Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että appivanhemmat joskus kyselevät kuulumisia ja että kyläillään silloin tällöin puolin ja toisin. Kyse on kohtuudesta, siitä miten usein ja miten paljon voi kysellä ja udella toisten asioita. Toki ihmiset sietävät eri määrän asioihinsa sekaantumista ja kyttäämistä. Meillä anopin puhelut eivät useimmitenkaan ole huoletonta kuulumisten vaihtoa vaan tenttaamista sellaisista asioista jotka nyt yksinkertaisesti eivät vain appivanhemmille kuulu. Tämä siis ahdistaa ihan yhytä lailla miestäni, eikä vain minua.
Toivoisin, että meitä kunnioitettaisiin aikuisina ihmisinä, eli joka asiaan ei aina tarvitse puuttua ja kaikesta ei aina tarvitse kertoa eriävää mielipidettä. On monta tapaa tehdä ja hoitaa asioita, ei vain yhtä oikeaa. En minäkään kyseenalaista anopin päätöstä ostaa tietynlainen sohva tai sitä tekikö hän tyhmästi aikanaan kun otti tai jätti äitiyspakkauksen ottamatta. Kun nyt joku taas keksii takertua siihen, että eikö mielipidettä saa sanoa, niin kyllä saa, silloin kun sitä kysytään tai silloin kun se on tarpeen. Mielipiteen sanominen on kuitenkin eri asia kuin pettyneellä syyttävällä sävyllä ilmaistu mielipide ja vahva painotus siitä mikä olisi ollut viisainta. Eikö aikuisten ihmisten tekemiä päätöksiä voisi sen verran kunnioittaa, ettei aina jaksaisi ilmaista sitä jos itse on erimieltä, kun kyse on kuitenkin asioista, jotka eivät anoppia kosketa millään lailla. Olemme miehemme kanssa huomanneet, että molemmat jopa varomme joskus sanomasta tai kertomasta asioitamme juuri tuon takia, koska on raskasta joutua jatkuvasti puolustelemaan omia ratkaisujaan ja päätöksiään vaikka oikeastihan siihen ei pitäisi olla mitään tarvetta. Kaikkeen vaan ei tarvitsisi sekaantua. Minusta se on kontrolloinnin halua jos tahtoo tietää toisten asioista kaiken ja pyrkii osallistumaan päätöksiin ja asioihin, jotka ovat täysin toisten asioita.
Minä haluaisin että meitä kohdeltaisiin tasaveroisina järkevinä aikuisina, eikä jatkuvasti kyseenalaisteta kaikkea ja puututa kaikkeen. Olemme työssäkäyviä, omillamme toimentulevia, asioistamme huolehtivia aikuisia, emmekä tarvitse holhoojia.
Minä näen, että mieheni ja minä, sekä pian syntyvä lapsemme olemme ydinperhe. Hoidamme perhettämme koskevat asiat parhaaksi katsomallamme tavalla. Tottakai isovanhemmat kuuluvat myös perheeseemme mutta tietyn rajan sisäpuolelle he eivät kuulu. Liika utelu, asioihin puuttuminen ja tuppaantuminen aiheuttavat ikävä kyllä vastareaktion ja ajaa mahdollisesti toista osapuolta vaan kauemmaksi.
Minusta anopin ei tavitse tietää joka ikinen päivä mitä olemme tehneet. Omat vanhempani soittavat pari kertaa viikossa, eivätkä sekaannu asioihimme vaan antavat meidän rauhassa tehdä omat päätöksemme. Näkemiset ja puhelut ovat mukavia, koska he eivät tomitse tai puutu meidän valintoihimme. Kun muutin aikanaan pois kotoa soitteli äitinikin lähes päivittäin mutta oppi jossain vaiheessa luottamaan siihen, että minä pärjään, hän osasi päästää irti oikealla tavalla eikä takertunut minuun kuin hukkuva oljenkorteen.
Jos joku haluaa aikuisenakin hyvin tiiviin suhteen vanhempiinsa/appivanhempiinsa minä en tuomitse tätä mitenkään, se on jokaisen oma asia. Uskon kuitenkin että suurin osa aikuisista lapsista tarvitsee myös omaa tilaa omille päätöksilleen ja ylipäätään omalle elämälleen.
Toivoisin myös, että meiltä kysyttäisiin haluammeko tai tarvitsemmeko jotain vauvale ennenkuin tekevät täysin turhia ja tarpeettomia ostoksia. Meillä tosiaan on vain rajallinen määrä säilytystilaa, emmekä haluaisi turhaa krääsää kaappeihimme. Varsinkin kun anopin ostokset eivät millään lailla ole ajankohtaisia vielä pitkään pitkään aikaan. Vauva ei ole vielä syntynytkään ja nyt jo hommannut sen lapsien muovisen istuimen wc pytyn päälle, tämänkin hankinnan olisimme itse voinneet tehdä sitten kun aika on oikea (biltemasta saa alle 10 eurolla).
Mitä heidän sisälle kuseksivaan koiraansa tulee, niin on sääli että koiraa ei ole koulutettu tai opetettu mitenkään. Eihän tämä ole isoin asia maailmassa, eikä meidänkään elämässämme mutta onhan sekin meidän toiveemme ja mielipiteemme sivuuttamista, että koira tuodaan kylään vaikka emme sitä haluaisi. Olemme mieheni kanssa sopineet, että seuraavan sisäpissan jälkeen koiralle tulee porttikielto meille. Tiedän, että eivät tule tätä ymmärtämään. Eniten kauhistuttaa, että koira kusee esim. seinää tai tapettia vasten josta kusi on todella vaikea saada pois ja siitä jää varmasti myös jälki, eli seinä on siltä kohtaa pilalla. Saavat kyllä halutessaan koiralle hoitopaikan tai voisivat jättää koiran kotiinsa. Mieluummin ottavat koiran toiveestamme huolimatta mukaan koska tietenkin hoitajan saaminen koiralle vaatii pientä järjestelyä ja anopin mukaan koiraa ei voi jättää yksin.
ap
