E
etukäteen kiittää hän
Vieras
Olin yksinhuoltaja, mutta kaikki oli ihan ok viimein. Tapasin netissä miehen, joka oli kiltti, lapsirakas, rauhallinen, lähes alkoton ja hänellä oli elämänhallinta kunnossa. Hän kävi töissä, raha-asiat olivat mallillaan, huolehti vanhemmista lapsistaan ja välit eksään olivat sopuisat. Olin aivan ihmeissäni, koska olin elämässäni lähinnä törmännyt vain vastuuttomiin, päihderiippuvaisiin miehiin isästäni lähtien.
Tätä iloa ei sitten kauaa kestänytkään. Kun mies pääsi sisään perheeseeni alkoivat salakavalasti äkkipikaiset huudot ja raivokohtaukset (joita mies ei vieläkään myönnä olevan), rahaongelmat (menetin muutamana vuonna 15 000e), työttömyys ja täydellinen arvaamattomuus miehen menoissa eli poistui suuttuessaan aina yöhön palaten vuorokausien kuluttua. Alkoholin käyttö lisääntyi ja seksistä tuli todella painostavaa. Aloin pelätä miestä todella.
Kaikki "miesten hommat" jäivät minun kodissani hoitamatta. Mies lupasi hoitaa, muttei riitojen vuoksi niitä tehnytkään. Itse en oikeasti riitoja edes ymmärtänyt, koska ne lähtivät epäloogisuuksista, vaikka olin kuinka varovainen. Minä halusin sitten yrittää hoitaa lämmitys-, auto-, remonttiasioita, muttei minulla ollut niihin lupaa. Mies haukkui ja solvasi, etten saisi nujertaa hänen itsetuntoaan hoitamalla asioita, jotka kuuluisivat hänelle. Yritin pärjätä ypöyksin ilman mitään apua. En uskaltanut enää nähdä kavereitakaan, koska mies haukkui heidätkin ja taisi olla mustasukkainenkin heistä.
Hain apua jo hyvin varhaisessa vaiheessa, tosin ensin siihen, miksen kelpaa kenellekään. Mieskin sanoi, että mene terapiaan, että oppisit käyttäytymään paremmin. Eihän minua kukaan jaksaisi, olen niin vaikea.
Hain apua myös turvakodista, jossa olen käynyt säännöllisesti juttelemassa nyt. Haluan elämäni takaisin ja haluan olla lasteni kanssa onnellinen, enkä haukuttu, kaikkeen syypää hirviö. Olen ottanut välimatkaa mieheen reilusti.
Nyt mies on sitten hakenut itselleen terveydellisiä, fyysisiä diagnooseja diagnoosi toisensa jälkeen ja viestittelee minulle, kuinka on vakavasti sairas ja siksi on voinut niin huonosti ja kohdellut minua huonosti, vaikka toisaalta ansaitsenkin sen, koska olen niin vaikea ja minun kanssani on pakko riidellä. Yksikään diagnoosi ei ole mikään tavaton, vaan tyypillisiä, iän mukanaan tuomia kuluma- ym. vaivoja sekä kohonnutta verenpainetta. Itselläni on huolia ihan tarpeeksi, enkä jaksa enää miestä taakkanani. Ensimmäisiä kertoja olen nyt laittanut hänelle ikäviä viestejä takaisin, joissa en pyytele anteeksi, vaan kerron, etten halua hänen kaltaistaan miestä. Hän syyttää minua, että hylkään hädän hetkellä, en näe vikoja itsessäni, olen masentumalla pilannut kaiken jne. Mutta minä oikeasti tunnen, että vihaan häntä. Päivä päivältä hahmotan paremmin, missä pimeydessä olen nämä vuodet elänyt ja kuinka hirveä mies on.
Mies lupasi aikanaan jo hakea apua, mutta ei koskaan sitä tehnyt. Tänään hän ilmoitti, että jos terapiassa tulee tällaiseksi kuin minä nyt, niin hän ei todellakaan koskaan tule henkiselle puolelle apua hakemaan.
Miten jaksan pitää yllä tämän linjan, enkä anna hänen viestiensä ja haukkumisensa mennä luihin ja ytimiin? Miten jaksan olla tiukka ja pitää rajani? Miten jaksan valloittaa elämäni takaisin itselleni? Pelkään, että sorrun jälleen pyytelemään anteeksi ja päästän miehen luikertelemaan takaisin elämäämme. Minusta se on kiinni, mutta tarvitsen vahvistusta. Ymmärtääköhän kukaan?
