V**ttaa taas niin anoppi!!!!!!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja kyrsiintynyt
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja v:
Meillä juhlapäivät on muorin oman egon pönkittämistä. Saisi vain kehua kuinka KALLIIN ja HIENON lahjan on ostanut. Tosiasiassa lapseni saamat lahjat on olleet kirpparilta ostetut äitiyspakkauksen nuhjuiset body+potkarit setti (kehui ostaneensa sen cittarista ja olleen vieläpä kallis!) ja nalle puh tutit jotka nekin olivat olleet NIIIIIN kalliit.

Kun on kutsuttu ristiäisiin niin ei ole tullut ja sitten kun jätettiin kutsumatta toisen juhliin niin me oltiin ilkeitä ja pahantahtoisia. Kutsumatta jätettiin siksi että haukkui vauvan heti ekaa kertaa hänet nähdessään ja vauvalla oli silloin ikää 2vko.

Ollaan tehty niinkin että kun muori on tuppaantunut ovelle ilmoittamatta niin kun on oltu pihalla ja huomattu että se menee meidän oven suuntaan niin lähdetty piiloon toisen talon taakse.

Ei voi olla totta..? Ei kai kukaan kehtaa olla noin röyhkeä? Miten sun miehesi kehtaa omalle äidilleen käyttäytyä noin? Mää en kehtaisi ikimaailmassa "pakottaa" omaa miestäni käyttäytymään noin röyhkeesti omalle äidilleen tai manipuloida toista käyttäytymään näin.

EIkö nykypäivänä ole enää minkäänlaista kunnioitusta toisia kohtaan?

Ehkä olet samantyylinen kuin yksi tuttuni. Sanoi, että anoppi haukkui lasta hullunlailla kun sanoi, että lapsi näyttää kuin isänsä (eli anopin pojalta). Toinen otti herneet nenään ja siitäpä alkoi mieletön sota.
 
Hassuja nuo kommentit että olis pitäny ihmisille etukäteen ilmoittaa, että ei vietetä nimppareita. Mä En itse edes seuraa kenen nimipäivä kulloinkin on, että osaisin varautua siihen että ilmoittelisin etukäteen..
Ymmärrän ap:tä, en minäkään tykkää jos joku yhtäkkiä töröttää oven takana kahvihammas kolottaen..
 
Alkuperäinen kirjoittaja v:
Jatkan vielä tuohon lahja-asiaan. Esikoiselle laittoi aikoinaan mieheni tilille lahjarahaa että saa ostaa jotain tarpeellista. Laittoi esim. 100? ja sitten muille sukulaisille kehui kuinka hän antoi niin paljon rahaa.
Kun juhlat oli ohi ja pari viikkoa kulunut niin tuli viesti että raha olikin vain lainaksi kun hän ajatteli et meillä on tiukkaa ja että se raha pitäis maksaa takaisin nyt heti.
Kyse ei ollut siitä etteikö hällä itellään ois ollu rahaa tai että ois valitettu että meil ois tiukkaa vaan tämä on vain hänen tapansa.

Vaihdettiin tilit eri pankkiin eikä olla kyseiselle naiselle ilmoitettu uusia tilinumeroita.

Ehkäpä teillä ei oikein tämä keskusteluntaidot synkkaa? Jos tuosta isosta rahasummastakin olisitte heti varmistaneet, että se on tosiaan lahja, niin ehkei tuollaista olisi tullutkaan. Jos toinen olisi myöhemmin väittänyt sen olevankin laina, niin teillä olisi ollut mahd. sanoa, että itse juuri viikko sitten sanoit, että koko raha on lahja ja ei sitä lainarahaa anneta siten, ettei toinen edes tiedä, ettei se olisi laina.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Etana Elli:

Onkos se sitten ok että kun tietää toisen tulevan niin lähdetään pakoon ?
Eiks silloin olis hyvä ilmoittaa että ei sovi tulla.
 
Alkuperäinen kirjoittaja mie :
Mua säälittää lähinnä lapsi joka joutuu varmaankin kuuntelemaan äitinsä marmatusta siitä että mummi haluaa juhlia hänen nimppareita :(

Näinpä.

