Viidettä,kuudetta,seitsemättä jne. ;) odottavia?

Gynellä käyty,kaikki kohdun matkaajalla hyvin ja papa koe otettiin,auts :x Kaikki siis masualueella hyvin :heart:
Puhuin näistä mun huonoista ja voimattomista oloista.Meinas että mun kroppa yksinkertaisesti kovilla,tiheästi raskauksia,edellisin ei ollut helppo ja imetin kuitenkin raskauden aikana 11viikkoon.Siihen päälle se rankkaripuli niin toki keho on kovilla...
Verenpaine oli 95/50,matala siis ja sekin voi aiheuttaa tätä "raskasta"oloa.
Vitamiineja ja lepoa,oikeen muuta ei tehtävissä kun kaikki arvot kuitenkin ok.

Mulla kyllä muutaman päivän ollut olo parempi joten josko se tästä...

Mutta yhtään lasta/raskautta en voi ajatella ihan lähi vuosina jos sittenkään.Täytyy nyt ajatella itseä ja jo olemassa olevia lapsia :ashamed: Ja keskittyä nyt tähän raskauteen,eikä mihinkään haavemaailmoihin,yksi kerrallaan :heart:
 
Minä otin joulun tienoilla puolikkaan lasillisen viiniä, mutta lopun joikin mies kun ei se ollutkaan hyvää :x Olen myöskin juonut tölkillisen siideriä kolmena eri iltana (siis sen saman tölkin jakanut kolmeen iltaan),joten melkoinen juoppo täällä :ashamed: :snotty: :D
Makuaisti kyllä muuttuu, eikä enää teekään mieli vaikka ajatus olisi kiva.

Ei ollu meillä sipulia tai suihkeitakaan,mutta yritän töiden jälkeen päästä apteekissa käymään, tosin pitäs hakea vaunut. Tuli ilmoitus kahteen kertaan matkahuollosta. Nyt mietin,että himskatti, tuliko sieltä kummatkin vaunut jo vai oliko matkiksen moka??? Meinaan ei kyl kahdet mahdu autoonkaan yhtä aikaa... :whistle:


Sympatiat täältäkin miialle, meillä on tosi harvoin tota ökätautia, ehkä 4 kertaa ollut kokonaisen 13vuoden aikana. Mutta hirveen raskasta se on sekä fyysisesti että sitten pyykkimäärän myötä
:hug: :hug:

Mutta nyt ip-kahville ja parin tunnin päästä vaunuja hakemaan.. tulis sit pianonvirittäjäkin illalla mein sairastupaan. :saint:
 
Hei pitkästä aikaan! :wave:

Tänään käytiin np-ultrassa ja kaikki oli hyvin! :heart: :heart: :heart: Iso kivi vierähti sydämeltä. Laskettuaika muuten muuttui jo neuvolassa päivää aikaisemmaksi, eli 1.9.

Nyt on vaan kiirettä tässä että tulen myöhemmin jututsteleen lisää.
 
Me9: ihan taatusti alhainen verenpaineesi myös vaikuttaa tuohon oloosi -ja muutkin lääkärisi jutut kuulostavat järkeviltä. Hyvä, että olosi on kohenemaan päin!

Kääkkis: pakko flunssasi on pian hellittää!

tellu: onnittelut hienoista ultrakuulumisista -se ON iso kivi -hyvä, että tipahti =)
 
Onnea tellulle uutisista!

Ja kiitos Feeniks, toivottavasti helpottaisi, alkaa olla jo ihan toivotonta kun mikään ei auta :( Ja nyt korvaakin jo koskee, saa nähä joutuuko huomenna yksityisellä käymään, epäilen poskaritulehdusta.. Onko sun paha olo vielä yhtään helpottanut? Saisi jo loppua, vie niin paljon voimia =(

Huomenta kaikille tyttösille ja mukavaa viikonlopun odotusta! Mä olen kuulkaas Y K S I N kotona, 3 koulussa ja kuopus mummilassa, olen ihan tööt, mitä tekis??? olishan sitä tekemistä mutta ei oikein pääse alkuun, on niin kummallista. =)

 
Tuli mieleen Me9jabonus että onko sun hb mikä? Sanoit toki tuolla että arvot on normaaleja mut onko se tarkistettu? Mulla tuota voimattomuutta ja huonoa oloa teki anemia, johon oon nytte sitten raskauden ajan vetäny rautaa yliannostuksella (ja kärsiny mahakivuista ym. sivuvaikutuksista) ja yhtään hb ei pysy ominvoimin kohtuullisissa arvoissa, ei edes yhdellä tabletilla. Viimeksi se oli 106 ja saattaa tosiaan tulla rytkähtäen alas suht korkeistakin lukemista jos jää ottamatta. Jos oikein on matalalla hb, istuen kuorin perunat, seisominen saa tuskanhien nousemaan ja tulee yksinkertaisesti sellainen olo että istumaan on pakko päästä.

