""Vanhoja"" ensiyrittäjiä 4

  • Viestiketjun aloittaja Anuk
  • Ensimmäinen viesti
Anuk
Laitetaanpa uusi ketju käyntiin. Kurkkasin, että oli mennyt jo satasen raja yli. Täti tuli kylään taas, tuossa sunnuntai-iltapäivänä. Flunssa edelleen päällä, joten hukan vetää mieltä matalaksi.
Itse asiassa niin paljon, että musta tuntuu, että usko meni nyt ihan kokonaan. Jotenkin tuntuu, että kyllä tuo täti paikallee kaahaa kerta toisensa jälkeen. En jaksa edes laskea, mutta tämä oli kai 9. kierto.
Tiedän toki, ettei se ole edes pitkä aika verrattuna
moneen. Kuitenkin ikää on tämän verran (41 täytin viime kuussa) eikä aiempia raskauksia ole. Eli synkistelyksi meni ketjun eka viesti!
 
Inkku
Yritän kuumeisesti miettiä sanoja, joilla vahvistaa uskoasi tulevaan vauvaan. Ainakaan ei ole tiedossa mitään syytä, miksi ette voisi onnistua. Mullekin se gyne sanoi km:n jälkeen, että voimme yrittää vuoden, ennen kuin harkitaan avustettua vauvan hankintaan. Siis VUODEN, haloo mäkin oon 1964 syntynyt, joten sinä vuonna jona vauva syntyisi täyttäisin 43. Mutta hänen mukaansa ei mitään kiirettä!!!

Ootteko tosissanne miettineet inssiin yms. menemistä?
 
Anuk
Kiitos Inkku rohkaisusta. Ja tottahan toi on, ja onhan tässä vielä pari vuotta ihan oikeasti aikaa jäljellä...Mutta sitten tuntuu typerältä tämä ajankuluminen, koska kyllähän tässä iässä jo 2llakin vuodella on merkitystä.
Totta on myös se, että olemme tutkitusti terveitä ja vikaa ei ole. Mun hormoniarvot ja nimenomaan fsh myös (joka kertoo iän mahdollisista vaikutuksista) on oikein hyvissä lukemissa.
Niin, ja olen kaikinpuolin terve, ei paino-ongelmia eikä sairauksia. Eli kyllähän se periaatteessa on mahdollista.
Intuitiivisesti ei vain oikein tunnu siltä että olisi kauheasti myötätuulta....Ja tuo intuitio on kyllä vuosien mittaan mun kohdalla osoittautunut melkisen tarkaksi. Toisaalta mieheni viittaa kintaalla (lempeästi) intuitiolleni, joten se siitä : )

Inssiä tms ei olla harkittu. Klinkan lääkäri (siis joka meidät tutki viime keväänä) sanoi, että uomuilkaa ja jollei onnaa, niin sitten ryhdytään koeputkihedelmöitykseen. Eli meidän kohdalla siirrytään heti järeisiin aseisiin. En tiedä miksi, vai onko niin, että kyseisein lääkärin mielestä ei kannata hukata aikaa vähemmän tehokkaisiin hoitoihin?
Toisaalta, mun toista munanjohdintahan ei oikein saatu jäljitettyä (!). Eli on lääkärin mukaan mahdollista, että se ei pelitä. Ja siiinähän sitten vähenee jo mahikset 50%. Mikä on aika iso pudotus.
Eli ehkä tuosta syystä siis ehdottaa suoraan IVF-hoitoa.
Aiomme mennä, todennäköisesti tammikuussa. Itse en oikeastaan enää haluaisikaan, koska pelko pettymyksestä
on jo suuri. Mieheni kuitenkin haluaa katsoa tämän vaihtoehdon, ja oikeassahan hän toki on.
Koska sanovathan ne viisaammat, että ihminen ei yleensä kadu sitä, mitä on tehnyt, vaan sitä, mitä on jättänyt TEKEMÄTTÄ.





Lienee
 
päivänsäteen äiti
Kävin läpi hoidot 38-40-vuotiaana. kun ei tullut toivottua tulosta, ajattelin, että siinä se sitten oli.
Tuli sitten kuin salalma kirkkaalta taivaalta raskaus pari vuotta hoitojen jälkeen. Että voi se niinkin mennä! Onnea matkaan!
 
