Toggle sidebar

kuormittunut suhde

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Amalia
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
Siinä on jokin juju, miten se homma menee. Minulla ainakaan varsinainen ongelma ei ole se, kuinka helposti tunnen itseni hylätyksi, vaan se miten mies siihen reagoi. Ja tämän reaktion myötä vajoan aina syvemmälle kuiluun. Eli mitä pahempi olo minulla on, sitä tylympi on mieskin.

Luulen että koko kohtaus olisi ohi alta viiden minuutin, jos mies laittaisi itsensä vähäksiaikaa vain kuunteluoppilaan asemaan eikä juuri silloin selittäisi omia töitään yms.

Olen joutunut valittamaan ellipalstalla monta päivää, prosessoiden jotakin, minkä olemassaolo on aivan mahdotonta selittää miehelle.

Olen nyt huomannut, kun pahimmat höyryt sain purettua ensin muualla, että minun on ehdottoman tärkeää saada joskus selitettyä miehelle se, miten hän voi helpottaa oloani.
MIes kuulema hätääntyy ja menee pois luullessaan olevansa osa ongelmaa, mutta jos asian esittää niinpäin että hän on osa ratkaisua, on tilanne toinen.

Ja aika kauan siinä on mennytkin kun edellisen kerran vajosin pohjalle. Olen sanonut miehelle suoraan, että minua vaivaa se ja se, ja aina pitää tähdentää että kyse on minun sisälläni tapahtuvista asioista, jotka eivät ihan kaikki ole miehen syytä, ja hänelle on jokin kosnsti tarjolla siihen miten hän voi auttaa.
Tässä on vain se vaara, että saan itseni näyttämään mielenterveyspotilaalta, kun mies ei ymmärrä miten joku voi ""tarvita"" esim. halauksia elääkseen.

Pahin ongelma, mistä joutuu miehen kanssa taistelemaan, on uskottavuusongelma. Eli se että ""minua vaivaa JOKIN, mutta en osaa selittää, ja TARVITSEN sitä ja tätä, mutta en aina.""jne. Asiaa pahentaa sekin, että tulen välillä itsekin siihen tulokseen että minulla on joku psyykkinen häiriö. No, ei skitsofreenikaan lakkaa kuulemasta ääniä jos hänelle sanotaan että niitä ei ole. Eli ongelma ei muutu miksikään siinä että antaa julistaa itsensä hulluksi.

Pitää vain selvittää itselleen mitä tahtoo. Se ei ole aina helppoa, joskus nämä tulee yllätyksenä, reaktiona johonkin mitä mies sanooo. Esim. kun hän ilmoittaa liian tylysti jostakin menostaan tms.
Ja jälleen kyse on vain asian esittämistavasta eikä itse asiasta, mutta on vaikea olla masentumatta, tai varsinkaan ohjailla itseään. Eli en voi päättää, että tästä kellonlyömästä eteenpäin muutunkin vahvaksi ja riippumattomaksi. Siinä masentuu vain lisää, kun vakuuttelee itselleen että minussa on jotain vikaa, ja mies on oikeassa. Se tie on lyhyt, ja seuraava kriisi on entistä myrskyistämpi.
 
En ole lähettänyt miehelle mitään viestejä moneen päivään ja elän paljon vapautuneemmin. Kun ei lähetä, ei tarvii jäädä odottamaan. Mies kyllä soitti, että mitä kuuluu. Ei siinä kyllä paljon ehdi selittää, kun mies on kiireissään menossa, mutta kiva, että ajatteli mua.

Mun arkipäivän tapahtumia koskevat viestit on olleet sitä, että olen halunnut jakaa arkeani miehen kanssa. Mahdanko vieraantua hänestä, kun en ota mitään kontaktia.

Nyt on tietenkin tilaa pohtia tunteitaan. Olen helposti reaktiivinen, enkä pysähdy miettimään mitä itse oikeasti haluan.