Ihanaa että on perjantai ja vapaata edessä koko viikonloppu! Nämä viikot kyllä tuntuu vaan menevän niin hurjaa vauhtia ja viikot sen kun vähenee :eek: Pianko mun on luovuttava tästä mahasta ja vauva on maailmassa :eek: Kun tuntuu että juuri sain vasta sen plussan eteeni :heart:

Mä en oo ehtiny koko ketjua lukea mutta jotain vissiin siitä on ollu puhetta, miten lapset on syntyneet ajallaan ja onko ollu minkä kokoisia. Lapset on meillä ollu aika säntillisiä, ovat syntyneet välillä 39+6-40+5. Toivottavasti tämäkin yhtä säntillinen :) Ja kokoa on ollut 3360-4050g välillä, onneksi vain yksi 4kiloinen.

Lahja Lintikka ja Tirppa 36+2 :heart:
 
Lahja Lintikka mulla hb otettiin ekan neuvolakäynnin jälkeen(rv 9+)ja täti lupas soittaa jos arvoissa jotain häikkää;ei oo tullut soittoa,että olettaisin olevan aivan ok,voihan ne nyt tässä välin olla pudonneet.Meillä kun näitä nla palveluita kamalasti supistetaan ja seuraava käynti rv 23 joten ellen sitten soita ja rutise,ei arvoja tsekata tässä välin.....Mulla kyllä tuppaa hb putoamaan aika rajustikin raskausaikana,kun normaali on sellainen 140 niin raskaana 100 paikkeilla,joskus ollut altakin.Äidilläni oli anemiaa raskausaikoina ja sen jälkeenkin,kai sekin sitten on perimää.... :eek:

Olet muuten ihanan pitkällä raskaudessa lahja lintikka :heart: Ollappa itsekin,vaikka sitä masua jostain kumman syystä tulee aina ikävä :eek: Niin tuskallinen kun se ne viimeiset viikot onkin.....
Mulla kanssa lapset syntyneet välillä 38+6-40+5 ja painot olleet 3180g-4055g ja vaan yksi 4 kg:n jötikkä siis :D
Mutta noille viikoille vielä niin piiiiitkä matka :whistle:

Nyt töihin.palaan astialle kyllä ;)
 
Mikäs siinä on että tulee vatsa kipeäksi ja raskas olo syömisen jälkeen??Vaikka söin lounaaksi kevyen salaatin,on kuin olisin noutopöydästä santsannut useamman kerran ja vatsaa ihan vääntää...Ja tää toistuu usein.On sellanen olo,että uskaltaako ollenkaan syödä :whistle:
Mulla on elimistö kyllä jotenkin ihan sekaisin.... :ashamed:

Mut ihanaa silti saada tämä uusi persoona :heart: :heart: Ei vaan mattais oottaa kuka sieltä tulee ;)
 
Pakkasentäytteistä huomenta :wave:

Mittari näyttää -35 ja sisäpäiväähän se lapsien kanssa tietää. Kahdella lämpöä, joten tiivistä tunnelmaa tietää... Oksennustautiakin liikkeellä, mutta toivon hartaasti että pakkanen vaientaisi pöpön.
Neuvolassa kaikki oli ok. Bakteeriviljelyn kävin ottamassa labran vessassa ja akrobatiaksihan se meni, onhan tuo outo kumpu jo aikamoinen :D Streppitulokset saan sitten ensi viikolla.

Tellu :heart: Pääsit tervehtimään vauvaa!

Oliivitar ja Heppuli 23+1
 
Hei!

Täällä neljän eläväisen mukulan kotiäiti on hämmästyksestä soikeana! Meillä kaikki lapset on lapsettomuushoidoilla alkunsa saaneet ja meille ei ole annettu mitään mahdollisuuksia tulla raskaaksi ilman lääketieteen vahvaa apua. Kaksoset syntyivät 2002 jouluna ja pakkasprinsessat 2006 ja 2008. Meille tehtiin viimeinen hoito marraskuussa jonka jälkeen surullisena jäimme jatkamaan elämäämme.

