Voiko isyydestä kieltäytyä?

Äiti ei voi kieltää isyyttä, mutta voi jättää sen tunnustamisen avoimeksi tai olla selvittämättä muissa kuin avioliitossa, missä isyyteen liittyy avioliitto-olettama.

Isä voi tunnustaa isyyden ilman selvitystä, niin kuin minä olen tehnyt.
Tai sitten äiti voi vaatia isyyden selvittämistä milloin prosessi on viranomaisvetoinen ja isä haetaan vaikka työpaikalta testiin.

Isyyden purku menee sitten ns. omien proseduurien kautta, joista laitoin aimmin. Isä ei voi vaatia äidiltä isyyden selvittämistä tai isä ei ole pakotettu ns. tunnustukseen, mutta ei näin myöskään ole mitään velvollisuuksia lasta kohtaan.

Viimekädessä tunnustus tehdään siis dna-kokeiden perusteella ja käräjäoikeuden toimesta.

Kaikkinensa aika selkeä juttu
 
Miten niin vain rahaa? Totta kai mies saa lain mukaan myös tapaamisoikeudet. Jos mies ei tahdo isäksi, ei hänen ole syytä myöhemminkään tehdä lapsia.
Mitä ne tulevat lapset tähän liittyy. Jos sä et halua lapsia jonkun yhenillan panon kanssa niin kyllä niitä saa haluta oman tulevan puolison kanssa. Ihan naurettava väite.
 
  • Tykkää
Reactions: LIEN
kfkfkf
Kyllä on. Jokainen terve ja tunne-elämältään normaali ihminen haluaa olla tekemisissä lapsensa kanssa, jos lapsi on jo syntynyt. En tunne yhtäkään miestä, joka ei tahtoisi tavata lastaan, jos saisi vuosienkin päästä kuulla, että sellainen jossain on. En edes sellaisia isovanhempia, eli miehen vanhempia. Tämä on mielestäni hyvä puoli naiseudessa. En tahtoisi ikinä olla tilanteessa, jossa en olisi tiennyt oman lapseni syntymästä ja saisin pahimmassa tapauksessa tietää siitä vasta vuosien päästä.
Jännä juttu että niitä isättömiä lapsia silti on pilvin pimein, kaikkien tunne-elämässä jotain vikaa?. On se aivan eri asia tulla isäksi parisuhteessa ja suunnitellusti (tai vahingossa) kuin että raahaat kotiis jonkun baarista ja se pamahtaa paksuksi ja saat kuulla asiasta kun tulee kutsu verikokeisiin.... Siinä kohtaa se isyys ei välttämättä kiinnosta. Ymmärrän kyllä hyvin...
 
Pakkosynnytys olisi todellakin aivan kamalaa. Pahinta siinä olisi tapaukset, joissa se nainen olisi raiskattu tai vaikka alaikäinen ja olisi pakko synnyttää.
Nuo tapaukset ovat harvinaisia poikkeuksia joihin voisi tehdä poikkeuksen. Entä jos nainen raiskaa miehen? Eikö silloinkin ole kamalaa että mies ei voi päättää tuleeko lapsi vai ei. Vielä joutuisi maksamaan elarit päälle.

Tarkoitin tuossa kyllä sitä että olisiko vastuuttoman seksin väheneminen kamalaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Rva Ilkeä Harmaa;29437474:
Mitä ne tulevat lapset tähän liittyy. Jos sä et halua lapsia jonkun yhenillan panon kanssa niin kyllä niitä saa haluta oman tulevan puolison kanssa. Ihan naurettava väite.
Mun mielestä sun ajatusmaailma on sairas. Ihan sama, hylkääkö edelliset lapset, siitä vain hankkimaan niitä ihanan puolison kanssa? Mitäs jos tästä ihanasta puolisosta tulee ero, onko sitten ok hylätä yhteiset lapset kun ne lapset ei ole enää parisuhteen osana? Mun mielestä lapsen arvoa ja tärkeyttä ei todellakaan määritä se, onko lapsi syntynyt parisuhteessa vai yhden illan jutusta.
 
no niinpä

Näin on mutta mutta tytsi on tytsi.
 
kfkfkf
Alkuperäinen kirjoittaja Ilkeä Harmaa;29437470:
Äiti ei voi kieltää isyyttä, mutta voi jättää sen tunnustamisen avoimeksi tai olla selvittämättä muissa kuin avioliitossa, missä isyyteen liittyy avioliitto-olettama.

