No niin, nyt pääsin romaania raapustamaan. Pikkumies olikin tosi väsy viikonlopusta. Lauantaina oli erilaista, kun oli hoitajia täällä ja eilinen päivä meni reissun päällä. Jos nyt nukkuisi kolme tuntia, voisi vaikka itsekin levähtää. Jos malttaa...
Nyt täksi viikoksi ensinnäkin puhkun teille täältä kauhiasti positiivista virtaa!!!! Puuh!
Se muuten auttaa ihan oikeesti tuossa raskautumisessa. Edellisessä kierrossa päätin, että kyllä nyt natsaa ja niinhän kävi. En vaan muistanut vissiin puhkua riittävästi virtaa siihen pysymiseen. Tässä kierrossa oli kyllä samanlainen ote

Nyt päätätte kaikki, että tämä on se kierto, jollon tärppää
Mä en nyt vielä aio omaa tilaani varmistella. Ajattelin, että mukavampi kuitenkin tässä tilanteessa todeta erehtyneensä oireissa kuin että kesken meni, jos ne menkat sieltä saapuu. En siis halua aikaista testausta tehdä. Siirryn takaisin siihen vanhaan tyyliini, että eipä kiirettä testailuun. Sillä olen ennen saanut hyviä tuloksia

Kävin kyllä tietysti jo mahdollisen lasketun ajan kurkkaamassa. Se olis kai 23.7. Aika hassua, että meillä kaikilla lapsilla laskettu aika ollut loppukuusta; 22.4., 24.8. ja 27.6. Tuo kesäkuinen (km) olisi ollut alkukuusta. Ei auta nyt tytöt kuin odotella vain :-D
Mikäs se Minervan tilanne nyt sitten on? Oliko sun lääkäri vasta ensi viikolla?
Onkos Monsku malttanut olla testaamatta uudelleen?
Ai niin, Minervan gallup. Meillä ihan käytännön syistä on tuo ilta.

Olikos joku lemmikkieläingallupkin? Mulla yksi iso apina ja kolme pienempää. Ei muuta ;-)
Niin, häiriköistä. Olen saanut useamman viestin ja ei voi kuin ihmetellä. Mulla ei oo mitään käsitystä, mikä tämän kyseisen viestittelijän motiivi on. Sitä yritän nyt selvitellä. Siis lähinnä se, että roikkuuko jonkun suupielessä oikeasti kuola vai onko tämä kiusantekoa? Jotenkin tuntuu, että henkilö ei ole sellainen, jonka kanssa olisin seurustellut. On kyllä tosi ärsyttävää. Mutta katsotaan, mihin tuo kehittyy.
Tehis kp 30/30?