Vauva ja suhde kuralla

Onko se enemmän sääntö kuin poikkeus että vauva tuhoaa parisuhteen? Meillä tosin oli ongelmia jo ennen vauvaa mutta nyt tuntuu että ei olla enää toistemme takia yhdessä vaan enemminkin sitä syystä että ero vaatisi likaa ponnisteluja. Naimisiin tai kihloihin ei olla menosa eikä yhteistä talolainaa oteta tässä tilanteessa eli suhde ei tule ikinä etenemään.

Tulee tosi surullinen olo kun miettii suhteen alkuaikoja...josta ei ole kovin kauaa, reilu vuosi, miten ihanaa toisen kanssa oli olla, miksi se katosi raskauden ja vauvan myötä!? Synytyksen jälkeen mietin että rakastan tuota miestä enemmän kuin koskaan ja pari päivää mieskin jaksoi huomioida minua mutta nyt taas tuntuu siltä että kumpikaan ei nauti toisen seurasta. Miehellä on menoja useana iltana viikossa ja hän käy töissä joten paljoa ei ehdi olla kotona, minä taas vietän kaikki päivät vauvan kanssa kotona, eletään ihan omia elämiämme.

Saakohan tätä enää toimimaan. Tuntuu että jos puhun asiasta miehelle, ja yritetään huomioida toisiamme enemmän, sitten se tuntuu niin väkinäiseltä eikä se tule luonnostaan. Minusta sitä on vaikea sopia että halitaan ja pussaillaan jatkossa enemmän...eikö nämä asiat kuluisi tulla luonnostaan jos kaksi ihmistä rakastaa toisiaan? Mistä sen tietää että onko suhteella vielä mahdollisuus jatkua ja onnistua tai milloin on aika luovuttaa? Itse en ole tällä hetkellä kovin onnellinen eikä näytä olevan tuo mieskään. Tiedän myös että en olisi sittenkään onnellinen jos erottaisi...miehestä en tiedä.

Tosi paha mieli kyllä....miten tämä suhteessa olo on nykyaikana niin vaikeaa, ennenvanhaan sitä vaan mentiin naimisiin ja oltiin yhdessä hautaan asti.

 

Ensiksi kysyn, että ovatko miehen iltamenoy tyähön liittyvää?
Toiseksi kystn, eträ koska olitte yhdess jossain kahdestaa, jos teillä on hoitaja niin ota yöksi ja lähtekää vaikka syömään yms..
Kyllä mullakin oli synnytyksen jälkeen tollasia fiiliksiä, mutta me tehtiin sitä yhteistä aikaa <3 nyt kaikki tosi hyvin.
Luin jonkun kirjan missä kehotettiin muistelemaan suhteen alkuaikoja ja toimimaan niinkuin silloin. Ei nalkutusta tai valittamista vain rakkautta. Toimii

 

Sori kirjotusvirheitä, puhelimella kirjottelin.

 

Miehen iltamenot liittyvät liikunaharrastuksiin ja sen ajan mitä hän on kotona, yleensä puhuu puhelimessa tai touhuaa jotain muuta, ei koskaan vietetä ihan kaksistaan aikaa. Vauvaa ei oikein vielä voi jättää hoitoon koska on vasta parin viikon ikäinen ja rintaruokinnassa, tuntuu että etäännytään toisistamme niin nopeasti että vauva kun on sen ikäinen että voisi jättää hoitoon, ei ehkä enään edes osata olla kahdestaa. Onko meillä sitten enään mitään yhteistä tai mitään puhuttavaa.

Joka päivä muistelen meidän alkuaikoja ja todellakin haluaisin sen kipinän takaisin. Periaatteessa tunen kuitenkin aivan samoin miestäni kohtaan kuin silloin alkuaikoina. Mutta se että yritettäisiin saada se alun tunne takaisin, vaatisi molempien panostuksen. Ollaan kyllä joskus asiasta puhuttu, etenkin siitä ettei halita tai pussailla enää ja on luvattu korjata asia, siten se toimii kaksi päivää ja taas lopahtaa. Ollaankohan me vaan niin laiskoja ja saamattomia että ei jakseta yrittää. Minulle nuo pussailut ja halailut on oikeastaan tärkein osa suhdetta, mikäli tuo hellyys puuttuu, en myöskään halua seksiä, se tuntuisi liian kylmältä ja tunteettomalta ja miehelle taas seksi on varmasti tärkein osa suhdetta.

Haluaisin niin tarjota tälle lapselle ehjän ja onnellisen kodin. Toivon että tilanne vielä paranee kun vauva tuosta vähän kasvaa. Tiedän kyllä myös ettei mikään suhde kestä jos sen eteen ei tehdä töitä.