Toukomurut 2014 ~ Huhtikuussa

:flower: Onnea Teapot! :kiss: Ihania uutisia :heart::heart::heart:


Täältä vain pikainen kommentti, että kaipa tuo kohtukuoleman pelko on aivan normaalia tässä vaiheessa. Itsellä on jotenkin vieläkin vaikeaa ostaa vauvalle tavaroita, siinä ikäänkuin uskaltaa luottaa että kaikki menee hyvin. Mun lähipiirissä on sattunut kohtukuolema aivan lähellä laskettua aikaa, eli sikäli kyllä ihmetyttää, miten on voitu sanoa, ettei se enää olisi mahdollista. Anteeksi että noin suoraan kirjoitin, jos se jonkun huolta lisää.

Mulla on kanssa yöt hankalia ja tuntuu että parhaiten nukkuminen onnistuu siinä vaiheessa aamulla kun pitäisi jo nousta ylös. Nivusia painaa ja napaa kiristää + nyt on taasen ilmaantunut kivuttomia supistuksia. Välillä tuntuu ettei tässä enää kauaa odotella ja välillä taas siltä, ettei meidän poitsu ole tulossa vielä pitkiin aikoihin.
 
Onnea Liriel,onnea Teapot!<3Ihanaa,ensimmäiset toukovauvat.

Ja me muut,jotka vielä kärvistelemme:ihan huojentavaa kuulla,että ainakin hiulu ja avantasia ovat kohtalotovereita matalien paineiden kanssa.Minä ihan oikeasti välillä luulen olevani kuolemansairas,kun pää ei tahdo kestää edes seisomista.:(Sitten olen huomannut,että kun vaan taistelee itsensä ylös ja touhuaa jotain,olo saattaa jopa helpottua.Paineet varmaan vähän nousevat,kun vaan sinnikkäästi touhuaa?Mutta vaikeaa,välillä tuntuu että taju lähtee!)

Tänään poks 36.Ikävä omaa kroppaa myös,ja se saa vähän alakuloakin aikaan.Onneksi on nyt nämä pitkät pyhät!Meille pääsiäinen on nykyään lasten juhla lähinnä:palmusunnuntaina käytiin virpomassa,tänään maalattiin pääsiäismunia ja huomenna sitten etsitään yön aikana piilotettuja suklaamunia.:)

Olen pitänyt lapset nyt kotona,koska tunnen jaksavani paremmin,kun on pakolliset ulkoilut ja säännölliset ruokavälit.Ihme juttu,mutta lasten päiväkotipäivinä tuli levättyä aivan liikaa,eikä tahtonut millään päästä käyntiin.

Papumammalle ekstrahalaus viimeisille odotusviikoille.<3

Mergelläkin aika kypsät paikat siellä jo_Onko ollut paljon supisteluja tai muita tuntemuksia?Itsellänihän on,mutta takaraivossa tunne,että kuitenkin menee taas yli,kuten aina.Viimeksi oli kohdun ulkosuu sentin auki,ensi viikolla kuulee taas,onko mitään tapahtunut vai ei.

Mea ja tyttönen 36 POKS
 
No olen mäkin pölvästi, kun en tajunnut, et tuo huono olo ja huippaus vois johtua verenpaineesta:headwall: Mulla on tavallisesti hieman korkeemmat paineet, mutta tässä raskaudessa ihan ihmeellisen alhaiset, niin siitähän se tietty johtuu.

Onnea Teapot:flower:

Joka päivä toivon, että nuori herra syntyisi piakkoin, mutta aina nukkumaan mennessä korjaan, et älä nyt ensi yönä ala tulla, kun mua väsyttää nyt niin kamalasti ja pari pikku juttua pitäis vielä hoitaa:D

Hyvää pääsiäistä kaikille! (Monikohan meistä munii pyhien aikana:LOL:)
 
Mea: on jonkin verran supistellut, ei kertaakaan säännöllisesti tai kivuliaasti. Sinällään nuokin on ihme kun edellisistä ei ole ollut ikinä mitään ennen käynnistystä. Vähän kyllä on ajatus harhaillut josko tämä tulisi itse, tiedä sitten voiko se tilanne pysyä tällaisena loppuun asti tai ylikin..?