Menin yrittäjäkursseille, sain liiketoimintasuunnitelman tiistaina valmiiksi ja yrityksen piti tartata kuukauden kuluttua. Keskiviikkoaamuna ihmettelin rytmihäiriöitä, jotka mulla on raskausoire. Muistin että edellisestä hoidosta mulle jäi yksi testi. Siihen pärähti kaksi viivaa ja ne viivat sai mun elämän menemään aivan sekaisin!!! En mitenkään voinut kuvitella niitä siihen, ihan ohimennen piti tikuttaa!

Eli täällä eletään ilon ja pelon vuoristoradassa. Toivon että tämä Ihme pysyy masussa lokakuulle. Ensimmäinen ultra olisi 4.3 jos kaikki sujuu siihen asti hyvin. Mulla kahdessa edellisessä raskaudessa on ollut kovaa vuotoa alussa ja kauhulla odotan tulevia päiviä. Lisäksi mulla on aina ollut hormoonihoito rv 10 asti. Nyt vain odotetaan osaako kroppani hoitaa raskauden ihan issekseen. Pitäisi olla ainakin muistissa :)

Pirteää Pakkaspäivää teille Arjen Sankarit!

Noora 33v viides tulossa n. 5+1 la 22.10?
 
Onnea paljon Nooralle ja tervetuloa pinoon! :) Teidän pieni ihme on sitkeää laatua, haluaa tulla vaikeista riskeistä huolimatta. Toivotaan että kaikki menee hyvin!!

Mua ärsyttää niin, ja pelottaakin. Meidän seudulla käytiin viime keväänä hirveetä "noitajahtia" pienten tyttöjen hölmöilyistä ja meidän tyttö nostettiin syntipukiksi kaikkeen mahdolliseen. Todellista nöyryytystä se oli tytöllekin, äidit soitteli mulle ja valitti mitä kaikkea tyttömme on keksinyt :( Itkin jo puhelimessa, kun tuntui niin pahalta ja siitäkös nää haaskat vaan innostui. No, melkein vuosi meni hiljaisuudessa, ja nämä kaikki tytöt leikkivät ja riitelivät,sellasta normaalia KUNNES tänään huomasin,että valivaliäiti taas yrittänyt soittaa. Ja tasan tiedän,että soittaa vain kun on jotain valittamista. Hänellä on 2 tyttöä,jotka vähän vanhempia kuin meidän neiti, ja sitten hän sanoo että hänen 2 tyttöään kertoivat että meidän neiti sitä ja tätä. Mitä siinä voit sanoa, etenkin kun miun tyttö säikähtää syytöksiä ja yleensä ensin kieltää kaiken. Sitten kyllä myöntää,mutta sanoo että usein tämä isompi tyttö on yllyttänyt häntä tekemään ja hän on sitten tehnyt kun tytöt ovat uhkailleet etteivät enää leiki muuten hänen kanssaan. Ja kyse kuitenkin aika harmittomista jutuista, esim. tekivät rakkauskirjeitä jollekin pojalle. Mutta jostain syystä olemme näiden äitien hampaissa ja mulla ei oo minkänlaista intoa alkaa taas vatvomaan näitä.

Mä olen sitä mieltä, että jos nahinoita on, niin lapset saa hoitaa ne itse. Jos joku selvästi kiusaa tai syrjii, niin siihen toki pitää aikuisten puuttua. Mutta siitä ei liene kyse. Odotan nyt siis kauhulla,että mitä sieltä tulee. Kivaa kun on tällasia naapureita. Turha lienee mainitakaan,ettei poikien kanssa ole ollut koskaaan vastaavia ongelmia :/
 
Onnea Nordenskjold :flower: :heart: Ollaankin jossain vaiheessa ,jossain odotuspinossa,samaan aikaan kuumeiltu(mulla eri nikki sillon)mutta muistan sinut ja tarinasi hyvin!!!Ihanaa kun tälläinen luomuylläri saanut alkunsa ja toivotaan niitä tarrasukkia paljon mukaan :hug:

Kääkkänälle voimia äitivainoon :hug: Toi on niin tavallista että yksi lapsi ja yksi äiti otetaan hampaisiin.Ja vaikkei vika heissä olis,on syntipukiksi aina helppoa tehdä.Varsinkin suurenperheen äidit on hampaissa,kun toiset ajattelee etteivät ehdi valvoa lastensa tekemisiä,kun paljon lapsia!
Ja totta on,lasten kuuluisi itse hoitaa pienet nahinansa,muuten ei osaa niitä isonakaan hoita.Ei äiti voi olla joka välissä pelastamassa :eek: :eek: Tietenkin isompiin ongelmiin täytyy ja kuuluu puuttua,mutta rakkauskirjeitä.... :D
Sanoppa tälle äidille suorat sanat :hug:
 
