VANHA Turun seudun mammat ja mahat 2009

Hei tinni, mua kanssa kiinnostaa tuo sokerijuttu. Mitä tarkoitit tuolla että vuoden alusta hoito on kiristynyt? Ymmärsin että ne rajat on nousseet jonkin verran entisestä kuitenkin, eli koo diabetestä ei niin herkästi edes diagnosoitaisi? Ainakin mulle neuvolan täti sanoi niin. Ellei jompikumpi meistä sitten ymmärtänyt jotain väärin. Mulla oli viimeksi paastoarvot juuri siinä rajalla, mutta ei siinä mitään erikoista ollut lopulta, ja loppuraskaudessa arvot korjaantuivat kun muutin hieman ruokavaliota. Ihmettelen vaan sitä rasvahössötystä - ilman rasvaa ei ihminen kuitenkaan pärjää. Sokeristahan sen sijaan tietenkään ei ole kellekään mitään hyötyä.
 
Voi vitsi mikä söpöliini Fistik :heart:
ja kiitos adressin toimittamisesta! Kertoile sitten kun/jos tulee palautetta sielä toisesta suunnasta.

Tuol kerhoissa on jo kerho turunseudun plussalaisille mut voidaanhan sinne toki perustaa omakin :) jos halutaan tällä samalla porukalla jatkaa höpäjämistä.

Aika hauska, että rahka tuntuu olevan monelle se herkku nro 1. Mulle myös :p Ikävä kyllä: nyt on viiminen pakastemansikkapussi menossa :(

Laala onnittelut hääpäivästä näin jälkikäteen! Pitäsköhän sitä itekin mennä joskus naimisiin... :whistle: Vastahan täs on 11 vuotta oltu yhdessä :LOL:

Meil nukahti pojat autoon ku tultiin kotiin. Kannettiin sänkyyn ja isompi siin vähän havahtu. No se herätti pienemmän, joka nyt laulelee tuol pinniksessään edelleen :headwall: :headwall:
Täytyy varmaan mennä kattoon, ettei oo mitään yllätyspaketteja vaipassa tms.
Isompi on kyl ny ollu jo kauan hiljaa, että josko se oikeesti jo nukkuis...
 
Ninniliina se on kato ihmisen oma päätös miten menee jos menee. :p Mä olen vanhanaikainen ja halusin muuttaa yhteen vasta aamenen jälkeen. ;) Mutta kiitoksia. :D

Mä oikeesti toivon (ja uskon) ettei mulla ole mitään ongelmia sokerien kanssa. Eiks sen pitäis huomatakin jostain? Jos eilen ultrassa oli pikkuisen paino alakanttiin vaikka pituus yläkanttiin niin eiks se viittais siihen että ei mitään kamalaa sokerivauvaa pitäis olla tulossa? SF-mittakin oli ihan nätisti viitearvojen välissä. Ens viikolla siis sokerirasitus, sithän sen näkee. Muthan lykättiin sinne sokerirasitukseen kun "on tuota painoa ollu lähtiessäkin aika paljon". JOopa joo, mä en oikeesti jaksanu väittää vastaan, mutta jos 182-senttinen nainen painaa 82 kg, painoindeksi on himpun alle 25 ja silti näkyy lonkkaluut ja kylkiluut niin en sanois ylipainoiseksi... Pehkana. Mun mielestä BMI ei vaan toimi ylipitkille. :kieh:

Onko tästä pinosta joku tulossa ens tiistaina Turun perhevalmennukseen? Meinaan että onko nettituttuja mahdollisesti tavattavissa? :D Me ollaan miehen kanssa menossa. :)

Eipä muuta. Ollu koko illan jotenki oksettava olo ja maha sattunu. :x Toivottavasti menis huomiseen mennessä olo ohi, en tykkää. Punkero on iloisesti potkinu anyway.

Laala ja Punkero rv 25+2
 
Hei, vielä sokruista... ei sitä kyllä välttämättä mistään huomaa, jos vaikka sokerit olisikin koholla. Vauva voi olla iso ihan muuten vaan tai sitten pieni vaikka äidin sokerit olisivat olleet koholla. Eikä sullakaan Laala taatusti ole mitään syytä olla huolissaan, enkä edes ymmärrä miksi sinut sinne rasitukseen on laitettu - 25 on kai se painoindeksiraja, ja pitäisi terkallakin olla silmät päässään nähdä, että olet sopusuhtainen ihminen. Ottaa ihan päähän sinun puolesta, se sokerirasitus on jotenkin niin tylsä juttu, ja taatusti ihan turha sinun kohdallasi, ellei ole sukurasitettakaan.

