Toukovaavit 2011

lyrae: lähinnä tarkoitin, että jos vauva itse lopettaa yösyömiset eikä päivällä malta kovin paljon imeä, niin saakohan ilman pullomaitoa tarpeeksi kalsiumia. Aion kyllä imettää niin kauan kuin veijarille maistuu (tai no en nyt vielä ole muodostanut mielipidettä taaperoimetyksestä), eikä mua haittaa yöimetykset. Ihanahan se on vetää pikkuinen viereen tisulle. Päivällä vauveli ei kauheasti muuten syö tissiä, kuin unille mennessä tai niiltä herätessä. Täysin valveilla ollessa ei millään malta, pää kääntyy koko ajan tissiltä pois. Ja haluaisin opettaa muutenkin nukahtamaan sisälle päiväunille kuin tissin avulle (ei onnistu ollenkaan ilman tällä hetkellä, illalla saattaa nukahtaa imetyksen jälkeen itsekseen pyörittyään 15-45min).

Niin tuntuu vaan tosi isoilta ne korvikemäärät, joita vaikka ystäväpiirissä annetaan soseiden lisäksi. Jotain 5-8dl? Tuntuu, ettei meidän vauva todellakaan desikaupalla saa enää maitoa. Mutta tosiaan noita jogurtteja ja maitopuuroja ollaan syöty. Toisinaan kyllä epäilen myös maitoallergiaa sen oksentamisen takia, mutta vaikea sanoa, pitäis mennä tutkimuksiin, ennen kuin spekuloi mitään). Pumpattua mä en kyllä saa enää yhtään, ehkä 10ml... Annoin jo pumpunkin pois. Pitäisköhän ruokajuomavesi vaihtaa korvikemaitoon? Sitä siis mietin. Vai vaan luottaa siihen, että imee maitoa, minkä tarttee?

Kuinka kätevästi teillä tartutaan? Hallitaanko pinsettiote? Mä olin ihmeissäni, kun luin, että vähän ennen vuoden ikää tulis tuo pinsettiote, mutta tää meiän pojunenhan on jo pitkään ottanut kaikenlaista pelkästään etusormen ja peukalon väliin. Muun muassa joulukuun suurin riemu oli joulukalenterin luukusta kiinni ottaminen ja päivittäinen irti repiminen ;) (Ja sitten luukku suuhun :D) Ottaa myös lattialta tosi pieniä roskia näppeihin.

Seisomaan ei vielä nousta, onneksi :) Saa pitää vielä pinnasängyn pohjan oman sängyn tasalla. Onko kellään muuten kokemusta hyvistä porteista rappusiin? Alkais olla iso hoppu hankkia sellaiset, kun ei voi yhtään yläkerrassa jättää vahtimatta, ettei vaan ryömi portaisiin. Ollaan oltu ihan hitaita nyt kaiken kanssa... Vieläkin iso kasa pahvilaatikoita muuton jälkeen purkamatta...
 
Jouluaatto ja -päivä menivät ihanan rauhallisesti kotona:) Syötiin ihan liikaa, ulkoiltiin koko perheellä ja katseltiin elokuvia. Sit Tapaninpäivänä lähdettiin mummuloihin ja eilen kotiuduttiin, huh mitä hulinaa. Kaikki serkukset olivat molemmilta puolilta mummuloissa:D

Meillä oli viimeyö ensimmäinen tissitön yö!! Siis aloiteltiin pehmeää "unikoulua". Yöt nimittäin menivät viikon sisään siihen, että 21-08 välillä herättiin n.10 kertaa:( Mä en vaan enää jaksa sellasta rumbaa. Ja kun ei tuo ipana edes syönyt vaan imas tissistä ja nukahti. No, viime yönä sylittelin (silittely ei auttanu) 6 kertaa. Eli katsotaan josko ne meidän yöt tästä rauhottuis:)
Imetystä en kuitenkaan haluais vielä lopettaa. Nytkin heti, ku ipana oli kunnolla heränny tossa 7.45 niin söikin sitten ihan antaumuksella koko toisen rinnan tyhjäks!

