Voisko joku selventää lapsettomalle...

No minä lapseton ihmetttelen muutakin.

1. Miksi jotkut äidit tekevät ihan tekemällä siitä lapsen tulemisesta jonkun helvetin ison ongelman? "Se on vähän vaikeaa lapsen kanssa, tiedäthän...?" Miksi? Ei ole ellet tee siitä sitä. Ja en nyt puhu mistään koliikki/allergia/vammaisuus-asioista.

2. Miksi valitetaan ettei mihinkään päästä, mutta kun tarjotaan apua niin vastaus on ollut "mutta pitäähän se olla vähän tutumpi paikka, ei nyt oikein...". Tutuksi voi tulla, kas!

3. Valitetaan miten raskasta vauvan kanssa on, minä en tässäkään perheessä nähnyt siinä vauva-arjessa mitään raskasta vaikka sivusta seurasin. Vauva veteli sikeitä minkä ehti, söi, nukkui, vähän kitisi, mutta kuulumiset olivat aina "kyllä on raskasta, kyllä on tekemistä, kyllä taas on vaikeeta" ja minä ihmettelen että mikä.

Juu mutta lapsetonhan ei vaan tajua . Kyllä sen raskauden sitten vasta tietää kun kokee.

Tässä taas malliesimerkki siitä, mitä minä äitinä en tajua. Että täysin eri elämäntilanteessa oleva ihminen luulee että hän voisi mitenkään ymmärtää. Mutta turha sitä on täällä palstoilla jankata. Ei sitä usko kukaan ennen kuin itse kokee. En uskonut minäkään.

Mutta jos sä nyt ihan kaikkitietävänä äitinä mietit tilannetta. Että vanhemmat valittavat elämän raskautta ja miten lapsi sitä ja tätä, vanhemmat tuntuvat hyvin stressaantuneilta sekä valittavat että kun ei ole hoitopaikkaa. Sitten tulee ehdotus, että hoitopaikka olisi. Mutta sitten löytyykin kymmenen syytä, miksi se ei vaan onnnistu. Ja valitus jatkuu.
Niin miten hemmetissä sinä näet tämän asian, että juu ihan ok tilanne ja ymmärrettävää käytöstä vanhemmilta?

Hassuun saumaan tuli tämä keskustelu. Näin eilen ulkomailla asuvaa siskoani pitkästä aikaa. Saimme lapset aika vanhoilla päivillä ja ihmeteltiin tuota aivan samaa. Naurettiin eilen kippurassa meidän lentäville lauseille "MUN elämää ei lapset muuta!!!! MÄ AINAKIN jätän vauvan hoitoon naapurin Pirkolle.

 

Jotkut äidit nyt vaan hössöttää pelkästä hössöttämisen ja valittamisen ilosta. Yhdellä tutulla oli aivan terve vauva ja mies, lisäksi molemmat isovanhemmat asuvat lähellä. Eli viisi aikuista itsensä lisäksi, joille antaa lapsi hoitoon. Silti kaikki oli niin raskasta ja kamalaa ja suihkussa ei ehdi käymään yms.
Samaan aikaan toinen kaveri, kahden lapsen yh, jolla ei isovanhempia lähellä hoisi lapsensa ihan valittamatta.
Eli on pitkälti asennekysymys.

 

No ammatilaiset on asia erikseen, ja voin kyllä sanoa perhepiiristä että kyllä ne ammattilaisten mielipiteet monesti muuttuu kun oma lapsi tulee, ja asia ei mene miten kirjoissa lukee.
No eihän se minun lapsesta tiedä mutta jos itse on kokenu saman asian niin on ns.vertaistuki. Miten lapseton voi tietää miltä tuntuu kun lapsi valvottaa. Se vertaistuki on paljon enempi kuin ne neuvot.

Eihän toinen äitikään voi tietää miltä susta tuntuu kun lapsi valvottaa. Ja tarkoitin tuossa ihan neuvoja. Jos on asia jota äiti ei ole kokenut, ja antaa neuvon toiselle äidille, onko se neuvo eriarvoinen kuin jos sen antaa lapseton? Kumpikaan ei siis ole asiaa kokenut ja antaa sulle neuvon lapsiin liittyen, kumpaa uskot ennemmin; lapsetonta vai äitiä?

