Heippa!
Kivaa päästä lukemaan juttujanne pitkästä aikaa! On ollut taas sen maailmanlopun härdelliä. Paljon puhuttu lopputyönäyttely purettiin eilen, nyt pitäisi kirjallista osaa ruveta vääntämään, mutta tämä päivä ainakin menee äitiysloman alkamisen juhlistamiseen!
Tänään siis ekaa päivää nautin 15,20 euron tulonkorotuksesta lähinnä miinusmerkkisten viimeaikaisten tulojeni jälkeen. Jee!
V on sitten löytänyt polvensa!
Mutta tosiaan, kyllä mulla on jalat ollu niin turvoksissa välillä, että näyttää siltä kuin sukkien yläpuolelle muodostuisi ylimääräisiä polvia tai muita möykkyjä. Tuli mieleeni yks kehityspsykan luento vuosien takaa: luennoitsija kertoi miehestä, joka meni (psykiatrisen?) lääkärin vastaanotolle puhumaan siitä, että joku tekee hänelle aina aamuisin jäynän: laittaa sänkyyn hänen viereensä sianpotkan. Lääkäri oli ymmällään, kunnes mies siinä istuessaan huomasi oman jalkansa ja huudahti: "Mutta siinähän se on taas!"
Hänellä oli jotenkin häiriytynyt oman ruumiin rajojen tajuaminen tai jotain. Meillä onneksi vain tämä raskausdementia. Kunhan nyt muistetaan raajamme ottaa mukaan, kun jonnekin lähdetään.
Lonkat voisin kyllä useimmiten jättää kotiin. Istumisen jälkeen välillä juilii ihan kunnolla, käy kävely aika tönköksi. :\| Itse istumisen kanssa ei kyllä mitään erityistä ongelmaa. Triinu mainitsi joskus tuosta ylhäällä olevasta pikkuisesta, joskus on mulla sellainen olo, että toinen venyttelee jalkojaan kohti palleaa ja keuhkoja (siis minun), ja silloin hengästyttää. Pään pitäisi vissiin edelleen olla alhaalla, tosin vasta perjantaina lääkärineuvola, jossa varmaan varmistuu asento. Mutta kun pää tuntuis olevan alhaalla, tuo venyttely tuntuu samaan aikaan sekä lantion luissa että ylhäällä keuhkoissa...
Käytetyn pinnasängyn pitäisi tulla meille näinä päivinä, muuten onkin jo kaikki suunnilleen valmiina. Kun ei menisi yliaikaiseksi. Kärsimättömyys iskee.
Käytiin keskiviikkona Hyvinkään sairaalassa tutustumassa, paljon porukkaa oli ja rupesin stressaamaan sitä, että en halua jonnekin kolmen naisen vuodeosastolle ja perhehuoneita on vain yksi. Hankala ihminen voin olla, mutta kun tuntuu niin kurjalta päästä aloittamaan perhe-elämä vasta sitten kotona. Inhottavaa ajatella, että mies tulisi vain päiväseltään käymään ja istuisi siinä sängyn vieressä sivusta katselemassa touhuja ja kuuntelemassa tunteiluani, kun sermin takana naapuri saisi hermarin joutuessaan hassutusteni vastentahtoiseksi todistajaksi. Tällaisia vähän hermostuneita mietteitä tässä vaiheessa. Muuten ihan ok:n oloinen sairaala, henkilökunta mukavaa jne.
Tänään meinaan tehdä isyyspakkauksen valmiiksi ja ehkä antaakin sen miehelle, kun hän tulee kotiin töistä. En malta enää odottaa. Äitiysloman alku on ihan hyvä hetki mielestäni, ja lisäksi nyt on vielä aikaa perehtyä boksissa olevaan kirjallisuuteen (kirja nimeltä Isä syntymässä sekä Vauva-lehti). Saas nähdä, mitä sanoo! =) :heart:
Mukavaa päivää itse kullekin säädylle, toivottelevat Kalenteri ja Tirppa, rv 35 + 1 =)