Tarttumisesta: Meilläkin löytää ja saa suuhunsa kaikki pienimmätkin roskat ja muruset. Eli joo pinsettiote alkaa olla hanskassa.

Ai, niin ja meillä seisotaan nyt ihan mitä vasten tahansa..ja luullaan, että osataan seisoa ilman tukea: / Eli jäbä renttevästi aina päästää irti tuesta ja sitten kaadutaan..ja itketään:) samanlainen jästipää:heart: ku isot sisaruksetkin.. Niin ja pinnasängyn laita piti laskea ihan alas, ettei vaan sieltä pää edellä tulla alas.

Mutta nyt pikku-isännällä on kakat, täytyy lähtä se siivoomaan:D
-leena ja ukkeli
 
Viimeksi muokattu:
Jouluaatto meni mun siskon luona ja pikkuisin tonttu nukku mun sylissä, kun pukki tuli! Heräs kyllä siinä ihan loppuvaiheessa ja katteli silmät pyöreänä, kun pakettia meni ja tuli ja joku punainen ukkeli höpötti nenän edessä :D
Yötäkin oltiin siellä sitten.

Meillä ei nyt nukuta enää omassa sängyssä, tai siis ei nukahdeta sinne. Ilmeisesti tämä vierastamis ja eroahdistuskausi pahimmillaan! Hirveä hätä ja itku, jos yrittää pinnikseen illalla (tai päivälläkään) laittaa. Oon nyt sitten suosiolla laittanut omaan sänkyyni nukkumaan illalla, niin ei päästä ääntäkään, vaan nukahtaa ihan rauhallisesti. Siirrän sitten nukkuvana pinnikseen ja otan taas aamulla viereen, kun alkaa heräileen, niin nukkuu vielä vieressä lisää :)
Päiväunet menee myös mun sängyssä... Kausiahan nämä vaan on ja en mä raaski ainakaan huudattaa, kun ihan oikeasti hädissään itkee.

Hoksasin tuossa yks päivä, kun mietin vauvalle ruokaa, että lihapullathan olis käteviä, voi pakastaa kypsänä ja saa kätevästi pullan tai pari sulatettua. Nyt on sitten satsi pikkupullia valmiina, laitoin vaan naudan jauhelihaa, kauraryynejä murskattuna korppujauhon tilalle, vähän vettä ja yrttiä mausteeksi.
Hyviä vinkkejä otetaan myös mielellään vastaan vauvan ruuista! =)

Miuku ja poju vajaa 7kk.
 
MaiMei: Mä luottaisin siihen, että jos tissinsaantia ei mitenkään rajoita, niin lapsi ottaa sen maidon, mitä tarvitsee. Eri juttu sitten, jos lakkaa tarjoamasta maitoa yöllä. Jos vauva itse lopettaa yösyönnit, niin varmaan alkaa paremmin maistua päivällä. Meillä on myös tota, että ei yhtään jaksaisi päivällä keskittyä tissiin, joten nukutan sitten suosiolla päikkäreille makuuhuoneeseen tissille. Kuten miuku sanoi tuosta nukkumisesta, niin tää päivällä syömättömyyskin on varmaan jokin vaihe, että ei sitä lopun imetysaikaa kestä.

Varsinkaan, jos on epäilyä maitoallergiasta, ite en lähtisi korvikkeita lisäämään. Kannttaa varmaan jossain vaiheessa selvitellä. Mulla oli pienenä pitkään maitoallergia, johon söin astmalääkkeitäkin, kun lääkäri ei suostunut edes tutkimaan allergioita. Kasvikunnan tuotteistakin saa kalsiumia (esim. Fineli tai Wikipedia varmaan kertoo paremmin). Fineli - eniten ja vähiten

Miksi aattelit, että maitoa ei tulisi enää desikaupalla? Mulla ainakin rinnat on tyhjentyneet, mutta se ei tarkoita maitomäärän vähenemistä. Eikä se kerro vielä maidontulosta, saako pumpulle mitään ulos. Korvikemaito myös sulaa huonommin, eli sitä varmaan tarttee syödä vähän enemmän kuin tissimaitoa.