Ja harmittaa lapsi, koska ei saanut nähdä mummoaan edes nimppareilla vaikka mummo olisi halunnut nähdä ja oli ehkäpä jopa lahja kourassa odottelemassa oven takana. Joutuu raukkaparka juoksemaan vielä talon toiseen päätyyn, eikä kukaan avaa edes ovea rakkaalle mummolle.
 
Alkuperäinen kirjoittaja mie:
Alkuperäinen kirjoittaja Etana Elli:
Hassuja nuo kommentit että olis pitäny ihmisille etukäteen ilmoittaa, että ei vietetä nimppareita. Mä En itse edes seuraa kenen nimipäivä kulloinkin on, että osaisin varautua siihen että ilmoittelisin etukäteen..
Ymmärrän ap:tä, en minäkään tykkää jos joku yhtäkkiä töröttää oven takana kahvihammas kolottaen..

Onkos se sitten ok että kun tietää toisen tulevan niin lähdetään pakoon ?
Eiks silloin olis hyvä ilmoittaa että ei sovi tulla.

Mutta eikö ole vähän noloa soittaa anopille, jota ei ole kutsuttu, kun ei ole juhliakaan, että hei me ollaan nyt lähdössä kylään, ajattelin vaan soittaa ettette tuu juhlimaan vaikka ei kyllä juhlita..
Olishan se noloa anopillekin jos ei oliskaan aikonutkaan tulla..
 
Alkuperäinen kirjoittaja kauriinkääntöpiiri:
Sama marmatus jatkuu toki nyt joulunki aikaan monessa perheessä

Muistan kuinka ikävää oli lapsena kun mummi parjas äitiä selän takana ja äiti teki samaa .
Oli kivat joulut, pääsiäiset , syntärit jne. tosi mukavaa :( Oikein aina odotettiin yhteisiä juhlia sisarusten kanssa.

Alkuperäinen kirjoittaja PipariSuu:
Alkuperäinen kirjoittaja v:
Meillä juhlapäivät on muorin oman egon pönkittämistä. Saisi vain kehua kuinka KALLIIN ja HIENON lahjan on ostanut. Tosiasiassa lapseni saamat lahjat on olleet kirpparilta ostetut äitiyspakkauksen nuhjuiset body+potkarit setti (kehui ostaneensa sen cittarista ja olleen vieläpä kallis!) ja nalle puh tutit jotka nekin olivat olleet NIIIIIN kalliit.

Kun on kutsuttu ristiäisiin niin ei ole tullut ja sitten kun jätettiin kutsumatta toisen juhliin niin me oltiin ilkeitä ja pahantahtoisia. Kutsumatta jätettiin siksi että haukkui vauvan heti ekaa kertaa hänet nähdessään ja vauvalla oli silloin ikää 2vko.

Ollaan tehty niinkin että kun muori on tuppaantunut ovelle ilmoittamatta niin kun on oltu pihalla ja huomattu että se menee meidän oven suuntaan niin lähdetty piiloon toisen talon taakse.

Ei voi olla totta..? Ei kai kukaan kehtaa olla noin röyhkeä? Miten sun miehesi kehtaa omalle äidilleen käyttäytyä noin? Mää en kehtaisi ikimaailmassa "pakottaa" omaa miestäni käyttäytymään noin röyhkeesti omalle äidilleen tai manipuloida toista käyttäytymään näin.

EIkö nykypäivänä ole enää minkäänlaista kunnioitusta toisia kohtaan?

Ehkä olet samantyylinen kuin yksi tuttuni. Sanoi, että anoppi haukkui lasta hullunlailla kun sanoi, että lapsi näyttää kuin isänsä (eli anopin pojalta). Toinen otti herneet nenään ja siitäpä alkoi mieletön sota.
Mä kehtaisin ihan helposti. Jos mun mutsi koittaisi tupata meille. Ovea en avaa jos sen takkse eksyisi.

Ja juu, en kunnioita häntä pätkääkään. Tilanteita kun on erilaisia, kaikki kun ei ansaitse sitä kunnioitusta.

Alkuperäinen kirjoittaja PipariSuu:
Alkuperäinen kirjoittaja v:
Meillä juhlapäivät on muorin oman egon pönkittämistä. Saisi vain kehua kuinka KALLIIN ja HIENON lahjan on ostanut. Tosiasiassa lapseni saamat lahjat on olleet kirpparilta ostetut äitiyspakkauksen nuhjuiset body+potkarit setti (kehui ostaneensa sen cittarista ja olleen vieläpä kallis!) ja nalle puh tutit jotka nekin olivat olleet NIIIIIN kalliit.

