TOUKOKUUN TUHISIJAT maaliskuussa <3 <3 <3

Alkuperäinen kirjoittaja nikunaku:
Mua ja mun miestä ei ollenkaan haittaa ku 3 v nukkuu meidän välissä,mutta haluan ettei 3 v koe,että vauva syrjäyttää hänet.
Meillä ihan sama juttu :) 80cm leveästä runkopatjasta puhuttiin meilläkin, mutta meillä on jenkkisänky niin ne runkopatjat taitaa olla matalampia. Periaatteessa tuo jatkettava ajaa sitten saman asian.

Eihän se haittaa vaikka esikoinen kömpiikin välillä viereen, mutta hän on välillä aika levoton nukkuja, potkii ja kiipeilee minun yli yms. niin sitten pelkäisin että menee unissaan vauvan päälle.

Toivottavasti pullat onnistuu :p Mä tein just pellillisen mokkapaloja. Järjestettiin viikonloppuna se MLL:n kirppis jossa pidettiin myös kahvio. Tein sinne kaksi pellillistä mokkapaloja mutta yhtään ei jäänyt jäljelle, niin piti nyt sitten tehdä kotiin että mieskin saa herkutella :heart:


Suzyanne: Kiva juttu ettei alatie-synnytykselle ole esteitä :)

Eikö teille ole tullut mitään vaippanäytteitä, kun noin montaa eri merkkiä ostitte?

Meille niitä on tippunut postiluukusta jo aika pian kun raskaus alkoi. Sama oli silloin kun esikoista odotin. Mietinkin että laittaako ne neuvolasta johonkin rekisteriin että tämä henkilö on raskaana, josta sitten vaippafirmat saa osoitetietoja vai mistä ne tietää niitä lähettää.

Äitiyspakkauksessahan tuli vielä vaippoja, ja sitten sairaalasta saa Liberon sekä Pampersin paketin synnytyksen jälkeen ja molemmissa on pieniä vaippoja. Mä ajattelinkin etten tarvii varmaan yhtään pakettia ostaa etukäteen, kun on ne kaikki näytteet :)
Lisäksi saatiin vielä siskoltani pikku-vaippoja. Jotkut tutut sanoneet että jos vauva ollut syntyessään iso niin ne pienimmät new bornit ei ole välttämättä mahtuneet ollenkaan tai korkeintaan viikon. Siitä kun muutaman päivän sairaalassa jo sairaalan vaipoilla niin ei välttämättä tarvii ostella niitä pienimpiä ollenkaan kotiin.
 
Kiitoksia rauhoittelusta vauvan liikkumisen suhteen. Ei edelleenkään kovinkaan paljon tunnu potkuja tai muljahteluja mutta säännöllisen vähän kuitenkin. Ja äsken hikkasikin hetken joten ehkäpä pikkumies voi kuitenkin ihan hyvin. Huomenna on onneksi neuvolakin niin pääsen puhumaan huolestani. Olen niin tottunut että koko ajan tulee masusta kuittausta potkujen muodossa että muutama hiljainen päivä nostaa kyllä pelon sekaiset tunteet pintaan! :/


Tuosta streptokokista, testataanko se jotenkin kaikilta odottajilta että onko sitä vai vaan tarpeen vaatiessa? Entä jos kantaa sitä tietämättään ja ei saa mitään antibioottitippoja synnytyksessä?!? Mua alkoi oikeen hermostuttaan!

Nikunaku toivottavasti pullista tulee maukkaita! Mä en edes muista milloin oisin viimeksi leiponut pullaa ja ihan onnistunutkin siinä :( Tekee mieli koittaa tehdä voisilmäpullia mutta just viime viikolla leivoin wilhelmiina-keksejä joten saa herkkujen teko odottaa hetken.