Niin ja hei jos tulee iso vauva, niin sitä on sitten helppo alusta asti hoidella, niinhän sitä sanotaan! Kyllä se jotenkin ulos aina saadaan... :D
 
pinkeärouva mä en halua isoa vauvaa vaan pienen rääpäleen joka saa mut itkemään aina kun avaa suunsa avuttomaan huutoon. :D

Mä olen muuten nyt jo sitä mieltä että haluan varmasti ainakin toisen pikkuisen. On tää raskaus niin ihanaa aikaa ollu ainakin tähän asti, tän ihmeen haluaa kokea viel ainakin toisen kerran! :heart: (..ai mikä kahden kuukauden oksentelu? Närästys? Selkävaivat? Mitä pienistä...)
 
fistik Ihana poitsu noissa kuvissa! :heart: Kiva kuulla, että adressi on nyt toimitettu. Iso kiitos sinulle!

Sokereista Mulla todettiin esikoisen odotuksessa raskausdiabetes kun oli sokeria pissassa joskus viikolla 25. Painoindeksin puolesta en olisi rasitukseen joutunut, mutta tuon pissanäytteen takia menin. Ja siellä huomattiin, että kaikki arvot olivat koholla. Tiukka ruokavaliokaan ei auttanut, vaan sain insuliinin. Eli mun onni oli, että pissassa näkyi sokeria ja sain sokerit kuntoon insuliinilla. Poika oli syntyessään 2840g (rv 38+0) ja sain hänet vieri hoitoon eikä siis joutunut teholle sokeritippaan. Liika sokeri alkaa vaikuttaa vauvan kokoon vasta raskauden loppupuolella ja syntymän jälkeen vauvoilla on usein insuliinin liikatuotantoa, jonka vuoksi vauvoilla on liian alhainen verensokeri ja sitten vauva joutuu teholle sokeritippaan. Nyt tässä toisen odotuksessa menin ensimmäisen kerran rasitukseen jo rv 16 ja jo silloin oli taas arvot kohollaan ja siitä lähtien olen pistänyt insuliinia. TYKSin polilla on tarkkailtu vauvan kasvua ja kokoajan vauva on kasvanut keskikäyrällä eli ei pitäisi nytkään tulla mitään isoa vauvaa. On siis paljon parempi, että sinne rasitukseen pääsee ja siellä jää kiinni, jotta hoito voidaan aloittaa ja äidin diabetes ei haittaa vauvaa sitten kun on syntynyt. Insuliinin pistäminen minuakin etukäteen hirvitti, mutta se ei satu yhtään ja siihen tottuu nopeasti. TYKSissä vielä hyvin opastetaan miten pistäminen tapahtuu. Tsemppiä kaikille rasitukseen meneville! :hug:
 

Tänään käytiin rakenneultrassa. Kaikki oli niinkuin pitääkin. Ainut että, olisimme kovasti mieheni kanssa halunneet tietää kumpaa odotellaan mutta, meidän MP kävi ujostelemaan... Paineli perätilaan ja meni myttyyn kuin pieni siili. Ultraaja sanoi vaan että ei toivoakaan että ton mytyn sukupuolesta sais jotain selvää
:LOL: Nyt vaan kovasti harkitsen vielä yhteen ultraan menemistä, josko sais siitä sukupuolesta jonkun tolkun :heart:

MP on kaikkien metkujensa jälkeen saanut myös toisen kutsumanimen
Agentti 009 B)

Jennyfr & my name is Agent, MP Agent :LOL: 22+0
 
:attn:
Kenelläkään tietoa mistä kannattaa kysellä jos ihan muuten vaan haluaa extraultraan mennä. Tai uhkailin kyllä jo et käyn TK:ssa valittamassa kipuja yms niin kauan että laittavat mut ultraan ja teen sen takuulla niin useasti kunnes Agentti suostuu vilauttamaan edes vähän :LOL: :LOL:
 
Sokruista vielä... Mulla ei oo siis mitään sukurasitetta moiseen. Pissa on ollu puhdas joka kerta ja mulla on normaalisti aina ollu mielumminkin matalat verensokerit ku korkeet. no mut sen näkee sitten.