Inkku
Kiitos Päivänsäteen äidille, tällaisia tarinoita me kaipaammekin täällä.

Minä kun olen sellainen ""projekti-ihminen"" eli pitää olla koko ajan menossa jotain juttuja ja suunnitelmia, niin tuo Anukin suunnitelma mennä tammikuussa jatkohoitoon kuulostaa hyvältä. Taidan olla sellainen suorittaja, jonka pitää koko ajan määrätä asioiden tahdin ja suunnan ja nyt kun pitäisi ""olla vaan"" eli elää normaalia elämää, meinaa hermo pettää. Kun sitä oikeeta yritystä voi olla vaan kerran kuukaudessa, tuntuu loput 3 viikkoa yhdeltä piinalta. Onneksi meillä on nyt monta muuta rautaa tulessa asunnon yms. suhteen, joten ohjelmaa löytyy ja sitä pitää vielä enemmän keksiä, jottei ajatukset pyöri vain tämän jutun ympärillä.
 
Inkku
Anuk, kiitoksia siitä linkkivinkistä, jonka aikanaan annoit Mother 35 Plus forumiin. Luin niitä juttuja tuossa jonkin verran ja oma tilanne alkoi tuntua paljon valoisammalta. Siellähän on meitäkin vanhempia yrittäjiä...
 
Anuk
Älä muuta sano, Inkku! Se on todellinen valopilkku. Ovat tosiaan meitä vanhempia ja täydessä vedossa!
Mulle tuli kyllä nyt ihan muuta ajateltavaa. Pitkittynyt funssa selittyi homevahingolla ja nyt edessä evakot, ja olen kipeä. Tosi kipeä. Keuhkot on tulehtuneet ja karsea olo. Työkyky nollilla.
Kotona ei voi olla ja valtavat laskut ja rempat kaatumassa niskaan. Vakuutus ei korvaa. Ollaan oltu miehn kanssa kipeitä kuin kissat jo 4 viikkoa. Nyt tuli sitten selitys. Eipä taida olla home edistänyt raskautumista....
Onneksi on kuitenkin avioliitto ja duuni (poissaoloja lukuunottamatta ja siitä aiheutuvaa kiirettä ja ehkä työtovereiden ihmettelyä lukuunottamatta) kunnossa. Talous keikahtaa nyt pahan kerran, koska nämä vahingot eivät korjaannu ihan parissa viikolla eikä pintasilauksella. terveyskin (ehkä) palautuu...
 
Inkku
Raha on vaan maallista ja tärkeintä on, että saatte terveyden ja kodin kuntoon. Tosi kurja juttu sinänsä, mutta onneksi löytyi flunssille selitys. Miten tulitte ajatelleeksi hometta?

Itse olen joutunut vesivahingon takia kahteen kertaan olemaan evakossa, eikä se tosiaankaan ole herkkua. Toivottavasti saatte järjestetyä jonkun kohtuulisen mukavan paikan oleskelulle. Monta viikkoa hotellissa ei kuulosta kovinkaan houkuttelevalta, vaikka aaminainen tarjoillaankin ilman tiskivelvoitetta :)
 
Anuk
Huomasin, että laattojen välissä on mustanharmaita läiskiä! Eli tosiaan, tilanne on päässyt niin pahaksi. Että oli silmännähtävää.
Hotellissa ei olla, ainakaan vielä, vaan sukulaisissa, kun yritetää päästä kotiin pian jossain vaiheessa ennen remppaa. Elikäs siellä on ilman desinfiointi käynnissä parhaillaan. Remppaa ennen analysoidaan home ja kuivatetaan vauriot. Siihenkin vaiheeseen päästään vasta ensi viikon lopulla aikaisintaan.
Ja tässä oli rahaa säästetty IVF:ään...joka sekin on melkein 4000 e /kerta (ilman kelaa). Ja 3 kertaan kannattaa varautua...
Totta on kuitenkin, että se on vain rahaa ja järjestelykysymyksiä.
Elämä heitti haasteen eteen! Mutta kyllähän tämä kuitenkin pienemmästä päästä on, sarjassa elämän koettelemukset.
Uskon, että tämä vielä järjestyy. Ja sitpähän on uuden uutukainen kylppäri!