Käytiin tänään miehen kanssa kangaskaupassa ostamassa kuumavanua pannulappujen väliin ja mulle lisää nuppineuloja :D
Anoppi antoi aivan ihanaa limen vihreää Marimekon Lokki-kangasta jolla päällystettiin meidän eteisen penkki uusiksi ja josta mun oisi tarkoitus tehdä vielä kaitaliina keittiön pöydälle. Jos kangasta jää, niin mies tekee meille siitä vielä parit patalaput :D

Jasmin ja aarre 34+2 :heart:
 
eka satsi pullia uunista ulos. Mä en kyllä ollenkaan ole kavria ton uunin kanssa. Onnistuiskohan paremmin jos sais s en toimimaan ilman kiertoilmaa. Viimeisen rivin pullat on ihan mustia. :whistle: Kohta ku ne jäähtyy tietää voiko niitä syödä vai käyttää vasarana naulojen hakkaamiseen. :LOL:

Suzyanne ja kissinminttu: mun esikoisen isä eli exäni on niiiiiiiin suuri kus*pää ettei toista ole olemassa. Mullakin on nyt maailman ihanin mies.Mun oma lottovoitto. Mutta tiedättekö kaikkien näiden paskojen jälkeen me osataa arvostaa omia aarteitamme! :heart: Aivan varmasti olemme kultamme ansainneet.

Jasmin: onneks sulla on se dopleri. Ja huomenna neuvola.Aivan varmasti alkaa jo pikkusella tila loppumaan eikä liiku niin paljoa. Osaako sun mieskin ommella.Ihanaa :)
Streptokokista: se testataan vaan silloin (mielestäni) jos on paljon ennen aikaisia supistuksia. Itse jouduin käymään kerran kättärillä supistusten takia ku odotin 04.Silloin sisätutkimuksen yhteydessä otettiin näytteitä jopa klamydia.

Nyt heräs neiti päiväunilta...

 
Suzyanne
Siksakkia tänne ei ole tippunut mistään näytteeksi vaipan vaippaa. :( Äitiyspakkaustakaan emme ottaneet, vaan rahan. Ai sairaalasta saa myös vaippoja, no ei se haittaa, meneehän niitä. Me ostimme kaikki nuo 4 pkt niitä ihan pienimpiä mahdollisia pakkauksia, ja vain kaksi merkkiä menee 2-4-kiloisille, toiset kaksi 3-6-kiloisille, eli tulee varmaan kaikki käytettyä. Ja jos ei tule, niin annan ne eteenpäin, yksi tuttuni saa vaavin samoihin aikoihin kuin minäkin.

Muutenkin vähän ihmetyttää, kun tuntuu vähän että minut on "unohdettu"neuvolassa, sitä Vau-kirjaa en ole saanut vieläkään, (sain sen tosiaan kuukausi sitten kaveriltani) enkä sairaalan esitietolomaketta, tai tietoa pelkopolista, kun puhuin terkkarille peloistani jo ajat sitten, täältä tiedot sain. Ilmeisesti minun neuvolantätini on tavallista kiireisempi, tai sitten hajamielisempi. :D

nikunaku kaipa se sitten ainakin joskus menee niin, että aurinko aina välillä paistaa risukasaankin. Tämä voi kuulostaa tosi imelältä, mutta ihan joka ikinen päivä ajattelen miestä katsoessani, että jos jumala on olemassa, hän on antanut minulle kullanarvoisen lahjan. Ja kohta tulee vatsasta toinen lahja. :heart: :heart:

Vai niin, tänään olen näköjään tunteellisella ja syvällisellä tuulella... :whistle: :D
 
Ei oo tullut vaippanäytteitä. Lähetin kyllä se lapun siitä vau-kirjasta. Meillä ei ole koskaan käyneet Pamperssit pulskemmalle vauvalle siis ne teipillä kiinnitettävät. Tuli reiteen "viiltohaavoja" sain 80e korvaustakin siitä hyvästä kun kaks kertaa valitin. Varmaan Liberoilla mennään ja Lidlissä oli kans ihan hyviä vaippoja. Tiedä mitä ne nykysin myy.