Siinä vaiheessa en varmasti kummastakaan hae sitä vertaistukea, mutta neuvoa voi aina koettaa oli lapseton tai ei.
Mutta joskus lapsettomien kavereiden neuvot on vähä kaukaa haettu, varsinki kun osa lapsettomista ei tiedä lapsen kehityksestä ja mihin se on kypsä.
En minäkään tienny aikoinaan, ei silloin vauva-ajata ottanu huvin vuoksi selvää, vasta kun oma lapsi oli suunnitteilla.
Mutta moni lapseton joilla on lähipiirissä paljon lapsia ja hoitavat lapsia ovat oikeasti hyviä lasten kanssa ja he ovat monesti nähny ne kiukut ja syömisongelmat jne, yksi ystäväni on paljon hoitanu sisarustensa lapsia, kesäisin lähes päivittäin, hänellä on monesti hyviä ideoita ongelmiin mutta harvemmin hän neuvoo ellei kysy.

 

Jotkut äidit nyt vaan hössöttää pelkästä hössöttämisen ja valittamisen ilosta. Yhdellä tutulla oli aivan terve vauva ja mies, lisäksi molemmat isovanhemmat asuvat lähellä. Eli viisi aikuista itsensä lisäksi, joille antaa lapsi hoitoon. Silti kaikki oli niin raskasta ja kamalaa ja suihkussa ei ehdi käymään yms.
Samaan aikaan toinen kaveri, kahden lapsen yh, jolla ei isovanhempia lähellä hoisi lapsensa ihan valittamatta.
Eli on pitkälti asennekysymys.

Vanhemmat ovat erilaisia, isovanhemmat ovat erilaisia ja lapset ovat erilaisia. Jättäminen ei ole ihan helppoa kaikissa tilanteissa. Itselläni on ollut vauva, jota ei voi jättää hetkeksikään. Oman ajan menetystä ei vain voi ymmärtää ennen kuin sen kokee.

Minulla on syvä kunnioitus yksinhuoltajia kohtaan. En todellakaan tiedä miten selviäisin yksinhuoltajana.

 

Tämäkin otetaan varmaan kettuiluna, mutta ihmettelen että kun tässäkin ketjussa puhutaan väsymyksestä (jota lapseton ei tiedä, minä en ainakaan väitä tietäväni) ja miten ei varmasti silloin jaksa tehdä oikein mitään. Sitten kuitenkin täällä keskusteluissa on että miten lapsen kanssa voi tehdä ihan samaa kuin aina ennenkin eikä tarvitse harrastuksia lopettaa jne. Eikö tuossa ole vähän ristiriitaista? Sanotaan että se on vaativaa eikä saa nukuttua kunnolla pitkään aikaan ja lapsen tulo muutti aivan kaiken, ja sitten kuitenkin tehdään ihan samaa kuin ennenkin eikä se lapsi niin paljoa elämää muuta. Kumpi oikein pitää paikkansa? Se tuntuu joidenkin kohdalla riippuvan siitä mitä lapseton sanoo ensin, ja tarpeen tulleen kummalla tahansa kumotaan lapsettoman sanoma asia.

Tää on niin totta! Jos tänne palstalle eksyy lapseton nainen kyselemään, että kuinkakohan paljon elämä muuttuisi jos lapsen saisi jne. niin ketju täyttyy viesteistä, joissa vakuutellaan ettei se elämä meillä ainakaan muuttunut ja kaikkea voi tehdä niin kuin ennenkin. Mutta auta armias, jos lapseton ottaakin puheeksi esimerkiksi nyt tämän, mitä ap sanoi. Sitten onkin eri ääni kellossa eikä me lapsettomat tajuta mitään siitä, millaista elämä vauvan kanssa oikeasti on. Mutta meillehän juuri sanottiin, ettei mikään muutu...?

