Voi luoja näitä ujoja lapsia...ja heidän vanhempiaan...

[QUOTE="vieras";26862769]Jos kouluikäinen ei tervehdi, ei vastaa kun kysytään jne, niin sitä mä pidän jo huonohkona käytöksenä.[/QUOTE]

Juu, mun mielestä kouluiässä pitäisi jo pystyä sanomaan kiitos, ole hyvä, hei, jne. Vaikka olisi ujo. Noita taitoja tarvitaan myös koulussa.

Ap sen sijaan puhuu puolet (tai yli puolet) nuoremmista lapsista.

 

Juu, me annettiin esikoiselle hyvää esimerkkiä ja hänestä tulikin rohkea ja reipas tyttö joka tulee toimeen kaikkien kanssa. Toiselle sitten annettiin tosi paskaa esimerkkiä ja hänestä tuli ujo hissukka. Kuopukselle annettiin esimerkkiä vähän tuosta välistä.

Vai olisikohan lasten luonne-eroilla mitään tekemistä asian kanssa? Ristuksen urpo!

Niinpä. Näin meilläkin. Esikoinen on ujo hissukka, keskimmäinen rohkeampi ja reippaampi ja kuopuksesta ei vielä tiedä.

 

mä en pidä huonona käytöksenä sitä jos lapsi ei tervehdi kun syynä on ujous tai vilkkaus ja paahtaa vaan ohi..Silloin jos lapsi jättää tervehtimättä ihan töykettyttään on huonon käytösen raja ylittynyt.

 

Niinpä. Näin meilläkin. Esikoinen on ujo hissukka, keskimmäinen rohkeampi ja reippaampi ja kuopuksesta ei vielä tiedä.

Mua ärsyttää aivan suunnattomasti, että ujoista käytetään ilmausta "ujo hissukka". Sellainen ei siis saisi olla. Hissukka tai hiirulainen on melkoisen negatiivinen sana. On se kumma, ettei aikuiset ihmiset ymmärrä, että ihmisiä on erilaisia.

Itse olin todella ujo lapsi ja nuori. Monta kivaa asiaa jäi kokematta, koska en uskaltanut. Ja vanhemmat aina sanoi samoin, "se nyt on tollanen hissukka, ei se mitään uskalla". Aloin siis hävetä itseäni, mulla on edelleen heikko itsetunto vaikka se nyt onkin iän myötä hieman parantunut. Mutta esim. naimisiin mennessä, en uskaltanut pitää kirkkohäitä. Ajatuskin, että kaikki katsoisivat mua, sai kylmän hien otsalle ja oksennuksen kurkkuun. Emme siis pitäneet häitä, kävimme vain maistraatissa.

Nyt kun luen näitä monia mielipiteitä, kuinka ujoudesta pitäisi opetella pois, mua raivostuttaa. Ei kukaan ole ujo tahallaan, moni antaisi mitä vain ettei olisi enää ujo. Sepä ei vaan kovin helposti onnistu.

 

Kauhea lukea tällaista aloitusta. Itselläni on juuri aloittajan kaltainen 5-vuotias tyttö. Mutta minusta hän on kyllä aivan ihana ja hurmaava tapaus ja kavereitakin riittää, kunhan saa ensin tarkkailla hetken sivusta. Minusta ihan fiksuakin, voi säästyä monelta harmilta kun ensin tarkkailee hetken.

Sinulta "erittäin ujon äiti" kysyisin ihan vaan "vertaistuki" mielessä, että minkä ikäinen lapsi sinulla on? Ja millä tavalla hänen ujous teidän elämässään näkyy'?

Ja ketjun aloittajalle tiedoksi, että ihan kuule ujotkin on ihmisiä ja ihmisarvon omaavia.

Toivottavasti vielä selaat ketjua ja huomaat vastaukseni.

Lapseni on jo 6-vuotias ja nyt viimeisen vuoden aikana jo reipastunutkin. Saattaa vastata kysyjälle lyhyesti suoraan tai kommunikoi sitten aloittajan kuvaaman kaltaisesti vain äidin kautta. Lapsi on ollut aina erittäin ujo ja hyvin hitaasti lämpiävä vieraita ihmisiä kohtaan.