Mut tosiaan, voihan sitä neuvolaan soittaakin, jos seuraava käyntiaika on vasta pitkän ajan päästä. Kysäisisin sieltä kyllä. Tietty riippuu, millainen terkka on, meillä on tosi mukava ja kannustava neuvolantäti.

miuku: Hei, hyvä idea nuo lihapullat. :) Mä oon törmännyt tämmöiseen blogiin, josta ajattelin ottaa ideoita: Diapers and delicatessen
 
Viimeksi muokattu:
MaiMei: meillähän ollaan nyt oltu kuukausi kokonaan pullolla ja ketkuilut on alkaneet myös pullon kanssa. Ei kertakaikkiaan malta kuin puoliunessa. Yöllä sitten maittaa korvikkeet. Taitaa joillain kuulua ikään. Itse suosittelen kyllä jatkamaan vaan imetystä, niinkauan kuin se sujuu niin että on mielekästä sekä äidille että vauvalle. Uskon että vauvat kyllä saavat tarvittavat kalsiumit siitä määrästä mitä imevät rinnasta.
Ja tämä on mun mielipide siitä että olen huomannut omieni kanssa pitkään imetetyt juovat paljon vähemmän pullosta kuin taas nämä jotka on aikaisin olleet pelkällä pullolla. Meillä vitonen oli tissivauva 8kk asti ja tämä kutonen 6kk asti. Vitonen joi kertaheitolla 200ml varmaan vasta 1v ja harvoin tämä kutonen juo 200ml kertaheitolla, yleensä joku 100-150ml. Vuorokaudessa tällä meidän pojalla menee nyt joku 500ml? Juo vaan vähemmän kerralla ja harvemmin. Liekkö tottunut tissiaikoina että vähempikin riittää kyllästämään masun, eikä sitten edes koskaan pulauttele. Näin siis meillä ja muilla voi toki olla toisin :)


Meillä ei mennyt ihan putkeen tämä joulun aika. En nyt jaksa kaikkea tänne kirjoittaa, mutta haluan vaan muistuttaa ja varoittaa kaikkia pienten äitejä että RS-virus jyllää taas ja ensimmäiset tapaukset on putkahtaneet muutamia viikkoja sitten. Vauhti kiihtyy vaan ja tarttuu tosi helposti! Parittomina vuosina on kuulemma pahempi. Meillä poika sairastui ja ollaan nyt käyty kolme kertaa sairaalassa. Kuume ei ollut kovin korkea, mutta hengitys meni siis todella huonoksi.Jouluaattona käytiin ensimmäisen kerran spirassa.Tiistaina taas uudestaan ja sai siirron lanssilla lastenpolille ja tokeni tosiaan vasta neljällä spiralla ja kortisonilla. Limaimustahan se rsv sitten selvisi ja kaveriksi oli saatu myös korvatulehdus. Nyt menee antibiootti 3x vrk.
Meillä ei ole koskaan ollut tuota näin pienellä. Tiesin jo aikaa sitten että on vaarallinen pienille alle 6kk vauvoille. Nyt kun näin todella millainen tämä tauti on, niin ymmärrän sen vakavuuden vasta täysin. Se lima on todella sitkeää ja niin syvällä että tuntuu kuin vauva tukehtuisi siihen. ja sitä ei millään nenäfriidalla kotona imetä:|
Välttäkää siis ihmismassoja alessa sekä vähänkään flunssaisia kavereita/lapsia. Meillä tauti alkoi huonolla ololla, lasten vatsat oli ihan sekaisin ja siitä alkoi yskä ja siitä sitten järkyttävä räkätauti. Isommat on selvinneet helpommalla, eikä vielä ole tullut jälkitauteja ainakaan.