Kiitos tsempityksestä Me9 :D Tällä kertaa erehdyin pahemman kerran, vastasin aika ynseästi puheluun ja tää äiti sitten pyysikin tyttöämme mukaan huomenna leffaan... ;) Pikkasen nolona siinä sitten, että juu, tottakai käy. Mutta näin sitä valmiiksi pelästyy. Ja juu, mie kanssa oon ajatellu että suurperheellisiä on jollain lailla helpompi syyllistää monista asioista sen lapsiluvun takia, mukamas. :( Todella,todella typerää. Miusta ainakin tuntuu,et olen paljon tiukempi ja tarkempi kuin monen 1-2 lapsen äiti täällä. Meillä on kaiklla kotiintuloajat, toistenkaan kotona ei liehuta liikaa, kotitöihin osallistumista vaadin isommilta jne. Mistä tulikin mieleen, että voisinpa galluppina kysellä vähän, millaisia velvollisuuksia ja oikeuksia teillä muilla on isompien lasten kohdalla? (yli 10v)

Noista synnytyksistä ym. Meidän lapset olleet 4135g-4485g eli isoon vauvaan varaudutaan tälläkin kertaa. Sokrurasitukset sitten parin kuukauden päästä, varmaankin ajoittuu siihen lääkärintarkistuksen aikohin. Nyt makkaranpaistoon ja sitten vielä kuorruttamaan juustokakku, namskis.

Hauskaa lauantai-iltaa!

Kääkkis ja lapanen 17+4
 
Kiitos tervetulotoivotuksista! Mukava päästä völhjyyn!

Juu, meillä ei onneksi tämä tyttöjen välisiin ystävyysasioihin puuttuminen ole vielä alkanut. Meillähän tyttöjä on kolme joista vanhin 7 v. Olen kyllä kuullut, että tämä on edessä...Onneksi Kääkkänällä tilanne kääntyikin parempaan suuntaan!!!

Tuosta suurperheelisiin suhtautumisesta tuli mieleen tämmöinen juttu. Meidän Hertta (4v) saa sellaisia insuliinikohtauksen oloisia kohtauksia aamuisin. Ensimmäisellä kerralla kun sai sen, niin meni Taysin lastenpolille asti. Mun mies käytti häntä siellä. Papereissa lukee, että "Perheessä monta pientä lasta, joista yksi vauva. Tämän lapsen ravinnonsaannista huolehdittava lähiaikoina." Kyllä ottaa päähän. Niin kun jättäisin yhden ruokkimatta ja muut ok?!? Meillä vielä ihan säännölliset ruoka-ajat. Nyt hän on saanut niitä kohtauksia 5 kertaa ja viikon päästä mennään vihdoin EEG-tutkimuksiin. Saa nähdä mikä on tilanne. Hertta syntyi hätäsektiolla ja hänellä on kaikkia pientä krenkkaa :) Mutta asenne kohdillaan, se on pääasia.

Ai hyän tähen nähköön mikä huuto selän takana. Pakko mennä!

Rentouttavaa sunnuntaita ;)

Noora
5+2
 
Moikka!
olen uusi,saanko liittyä joukkoon?

Onhan täällä jossain tutut tuolta viidettä kuumeilevista?

Tellu,riemu,jne.???????????

Olen nimittäin plussannut ja nyt uskallan siirtyä tänne palstailemaan :heart: :heart: :heart: :heart:

Vielä ei kyllä uskalla tuuletella,ennekuin taas pääsee 12 vkon ultraan toteamaan jotta kaikki olis hyvin tuolla masussa :|
piinaavaa tää alku kun joutuu ootteleen...

Tänään ois omien laskujen mukaan 7+0 =)

tosin vaikuttaahan oman kierron pituus jonkin verran tuohon aikamäärittelyyn mutta aina ennen mulla on ollut 28 kierto ja nyt ois 31 mut en usko sitä ihan sillä mulla alko tiputtelu 28 pvänä ja menkat kunnolla vasta 31 pvänä,joten kuitenkin varman voin hyvillä mielin neuvolassa ilmoittaa kierron pituudeksi 28 päivää,kun joka muussakin raskaudessa on ollut.ja näkyyhän ultrassa sitten jos laskettua aikaa pitää vaihtaa....

