Vihdoin mä ymmärrän sun filosofias!!!!!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Nina TT:lle
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
N

Nina TT:lle

Vieras
"Meillähän Evelynillä ei ole nukkumaanmenoaikoja. Hän menee sitten kun väsyttää. Useimmiten tämä tapahtuu 20-22 välisenä aikana, mutta joskus tyttö valvookin myöhempään. Monella vanhemmalla on tarve saada lapsi nukkumaan lähinnä siksi, että saisivat omaa rauhaa sinä aikana. Sen sijaan, että sanon tytölle "Mene nukkumaan" olen valinnut sanoa "Äiti tarvitsee nyt hieman omaa aikaa. Äiti istuu nyt hetken tietokoneella." Toinen esimerkki on se, että joskus on kiire ja lasta pitää kantaa (tai työntää rattaissa tai pukea vaikka hän osaisi pukea itsekin) vaikka tämä haluaisi mennä ihan itse. Sen sijaan, että uhittelee tai komentaa voi pyrkiä kertomaan rehellisesti, että nyt on kiire, äiti haluaa ehtiä tuohon, jos emme nyt kiirehdi niin myöhästymme junasta tai tulemme myöhässä juhliin. Tai jos haluaa lapsen auttavan siivoamisessa, tai korjaamaan omat jälkensä. Meillä riittää nykyään melkeinpä lause "Katso, tuossa lattialla on paljon tavaroita hujan hajan." Kun olemme tarpeeksi usein keskustelleet siitä, miten äidille on tärkeää, että täällä olisi edes jotenkuten siistiä ja mukava olla, muistaa lapsi jo sen eikä minun tarvitse tehdä muuta kuin muistuttaa lattialla olevasta kaaoksesta."

Olen miettinyt pääni puhki tuota sun filosofiaas kasvatuksen suhteen ja tämän sun blogistas lainattu teksti sai mut ymmärtämään kaiken. Eli: Sä olet kasvattanut lapsesi miellyttämään äitiä. (Siis sua.)

Halleluja, vihdoin mä ymmärrän!!!! :) :) :)
 
"Meillähän Evelynillä ei ole nukkumaanmenoaikoja. Hän menee sitten kun väsyttää. Useimmiten tämä tapahtuu 20-22 välisenä aikana, mutta joskus tyttö valvookin myöhempään. Monella vanhemmalla on tarve saada lapsi nukkumaan lähinnä siksi, että saisivat omaa rauhaa sinä aikana. Sen sijaan, että sanon tytölle "Mene nukkumaan" olen valinnut sanoa "Äiti tarvitsee nyt hieman omaa aikaa. Äiti istuu nyt hetken tietokoneella." Toinen esimerkki on se, että joskus on kiire ja lasta pitää kantaa (tai työntää rattaissa tai pukea vaikka hän osaisi pukea itsekin) vaikka tämä haluaisi mennä ihan itse. Sen sijaan, että uhittelee tai komentaa voi pyrkiä kertomaan rehellisesti, että nyt on kiire, äiti haluaa ehtiä tuohon, jos emme nyt kiirehdi niin myöhästymme junasta tai tulemme myöhässä juhliin. Tai jos haluaa lapsen auttavan siivoamisessa, tai korjaamaan omat jälkensä. Meillä riittää nykyään melkeinpä lause "Katso, tuossa lattialla on paljon tavaroita hujan hajan." Kun olemme tarpeeksi usein keskustelleet siitä, miten äidille on tärkeää, että täällä olisi edes jotenkuten siistiä ja mukava olla, muistaa lapsi jo sen eikä minun tarvitse tehdä muuta kuin muistuttaa lattialla olevasta kaaoksesta."

Olen miettinyt pääni puhki tuota sun filosofiaas kasvatuksen suhteen ja tämän sun blogistas lainattu teksti sai mut ymmärtämään kaiken. Eli: Sä olet kasvattanut lapsesi miellyttämään äitiä. (Siis sua.)