Kiitos tästä vuodesta myös kaikille mammoille!:heart: On ollut hieno vuosi, kun saimme nämä pienet rakkaat! :heart: Ja paljon onnea ja iloa vuodelle 2012! ja hyviä yöunia äideille :)
 
Chira: Voi ei, pikaista paranemista teille!

Pitääkin koittaa vältellä tungosta nyt pojan kanssa.

Oikein hyvää uutta vuotta kaikille minunkin puolestani! :flower: Pelättiinkö teillä raketteja? Meillä oltiin toisessa mummolassa ja vaikka oltiin osa ajasta pojan kanssa sisällä, jokainen paukahtanut raketti kirvoitti itkun. :( Tähtisadetikkuja olikin jo hieman mukavampi katsella.
 
Paranemisia chiran perheelle:heart:

Itse kans todella toivon, että tolta RS-virukselta vältytään. Spiralla jouduttiin jo tavallisen flunssan aikaan käymään:(

Meillä kans raketteja pelättiin, eli sisälle mentiin ihan suosiolla..

Meillä nukutaan!!! Eli se mun "unikoulu" tepsi heti=) Eka yönä herättiin siis n.6 kertaa ja toka yönä 2 kertaa. Sit kolmas yö 1 kerta ja nyt viime yönä eli neljäntenä yönä nukkui 21.30-6.30 omassa sängyssä heräämättä. Sit alko vähän inistä ja nostin viereen..nukkuu siellä edelleen:D Mä olen niiiiin onnellinen!
Tissiä jäbä siis saa päivällä edelleen ihan niin paljon ku tahtoo.

Mutta aivan mahtavaa uutta vuotta kaikille kanssa sisarille:heart:
-leena ja ukkeli
 
Paranemista kovasti Chiran perheelle! RS on ihan kauhea tauti. Kun meidän nelonen oli vajaa 2kk hän sai sen ja vietimme sen vuoden joulun ja uuden vuoden sairaalassa,kotona pääsimme vain käymään välipäivinä ja sitten mentiin taas liian suuren painonlaskun takia uudestaan osastolle ja nenä-mahaletkuun. Se oli todella kamalaa.
Nyt meillä on joku pitkäkestoinen flunssa joka riivaa kaikkia muita paitsi minua joka olen käynyt pöpöjen tapporeissulla infrapunasaunassa.
Pojat 7kk ja reilu 2v ovat todella kipeitä ja yöt on yhtä valvomista tuon 2v kanssa.
Tytöt 5v ja 6v saivat antibiootit korvatulehduksiin,isompikin tyttö sairastanut jo reilun kuukauden kaikenlaista kurjaa eikä parane välissä kun iskee jo uusi tauti mutta sellaista se on ollut tuosta 2kk ikäisestä asti.
8v tyttönen alkaa olemaan jo kunnossa mutta poika 7v yskii ihan hulluna mutta vielä ei ainakaan ole häneen kuume iskenyt.
Tk:een koitetaan saada aikaa pikkuisille mutta yleensä sieltä ei aikaa heltiä. Ei viitsisi päivystykseenkään taas lähteä uusia tauteja hakemaan.

Huomasin eilen että vauvalle on tulossa kaksi etuhammasta eli nyt on sitten jo neljä. On varmaan senkin takia ollut todella kärttyinen.

Tällä äidillä alkoi reipas painonpudotus eilen. Kyllä tässä on 8-10kg tiputettavaa mutta sillä tavalla maltillisesti kun pumppaan maitoa edelleen.

