No eikö voi sitten ihan selkeästi sanoa, että tule vain, mutta ei meillä mitään tarjottavaa ole, kun me ei olla pidetty tapana nimppareita juhlia sen kummemmin.
Miksi musta tuntuu, että nykyajan ihmiset vaan on jotenkin "mitään sietämättömämpiä" kuin ennen, joka jutusta/asiasta suututaan, hermostutaan ja otetaan itseensä.
Meidän anoppipa ei voinut tulla edes ristiäisiin, koska kirkossa tulee oman vuosia aiemmin kuolleen tyttärensä muisto mieleen, no ei voinut sitten tulla tänne meille kotiinkaan, kun olikin yht`äkkiä ollut reilun kahdenviikon nuha. Tästä kyllä ymmärään, että meidän isäntä otti itseensä.
Mutta jos ihmisellä on tapana aina vähän jostain napista, annan mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, esim tänävuonna lähettämässään joulukortissa luki, että viimevuoden joulukukka oli liian suuri (ja oli ihan normaalikokoinen kukkahökötys, minkä aina olen vienyt), en tästä mitään ongelmaa tee, vaan annan vanhemman ihmisen itsekseen jupista. Jos menee suuremmaksi osaan kyllä minäkin huomauttaa, että tämä ei kyllä käy.
Elämä on laiffia, ei anneta pikkuasioiden turhaan ärsyttää, kun isompiakin ongelmia varmasti on

=)