Halleluja, vihdoin mä ymmärrän!!!! :) :) :)

Lapsella on biologinen tarve miellyttää vanhempiaan. Lapsi huomaa, että kun asiat tehdään tietyllä tavalla, on kaikilla mukavaa. Onko se sitten parempi, että lapsi saadaan tekemään asioita (pukemaan ripeästi, siivoamaan, syömään, nukahtamaan) kauhealla painostuksella, jopa huutamalla, niin että lapsikin hermostuu?
 
No ei ookkaan, mutta olen tässä lueskellut noita ketjuja ja Nina on jokaisessa tuonut esille omaa paremmuuttaan ja viisauttaan kasvattajana-eikä kyse ole kuitenkaan mistään muusta kuin siitä että pikkuinen tyttönen ei uskalla olla oma itsensä koska "äiti haluaa...äidille on tärkeää...." Eli ei se Ninan kasvattaminen poikkea piirun vertaa kenenkään muun tavoista.

:) :)
 
Lapsen aikaasin nukkumaan laittamisessa ei sitten varmaan voi monella olla kyse siitä, että aamulla on aikaanen herätys ja lapsen pitää saada tarpeeksi unta. :whistle:
 
Ap taisi osua aikas lähelle totuutta. Jotkin vanhemmat (kutsuvat itseään ilmeisesti vaistovanhemmiksi) kokevat, ettei lasta saisi ns. komentaa eikä toimintaa rajata. Heillä on nämä "omat" keinonsa saada päivittäiset asia hoitumaan. Useimmiten nämä vanhemmat ovat kotona lapsiensa kanssa, joten arki pyörii oman aikataulunsa mukaan. Mutta mitäs tapahtuu, kun oikeasti pitää sopeutua tämän yhteiskunnan elämään. Aloittaa se "oman aikataulun mukaisesti" elänyt lapsikin koulunsa jonain päivänä ja siellä pitää sopeutua koulun sääntöihin ja mennä niiden mukaan (hei kaikkia asioita tässä elämässä ei voi päättää itse kuinka haluaa). Meillä on aikataulut ja säännöt kotona olleet jo lasten ollessa pieniä juurikin siitä syystä, että tämän yhteiskunnan elämään on sopeuduttava tahtoi tai ei. Kun aikuisten on taloudellisista syistä käytävä töissä, se tarkoittaa että aamulla on lapsienkin herättävä n. klo 7 ja jotta jaksaa herätä näin aikaisin on mentävä nukkumaan klo 20 (tahtoi tai ei). Jos minä antaisin esim. nelivuotiaani kukkua kymmeneen illalla hän olisi aivan väsynyt aamulla hoitoon menessä, ei jaksaisi leikkiä siellä eikä jaksaisi illalla perheen kanssa mitään myöskään tehdä... kierre olisi aivan valmis. Ja kyllä minulla aikuisena ja vanhempana on se vastuu lapsen arjesta, että hän saa riittävästi lepoa ja oppii elämään osana tätä yhteiskuntaa sääntöineen kaikkineen.
 
Lapsen aikaasin nukkumaan laittamisessa ei sitten varmaan voi monella olla kyse siitä, että aamulla on aikaanen herätys ja lapsen pitää saada tarpeeksi unta. :whistle:

Ei voi olla. Lapsi saa itse päättää sen unentarpeensa. Siis Ninan mukaan. Ei saa sanoa "mene nukkumaan."

MUTTA lapsen voi opettaa miellyttämään vanhempaansa sanomalla "äiti ei jaksa aamulla herätä ellei äiti saa tarpeeksi nukuttua yöllä, äiti tarvitsee nyt unta" ja ta-daa, lapsi oppii että kun on ihan hissukseen ja miellyttää äitiä eli siis menee sitten nukkumaan juuri silloin kun äiti niin haluaa, eli maallisesti ilmaistuna, äiti manipuloi lastaan tottelemaan, on huippuhyvä kasvattaja!
 