Niitä epämääräisiä alavatsakipuja on ollut runsaasti, kestoltaan ja laadultaan ei kylläkään supistuksia voi minusta olla. Lääkäri ehdotti juuri klamydia-testiä, jo toistamiseen, ei vissin hoksannut että kertaalleen otettu. Teki jo mieli kysyä, että tietääkö jotain mun miehestä enemmän ku minä ;)
 
TeaPot Hurjasti onnea nyytistä! Ihanaa :)

(.) Eilen sain ajan kääntöyritykseen, joka on vasta viikolal 37, eli muutaman viikon päästä. Oon googletellut näppis sauhuten perätilasynnytyskokemuksia sekä sektiosta, jota pelkään ihan hulluna. Eniten mua kuitenkin harmittaas iinä se, että vauvaa ei saa suoraa rinnalle ja syömään. Toivon, ettei siihen jouduta.

Tänään saadaan menopelit meidän vauvalle kanssa sekä miehen exältä ostetaan turvaistuin poitsulle. On heidän lapsensa vanha. Meillä on yksi turvaistuin, mutta mun mielestä se on ihan järkyttävän epävakaa. Sitä ei omasta mielestäni saa mitenkään turvallisesti kiinni- Mies ei ollut innoissaan, kun ilmoitin, että se lähtee roskalavalle sitten, että me ei todellakaan sitä oteta enää käyttöön.

Ensiviikko täytyneen pyhittää vauvankamojen pesuun, eli kestot ja vaatteet voisi laitella valmiiksi, jos vaikka joutuukin kääntöyrityksestä hätäsektioon, joka on ihan mahdollista. Todennäköisyys on sama, kuin oli sille, että kolmas muksu sai alkunsa..kierrukan aknssa :p

Joosukka ja Minimuru (joka taitaa olla nyt poikittain?!) 35+3
 
Vauvantuoksuiset onnittelut Liriel ja Teapot :heart:
Me ollan jo pitkään suunniteltu, että pääsiäisenä vaihtuu alakerrasta laminaatti. No ollaan myös vitsailtu, että varmasti syntyy vauva kesken remontin ;) No eikös nyt olla aamu viidestä valvottu kun sillon tällöin supistelee, muutama napakkakin mahtunut joukkoon. Koetan nyt pysyä levossa ja ottaa vaikka pienet päiväunet josko tää olo tästä helpottais. Vessassa saa vaan rampata kokoajan, jompikumpi hätä vaatii tyhjennystä...Itsellä olo ettei nyt todellakaan vielä synny, mies on aivan paniikissa :D Varuiksi ajattelin tuota sairaalakassia katsoa kuntoon jos nyt kuitenkin...

Flowerpower85 ja Möttönen 36+6
 
Uskoisin, että tietyn tasoinen huoli kohtukuolemasta on ihan normaali juttu tässä vaiheessa raskautta. Kun on päästy niin pitkälle, mutta mikään ei ole vielä kuitenkaan varmaa. Aivan kuin alkuvaiheen huoli keskenmenosta, jota seuraa huoli mahdollisesta pienenä keskosena syntymisestä. Ja oma äitini on sanonut, että huoli lapsesta jatkuu läpi elämän; oli kyseessä vauva, koululainen, teini tai aikuinen lapsi. :)

Omassakin tuttavapiirissä on kamppailtu lapsettomuuden, keskenmenojen, kohtukuoleman, pienen vauvan kuoleman jne. kanssa. Siispä itsekin koitan pitää mielen avoimena ja pelot aisoissa, mutta silti asenteeni on realistisesti sellainen, että koska noita asioita valitettavasti aina toisinaan tapahtuu, niin miksikä ei sitten sattuisi omallekin kohdalle? Silti en murehdi etukäteen; tulee joko murehdittua aivan turhaan tai sitten saa murehtia kahteen otteeseen: Ennen ja jälkeen vastoinkäymisen.

Teapotille onnittelut, toivottavasti omakin synnytys olisi nopea - kunhan ei vain liian nopea kuitenkaan.