Nannaliina ja nimipäiväsankari Aapeli tasan 7kk
 
Kiitos paranemistoivotuksista:heart: Poika alkaa jo olla oikein pirteä ja terveenoloinen. Nenä vielä vuotaa välillä ja joskus saa yskänpuuskia. Ihme kyllä että ihan yhtäkkiä loppui se järkyttävä liman tulo. Samoin meidän kolmonen "kuivui" nenästään kuin seinään. Ensin vuosi hulluna ja jatkuvasti sai niistää pari päivää ja sitten vaan loppui. Vielä kuitenkin yskii. Vitosella vielä nenä valuu jonkin verran. Isompiin lapsiin ei sitten iskenytkään eikä meihin aikuisiin.

nannaliinalle ei voi muuta kuin nostaa hattua! :) Oot kyllä aika mamma kun jaksat vieläkin pumpata. Mä en jaksais, kun musta oli aikoinaan nelosen kohdalla jo 2,5 kk superpitkä aika:ashamed: Paranemisia teille sinne myös!:heart: Mä olen meillä syöttänyt lapsille taas vitamiineja, kalaöljyjä ja maitohappobakteerikuuri on just tällä hetkellä menossa lisäämään vastustuskykyä. On kyllä ollut taas apua niihin syksyihin/talviin verrattuina kun ei olla syötetty. Pysyvät paljon terveempänä siis kun antaa jotain vitamiinilisiä, ainakin siis meillä :)

Meille ei mitään ihmeempiä tänne kuulu. Poitsu ryömii kovaa vauhtia ja pitää olla jatkuvasti silmä tarkkana ettei napsi suuhun pieniä leluja. Tytöt ei millään tajua että ponilinnan mini osat ei kuulu veljen lähelle. Kerää siis kaiken suuhun.
On myös aloittanut pitkään nukkumiset. Posottaa nukkua aamulla 9-10.00 asti:O Just kun siis päästään lomatunnelmaan, niin koulut alkaa sitten ens viikolla. Näin se menee kesäsinkin, meillä lapset alkaa nukkumaan pitkään siinä heinäkuun loppupuolella :D

Meillä meni tuossa tapanina sähköt muutamaksi päiväksi myrskyn takia ja yhtenä päivänä taas uudestaan.. Nyt sit jännäillään ollaanko huomen aamulla pimeässä torpassa..?! Vähän siltä näyttäis tuo tuuli tuolla ulkona:kieh:
 
Neuvolakäynti oli viimeviikolla ja pituutta oli tullut kuukaudessa 3cm :O ! Iha hurja määrä ja sitten painoa 400g.

Täällä ollaan pistetty jo kukkamullat suuhun ja pinsettiotteella nappaillaan lattialta sitten kaikkea mahdollista suuhun. On kova meininki, kun osaa kontata poika ja nousta itse istumaan.

Yöunille nukahtamiset tuottaa nykyään vaikeuksia, kun poika nukkuu omassa huoneessa (nukkunut jo alusta lähtien), niin sitten iltavellin jälkeen kun lähtee huoneesta pois, kun poika esittää nukkuvansa niin sitten ne silmät aukeekin yhtäkkiä ja alkaa kitinä perään.. Mikähän tuohon avuksi ?

Onko muut syöttäny maissinaksuja vauvoilleen ? Täällä ollaan ihan hulluina niihin :D.

Uusivuosi oli ja meni, poika meni klo 21 nukkumaan, joten ei mekään mihinkään päästy lähtemään. Parvekkeelta katseltiin raketteja.
 
Pinsettiote täälläkin hyvin hallussa, ollut jo jonkin aikaa. Varoa saa myös täällä ettei isommat jätä pienia legoja ym lattialle, neiti kun laittaa kaiken suuhunsa. Nappasi yksi kerta lounaallakin kakkosen lautaselta kinkkukiusausta, kun istuu Bumbossa syömässä pöydän päällä ja kädet käy joka ilmansuuntaan.
Nyt ollut pari päivää vauvalla syömiset vähän heikkoa ja tänään nukkui 4,5 h päikyt ulkona! Jestas! Ei se kipeeltäkään vaikuta, ehkä ikenet vaivaa. Imuote tissistä on myös mennyt puremiseksi, vaikkei hampaita ookkaan vielä.