 
Inkku
Jaksamista teille! Kannattaa yrittää ottaa tästäkin ne hyvät puolet, kuten tuon uusittavan kylppärin.

Meillä on huomenna talokaupan allekirjoitus ja vähän sekin jännittää, että mitä tuli ostetuksi, vaikka kaikenlaisia kosteusmittauksia onkin tehty. Saammepa mekin muuta ajateltavaa, kun rempat alkavat joulukuussa. Eli voimme sitten vaihtaa sisustus yms. vinkkejä. Mä oon tosi huono värien valitsemisessa. Jotenkin en osaa ajatella miltä se pieni malliläpyskän väri näyttää isolla pinnalla.
 
Anuk
Tosi jännää, talokaupat. Onko sellainen romanttinen vanha puutalo? Vaiko oletteko ostaneet meren rannalta ökytalon?

Me ostimme tämän kerrostaloasunnon puolitoista vuotta sitten. Kylpyhuone taas on remontoitu noin 6 v sitten, elikäs ihan kivannäköinen ja siisti edelleen. Paitsi, että homeessa....Ostaessa on kosteudet mitattu, ja ovat olleet ihan kunnossa! Ja yhtäkkiä me olemme sairaita, ajettu ulos kodistamme, ja isot laskut kaatuvat päälle. Minkäänlaista suojaa ei ole - vakuutus ei tosiaan korvaa hometta. Että
aika turvatonta.
Vaikka täytyy myöntää, että nyt olen jo innostunut siitä kaakeli -ja väripuolesta. Pitäisi levota keuhkoputken tulehduksen kanssa, mutta intoilen uusia kuoseja.
Inkku, minä kyllä toivon, että minulla ei niin kauheasti vippaisi kun värimalleja valkkaan, kun kuitenkin tuo värimaailma on mulla oltava ihan ammatin puolesta jo hallussa : ) Ja eiköhän ne sultakin luista!
 
Äidiksi inssillä , ikä 42v.
Ekaa kertaa raskauduin ja siis tulossa äidiksi kesäkuussa, 42 vuotiaana.Luomuyritys, edes Puregonin avustuksella, ei onnistunut. Toinen inseminaatio sitten ONNISTUI.Ja kaikki tämä kunnallisessa hoidossa!Lähetteen meno kesti n.3-4kk.Maaliskuussa pästiin tutkimuksin,jotka etenivät nopeasti(vikaa ei löytynyt kummastakaan).Heinäkuun klinikka kiinni.Eka inssi elokuussa ja toinen syyskuussa.Kolme sovittiin yritettävän ja sitten olisi ollut meno yksityiselle.
Itse olen sitä mieltä,että kannattaa yrittää avustetuin keinoin, heti kun tuntuu, ettei pettymyksiä jaksa enää JA LUOMUILTU ON TARPEEKSI.Vuosi on pitkä aika....
 
fatima
ei siis VOI OLLA TOTTA, anuk ja inkku että me ollaan näin samassa tilanteessa kaikilla tavoin....Syy etten ole juuri ollut linjoilla on että opiskelun ja työn lisäksi ollaan rempattu meidän uutta asunto, JOSTA löyty kosteusvaurio ja jota korjataan parhaillaan, 2/3 asunnosta on revitty auki ja muutto on huomenna... (kun kerettiin irtisanoa tämä nykyinen asunto) eli muutetaan olohuoneeseen ja keittiöön kimpsuinemme kaikkineen....

Raskautumisen kannalta ei uutta, tänään kp 24 ja lääkärissä ultra, katotaan missä kunnossa kohdun limakalvo on tässä kierron vaiheessa, raskaana en ole, eihän mulla ollut ovulaatiotakaan. Kaikki mahdolliset labrat on otettu, kait kuulen sit tuloksia tänään. Että tällaista, olen siis suihkinut koulun työn ja rautakaupan väliä viimeset 5 viikkoa!
 
Inkku
Kiva kuulla, että samoja raiteita mennään. Ehkä vauvatkin nappaavat samoihin aikoihin. Nyt on menossa kp 15/28-31, joten viikonloppuna oli kovasti vipinää ja tänään jatketaan.