Mitään oikeisiin supistuksiin viittaavaa ei ole, mutta pistelyn tunnetta alakerrassa riittää.

Flowerpower85
: Meillä vähän sama tilanne. :) Huomenna pidetään ennakkoon esikoisen synttärit ja toivon, että tässä ei ainakaan tänään, ensi yönä tai ennen ensi iltaa lähtö tulisi. Kun esikoisen oikea synttäripäivä on 6.5 ja tällä laskettu aika vain päivää aiemmin, niin ajateltiin että on esikoisellekin tosi tärkeä juttu saada olla huomion keksipiste kunnolla ennen kuin vauva tulee. Koristelut ja muut valmistelut on tehty siihen mallille, että mies saa huomenna vedettyä tarvittaessa koko shown läpi vaikka pojan kanssa soolona, jos mulle lähtö tulee. Esikoisen synttärit kun pidetään huomenna ja sitä ei muuta mikään; niin innoissaan lapsi synttäreitä odottaa.

Ja toinen ehdoton ei-saa-tulla-lähtö-synnärille-päivä olisi ensi viikon torstaiyö 24.4, kun miehellä on ilta+yö tuplavuoro. Tuo ilta on vielä menisi, jos lähtö tulisi. Mutta jos lähtö tulee torstaina aamuyöstä tai perjantaina ennen klo.13:00, niin pulassa ollaan. Mies väsynty silmät ristissä, esikoiselle lapsenvahtikuviot samassa ihan totaalisen auki ja minähän en voi muuta sitten kuin synnytellä.

Eli illasta 19.4. - iltaan 24.4 lähtö saa tulla mun puolesta milloin vaan ja 25.4 puolen päivän jälkeen taas. :) Tuon huomisen kriittisen päivän ja torstain yötä lukuunottamatta miehen työvuorot on suurinpiirtein samassa rytmissä kuin normaali-ihmisellä, kun sai kuitenkin onneksi kolme viimistä yövuoroaan vaihdettua.

Skaardie + Pottu 37+4
 
Huolen jatkuminen on varmasti aivan kuten skaardie sanoi jatkuvaa. Ensin keskenmenosta, rakenteista, kohtukuolemasta, kätkytkuolemasta, mistä tahansa loukkaantumisesta tai onnettomuudesta, vaikka lapsi olisi jo aikuinenkin. Yritän myös ottaa rauhallisesti, mutta vaikeaa se on sellaisina päivinä kun tämä kirppu päättää oleskella paikallaan koko päivän, kuten tänään.
 
Paljon onnea teapot!

Täällä tyttö myös perätilassa. Käännösyritys vähän yli viikon kuluttua maanantaina. Toivottavasti kääntyy! Itse vaan pelkään sitä, että koska mulla rupee tosi helposti supisteleen, että ne ei voi sitä kääntää kun vatsa on heti kova kun jotain yrittävät.

Hyvää pääsiäistä kaikille!
 
Paljon Onnea Teapot! Vauva olikin sulla jo tosi hyvänkokoinen.

Mulla siis vaaveli perätilassa ja jos ei nyt itse käänny vielä niin sektioon mennään. Eka lapsi tuli myös sektiolla, joten ei erityisemmin pelota. Toinen tuli sitten normaalisti alatiesynnytyksellä. Kumpi vain käy, tosin tietysti parempi jos kääntyisi. Jotenkin haluaisin kokea miten toinen alatiesynnytys menisi, olisiko helpompi tai nopeampi... Mutta siis se otetaan vastaan mikä sitten tuleekaan. Sektiossa vauvan sain viereeni heti kun pääsin heräämöstä osastolle.

Lokakuinen, älä suotta pelkää käännösyritystä. Antavat "nitroa" joka rentouttaa kohtulihaksen ettei supistele käännön aikana. Mulla kanssa tosi supisteluherkkä kohtu, kun ei tarvii kun vähän hipaista niin jo supistaa. Toivottavasti käännös onnistuu!

Mukavaa pääsiäisen aikaa!