mitäs muuta. Täällä oon nyt sit mahataudissa. vähän se eilisiltainen olo tällasta lupasikin. Yön nukuin ihan sairaan huonosti kun sattui maha ja oksetti mut yritin vaan nukkua ja olla hiljaa ettei mies heräis kesken unien mihinkään mun oksentamiseen tms, kun sillä on niin aikainen aamuherätys töiden takia. Sit kun sen herätyskello soi niin juoksin samantien oksentamaan. Jee. :x Nyt sitten yritän juoda vettä mut sekin tökkii ilkeästi vastaan. Eikä olo paranna se yhtään että tämä äidin masuriiviö potkii jotenki lisää oksettavaan suuntaan. No mut hänellä on oikeus siihen. Parempi että potkii kuin että olis ihan hiljaa, muuten olisin taas varma että silläkin on joku huonosti.

Laala ja Punkero rv25+3
 
Haukotus!! |O

Ilta meni ihan hulinaks... Pienempi kukku tosi pitkään ja huuteli sängystään pitkin yötä. Neljältä tuli lumiaura ilahduttamaan tohon ikkunan alle ja kuudelta muksut olikin jo sitä mieltä, että on aamu. "Kukkuu" kuulu vaan pienemmän sängystä kun menin vaippaa vaihtaan... Alko tosin jo vähän naurattaa :D

Miehellä oli synttärit ja sovittiin, et mennään poikien kans laulaan isille kun on syöty aamiainen. No eikös esikoinen painele edellä rymisten makkariin ja ilmoita: "isi, me tullaan koht laulaan sulle" :LOL:

Laala joo on meilkin ollu puhetta naimisiin menosta - sinänsä se ei muuta meidän suhdetta mihinkään henkisellä tasolla, mutta kun se olis ihan fiksua siinä tapauksessa, että jos vaikka jommalle kummalle käy jotain.
Ja tarvii taas käydä tämä kolmannenkin lapsosen isyys tunnustamassa.

Jennyfr yksityisillä lääkäriasemillahan on kyllä noita ultria, mutta ne tietty maksaa ihan hyvin. Jos on yliopistolla kirjoilla niin YTHS:llä ultrataan gynetarkastuksen yhteydessä.
 
Heips, sairaslomalainen ilmoittautuu! Ens viikko menee saikulla, sit neuvolalääkäris katsellaan jatkoa ens perjantaina. Tänään oli sokruseuranta, paastoarvot edelleen hyvät. Huh. Ens viikolla uudestaan, onkin just niin kivaa olla 10h syömättä...

Fistik: :heart: :heart: :heart: Ihanaa, että oot jaksanut huolehtia adressin eteenpäin! Nostan hattua! :attn: Ja tosi suloinen poika teillä siellä. :flower:

Laala: Tiistaina olis tarkoitus olla valmennettavana, miehestä en tiedä tuleeko, kun meillä saattaa olla työmiehiä silloin illalla raksalla just. Tuskin se tietää itsekään ennenkuin aikaisintaan tiistaina viideltä... että sielläpä sitten nähdään, jos onnistutaan bongaamaan toisemme. :) Ja paranemisia vatsaongelmista, toivottavasti helpottaa pian!

Nyt tää kyl menee hiukan lepäämään... oon ravannut tänään labrassa, lääkärissä, neuvolassa labratuloksia kysymässä, Kelassa (paperit viety vihdoinkin) ja hiukan tietty samalla kaupungilla (mikä ale? missä? :whistle: )

ventti + viuhti 27+4
 
Nyt on jo masu parempi. Oon syöny illal paketillisen riisikakkuja ja sit jotain hk:n mikrohampurilaisia pari. :D Ei oo enää niin heikko olokaan. :)

ventti nähdään siis valmennuksessa! :D Pistä sit tiistaina jotain tuntomerkkiä. ;) Mä voin vaikka laittaa tiistaina öö että minkävärinen paita mulla on. :D Farkut mulla on jalassa joka tapauksessa ja mies on vähän mua lyhempi. ;)

Muita tiistaina valmennukseen tulevia?