 

On eri asia hössöttää ja tehdä kauhea numero jokaikisestä asiasta kuin vain todeta, että yöherätykset väsyttävät. Ja että vauvat ja äidit ovat erilaisia tuossa nukkumisasiassa. Jotkut aikuiset pärjäävät hyvin vähällä unella, toiset ei. Ja sitä ei pysty juuri mihinkään muuttamaan, koska jokaisella on oma luontainen unentarpeensa.

Vanha kidutuskeino tosiaan on olla päästämättä ihmistä vajoamaan syvään uneen. Ja monet ovat varmaan tällä palstallakin lukeneet niitä juttuja, mitä kummaa on tullut tehtyä väsyneenä. Että ei se ihan tuulestatemmattua ole, että joillakin nuppi menee oikeasti sekaisin kuukausia jatkuneista yöherätyksistä. Ihan ilman marttyyriasennetta, liioittelematta ja valittamatta joka pikkuasiasta.

 

Mä koen kohdallani, että paitsi valvomisesta, tuoreen äidin väsymys juontaa myös koko elämäntilanteen suuresta muutoksesta; oma aika loppuu kuin seinään. Sinne vessaan tai suihkuunkaan ei välttämättä enää pääse silloin kun itse haluaisi, kaikessa on ajateltava ensin vauvaa. Jo pelkkä rentoutuminen on vaikeaa, kun kokee vauvan hengen ja elossa säilymisen olevan omilla harteilla. Ähinöitä, tuhinoita ja kitinöitä kuuntelee unenkin läpi niin, että syvään uneen vaipuminen on siksikin melkein mahdotonta.

Ja jos mietit miksei isä auta - kyllähän se yrittää. Meillä vaan kumpikaan lapsista ei ole pulloa huolinut, eikä mies ole herännyt kuin isoon itkuun. Yösavotat ovat pakosta olleet heiniäni. Jossakin vaiheessa totesin, että ehkä toisen on parempikin saada nukkua yönsä hyvin, onpahan sitten edes yksi "täysijärkinen" talossa

 

Tämäkin otetaan varmaan kettuiluna, mutta ihmettelen että kun tässäkin ketjussa puhutaan väsymyksestä (jota lapseton ei tiedä, minä en ainakaan väitä tietäväni) ja miten ei varmasti silloin jaksa tehdä oikein mitään. Sitten kuitenkin täällä keskusteluissa on että miten lapsen kanssa voi tehdä ihan samaa kuin aina ennenkin eikä tarvitse harrastuksia lopettaa jne. Eikö tuossa ole vähän ristiriitaista? Sanotaan että se on vaativaa eikä saa nukuttua kunnolla pitkään aikaan ja lapsen tulo muutti aivan kaiken, ja sitten kuitenkin tehdään ihan samaa kuin ennenkin eikä se lapsi niin paljoa elämää muuta. Kumpi oikein pitää paikkansa? Se tuntuu joidenkin kohdalla riippuvan siitä mitä lapseton sanoo ensin, ja tarpeen tulleen kummalla tahansa kumotaan lapsettoman sanoma asia.

Tää on niin totta! Jos tänne palstalle eksyy lapseton nainen kyselemään, että kuinkakohan paljon elämä muuttuisi jos lapsen saisi jne. niin ketju täyttyy viesteistä, joissa vakuutellaan ettei se elämä meillä ainakaan muuttunut ja kaikkea voi tehdä niin kuin ennenkin. Mutta auta armias, jos lapseton ottaakin puheeksi esimerkiksi nyt tämän, mitä ap sanoi. Sitten onkin eri ääni kellossa eikä me lapsettomat tajuta mitään siitä, millaista elämä vauvan kanssa oikeasti on. Mutta meillehän juuri sanottiin, ettei mikään muutu...?

En mä ole nähnyt yhtään ketjua, jossa sanottaisiin ettei elämä muutu. Kaikki muuttuu. Harrastuksistaan voi ja mielestäni kannattaa pitää kiinni.
Mä ymmärrän tuon asenteen kuitenkin hyvin. Minulle lapsettomuus ei ollut valinta vaan kärsimystä. Ketutti ihmisten ruikutukset. Jälkeenpäin ajattelen, että olisimpa ollut tarpeeksi iso ihminen avaamaan mieleni ja yrittää ymmärtää.