Juliana ja vaaveli 37+4
 
Sektiosta - Täysissa mies saa tulla mukaan suunniteltuun sektioon, lienee sama tapa muuallakin. Kun lapsi on tarkastettu ja puettu, saa mies tulla vauvan kanssa takaisin äidin viereen, mikäli ehtii. Ja viimeistään heräämöön mukaan, ellei äidin vointi ole huono. Se on tosi merkittävä asia kaikille. Minulla viimeksi annettiin vauvaa rinnalle heti heräämössä ja siellä alkoi imetysharjoittelut.
Eka sektio ei pelottanut ja sehän meni loistavasti. Synnytys minua itseä pelottaisi enemmän. Mutta nyt on alkanut tämän toisen sektion tiimoilta pelottamaan enemmän, en tiedä mikä siinä pelottaa. Ehkä enemmänkin vain jännittää, että toivottavasti kaikki menee hyvin. On se kuitenkin iso leikkaus. Mutta kun se tehdään suunnitellusti, on talossa kaiken alan lääkärit, joten ei pitäisi olla mitään huolta. :)

On hirveän jännittävää aikaa, kun voihan se lapsi ilmoittaa tulostaa koska vain. Tänään olen joutunut nukkumaan parit päikkäritkin, joten kyllä sitä alkaa olla jo tosissaan viimeisillään. :p Navan kohdalta ympärysmitta 111 cm ja rv 37 + 3
viimeistään 10 pvää ja meillä on vauva. Hui...
 
Viimeksi muokattu:
Väsynyttä huomenta täältä

Jos se olisi määrite että kun yöt valvottaa että tulee lähtö synnyttämään olen sit synnyttänyt joka yö viimeisen 3 viikon ajan :'( limatulppa on irronnut jo varmaan kokonaan, aloitti 3 viikkoa sitten ainakin tulemisen. Sitä ensi Maitoa on tullut rinnoista jo ainakin kuukauden.nyt on rinnat kipeenä jo. Supistuksia on tullut jo monta kuukautta. vihlominen on joka päiväistä tuolla kohdun suulla. Kokeilin jo eilen että otin ihan rennosti ja olin tekemättä mitään. Ja kyllä, tirriäinen on ostanut yksiön nyt kun on lupa tulla :mad:. Mä niin arvasin tän jo aiemmin ku piti estellä tekemisiä ettei tulis pihalle.
Oon nyt päättänyt että käynnistykseen mennään ja siihenkään en pääse ennen ku on tuo 42 viikkoa täynnä ja lapsi on 5kiloa ja sattuu jotain synnytyksessä. Täällä on nimittäin myös tuo kohtu kuolema hiipinyt mieleen tai että synnytyksessä vauva tai mä kuolen :'(

Mutta silti yritän nauttia viime hetkistä tällä porukalla. Lapset pienimmäistä myöten on vielä ainakin sitä mieltä että vauva tulee taloon pian :-D puhun tuon pian 3 vuotiaan kans päivittäin että pian äiti menee sairaalaan hakemaan vauvaa johon hän vastaa että äitin mahassa vauva, mun mahassa vauva ja nostaa paitaa ja taputtaa omaa vatsaa :p

Kukahan meistä seuraavana saa oman vauvansa nuuskuteltavaksi? On kyllä ihanan jännittävää aikaa tämä. Ja pian on jo meidän kuukausi!

Hyvää pääsiäisen aikaa kaikille!! Mä lähden vielä kävelemään oikein pitkän ja tuskallisen lenkin lasten kanssa enkä edes aio että synnytys lähtisi käyntiin ;-)

SaSpa ja tirriäinen 37+2 jo!
 
Saspa Mulla on pääsääntöisesti kaikki synnytykset lähtenyt käyntiin niin, että yllättäen olenkin saanut nukuttua ihan kunnolliset yöunet. Eli olo on ollut virkeä ja sitten on alkanut tapahtua rytinällä :) Näin ei kaikilla tosin ole, mutta itselläni on mennyt niin. Ilmeisesti ainakin oma kroppani pyrkii pitää huolen siitä, että jaksaa sitten synnyttää.