Kun on kutsuttu ristiäisiin niin ei ole tullut ja sitten kun jätettiin kutsumatta toisen juhliin niin me oltiin ilkeitä ja pahantahtoisia. Kutsumatta jätettiin siksi että haukkui vauvan heti ekaa kertaa hänet nähdessään ja vauvalla oli silloin ikää 2vko.

Ollaan tehty niinkin että kun muori on tuppaantunut ovelle ilmoittamatta niin kun on oltu pihalla ja huomattu että se menee meidän oven suuntaan niin lähdetty piiloon toisen talon taakse.

Ei voi olla totta..? Ei kai kukaan kehtaa olla noin röyhkeä? Miten sun miehesi kehtaa omalle äidilleen käyttäytyä noin? Mää en kehtaisi ikimaailmassa "pakottaa" omaa miestäni käyttäytymään noin röyhkeesti omalle äidilleen tai manipuloida toista käyttäytymään näin.

EIkö nykypäivänä ole enää minkäänlaista kunnioitusta toisia kohtaan?

Ehkä olet samantyylinen kuin yksi tuttuni. Sanoi, että anoppi haukkui lasta hullunlailla kun sanoi, että lapsi näyttää kuin isänsä (eli anopin pojalta). Toinen otti herneet nenään ja siitäpä alkoi mieletön sota.

Onko sinusta oikein sanoa lasta "vi*un lihavaksi"? Entäpäs he*vetin syöttöporsaaksi?
Sinä varmasti ajattelisit että rakkaalla lapsella on monta nimeä, niinhän?

Minulta ei löydy kunnioitusta ihmistä kohtaan joka ei keksi kenestäkään koskaan mitää sanottavaa. paitsi itsestään tietysti.

Ja miestäni en ole tähän pakottanut vaan hän on vuosia tätä kuuneltuaan tullut itse siihen tulokseen että yhteydet pidetään minimissä. Miksi tavata ihmistä joka ei tee muuta kuin pahoittaa toisten mielen haukkumalla ja puhumalla pa*kaa?

Ole hyvä ja ota sinä vaikka tuo minun anoppi kontollesi niin saat kokea kuinka ihana ja kiva ihminen hän kaikkinensa on. Omaa poikaansakaan ei koskaan kutsu nimellä vaan aina kutsuu KOIRAKSI.

Että mitäs tuumit ollaanko loukkaannuttu ihan suotta?
 
Alkuperäinen kirjoittaja PipariSuu:
Alkuperäinen kirjoittaja v:
Jatkan vielä tuohon lahja-asiaan. Esikoiselle laittoi aikoinaan mieheni tilille lahjarahaa että saa ostaa jotain tarpeellista. Laittoi esim. 100? ja sitten muille sukulaisille kehui kuinka hän antoi niin paljon rahaa.
Kun juhlat oli ohi ja pari viikkoa kulunut niin tuli viesti että raha olikin vain lainaksi kun hän ajatteli et meillä on tiukkaa ja että se raha pitäis maksaa takaisin nyt heti.
Kyse ei ollut siitä etteikö hällä itellään ois ollu rahaa tai että ois valitettu että meil ois tiukkaa vaan tämä on vain hänen tapansa.

Vaihdettiin tilit eri pankkiin eikä olla kyseiselle naiselle ilmoitettu uusia tilinumeroita.

Ehkäpä teillä ei oikein tämä keskusteluntaidot synkkaa? Jos tuosta isosta rahasummastakin olisitte heti varmistaneet, että se on tosiaan lahja, niin ehkei tuollaista olisi tullutkaan. Jos toinen olisi myöhemmin väittänyt sen olevankin laina, niin teillä olisi ollut mahd. sanoa, että itse juuri viikko sitten sanoit, että koko raha on lahja ja ei sitä lainarahaa anneta siten, ettei toinen edes tiedä, ettei se olisi laina.

Keskustelutaidot pelaa kyllä ihan kiitettävästi ja postissa tuli kortti jossa luki että tilille on laitettu lapselle LAHJARAHAA. Eli lukutaidossakaan ei ole mitään vikaa kiitos vain.