Aikaisemmin ei puhunut vieraille ihmisille (myös terkkarit, lääkärit, puolitut, harvoin nähtävät sukulaiset) ollenkaan eikä uskaltanut edes katsoa heihin päin. Tuli syliin turvaan tai piiloutui äidin/isän selän taakse. Juhlissa ja kyläpaikassa "reipastui" vasta siinä vaiheessa, kun oli aika lähteä kotiin. Pienempänä saattoi itkeä lohduttomasti, jos joku ventovieras huomioi hänet puhuttelemalla. Ja isompana meni sitten ihan lukkoon, oli vaiti ja tuijotti maahan.
Missään lasten tapahtumissa mukaan lukien hoitopaikan juhlat ei osallistunut muiden lasten kanssa esiintymiseen tai leikkeihin, vaan istui vanhempansa sylissä.

Päiväkodissa ei ole ongelmia ollut. On ollut pidetty leikkikaveri ja kavereita ollut mukavasti. Neuvolalääkärin toimesta käyty tutkimuksissakin tuon ujouden vuoksi ja normaalista poikkeavaa ei todettu.
Nyt siis viimeisen vuoden aikana selkeästi reipastunut on aikaisempaan nähden, mutta ujo kuitenkin edelleen on. Itse olen jo aikoja sitten lopettanut lapsen kuulleen puhumasta hänen ujoudestaan ja sitä päivitteleville olen tokaissut vaan lyhyesti esim. ettei taida lapsella olla nyt sanottavaa tms.

Olen todellakin huomioinut, ettei lapsia toisten lapsen erilaisuus yleensäkään haittaa, vaan se on nimenomaan aikuiset, joita erilaisuus oli se sitten vaikka ujous ärsyttää jostain syystä. Uskoisin, että ujoudesta ärsyyntyvä aikuinen ei osaa toimia ujon lapsen kanssa luontevasti ja ärsyyntyy osittain tästä syystä.

Ujous on persoonallinen ominaisuus eikä mikään ongelma.

 

Minä olen huomannut, että joitain aikuisia ärsyttää se, ettei poikani heti vastaa heille. Ei ehkä vastaa ollenkaan. Riippuen tilanteesta, joko olen lapseni tulkki tai sitten en ole. Opetan hänelle kuitenkin kaikki kiitokset ja kohteliaisuudet, ja hän onkin tätä nykyään "rennompi" kuin ennen. Painostamaan en ala enkä pakottamaankaan, puhumaan toisille. Vain jos kyse on kiitoksen sanomisesta tai muusta pakottavasta kohteliaisuudesta, kysyn mitä pitää sanoa. Ja yleensä poika sen sanookin sitten.

Mietin, että huomaakohan sen minusta, että en pidä iholle käyvistä lapsista, joille pitäisi koko ajan olla vastaamassa jotakin. Välillä tuskastun myös omaan lapseeni joka ei siis kotioloissa tosiaan ole hiljainen vaan päinvastoin. Että meneehän se toisinkin päin, että sellainen suupaltti lapsi ärsyttää ujon lapsen vanhempaa. Siinä vaiheessa, kun vanhempi ei ole puuttunut oman lapsensa käytökseen (lapsi sanoo omalle ujolle pojalleni jotain tyyliin "oletko sä ihan tyhmä kun et puhu mitään") alkaa ärsyttää. Että tarkkailkaa niitä extroverttejä vekaroitanne myös.





Kyllä, meni vähän herne nenään :snotty: Meni siitäkin huolimatta, että tiedän ap:n kaltaisia ihmisiä olevan ja paljon.

 

[QUOTE="louhi";26861566]Mua niin korpee nuo ujot lapset, pienellä lapsella vielä ok mut joku 4-5 vuotias ujopiimä alkaa ärsyttää.

Esimerkkejä:

1. lapsi ei vastaa kun häneltä kysytään jotakin, vaan kattoo äitiään, sitten äiti toistaa kysymyksen ja sitten ipana saa vastattua.