Kohtukuoleman pelko kummittelee täälläkin aika-ajoittain. Lähinnä niin, että jos en muista onko muksu liikkunut aamulla ja puolipäivän aikaan alan miettimään,e ttä onko tullut liikkeitä ja sitten iskee ajatus "No ni, se on kuollut..nyt se pahin on tapahtunut." Ihan hirvee fiilis, kuns ydän jättää lyönnin välistä ja kylmä hiki pukkaa päälle :( Onneksi ovat vain hetkittäisiä "säikähdyksiä".

(.) Olen pessyt meidän vaunuja urakalla ja jönsses mikä homma! Mutta ovatpahan puhtaat :) Kopan patjan tungin pakkaseen :D Mä oon vähän ylihysteerinen, mutta ainakin kuolee osa pöpöistä. Patjaa kun ei oikein voi pestä.

Nyt kun kärryt alkaa olemaan kunnossa, niin maanatiasta alan katselemaan vaippoja ja vaatteita vaaville, Just in case. Tässä on nyt niin paljon kaikkea takapakkia tullut, että en olis yhtään hämmästynyt, vaikka tarttiskin yhtä'äkkiä lähteä synnyttämään :/

Joosukka ja MM 35+4
 
Onnea TeaPot!

Itse en oo jostain syystä tän vauvan kohdalla osannut pelätä, vaikka ensimmäisen kanssa oli kaikkea muuta kuin helppo raskaus tai helppo alku... Jonkinasteinen pelko kai kuuluu tähän aikaan, joten pelkään sitten omasta puolestani. "Paniikkikohtaus". Siis kun ajattelen, että on noita pulssin nousuja ja alhaisia paineita, että saanko sitten jotain rytmihäiriöitä synnytyksessä, mutta... kaipa se on vain sellaista loppuajan odotusta, kun ei malttaisi odottaa, mutta ei oikein uskokaan todeksi sitä mitä tulee tapahtumaan toivottavasti.

Täällä eletään edelleen ihan yhtä tasaisen sujuvaa aikaa kuin ennenkin, mitään ei ole tapahtunut uuden vuoden jälkeen.... tää varmaan jää mahaan

Meillä on pehmeä koppaiset vaunut esikoisen jäljiltä, niistä sai kaikki päälliset pesuun, paitsi jostain syystä kuomun yläosaa ei voinutkaan irrottaa . ggrr... no vauvaa vasten tulevat on kaikki pesty koneessa kuitenkin.

Mullakin muuten esikoisesta oli 1 "suvantopäivä" ennen synnytystä, siihen asti supisteli ja esteltiin, mutta estotipan lopetuksen jälkeen ei kuulunutkaan mitään päivään ja sain yönkin nukkua, seuraavana iltana sitten alkoikin tapahtua.

Mulla on nyt jännäystä kavereiden puolesta, toisella meinaa tulla liian ajoissa ja toisella on nyt viikon yli. Kumpi ehtii ensin? tai sitten mustana hevosena minä voisin kiilata molempien eelle ;)

Ootteko muuten kukaan kysyneet omalta äidiltänne äitiyskorttia teidän odotuksesta? Jännä miten samanlainen odotus on äidillä ollu minusta kuin minulla nyt tästä vauvasta.

Meillä on esikoinen tajunnut, että vauva oikeasti tulee ja siitä sitten on mustasukkainen + käyttää hyödyksi ettei äiti pääse jokapaikkaan perään ja uhmakohtaukset on rajumpia, jos vaan voi. Lähes kaikki tuntuu kiukuttavan, vaikka normaalilla rutiinilla mennään. esim. se että pitäisi nukkua omassa sängyssä omassa huoneessa on nyt jotain aivan kamalaa ,varsinkin kun vauvan sänky rakennettiin meidän makkariin. yksi aamu tuli sinne varovasti kurkkaamaan, että "onko vauva jo tuolla?" <3