Toisaalta oli mukavaa, kun talojuttu toi uutta ajateltavaa. Ostimme pari vuotta vanhan talonpuolikkaan ja nyt jännätään, miten naapurin kanssa tullaan juttuun. Ja jos se vain meistä on kiinni, niin toimeen tullaan vaikka väkisin :)
Hyvä juttu, että anuk olet värispecialisti. Minkälainen värimaailma teille nyt sitten tulee?

Oikein mukavaa viikonalkua kaikille!
 
Inkku
Onnea 42 vuotiaalle :) Tosi hieno juttu, että saitte avun ja vielä kunnalliselta. Minulle ainakin on joka paikassa kerrottu, että yli 39 vuotiaana on turha yrittää apuja julkiselta puoleta. Tosin en ole asiaa tarkastanut terveyskeskuksestamme, sillä vielä ei ole ajankohtaista, mutta ehkä muutaman kuukauden kuluttua.

Olisi kiva kuulla miten raskautesi edistyy, jos vain viitsit kirjoitella. Tällainen tarina aina kannustaa meitä muita samassa tilanteessa olevia yrittäjiä. Kauanko muuten luomuilitte?
 
Anuk
Vai ollaan kaikki remonttiporukkaa...Luin tuon ekan viestini ketjusta. Vaikka siitä ei ole pitkä aika, niin tuntuu ikuisuudelta, kun niin paljon on ehtinyt tapahtua. Ja silloin vielä luulin, että flunssa vaivaa.
No, nyt siis elellään väliaikaismajoituksessa. Ja eipä ole murehtinut raskautumisasioita mitenkään. Jotain hyvääkin siis! Inkku jo kyseli meidän värisuoraa. no ihan niin pitkällä ei vielä olla, kun ei vielä tiedä, miten pitkäksi koko prosessi venähtää. Mutta kyllä se tästä, kyllä se mielikin on jo piristänyt.
 
Inkku
Hyvä juttu, että Anukin mieli alkaa piristyä. Varmaan jo se, että olette päässeet pois altistusalueelta, auttaa asiaa. Ja on totta, että tällaiset remonttiasiat vievät ajatuksia pois vauvailusta. Yritän koko ajan muistuttaa itsellenikin, ettei se vauva tekemällä tule, vaan tulee jos on tullakseen. Tietysti tietyt biologiset tosiasiat vaikuttavat juttuun, mutta kun föönailu on kivaa koko kuukauden, ei tarvitse turhaa ressiä ottaa. (Uskonkohan tohon itsekään?)
 
Inkku
Fatimalla on kiireiset ajat, mutta olisi kuitenkin kiva kuulla, mitä lekuri sanoi. Minä kun olen joutunut ravaamaan gynellä keväisen rypäleraskauden jälkeen ainakin 4 ja joka kerta ultrassa sanotaan: ""limakalvon paksuu sopii kierron vaiheeseen ja kummassakin munasarjassa on kypsyviä munasoluja"". Koskaan ei puhut millimetreistä ja tarkoista luvuista. Millainen sun tarkastuskäyntisi oli?
 
Anuk
Meidän piti aloittaa hoidot, oli aika varattuna. Siis varattu jo pari kuukautta takaperin. Nyt kun tuli mullistuksia elämään,niin joudutaan siirtämään. Inkku, mulla ultrattiin samalla käynnillä kun mentiin joka tapauksessa, vaikka joudutaankin lykkäämään. Elikäs mulla oli kp 11, ovis yleensä on 12-15 kp.
Ja munarakkuloita näkyi, ja isoin oli 18 mm. Minkäskokoisena ne sitten poksahtaa : ) ? Onko se joku 21 mm vai kuinka? Tietääkö joku? Kasvaako ne sitten noin millin päivässä?
Lääkäri vaan totesi nähtyää sen 18 mm, että kyllä se mun ovulaatio arvio (siis n kp 13) pitää ultrankin mukaan paikkansa.
Ja sano, että vilkas toimintahan siellä on, että ikä ei kyllä ole häiriköinyt vielä mitenkään.
 