Joo ei sitä streptokokkia testata jossei ole ns. aihetta. Kait joissain sairalaaloissa en tiiä onko kaikissa niiltä joilta se lapsivesi mennyt? Mua hermostuttaa se että ehtiikö sitä antibioottia saada ja mitä jos menee lapsivedet tai synnyttää tunnissa ehtiikö se vaikuttaa ja kaikki tulehduksethan voi nousta kohtuun missä vaiheessa vaan vaikka harvinaista taitaa olla. Ei kai se auta miettiä asiat menee niinku ne menee. Eikö se ole kuitenkin niin että lapsella on mahdollisuus saada se tartunta synnytyksessä mutta ei se ole mikään selviö että näin kävis. Kyllähän sitä jokainen kuitenkin haluaa taata sen ettei syntyvä lapsi saa mitään tartuntaa. Itse kun tietää mihin rumbaan siinä lapsii joutuu jo pienestä kuumeesta. Synnytyksessä voi kuitenkin sattua ihan mitä vaan että tämäkin asia on vain yksi niistä monista parempi olla panikoimatta.

Pakko nostaa hattua vielä töissä oleville. Mä oon ihan naatti poikki täällä kotosalla. Hommat seisoo vaan..jokapäivä pakko vetää aina pikkutirsat.

Leipokaas te pullia heh.. :p :p :p mä voin sitten kuolata täällä että katsotaan sitten toukokuun puolenvälin jälkeen... :LOL:
 
Suzyanne: Se on kyllä ikävää jos tuntuu että on ihan unohdettu :/
Tää kun on niin pieni paikkakunta niin tuntuu että terkkaritkin muistaa ulkoa koko raskauden tapahtumat kun sisälle astuu, ja muutenkin on niin tuttuja :)
Sun pitää vaan itse vaatia aktiivisesti "parempaa palvelua" siltä terkkarilta ja muistuttaa asioista, vaikka se turhauttavaa onkin :hug:

Aika jännä, mä luulin että niitä vaippoja lähetellään kaikille odottajille. Varmaan näytteitä saa halutessaan jos soittaa johonkin asiakaspalveluun tms. Siinä sairaalassa jossa esikoinen syntyi käytettiin Pampersin vaippoja, niissä oli vielä sellainen systeemi josta näki onko tullut pissaa :D
Siis siinä oli viiva joka värjääntyi tummaksi jos pissa oli tullut :snotty: :LOL:
Oli siis sen takia, että saatiin tietää onko vauvan pissaamis-systeemit kunnossa että pissa tulee.

Ne Pampersit istui hyvin ja niitä new borneja käytettiin kotonakin alkuun, mutta se Pampersin kakkoskoko oli meidän vauvalle tosi huono. Muumeja ja mitähän vielä kokeiltiin, mutta Liberot todettiin sitten parhaiksi ja sopivimmiksi ja sitä merkkiä käytetty tänne asti.

Se on kyllä totta että eri vaipoissa on aika paljon eroja, mikä istuu toiselle hyvin on toiselle ihan sopimaton. Eipä kai se selviä kuin kokeilemalla.
Mä oon tykänny Liberoissa siitä ettei niissä ole mitään voiteita, nekin kun saattaa herkkäihoisille vauvoille/lapsille aiheuttaa ihottumaa.
 
Nara: sorry , no mä kerron että pullat oli ihan kamalia. Oikeesti ihan ok.Oletin että olis ollu se täyte olis maistunut enemmän ja ollu makeampi.
Oisko se käynnistetty synnytys kummiski parempi nyt ku on toi streptokokkikin, saisit heti sen tipan/antibiootin suoneen.

Suzyanne: ihanaa,että sait luvan alatie synnytykseen.Kai ne pääkaupunkiseudun neuvolat on niin täynnä. Mulla oli kyllä laajasalossa asuessa ihana neuvolatäti.
Nykyinen on kanssa tosi kiva. Ihanan hyvin muistaa kaikkea mitä edellisissä raskauksissa on ollut.

Meillekään ei ole tullu vaippanäytteitä.En ole kyllä mihinkään kerhoihin liittynyt.Hmm vai liityinö liberokerhoon jo jokin aika sitten. Meillä käytetään lidlin vaippoja 1½ vuotiaalla.Ollaan oltu tosi tyytyväisiä.Sitä pienempää ja edullisempaa pakettia käytetään. Varmaan siirrytään käyttää tälläkin vauvalla niitä kunhan kasvaa isommaksi.

