TOUKOKUUN TUHISIJAT huhtikuussa <3 <3 <3

Mä oon ihan hermona, kun huomenna on heti aamusta aika sinne äippäpolille. Luultavasti ihan rutiinikäynti, mutta entä jos...

Siitepölyistä: Mähän olen syönyt ensin heinixiä ja sittemmin histeciä alkuraskaudesta asti, joten se lievittää siitepölyallergiaakin.

Myyräkuume: Meillä myös sekä maamyyriä että metsämyyriä pihalla.. ja jälkimmäisiä välillä pyörähtänyt sisälläkin. Mä oon ymmärtänyt, että se myyräkuume on nimenomaan metsämyyrissä eikä lainkaan maamyyrissä. Jos näin on, niin silloin haravoinnissa maamyyrienkaivamassa pihassa ei pitäisi kuumeen vaaraa olla.

Jaahas, pitää lähteä suihkuun ja samalla pestä pinnasängynpatja.

rv 36+5
 
Siksakkia hauska kuulla sinusta pitkään aikaan :wave: Harmi tuo vesivahinko, ne on ihan persiistä. Ja toivottavasti myös verenpaineet tasoittuu :hug:
Siitepöly ei ole viellä ollut ongellama. Minulla kyllä pujon kukinta aika on ihan yhtä tuskaa.
Täällähän moni on jo lähtökuopissa ja limatulppia pongaillut. Täällä minä innolla odotan jo vauva uutisia ja synnytyskertomuksia. (Taidan olla aika innokas :ashamed: :ashamed: )
(.) Täällä on taas tuohuttu koko viikonloppu. Pystytetty kansalaisopiston kevät näyttelyä kaupungin kirjastoon ja viikon päästä on sama ruljanssi kun näyttely pitää purkaa. Ja titysti lupauduin valvomaan pariksi tunniksi näyttelyä viikolla.
Varmasti taas ensi viikolla valitan kipeitä jalkoja. No tyhmästä päästä kärsii koko ruumis. Eikös se niin mene?
Vatsanympärys on täällä 108cm. Aika pallo, tosin ei kyllä taakse päin näy yhtään.

Tytti ja Papu 34+0 POKS!!!

3 viikkoa ja Papu saa alkaa suunnitella poistumista yksiöstään B)
 
:D :D Hei haloo..mua alkaa vaivaamaan seinähulluus tai mökkihöperyys kun tän kotipaikan akselilla oon jumittanut jo ties kuinka monta viikkoa. Kotihommat kiellossa ja ynnä muu. :headwall: On välillä ihan urpo-untamo olo kun kikatan ittekseni enkä ees tiedä mille nauran. :LOL:

Hormonit? :D
 
Piina Juuri metsämyyriksi me niitä oltiin katsovinamme, kun tuossa pihassa vipelsi. Onneksi ei meillä ole sisällä ollut :eek:
Tsemppiä huomiseen :heart:

Onnea Tytille poksuista :heart:
Kansalaisopiston kevätnäyttelyt on ihania. Niissä on aina vaikka mitä hienoja juttua.

Vatsanympärys on 105 cm :heart:
 
felicia
Vieläkin yhtenä kappaleena, vaikka koko viikko ollu jotain oireita synnytykseen.
Raskas viikko edessä ja varmasti supistelee jatkossakin.
Uskomatonta että enää kaksi viikkoa laskettuunaikaan. Tämä vauveli jää mun viimeiseksi,
joten yritän nauttia tästä raskausajasta täysin siemauksin, vaikka välillä olisikin rankkaa.
Vauvan tavarat on valmiina, samoin oma sairaalakassi, vielä pitäis ostaa muutama
varamaito kaappiin, siltä varalta ettei oma maito heti riitä.
Tänään 38+0
 
Juu Kissinminttu, aika saman kokoisilta masumme näyttävät! :) Tosin sulla on kauniisti kaikki tuossa edessä, mulla levinnyt aika paljon tuohon sivuille, näkyy kyllä takaakin päin ja vyötärö on totaalisesti kadonnut.. :LOL: Kumpi sulle olikaan tulossa ja missä synnytät? Meillä tais olla ihan samat viikotkin! Tsemppiä sinne kotiin, mullakin alkaa olla jo aika mökkihöperö olo vaikka pääsenkin liikkumaan vielä kodin ulkopuolellekin..!

