* * * Vauva haaveissa 2015 * * *

Hmm, pohdiskelen tässä, vaan että mahtaako mulla olla kp 15 vai 16, kun kuukautiset alkoi juhannus to, mutta sillon oli vaan sellaista rusehtavaa muutaman tipan verran ja periaatteessa perjataina alkoi se niagara :D. Oisko sittenkin vasta perjatai se KP1?

Olen huomannut itse myös tämän yrityksen aloituksen jälkeen monia uusia oireita, joita ei ennen ole ollut ja nyt niitä tuntuu tulevan joka kierrossa ennen kuukautisia..
Ja sit Samoin aiemmin hyvin tarkat 1-3 päivän sisällä alkavat kuukautiset tekivät maaliskuun lopulla katoamistempun viideksi päiväksi ja kierto venyt 33 päivän mittaiseksi.:stick: höh

Oon tullut siihen tulokseen, että omiin oloihin ja tuntemuksiin kiinnittää nykyään niin paljon enemmän huomiota, koko ajan miettien "olisko tää nyt sitä".. Siitä nää mun uudet oireet ennen menkkoja tulee :headwall:


Mutta toivotaan, että phaedran ja pipapiipan oireet johtuvatkin pienestä pesän rakentajasta kohdussa =)
 
pipiipa: Aijoo, mulla on kanssa nenän tukkoisuutta. Tosin sitä voi olla muutenkin. No, pidetään peukkuja molemmat=)

BlackCat: Joo, naureskelin itse mielessäni eilen ihan samaa. Eli jos normaalistikin kyttäis kroppaansa tällä intensiteetillä niin mitä kaikkea sitä huomaisikaan. Esikoista yrittäessä koin eka kierrossa kaikki mahdolliset raskausoireet. Sitten totesin olleeni hölmö kun vauvaa ei ollutkaan ja toisessa kierrossa ei ollut sitten oireen oiretta ja vauva oli kuin olikin kyydissä. Mitä opimme tästä? En minä ainakaan näköjään yhtään mitään.:D

Minä olen kanssa joskus miettinyt mikä päivä lasketaan kierron ekaksi päiväksi. Olen tainnut laskea sen ihan ensimmäisen. En tiedä meneekö oikein.
 
Oireista: Esikoinen tärppäs ekasta kierrosta ja samaten toisen yritys alkoi heti tärpillä, joten silloin ei paljon oireita edes ehtinyt miettiä. Vähän mahaa kipristeli ennen plussaa. Mutta oireet nyt sitten keskenmenon jälkeisissä yrityskierroissa... huh huh! Kehtaanko edes kertoa mitä kaikkea oiretta sitä onkaan ollut. Välillä mm. ihan suoranaista pahoinvointiakin, siis ilman mitään raskautta. Semmoista ettei voinut edes hampaita pestä :D Eli kaippa nainen todellakin vauvakuumeessa voi kehitellä kaikenlaisia oireita itselleen. :headwall:

Ikäerosta: Jos olisi saanut valita niin siihen 2 vuoden ikäeroon oltais tähdätty. Ja olis tullutkin, ellei olisi tullut keskenmenoa. Nyt jos tärppäis niin esikoisen ja vauvan ikäero olisi aika tasan 2,5 v. Eipä tuolla väliä, olen aatellut että varmaan esikoisen uhma voi olla silloin vähän kovempaa kuin nyt, mutta toisaalta omatoimisuudessa on taas menty eteenpäin, ehkä on esim. vaipaton jo silloin. Eli kaikella lienee puolensa ja puolensa :)

Omaa napaa muuten: tänään on kai dpo 11, välillä alavatsaa kipuilee mutta ei muuta. Testailen varmaan tiistaina, ellei menkat ala ennen sitä.
 
olipas taas mukava käydä lukemassa muidenkin ajatuksia =)
itsellä nää piinapäivät jatkuu, malttamaton kun on niin haluttais jo testata, mutta häytyy oottaa ens viikkoon jos ei sitte menkat ala :)
yleensä on jo tähän aikaan ilmaantunut jos jonkinmoista menkka jomotus oiretta, mutta ainakin tällä hetkellä olotila on vallan mainio :LOL:
kyllä odottavan aika on pitkä :D
 
Minäkin liityn mukaan,
Osa saattaa mut nimimerkista vielä muistaa(ehkä) olin haaveilemassa pikku kolmosta jotain kolme vuotta sitten. Päätin kuitenkin mennä kouluun ja luinkin itseni ensin merkonomiksi ja nyt tradenomin tutkinto kesken.
Esikoinen täytti juuri 6 v ja nuorempi 4, poikia molemmat.