Ei jumpe just tajusin,että meidän 4 v:llä alkais baletti 20 min päästä. Mies vie hänet sinne aina.En mä kyllä millään ehdi tätä porukkaa saada puettua 10 min. Saapi jäädä väliin tänään. :ashamed: jäi viime maanantainakin.
 
Suzyanne
Joo hehehe, vaikkei ole vaippanäytteitä tullut, niin viime viikolla jo tarjottiin jäsenyyttä johonkin lasten kirjakerhoon. Myyjä polotti ja polotti niin etten sanaa väliin saanut. Sitten kun myyjä kysyi minkäikäisiä lapsia perheessä on, sain sanottua että masussahan tuo ainut vielä on. Myyjä siihen, että ai jaa, sitten hän taitaa olla vähän etuajassa. Joo no ihan pikkuisen ehkä.. :LOL:
 
Sain ommeltua kaitaliinan valmiiksi, oon aikas tyytyväinen työni tulokseen =)

nikunaku ei tuo mies osaa sen enempää ommella kuin minäkään mutta kummallakin motivaatio yhtä korkeella kokeilla ja opetella kaikenlaista nyt kun on tuo ompelukone :p

Telkkarista tulee Sairaala---->
 
Heipat pitkästä aikaa..

Päivät kuluvat niin nihkeästi oman navan tiimoilta, muuten toimintaa kyllä riittää ;)

Viime viikolla kävin neuvolassa, kaikki ok paitsi sokerit kahdella plussalla. Mahtoiko johtua yöllisestä kaurapuuro hetkestä vai syödyistä herkuista. Nyt olen kuitenkin ollut ihan ihmisiksi, jännittää jo valmiiksi näkyykö seuraavassa testissä mitään.
Hemppa oli noussut 118:sta jopa 124:ään vaikka en pystykään syömään noita kokeiltuja tabuja. Vielä olisi yritettävä sillä ihme "saftilla" :D ja jos sekään ei pysy sisällä niin se on sitten vaan voi voi.. Yrjöän ihan kaaressa kun olen ottanut rautatabletit, ihan sama otanko aamulla vai illalla, ruualla vai ilman.. Aina sama tulos. Pikkusen kyllä tuntuu kun normaalisti on 158:n hujakoilla.
Häpyluu on sanonut sopimuksensa irti ja jotkut kannattimetkin muistuttavat ajoittain itsestään |O ei tulisi pieneen mieleenkään harrastella miehen kanssa mitään, ukko parka, onneksi ymmärrystä tuntuu riittävän :ashamed: Vähiin käy nämä viikot, korkeintaan 8 jäljellä ja sitten pääsee taas normaali elämään kiinni, nyt tuntuu vaan että tässä odotellaan jotain..

Jotenkin on kokoajan mielessä tekemättömät työt ja mitä kaikkea pitää ehtiä ennen synnytystä. Kaapit on järjestetty mallikelpoisiksi ja nyt on työn alla "ohje"lappujen laittelu :LOL: Minäkö nipo.. Mutta meidän Omppu on tottunut että asiat hoituvat tavallaan ja eihän se Mummu tiedä meidän kuvioita :LOL: Yritän että rytmit ja muut pysyis mahdollisimman samoina kun normaalistikin, jos olis sillä lailla helpompaa tuolle meidän tulevalle isolle veljelle, ikää kasassa sitten huimat 1v ja 7kk. Äidin vauvahan tuokin vielä on :heart:

Vaippanäytteitä ottaisin mielelläni vastaan, eipä ole vielä meille asti löytäneet. Lapsi-messuilta on saanut edellisvuosina kivasti kaikkea vaipoista ruokiin, mutta nyt ei kyllä kunto kestä messuilla. Ompulla käytettiin ihan natskuna pamperseja ja siirryttiin aika nopeasti liberoihin. Pysyi paremmin tuotokset sisällä ja vaippa ei tuntunut niin märältä, eikä pissat lemunneet samalla lailla kuin pamperseissa. Muumit olivat ihan syvältä!Pirkat ym.ns. halpikset eivät käyneet ollenkaan, kamala vaippaihottuma alta aika yksikön.