Laala ja Punkero rv25+3
 
joo siis piti noista sokerijutuista tulla pölisemään. eli arvot nousi nyt vuodenvaihteessa hieman. paasto on sen 5.3 mikä on tyksissä ollut 2003 tasan 5.0.
mutta täti sitä vaan jutteli että kiristyvät siinä mielessä että jos yksikin arvo rajalla tai yli arvojen joutuu mittailee koko loppuraskauden päivittäin omia sokruja kotona. tollasta ei ollu silloin vielä kun esikko syntyi.
olin sillo 2003 rv 30 asti insuliinilla. ja polilla käytiin joka toinen viikko tarkastuksissa/koko seurannassa. käynnistettiin ennen la:ta ettei isoksi kasvaisi ja syyntyi 39+1 ja painoi 3690 g eli ei mielestäni mitenkään iso vauva.
kakkosesta olin sitte jo siinä teho seurannassa ja kaikki arvot oli ok noissa rasituksissa ja kun pariin kertaan otettiin paaso arvot. annettiin mennä yli ja syntyi jätti vauva 42+1 ja painoo 4450 ja pituuttakin 55cm. eli tällaista en haluu kolosesta. oli siis ihan tavis vauva ja jos olis käynnistetty aikaisemmin ei olis noin isoksi päässyt. tosin painoarvio oli vain 3.9kg

tinni ja ryyni 18+3
 
tinni: Mitä, koska tuo rajojen kiristyminen (sokerit) on tullut? Ja koskeeko tuo kotimittaus silloinkin jos vaan paastoarvo menee yli rajan? Mulla oli ekassa rasituksessa rv 15 paasto 5.9 ja neuvolassa ei siihen puututtu mitenkään. Tyksissä kuulin, että eka kontrolli olis pitänyt olla viim. rv 19, mulla se oli rv 24. Silloin paasto oli 5.5. Edelleenkään sitä ei pidetty mitenkään huolettavana, ja jouduinkin ite anelemaan, että pääsisin vielä paastoarvon kontrolliin ja sainkin lähetteen ja kontrollissa olin rv 29. Tuolloin paasto oli 5.2 (onneksi enää sen verran) mutta vieläkään mulle ei puhuttu mitään kotimittauksista. Muutenkin tuohon paastoarvoon on suhtauduttu niin Liedon neuvolassa kuin äitiyspolilla aika huoletta. Onhan se toki laskenut mutta enpä arvannut, että siihen ei tämän kummemmin missään vaiheessa puututa. Juuri tänään pohdin, että pitäiskö taas anella uutta lähetettä paastokontrolliin, sillä vauvan koon on todettu jo menevän keskikäyrän yläpuolella ja jos koko tulee olemaan esikoisen luokkaa (syntyi rv 42+1 4050 g) niin tämä synnytys käynnistetään jo viimeistään rv 38. Esikoinenhan ei ollut viikkoihin nähden kovin iso mutta mullapa on lantion kanssa ongelmia...

Eli ihmettelen kovasti, kun lapsen kokoa tarkkailevat 4 viikon välein ultralla mutta mun paastoarvoa ei tarkkailla mitenkään :eek: . Jos haluan tietää mikä arvo on, mun on oltava todella oma-aloitteinen ja pyydettävä neuvolasta lähetettä labraan :/ .

Iines ja Sintti 32+0
 
siis näitä uusia ohjeita noista sokereista... ne tulee tai tuli voimaan vuoden vaihteesta. eli niin meitin neuvolasta käsitin että jos yksikin arvo olisi patologinen eli rajalla tai yli saisin omasta neuvolasta/kaupungin diabeteshoitajalta mittarin... onneksi ei ollut eli nyt saan ainakin rauhassa elellä sinne seuraavaan rasitukseen joka on silloin rv 26-28

meillä ainakin täti vielä varmisteli papereista tuota systeemiä kun olin rasituksessa 23.12 ja tuloksia sitten neuvolassa 2.1 katteltiin.
 
No jopas, että ihan itse saisi ruveta mittailemaan! No, eipähän tarvitsisi arvailla että pureeko ruokavalio vai ei. Kaipa se on ihan järkevää sitten. Nuo raja-arvothan on ihan häilyväisiä, eri kunnissa kuulemma erejä ja tosiaan täälläkin vaihtuneet hiljattain. Salaperäistä.

Mulla on jo nyt alkanut häpyliitos muistutella itsestään. Vähän liioittelua kyllä, kun nyt on viikkoja vasta tasan 13. Liekö psykosomaattista! Viimeksi alkoi n. kuukautta myöhemmin, mutta se olikin jo totista touhua sitten. Oli eduskuntavaalipäivä, ja mietin vakavissani että tilaanko taksin kahden korttelin päähän että pääsen ylipäätään äänestämään, kun kävely oli niin vaikeaa. No, siitä se onneksi helpottui mutta loppuun asti vihloi kyllä. Kunnes synnytys armahti! :D
 
pinkeärouva mulla alkoi häpyliitos tekemään kävellessä tosi pahaa jollain rv14-15 paikkeilla. Oli kivaa kävellä Itäkeskuksen pysäkiltä mäkeä ylös Norssiin kun tuntuu että alapää repeää tai jotain. :kieh: Sit iloisesti vaan jotain kouluharjoittelua tekemään. Jeii. Nyt lähinnä sattuu jos ottaa pitkiä askelia. Plus mitä nyt välillä ajoittain muuten vaan särkee.