2. Neuvolassa tai lääkärissä lapsi nyhjää äitin sylissä.

3. 5v hammashoitajan tarkastuksessa lapsi ei puhu mitään, istuu vanhemman sylissä eikä suostu tuoliin, avaa sentään suunsa.

4. Ei tervehdi naapuria.

5. Jos vieras lapsi lähestyy, tuijottaa ja hymyilee, ei välttämättä heti puhu.

Vanhemmat hohoi, antakaa esimerkkiä ujoille lapsillenne kuinka elämässä pärjää!![/QUOTE]

Voi luoja ap:n kaltaisia ääliöitä.

 

Minä olen huomannut, että joitain aikuisia ärsyttää se, ettei poikani heti vastaa heille. Ei ehkä vastaa ollenkaan. Riippuen tilanteesta, joko olen lapseni tulkki tai sitten en ole. Opetan hänelle kuitenkin kaikki kiitokset ja kohteliaisuudet, ja hän onkin tätä nykyään "rennompi" kuin ennen. Painostamaan en ala enkä pakottamaankaan, puhumaan toisille. Vain jos kyse on kiitoksen sanomisesta tai muusta pakottavasta kohteliaisuudesta, kysyn mitä pitää sanoa. Ja yleensä poika sen sanookin sitten.

Mietin, että huomaakohan sen minusta, että en pidä iholle käyvistä lapsista, joille pitäisi koko ajan olla vastaamassa jotakin. Välillä tuskastun myös omaan lapseeni joka ei siis kotioloissa tosiaan ole hiljainen vaan päinvastoin. Että meneehän se toisinkin päin, että sellainen suupaltti lapsi ärsyttää ujon lapsen vanhempaa. Siinä vaiheessa, kun vanhempi ei ole puuttunut oman lapsensa käytökseen (lapsi sanoo omalle ujolle pojalleni jotain tyyliin "oletko sä ihan tyhmä kun et puhu mitään") alkaa ärsyttää. Että tarkkailkaa niitä extroverttejä vekaroitanne myös.





Kyllä, meni vähän herne nenään :snotty: Meni siitäkin huolimatta, että tiedän ap:n kaltaisia ihmisiä olevan ja paljon.

Kyllä todellakin miehen veljen lapset ärsyttävät, puhuvat ihan koko ajan ja myös aikuisen puheen päälle.

Jouluruokailu anoppilassa samassa pöydässä on painajaista, perheen käytöstavat ovat lähes nolla. Ko. perheen äiti ilahdutti viime jouluna syömällä omalla lusikallaan suoraan tarjoiluastiassa olleesta salaatista... örp.

 

Pakko lisätä, että minkälainen älyn jättiläinen väsää tuollaisen listan ja jaksaa ihan oikeasti ärsyyntyä tuollaisesta asiasta? Suurempi vika tuollainen empatian puute on kuin ujous (joka ei ole puute).

 

Uskoisin, että ujoudesta ärsyyntyvä aikuinen ei osaa toimia ujon lapsen kanssa luontevasti ja ärsyyntyy osittain tästä syystä.

.

Tämän olen huomannut varsinkin, joissakin lääkäreissä. Voit varmaan kuvitella millainen on 5v tarkastus (aikanaan ainakin silloin katsottiin kouluvalmiuksia) tällaisen lääkärin kanssa. Ujo lapsi yksin lääkärin kanssa...

 

Vielä vuosi sitten tyttäreni oli lähdössä hesessä Michael Monroen matkaan. Nyt jännittää ja ujostaa sylikummiaankin. Mikähän lie vaihe, mutta itse jos kuka tiedän miltä tuntuu jännittää. Ja kaikki pitävät minua supersosiaalisena.

 

Musta taas ujot lapset on paljon kivempia kuin sellaiset kovaääniset minä-minä-minä-tapaukset, jotka huutaa suoraa huutoa joka paikassa, elleivät ole huomion keskipisteenä...