Maissinaksut on ihan huippujuttu meilläkin, dippaan niitä soseisiin ja neiti syö siten itse soseensa :) Tänäänkin söi mangososetta pilttipurkillisen, se on ainut sose kun en tee ite, 33 senttiä purkki on paljon halvempaa kuin ostaa mango ja tehä itte. Bataatti on meillä yksi suosikeista myös, neiti vois vetää vaikka kuinka monta keitettyä tikkua niitä :)

Nannaliinan pumppausjaksamista minäkin ihailen, multa ei enää edes heru kuin 30 ml jos tarvii pumpata, enkä millään jaksais enää 7kk ikäselle pumpatakaan. Onneksi tuo syö tissiä eikä tunnu loppua näkyvän hetkeen. Öisinkin heräilee 2-4 x syömään, tosin huvitutti taidan olla osan kerroista :p

Meillä on vauva sairastanut nyt 4-5 nuhaa viimesten 4 kk aikana. Onneksi ei RS-virusta, tiedän myös miten kaamea tauti se voi olla!

Nyt tarvii mennä isompien luokse....
 
Kuinka paljon teidän vauvat viihtyvät itsekseen omissa oloissaan? Mukavaa, kun poju jaksaa olla puuhakas itsekseenkin, saa tehtyä vähän jotain muitakin hommia, kun unet on yhä sitä puolta tuntia kerrallaan (paitsi tänään kantorepussa 1h, oli ihana ilma kävellä metsässä! Liukasta toki, mutta meillä on vaunuista 2 pyörää hajalla, eli pakko reppuilla, jos haluaa ulkoilla.).

Nyt on kyllä tullut mamimami-vaihe: ryömii tosi usein mun luo, jalkoihin kihnuttamaan niin ku koira, että ota syliin! Hellyttävää, pakko yleensä heti ottaa ja tietty oppii sen... :)

Tänään oli neuvola, ja seuraava onkin sitten vasta 1v (3kk päästä). Maito-ongelma vähän niinkuin ratkeaa tässä itsekseen, saatiin jo lupa hapanmaitotuotteisiin. No, odottelen vielä 2 viikkoa, että tulee 10kk kalenteri-ikää täyteen. Painoa oli oksentelusta huolimatta tullut ihan hyvin, eikä terkka ollut muutenkaan yrjöilystä huolissaan. Luin toisaalta, että keskosilla on usein oksennusherkkyyttä, etenkin sga-tapauksilla eli viikkoihin nähden pieninä syntyneillä, kuten meillä. Nyt painoi 8,6kg, pituus 70cm. Miinus ykkösellä mennään käyrällä. Pinsettiotetesti meni leikiten, eikä edes syönyt niitä riisimuroja :)

Influenssarokotetta ei nyt sitten otettu. Toivottavasti ei joudu katumaan...

Tänään näytti siltä, että poikanen meinas tukehtua leivänmuruun/palaan! Meni ihan punaiseksi ja kakoi, mutta onneks tokeni siitä nopeasti, ja vettä päälle. Ehdin jo säikähtää. Melkein sama oli ompun kaa yks päivä. Maissinaksut on kai turvallisimpia, kun ihan sulavat suuhun. Maistuvat myös täällä. Onko vinkkejä kokemuksen kautta, että mitkä asiat olis hyviä sormiruokailuun?

Hyvää vuoden alkua kaikille!!
 
Me tehtiin pari päivää sitten pojalle omaa pizzaa. Pohjan tein samalla ohjeella kuin itellekin, tosin jätettiin vaan koko satsista suola pois.
Päälle laitettiin tomaattipyrettä ja paseerattua tomaattia, vähän oreganoa ja basilikaa, pieneksi silputtua paprikaa ja paistettua jauhelihaa. Hyvin upposi! Enemmän meni tällä kertaa suuhun kuin ohi.