Sinulle nähtävästi on vaikea ymmärtää se että joku voi tosiaan olla oikeasti tuollainen, mutta valitettavasti noitakin ihmisiä on olemassa.
 
Olisipa meilläkin anoppi innokkaasti oven takana onnittelemassa. Hän ilmoitti juuri puhelimessa, ettei tule, kutsusta huolimatta, meille joulupäivänä päivälliselle ja tapaamaan neljää lastenlastaan. Haluaa viettää päivän pyjamassa kun on ollut toisen lapsensa luona koko jouluaaton. Näemme tosin kaikki tapaninpäivänä tämän toisen lapsen luona taas. Olen surullinen kun meiltä tuo rakas appiukko kuoli jo monta vuotta sitten ja anoppi on ainoa "läheisempi" sukulainen. Kun meillä on vielä tuo 2-vuotias iltatähtikin. Kyllä muisti anoppi soittaa ja pyytää huomenna kyydin haudoille. Olisiko sinnekään tarvittu meitä koko perhettä, olisiko riittänyt että poika kyydittää, vähän siltä tuntui. Me ollaan nyt sitten kai aina tuppautumassa vaikkei halutakaan!?! Näin joulun alla tuntuu todella surulliselta että oma itse on tärkeämpi kuin ilo, jonka voisi toiselle tuottaa, vähän joustamalla, ehkä omasta mukavuudestakin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja v:
Alkuperäinen kirjoittaja PipariSuu:
Alkuperäinen kirjoittaja v:
Jatkan vielä tuohon lahja-asiaan. Esikoiselle laittoi aikoinaan mieheni tilille lahjarahaa että saa ostaa jotain tarpeellista. Laittoi esim. 100? ja sitten muille sukulaisille kehui kuinka hän antoi niin paljon rahaa.
Kun juhlat oli ohi ja pari viikkoa kulunut niin tuli viesti että raha olikin vain lainaksi kun hän ajatteli et meillä on tiukkaa ja että se raha pitäis maksaa takaisin nyt heti.
Kyse ei ollut siitä etteikö hällä itellään ois ollu rahaa tai että ois valitettu että meil ois tiukkaa vaan tämä on vain hänen tapansa.

Vaihdettiin tilit eri pankkiin eikä olla kyseiselle naiselle ilmoitettu uusia tilinumeroita.

Ehkäpä teillä ei oikein tämä keskusteluntaidot synkkaa? Jos tuosta isosta rahasummastakin olisitte heti varmistaneet, että se on tosiaan lahja, niin ehkei tuollaista olisi tullutkaan. Jos toinen olisi myöhemmin väittänyt sen olevankin laina, niin teillä olisi ollut mahd. sanoa, että itse juuri viikko sitten sanoit, että koko raha on lahja ja ei sitä lainarahaa anneta siten, ettei toinen edes tiedä, ettei se olisi laina.

Keskustelutaidot pelaa kyllä ihan kiitettävästi ja postissa tuli kortti jossa luki että tilille on laitettu lapselle LAHJARAHAA. Eli lukutaidossakaan ei ole mitään vikaa kiitos vain.

Sinulle nähtävästi on vaikea ymmärtää se että joku voi tosiaan olla oikeasti tuollainen, mutta valitettavasti noitakin ihmisiä on olemassa.

No ette kai sitten maksanut takaisin tuota rahaa? Eihän Lahjarahaa kuulu takaisin maksella. Jos "unohti" lahjarahan, niin näytäpä kortti nenän eteen, että lueppas tuosta mitä laitoit. En mää ainakaan takaisin makselisi tuollaisessa tilanteessa. Oppisipahan ainakin seuraavaksi, että ei tuollain voi käyttäytyä.
 
jotka on sellasia etteivät ole mihinkään tyytyväisiä. Nyt se on raivona kun anoppi olisi halunnut muistaa lapsenlastaan ja jos se ei olisi muistanut niin sitte ap olisi siitä raivoissaan.