Mut saa muuten lisätä listaan jos joku osaa :flower:
ja viidettä siis odotellaan ja lasketun ajan katoin nettilaskurilla jotta tonne 10.10.2010.
menis,aika ihana päivämäärä,tosin kukaan ei ole ajallaan syntynyt niin ei se niin päivänpäälle mulla ole.

pahaa oloa viä oottelen,joka raskaudessa ollu kivat oksentelut että saas nähä koska ne nostaa päätään...aamuisin kyllä jo heikottaa ja suussa on tosi paha maku koko ajan,onko teillä ideoita millä saisi suhun paremman maun?

Mulla on salmiakkia ja sitruunavesi koko ajan jääkaapissa..ja erilaisia mielitekoja on ollut.
olen miettinyt jos sen pahoinvointirannekkeen hommais nyt ajoissa..eihän siitä mitään haittaa voi olla?onko tietoa?

ja tajuton väsy koko ajan.
No mutta kiva tulla tänne jutskailemaan ja nyt alan lukeen vähän tätä ketjua ni oon perillä kamujen voinneista!! :)
 
Tervetuloa uudet mukaan!

Täällä on vietetty päivää 4 seinän sisällä. Kauhea myräkkä ulkona! Ei paljon huvita ulkoilla. Pakollinen kauppareissu oli tänään edessä. Tuntui, että meidän pikkuinen soratie oli ihan umpitukossa lumesta.

En sitten tänänkään onnistunut motivoimaan nuorisoa huoneensa siivoomiseen. Tässä on jo kokeiltu yhtä jos toistakin konstia: rahaa "palkkana" ...sen pois ottamista, jos homma ei toimi, kaverikyläilyjen rajoittamista etc. etc. ja tietty sitä ärsyttävää vali-valia.

Muutenkin tuntuu, että viikonloppu oli todella raskas, yhdet hautajaiset ja hirveä väsymys. Ja aamulla tietää taas kellon pirisevän ennen kukonlaulua :(

Voimia kaikille mammoille!

t. vatsakas ja rakkauslapsi 18+0
 
Josko nyt kerkeäis kaksi sekuntia oleen koneella kun nuorin nukkuu ja kaks seuraavaa kattoo filmiä ja esikoinen tulossa koulusta..

Ensinnäi, Suurenmoiset Onnittelut Auringonkukaksi plussasta!!! :flower: :flower: :flower: Olisi kyllä aika mellevä päivä jos sattuisi laskettuna päivänä syntymään. =)

Tervetuloa myös nordenskjold :flower: :flower: :flower:

Kovasti jaksuja niille joilla mahatauti tai muu tauti jyllää perheessä! :hug:

Kääkkänälle voimia myös tilanteeseen! :hug: Meillä täällä yks "ihana" naapuri tuumasi minulle nätisti, tai siis meidän kolmevuotiaalle, että muuta sitten syksyllä heille kun äitillä ei ole enää aikaa huolehtia sinusta.. |O En tajunnut heti sitä mitä hän sanoi, joten en päässyt sanomaan mitään takaisin, mutta kyllä ärsyttää!!! |O Ja tällä joka sanoi noin on itselläkin 5 lasta, pienimmäinen nyt noin puolivuotias. Minä en ymmärrä noita ihmisiä joilla on pokkaa loukata toista ihan tuosta vaan. Noh, pitää jättää moiset kommentit omaan arvoonsa ja elämää voi jatkaa ilman suurempia kontakteja tympeitä naapureita kohtaan.. ;)

Jaahas, eipä sitä kauaa pystynytkään oleen koneella, äitiä kaivataan.. =) Kirjoittelemisiin!
 
Piti tulla vielä lisäämään tuohon meidän naapuri-asiaan, että hän ehkä tarkoitti sanomisiaan osittain huumoriksi, mutta silti tuollaiset sanomiset loukkaa ja kovasti. Vielä lisäksi kun tiedän että tämä naapuri ja toinen naapuri, jotka keskustelevat paljon keskenään toisten asioista, niin pitävät itseään täydellisinä kasvattajina. Ja mielestäni kannattaa olla hyvin varovainen sanoissaan jutellessaan raskaushormonien kanssa kamppailevan naisen kanssa.. :LOL:

Eipä mulla sitten tässä muuta ollutkaan, kiitos kun sain purkautua. Josko se taas hetkeksi helpottaisi.. :LOL:
 

Yhteistyössä