 

Kyllä taas tuli leijonaemo-olo ujon lapseni takia, kun aloituksen luin. Typerä ap, typerät ihmiset joiden mielestä ujous on silkkaa huonoa käytöstä :kieh:

Itseäni ärsyttää eräs nainen, jonka lapset ovat aina alakuloisen apean näköisiä, katse maassa ja liikkuminen robottimaisen hidasta. Varmistavat asiat aina äidiltä, siis ihan kaiken. Äiti aina iloisesti ilmoittaa, että hänellä hyvin kasvatetut lapset. Ehkä minulla ei ole, mutta joudun taas lukemaan lakia joka käänteessä.

Se, yhteen törmäys ujojen ja reippaiden lasten välillä on massiivinen. Luulen kuitenkin, että vahva äiti voi kanssa tehdä lapsestaan pikku tinasotilaan. Ei saisi ruokkia tilannetta ja mielestäni monesti näiden ujojen lasten äidit ärtyvät toisten lapsista helposti. En itse ymmärrä, ei minua ärsytä toisten lasten parkumiset ja metelöinnit joulunäytelmissä (omani ei onneksi kunnostautuneetkaan tällä saralla tänä vuonna) Ei se, että taaperoikäinen pillastuu ja kyllästyy ole huonoa käytöstä. Itse en ujoutta ole kokenut huonoksi käytökseksi, kyllä ihmisestä ujouden huomaa ja milloin halutaan käyttäytyä huonosti

 

Minua ärsyttää äänekkäät ja päällekäyvät lapset. Sellaiset minä-minä-tyypit. Joo, ja minulla on ujo lapsi, ja olen itsekin ollut ujo lapsi (olen edelleenkin ujo). Se on muuten jännä, että niiden äänekkäiden ja päällekäyvien lapsosten vanhemmat ovat lapsistaan niin ylpeitä kun ovat niin "reippaita". Todellisuudessa kun he ovat vaan huonokäytöksisiä.

 

Näin lapsettoman ihmisen näkökulmasta katsottuna ujot lapset ja heidän vanhempansa ovat mielestäni paljon paremmin käyttäytyviä, kuin nämä minä-minä lapset ja aina äänessä olevat lapset sekä heidän vanhempansa.

 

[QUOTE="vieras";26862769]Jos kouluikäinen ei tervehdi, ei vastaa kun kysytään jne, niin sitä mä pidän jo huonohkona käytöksenä.[/QUOTE]

Mä en pidä. Ymmärrän vielä senikäiseltä sellaisen käytöksen ujouden piikkiin.

 

ujoa lasta ei saa pakottaa sosiaalisiin kontakteihin, se on pahinta mitä voit hänelle tehdä. jokainen on ainutlaatuinen. ja maailmassa on pahempiakin ongelmia, löytyy ihan täältä kotosuomestakin..

 

Tunnen tytön, joka on pian 9v, ja ujous rajoittaa hänen elämäänsä. Ei halua mennä paikkoihin jossa pitäisi puhua, ei synttäreille ei minnekään. Koulussa on puututtu tähän, muttei varmaankaan kovinkaan usein, tänä vuonna kiitti kylläkin minua lahjasta. Ei ole ennen sitä tehnyt...

 

Tunnen tytön, joka on pian 9v, ja ujous rajoittaa hänen elämäänsä. Ei halua mennä paikkoihin jossa pitäisi puhua, ei synttäreille ei minnekään. Koulussa on puututtu tähän, muttei varmaankaan kovinkaan usein, tänä vuonna kiitti kylläkin minua lahjasta. Ei ole ennen sitä tehnyt...

Itse olen 21 ja ujous tietylla tavalla rajoittaa minun elämääni. Soittaminenkin saa minut kauhun valtaan, siis joku tärkeä ja virallinen puhelu pitää hoitaa. En ymmärrä tätä, eihän se kyseinen ihminen minua edes näe!? Tämä ei aina siis, mutta joskus.