 

Huhhuh, mitä lapsettomien lynkkaamista tämä ketju. Itse en nähnyt ap:n aloitusta mitenkään provoavana tai pahana.

Vaikka vauva onkin äidissä kiinni 24/7 niin.. missä teidän puolisonne ovat? Ei mitään vuorottelunukkumissysteemejä?

 

On eri asia hössöttää ja tehdä kauhea numero jokaikisestä asiasta kuin vain todeta, että yöherätykset väsyttävät. Ja että vauvat ja äidit ovat erilaisia tuossa nukkumisasiassa. Jotkut aikuiset pärjäävät hyvin vähällä unella, toiset ei. Ja sitä ei pysty juuri mihinkään muuttamaan, koska jokaisella on oma luontainen unentarpeensa.

Vanha kidutuskeino tosiaan on olla päästämättä ihmistä vajoamaan syvään uneen. Ja monet ovat varmaan tällä palstallakin lukeneet niitä juttuja, mitä kummaa on tullut tehtyä väsyneenä. Että ei se ihan tuulestatemmattua ole, että joillakin nuppi menee oikeasti sekaisin kuukausia jatkuneista yöherätyksistä. Ihan ilman marttyyriasennetta, liioittelematta ja valittamatta joka pikkuasiasta.

Aivan.
Toistaalta: ainakin ystvilleen ja läheisilleen haluaa puhua sitä mitä kuuluu. Ja jos ei ole nukkunut kuukauteen kuin tunnin pätkissä niin se on se mitä kuuluu. Unen puute vaikuttaa persoonallisuuteen. Ikävä kyllä. Minä en pidä itsestäni univelkaisena.

 

hahaa,kyllä HUOMAA ettei sulla lapsia ole.kyllä ne silmät siitä sitten avautuu jos itse lapsia saat.hih,anteeks vaan mutta kyllä huomaa ettet tiedä yhtään mistä puhut.

Mulla on kokemusta joten älä sä tule neuvomaan.

Ihan vain paria lainatakseni...
Sen takiahan tuo kysyy, kun ei omia ole! Miksei siihen voi vastata?! Voi kiesus. Jostain oon kuullut väitteen että äitiys kasvattaa. No ei ainakaan näitä vastaajia....

Ja juuh. Paljonhan neuvotaan uusia äitejä just tuossa lepäämisessä, että nuku aina ku vauvakin nukkuu. Toiset eivät niin tee, kun pitää koko ajan tehdä jotain, siivota nyt vaikka. Sitten ollaan väsyneitä.

 

Huhhuh, mitä lapsettomien lynkkaamista tämä ketju. Itse en nähnyt ap:n aloitusta mitenkään provoavana tai pahana.

Vaikka vauva onkin äidissä kiinni 24/7 niin.. missä teidän puolisonne ovat? Ei mitään vuorottelunukkumissysteemejä?

Omani on valitettavasti ja onneksi tissitön tapaus

Silloin kun minä olin kotona niin minä hoidin viikolla ja toisen viikonloppuyön koska kotona oleva voi ottaa päikkärit lapsen kanssa. Jonkun täytyy tuoda leipä pöytään.

Nyt kun ollaan molemmat töissä niin vuorotellaan, mutta ei se helptoa, että saa nukkua joka toinen yö jos valvomiset kestää.

Lisäksi tunne side lapseen on niin voimakas, että meillä molemmat haluaa olla paikalla jos lapsella on paha olla. Yritetään nukkua eri huoneissa korvatulpilla, mutta itkulle on niin herkkä, että siihen herää kyllä. Pakko pistää muksu mummollaan aina välillä. Mutta kuten sanottu: kuukausien univelkoja ei kuitata yhdessä yössä.

 

Olen kärsinyt koko ikäni kroonisesta nukahtamisvaikeudesta. Kun siskoni sai lapsia, ajattelin että nyt hän kohta tietää miten väsynyt ihminen voi olla kun ei saa nukuttua. Hänellepä sattui semmoinen enkeli joka nukkui alusta asti hyvin. Onneksi mun läheiset ei koskaan silloin kommentoineet että sitten mä vasta tiedän mitä väsymys on kun mulla on lapsia!