Lauantaina onkin sitten mun ja ystäväni babyshowerit, meillä on laskettu aika tosi lähekkäin ja samat kaverit niin pidetään yhdessä ne. Onneksi yksi kaveri lupasi järjestää ne heillä kun suoraan kysyin vapaaehtoisia järjestäjiä, en ite millään jaksais järkätä täällä kotona, joutuu muutenkin olemaan niin paljon täällä neljän seinän sisällä! :) Ja kuitenkin haluan babyshowerit kun on eka vauva tulossa, niin ihana jakaa loppumetrit ystävien kanssa! :heart: Kukaan ei varmaan vaan tiennyt että kaverit yleensä järjestää ne mammalle..heh. Pidetään varmaan rennot nyyttärityyppiset kemut niin kenenkään ei tartte stressata tarjoiluista. Ootteko järjestämässä itse vauvakutsuja tai onko teille järjestetty sellaisia? Onko jotain hauskoja ohjelmaideoita kutsuille?
 
No poh, ma kun olin ihan varma, etta Siksakkia olisi jo jakautunut... no paaasia etta olet kunnossa :). Nyt on kylla jo tosiaan aika jo alottaa naiden vauvojen haato, todella kiltisti ovat odotelleet mahoissa. Mielellani lahtisin laitokselle vaikka heti, mutta vauvaa ei kiinnosta...

Taallakin on siivottu ihan hiki hatussa. Kylla luojan lykky tama pesimisvietti, kun saa mut ihan innoissani jotain parvekkeen ovien reunalistoja ja vedenkeittimen pohjaa ja jaakaapin takaseinaa jynssaamaan... Sen verran pistaa maha jo stoppia, etta huomiselle piti jattaa parvekeen siivous, ei meinannut enaa henki kulkea. Tuostakaan tuloksena ei muuten yhden yhta supparia :(. Siivousta siis yritetty koko paiva, kuumassa kylvyssa olin (saunan puutteessa) ja jos sita seksia sitten huomenna kun miehella oli tanaan menoa. Ajattelin myos, etta kehitan ensi viikon ihan tayteen ohjelmaa, Murphyn lakiin luottaen tulisi sitten lahto jo huomenna... Noei, olisi kylla ihan kiva ehtia jotain tehdakin kun viime viikko meni kotinurkkia tuijotellen. Anoppia olisi kiva menna moikkaamaan kun asuu rannalla ja ihania ilmoja luvattu, mutta sielta on sitten 2 tunnin ajomatka tuonne sairaalaan. No taidan menna kuitenkin, jos niin huono (hyva?) tuuri kay etta vauva paattaa just tulla niin se on sitten mentava johonkin muuhun sairaalaan vaan, eipa sen niin valia.

Babyshoweria ei mulle tullut, kun ne laheisimmat ystavat asuu siella Suomessa. Lupasivat kylla jarkata mulle sitten myohaiset vauvattelut kesalla kun tullaan :). Tyoporukkakin puhui, etta jarjestaisivat, mutta sittenhan jainkin lomalle ennen kuin piti niin jai sekin valiin. Olisi kylla tosi kiva jos olisi joku ystava samaan aikaan raskaana, vahan harmi olla ainoa ja viela ensimmainen jolle niita vauvoja ylipaataan siunaantuu.

Vatsanymparys on mulla nyt tasan metrin leveimmasta kohdasta. Ja eipa tuokaan levia oikein mihinkaan muualle kuin suoraan eteenpain, just niin etta takaapain ei edes tajua ja menee vyotarosta sisaanpain. Mieluummin olisin ottanut vahan tasaisemman mallisen niin ei ehka olisi tuo napa tuosta noin pahasti revennyt...mutta kun ei multa kysytty! Mulle on jo muutamalta suunnalta lupailtu, etta naina ihan vikoina viikkoina ei valttamatta kasva enaa yhtaan. Toivottavasti tuossa on peraa, tama kylla riittaa jo kiitos vaan.


