haippasta!
valotzki: täälläkin kokemusta koiran menetyksestä.
silloin kun vielä asuin kotona, siis lapsuuden kotona, niin kolme sellaista koiraa, mitkä oli olleet nk.mun koiria, eli mun huollettavia ja lenkkikavereita, vaikkakin isäni omistuksessa, on jouduttu lopettaan, kun koira on alkanu sairasteleen liikaa ja kärsiny siis niin, ettei mikään oo enää auttanu. meillä isä on vielä antanu koirat aina yhdelle ja samalle miehelle lopetettavaksi ja vaikka ite on kuinka tienny, että se on koiran kannalta paras ratkaisu, niin aina oon ollu sille lopettavalle miehelle vihainen. niinku se nyt sen syy ois ollu, mut johonkihan se oma tuska on täytyny purkaa.
voimahaleja sulle sinne sekä masun että koiran takia :hug:
mulla alkanu melkei tosissaan "pelottaan" / jännittään se tiistai.
onkohan ne supparit palijo kipeempiä kuin itekseen käynnistyessä?! tai pitääköhän mun koko päivä ootella, jossai pikkukopperossa, et käynnistyykö se, vai pääseekö sitä kulkemaan johonki, esim.kattoon sitä tyttöä viereiselle osastolle. saankohan mä syödä normaalisti ennen käynnistystä? ku ei kukaan oo maininnu mitään. kerkiääköhän mies mukaan synnytykseen, jos vie eka munt käynnistyksen suunnitteluun ja sit pojat sadan kilsan päähän hoitoon ja tulee sieltä takas sit ku "jaksaa" eli kuhan on ees selvyys käynnistyykö se vai ei. kaikkea sitä miettiiki..menny koko päivä tuohon ku pohtinu noita asioita..melkei stressi päällä.
eli jännittääääää!!!!!
ei ees siivouksesta oo oikee tullu mitään eikä oo edenny juuri lelujen järjestelyä pidemmälle, ku ei saa mitään tehtyä ku kaikki keskeytyy aina noihin mietteisiin.
sit toisaalta viime yönä jo olin melkei varma, että ku herään, niin tarvii lähtä synnyttään. heräsin siis sit monta kertaa ja joka kerta supisteli suht kipeesti, mut sit kuitenki nukahti aina uudestaan, ja niin sitä tässä vieläki ollaan. =)
sieppo 38+3