Ollaan miehen kanssa päätetty että nyt ois kolmosen vuoro, itsellä alkaa 30v lähestyä (27v nyt). Ja ensi vastustuksen jälkeen miehen kanssa päätettiin et nyt ois aika.
Mut toistaiseksi haaveillaan vielä koska hormonikierukan poisto tapahtuu 4.8. Klo 15:15.
Vauvaa toivoisin ensi kesäksi ja uskon että saattaa jopa tapahtua jos ei kierukan poisto liikaa sekoita kroppaa.

Huh.. Eiköhän siinä ole tekstiä nyt ekaksi viestiksi ihan tarpeeksi. ;)
 
Tervetuloa Inkeri Iisakki :)

Mulle vois päivittää DPO 0 tälle päivälle, jos na-dene huomaat bongata tän kun tabletilla ei saa punaiseksi..

Huomenna ois Ruisrockin vuoro, nyt pitää sit ottaa kunnolla ja juhlia, jos vaikka kävis niin hyvä tuuri että juomisen vois jättää 9kk:ksi ;)
 
Mä meinasin että en ala stressaamaan syksyllä kun yritys alkaa ja tulee jos on tullakseen. Tilasin läjän ovistestejä että voin tässä parin kierron ajan testailla et onko ne ovisoireet oikeesti ovis :D Ei tarvi testailla sitten kun aletaan yrittämään (eipä...). Taisin tilata myös muutaman raskaustestinkin samalla :whistle: Nyt vielä painoa pois joku 6-7 kiloa ennen kun yritys alkaa, sitten olen lähes samassa painossa kun ennen esikoista.
 
Me miehen jutskailtiin että koska ois hyvä aika raskautua niin että se mahdollisimman vähän haittais minun vielä kesken olevia opintoja ja työsuhdetta unelmatyönantajaan. :)

Tultiin siihen lopputulokseen että vaikka ei estelläkkään niin mitä myöhemmälle vuotta raskautuminen menee niin sen parempi. Itseasiassa melkein loka-marras-joulu ois ne ihanteellisimmat. Eli toisin sanoen vaikka yritetäänkin niin en jaksa alkaa ovista tikutella ennen noita kuukausia. :) ois ihan täydellista jos sais lasketun ajan tärppäämään elokuun loppuun tai syyskuusta eteenpäin.

Katsotaan.. <3

Mä elän vauvakuumetta yleensä aina hypistelemällä vauvan vaatteita, joten ei tarvi kauaa miettiä mistä mut löytää vaatekaupassa ;)
Onneksi pikkusiskollani on laskettuaika kuukauden päästä niin voin aina sanoa että etsin tulevalle vauvalle jotain, jos vaikka johonkuhun tuttuun törmäis. :D

Hassua miten paljon rennommin osaan ottaa koko homman verrattuna kahteen ensimmäiseen poikaani.

Muoks. Arvatkaa mistä olin ihan ihmeissäni. No äitiysvaatteet?! Niin paljon kaikkee kivaa ja nättiä ja rentoa. Ja juma kun esikkoa odotin 2008 niin oli kiven alla löytää ees yhet FARKUT! Oikeesti. Luojan kiitos tilanne on nyt eri. :)
 
Viimeksi muokattu:
Tää ilta menny pohtiessa (taas) mitä muuttuu kun joskus se esikoinen tulee meillekkin. Kuinka toimistoa uudelleem organisoitava ja ketä kummiksi yms. Herkkää ja todella ihanaa miettiä näitä.