Maya ja poika 38+0
 
Kaikkiko edelleen kasassa? Jospa tällä viikolla saadaan tähänkin pinoon vauvoja! :heart:

Täällä kolotukset ja jomotukset entisellään. Supisteluita ei ole lauantain jälkeen paljoa ollut. Huomenna olis neuvola.

Siitepölystä
täälläkin kärsitään. Lääkkeitä ei ole, ainakaan vielä käytössä. En ole uskaltanut ottaa mitään. Mut jos olo tästä pahenee, pakko kait jotain hakea avuksi.

stk ja minivitonen 34+6 :heart:
 
se ois taas uus viikko edessä ja vähän lähempänä taas vauvautuminen itse kullakin.

Rockmummy: miten pääsit tutustumaan Jorviin viikonloppuna? Mä luulin, että ne on aina vain torstaisin. Mä olen jonossa tän viikon torstain tutustumiseen tai sitten meen 7.5, jos ei tälle viikolle vapaudu yhtään paikkaa.

Vauvakutsuista: mä sain superyllätyksen viime lauantaina. Mun kaverit oli yllätyksenä järkänneet sellaisen juhlan mulle. En osannut aavistaa siis yhtään mitään. Vietettiin koko päivä yhdessä, tehtiin ruokaa, leivottiin kakkua ja höpöteltiin. Ohjelmassa oli myös vauvaruoka-sokkotesti. Oli muuten aika yök jotkut ruoat, eikä niistä mauista voinut millään päätellä, mitä ainesosia niihin oli käytetty. Se vähän myös vahvisti halua tehdä itse osittain vauvalle ruokaa myöhemmin. Sit sain niiiin käsittämättömän paljon ihania lahjoja: tuli vauvakirjaa, itkuhälytintä, suloinen unilelu, söpöjä vaatteita, pienet tennarit ja kaikkea oikeasti hyödyllistä jo synnärillä tarvittavaa tavaraa. Mä olin tosta yllätyksestä niin hämmästynyt. En ollut odottanut mitään ja kaverit vielä asuu vähän eri puolilla maata, niin niitä kaukanakin asuvia oli mukana. Ja vielä kun suurin osa kavereita ei edes ole lapseutunut, niin jotenkin tää oli vaan niiiiin hienoa.

Tänään olis perhevalmennuksen ensimmäinen osa. Kivaa päästä sinnekin, vaikka tää eka osa on ainakin neukkatätin mukaan vähän vain sellainen toisiin tutustumiskerta.

Aurinkoista päivää kaikille!
 
RockMummy meille on veikattu tyttöä (vaikka hoetaan että tyttömasu leviäis sivuille ja täähän ei oo levinny muualle ku eteenpäin :LOL: ) ja synnärinä on KOKS.

Neuvola olis iltapäivällä, päivittelen niitä kuulumisia sitten myöhemmin :)

kissinminttu & nti potku 35+4
 
Siksakkia Meillä oli edellisessä asunnossa myös vesivahinko jonka taloyhtiö joutui korvaamaan, mutta ei se korjausaika herkkua ollut kun työmiehiä ramppasi eessun taassun ja tavaroita sai siirrellä edestakaisin. Ensin taisi olla jotkut puhaltimet kuivattamassa viikkotolkulla ja sitten vasta pääsivät korjaushommiin. Meillä purettiin yksi väliseinän pätkä ja tehtiin uudelleen. Inhat mätkyt olit saanut. Mie maksoin toissa vuonna mätkyjä, en paljoa, mutta kyllä se muutama kymppikin otti nuppiin niin vietävästi.

Siitepölystä: Mie oikeasti mietin jo tässä että kivaan aikaan on flunssa tulossa,kun synnytys lähestyy. En sitten tajunnut että on tosiaan siite- ja katujen lakaisupölyaika. Tuntuuko kenestäkään muusta, että ne aivot on todellakin jääneet johonkin narikkaan? Välillä meinaa itku tulla kun tuntuu, ettei tajua enää mistään mitään... :/

Nara En tiedä miten tietojen luovutus sairaaloiden kesken menee, mutta mie olen ymmärtänyt, että neuvolassakaan eivät saa sairaalassa tietoja, jos ei ole lupalappuun nimeään laittanut.