Alkuperäinen kirjoittaja Etana Elli:
Hassuja nuo kommentit että olis pitäny ihmisille etukäteen ilmoittaa, että ei vietetä nimppareita. Mä En itse edes seuraa kenen nimipäivä kulloinkin on, että osaisin varautua siihen että ilmoittelisin etukäteen..
Ymmärrän ap:tä, en minäkään tykkää jos joku yhtäkkiä töröttää oven takana kahvihammas kolottaen..

no joo, tässä tapauksessa ymmärtääkseni lähdettiin pois nimenomaan koska oli nimipäivä ja tiedettiin mummun olevan tulossa
 
Alkuperäinen kirjoittaja nei:
jotka on sellasia etteivät ole mihinkään tyytyväisiä. Nyt se on raivona kun anoppi olisi halunnut muistaa lapsenlastaan ja jos se ei olisi muistanut niin sitte ap olisi siitä raivoissaan.

Juuri näin. Kaikki on pertsiellään, tekipä kuka ja mitä tahansa.

Alkuperäinen kirjoittaja v:
Onko sinusta oikein sanoa lasta "vi*un lihavaksi"? Entäpäs he*vetin syöttöporsaaksi?
Sinä varmasti ajattelisit että rakkaalla lapsella on monta nimeä, niinhän?

Minulta ei löydy kunnioitusta ihmistä kohtaan joka ei keksi kenestäkään koskaan mitää sanottavaa. paitsi itsestään tietysti.

Ja miestäni en ole tähän pakottanut vaan hän on vuosia tätä kuuneltuaan tullut itse siihen tulokseen että yhteydet pidetään minimissä. Miksi tavata ihmistä joka ei tee muuta kuin pahoittaa toisten mielen haukkumalla ja puhumalla pa*kaa?

Ole hyvä ja ota sinä vaikka tuo minun anoppi kontollesi niin saat kokea kuinka ihana ja kiva ihminen hän kaikkinensa on. Omaa poikaansakaan ei koskaan kutsu nimellä vaan aina kutsuu KOIRAKSI.

Että mitäs tuumit ollaanko loukkaannuttu ihan suotta?

Itse en osaa suhtautua kiroiluun järkevästi ellei sitten toinen viljele noita kirosanoja jatkuvasti jonnekin, että se on lähinnä sama kuin toisten hmm.. niinn..mmm..totanoijaa.. eli siis täytesanoja.

Ja joo, itse lähtisin noissa "nimittelyissä" siltä pohjalta mitä toinen on tarkoittanut. Oliko tarkoittanut sen pahalla vai oliko nimenomaa tarkoittanut tuollain, että rakkaalla lapsella on tuhat eri nimiä. Kyllä meilläkin sanotaan pikku justiinaksi, äidin marakatiksi ja ties miksi.

Mutta siis koska en ole tavannut tai tietoinen sen enempää millainen anoppi oikeasti on, on vaikea sanoa yhtään mitään. Aloitusviestistäsi ei kuitenkaan saanut mitään kuvaa, että anoppi olisi hirviö (ja onko edes vieläkään), kunhan vaan tuli lahja kourassa oven eteen ja siksi kuulemma teki väärin ja aiheutti sulle mielipahaa.

*lisäys* Ja mietitkö oikeasti yhtään lastasi asiassa? Olisiko ehkä lapsi halunnut sen lahjan? Menittekö sun vanhemmille pojan "nimipäivä pullille" tjms?
 
Niin, minähän en ole alkuperäinen kirjoittaja, kunhan omasta kokemuksesta ja näkemyksestä kerroin miksi meillä toimitaan noin.
 
anopin into lastenlasta kohtaan menee jo äärimmäisyyksiin. Olin vielä laitoksella kun tuli määräilemään että kuka meidän tulee ottaa lapsemme kummiksi ym. ei vaan aina jaksa!
Ja 'v' ei ollut alkuperänen kirjottaja...vaan minä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
anopin into lastenlasta kohtaan menee jo äärimmäisyyksiin. Olin vielä laitoksella kun tuli määräilemään että kuka meidän tulee ottaa lapsemme kummiksi ym. ei vaan aina jaksa!
Ja 'v' ei ollut alkuperänen kirjottaja...vaan minä.

Joo, nyt vasta katsoin nimimerkkejä.. :p Kokoajan kuvittelin vastaavani ap:lle.. :ashamed:

Heh, noooh, hyvä että mua oiotaan tällaisissa... :D
 
Yhteistyössä