Sairaalakassiin on pakattu jo vauvan kotiutumisvaatteet ja omia tarvikkeita on ajateltu.. Homma on siis puoliksi jo hoidettu ;) Omia vaatteita ei voi vielä pakata, kun ovat käytössä ja nykyään vielä ankarammassa.. Ostin vajaa 1,5v. sitten 8:n kilon pyykkikoneen joka otti ja hajosi kolme viikkoa sitten. Korjaus menee onneksi takuuseen, mutta mutta.. Italiasta on tilattu hajonnutta osaa jo kolmesti eikä vaan tule Suomeen asti. Nyt soittivat että saan kokonaan uuden koneen, kun homma menee näin vaikeaksi. Voitte vaan kuvitella paljonko pyykkiä on odottamassa, kun yksi on tuollainen sottaava ja kuolaava pätkä, minä armoton rävelö jolta tippuu vähintään kerran/ ruokailu jotain päälle.. Onneks ukko sentään osaa olla ihmisiksi :D Pesutupa kyllä löytyy, tien toiselta puolelta naapuriyhtiöstä ja ihan kahdesti olen sinne jaksanut raahautua. Yritän kaikin tavoin välttää kolmatta kertaa :LOL:

Mukavia päiviä..


Anu ja Ruusis =) rv.30+3
 
Suzyanne: Joo ne kirjakerhojen ym. naiset osaa tosiaan olla ajoissa
:LOL:
Mulle myös soitettiin useammankin kerran esikoista odottaessa kirjakerhoista ja jopa Nalle Puh -sarjakuvalehdestä :whistle: Ja tosiaan ei niiltä meinaa suunvuoroa saada että saisi kerrottua ettei ole edes vielä lapsia.
Melkein heti kun vauva oli syntynyt, soittivat uudestaan sieltä Nalle Puhista, mutta en usko että siitä lehdestä olisi vieläkään kovin paljon iloa vaikka ikää pojalla "jo" 1v8kk. Hän kun tykkää lukea lehdet repimällä niin siihen käy vallan mainiosti ilmaiset mainoksetkin :xmas: :LOL:

Onpas kumma ettei niitä näytteitä muille ole tullut :/

anu: Voi ei, voin vaan kuvitella mitä elämä olis jos meiltäkin pyykkikone hajoaisi :whistle: Se pyörii melkein joka päivä ainakin kerran ja silti tuntuu ettei pyykki lopu koskaan! Meidän kone on ostettu 3,5v. sitten niin ei silläkään varmaan enää kauan elinikää ole, tuntuu et nykyään koneet hajoaa muutamassa vuodessa.
Toivottavasti saat pian uuden koneen!
 
Sompio Joustin neule on aina pienempää kuin suora neule. Nimensä mukaan joustaa. Itse tekisin varmisti n.12cm korkuiset tumput ihan vasta syntyneelle. Kyllä niistä tumpuista tulee varmasti ihan sopivat teidän Nupulle.
Niisku-Rouva minä kanssa olen omellut kestoja. Tuleepahan vaihtelua vaipan vaihtoon, kun on värisiä vaippoja :D
Vaippa näytteitä ei ole tännekkään tullut, mutta ei olla kaivattukkaan. Meillä kun suunnitelmissa tuo kestoilu. Yöllä aijon kyllä ainakin aluksi käyttää kertakäyttö vaippoja ja tietysti ja tietysti mökkeillessä. Joten täytyy viellä ostaa niitä eko kertakäyttö vaippoja (mikä sen merkin nimi olikaan?)
Eemelin äidistä täälläkin odotetaan uutisia. Ettei vaan kaksoset olisi jo syntyneet? :|
(.) Liitoskivut ovat saapuneet myös tänne... Eilinen ja tämän päivänen lenkeily sai kummankin lonkan huutamaan hallelujaa. Saapa nähdä mikä olo huomenna...
Papu on ainakin tällä hetkellä kääntynyt pois perätilasta. JES! Toivottavasti ei käänny enään.
Onnea Suzyannelle että sait hyviä uutisia synnytystavasta.