Tätä iloa ei sitten kauaa kestänytkään. Kun mies pääsi sisään perheeseeni alkoivat salakavalasti äkkipikaiset huudot ja raivokohtaukset (joita mies ei vieläkään myönnä olevan), rahaongelmat (menetin muutamana vuonna 15 000e), työttömyys ja täydellinen arvaamattomuus miehen menoissa eli poistui suuttuessaan aina yöhön palaten vuorokausien kuluttua. Alkoholin käyttö lisääntyi ja seksistä tuli todella painostavaa. Aloin pelätä miestä todella.
Kaikki "miesten hommat" jäivät minun kodissani hoitamatta. Mies lupasi hoitaa, muttei riitojen vuoksi niitä tehnytkään. Itse en oikeasti riitoja edes ymmärtänyt, koska ne lähtivät epäloogisuuksista, vaikka olin kuinka varovainen. Minä halusin sitten yrittää hoitaa lämmitys-, auto-, remonttiasioita, muttei minulla ollut niihin lupaa. Mies haukkui ja solvasi, etten saisi nujertaa hänen itsetuntoaan hoitamalla asioita, jotka kuuluisivat hänelle. Yritin pärjätä ypöyksin ilman mitään apua. En uskaltanut enää nähdä kavereitakaan, koska mies haukkui heidätkin ja taisi olla mustasukkainenkin heistä.
Hain apua jo hyvin varhaisessa vaiheessa, tosin ensin siihen, miksen kelpaa kenellekään. Mieskin sanoi, että mene terapiaan, että oppisit käyttäytymään paremmin. Eihän minua kukaan jaksaisi, olen niin vaikea.
Hain apua myös turvakodista, jossa olen käynyt säännöllisesti juttelemassa nyt. Haluan elämäni takaisin ja haluan olla lasteni kanssa onnellinen, enkä haukuttu, kaikkeen syypää hirviö. Olen ottanut välimatkaa mieheen reilusti.
Nyt mies on sitten hakenut itselleen terveydellisiä, fyysisiä diagnooseja diagnoosi toisensa jälkeen ja viestittelee minulle, kuinka on vakavasti sairas ja siksi on voinut niin huonosti ja kohdellut minua huonosti, vaikka toisaalta ansaitsenkin sen, koska olen niin vaikea ja minun kanssani on pakko riidellä. Yksikään diagnoosi ei ole mikään tavaton, vaan tyypillisiä, iän mukanaan tuomia kuluma- ym. vaivoja sekä kohonnutta verenpainetta. Itselläni on huolia ihan tarpeeksi, enkä jaksa enää miestä taakkanani. Ensimmäisiä kertoja olen nyt laittanut hänelle ikäviä viestejä takaisin, joissa en pyytele anteeksi, vaan kerron, etten halua hänen kaltaistaan miestä. Hän syyttää minua, että hylkään hädän hetkellä, en näe vikoja itsessäni, olen masentumalla pilannut kaiken jne. Mutta minä oikeasti tunnen, että vihaan häntä. Päivä päivältä hahmotan paremmin, missä pimeydessä olen nämä vuodet elänyt ja kuinka hirveä mies on.
Mies lupasi aikanaan jo hakea apua, mutta ei koskaan sitä tehnyt. Tänään hän ilmoitti, että jos terapiassa tulee tällaiseksi kuin minä nyt, niin hän ei todellakaan koskaan tule henkiselle puolelle apua hakemaan.
Miten jaksan pitää yllä tämän linjan, enkä anna hänen viestiensä ja haukkumisensa mennä luihin ja ytimiin? Miten jaksan olla tiukka ja pitää rajani? Miten jaksan valloittaa elämäni takaisin itselleni? Pelkään, että sorrun jälleen pyytelemään anteeksi ja päästän miehen luikertelemaan takaisin elämäämme. Minusta se on kiinni, mutta tarvitsen vahvistusta. Ymmärtääköhän kukaan?
Tai että mun puhelimeni piti rikkoa tai varastaa, koska mulla oli ikävä taipumus soitella poliiseille.. 
Kuten sanottua: lopeta kaikki yhteydenpito.
Se on vaan sun haavekuvaa, ikävä kyllä. Poikki vaan välit lopullisesti. Voithan mielessäsi vaikka ajatella, että otat tyyliin kolmen vuoden kuluttua mieheen yhteyttä selvittääksesi, onko hän hakenut apua ja muuttunut. Tuskin on, ja vähän aikaa hänestä erossa oltuasi tuskin edes haluat selvittää.