M
Meeri
Vieras
Voiko työnanataja pakottaa olemaan koko joulun töissä? Siis varmasti voi, mutta onko se inhimillistä ja eettisesti oikein mielestänne?
Olen töissä kehitysvammayksikössä ja pomo on suunnitellut joulua tohinalla. On joulukirkkoa ja muuta tapahtumaa. Näin ollen päätti että pyhinä ollaan arkimiehityksellä töissä että saadaa nuo ylimääräiset jutut järjestetty. Normaalistihan pyhinä tehdään työt pienemmällä porukalla. Käytännössä tämä tarkoittaa että suurin osa työntekijöistä on koko joulun töissä. Meitä on muutama perheellinen ja lopuillakin on lastenlapsia ja tietysti itse kukin haluaisi edes sen yhden päivän viettää joulua myös. Itse olen yh ja lasten isä ei ole kuvioissa mukana, isovanhemmista ei ole hoitamaan lapsia. Naapuri lupasi että voi yhtenä pyhäpäivänä otta minunkin lapset joulunviettoon, mikä on minusta aika ystävällistä, ja pelastaa minut lastenhoito-ongelmalta. Kunnasta sanoivat että eivät järjestä hoitoa pyhinä enkä oikein usko että mll:nkään kautta tuollaisina päivinä saisi apua (ja ajatus että lapset viettäis joulua jonkun vieraan ihmisen kans...).
Hieno ajatus pomolta että haluaa järkätä extraa, mutta ei minusta meidän työntekijöiden kustannuksella saisi sitä tehdä. Joulusaunat ja ruokailut saadaan kyllä pyhä miehitykselläkin hoidettua, ja täklöin myös työntekijöillä olis mahdollisuus omaan joulunvittoon kullakin edes sinä yhtenä päivänä.