinkään päästä, mutta kun tarjotaan apua niin vastaus on ollut "mutta pitäähän se olla vähän tutumpi paikka, ei nyt oikein...". Tutuksi voi tulla, kas!

3. Valitetaan miten raskasta vauvan kanssa on, minä en tässäkään perheessä nähnyt siinä vauva-arjessa mitään raskasta vaikka sivusta seurasin. Vauva veteli sikeitä minkä ehti, söi, nukkui, vähän kitisi, mutta kuulumiset olivat aina "kyllä on raskasta, kyllä on tekemistä, kyllä taas on vaikeeta" ja minä ihmettelen että mikä.

Juu mutta lapsetonhan ei vaan tajua . Kyllä sen raskauden sitten vasta tietää kun kokee.

Tässä taas malliesimerkki siitä, mitä minä äitinä en tajua. Että täysin eri elämäntilanteessa oleva ihminen luulee että hän voisi mitenkään ymmärtää. Mutta turha sitä on täällä palstoilla jankata. Ei sitä usko kukaan ennen kuin itse kokee. En uskonut minäkään.

Mutta jos sä nyt ihan kaikkitietävänä äitinä mietit tilannetta. Että vanhemmat valittavat elämän raskautta ja miten lapsi sitä ja tätä, vanhemmat tuntuvat hyvin stressaantuneilta sekä valittavat että kun ei ole hoitopaikkaa. Sitten tulee ehdotus, että hoitopaikka olisi. Mutta sitten löytyykin kymmenen syytä, miksi se ei vaan onnnistu. Ja valitus jatkuu.
Niin miten hemmetissä sinä näet tämän asian, että juu ihan ok tilanne ja ymmärrettävää käytöstä vanhemmilta?

 

Sohaisit ampiaispesää pahemman kerran Mä muistan nuo samat ajatukset lapsettomuusajalta. Varsinkin kun itse olisi antanut mitä tahansa, että saisi kokea ne niiiiin kamalat yösyötöt.

Meidän lapsi nukkui ihana pienenä vauvanakin öisin yhtäjakoiset 6h. Mutta päivällä nukateli tissille yms, muttei varsinaisesti nukkunut jollei vaunut liikkuneet. Eli olin koko ajan vauvassa kiinni. Omaa aikaa ei ollut. Ei edes sen verran, että olisin päässyt vessaan tai suihkuun, ilman että kuuluu kiljuminen joka jatkui tuntikausia vaikka lasta kannettiinkin. Imetysajan kestää vielä jotenkin kun hormoonit auttavat jaksamaan.

Kun koliikki helpotti niin meidän perheessä olikin helppoa puolisen vuotta. Kun lapsi alkoi opetella liikkumaan niin se tuli uniin. Tämä tarkoitti sitä, että lapsi heräsi liikenhdintäänsä noin 5 kertaa yössä eikä nukahtanut uudelleen ilman, että aikuinen nousi sanomaan, että kaikki hyvin, tai sitten piti antaa maito.

Kokeileppa nukkua viikkokin niin, että laitat kellon tunnin välein soimaan.Mieti sitten millaista on elää siinä mielentilassa vuosi. Vaikka nukuttiin vuorotellen korvatulppien kanssa toisessa huoneessa niin huuto kuuluu kyllä. Ja tunneside lapseen on niin voimakas, että sitä haluaa olla paikalla jos lapsella on paha olla.

Tätä jatkui noin 1.5v asti. Se oli siedettävää kun ei tarvinnut käydä töissä. Onneksi oli vain yksi lapsi. Silloin voi nukkua kun laspi nukkuu, mutta se tarkoittaa sitä, ettei ole omaa aikaa koskaan. Sen jälkeen alkoi sairastelukierre, joka kesti puoli vuotta. Sairas lapsi, ainakin meidän, voi heräillä jopa vertin välein vaikka nenä olisi pumattu täyteen Nasolinia ja kipulääkkeet annettu. Käytiin miehen kanssa vuorotellen töissä ja toinen hoiti sairasta lasta kotona. Mutta mä en ainakaan saanut mitään aikaiseksi. Nautin vain siitä miten helppoa on käydä töissä.

Mutta kun olin valvonut vuoden, josta puoli vuotta käynyt töissä niin olin sairaalakunnossa. Sairaalaa ei tarvittu kun mummo ja vaari ottivat lapsen muutamaksi yöksi. Mutta vuoden univelkaa ei nukuta parissa yössä, toki sitä voi helpottaa.

 

Moni ei voi nukkua päivällä koska sitten ei yöllä saakaan unta.