Viikkojen 31 ja 32 jännittäjät

Onnittelut plussanneille, ihanaa. :heart:

Kopioin törkeästi toisesta ketjusta mutta energia hieman vähissä: Meillä dpo9, eikä enää kauheasti epäilystä siitä olenko raskaana. Vaan eipä tämä nyt ihan mene niinkun elokuvissa. Oireet ovat ihan kauheat ja monimuotoiset, ja kohdunsuu erittäin napakka. Aamulla olin lääkärissä ja labrassa, tällä hetkellä epäillään rypäleraskautta. En oikein tiedä miten päin olisin. :'( Iltapäivällä saadaan verikokeiden tulokset, tosin niistäkään ei voi näin aikaisessa vaiheessa sanoa varmasti mitään.
 
Olen TODELLA pahoillani, että joudut tollaiseen rumbaan. :hug:
Itselläni oli esikoisen ja kuopuksen välissä puolen vuoden sisällä tuulimuna, tuulimunaepäily, jota hoidettiin tyhjennyslääkkeillä, epäily muuttui lopulta rypäleraskausepäilyksi ja sitä hoidettiin kaavinnalla. Kuitenkaan kyseessä ei ollut kumpikaan vaan koko ajan minulla oli ollut kohdun ulkoinen. Se pääsi niin pitkälle ja pahaksi että sain pahan sisäisen verenvuodon ensimmäisen tähystysleikkauksen jälkeen (poistettiin vaan rakausmateriaali), jouduin vielä saman vuorokauden aikana uuteen leikkaukseen, jossa minulta poistettiin toinen munajohdin. Ikävintä oli se, että ihan alussa lääkärille sanoin, että minulla on sellainen tunne (kipuja vasemmalla) että onkohan kohdun ulkoinen.
Kuitenkin tiedän mitä on odottaa tuloksia rypäleraskaudesta. En haluaisi kenenkään joutuvan sitä kokemaan. Pidän siis peukkuja, että kyseessä on jotain muuta, koska rypäleraskaus on erittäin harvinainen. Voimia Cassy! :hug:
 
Onnea miljoonasti plussanneille :flower: :flower: :flower:
Ja tsemppiä tippuneelle uuteen koitokseen :hug:
Itsellä ei vielä tuntemuksia suuntaan tai toiseen... Mutta on niin lyhyt kierto ollut nyt että saa nähdä onnistuuko raskautuminen lainkaan.
 
Laiskuri kopioi jälleen... Kiitos kaikille myötäelämisestä!!! Vaan... Arvatkaa mikä se mun hcg-arvo oli? Kokonaiset 1. :ashamed: :ashamed: :ashamed: Mä kerkesin jo säikähtää ihan pirusti, ja sitten labrantäti täräytti että raskaustestisi on kuule negatiivinen. :ashamed: Sain sitten lääkärille puhelinajan, lekuri oli kyllä totaalisen pihalla. Yritin kysyä että olisko normaalissa raskaudessa hcg-arvo vielä noussu kun ovulaatiosta 8-9pv. Se vaan kyseli että no onko sulla kuukautiset myöhässä kaksi viikkoa. Meinas hieman hermo mennä... Niin sanoin että oviksesta on hieman yli viikko, mitäs luulet! :headwall:

Mä oikeastaan haluan uskoa, että joku siellä nyt taistelee kiinnittymisestä. Kuparikierukan takia kiinnittyminen voi olla vaikeaa, poistosta on vasta kuukausi. Tää on mun teoria, loppuviikosta nähdään oonko ihan pihalla. Mulla on kyllä hiukan veristä vuotoa (ei housuihin asti), mutta nyt ei auta kun odottaa.

Aurora: :hug: Isot tsempit uuteen kiertoon.

Miracle sovitaanko että sä jaksat kyllä torstaihin, jos mäkin jaksan lauantaihin?

Swiss voi hyvänen aika oletpa joutunut rumbaan. Kiitos kun jaoit kokemuksesi. Toivon todella että teille suodaan kolmas lapsi pian. :heart:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Iina73:
Täällähän on tapahtunut vaikka mitä, tällä välin kun en ole käynyt täällä!