) .) Oltiin päivällä Myllyssä ja autokaupassa katsomassa isompaa autoa... Mä en kyllä haluais vaihtaa autoa, mut mies haluais Avensiksen että mahtuis vaunut kunnolla (niin varmaan, oikeesti se haluaa vaan ison ja näyttävän auton. :LOL: )
Oli nyt illemmal kavereita kylässä. :) Pelattiin Settlers of Catania ja Aliasta. :D Sit syötiin hedelmäsalaattia ja jätskiä. :D Kun kutsuttiin vieraat ajoissa niin päästiin niistä eroonki ajoissa... :kieh: :LOL: Eiku mä olen ihan totaalihuono nykyään illal olee vieraiden kanssa myöhään ku alkaa niin paljon nukuttamaan... :p Kohta vois mennä jo petiin vaikka lukee. :D

Laala ja Punkero rv25+4
 
tinni+muut sokereista kiinnostuneet, meidän neuvolassa oli sit ihan eri systeemit, ja terkkari sanoikin, et ei kannata vertailla muiden kanssa, koska systeemit on ihan erit tällä hetkellä. Meilläei mitään mittaria annettu mukaan. Olisin kyl mielelläni sen mittarin ottanut, jotta olis ihan faktatietoa sit siitä, miten mikäkin ruoka vaikuttaa just omaan kroppaan. Nyt täytyy mennä vaan yleisohjeilla ja mutu-tuntumalla.

Mua oikein vihastuttaa aina kun vaan mietinkin tätä, kun tuntuu, ettei noi tuolla itsekään tiedä mitä, miksi ja miten... itte saa surffailla ja kysellä ja kaivaa tietoa täältä. Nyt kontrolloidaan paastoarvoa, ja kun liian vähäiset yöunet heikentää insuliinin tehoa, niin jännittää ettei ne nyt nousis. Mä kun en nuku jos mul on nälkä, ja mullahan on nälkä kun oon 10h syömättä. Eli aina ennen labraa on takana huonosti nukuttu yö --> paastoarvoa nostattava seikka. :( No, eka kontrolli oli rajojen alle, eli b:)d vaan seuraavaan.

Lisäks aion ihan itse mennä yths:n diabeteshoitajan juttusille noista ravintoasioista yms. kun ei tuolta neuvolan kautta näköjään mihinkään pääse. Aloitin tänään ruoka- ja liikuntapäiväkirjan pitämisen, kun mulla on paha tapa päästää aterioiden välit tosi pitkiksi. Yleensä kirjaaminen auttaa. :)

Positiivisena asiana, tänään otin sauvat mukaan kävelylle, ja se sujui ihan hyvin. Eli takana 40min käpöttely sauvojen kera, reippailuksi en ees väitä sitä... ;) liukasta oli ja tuulista, muuten mukava lenkki, vasta ihan lopulla alkoi alavatsassa tuntumaan inhalta.

Nyt vois vaikka kutoa hetken, ja toivoa, ettei tuu nukkumatti kun istuu rauhassa paikallaan. ;) Sunnuntain jatkoa!

ventti +viuhti 27+6 :heart:
Huomenna kunnon poksahdus edessä, vika kolmannes käsillä.
 
Laala, Pinkeärouva voisiko joku selventää noita häpyliitoskipuja jotenkin? Oon niin tiedoton kaiken suhteen ja joka kerta kun ollaan neuvolassa niin unohdan kysyä niitä asioita joita mietin. Tänään oltiin miehen kanssa tunnin reippaalla kävelyllä ja loppu matkasta alkoi olla aika ilkeät fiilikset. Sellainen pieni, hassuntuntuinen kipu ja fiilis että MP tippuu kyydistä kohta. Vaistonvaraisesti en osannut tehdä muuta kuin pidellä masusta kiinni ettei putoa :whistle: Eli kuulostaako edes näiltä häpyliitosjutuilta vai onko nää taas jotain Jennyn ihan omia haamuoireita :D