Ei voi olla. Lapsi saa itse päättää sen unentarpeensa. Siis Ninan mukaan. Ei saa sanoa "mene nukkumaan."

MUTTA lapsen voi opettaa miellyttämään vanhempaansa sanomalla "äiti ei jaksa aamulla herätä ellei äiti saa tarpeeksi nukuttua yöllä, äiti tarvitsee nyt unta" ja ta-daa, lapsi oppii että kun on ihan hissukseen ja miellyttää äitiä eli siis menee sitten nukkumaan juuri silloin kun äiti niin haluaa, eli maallisesti ilmaistuna, äiti manipuloi lastaan tottelemaan, on huippuhyvä kasvattaja!

Mä olen varmaan joidenkin mielestä kamala äiti koska mä en anna vaihtoehtoja nukkumaan menoajoolle jos aamulla pitää nousta aikaasin. Viikonloppuusin annan valvoa pitempään koska ei tarvitte nousta aamulla aikaasin.

Mä olen likalle aina sanonut, että pitää mennä nukkumaan, että HÄN jaksaa nousta aamulla eikä väsytä niin kovaa.
 
Lapsen aikaasin nukkumaan laittamisessa ei sitten varmaan voi monella olla kyse siitä, että aamulla on aikaanen herätys ja lapsen pitää saada tarpeeksi unta. :whistle:

Joopa,tätä mäkin mietin..senkun vaan mukulat kukkuu puolille öin,mutta tuntevat sit nahoissaan aamulla. Jotenkin mä luottasin kuitenkin itseeni vanhempana näissä asioissa,ei meillä lapset (varsinkaan taaperoikäiset) päätä itse nukkumisistaan ja syömisistään. Joku paidan värin valinta on ihan eri asia,mutta kyllä vanhemmat on ne jotka pitävät huolta lapsen rytmistä ja tarpeista. Ei pienet osaa vielä ajatella mikä heille itselleen on parasta.
 
Joo mutta sitten sä jyräät sen lapsen oman päätäntävallan ihan lyttyyn. Ja lapsi menettää suhun luottamuksensa. Sanot seuraavan kerran että "katsos kun äidin täytyy nyt mennä nukkumaan eikä äiti saa nukuttua ellei täällä ole hiirenhiljaista, ja jos äiti ei saa nukuttua, ei äiti aamulla jaksa nousta ja sitten äiti myöhästyy töistä." Näin saat lapsen ottamaan huomioon juuri SINUN tarpeesi. Hienostihan tätä voi siis sanoa että lapsi oppii huomiomaan toiset.

Mitenkähän lapsi mahtaa kokea äitisuhteensa esim. teini-iässä?

Tulee niiin mieleen Pink Floydin "Mother".
 
[QUOTE="vieras";23477891]Joopa,tätä mäkin mietin..senkun vaan mukulat kukkuu puolille öin,mutta tuntevat sit nahoissaan aamulla. Jotenkin mä luottasin kuitenkin itseeni vanhempana näissä asioissa,ei meillä lapset (varsinkaan taaperoikäiset) päätä itse nukkumisistaan ja syömisistään. Joku paidan värin valinta on ihan eri asia,mutta kyllä vanhemmat on ne jotka pitävät huolta lapsen rytmistä ja tarpeista. Ei pienet osaa vielä ajatella mikä heille itselleen on parasta.[/QUOTE]

No sepä. Likka on nyt 7v. ja kyllä mä edelleen vähän katton mitä laittaa päälle ettei lähde liian vähissä vaatteissa kouluun tms. Päättää itte housuista yms. aika pitkälle, mutta mä teen ehdotuksia ja likka niistä valittee tai itte ehdottaa jotakin vaatetta. Likan valinnan mukaan olen hänelle tilannut vaatteita. On niin tarkkaa jo ekalla luokalla ja tyttöjen suuressa suosiossa on pillifarkut ja legginsit. :D

Eihän siitä mitään tulisi jos antaasin likan valvoa kymmeneen tai myöhempään koska aamulla voi olla herätys kuudelta. Silloon kun likka oli pelkästään hoidossa, niin herätys saattoi olla puoli kuudelta. Kyllä siinä on pakko laittaa lapsi nukkumaan aijoos.
 