Tytti ja Papu 30+1
 
Tytti En nyt lopullista mitannut, mutta tuli siitä ainakin se 12 cm. Toinen tumppu on nyt valmis, mutta täytyy varmaan käydä siskolla tai äitillä kylässä ennenkuin kannattaa toinen tehdä. Jos toi menee vielä purkuun :whistle: Kun tuntuu niin kamalan ahtaalta tuo joustinneuleen osuus, että saako niitä puettua...

Meillä alettiin tänään huonekalujen vaihto-operaatio, mutta äsken kun katselin, niin taitaa vielä uusiksi mennä :( Se on tosi kiva näiden meidän vaivojen kanssa, että tehdään sama homma kahteen kertaan :| Ei onneksi enään huoneesta vaihdu, mutta kirjahylly pitäisi tyhjätä vielä uudestaan ja siellä on kirjojen lisäksi miehen kaikki miljoona cd-levyä :headwall:
 
Jopas oli tullut tekstiä. Loppua kohdin kiihtyy näemmä. Ei voi uskoa, että reilun kuukauden päästä teillä ensimmäisillä on jo laskettu aika ja kahden kuukauden päästä meillä viimeisilläkin.

Siivoamisesta: Meilläkin olisi muutto joskus kolmen kuukauden päässä. Miehen pitäisi hoitaa se yksin. Olenkin nyt siivoillut kaappeja turhasta rojusta ja pakannutkin jotain tavaroita. Kun en ole töissä, niin ei ole tuota raskautta niin juuri huomannut. sellaista pikku puuhaa jaksaa päivällä ihan hyvin, mutta nyt kun olisi siis pitänyt pakata... Saan ehkä kaksi laatikkoa täytettyä ja sit on heti pidettävä tauko. Tuntuu, ettei voimia ole enempään. No onneksi on vielä aikaa ja mies kyllä sanoi, että saa hän itsekin pakattua, mutta tahtoisin vaan itse tehdä sen homman.

ON: Mun ei ole vielä tarvinnut huolehtia tahvon liikkeistä. Herra kyllä ilmoittelee itsestään ihan tarpeeksi. Lääkäriltä sain minäkin sellaisen neuvon, että jos ei liikkeitä ole tuntenut koko päivänä, pitäisi juoda lasi mehua tai muuta sokeripitoista ja sitten kyljellään maaten yrittää laskea 10 liikettä tunnissa. Ja vauva on tosiaan jo kääntynyt, mutta todella ylhäällä. Se on toisaalta hyvä, sillä en voi syödä kovin paljoa tai tulee todella ahdistava olo.

Viikonloppuna mies vei vielä pikku lomalle naapurikaupunkiin. Pääsin mun lempparihotelliin. Siellä sit mietittiin, miten tod.näk. seuraavan kerran kun ollaan hotellissa, pitää pyytää lastensänky, eikä aamupalakaan suju enää ihan samoissa merkeissä. Mutta sitä juuri me ollaan toivottu.

Onnea myös Kertulle ja tervetuloa Felicia!

EM: viime viikolla kävelyllä ollessa sain pari "sähköiskua" vasempaan jalkaan. Voisin kuvitella, että vauva potkaisi/tunki päänsä johonkin hermon päähän, joka säteili sitten kipua varmaan isovarpaaseen asti. Tuntui, että koko jalka olisi pettänyt alta kivun vuoksi. Mutta tuota oli siis ihan samassa hetkessä ohi, kuin oli alkanutkin.

Ja Eemelin äidin kuulumisia odotellaan täälläkin.
 
Huomenta :wave:

Jätin äsken soittopyynnön neuvolaan. Illalla myöhään viimeisellä vessakäynnillä huomasin pikkuhousuissa pari tippaa kirkasta verta. Ja yöllä samoin. Nyt ei ole tullut, mutta silti huolettaa :( Onneksi sitä oli tosi vähän, että ei ainakaan lorisemalla tule.
 