Kun olin koulussa ja piti mennä yksin joku esitelmä eteen pitämään, voi herran jumala sitä tunnetta. Mutta ryhmätyöt oli sitten asia erikseen, eivät tuottaneet mitään ongelmia, samoin jos joku pieni näytelmä piti tehdä ryhmän kanssa. (tämäkin iän myötä helpottunut)

En ole koskaan ostanut lihatiskiltä mitään, koska en kehtaa mennä siihen

Lapsena olin todella todella ujo. Vaikka vanhemmat kuinka rohkaisivat ja olivat tukena. Muistan kuinka ala-asteella joku poika tuli kysymään sukunimeäni ja vastasin, että "en tiedä" koska tilanne oli kiusaantunut.

Toki osasin kiittää ja muutenkin olla ystävällinen, mutta ujo olin ja aloitetta en useinkaan tehnyt.

 

Näyttäs vähän että tuo typy on ujo niinku ku minäki... Alkoi vierastaaki jo 3kk iässä ja vasta nyt kun on 1v8kk niin alkaa tottua mummuihi ja muihi lähisukulaisiin siinä määrin että kohta varmaan voi jättää hetkeksi hoitoonki.

Pitää toivoa että sitten kun joskus 3-vuotiaana menee hoitoon ni sais sielä parempaa evästystä tämän asian kans kuin mitä itse osaisin antaa. Että pärjäis paremmin elämässä ja erityisesti sosiaalisissa suhteissa.

 

[QUOTE="harmaana";27765271]Itse olen 21 ja ujous tietylla tavalla rajoittaa minun elämääni. Soittaminenkin saa minut kauhun valtaan, siis joku tärkeä ja virallinen puhelu pitää hoitaa. En ymmärrä tätä, eihän se kyseinen ihminen minua edes näe!? Tämä ei aina siis, mutta joskus.

Kun olin koulussa ja piti mennä yksin joku esitelmä eteen pitämään, voi herran jumala sitä tunnetta. Mutta ryhmätyöt oli sitten asia erikseen, eivät tuottaneet mitään ongelmia, samoin jos joku pieni näytelmä piti tehdä ryhmän kanssa. (tämäkin iän myötä helpottunut)

En ole koskaan ostanut lihatiskiltä mitään, koska en kehtaa mennä siihen

Lapsena olin todella todella ujo. Vaikka vanhemmat kuinka rohkaisivat ja olivat tukena. Muistan kuinka ala-asteella joku poika tuli kysymään sukunimeäni ja vastasin, että "en tiedä" koska tilanne oli kiusaantunut.

Toki osasin kiittää ja muutenkin olla ystävällinen, mutta ujo olin ja aloitetta en useinkaan tehnyt.[/QUOTE]

Siis mulla on tuo sama noiden puheluiden kanssa, oon vasta kolme vuotta asunu suomessa ja mulla on jännä korostus puheessa, se pahentaa sitä, mutta ei se siitä kokonaan johdu, on se ollut mulla aina. Ihan vaikka jos soitin pankkiin, että ne on mokannu niin kännykkä täris kädessä. Nyt käyn terapiassa jota kela on suostunut tukemaan, maksoin kerran täyden hinnan itse kun en saanut rohkeutta soittaa Kelaan. Ja oon ihan sosiaalinen ihminen muuten.

 

Minua ärsyttää äänekkäät ja päällekäyvät lapset. Sellaiset minä-minä-tyypit. Joo, ja minulla on ujo lapsi, ja olen itsekin ollut ujo lapsi (olen edelleenkin ujo). Se on muuten jännä, että niiden äänekkäiden ja päällekäyvien lapsosten vanhemmat ovat lapsistaan niin ylpeitä kun ovat niin "reippaita". Todellisuudessa kun he ovat vaan huonokäytöksisiä.