Omaanapailua: rinnat kuulemma oikeasti kasvaneet ! Nuha ollut muutaman yön,voipi tavankin flunssa olla,mutta harvemmin miulla pelkkä nuha on, yleensä ensin tulee kurkkukipu ja siitä eteen päin. Väsymystä ja unettomia öitä (eli plus miinus nolla). Eilen erehdyin nauttimaan alkoholia (toivottavasti tämä ei niin vaikuttaisi), mutta hyvällä haikeudella että liekkö viimenen kerta vuoteen /reiluun vuoteen. Ällötys olo tulee herkkään esim tupakan savusta ja likaliikkeestä... noh edelleen toiveita on hyvä elätellä. Kuukautisten odotettavan alkavan 5päivän päästä, mutta testiä aion tehdä vasta 1,5 viikom päästä jos ei näy. Kierto heittelee. Hirveästi olen vauva unia ja raskaus unia nähdyt (jopa nännipesän tummumisesta lähtien) mutta olenkin sellainen unissaeläjä. Tämmöstä tänne. Muilla haaveunia?
 
pipiipa: Mulla alkoi tuossa 3. raskaudessa etova olo 5 päivää oletetun hedelmöittymispäivän jälkeen, kunnon pahoinvointi ja oksentelu alkoi sitten vajaa 2 viikkoa sen jälkeen. Esikoisesta pahoinvointi alkoi vasta rv 7 aikoihin.

Na-dene mut sais lisätä tuonne taustaileviin ;) Sain loppuviikolla pitää sellaista 7 viikkoista pikkuneitiä sylissä, voi luoja kun ne on pieniä :heart: Yhtään helpota kuumetta ja viikon päästä vietellään ristiäisiä.
 
Joo eli en välttämättä haahuile iha turhia. Ällö ja etova olo mutta ei kuitenkaan oo mitään semmosta oksentelua yms.. noh jos vaikka vielä viikon jaksas odotella niin testin tekisi.. ellei menkat tuu
 


..... * * * Vauva haaveissa 2015 * * *

..................................... 6.7.2014

...... Nimimerkki.........ikä.........kp..........yk (ya)..........Toiveissa

.......miranenn.........24.........37/?................yk 3............ 2. lapsi
...... joa..................24.........37/26-30..........yk1............. 1. lapsi
.......äitii88..............25.........28/28-30..........yk6............ 2. lapsi
.......pipiipa.............20..........27/29(?)......yk1/ya 6/14..... 1. lapsi
.......phaedra...........30..........22/28-31........ya 7/14........ 2. lapsi
.......BlackCat..........28.........18/27..............yk5............. 1. lapsi
.......Leonella..........30..........10/30-32.......ya 9-10/14..... 2. lapsi
.......Myyttynen.......26...........?/??..............ya 6/14.........2. lapsi






............................. Piinailijat

..............................äitii88..............DPO13
..............................nenni26...........DPO12
..............................phaedra...........DPO7
..............................BlackCat...........DPO2




............................. Haaveilijat

............................. Na-dene
............................. Lauwra
............................. päärynärouva
............................. heidip*
............................. InteriIisakki



..............................Plussanneet

............................. Pecanpie 6/14
............................. Unto-Helmiina 6/14




Päivityspyynnöt punaisella tai muuten selkeästi näkyviin :)


 
Viimeksi muokattu:
Ikäeroista: Meillä tyttö on n. 8kk, kun aloitetaan yrittäminen, eli pienin ikäero, joka voi tulla, on suunnilleen 1,5 vuotta. Mulla ja mun veljellä on 2 vuotta ikäeroa ja me ollaan leikitty paljon yhdessä nuorempina, joten mä pidän sisaruksia rikkautena. Toki jotain mustasukkaisuutta voi esiintyä, mutta eiköhän se mene ajan kanssa ohi. :)

pipiipa: Meillä ainakin asiat vaan loksahti kohdilleen, kun vauva synty. Hiukan oli opettelemista tietenkin kaikissa uusissa asioissa, mutta muuten sopetumisessa ei ollu sen suurempia hankaluuksia. (Tyttö tosin itki yöt ekat 2kk, mutta sen jälkeen on sujunut hyvin ja yöt nukutaan :) )