Sairaalahuoneista
oli keskusteltu. Tytti varmaan oikaisee, kun en taasen luota muistiini ihan täysin vaikka vasta viime viikolla siellä käytiin tutustumassa, mutta KOKSISSA taisi olla kahden hengen huoneita ja muutama yhden hengen huone. Kaikilla huoneilla oli oma vessa ja suihku käytävän puolella, mutta ovi oli huoneen oven kanssa samassa syvennyksessä. Vieraita sinne ei osastolle pääse,kun isä ja isovanhemmat, eli sellaista tilannetta ei tule, että huonekaverin koko suku tulee vierailulle kerralla.

(.) Ahdistaa hengitystä, maha on kuralla ja nivusiin koskee, eli olo on hyvin raskaana oleva. Onneksi maha on laskeutunut sen verran, että pahin närästys on pois, mutta nyt tuli sitten se siittiöpölyaika :kieh: . Tänään on ollut jotenkin tosi oksettava olo, johan se pysyikin poissa pitkän aikaa. (Oksensin rv 18 asti) Valkkariakin lorahtelee jotenkin ihan älyttömästi... Tänään on jotenkin tämmöinen vali-vali-päivä, koittakaa kestää :ashamed: Ehkä se johtuu mahtavista yöunista... Nukahdin 10.30, vessaan klo 12. Seuraava wc-käynti oli 2.00 ja sitten 4.00, josta valvoinkin 6.30 asti. Nukahdin hetkeksi ja 8.00 nousin sitten ylös. Ilmeisesti elimistö opettaa mulle uutta rytmiä kun jotenkin yöunet on menneet viime aikoina saman tyyppisiksi joka pirun yö... Ja se mahanympärys oli 108 cm juuri äsken mitattuna.

-Väsynyt snowball ja virkeääkin virkeämpi peikkoliini 37+0 (ISO POKS!) ...täysiaikainen nyt, jee!
 
Kiva kuulla siksakista... harmi vesivahinko :hug:

Kissinminttu: täällä kans ollut pyörrytystä reilun viikon verran, kai itsellä tuo selän asento vetää jo niskojakin jumiin, ja painaa hermoja nivusissa.. vasen jalkapohjakin ollut turrana pari viikkoa, painellessa tuntuu kova kipu...

Loppuraskauden lääkäri-nlassa kävin viikolla 34+2, mutta se oli aikaistettu n, kahdella viikolla kokoarvion takia.

Sairaalahuoneesta: itselle melkein sama, täällä ei saa tulla huoneisiin kuin isä ja vauvan sisarukset, muille vierailijoille "päivähuone" osaston oven luona.. aion nostaa metelin jos todellakin huonekaverina somali-äiti ja 100 sukulaista, niinkuin jollakin oli käynyt.. :LOL: esikoisen aikaan olin 2:n hengen huoneessa ja kurja oli kuunnella vierustoverin 24 h itkua,(rouva oli ensisynnyttäjä n:26-v) oli niin kipee synnytyksestä, pelkäsi ottaa vauvaa syliin, imetys ei sujunut ym... itse olin silloin juuri 17 täyttänyt, ei koskenut, vauva oli sulonen ja imetys lähti hyvin käyntiin, josta puhelimessa kerroin mummolleni, niin naapuri purskahti itkemään ja parkumaan "et on se toisilla helppoa" joten aika hissukseen sai olla. :x

Veronpalautuksia tuli niin reilusti, että kesän 2010 häärahastoon menee, jos nyt jotain joululahjoja ensin ostas.. :whistle: sen verran lainaa enemmän oli kuin edellisellä verokaudella, mikä toi takas..

toisina päivinä energiaa käydä lenkillä,imuroida ja laittaa ruokaa, toiset päivät menee pitkään nukkuessa ja joutuu päikkäritki ottamaan, et mennään jaksamisen mukaan...

