S
surkimusluuseri
Vieras
Mua v...tuttaa rankasti. Edessä on taas, kolmannen kerran, reilun 30kg painonpudotus. Kupus on nyt 8kk vanha ja mun kilppariarvot on viimeinkin ok, niin on mahdollista aloittaa tuo laihdutus.
Mulla puhkesi ilmeisesti jo esikoisen raskausaikana tuo hypotyreoosi ja paisuin muutamassa kuukaudessa reilu 30kg. Elin imetyksen jälkeen suurin piirtein rasvattomalla maidolla ja sain lähes kaikki kilot pois. Sitten raskauduin uudestaan ja taas sama homma. Tällä kertaa homma ei jäänyt pelkäksi lääkärin ääneen ihmettelyksi, vaan mulle tehtiin myös tutkimuksia, josta tuo vajis paljastui. Meni iäisyys, että saatiin lääkitys kuntoon ja ehdin aloittelemaan taas tuota laihduttamista kakkosen imetyksen loputtua. Ja hups, olinkin kohta taas jo raskaana ja taas paisuin paisumistani. Nyt kolmas on tuon 8kk vanha ja aloittelen taas laihduttamista...:headwall:
Yhden asian tiedän ja olen tiennyt jo kolmannen odotusajasta lähtien; en enää ikinä halua lisää lapsia. Ei tää voi olla mun kropallekaan hyväksi, mä paisun aina, lääkkeistä huolimatta (ja arvot tietty odotusaikana ihan vinksallaan). Ja koska mä raskaudun suurin piirtein jo siinä vaiheessa, kun nään sen toisen hommaan tarvittavan "välineen", mies halusi teettää itselleen vasektomian. (Tai eihän hän nyt vasektomiaa pelkästään siitä syystä halunnut, on vaan itsekin varma, ettei halua enää lisää lapsia, kävi elämässä miten tahansa.) Eli raskautumista ei tarvinne enää pelätä.
Mutta tää laihdutus...mä en jaksaisi enää samaa rumbaa ja silti on pakko, sillä vihaan itseäni nykyisessä kuosissani. Olo on kurja niin fyysisesti kuin psyykkisestikin. Mutta kun ikää jo 30v, tuntuu, että tuleeko tästä enää edes mitään. Sanottakoon selvennökseksi, että mä en ikinä ole lihonnut muulloin kuin raskausaikoina, muina aikoina paino on ollut aika vakio. Mulla tuo paino ei vaan tipu itsekseen, vaikka lääkitys nyt kohdillaan, kun olen aina syönyt samoja määriä, mutta liikunnassa tapahtuu tuon vajiksen aiheuttaman väsymyksen myötä se kovin muutos. Eli 5-6 kerrasta viikossa ollaan tiputtu ihan nollille....liikuntakin pitäisi siis pikku hiljaa alotella uudestaan.
Antakaa jotain vinkkejä, miten aloittelen tällä viimeisellä kerralla...liikunnasta kanssa, kun tällä massalla ei oikein mikään tunnu kivalta....missä mun motivaatio on? :headwall: :headwall:
Mulla puhkesi ilmeisesti jo esikoisen raskausaikana tuo hypotyreoosi ja paisuin muutamassa kuukaudessa reilu 30kg. Elin imetyksen jälkeen suurin piirtein rasvattomalla maidolla ja sain lähes kaikki kilot pois. Sitten raskauduin uudestaan ja taas sama homma. Tällä kertaa homma ei jäänyt pelkäksi lääkärin ääneen ihmettelyksi, vaan mulle tehtiin myös tutkimuksia, josta tuo vajis paljastui. Meni iäisyys, että saatiin lääkitys kuntoon ja ehdin aloittelemaan taas tuota laihduttamista kakkosen imetyksen loputtua. Ja hups, olinkin kohta taas jo raskaana ja taas paisuin paisumistani. Nyt kolmas on tuon 8kk vanha ja aloittelen taas laihduttamista...:headwall:
Yhden asian tiedän ja olen tiennyt jo kolmannen odotusajasta lähtien; en enää ikinä halua lisää lapsia. Ei tää voi olla mun kropallekaan hyväksi, mä paisun aina, lääkkeistä huolimatta (ja arvot tietty odotusaikana ihan vinksallaan). Ja koska mä raskaudun suurin piirtein jo siinä vaiheessa, kun nään sen toisen hommaan tarvittavan "välineen", mies halusi teettää itselleen vasektomian. (Tai eihän hän nyt vasektomiaa pelkästään siitä syystä halunnut, on vaan itsekin varma, ettei halua enää lisää lapsia, kävi elämässä miten tahansa.) Eli raskautumista ei tarvinne enää pelätä.
Mutta tää laihdutus...mä en jaksaisi enää samaa rumbaa ja silti on pakko, sillä vihaan itseäni nykyisessä kuosissani. Olo on kurja niin fyysisesti kuin psyykkisestikin. Mutta kun ikää jo 30v, tuntuu, että tuleeko tästä enää edes mitään. Sanottakoon selvennökseksi, että mä en ikinä ole lihonnut muulloin kuin raskausaikoina, muina aikoina paino on ollut aika vakio. Mulla tuo paino ei vaan tipu itsekseen, vaikka lääkitys nyt kohdillaan, kun olen aina syönyt samoja määriä, mutta liikunnassa tapahtuu tuon vajiksen aiheuttaman väsymyksen myötä se kovin muutos. Eli 5-6 kerrasta viikossa ollaan tiputtu ihan nollille....liikuntakin pitäisi siis pikku hiljaa alotella uudestaan.
Antakaa jotain vinkkejä, miten aloittelen tällä viimeisellä kerralla...liikunnasta kanssa, kun tällä massalla ei oikein mikään tunnu kivalta....missä mun motivaatio on? :headwall: :headwall:
) ja kuntopyörä möllöttää tuossa nurkassa.