Sormiruokailusta: Meillä parhaiten on toimineet just noi maissinaksut ja sitten kuivat ruisleivän palat. Niistä ei saa kuin vähän kerrallaan irti ja auttavat hampaidentuloonkin. Lisäksi ylipäätään kaikki tuoreet vihannekset kuten kurkku ja paprika, joista raastaa hampailla ja möyhentää ikenillä. Pinsettiotetta pääsee harjoittelemaan jollain turvallisilla pienillä, kuten herneillä tai pakastemustikoilla. Meillä tykkäsi poika poimia niitä pizzan päältä pudonneita jauhelihoja. Kai kaikilla sormiruokailijoilla jonkin verran tota kakomista esiintyy, ja pienillä vauvoilla kakomisrefleksikin tulee aiemmin kuin aikuisella (edempänä suussa). Meillä kans muutaman kerran säikähdetty, mut harjoituksen myötä ei oo enää tullut.
 
Hei, tulipa tässä mieleeni, kun pojalle yritetään iltaruokaa syötellä, eikä oikein uppoa, että montako ateriaa kiinteitä teidän vauvat syövät päivässä? Muistaakseni meille neuvolasta sanottiin, että 8kk mennessä olis hyvä syödä 5 ateriaa kiinteitä per päivä. Ei kyllä millään päästä siihen mennessä viiteen, kun tuo nyt syö 1-2 eikä enempää kiinnosta...
 
Moikka toukomammat!! kuin moni meistä löytyy facesta?? kun siis mä en hirveesti käy enää 2+ käytän tota facee et jos tekisin meille sinne ryhmän jossa voitais vaihtaa kuulumisia, kuvia ja jutella chatissä?? mä voin sellasen ryhmä tehdä jos haluutte. tehdään siit ryhmästä in said eli vaan meille...

täs on aikaa vierähtäny kun oon viimeks tänne kirjotellu ja pahoittelut että en jaksa kommentoida:/

mutta tässä meidän kuulumiset:

Nelman viimiset kuulumiset neukista on marraskuulta pituus oli 68cm ja 9kg :D nätisti kasvaa ja kehittyy. nyt ollaan harjoteltu konttailua ja paras juttu on kävelytuoli mil on kiva ajaa varpaille. Nelma on oppinu pari leikkiäkin mitä hihittelee repii peiton silmille ja hetken päästä pois ja huutaa "hääääää" :D ja sit yrittää piiloutua. toinen leikki on että ottaa kaukosäätimen käteen ja laittaa korvalle ja höpöttelee sinne :D eli kännykkä on kova juttu :p
Mä palasin töihin maanantaina 2.1 ja mun mies jäi koti-isäks jeee ja hienosti niil on menny tääl. isukki lähettää esikoisen kouluun ja hoitaa muutenkin koti juttuja :D


Minsku82 ja Nelma 7kk :heart:
 
Meillä jäbällä menee se 5 ateriaa päivässä. Joskus jopa 6:D On meinaan aika kova poika syömään, hih. Ja hän on kyllä tosi halukas aina maistelemaan toistenkin ruokia.. Eilen tein lohipastaa pikkuisellekin oman satsin ilman suolaa. Sormilla niitä sitten pisteli suuhunsa ja koko ajan kuului nam nam.. Olipa niin ihanan näköstä ja kuulosta:heart:

Meillä noi maissinaksut ei kiinnosta ollenkaan. Mutta sitte kasvikset ja hedelmät sitäkin enemmän. Vesimeloni on edelleenkin suosikki.