Isä voi tunnustaa isyyden ilman selvitystä, niin kuin minä olen tehnyt.
Tai sitten äiti voi vaatia isyyden selvittämistä milloin prosessi on viranomaisvetoinen ja isä haetaan vaikka työpaikalta testiin.

Isyyden purku menee sitten ns. omien proseduurien kautta, joista laitoin aimmin. Isä ei voi vaatia äidiltä isyyden selvittämistä tai isä ei ole pakotettu ns. tunnustukseen, mutta ei näin myöskään ole mitään velvollisuuksia lasta kohtaan.

Viimekädessä tunnustus tehdään siis dna-kokeiden perusteella ja käräjäoikeuden toimesta.

Kaikkinensa aika selkeä juttu
Niin, eli voiko äiti sanoa ettei halua että isyyttä selvitetään ja näinollen isällä ei ole mitään oikeuksia? Vai voiko isä halutessaan mennä selvittämään oman isyytensä?

TOSI paska kyllä jos äiti voi lapselta kieltää isän :(
 
Nuo tapaukset ovat harvinaisia poikkeuksia joihin voisi tehdä poikkeuksen. Entä jos nainen raiskaa miehen? Eikö silloinkin ole kamalaa että mies ei voi päättää tuleeko lapsi vai ei. Vielä joutuisi maksamaan elarit päälle.

Tarkoitin tuossa kyllä sitä että olisiko vastuuttoman seksin väheneminen kamalaa.
Tuossa tilanteessa en laittaisi miestä maksamaan elareita.
 
Mun mielestä sun ajatusmaailma on sairas. Ihan sama, hylkääkö edelliset lapset, siitä vain hankkimaan niitä ihanan puolison kanssa? Mitäs jos tästä ihanasta puolisosta tulee ero, onko sitten ok hylätä yhteiset lapset kun ne lapset ei ole enää parisuhteen osana? Mun mielestä lapsen arvoa ja tärkeyttä ei todellakaan määritä se, onko lapsi syntynyt parisuhteessa vai yhden illan jutusta.
 
sulle

on kaikki sairasta mistä olet erimieltä. :D
 
Mun mielestä sun ajatusmaailma on sairas. Ihan sama, hylkääkö edelliset lapset, siitä vain hankkimaan niitä ihanan puolison kanssa? Mitäs jos tästä ihanasta puolisosta tulee ero, onko sitten ok hylätä yhteiset lapset kun ne lapset ei ole enää parisuhteen osana? Mun mielestä lapsen arvoa ja tärkeyttä ei todellakaan määritä se, onko lapsi syntynyt parisuhteessa vai yhden illan jutusta.
Ymmärrä ny pahvi, että tässä tilanteessa ihminen PAKOTETAAN vanhemmaksi. Tässä ei ole annettu miehen päättää, että tuleeko hänestä isä. Koita nyt takoa tämä asia päähäsi.
 
  • Tykkää
Reactions: LIEN
Alkuperäinen kirjoittaja Rva Ilkeä Harmaa;29437474:
Mitä ne tulevat lapset tähän liittyy. Jos sä et halua lapsia jonkun yhenillan panon kanssa niin kyllä niitä saa haluta oman tulevan puolison kanssa. Ihan naurettava väite.
Miltä lapsesta tuntuisi kuulla/nähdä oman isänsä joka hänet on osaltaan saattanut maailmaan, hylkäävän hänet ja perustavan perheen toiselle naiselle, jonka lapset sitten ovatkin isyyden arvoisia?
 