Illalla tuossa nukkumaan mennessä mietin tätä NinaTT:n tapaa kasvattaa lastaan. Kukin toimii parhaaksi näkemällä tavallaan. Ja hienoahan se on jos lapselle ei tarvitse koskaan ääntään korottaa, suuttua tai kieltää.

Mutta ensinnäkin mieleeni tuli tuo luontainen tarve miellyttää aikuista. Millä sen voi todistaa, ettei lapsi toimi ns. liikaa tuon miellyttämisen pohjaantuumiseen perustuen. Eli tekee asioita vain siksi, että äiti olisi iloinen. Samalla tuntien syyllisyyttä tai jopa pelkoa toimia vastoin äidin miellyttämistä.

Miulle 3 lapsen kanssa on ollut normaalia, että on yhteiset pelisäännöt. On asioita joista pidetään kiinni. Niinkuin esim. nukkumaan menoajat, ruokailu tai jos olemme lähdössä johonkin sovittuun aikaan. Isompien kohdalla myös aamuheräämiset ovat pakollisia tiettyyn aikaan koulun ja esikoulun takia.

Toki on paljon asioita joihin lapset saavat itsekkin vaikuttaa. Asioita joista neuvotellaan. Mutta on myös asioita missä aikuisen sana on laki. Ja ei on ei. Lapsen täytyy myös tottua siihen, että ympärillä on tietyt säännöt ja rajat joiden mukaan toimitaan. Ja aina ei saa tahtoaan läpi.

Minusta vanhemmuuteen kuuluu olla se aikuinen. Joka tiettyyn pisteeseen asti päättää asioista. Myös lapsen puolesta. Toisinaan lapsi joutuu pettymään, pahoittamaan mielensä tai suuttumaan. Silloin vanhempi on siinä lapsen tukena. Ja lapsi oppii, että kaikki tuntee ovat sallittuja. Ja toisinaan joutuu pettymäänkin. Aina ei saa tahtoa läpi. Mutta siitä riippumatta elämä jatkuu. Ja lapsi oppii, että tietyillä säännöillä ja rytmillä vanhempi pitää huolen lapsen hyvinvoinnista ja jaksamisesta.

Uhma kuuluu lapsen elämään. Kasvamiseen ja kehittymiseen. Lapsi kokeilee rajojaan. Lapsen täytyy saada huutaa, itkeä, pahoittaa mielensä, murjottaa jne. tuntien kuitenkin olonsa turvalliseksi ja rakastetuksi.

Mielestäni lapsen pitää kasvaa yksilönä, vanhemman tukemana. Ei miellyttääkseen ainoastaan vanhempia.

Toinen mikä tuli tuosta miellyttämisestä mieleen. Kun siirrytään vähän vanhempaan lapseen, joka on oppinut siihen, että vanhempia miellyttämällä kaikilla on mukavampaa. Mitenkäs esimerkiksi sitten kun lapsi aloittaa koulu, tulee teini-ikään. Kuinka helposti toiset huomaavat tuon miellyttämisen tarpeen, joka on jo varmasti iskostunut lapsen mieleen. Ja kun tuo piirre tulee esiin. Pahimmassa tapauksessa sitä käyttävät "kaverit" törkeästi hyväksi.

En mene sanomaan, että NinaTT:n tapa on väärin. Mutta jollain tasolla aloin vain miettimään, miten lapsi sen omaksuu ja ymmärtää kun on kokoajan tunne että toisia pitää miellyttää. Itsestäni se vaan lasta ajatellen kuullostaa pitemmän päälle rankalta.