Inkku
Mulla ei oo tietoo poksahdusluvuista, mutta ainakin lääkärin lausunto kuulosti kohdallasi lupaavalta. POKS, POKS, POKS vaan sinne :-D

Onko hoitoihin monen kuukauden joho? Eli jos tänään tilaisin aikaa, milloin pääsen?
 
Anuk
Et joudu oottaan montaa kuukautta. Kyllä niillä kiirettä pitää, mut uskoisin että aika löytyy ainakin 1-3 viikon säteellä.
Täällä stadissahan on 4 eri klinikkaa.
Mutta noista hoitomuodoista- ootko sä ajatellut inssiä vai?
Onnistumisprosentit ei oo kauhean hyviä, ja ainakin mun lääkäri pitää ajanhukkana mitään muuta kuin suoraa täräytystä IVF:n.
Olen oikeastaan samaa mieltä. Ja molemmat olemme siis terveitä, paitsi että mulla tuo vasen munasarja ja -johdin saattaa olla kuitenkin toimimaton.
Aloitetaan tammikuussa nyt sitten, jollei uusia mullistuksia tule matkaan! Miehen mielestä on syytä kattoa homma loppuun saakka näin, kun itse hiukan emmin hoitoja. ja oikeassahan tuo on. Mitä mieltä itse olet nyt - suuntaatko avusteisiin menetelmiin?
 
Inkku
Tässä nyt kartoitellaan. Pitää varmaankin ainakin puoli vuotta yrittää, sillä tulin kuitenkin kohtuullisen helposti raskaaksi 7:llä yrityskierrolla. Mutta sitä gynen ehdottamaa vuotta en kuitenkaan mielestäni voi odottaa, muuten ikä tekee tepposet. Ja vielä pitäisi puhua kultukin ympäri, mikäli avusteiseen mennään. Meillähän ei ole tehty perustestejäkään eli tutkittu simppoja yms. Se varmaankin olisi se ensiaskel.

Oonko ymmärtänyt oikein, että inssissä viedään simppa ovulaation aikaan jonnekin? Siis minne, kohtuun vai munajohtimeen? Entäs sitten IVF, onko kyseessä koeputkihedelmöitys ""omilla"" tarvikkeilla?

 
Anuk
En ole expertti vastaamaan, eli oikaista saa ken tietää paremmin. Inssiä en oikein ole tunne, kun sitä ei edes nyt harkita. Käsittääkseni se sperma viedään sinne kohtuun oviksen aikaan.
Se voidaan tehdä kokonaan lääkkeittä tai hormonien avustuksella. Elikäs ovista ja muniksia voidaan stimuloida ja toisaalta varmistaa muniksen irtoaminen irroituspiikillä. Näin olen asian käsittänyt.
IVF on se koeputkihedelmöitys. Lääkäri vaan selitti ettei sitä enää kyllä missään putkessa tehdä : ) kuten siis aikoinaan.
Elikäs kierto stimuloidaan tuottamaan useita munasoluja, ja
sitten ne kerätään punktiolla talteen - kierron puolivälissä.
Mies tuo simppansa labraan.
Jos ja kun lähtevät hedelmöittymään ja jakautumaan, niin parin päivän sisällä punktiosta sitten ne laitetaan takaisin kohtuun. Ja toivotaan enemmän kuin mitäään, että myös kiinnittyisivät ja lähtisivät kasvamaan! Sitten vaan testaillaan parin viikon kuluttua.
Tuossa tuollainen karkea kuvaus siitä, mitä tuleman pitää -tammikuussa.


 
Inkku
Onhan se hyvä, että tiedät nyt tarkalleen mitä tehdään ja MILLOIN. Eli nyt vaan voi ikään kuin odotella rauhassa tammikuuta ja elää normaalisti siihen asti. Niin ilmeisesti olette tehneetkin ilman mitään oviksen tikutuksia yms. IVF:ään varmaankin kuuluu hormoonipistokset munasolun kasvattamiseksi ja irrottamiseksi.

Kerro vielä ne 4 pääkaupunkiseudun klinikkaa, josta voi apua saada. Mä oon laiska googlettamaan, kun kerran tietoa voi saada näinkin :-D
 

Yhteistyössä