35+5
 
Heipä hei osastolta Tänään alkoi niin hirveät liitoskivut etten pystynyt kävelemään. Mies lähti viemään synnyttäjien vastaanottoon ja nyt on alkanut supistukset, mutta epäsäännöllisesti. Jos ei vuorokauden aikana käynnisty, käynnistelevät lähipäivinä. Aivan tajuttomat kivut on, joten vahva kipulääkitys noihin häpyluun kipuihin. Empä arvannut että näin tämä raskaus etenee, mut yllätyksiä sattuu. Pojan painoarvio on tällä hetkellä 3700g, joten kooltaan ok. Ainiin j ja 2cm auki ollaan et ehkäpä lähipäivänä =)
 
Onkohan papumamma sitten seuraavana jakautumisvuorossa :D
Täällä öisin herää koviin supistuksiin mutta menevät sitten ohi,viime yönä neljästi joista viimesin kesti varmaan 2min putkeen ja tuntu että taju lähtee tai oksennus tulee :O Päivisin saa ollakin melko rauhassa varsinkin jos pysyy liikkeessä vaikka luulisi olevan toisinpäin:kieh:
Alaselkää särkee tai vihloo kun supistaa..Tuntuu syke selkärangassa sellaisena vihlontana ja jotain ihmeellistä ektoplasmaa (limatulppaa taas??) tulee ja paljon nyt tänään ja eilen.
Mahanympärys on mulla pienentynyt jonkin verran mutta se tuskin tarkoittaa mitään..Ja toisaalta varmaan saattaa vauvan asennonkin mukaan heitellä.
Imetykseen liittyvä kysymys tuli tuossa mieleen..Siis jos ja kun nännit pääsee verille menemään alussa niin mitä voidetta ootte käyttänyt? Mä esikoisesta käytin Lansinohia tai vastaavaa ja poika ei suostunut imemään jos sitä oli laittanut..Miten Bepanthene tai onko niitä mahdollisimman mauttomia rasvoja..? Voita vaan heti alkuunsa :LOL: luulis maistuvan..
Avantasia ja viikari 35+5 :heart:
 
Wuhuu! Ihan vaan sitä ilmoittelen, että esikoisen 4v synttärit on nyt taputeltu etukäteisenä kasaan ja minä edelleen tiiviisti yhtenä pakettina. :)

Buhuuu!
Sen suhteen, että otetuista kuvista näki kyllä, että ei ole tämä nainen todellakaan normaalissa kuosissa; voinko oikeasti olla nooooooin iso?? Huoh, onneksi loppusuora menossa, tuskin tässä enää kovin paljon isommaksi itseään saa ja kunhan vauva syntyy, niin en malta odottaa, että pääsee taas liikkumaan niinkuin ennen. Nyt ei ole tosiaan ollut energiaa moiseen oikeastaan koko raskausaikana.

Skaardie + Pottu 37+5
 
Tsemppiä Papumamma - toivottavasti poika lähtee itsekseen tulemaan, ettei tarvitse käynnistellä. :) Laittakaa sitten myös niitä synnytyskertomuksia tänne, ainakin itse koen ne arvokkaaksi, ensi kertalainen kun olen.

Noista vaunujen pesusta - mullehan kävi niin, että ostin käytetyt vaunut huutonetistä ja myyjä ei ollut vaivautunut edes pesemään niitä. Olin niin yllättynyt, että en kehdannut edes valittaa asiasta, vaan pesin itse kaikki osat kotona koneessa. Laitoin jopa hiukan kovetetun vaunukoppapatjan pesukoneeseen ja hyvin se kesti pesua. En siis lingonnut patjaa laisinkaan ja valuttelin sitä ensin jonkun aikaa vaakatasossa, kunnes ripustin patteria vasten, jotta kuivuisi mahdollisimman nopeasti. Vaunukopan kuomu ei lähtenyt irti, mutta kuomun kankaan alla löytyi ruuvit, joilla kuomu oli kiinnitetty koppaan. Ruuvia piti vääntää kahdelta puolelta ristipääruuvimeisselillä samanaikaisesti, että sen sai auki, mutta sitten kuomu irtosikin ja senkin sai pestyä koneessa. Ratasistuimen kuomun jouduin tosin pesemään käsin harjan kanssa.