Ketjuja oli niin monia joten en oikein tiennyt minne ajatukseni kirjoittaisin. Joten tämä nyt oli ensimmäinen.
 
Eiköhän se ole selvä juttu että Ninatt:lle tulee vielä jossain vaiheessa valkenemaan karvas totuus siitä että hänen metodinsa kasvattaa lapsensa eivät olekaan olleet niin pettämättömiä kun hän on kuvitellut.
Tässä, kuten kaikissa muissakin asioissa pätee sama totuus että liika kiihkomielisyys johtaa vain ikävyyksiin.
 
Mä sanon vaan, että rajat on rakkautta. Ja lapsi tuntee olonsa turvalliseksi kun lähellä on aikuinen joka päättää asioista, kuten juuri nukkumaan menosta. Rajat ja säännöt ovat lapsen parhaaksi, joka ei vielä omaa parastaan tiedä.
Kuten moni muukin, on lapselle parasta että hänet laitetaan nukkumaan aikaisin, sopivaan aikaan että jaksaa aamulla herätä jos on aikainen herätys.
Itse tulen menemään klo 7 töihin joten herätys on puoli kuuden-kuuden maissa ja ei siitä tulisi mitään jos lapsi saisi valvoa puolille öin jos kerran haluaa, jokainen kai sen toivottavasti käsittää.
 
Ninatt on yksinkertaisesti ihan liian nuori ja kokematon äitiydessä jotta hänen metodinsa voisi ottaa todesta; eihän hänellä ole esittää mitään omakohtaisia tuloksia siitä että tuolla tyylillä kasvatetaan parhaimpia lapsia.
 
Sanonpa vaan, että on tuo vaarallista kasvatusta. Ninatt tulee korjaamaan niittämänsä sadon myöhemmin. Miksei voi käyttää ihan normaaleja pyyntöjä ja käskyjä vaan pitää kierosti viestiä että saa tahtonsa perille. Tuo on jotain niin outoa että ongelmia on taatusti luvassa eikä lapsella välttämättä olekaan se hieno itsetunto, vaikkei sitä koskaan kielletty eikä käsketty. Huoh, järkyttävää toimintaa :(
 
Aivan, NinaTT kasvattaa lapsestaan turvatonta ihmistä, jolla on tulevaisuudessa aina se turvattomuus tavalla tai toisella mukana. Lapsi ei saa olla se joka kantaa vastuun omista nukkumaanmenoajoistaan jne. Ilman rajoja lapsesta kasvaa tuuliajoilla kasvava nuori, joka ei koskaan löydä turvasatamaa.
 
Olen kasvattanut lapseni ottamaan huomioon muidenkin tunteet. Minun, omansa, serkkujensa, kavereidensa... Ympäröivien ihmisten.

Olisihan se hienompaa jos lapsi välittäisi vain itsestään, eikö?
 
Sanonpa vaan, että on tuo vaarallista kasvatusta. Ninatt tulee korjaamaan niittämänsä sadon myöhemmin. Miksei voi käyttää ihan normaaleja pyyntöjä ja käskyjä vaan pitää kierosti viestiä että saa tahtonsa perille. Tuo on jotain niin outoa että ongelmia on taatusti luvassa eikä lapsella välttämättä olekaan se hieno itsetunto, vaikkei sitä koskaan kielletty eikä käsketty. Huoh, järkyttävää toimintaa :(

Minä nimenomaan sanon suoraan asioita enkä kiertele tai kaartele. Sanon, että äiti haluaa olla rauhassa nyt sen sijaan, että käsken lapsen nukkumaan jotta saisin olla rauhassa. Lapsi voi sitten leikkiä, katsella kirjoja, mennä nukkumaan tai istua hiljaa nurkassa jos niin tekee mieli.
 