Ensinnäkin, anteeksi miracle, en tiputtanut tarkoituksella. Tuli kämmi copy pasten kanssa. :ashamed:

kerttu84:lle :hug: , ja onnea uuteen kiertoon!

kekkeri, millä testillä testasit? Minulla on tosiaan huomisaamuksi odottamassa Aconin Early Detection, joka ei esikoisestakaan kylläkään näyttänyt mitään kp 27/27-28. Tosin mulle ei näyttänyt Vilja testikään kp 33/27-28 kuin hailakkaa haamua. kp 34/27-28 sain Clearbluella selvän plussan. Ja kyseessä oli sentään tyttövauva. Luin nimittäin jostakin (en kyllä valitettavasti muista, että mistä), että poikavauvaa odottaessa äidin veren hCG pitoisuus on matalampi. Eli jos sattuisikin käymään niin, että poikavauva olisi tulossa, ei tiedä kuinka pitkään sitä plussaa saisi odottaa. Ilmeisesti hCG erittyy hitaasti/heikosti virtsaani.
Plussatuulia kaikille!
Joo, mistä arvasit, just tolla testillä testasin =) (on täällä muuten edullisin testi, elle vitosen maksaa) ja tosiaa näytti tuolloin negaa. Sen jälkeen en o testannut kun ollaan oltu mökillä, eikä testejä oo ollut lähettyvillä. Varmaan huomenna tarvii käydä hakemassa koska nyt juuri vaihtui päivä ja on jo 31 pv, (ja kierto oli 27-30) ihmeellistä.... vähän jännääkin.

Onnea plussaajille, nyt en ehdi sen enempää viestejä kommentoida, luen tarkemmin huomenna. Plussaonnea kaikille!
 
No niin, nyt paremmalla ajalla tänne pinoon =) (koko muu perhe vielä nukkuukin)

Ihan hurjasti onnea Chessa!! Kerroppa vähän alkuvaiheen fiilareita!! Ja myös kaikki fyysisest olot tietysti kiinnostaa!!

Iina :hug: , pidetään peukkuja että nega muuttuu plussaksi.

hamamperi, onnea onnea onnea!! Kerroppa sinä myös tarkempiakin kuulumisia, nyt saa hehkuttaa!!

Johanna :hug:

Artunäiti, tervetuloa mukaan!

Cassy, :hug:

Ja tietysti testiuutisia, varsinkin plussia olisi ihana saada lisää, mutta tietysti kaikenlaisia fiilareita, nyt on kumminkin meidän viikot!

(.) Ei ihmeitä, epätoivoisena jo tuplatestasin vanhalla testillä =) (onkohan kukaan muu tehnyt koskaan niin, hih) muttei se näyttänyt kun negaa. Menkkoja ei kuulu ja mielikuvitus ainkakin kehittää ällötysoloa...Yritän olla innostumatta, täytyis edes se haalea plussa saada ennenkun voi alkaa liitelemään tuolla pilvissä...Onhan sitten vielä alkuaika hyvin riskialtistakin, ettei ihan murehtimatta voi olla vaikka plussa tuliskin. Aamupäivällä ollaan menossak äymään kaunpungilla, haen kyllä uudes testin ja teen sen...

Mukavaa päivää kaikille!
 
Heippa ja hehkutetaan nyt sitten kun käskettiin :D Eilen tein vielä uuden testin Apteekin omalla ja hienot viivat tuli sen viiden minuutin sisällä eli kai se pakko on alkaa uskoa :D

Oireista... mulla oli ennen testiä muutaman päivän jo pientä yökötystä (esikoisesta vastaava alkoi rv8), palelua (juu, tällä helteellä nukun piiitkässä lämpimässä yöpaidassa ja normaalisti en käytä yöppäriä talvellakaan), munasarjojen kohdalla nippailua + menkkatuntemuksia (samanlaisia siis) ja rinnat on kipeät (esikoisesta kipeytyivät ekan kerran kun maito nousi). Olin siis melko varma plussasta ollut jo muutaman päivän. Nälkä on muuten jatkuvasti ja vielä on syömään pystynyt hyvin, mutta saattaa kesken alkaa kuvottaa ja eilen kahvi laittoi kuvottamaan.