Meillä alkaa nyt muutto lähestyä ja olen kovasti pakannut kaikkea pikkutavaraa laatikoihin. Seuraavana alkaakin olla jo vauvantavarat vuorossa. Eli meillä kun muutto piti olla vasta kesäkuussa, pääsemmekin jo ensi viikolla aloittamaan pikkutavaroilla, kalusteet siirretään sitten parin viikon päästä kerralla. Huolella pystytetty pinnis taitaa kuitenkin muuttaa jo ennen muita kalusteita. Eli sellaista olisin kysellyt, että kuinka olette pedanneet äitiyspakkauksen laatikon vauvalle? Se peittohan on aikas suuri, joten sitä en ajatellut käyttää yhdessä laatikon kanssa. Mitä teillä muilla on vauvan peittona jos vauva nukkuu laatikossa? Lisäksi meillä on ohut ja pieni unipussi, mutta lämpimämpi unipussi tuntuu sekin hiukan suurelta tuohon pieneen äitiyspakkauksen laatikkoon. :confused:
 
Äippäpakkaus sänkynä mun muistaakseni me pidettiin vaan lakanaa. Poitsu syntyi kesäkuun alussa ja oli lämmintä, niin ei tungettu toista sitten läkähtymispisteeseen. Paitsi että..kyllä meillä vaan oli äippäpakkauksen peittokin :D Koska muistan kuinka petasin laatikon valmiiksi ja ihastelin sitä :D

(.) En sitten odotellutkana ensiviikkoon vaippojen ja vaatteiden kanssa, vaan tuli jotenkin semmonen fiilis, että ehkä mä teen sen nyt. Olihan ihana fiilistellä poitsun vanhoilla vaatteilla. Ja vaippojakin oli enemmän kuin omaan tarpeeseen :D Mutta on meidän kämppä sen näköinenkin, että mä olen repinyt kaapeista ja laatikoista tavaraa :/ mieheltä taitaa mennä järki tän sekamelskan kanssa. Varsinkin kun on kaikki muksut kasassa ja tää kolmio hitusen ahras, jos kamat on pitkin lattioita :D

Jotenkin mulla on ihan äärettömän seesteinen ja rauhallinen olo tällä hetkellä kaiken suhteen. Siitäkin huolimatta, että paljon on vielä tekemäti, mutta tärkeimmät kuitenkin on jo hyvällä mallilla :)

Joosukka ja MM 35+4
 
Onnea Teapot :)

Me päästiin eilen kotiin mutta ollaan edelleen erityisseurannassa ennenaikaisuuden ja koon takia. Ipanalla on nenä-mahaletku siltä varalta ettei jaksa itse syödä tarpeeksi ja meille tulee kotisairaanhoitaja käymään huomenna, keskiviikkona polikäynti ja torstaina neuvola.
Oli ihana päästä kotiin sairaalasta:) Ja kaikki on mennyt hyvin, lapsi on hyväntuulinen ja ruoka maistuu hyvin, uskoisin että painokin olisi hyvin nousussa.
 
Onnea vauvoista Teapot ja Liriel!!!!!
Ja hei pitkästä aikaa.... ollaan oltu viikko anoppilassa varoiksi minun supistusten takia, ma-ti olin synnärillä seurannassa. Paikat vain reilulle sormele auki :( limatulppa lähti kans ja suppareita on mutta ne ei muutu"semmosiksi".... huomenna taas neuvola ja to ä.poli ultra ja toivottavadti saan sen käynnistysajan silloin....

38+1
 
Lähinnä vain poksumaan 36+0 :heart:
Oon saanut uuden vaivankin ilokseni..Muksu kun painaa alas niin alkaa vetää oikeesta sisäreidestä suonta niin että hyvä jos pystyssä pysyy:( Tosi kiva vaiva varsinkin jos on kaupassa kun pitää alkaa tekee ihmeellisiä jumppaliikkeitä että menee ohi :D
Eilen supisteli ja vihlo enemmän,piti ottaa panadol ja menikin sitten ohi :) Alkaa jo vähän epäilyttää että meinaakohan tää lopulta syntyä ollenkaan :LOL: vaikka viikon kun vielä viihtyisi kyydissä niin olisi täysiaikainen.
Huomenna neuvola joten silloin enemmän kuulumisia =)
 

Yhteistyössä