Mä sanon vaan, että rajat on rakkautta. Ja lapsi tuntee olonsa turvalliseksi kun lähellä on aikuinen joka päättää asioista, kuten juuri nukkumaan menosta. Rajat ja säännöt ovat lapsen parhaaksi, joka ei vielä omaa parastaan tiedä.
Kuten moni muukin, on lapselle parasta että hänet laitetaan nukkumaan aikaisin, sopivaan aikaan että jaksaa aamulla herätä jos on aikainen herätys.
Itse tulen menemään klo 7 töihin joten herätys on puoli kuuden-kuuden maissa ja ei siitä tulisi mitään jos lapsi saisi valvoa puolille öin jos kerran haluaa, jokainen kai sen toivottavasti käsittää.

Jos lapsi säännöllisesti herää kuudelta niin kyllähän häntä väsyttääkin aikaisemmin kuin puolilta öin...? Vai meinaatko, että laitat lapsen nukkumaan vaikkei häntä väsyttäisi? :)
 
Noh, come on, kuusi minuuttia ilman uusia kommentteja :) Ei kai teillä nyt jo taistelutahto loppunut?! Vai mietittekö miten pitäisi muotoilla se, että lapsen parhaaksi on olla mahdollisimman itsekäs?
 
Täytyy tunnustaa etten ole lukenut ninaTT:n juttuja enkä oo ihan varma et ymmärsinkö oikein, et siis käske lasta tekemään mitään vaan lapsi tekee niinkuin itse haluaa?
Ootko sä noudattanu sitä kaavaa ihan vauvasta asti?

Lisään vielä että sä ilmeisesti kuitenkin ohjaat lasta siihen "oikeaan" suuntaan, muttet perinteisiä "keinoja" käyttäen?
 
Viimeksi muokattu:
Minä nimenomaan sanon suoraan asioita enkä kiertele tai kaartele. Sanon, että äiti haluaa olla rauhassa nyt sen sijaan, että käsken lapsen nukkumaan jotta saisin olla rauhassa. Lapsi voi sitten leikkiä, katsella kirjoja, mennä nukkumaan tai istua hiljaa nurkassa jos niin tekee mieli.

Minäkin sanon lapselleni silloin tällöin että haluan nyt olla hetken rauhassa, siihen ei tosin liity välttämättä se nukkmaanmeno. Nukkumaan pojan kyllä käsken silloin kun tiedän hänen alkavan olla väsynyt, mutta en siksi että haluan itsa silloin olla rauhassa vaan koska silloin vain on aika mennä nukkumaan. Ja kyllä, tiedän milloin lapsi on väsynyt, hän nukahtaa sänkyynmeno kehoituksen jälkeen n. 3-5 minuutissa.
 
Olen kasvattanut lapseni ottamaan huomioon muidenkin tunteet. Minun, omansa, serkkujensa, kavereidensa... Ympäröivien ihmisten.

Olisihan se hienompaa jos lapsi välittäisi vain itsestään, eikö?

Lapsikaan ei pysty todella välittämään muista ihmisistä, jollei pysty ensin välittämään itsestään. Vai eikö tämä yleisesti tunnettu sääntö päde lasten kohdalla? Lapsi voi toki oppia arvioimaan muiden tunnetiloja ja elämään niiden mukaan, mutta ei se tarkoita, että hän aidosti välittäisi. Lapsesta voi tuolla tavalla kasvaa esim. ylikiltti suorittaja tai heikkoutensa kätkevä narsisti. Voihan toki hyväkin tulla, mikäs minä olen takaamaan, että tuo automaattisesti menisi pieleen.

Lapsen kyky ottaa huomioon toisten tunteita varmasti myös kehittyy iän myötä. Käsittääkseni lapsesi oli 2,5, oliko näin? Meilläkin kyllä jo tuon ikäisenä on osattu sen verran tunteita tunnistaa, että lapsi menee lohduttamaan jos näkee jonkun muun itkevän ts. tunnistaa tällaiset kaikkein helpoimmat tapaukset, mutta ei voi vaatia, että sen ikäinen tunnistaisi kaikki hienosyisemmätkin tunnevivahteet.
 

Yhteistyössä