 

Tämäkin otetaan varmaan kettuiluna, mutta ihmettelen että kun tässäkin ketjussa puhutaan väsymyksestä (jota lapseton ei tiedä, minä en ainakaan väitä tietäväni) ja miten ei varmasti silloin jaksa tehdä oikein mitään. Sitten kuitenkin täällä keskusteluissa on että miten lapsen kanssa voi tehdä ihan samaa kuin aina ennenkin eikä tarvitse harrastuksia lopettaa jne. Eikö tuossa ole vähän ristiriitaista? Sanotaan että se on vaativaa eikä saa nukuttua kunnolla pitkään aikaan ja lapsen tulo muutti aivan kaiken, ja sitten kuitenkin tehdään ihan samaa kuin ennenkin eikä se lapsi niin paljoa elämää muuta. Kumpi oikein pitää paikkansa? Se tuntuu joidenkin kohdalla riippuvan siitä mitä lapseton sanoo ensin, ja tarpeen tulleen kummalla tahansa kumotaan lapsettoman sanoma asia.

No se lapsen tulo muuttaa kaiken hetkellisesti ja ensimmäinen vuosi oli meillä ainakin raskasta, mutta eläähän se lapsi ainakin toivottavasti enemmän kuin sen yhden vuoden. Kyllä me kaksivuotiaan kanssa liikutaan ihan niinkuin ennenkin eikä enää väsytäkään.

 

Huhhuh, mitä lapsettomien lynkkaamista tämä ketju. Itse en nähnyt ap:n aloitusta mitenkään provoavana tai pahana.

Vaikka vauva onkin äidissä kiinni 24/7 niin.. missä teidän puolisonne ovat? Ei mitään vuorottelunukkumissysteemejä?

Kyllä ap:n aloitus oli itseasiassa hieman provosoiva.

 

hahaa,kyllä HUOMAA ettei sulla lapsia ole.kyllä ne silmät siitä sitten avautuu jos itse lapsia saat.hih,anteeks vaan mutta kyllä huomaa ettet tiedä yhtään mistä puhut.

Mulla on kokemusta joten älä sä tule neuvomaan.

Ihan vain paria lainatakseni...
Sen takiahan tuo kysyy, kun ei omia ole! Miksei siihen voi vastata?! Voi kiesus. Jostain oon kuullut väitteen että äitiys kasvattaa. No ei ainakaan näitä vastaajia....

Ja juuh. Paljonhan neuvotaan uusia äitejä just tuossa lepäämisessä, että nuku aina ku vauvakin nukkuu. Toiset eivät niin tee, kun pitää koko ajan tehdä jotain, siivota nyt vaikka. Sitten ollaan väsyneitä.

Mähän vastasin, mutta ei ilmeisesti mun vastaus kelvannut.

 

Muuttaahan se lasten tulo kaiken. Matkat suunnitellaan lasten mukaan, missä on lapsiperheille sopivaa toimintaa. Ei silloin lähdetä kaupunkireissuille museoita enää kiertelemään jos pari uhmaikäistä on mukana. Ei silloin lähdetä ex-tempore miehen kanssa romanttiselle illalliselle enää (harvalla on lapsenvahti tarjolla yhtäkkiä). Ravintolaan mennään sinne missä on lasten leikkipaikka, etelässä valitaan hotelli jossa on lastenallas jne. Kyllä se vain muuttaa koko perheen toiminnan, vaikka oman harrastuksen saisikin pidettyä. Aivan turha sanoa että ihan samalla tavalla reissataan kuin ennenkin, kyllä se matkustaminenkin muuttuu toisenlaiseksi.

 

Totta,pieni lapsi nukkuu 11-14 tuntia vuorokaudessa. Mutta lapseton hyvä, se ei ole välttämättä yhtäjaksoista unta, yölläkään, kuin kaksi tuntia kerrallaan. Herää itse muutama kuukausi kahden tunnin välein öisin (touhua vartista-tuntiin jotain se aika) ja kokeile väsyttääkö?