ON: Viikonloppuna tuli jotain ihme tuhruvuotoa vaikka tähän aikaan kuusta pitäis ennemminkin olla ovis kuin menkat. Onko kellään mitään tietoa/muistikuvaa, voiko ovis aiheuttaa tuhrua? Vuoto oli siis ihan sellasta minimaalista ruskeaa... Ja mullahan on siis se hormonikierukka edelleen paikallaan, mutta viimeks ilmeisesti ovuloin sen kanssa, koska sitä poistettaessa oli ainakin sen verran iso folli näkyvissä, että eiköhän se sieltä irronnut muutaman päivän sisällä :)
 
Ikäerosta: meillä kahdella ekalla ikäero 1v 9kk. Pojat on tosi läheisiä ja leikkivät yhdessä koko ajan.
ja tappelevat. Meillä on itseasiassa joku kauhee supersankarivaihe menossa ja ääniefektit leikeissä sen mukaan. :)
Nyt tälle kolmannelle tulis väliä poikiin viisi vuotta, en silti suunnittele neljättä sille kaveriksi :)

mut voi päivittää haaveileviin kun oottelen et kierukasta pääsee eroon. :D
 
Vaikka ensimmäistä vasta yritän, niin tuo ikäero asia on toki itselläkin käynyt mielessä, koska toiveena olisi kaksi tai kolme jälkeläistä... Itse toivoisin suht pientä ikäeroa, kaksi vuotta saattaisi olla aika realistinen pyrkimys, jos kaikki osuu nappiin.
Toki nyt ensin pitäisi se ensimmäinen edes saada aluille :) Mutta, mutta toiveita ja haaveita saa ja pitää olla..
 
Hei! Mahtuisko joukkoon?

Täällä olisi 28 vuotias kuumeilija.Esikko syntyi 3/2013 ja toista pikkuista haaveillaan.Ja sitten jos hänet saadaan, niin perheemme on kasassa,sen verran rankkaa on esikoisen kanssa ollut.

Tähän mennessä söin Cerazetteja, jotka lopetin kesken liuskan kesäkuun alkupuolella.Nyt heinkäkuussa olisi siis ensimmäinen yrityskuukausi :) Testailin vanhoilla ovulaatiotesteillä, ja sain ehkä plussan tossa kp 13 eli viikonloppuna.Toisaalta testit oli menny vanhaksi ja viiva ei ollut yhtä vahva kuin kontrolli,joten ohjeiden mukaan ei ovulaatiohuippua.Mutta minäpä haluankin uskoa,että ovulaatio oli.Oli myös limat ja oireet :) Eli oisko nyt sitten dpo 1? -->pitäähän tässä jotain tekemisen makua olla joten sovitaan,että mulla oli ovulaatio ;)

Pyörin näillä palstoilla jo esikkoa yrittäessämme, ja silloin vannoin etten tänne enää palaa,vaan toinen lapsi tehdään ilman suurempaa yrittämistä ja oviksen kyttäilyä...mutta joopa joo taaseen kerran.Pakkohan se oli taas kirjautua tänne muitten "kaheleitten" joukkoon, jotta voi jakaa kaikki hullut ajatukset joita mies ei varmaan enää toista kierrosta jaksa kuunnella :D

Alvinna......28 v.......yk 1.........2.lapsi
 
Viimeksi muokattu:
Tervetuloa joukkoon Alvinna! Meillä myös esikoiselle 2/13 sisarus yrityksessä, erittäin rankan vauvavuoden helpottaessa (pari sivua taaksepäin jos selaat, niin tiedät meidän taustat).

Minut voi nyt siirtää yrittäjiin kun kierukka lähti tänään!! :) Mulla ei ole kierukan kanssa ole ollut menkkoja lainkaan, joten kierrosta ei mitään hajua... Aktiivista peittojenheiluttelua luvassa siis ensimmäisiin menkkoihin asti.