Viimeksi muokattu:
Alkuperäinen kirjoittaja Rva Ilkeä Harmaa;29437513:
Ymmärrä ny pahvi, että tässä tilanteessa ihminen PAKOTETAAN vanhemmaksi. Tässä ei ole annettu miehen päättää, että tuleeko hänestä isä. Koita nyt takoa tämä asia päähäsi.
ei kannata, tuo ei pysty myöntämään olleensa väärässä.
 
  • Tykkää
Reactions: UteliasVili
Niin, eli voiko äiti sanoa ettei halua että isyyttä selvitetään ja näinollen isällä ei ole mitään oikeuksia? Vai voiko isä halutessaan mennä selvittämään oman isyytensä?

TOSI paska kyllä jos äiti voi lapselta kieltää isän :(
Tämä on ikuvanha fakta että monen monta lasta on kasvanut tietämättä isäänsä kautta historian, kun äiti ei ole halunnut sellaista isää lapselle joka siemenet on luovuttanut.

Viime kädessä väitetään vaikka lapsen olevan ihan toisen miehen, jos ko. heppu tulee kyselemään asiasta.

Kyllä, tasa-arvo ei mahdu näihin asiohin mukaan. Kuten ei myöskään vahinkoraskauksien selvittelyyn.
 
Niin, eli voiko äiti sanoa ettei halua että isyyttä selvitetään ja näinollen isällä ei ole mitään oikeuksia? Vai voiko isä halutessaan mennä selvittämään oman isyytensä?

TOSI paska kyllä jos äiti voi lapselta kieltää isän :(
Jos olen oikeassa niin oikeuden päätöksellä voi selvittää, mutta ei jos joku on myöntänyt isyytensä vaikka ilman todisteita taikka lapsi on syntynyt avioliittoon. Tuo on väärin. Jos lapselle ei ole todettu biologista isää testillä, niin oikeus pitäisi olla. Toki äidin antamalla vaihtoehdolla tulisi olla oikeus tehdä ekana testi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja no niinpä;29437492:
Näin on mutta mutta tytsi on tytsi.
Mun mielestä on pelottavaa, jos lapsia hankitaan ensisijaisesti parisuhteen osaksi ja rakkauden hedelmiksi, ilman, että ennen kaikkea tahdotaan vanhemmaksi. Se on mun mielestä ensisijaisesti oma lapsi, vasta sitten kumppanien välinen "rakkauden hedelmä". Siitä kumppanista voi teoriassa koska tahansa tulla ero tai puoliso voi kuolla. Niistä lapsista on silti vastuussa aina, oli suhteessa tai ei. Minäkin tahtoisin toki lapsia parisuhteessa, mutta en voisi kuvitellakaan, että jos tulisin raskaaksi yhden illan jutusta, antaisin lapsen adoptioon ja tekisin silti parisuhteessa lapsia. :O

Mietis tilannetta, jossa miehellä on katkennut suhde naiseen. Nainen tulee raskaaksi ja mies ei tahdo tätä lasta kasvattaa vaan hylkää hänet. Mies löytää ihanan parisuhteen ja tekee lapsia siinä. Tuleekin ero. Mies on sitten sinkku, jolla on paljon lapsia, mutta ei puolisoa. Osaa lapsista tapaa ja kasvattaa, osaa ei. Kuulostaako ihan normaalilta?
 
no et ole
Jos olen oikeassa niin oikeuden päätöksellä voi selvittää, mutta ei jos joku on myöntänyt isyytensä vaikka ilman todisteita taikka lapsi on syntynyt avioliittoon. Tuo on väärin. Jos lapselle ei ole todettu biologista isää testillä, niin oikeus pitäisi olla. Toki äidin antamalla vaihtoehdolla tulisi olla oikeus tehdä ekana testi.
Kopsattu viesti 124

isyyslain §25: "Isyyden vahvistamista koskevaa kannetta ei voida viittätoista vuotta nuoremman lapsen puolesta ajaa vastoin äidin tahtoa, jos äiti, jonka huollossa tai hoidettavana lapsi on, vastustaa oikeudenkäyntiä."

Eli et ole oikeassa.
 
Yhteistyössä