Jennyfr & MP 22+3
 
Hiq
Alkuperäinen kirjoittaja Laala:
Muita tiistaina valmennukseen tulevia?
Meillä ainakin alkaa neuvolan valmennus tiistaina- on sitä jo odotettukin! Tunnusmerkkejä hmm... minä olen kuin vaal.punainen pingviini talvitakissani ja mies on yli pään pidempi hoikkeliini...
-Hiq rv33
 
Niin että nickilaput rintaan vaan valmennukseen. :LOL:
Mä oon menossa tänään shoppailee ku kyllästyin mun olemattomaan äitiysvaatevalikoimaan, joten en viel tiedä mitä laitan päälleni. :D
Pistän huomenna tuntomerkkejä enemmän. ;) Tosin mut on ainakin helppo tunnistaa, kun mä olen 182cm pitkä, niin pisin nainen sieltä vaan. :D
Siel on varmaan hirveesti ihmisiä, mut jos joku tunnistaa niin tulkaa ihmees sanoo moi. :D

Laala ja Punkero rv25+6
 
Hei Jennyfr, voi nuokin olla liitoksiin liittyviä juttuja, mutta mulla on ollut lähinnä sellaista ikävää vihlontaa häpyluissa ja nivusissa. Varsinkin liikkeelle lähtiessä eritoten makuulta. Nyt ei vielä onneksi tosiaan muuta kuin pientä muistuttelua...

 
häpyluun kivuista: Mulla alkoi ne kivut n. raskauden puolessa välissä. Nyt ne on kokoaikaisia ja välillä niin voimakkaita, että pitää harkita viitsiikö ottaa askelta jonkun asian takia. Ja juuri liikkeelle lähdöt on pahimpia. Mulla pahin on, kun on töissä istunut paikallaan tunninkin ilman, että on liikkunut mihinkään ja kun siitä nousee, niin jo tekee kipeää :x . Vihlaisee niin kiukkuisesti, että taivun joskus kaksinkerroin. Lenkillä en enää pysty käymään ja oon oikea mateleva kävelijä, jos johonkin pitää lähteä.

Lisäksi huomasin, että masu on nyt laskeutunut. Näyttää siltä, kun masu tipahtais lattiaan millä hetkellä hyvänsä. Tämän johdosta mulla onkin jatkuva alaselän paine ja kipu päällä eikä noi häpyluun kivutkaan mitenkään helpottuneet. Mä olisin ihan valmis lähtemään jo synnärille, sen verran huono olo alkaa olla.

Iines ja Sintti 32+2
 
häpyliitoskivuista mulla on tullu painaen liitos araksi molemmista raskauksista vasta loppuviikoilla. eli noin yli rv 35. no katotaan onko nyt samoin. kaiketi nekin löäystyy kun on jo pari mukeloo saanut aikaiseksi.

nyt mulle on myös iltaisin alkanut ala selkä juimia eli jonkinlaista väsymys kipua mitä mulla ei o koskaan ollut joten olen sellaisen tuki vyön jo hommannut. toivottavsati ei kovin kipeeksi äidy.

meillä pikkukakkonen on treenannu nyt puoltoista viikkoo matalassa sängyssä nukkumista ja eilen ei tarvinnu enää paluttaa sänkyynsä kuin 5 kertaa jipiiiiii.... (koputtaa puuta ettei tuu takapakkia, kun aloitettiin noin 50 palautus kerrasta :LOL: :kieh: )

tinni ja ryyni 18+5
 
Liitoskivut on täällä olleet kaverina jo aika varhaisilta viikoilta lähtien. Mulle ainakin neuvolassa th totes, että jos on aiemmin ollut, niin ikävä kyllä tulee tälläkin kertaa ja usein vielä varhasemmassa vaiheessa, eli tuskin tosiaan sullakaan valitettavasti mitään kuviteltuja kipuja on pinkeärouva.
Toi mitä Jennyfr sanoit, niin kuulostaa kovasti mun mielestä sellasta, jota mulla tulee rasituksesta. Sanon ite, että "maha on väsyny". Mulla se on myös liittyny supistuksiin - tai siis jos en tajua ottaa rennommin, niin alkaa supistella. Eli se painavuuden tunne on merkki siitä, että pitää vähän hellittää. Saattaa myös pistää tonne jonnekin kohdunsuulle aika ikävästi.
Sen sijaa noi liitoskivut on sellasia vihlovia ja liittyy usein liikkumiseen, kuten muutkin on kuvaillu. Tuntuu kans eri paikassa.
 

Yhteistyössä