Täällä kuudes yö takana ilman yötissiä ja hyvin menee:D 21.00 nukahti, kun leikki sängyssä unirätin kans. 6.20 otin viereen nukkumaan, kun meinas itku tulla. Nyt vielä nukkuu vaikka äippä onkin jo aamukahvilla=)

-leena ja ukkeli
 
Huomenta kaikille!
Minsku hyvä idea tuo facebook. Sitä tulee käytettyä paljon enemmän ja varmasti tulisi enemmän kirjoiteltuakin sinne. Mukana olen :)

Meilläkin menee se 5 ateriaa päivässä. Sormiruokaa ei ole tullut annettua kuin naksuja. Pitäisi varmasti kokeilla enemmän. Tosin mä luulen että tämä meidän hienokurkku varmaan saisi paniikin kun kurkkuu menee vähänkään isompaa palaa. Pitäisi olla sellasia sulavia juttuja.

Yöt meillä on ollut vaihtelevia. Välillä tyttö herää 3-4 kertaa. yleensä sen 2 kertaa. Viime yönä heräsi kauheaan itkuun eikä mikään meinannut helpottaa. Sit hetken päästä rauhottu kuin seinään ja jo höpöteltiin. Onneksi nukahti nopeasti tissille.

Liikkuminen on edelleen ryömien. Ei ole enää edes konttausasentoon mennyt. Tykkää hirmusti istua lattialle ja seistä pitäen käsistä kiinni. Meidän esikoinen nousi itteksiin seisomaan jo 6,5kk iässä, joten hiukan rauhallisempi tapaus tämä nuorempi. Meillä on vieläkin pinnasängyssä pohjan korkeus ylhäällä. Ei ole vielä tarvinnut laskea pohjaa. Kun esikoinen pääsi itse kiipeämään pinnasängyn reunojen yli siinä 9kk iässä (pohja oli jo alhaalla).

Ciba ja tyttö 7kk
 
Kiitos vaan pumppausihailuista :D
Mä kun en ole onnistunut koskaan imettämään kuin 4kk kaikkia lapsiani,osaa vähemmänkin niin pumppaan ihan suosiolla nyt sitten sen mitä tulee. Vasemmasta ei tule pumpattua enää kuin 2x päivässä kun se ei enää tuota niin paljon mutta oikeasta tulee pumpattua 4-5x päivässä. Ja pahahan se on olla täydellä rinnalla enkä halua sitä vielä lopettaakaan kun ei nuo korvikkeetkaan ihan ilmaisia ole.

Olisi kivaa jos meillä olisi oma FB-ryhmä,mä tulisin ainakin mukaan!

Nannaliina
 
Tulen myös Faceen jos sinne perustetaan meille oma paikka! :) Helpompaa kommentoida, kun siellä useammin kirjautuneena kuin täällä.
Meillä oli aikoinaan lokavauvat-07 odotusporukka täällä kaksplussalla ja nykyään se on myös facessa ja yhteyttä tosiaan pidetty jo kohta 5 vuotta! Aika pitkä aika ja porukka pienentynyt mutta vieläkin juttua riittää :)
 
  • Tykkää
Reactions: Minsku82
Minäkään en facebookissa ole, enkä periaatteesta sinne liitykään:saint: Eli minä kirjoittelen ainakin tänne jatkossakin. Toivottavasti täälläkin keskustelua edelleekin käytäis. Vertaistuki on ollut niin tärkeää mulle ainakin.
 
Oikein hyvää uutta vuotta kaikille!!!

Meidän uusi vuosi ei ole hyvin lähtenyt.Pikku neiti kärsii korvatulehduksesta ja ollaan nyt sitten antibioottikuurilla. Itsekin jo eilen itkin kun neiti itki korvakipua aivan sydäntäsärkevästi. Kuumelääke auttaa hetken ja tyttö on iloinen, mutta heti kun kuume nousee, alkaa kitinä. Tissiä neiti ei ime kun paine koskee korvaan ja just mietinkin loppuukohan maito taas kokonaan. Kakkosella oli aikoinaan korvatulehdus 9 kk:na ja mun maito loppui kokonaan kun poika ei suostunut imemään päiväkausiin. No mut täytyy tässä parannella.

Tästä tulikin nyt lyhyt viesti kun neiti taas tarttee syliä! Jatketaan paremmalla ajalla =)
 

Yhteistyössä