Mielenkiintoinen tuo juttu, että poikaa odottaessa hcg olisi matalampi. Mulla esikoisesta alkuraskaus meni lähes täysin oireettomasti ja kp 45 (jolloin jälkikäteen laskujen mukaan olisi ollut rv 3+6) sain ihan haamujen haamun testiin. Se oli niin haamu, ettei mieskään nähnyt mitään :LOL: :LOL: :LOL: ja kaksi päivää myöhemmin sellaisen haamun jonka jo mieskin näki. Ja nyt sitten tällä kertaa laskeskelin, että testipäivänä olis ollut rv 4+0 ja eikös nuo nyt ihan selvät viivat olleet jotka testiin tulivat? Noissa kuvissa siis... miehellekin jo pohdin, että oliskohan hcg:tä jotenkin enemmän tällä kerralla kuin viimeksi kun oireitakin on ihan selvästi enemmän nyt. No, nyt jännäillään onko tuolla masussa oikeasti joku... ollaan kyllä innokkaina jo vanhemmille ja sisaruksille kerrottu kun heille kerrottaisiin keskenmenon sattuessakin kuitekin.

Plussatuulia kaikille toivottavasti mahdollisimman moni pääsee mukaan tuonne huhtikuisiin :heart: :heart: :heart: :heart:

Jopas mä jaarittelin :D
 
juu olin sitten liian innokas ja testasin tänä aamuna sillä aconin early kasettitestillä ja aivan selkee negahan sieltä tuli :( aattelin että ees jonkin haaleem haamun ois saanu.. että vähän tietäs suuntaan tai toiseen.. no tartee vielä vaan ootella tuleeko täti vai eikö.. viikonloppuna tai alkuviikosta testaan seuraavan kerran, vaikka kyl sen jo sitten jo ehkä tietää jos ei tätiä kuulu vkonloppun aikana..

Mikä on kaikista herkin testi?!? Taidan sen apteekin oman ostaa seuraavax ku sitä aikasemminkin oon käyttäny, myt vaan ton ostin kun oli niin halpa..mut onko sitten hyvä :/
 
pisita, 10 yksikköinen on se herkin, eli esim. aconin early detection tai sitten jotkut erittäin herkät liuskatestit (kotitesti.fi:stä sai, muttei taida kai enää saada).

Ny mä aloin pelkään negaa ja tuntemaan, et josko ne menkat sielt tulis.. Ni oon ny kahen vaiheilla et tuhlatako sit testiä vai ei.... :ashamed:
 
sama täällä...alko heti testin jälkeen tuntuun jos jonkinlaista menkkatunnetta mahassa... no taidan kyllä jättää vielä ostamatta toisen testin...jospa se täti ei tuliskaan...ja jos tulee niin sitten uutta yritystä..vaikka huhtikuu vauva olis ollu kiva :)

Kai se järkevintä on oottaa pari päivää yli eikä liian aikaseen testailla, mut ku...... :saint: ei aina jaksa ootella....
 
Cassy :hug:

pisita: mie testasin Vilja-testillä. Siinä luki et voi testata jo 10 päivää mahdollisen hedelmöittymisen jälkeen. Herkkyyttä en kyllä siitä muista. Toivottavasti nega plussaksi muuttuu!!! :)

kekkerille plussatuulia uuteen testiin!!!

Auroralle tätipahoittelut! Tsemppiä uuteen kiertoon! :hug:

Niin ja sitten se oma napa! Fiilikset on mahtavat (<--- tiivistettynä yhteen sanaan kun on kiirus)! :D

Plussatuulia! :heart:
 
miracle no olispahan ainakin jotain muuta tekemistä hetkex ku vaan miettiä kokoajan että oonko vai en... :kieh: tai jos ukko menee töihin ottakoot sinne mukaan niin et ainakaan kotoo löydä...ja jos ei sit vaix jaksais lähtee ostaan...
chessatarttiskohan sitä sitten kokeilla...nyt ois 10pvä mahdl.hed..ainakin yhden laskurin mukaan..
 

Yhteistyössä