Huomenta

Sompio: oletko rehkinyt? Tai harrastanut seksiä? Tuskin on mitään vaarallista kun ei tullu ku pari tippaa. Mutta tiedän tunteen.Huolesta soikeana. Mulla viime raskaudessa oli pahat peräpukamat ja ulostamisen yhteydessä tuli joskus verta. Kyllä sillo sydän hyppäs kurkkuun että mistä se veri tulee. Mulla on nyt limakalvot niin kuivat,että lääkäri sano,et ne on vereslihalla.Joskus on tullu verta siitä ku on niin kuiva,että ihan haavaumilla.
Toivottavasti on ihan harmitonta! :heart:

Huolista puheen ollen. Mä tulin yks päivä kaupasta kotiin ja heti eteisessä riisuin kaikki housut pois ku mulla oli ihan sellanen olo,että housut on märät. No ei olleet.Mut mies siinä ihmetteli mistä mä keksin nää kaikki. Samalla reisulla olin pohtinut sitä,että onko jotain kamalaa kenties edessä ku mun verenpaineet on vaan menny parempaan ja sokerinrasituksessa en jääny kiinni. Ei noi miehet pysty ymmärtää näitä raskaana olevan äidin huolia ja tuntemuksia.

En muuten tainnu täällä kirjottaa,että ku mies meni sinne Seinäjoelle työkeikalle viime viikolla ni pyysin,että se käy näyttää vaunuja maahantuojalle.Kun ostettiin ne ni se sano,että ne mielellään lunastaa vanhat pois.
http://www.vaunula.fi/poistot_twist.htm
sinne ne sitte jäi.Mutta mä odotin hyvitystä vähän enemmän.Saatiin vaan satanen.Eli nyt mulla ei ole vaunuja.Tai on onneks sellasen hartanin yhdistelmät jossa pehmeä kantokoppa. Ja haluisin kyl kesävauvalle kovan kopan tai sitte ihan vaunu vaunut.
Ja mun ei ollu niistä pakko päästä eroon....sanoin miehelle että 150-170 e mä vähintään haluun.

no ei olis pitäny kurkkaa sinne sivuille....ottaa päähän

Joo aamutoimiin

NN rv 29+4
 
Huomenta!!

pianissimo siitäköhän mullakin johtuu toi painon aleneminen? :D Kun tuntuu että syö pari lusikallista ja on heti täynnä! :) ( paitsi jos kyseessä on jäätelö ja toskaomenat )

kiitos kaikille "sähköisku"-kysymykseen vastanneille. :D ilmeisesti kyseessä on just se että vauva painaa hermoa...

sompio varmaan ei ole mitään hätää. :hug: Kuivat limakalvotkin voivat herkästi alkaa vuotamaan. Mutta ehkä pääset tarkastukseen kuitenkin! Hyvä se on olla varma!


Ja tässä päivän piristys:
http://1.bp.blogspot.com/_dtzhnF81v6U/R91spVy8NwI/AAAAAAAAAT8/x5R4MXcJg0c/s1600-h/nukkuminen+mahan+kanssa.jpg

Kuvastaa aika hyvin mun yötäni! :LOL:

Tänään olis luvassa shoppailupäivä.... :p Mahakuvaa tulossa myöhemmin....

EM & iso-D 33+0 POKS!!! :heart:
 
Kättärillä käyty. Näyttää käyrät ei tarvi ainakaan vielä nostaa insuliiniannostusta. Vaihto mun seuraavan lekuriajan sairaalalekurista erikoislekuriin..sekin on sitten ens viikolla huoks. Joka viikko saa ravata siinä laitoksessa. Kiva aina odottaa että saa auton parkkeerattua kun autopaikkoja on varmaan alle 20 ....argh..

Toivottavasti sompiolla harmitonta vuotoa kuullostais ainakin siltä. Yleensä kohdusta tuleva vuoto on todella vuotoa ja limakalvoilta tulee noita tippoja. Itsellähän tulee aina sillon tällön valkovuotoon sekoittunutta verta ja välillä pieniä hyytymiä. Toisilla se kohdunsuun alue on niin verekäs että sieltäkin voi tulla harmitonta sekin. Sisätutkimuksellahan sen näkee että mistä se tulee.

Ajatuskatko heh..olikai mulla jotain asiaa en muista mitä..
 

Yhteistyössä