lauwra.....26 v.....2. lapsi
 
pipiipa: Mulla sattui sellainen juttu esikoisen syntyessä, että mulle iski hirvee ikävä mun miestä ja menemistä hänen kanssaan. Tämä tuli ihan puun takaa kun olin luullut, että äiteilen vaan ihan onnellisena. Äiteilinkin toki onnellisena, mutta liikuttiin miehen kanssa milloin missäkin koko raskausaika. Oltiin oikeestaan melkeen aina yhdessä liikenteessä ellen ollut jossain yksin liikenteessä. Oli siis tosi outoa yhtäkkiä vaan katsoa kun toinen lähtee ja olla itse neljän seinän sisällä. Tämä kyllä helpotti varmaan viikossa kun pääsin käyttään koiraa pikku lenkin ulkona ja kohta päästiin jo vauvan kanssa kolmestaan ulos. Syntyi lokakuun lopulla ja oli kovin pikkuinen niin ei päästy heti. Tämä siis tuli täysin puun takaa. Alankohan nyt sitten ikävöimään yhteistä aikaa esikoisen kanssa jos raskaudun. Varmaankin.

InkeriIisakki: Itsekin innostuin äitiysvaatteista esikoista odottaessa. Hamstrasin capreja ja hameita sun muuta varmaan enemmän kuin mitä omistan niitä muutoin.. Nyt sitten tulisi talvivauva jos olisin nyt raskaana. Viitsisiköhän noita enää jemmata mahdollisen kolmosen varalle..

Omaanapailua: Mulla ei kyllä ole enää mitään erityisiä oireita. Miehelle olin järkyttävän kärttyinen muutaman päivän enkä saanut sitä oikeen mitenkään poikki. Nyt sitten vastaavasti olen ollut aika vauhdissa. Alavatsassa ja sivuilla kyllä tuntuu jotain meininkiä, mutta tiedä sitten onko sitä yleensä ollut. Itse sanoisin, että ei ole. On vielä sellainen tuntemus, että havahdun siihen eikä niin päin, että mietiskelisin tuntuuko mitään ja sitten vasta huomaisin sen. Ihan vaan vinkkinä haaveilijoille, että seuratkaapas aika kovalla intensiteetillä tuntemuksianne ovis->menkat jos teillä sellaiset on. Helpottaisi huomattavasti kun olisin tajunnut seurailla mitä yleensäkin tuntuu missäkin vaiheessa. Mitä lähemmäs menkkojen oletettu alkamispäivä tulee sitä taipuvaisempi olen uskomaan, että tuntemukset voi johtua niistäkin.

Onneksi meillä on nyt vieraita ja niitä on nyt tasaiseen tahtiin ensi viikon loppuun saakka joten en ehdi täyspäiväisesti pohtimaan kuinka käy. Jos oviksen ja menkkojen alkamisen väli olisi sama kuin yleensä niin alkua voisi odotella tän viikon lopulla eli DPO13. En varmaan kuitenkaan testaa ihan heti jos ei ala. Esikoisen kanssa nimittäin tein testin oletettuna alkamispäivänä->nega. Ajattelin, että se siitä. Sitten huomasin kolmen päivän päästä peilissä järkyttävän isot ja tummat nännit ja päässä alkoi raksuttaa.. Seuraavana aamuna plussa ja sitä seuraavana clearblue "2-3 raskaana". Nyt tosin pitää ehkä testata DPO 15 tai 16 jos eivät ala kun tulee niitä vieraita. En tiedä..

Tulipahan sepostus!:whistle: Ihanaa kun tänne voi jaaritella näitä!
 
Phaedra: ja muutkin: meillä on kanssa hirvesti juostu,välillä illallakim lähdetään vain ajelemaan ja käydään jonkun verran ulkona. Mieheni ei käytä alkoholia, mutta harrastaa biljardia paikallisessa liigassa,joten käy useasti pelailemassa pubibiljardia. Tosin nyt on vähentynyt, kun ei ole kausi menossa ja kaverinsa lomailemassa muualla päin. Olemme molemmat valmiita rauhoittumaan ja asettumaan aloillemme. Tiettyjä asioita pitää vähentää rutkasti ja hiukka se pelottaakin, mutta kyllä se vain olisi sen arvoista. Aina on vara soveltaa elämää lapsen kantilta parhaaksi ja omalle hyvinvoinnille. Olemme puinneet nämä asiat läpi ja puhki jo vuosi sitten kun ensimmäisen kerran suunnittelimme asiaa. Olemme molemmat hyvin samalla kantilla. Ei sitä voi tietää vielä miten se menee sitten kun pienokainen mötköttää kehdossa ja mies onkin töissä,mutta hyvillä mielillä lähden avamaan uutta sivua elämästämme. Kiitos pointistasi, se oli herättävä ja mielenkiintoinen. Toisilla palstoilla mietitään vain oireita ja päiviä, mutta täällä ollaan oikeasti läsnä! Todella huippu juttu! 29/29 näkee viimeisiä tuntejaan ja jännitellään huomis aamua. Yleensä aamulla alkaa menkat jos on alkaakseen. :)
 