 

kyllä mutta jos ärsyttävän aloituksen olisi tehnyt äiti itsekin, joka olisi vaikkapa mainostanut omaa jaksamistaan ja arvostellut sitä etteivät toiset jaksa ei häntä olisi kivitetty noin kovilla sanoilla. Tämä sama kaava on aina, jos kirjoittaja mainitsee olevansa lapseton.

Ei niin vaan pahempaa. Äitiä olisi alettu syyllistää, että on tehnyt väärin ja muut olisivat luoneet sädekehän itsensä ympärille, kun ovatkin olleet parempia äitejä.

 

Sitten, kun et ole nukkunut yhtäjaksoisesti kuukausiin, niin huomaat, että yksikin lapsi kyllä saa sinut väsytettyä. Vaikka miten nukkuisi päiväunia, ei ne korvaa niitä menetettyjä yhtäjaksoisia yöunia.

 

Olen herännyt monta kuukautta 6 kertaa yössä, tarkoittaako se että tiedän mitä se tulisi olemaan lapsen kanssa?

 

Tämäkin otetaan varmaan kettuiluna, mutta ihmettelen että kun tässäkin ketjussa puhutaan väsymyksestä (jota lapseton ei tiedä, minä en ainakaan väitä tietäväni) ja miten ei varmasti silloin jaksa tehdä oikein mitään. Sitten kuitenkin täällä keskusteluissa on että miten lapsen kanssa voi tehdä ihan samaa kuin aina ennenkin eikä tarvitse harrastuksia lopettaa jne. Eikö tuossa ole vähän ristiriitaista? Sanotaan että se on vaativaa eikä saa nukuttua kunnolla pitkään aikaan ja lapsen tulo muutti aivan kaiken, ja sitten kuitenkin tehdään ihan samaa kuin ennenkin eikä se lapsi niin paljoa elämää muuta. Kumpi oikein pitää paikkansa? Se tuntuu joidenkin kohdalla riippuvan siitä mitä lapseton sanoo ensin, ja tarpeen tulleen kummalla tahansa kumotaan lapsettoman sanoma asia.

Luuletko, että on olemassa jokin yksi totuus eikä ihmisillä ole erilaisia kokemuksia siitä, miten lapsi muuttaa elämän?

Ja toinen juttu on se, että vauva-aika on hyvin eri juttu useimmilla kuin sitten kun lapsi on isompi (esim 3v-). Elämä helpottuu monilla valtavasti kun vauva-ajan yöheräilyt päättyvät ja lapsi on vähän isompi, omatoimisempi jne. Ei lapsi ole este harrastuksille ym, hidaste voi kyllä olla

 

Huhhuh, mitä lapsettomien lynkkaamista tämä ketju. Itse en nähnyt ap:n aloitusta mitenkään provoavana tai pahana.

Vaikka vauva onkin äidissä kiinni 24/7 niin.. missä teidän puolisonne ovat? Ei mitään vuorottelunukkumissysteemejä?

Mun mies ei ollut 1. vauva-aikana kuten ei 2 viimeisenkään, kuin viikonloppuisin paikalla

Mutta mulla toi 1. oli hyvänukkuja ja 4.:kin nukkui... toisin kuin tämä kuopus ei vieläkään nuku kuin pätkissä.

 

Sitten, kun et ole nukkunut yhtäjaksoisesti kuukausiin, niin huomaat, että yksikin lapsi kyllä saa sinut väsytettyä. Vaikka miten nukkuisi päiväunia, ei ne korvaa niitä menetettyjä yhtäjaksoisia yöunia.

Ja lisättäköön vielä, että mun puoliso on yrittäjä, tekee 6-päiväistä työviikkoa ja pitkää päivää. Nukkuu yöllä kuin tukki, ei herää vaikka sata vauvaa itkisi samassa huoneessa. Joten apua oli turha odotella.

 

Olen herännyt monta kuukautta 6 kertaa yössä, tarkoittaako se että tiedän mitä se tulisi olemaan lapsen kanssa?

Jos samalla imetät ja toivut synnytyksestä - sinulla on esim todella alhainen hemoglobiini.