37 poks!!
 
Viimeinen lääkärineuvola pitäisi olla rv 36. Mulla se jää väliin, koska sairaalassa tehdään se synnytystapa-arvio. Ei ole vielä tullut kutsua, mutta samoille viikoille se menee.

Meillä ainakin sairaaloista TAYS ja VAS näkevät toistensa tiedot. Ja jotenkin neuvolakin näkee kai osan vai näkeekö sairaala neuvolan vai miten päin se meni :whistle:

Vauvakutsut olisi ihanat, mutta meillä ei ole niitä ollut tapana järjestää. Eikä siis ole varmastikaan tiedossa itsellekään.

Tänään piti lähteä ostoksille, mutta miehen jalka on niin tosi kipeä, että varmaan jää väliin.

Mä olen nyt pari yötä nukkunut tosi hyvin :heart: Viime yönä heräsin viideltä vasta vessaan ja sitten uudestaan puol kasi. On heti paljon virkeämpi olo kun saa nukuttua =)
 
Suzyanne
Vauvakutsuja ei taida mullekaan tulla, tosin ei haittaa, en kauheasti tykkään olla keskipisteenä, olisin vain ehkä lähinnä vaivautunut. :ashamed: Niin joo, olenhan minä laulukeikkaa tehnyt jnk. verran, mutta se on taas ihan eri asia. :whistle:

Ostin eilen käytettynä Tricot Slen-kantoliinan. Hintaa oli peräti 35 e, mutta kun oli paketissa ja uudenveroinen, vain kerran kokeiltu, niin ajattelin että onhan se kuitenkin melkein puolet ihan uutena ostettua edullisempi. Luulen että sille tulee käyttöä ihan kivasti, sitten jossain vaiheessa myöhemmin voisi sitä Manduca-kantoreppua harkita, kun löydän hyvän ja sopuhintaisen käytetyn.

Veronpalautuksia tuli ihan mukavasti, muutama satku molemmille. Se on kiva kun ne tulee joulukuun alussa, niin saa vähän joululahjarahaa. Meillä menee muutenkin yleensä jouluun aika paljon rahaa, kun vietämme useimmiten joulut Viron asunnollamme, siinä on matkakulut ja paljon kaikenlaista hankittavaa. Ensi jouluna pääsee varmaan jo pikku Vilikin sinne joulunviettoon. :heart:

snowball , vähän sellainen valivaliolo on mullakin tänään. Nukuin kyllä ihan hyvin, mutta heti aamusta asti on ollut jalat ihan turvoksissa ja niitä särkee ikävästi, lisäksi mullakin valkkaria lorahtelee kunnolla, ja vatsa on kipeän ja kummallisen tuntuinen. Huh, tulisi jo tuo salamatkustaja pois.. :whistle:

Suzyanne 37+5

 
moikka

lasten kanssa pihalla,mutta kävin kurkkaamassa miltä meidän makaronilaatikko näyttää ja pakko oli kurkkia kuulumisia ku kone on auki tässä keittiössä.

Luojan kiitos vauva on vaihtanu asentoa ku eilinen ilta oli ihan tuskaa kun painoi niin pahasti oikeaa kylkeä ylhäältä.

Tricot slen liinan bongasin vammalas mll:n kirppiksellä olis ollu uusi käyttämättä jäänyt 15 e.Olispa tiennyt,että joku täällä kaipaa.Itse ostin kirppikseltä super halvalla oliks se pikku ruun trikoisen sinisen liinan,makso vaan 6 e. :eek: Huutiksessa liinojen hinnat on aika kovia. Mulla on 2plussan kirppiksellä myynnissä ergo.

Mut nyt pihalle kurkkimaan apinoita.Ovat leikkimökissä leikkimässä kauppaa.
 