Tervetuloa joukkoon Alvinna :flower:

lauwralle onnittelut kierukan poistosta :)

phaedra minua myös harmittaa etten ole ennen antanut ajatustakaan omille mahan nipistelyille sun muille oireile ovulaation ja kuukautisten välillä ja kuten jo aiemmin kirjoitinkin, niin "oireita" tuntuu löytyvän nyt joka kierrossa : /

piipapiipa ja nenni26, oioioi, eletäänpä siellä jänniä aikoja :cool: toivottavasti tärppi olisi käynyt kumallakin! Nostan hattua jos pystytte olemaan testailematta ennen kuukautisten alkua, minulla ei ole niin hyvä itsehillintä ja testejä menee kyllä jo ennenkin, tai ainakin täaiemmissa kierroissa on mennyt :LOL:

Oma napa: taas niitä tuntemuksia alkaa alavatsalle tulla, nipistelee ja silleen kuukautismaisesti kouraisee välillä, en toki pidä näitä enää niin suurina oireina kun aiemmin on ollut samoja ilman plussaa :) Mutta toki toiveet se silti herättää tälläkin kertaa :headwall:
 
pipiipa: Joo tuo todellakin yllätti minut täysin enkä oikein kehdannut siitä miehelle puhuakaan. Meilläkin menot oli ennen synnytystä ollut lähinnä kävelyllä/kaupassa/kirjastossa käymistä tai itse kävin välillä töissä. Kuitenkin sekin tuntui kun ne yhtäkkiä vietiin! Jotenkin hävetti itteeni koko juttu niissä hormoonihuuruissa. En tiedä vaikuttiko sekin kun ehdittiin asua yhdessä reilu kuusi vuotta ennen esikoista niin siihen yhdessä olemiseen ja menemiseen oli tottunut niin, että oikein tuli toista ikävä. No siitä tosiaan selvittiin kun pääsin sinne ulos ja päästiin kävelyille yhdessä koko porukka:) Muuta totuttelemista meillä ei sitten juuri ollutkaan vaan asiat lähti sujumaan omalla painollaan. Univaje ensimmäiset 1,5 vuotta oli tosin melkoinen, mutta siitäkin selvittiin:)

BlackCat: Niinpä. Jos multa nyt kysyttäisiin niin totuuden nimissä pitäisi myöntää, että luulen olevani raskaana. Sitten kyllä nolottaa jos selviää etten ole. No, tiedänpähän sitten ensi kierrossa, että nämä tuntemukset ei merkkaa mulla mitään erityistä.
 
phaedra myöki ollaan nyt asuttu 1,5 vuotta yhdessä. onneks kaveri muutti nyt kaupunkiin, JOS laskettu aika ois maaliskuussa niin hänen tyttösä täyttäis juuri vuoden. Ja joensuussa ainakin on hyvin vauvakerhoja ja semmosia. Äippäkin asuu 800metrin päässä. mieski tekee vuorotyötä että se on joko 6.00-13.00 tai 11-18/20 töissä, että joka tapauksessa jossain kohtaa päivää on kaveri kotona ! Ja oon mieheltä kyselly "kestäthän miun hormoonikiukut? jaksatko alkuun tehä vaikka kaiken muun kun imettämisen, jos oonkin poikki? vähennätkö juoksemista kavereiden kanssa? järjestäthän mullekkin aikaa käydä ulkona jopa yksin?" jne jne, vaikka itsestäänselvyyksiä, mutta kyllä se mieltä lämmittää kun saa oikeat vastaukset noihinkin kysymyksiin :)
 

Yhteistyössä