No tällainenkin suhtautuminen saa näkemään punaista. Kun ne vilkkaat ja puheliaat lapset eivät ole sitä usein tahallaan. Ihan samalla tavalla, kuin ne ujot eivät ole tahallaan ujoja. Eri asia, jos lapsen annetaan hillua joka tilanteessa miten huvittaa, eikä aikuinen puutu huonoon käytökseen. Toivon, että tarkoitit em. tapauksia. Mutta se, että lapsi puhelee tuntemattomille ja moikkailee kaikille vastaantulijoille (niinkuin meidän 3,5 v esikoinen), ei mielestäni ole mitenkään verrattavissa huonoon käytökseen. Ääntäkin ja höpötystä piisaa välillä rasitukseen asti, mutta päällekäyvänä en kyllä pitäisi tuota lasta.

Itse olen myös ollut ujo lapsi, ja olen kyllä hyvilläni siitä, ettei nuo lapset ainakaan vielä vaikuta kovin ujoilta, sillä olen itse kärsinyt tästä ominaisuudestani. Varsinkin, kun tuollaisia ap:n kaltaisia dorkia on ihan liikaa. Eipä silti, vielä alle 5-vuotiaana itsekin olin hyvin reipas, en tiedä mikä sitten iski kun aloin ujostelemaan kaikkea. Ja jos omani alkavat ujostelemaan, en ala kyllä sosiaalisuuteen painostamaan, vaan yritän ottaa asian mahdollisimman neutraalisti. Käytöstapoja nyt ei sovi unohtaa olipa lapsi reipas tai ujo tai jotain siltä väliltä.

 

Minä opetankin, ja tiedän monen muun ujon lapsen vanhamman opettavan. Ja kun ujo lapseni on rohkaistunut puhumaan toisille ja reilu ja reipas Nicopetteri ei sitten vastaakaan, niin mitäs siihen sitten sanotaan?

Joa on siinä lapsen kanssa, niin voi vahvistaa lasta. Kertoa itse toiselle lapselle, mitä oma lapsi voisi toivoa tm. Ei se ole onneksi maailman loppu.
Lapsi siinä samassa oppii, että näin siis voi vastata ja toimia.

Rohkaista ja kehua pienistä onnistumisisa.
Ehkä lapselle se ei ole juttu eikä mikään.

Aikuiselle on. Sitäpaitsi toisetkin lapset voi olla empaattisesti ottaa ja mukaan leikkiin. Auttaa omalla lailllaan.

 

Ap ja muut hänen tavallaan ajattelevat ei kyllä tajua asiasta yhtää mitää. Ujoa lasta ei saa pakottaa puhumaan tms. ja asiaan paljo huomiota kiinnittämällä saa toisen vain lukkiutumaan enemmän. Sanon tämän ihan omasta kokemuksesta. Mulle on tullut iän myötä rohkeutta lisää, mutta esim. viä yläasteella olin niitä luokan hiljaasimpia ja ujoimpia enkä kyllä viä lukioskaa paljo sen kummempi ollu. Ja saattaa se ujous ja jännitys iskeä edelleenki eikä patistelu auta yhtää mitää, sitte mua ei ainakaa huvita sanoa mitää.

 

Aloituksessa puhuttiin aika pienistä lapsista. Oma tyttöni oli todella ujo vielä tuossa iässä.
Tuli tässä ketjua lukiessani mieleen, kuinka syvästi kiitollinen olen eskarivuoden lto:lle, ja koko porukalle. He eivät tehneet asiasta numeroa, vaan antoivat tytölle oman tasoisiaan positiivisia kokemuksia, ja kohti koulua mentäessä hän rohkaistui silmissä!
Nyt ollaan jo pitkällä koulussa, eikä ujoudesta ole haittaa. Välillä jännitetään seuraavan päivän asioita illalla, mutta sitten jutellaan ne läpi.
Emme ole kiinnittäneet asiaan ylimääräistä huomiota, mutta olemme yrittäneet jatkaa positiivisten kokemusten tiellä. Onneksi niin koulussa kuin harrastuksissakin on ammattitaitoisia aikuisia, heidän avullaan ei yllättävistä tilanteistakaan tule enää ongelmaa. Riittäävästi hyvää kumoaa välttämättömät huonot. ????
Olkaa siis kärsivällisiä. Luonne kehittyy vielä täällä kaaren keskivaiheellakin. ????