Ajan mittaan mies ehkä loukkaantuu jos en pidä mitään yhteyttä vai mitä?
 
No joo, noin minäkin tekisin sinuna, ja olen tehnyt itsekin. Jos muutenkin on hankalaa, niin en halua ainakaan pahentaa asioita niin että lähetän jonkun viestin maailmalle tietäen jo valmiiksi että mua tulee vituttamaan kun siihen ei vastata.

Mies on sanonut, että saan soittaa hänelle milloin vain, jos on joku hätä. Mutta mikä on tarpeeksi suuri asia? En koskaan soita hänelle töihin, enkä lähetä meilejä. Jos lähetän meilin, kirjoitan siihen loppuun, että tähän ei tarvitse vastata, halusin vain sanoa. Mutta olen todennut että meilit ovat kuitenkin turhia, ja meiliin vastaaminen vie kuitenkin aikaa. Voin asettua miehen asemaan siten, että Jos ajattelen että minun pitäisi työmurheiden lisäksi miettiä vielä sitäkin, että mitähän vastaan tuohon ja tuohon meiliin, ja tietäen vielä että loukkaan jotain ihmistä jos en vastaa, niin kyllä minulla menisi lopulta hermot.

Ja, yksikään mies ei minun muistojeni mukaan ole ikinä ollut sellainen , että haluaisi vatvoa tunneasioita tai edes arkiasioita meilissä.

Ja, minun mies ei ole KOSKAAN loukkaantunut vaikka en soita viikkoon. Ei, vaikka haluaisin jopa tahallani laittaa hänet miettimään. Passiivinen vastarinta on turhaa.
Turha projisoida omia tunteitaan mieheen, niillä on aivan eri tulkinnat siihen miksi naiset ei soita. Hyvä jos edes huomaavat.

Olen myös luullut joskus että suhdetta voi testata ja koetella siten, että on OMA ITSENSÄ, ja ilmaisee itseään just kuten haluaa ja jos mies ei sitä kestä niin..

Mutta sain siten erottua edellisestä ukostani, teinisuhteesta..en osannut yhtään ottaa huomioon sitä, että miehet on kuitenkin erilaisia. Ja ei hänkään tajunnut kyllä naisia. Ja kyllä meni hermot.

Ja olen noudattanut kyllä kaikenmaaliman viisauksia nykyisessä jutussa. Ei sitä kannata kuormittaa yhtään sen enempää kuin on tarvis.

Ai että mahdatko vieraantua, kun et ota mitään kontaktia..

Minusta miehen kanssa ei koskaan voi olla täysin läheinen, ja tiettyä vieraantumista tarvitaan jotta säilyy oikeanlainen jännite.
Ihmisillä on kai erilaisia rooleja toisilleen, mies on hyvä jossain mutta ei kaikessa.

Ei miehestä mitään siskoa tai bestistä itselleen saa. Se on uros, ja se pitää ottaa sellaisena.

Olen nyt itsekin ottanut etäisyyttä. Lyhyt muisti sillä ukollakin on, ei se tiedä yhtään mitä mun päässä tapahtuu. Eikä tarvi tietääkään, kun ei se ymmärrä.
Annan sille vain naisen käyttöohjeet seuraavaa riitaa varten.
katsotaan miten paljon se siitä muistaa, ja osaa hillitä sitä meuhkaamisviettiään.
 
Hyvä pointti toi, että mies on uros! Mun täytyy oppia kohtelemaan sitä niin, tää on just leijonauros.

Uros lähetti mulle meiliä, mutta epäsuoraan, yhtä postia, jota olin pyytänyt. Vastasin hänelle heti, mutta en sepustanut mitään mitä mulle kuuluu, iloisesti ja kiitollisesti kyllä.
 

Nappaa liput koko perheen ilmaiseen leffanäytökseen Helsingissä tai Oulussa!

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa