***Toukovauvat 2007*** Joulukuu

  • Viestiketjun aloittaja lemmenlaiva
  • Ensimmäinen viesti
Huomenia!

Kiitos Lumikko siitä ohjeesta. Teen sen tässä aamupäivällä. Jäi tekemättä silloin toissapäivänä, mutta vielähän ehtii.

VAniljatäti älä niistä hampaista huoli. Kyllä ne tulee sieltä vielä. Meillä taas yllätti kun näillä vauvoilla tuli jo heti kun 6kk tuli lasiin. aikaisemmilla tuli toisella 8kk ja toisella vasta 10 kk iässä eka hammas.

Minnihiiri kyllä minä ainakin olen vielä täysissä sielun ja ruumiin voimissa, vaikka hurjat 4 lasta jo on! ;) Että kyllä sitä pärjää näköjään neljänkin kanssa, vaikka itse sitä epäilin kovasti välillä. :ashamed:

Parasta aikaa ole hyvä siitä ohjeesta. Se on kyllä meilläkin suosikki juuri raikkautensa ja keveytensä ansiosta. Ihania sanoja olit kirjoitellut.

MEillä pojat tosi räkäisiä.

Nyt aamutissille kun nuo isot kantoi pojan kerrallaan tähän syliin. Vähän vaikea kirjoittaa.

RAUHALLISTA JOULUN AIKAA KAIKILLE PALSTASISKOILLE!!!!

Tirlittan ja pojat 8kk
 
Pitihän tänne sitten aattonakin eksyä kurkistelemaan.
Ihana aatto ollut, ja lahja ryökkiöstä päätellen ollaan koko porukka oltu erityisen kilttejä :LOL: .
Aika raukea on olo, isommat lapset kävi vasta puol tuntia sitten nukkumaan |O . Kyllä lapset oli onnellisia :heart: , heidän joulutunnelmaa ei lumettomuus tunnu haittaavan, vaikka tietysti tytön saamat sukset ja pojan saama kelkka odottavatkin sitä lunta. Ajateltiin, että huomenna mennään kuitenkin urheilukentän keino lunta testaamaan.

Ruuat ovat olleet enemmän kuin hyviä ja olo on sen mukainen. Helmikin on päässyt jo monen moisia herkkuja maistelemaan :whistle: , sipsikulhonkin nappasi illalla Laurilta ja ehti siitä suuhunsa laittaa, ja huuto olikin melko tempperamenttinen kun kulho häneltä pois otettiin ;) .

No nyt tää vanha elokuva, Liian paksu perhoseksi kuitenkin tempasi mukaansa niin, että juttu ei enää kulje. :wave: T:Minnihiiri
 
iltaa :wave:
nopeasti ennen iltapalaa tulin kurkkaamaan kuulumisia =) kaikki taitaa olla joulun vietossa :D meillä pojat nukkuu.ihana hiljaisuus!! Niin se joulu tuli ja pian jo menikin...kauhean äkkiä aina menee. on syöty ja mässäilty ihan liian kanssa :p nytkin ootan et pääsen kinkkua järsimään...hih hyvä iltapala :D

kovasti on lahjoja tullut ja ei pysy poika enää yhtään paikoillaan.ryömii valtavaa vauhtia eteenpäin ja kyllä sai eilen lahjapaketit kyytiä...koko ajan meinas maistella :) hui että miten äkkiä ne kasvaa :'( :heart:

mutta nyt ei muuta.....hyvää joulun jatkoa kaikille!!!! :wave:
 
ja pitänee sanoa,että home sweet home.poika ei nukkunut yhtään vieraassa paikassa ja me valvottiin miehen kanssa vuoroissa.välillä oli meidän keskelläkin,muttei siitä mitään tullut kun potkii ja liikkuu koko ajan.
no tänään tultiin sitten kotiin ja herra nukkui koko kotimatkan ja hymyili eka kerran leveesti vasta kotona...siinä meillä oikein seuramies.

lahjoja tuli kivasti ja juuri sellaisia käytännöllisiä.lapsille tietty isot kasat ja voi sitä repimisen määrää.markus sai vauvapulkan ja istua tönötti siinä aattona loppuillan tyytyväisenä.
mutta nyt leffan pariin ja suklaalevy oottaa tossa tuhoamista :p
 
Täällä joulun vietosta palattu.
Reissu meni ihan ok. Ekana yönä tyttö nukkui hienosti matkasängyssään koko yön, kahtena seuraavana yönä piti ottaa viekkuun. Kovin tyttö on räkänen edelleen ja nyt keuhkotkin rohisee oikein kunnolla. Saa nähdä pitääkö lauantaina uudestaan käyttää lääkärillä, kun kuuri loppuu.

Tänään aateltiin miehen kanssa tehdä joulusiivous. :D Se kun jäi tekemättä, kun tyttö ollut kipeenä. Ei kai sen niin väliä koska sen tekee. ;)

Kamalasti saatiin muuten lahjoja, ei tommosta lahjavyöryä ole ollut vuosikausiin. Toki olihan siinä tytön lahjoja paljon, mutta mekin miehen kanssa saatiin enempi kuin yleensä. Tais olla vauvabonusta siinäkin. :whistle:

Tänään pitäis vielä jouluruokia tuhota. Mulla kyllä alkaa aina tapanina jo maistumaan jouluruuat puulta.

Mut ei tän pidemmin tällä kertaa...

-mennis-
 
Täällä ollaan vietetty rauhallista joulua.
Lahjoja tuli, mutta sopiva määrä kaikille. Isovanhemmat tykkäs uusista kalentereista mitkä tehtiin poikien kuvista.
Justuksella edelleen flunssaa ja korva punoitti eileen, kun käytiin lääkärissä. Ei vielä antanut kuuria. Mutta tuntuu, että huomenna saa taas mennä lääkäriin. :( Ja kauhiat krohinat kans kuuluu keuhkoista.

Juuson suosikki oli lahjoista, oma tietokone ostettiin se fisher-prisen (jotenkin noin kirjoitetaan.) merkkinen. Ja oomme itekkin ollu tyytyväisiä.
Justus on tykänny kaatopalikoista ja kännykästäänsä. :)

Mutta rauhallista tapaninpäivää kaikille!! Ja huomenna alennus myynteihin. ;)

Elli Ja Justus
 
Hyvää tapaninpäivää kaikille!
Mies vei kaikki lapset pihalle, yritän istua tärkeän näköisenä koneella :saint:
Meillä kuopus sai taaperokärryn ja "kännykän", taaperokärryllä kävelee hienosti eteenpäin mutta pakki puuttuu eli jos lähtee nojautumaan taaksepäin niin kaatuu suorin vartaloin. ei reppana tajua taittaa itseään istumaan.
Sama ilmiö mm. portaissa ja keittiöjakkaralla, kiipeää rivakasti ylös ,mutta kun tarttis päästä pois voimien loppuessa alkaa huuto ja komennus. silloin on paras kiiruhtaa tai tulee mukkelispudotus..
Ukkeli taitaa tehdä ylähampaita kun on vähän kiukkuinen ja yöllä käytännöllisesti katsoen nukkuu tissi suussa. Ja vaippa painaa aamulla varmaan yhtä paljon kuin ukko itse :/
Vinkki muille hoikkien vauvojen äideille: Liberon housuvaipoissa on pienempi vyötäröaukko. Meillä Pampers jää matkasta jos ei ole bodya päällä, vyötärön suulle jää kahden sormen levyinen tyhjä aukko, ukko painaa nyt 7,390 kg
 
Niin se vaan taas alkaa olla joulu ohi. Ihan kiva on myös palata arkeen, kun mies tosiaan jo koti-isänä. Aamulla hönkään heti alennusmyynteihin. :p

Pojat sai joululahjaksi sellaisen auton jolla voi ajaa. Laitoin toisen siihen, niin heti lähti ajelemaan! Pari metriä potki menemään.Nyt haluaa koko ajan olla siinä ja painaa tööttiä. Ompa sööttiä! :D

Itse sain taas mieheltä aivan liian monta lahjaa. En ole ollut kyllä tosiaankaan niin kiltti. :ashamed:

Tyttärellä kävi eilen illan kestävä kuume. Onneksi meni ohi, ja toivottavasti ei tule muillekkin. Pikkupojilla on kamala räkätauti ja harovat korviaan, joten taidan huomenna tilata lekurin.

Suklaa on maistunut ja vähän liikaa muukin.

Kirjoitelkaa kuulumisia taas!

:wave: :wave:
 
Heips kaikille!

Joulu tosiaan alkaa olla loppumaisillaan. Mies on kaameassa vatsataudissa. Tulee siis molemmista päistä :( Toivottavasti ei tartu minuun ja vielä vähemmän toivon, että ei tyttöön.

Tyttö sai paljon lahjoja, mutta oli vain kiinnostunut lahjanaruista. Puhustavasta koirasta ei ole yhtään innostunut, alkoi komentamaan kun sitä painelin ja itkukin tuli. Joka kerta sama juttu. No tänään hoksasin laittaa siitä ääntä hiljemmalle niin nyt jopa otti vähän tassusta kiinni. Totesin vain, että oltaisiin voitu antaa se vasta yksi vuotis lahjaksi. Suurin osa lahjoista oli vaatteita ja se on minusta ihan kiva.

Itsekin sain kivoja lahjoja vaatteita ja kodin välineitä kuten pikkulusikkoja.

Meillä tosiaan aattona oli 16 henkeä ja hyvin meni. Joulupäivä oltiin sitten vain perheen kesken, käytiin metsässä kävelyllä ja saunassa. Tyttö oli ensimmäistä kertaa saunomassa.

Tekikö joku sitä jäädykettä? Mitä tykkäsitte?

Nyt tyttö osaa istua jo ihan kivasti, tai siis itse menee istumaan. Tyyli on vain jännä, vähän sellainen aitajuoksijan asento.

Alennysmyynteihin täälläkin ollaan menossa ehkä jo huomenna. Mietin, että minkä kokoista toppapukua ensi talveksi tytölle ostaisin. Onkohan 86 hyvä koko?

Kirjoitelkaahan ahkerasti!
 
Pikaisesti iltaa :wave:

Joulu oli ja meni, ja ihanaa oli. Ei repinyt Peetu pukkia parrasta vaikka sisko vähän niin pelkäsi :D Lahjoja tuli ihan reipas kasa, hauskimmat Kärppätutti (mies on Tappara fani), kummisetä kosti kun hän taas on kärppäfani ja mun mies osti sille eka jouluna tapparatutin. Ja kaivinkone ole Peetusta niin hieno :heart:

Nyt on hiukka nuhaa meillä, toivottavasti ei kovin pahaksi äityisi.

Mutta nyt, maha täynnä (kinkku-salaatti ja jälkkäriksi suklaata ja pipapri-appelsiini hyytelökakkua) iltapalan jälkeen joten hyvä mennä nukkumaan.

Kirjoittelen huomenissa lisää.

Ai niin ja LUMIKKO, ohjeen otin muistiin mutta en vielä kerinnyt testata sitä jäädykettä, onneksi, sillä tuota syömistä on vielä vaikka ja kuinka paljon :ashamed:

Nyt hyvää yötä ja ihanaa arkeen paluuta!

Tiitteräinen ja Pikku-Peetuli :heart:
 
kiva, että palsta alkaa taas elpyä näin joulun jälkeen.

Minunkin pitäis alennusmyynnistä ostaa itselleni housut, mutten tiedä kannattaako vielä näin heti joulun jälkeen ;) . Ja pojalle pitäisi ostaa toppahaalari ja tytölle yhdet irtohousut ruskean takin kanssa. Niin ja itse oikeesti tarvitsen kivan pipon ja hanskat uuden puvun kanssa.

Mitenkäs teillä on kuuset saaneet olla? Itse oikein tänään mietin, että ihmeen vähällä toi on säästynyt, aluksi muutamia palloja neiti alaoksilta napsi, mutta kiinnostus on kyllä loppunut, on jo tainnut havaita, että on melkoisen piikikäs.

Meillä isäntä pitää nää välipäivät vapaata, eli joulu vielä ikäänkuin jatkuu.

Millaisia vuoden vaihteen suunnitelmia teillä on? Me ollaan kotona, mutta olis kiva kutsua jotain vieraita, mutta nyt kuumeisesti mietin, että ketä. Kaikilla ystävillä on suht sama elämän tilanne, eli jos kutsutaan, niin pitäis sitten yöksi asti pyytää, tai muutoin vieraat on kovin pienen hetken, kun jo on mentävä iltahommiin. Tai sitten perinteisesti pyydetään appivanhemmat meille, he voisivat sitten hetken istua iltaa meidän kanssa kun lapset nukkuu. Tulipas taas selvitys :whistle: .

Nyt puuron tekoon ja lehden hakuun. Ollaan vasta kahden Helmin kanssa hereillä. :wave: T:Minnihiiri
 
Huomenta!

Täällä oltu hereillä taas jo hyvä tovi (6.40 heräs likka) ja nyt neito ottaa partsilla ekoja unia. Oli muuten ollut täällä puhetta päikkäreiden vähentämisestä kahteen, niin meillä nukutaan 2-3 päikkärit. Vähän riippuu unien pituudesta.

Tyttö on edelleen tosi räkänen ja röhänen. Ihan kamalan kuulonen yskä, vaikka taitaapi olla ihan "normaalia" tuon ikäsellä, kun ilmatiehyet on niin pikkusia. Pitää kuitenkin harkita, josko huomenna käyttää varuiksi lekurissa, kun lauantaina pitäisi taas lähteä kohti Porvoota. Luulen kyllä, että virusperästä röhää tuo on. Korvat ei kuitenkaan tunnu onneksi enää vaivaavan.

Niin uutena vuotena ollaan tosiaan menossa tonne etelään päin taas. Eli minun vanhemmille ja sieltä sitten lähdetään vuodenvaihtumista miehen kanssa ottamaan vastaan Senaatintorille. Siellä esiintyy klo 23-00 Seminaarimäen mieslaulajat, kuuluu meidän "suosikkibändeihin". Tyttö jää isovanhempien hoiviin. Tai no, nukkumassahan tuo jo siihen aikaan on, mutta kuitenkin. :) Ilotulituksen jälkeen ajellaan sitten takasin Porvooseen.

Meillähän tyttö on tähän mennessä syönyt tosi hienosti noi kiinteet. Nyt viimeisen viikon ollut tosi hankalaa. Hirveet viihdykkeet pitäisi keksiä tai antaa neidin tunkea käpälänsä puuroon/soseeseen. Muuten hirvee huuto ja rimpuilu. Liekö sitten siitä johtuvaa, että on kipeenä vai mistäköhän nyt tuulee? Toki voihan sitä tulla ilman kipunointejakin kaiken maailman vaiheita, joten en nyt ole tuosta turhan huolissaan. On kyllä tyttö muutenkin ollut jotenkin tosi kärsimätön. Selvästi harmittaa, kun ei pääsee ryömintää nopeammin eteenpäin. Jos äiskä tai iskä jaksaa kävelyttää, niin se ois maailman kivointa puuhaa. Näkee maailman niin eritavalla pystyssä. Jostain syystä kuitenkaan kävelytuoli ei ole niin kiva vehje, vaikka kyllä silläkin edelleen huristellaan. Jokin turhautumisvaihe taitaa siis olla.

Mut tässäpä kaikki tällä kertaa...
 
Tervehdys kaikille :wave:

Täällä tehdään paluuta arkeen :) Eilen olimme isäni ja äitipuoleni luona ja isommat tytöt jäivät sinne joululoman viettoon. Miehen kanssa juteltiin, että tuntuu niin ihmeelliseltä, kun ei ole isoja tyttöjä kotona :D

Joulu sujui rauhallisesti, syöden ja nauttien :heart: Lahjoja tuli valtavat määrät kaikille, tarpeellisia ja sitten ehkä muutama vähän tarpeetonkin ;) Toinen kaksosista sai tanssimaton ja sehän onkin oivallinen "jumppavehje" :D Hiki päässä sillä on tanssittu ja hauskaa on ollut! Tytöt pitivät kirjanpitoa kaikkien pisteistä ja niitä sitten yritettiin aina parantaa. Esikoinen sai kitaran ja olipa ihana kuunnella hänen soittoaan, vaikkei vielä juuri mitään osakaan soittaa. Tammikuussa olisi tarkoitus aloittaa kitararyhmässä. Tamagotchit täällä on sitten myös piipanneet ahkeraan, niitä on hoideltu ja leikitetty kovasti :D

Uutena Vuotena taidamme olla ihan omalla porukalla kotosalla. Ammutaan parit padat ja sähikäiset, valetaan tinat, syödään varmaan perinteisesti tortilloja :p saunotaan ja nautiskellaan :heart:

Olenkohan minä ainut, joka en ole suuntaamassa alennusmyynteihin... :whistle: :D Kaikilla on kaikkea ja tänä vuonna en ajatellut kenelläkään ostaa ensi vuotta varten mitään. No, toki kierrän alerekit kauppareissulla, mutta eipä täällä maalla niitä kauppoja kovin montaa olekaan :D
Tammikuussa lähdemme näiden pienten kanssa viikoksi Ylläksen mökille, niin saatan kyllä itselleni katsoa toppapukua matkan varrelta. Jos sopiva löytyy niin ostetaan, mutta etsimään en jaksa lähteä ;)

Maija on ollut vähän kanssa nuhassa, onneksi on kuitenkin unet sujuneet ihan hyvin. Tuota turhautumista on meilläkin havaittavissa! Ja syödessä pitäisi kanssa saada napata lautasesta kiinni :D Ajattelin, että tuo liikkeelle lähtö ja hidas eteneminen varmasti vaikuttavat Maijan mieleen. Uusia taitoja kertyy koko ajan ja se saa varmasti mielen myllertämään :) Nyt muuten ryömitään jo aika vauhtia :heart:

Nyt huutaa tyttö pyyhkimään, täytyy mennä :wave:

Parasta aikaa ja Maija :heart:
 
:wave:

Nyt meille tuli vihdoin ja viimein Peetulle alas kaksi hammasta! Mukavasti narskuvat kun lusikan laittaa suuhun, kauanhan nuo ovat jo tuloaan tehneetkin :whistle: Yöt vähän takkuisia kun yskittää ja vähän nuhaakin.

Kamala ilma ja tuuli tuolla ulkona. Mukavasti tuli jo luntakin mutta nyt ihan hirveä pääkallokeli tuolla ulkona. Vähän aikaa käytiin tytön kanssa mutta ei siellä pystyssä tahdo pysyä. Mies töissä...tästä se arki alkaa. Uudelta vuodelta jää heti sitten isyyslomalle, kun on vielä se viikko pitämättä.

Uuden vuoden suunnitelmia...vähän ongelma kun kahdet kaverit pyytäneet...että mitäköhän tuota sitten tekis. Mökille oltais lähdetty toisten kaverien kanssa, mutta kun miehellä työt siten että ei paljon kannata lähteä. Voi siiis olla että ollaan joko kotona, tai sitten äääh...emmä viel tiiä :D

Nyt heräs Peetu joten :wave:
 
Alkuperäinen kirjoittaja parasta aikaa:
Tervehdys kaikille :wave:

Täällä tehdään paluuta arkeen :) Eilen olimme isäni ja äitipuoleni luona ja isommat tytöt jäivät sinne joululoman viettoon. Miehen kanssa juteltiin, että tuntuu niin ihmeelliseltä, kun ei ole isoja tyttöjä kotona :D

Joulu sujui rauhallisesti, syöden ja nauttien :heart: Lahjoja tuli valtavat määrät kaikille, tarpeellisia ja sitten ehkä muutama vähän tarpeetonkin ;) Toinen kaksosista sai tanssimaton ja sehän onkin oivallinen "jumppavehje" :D Hiki päässä sillä on tanssittu ja hauskaa on ollut! Tytöt pitivät kirjanpitoa kaikkien pisteistä ja niitä sitten yritettiin aina parantaa. Esikoinen sai kitaran ja olipa ihana kuunnella hänen soittoaan, vaikkei vielä juuri mitään osakaan soittaa. Tammikuussa olisi tarkoitus aloittaa kitararyhmässä. Tamagotchit täällä on sitten myös piipanneet ahkeraan, niitä on hoideltu ja leikitetty kovasti :D

Uutena Vuotena taidamme olla ihan omalla porukalla kotosalla. Ammutaan parit padat ja sähikäiset, valetaan tinat, syödään varmaan perinteisesti tortilloja :p saunotaan ja nautiskellaan :heart:

Olenkohan minä ainut, joka en ole suuntaamassa alennusmyynteihin... :whistle: :D Kaikilla on kaikkea ja tänä vuonna en ajatellut kenelläkään ostaa ensi vuotta varten mitään. No, toki kierrän alerekit kauppareissulla, mutta eipä täällä maalla niitä kauppoja kovin montaa olekaan :D
Tammikuussa lähdemme näiden pienten kanssa viikoksi Ylläksen mökille, niin saatan kyllä itselleni katsoa toppapukua matkan varrelta. Jos sopiva löytyy niin ostetaan, mutta etsimään en jaksa lähteä ;)

Maija on ollut vähän kanssa nuhassa, onneksi on kuitenkin unet sujuneet ihan hyvin. Tuota turhautumista on meilläkin havaittavissa! Ja syödessä pitäisi kanssa saada napata lautasesta kiinni :D Ajattelin, että tuo liikkeelle lähtö ja hidas eteneminen varmasti vaikuttavat Maijan mieleen. Uusia taitoja kertyy koko ajan ja se saa varmasti mielen myllertämään :) Nyt muuten ryömitään jo aika vauhtia :heart:

Nyt huutaa tyttö pyyhkimään, täytyy mennä :wave:
jhjhyy,y,,tyt,,r,t,h,r,l,5r,gt.gh.t.tt.tl..tyy.y.y.y.h..h.h.hh.h.h.hy.y.y.t.t.y.y.yy..y.yy.






hört.t-yhhä-ä-j-kkä'jjMK
Parasta aikaa ja Maija :heart:
 
heips! Arttu poika syntyi 2.6.07 3840g ja 49cm pitkä.
vietetään suht rauhaisaa eloo, välillä töitä pukkaa jolloin iskä on kotona sen ajan=)
poika 6kk neuvolas oli 10kg ja 68cm pitkä jötikkä joka ryömii, omistaa 1hampaan ja valvoo öisin=)

Joulufiiliksissä äippä86 lapset tyttö 2v8kk ja poika koht 7kk.
 
Täällä äippä on tänään rajoittanut lasten karkin syöntiä, mutta taas ei ole samat säännöt päteneet itseensä :whistle:. ette siis varmaan arvaa mitä teen samalla kuin kirjoittelen...

Just harkitsen vieläkö jaksaisin mennä aleihin pyörähtämään. Pojalle ostettiin tänään Reiman talvihaalari sävyltään ruskea, että jos siitä mitään hänen käyttönsä jälkeen jää jäljelle menis Helmillekin...mutta ei varmaan oikeesti kannata sen varaan laskea, todennäköisesti roikkuu siitä puun oksassa tai jotain :whistle: . Mun ei ollut tarkoitus ostaa ihan niin laadukasta, mutta jäljellä oli enää niin suppea valikoima, ja remun puvut oli malliltaan niin väljiä, eli olis suhteessa pitän ostaa pienenpi koko, ja siinä ei olis hihojen tai lahkeiden pituudet riittäneet enää ens talveksi.

Turhautumisesta oli puhetta, meillä on ihan samaa havaittavissa. Helmikään ei sitten ihan hirmuisesti omasta fisher pricen koirastaan piitannut, mutta sen sijaan isompien spider manin autot ja robottikoira kiinnostaa liiankin kanssa.
Sitten hän ei myöskään malta enää nukkua kunnolla päivällä ja kun touhottaa koko illan ihan hirveesti on mun mielestä aamupäivisin tosi väsynyt ja turhautuu heti kun ei saa huomiota, illalla viihtyy huomattavasti paremmin.

Isäntä kävi tänään sitten raketti ostoilla ja oli taas mopo karannut käsistä, oikeesti epäilen, ettei vieläkään tajua euron ja markan eroa :$ .

Taas täällä tarvitaan niin paljon ja joka suunasta äidin palveluita, että :wave:
T:Minnihiiri
 
hei kaikille.
joulu tuli ja meni.meillä jessica tuli just aatoksi kuumeeseen ja nuhaan.ei nukkunu oikeen kunnolla koko päivänä.illasta olikin jo niin sippi,olihan se vähän kitinää koko päivä,mutta kaikinpuolin oli hyvin onnistunut aatto.pukki ja muori kävi jakamassa lahjoja,joita oli kertynyt aivan sikana.mietittiin vaan että mihin kummaan me ne laitetaan.lapsilla on aivan liikaa rojua,joka paikka täynnä.eikä ne kiinnostakkaan enää kun niitä on niin paljon.olimme koko joulun ajan vaan kotosalla ja meillä lappo viereita vuoron perään.nyt sitten vaan odotellaan uutta vuotta,että päästään ampumaan raketteja jne.....hauskaa.saapas nähä miten nämä pikkuset niihin reagoi.heh.

minäkin säntäsin heti aamulla kun kaupat aukesi hakemaan alemyynneistä "parhaat päältä"yllättävän vähän ostin.aika vähän oli tarjolla tänä vuonna ale tavaraa.tai sitten oli niin kamalia rääsyjä etten ottas ilmankaan.

mutta eipäs kummosempia.heippa.

virpi ja jessi kohta 8kk
 
Hei hei kaikki :)

Täällä ihan saanut pieniä oireita kun ollut tuo netti pois käytöstä.Ei ole päässyt tähän ihmeelliseen maailmaan ollenkaan nyt joulun aikaan. Huh,mutta nyt helpottaa.

Joulu oli ja meni.Onneksi.Ei se kyllä siltä niin tuntunut kun ei yhtään lunta ja pimeää vaan:( Tosi kurjaa.
Lahjamäärä pysyi järkevänä vaikka miehen kanssa kuitenkin oltiin sitä mieltä että tyttö sai aika monta pakettia.Suurin osa vaatteita ja lahjakortti vaateliikkeeseen, mistä äiti kovin onnellinen.Leluja kielsin ostamasta mutta pari tuli kuitenkin.

Kauheeta!!!Oltiin shoppailemassa tytön ja kummityttöni kanssa ja siinä sitten säädin rattaita ja eikö tuon pienen sormi jäänyt sinne väliin puristuksiin(siis niiden juttujen mistä ne saa kasaan).Meinasin saada ihan kauhean sätkyn mutta onneksi sain pidettyä itseni kasassa kun oli se kummityttökin 4,5v mukana.Äkkiä tyttö syliin ja vessaan huuhtomaan kylmällä vedellä,hetken tuli verta ja paniikissa sitten soitin päivystykseen ja selitin siinä(varmaan oli kuulostanut melkoiselta taas) mitä tapahtui ja että tullaanko sinne.Täti vaan totes että kylmää ja särkylääkettä kun pääsette kotiin.Ja jos toiminta jotenkin sormessa ontuu niin sitten huomenna soitto uudestaan.
Mutta näyttää nyt että sormi kunnossa..vähän kynsi sinertää mu toimii kuitenkin. Hui kamala. Sanoinkin miehelle että onneksi tyttö niin pieni ettei muista tuota..

Uusi vuosi otetaan vastaan täällä kotona ja kaverit tulee tänne.Halusin olla kotosalla niin helpompi sitten tytön nukutus sun muut. Luulenpa vaan että porukkaa tulossa sitten enemmän kun viisi mutta kaipa kaikki menee hyvin.

Pitää mennä pelastamaan tuo mies tuolta, yrittää lukea sanomalehteä lattialla ja tytär on sitä mieltä että se on hänen lehti :) Ihan intsinä niiden repimisestä ja syömisestä...
Noh, mutta

:wave: EKÄ ja Peppi
 
Joulu meni ja kohta uusi vuosi ja raketit.
Mä inhoan raketteja ja tänä vuonna erityisesti, koska pelkään että miten tytön unen käy jos pihassa paukkuu :(
Kaikki paukkuvat tykärit ym.sais taikoo (katoin just Harry potterin :LOL: ) huitsin nevadaan....
Te joilla enemmän lapsia, kertokaahan kokemuksia uuden vuoden yöstä ja nukkumisesta.

Iloisempiin asioihin.
Tyttö oli onnellinen kun sai repiä paketteja, tosin äiti ja iskä vähän auttoi, kun paketteja oli ihan liikaa :saint: sitten istua tönötettiin pulkassa ja syötiin pulkan narua.

Nyt hommiin :wave: :wave:

Kippana ja Sirppana huomenna 8 kk :heart:
 
Heips!

Niinpä se joulu meni nopeasti. Sai syödä mahan täyteen, vähän liiankin kanssa:( Nyt pitäs vähän saada kinkkuja sulateltua, mut kun tuolla ulkona on niin kauhee ilma :whistle:

Tyttö sain ison kasan lahjoja=) Vaatteita, leluja, pulkan ym... Ja eilen kävin ostaa neidille omaan huoneeseen maton ja verhot. Meinataan siirtää ensi viikolla nukkumaan omaan huoneeseensa, saadaan miehen kanssa valta takas makkariin ;)

Täällä on näitä viestejä niin tajuttomasti, etten jaksa millään rueta selaamaan. Joten heitän kysymyksen:

Minkälaiset ruokailurytmit teidän n.7kk on?

Meillä tyttö herää siinä 8-9.30 välillä. Imetän siinä vaiheessa tai joskus 6. jolloin jatkaa viel unia. Päivällä 11-13 kasvissose, 13-14 hedelmäsose, 15-17 lihasose, 19-19.30 puuro. Ja imetän vähän miten sattuu.
Joskus olen antanut aamulla jo puuroa kun on herännyt normaalia aikaisemmin. Et onkohan tuossa sopivasti kiinteitä? Suht isoja annoksia vetelee.
Imetystä oisin pikkuhiljaa vähentämässä, kun vaan sais Tuttelia menemään! Ei paljoa kerrallaan ota.

Kylläpäs tuli sekavasti selitettyä. Mut ei oikein neuvolaankaan kehtais soittaa.

Uutena vuotena päästetään mies viihteelle pitkästä aikaa, joten typyn kanssa ollaan sit kotona kaksin! Ois kiva jos joku tulis tänne meidän seuraks, mut tahtoo kaikilla olla "aikuisten menoja" suunniteltuna. No, eipä se ole kuin yksi päivä ja nykyään päivä siinä missä muutkin! Saan viettää laatuaikaa illalla itseni kanssa :LOL:
 
Juu Joulu se meni...no nyt juhannusta odotellessa :D niin tai onhan tässä vuosi vaihtumassa ihan pian...meillä ei mitään suunnitelmia kuinka uutta vuotta vietetään...kotona vain :) sinä iltana ei kyllä varmasti taas nukuta aikasi :kieh: viime vuos meni niin että tuo esikoinen pelkäs ja karjui sitä rakettien hirveetä jyrinää ja varmaan nyt sitten tuo pienempi niitä pelkää....no saa nähä mut aika pauke se aina on puolenyön aikaa et luulen vähän ettei nuo nuku siinä metelissä ja väriaallossa.

ruokarytmit meidän 7kuisella suunnilleen näin:
aamupuuro klo8
liha,kala tai kanasose ja maito11-12välillä
välipalamaito n.14
perunaa,kasviksia ja maitoa n16-17välillä
iltapuuro 19 ja maitoa sitte nukkumaan. nukahtaa viimestäään 20.00

meillä herätään siinä 6-7välilllä...annan joskus maitoa vähän ja nukkuu viel puolisen tuntia tai ei mut tota maitoa välil annan ettei tarvi niin kauheella kiirellä puuron tekoon mennä ;)

ja nyt pitää häipyä...poju hermostuu lattialla ja isompiki kuulu heräävän päikkäreiltä :wave:
 
RYTMISTÄ (joka on meillä nyt äitillä ihan poskellaan) :ashamed:

Peetu menee nukkumaan siinä 20-21 aikaan. Yleensä vähän enne kuutta syö 160 milliä maitoa. Jatkaa uniaan ja herää yleensä siinä 9-30 jolloin syödään puuro. (Nyt on pari aamua mennyt niin että olen antanut 9 aikaan vähän maitoa ja Peetu on jatkanut uniaan 12 saakka :eek: ja äiti myös :ashamed: ) Kohta päälle 120 milliä maitoa. Unien jälkeen syödään lihasose siinä 14-15 välillä ja taas päälle 120 milliä maitoa. Viiden seutuun hedelmäsose ja illalla taas puuro ennen nukkumaan menoa. Että näin.

Mulla on taas joku ihme yökukkumisvaihe menossa. Viime yönäkin menin vasta kahden aikaan nukkumaan. Kolmen aikaa heräs esikoinen ja oksensi. Onneksi osasi sanoa je kerittiin vessaan. No, aamulla ei taas tietoakaan mistään taudista. Syö, juo ja leikkii ihan normaalisti. Ihme kun jo toinen tuollainen pikatauti tuolla viikon sisällä. Niin tosiaan, meillä tuota unta riittäis, esikoinenkin nukkui taas kahteentoista, vaikka menikin nukkumaan jo kymmenen jälkeen. Emmä tiiä kuin sitä sais tuon rytmin käännettyä.

No, nyt tuli tarpeeksi omaa napaa, joten ruuanlaittoon, mieskin kohta kotiutuu.

:wave:
 

Yhteistyössä