Rupesin tässä miettimään, että mitä sitä pitäisi pirpanalle pakata kotiintulovaatteiksi? Onko vanupuku liikaa vai liian vähän? Ei viitsisi puolta vaatekaappia sille pakata, mutta on vaan aika paha arvuutella onko sitä 5 vai 15 astetta lämmintä kun kotiin tulee. Muuten ajattelin laittaa mukaan bodyn, semmoiset velourhousut, sukat, raapimistumput, narumyssyn ja sitä vanupukua mietin,että onko liikaa vai olisiko joku fleecejuttu parempi...? Kaikkea sitä täällä mielessään pyörittelee kun ukko on töissä... :whistle:
 
Suzyanne
nikunaku voi hitsi sentään, kun oli halpa se liina minkä näit, oispa tosiaan tullut aiemmin puheeksi! Googlasin sitä kaikilta mahdollisilta myyntipalstoilta, niin tuollainen uudenveroinen oli halvimmillaan 25 e ja kalleimmillaan 40 e, eli mulla kalliimmasta päästä ,muttei ihan kallein kuitenkaan. Ne halvat oli jo vanhentuneita ilmoituksia. Olishan sitä voinut vielä etsiä vielä, mutta ajattelin, että onpahan se sitten. B)

Soitin juuri neuvolaan ja varasin huomiseksi ajan verenpaineen mittaukseen. Neuvola-aika on vasta perjantaina, mutta sovittiin että seuraillaan verenpainetta ja pissaa jo sitä ennen, jos turvotus jaloissa pahenee. Ja nyt on aamusta asti ollut ihan järkky turvotus ja jomotus jaloissa, ihan turha edes kuvitella laittavansa jalkaan muita kuin joitain ikivanhoja, venyneitä lenkkareita.Harmi kun miehen omia en voi käyttää, kun sillä on 4 numeroa isompi jalka, ihan niin turvonneet ei mun jalkani sentään ole. B)

Ei se verenpaine ollut mitenkään hälyttävä viimeksi, vähän vaan normaaliani korkeampi, mutta terkka kuitenkin sanoi haluavansa sitä vähän tiheämpään nyt seurailla. Mitään muita raskausmyrkytysoireita, kuten päänsärkyä tai näköhäiriöitä ei ole, vain ihan mieletön turvotus. Terkka sanoi että veden juominen auttaisi, mutta se taas lisää mulle sitä refluksia pahasti. Niin en nyt sitten ole kauheasti juonut vettä. Tuore ananas kuulemma auttaa myös turvotukseen, sitä ajattelin tänään ostaa, ellei sitten sekin närästä. :headwall:

Valivalipäivä tänään tosiaan mulla. :whistle:
 
Suzyanne
Alkuperäinen kirjoittaja snowball:
Rupesin tässä miettimään, että mitä sitä pitäisi pirpanalle pakata kotiintulovaatteiksi? Onko vanupuku liikaa vai liian vähän? Ei viitsisi puolta vaatekaappia sille pakata, mutta on vaan aika paha arvuutella onko sitä 5 vai 15 astetta lämmintä kun kotiin tulee. Muuten ajattelin laittaa mukaan bodyn, semmoiset velourhousut, sukat, raapimistumput, narumyssyn ja sitä vanupukua mietin,että onko liikaa vai olisiko joku fleecejuttu parempi...? Kaikkea sitä täällä mielessään pyörittelee kun ukko on töissä... :whistle:
Mullahan on kaksi eri pukuvaihtoehtoa, riippuu säästä, eilen asiasta kirjoittelinkin, ja siitä ohuemmasta ulkopuvusta laitoin kuvan. Ajattelin että noin 5 asteessa laitan vanupuvun, kun taas n. 15 asteessa tai yli, laitan välikausipuvun. Sisävaatteina myös mulla varattuna body, velourhousut, sukat, puuvillatumput ja puuvillainen narumyssy.

 
Ihania masu kuvia olette laitelleet! =)

Hienoa, että siksakkia on löytynyt takaisin pinoon!! Vaikka johan noita vauva uutisiakin oltaisiin ihan mielellään kuultu! ;)

Kuumemittareista oli puhetta. Meillä on omronin korvakuumemittari, hintaa en tarkkaan muista jotain 50e? On kyllä ollut hyvä, ja helppo. Eikä ainakaan vielä esikoinen ole kertaakaan kapinoinut kuumeen mittausta vastaan.

ElinaMarialla on kyllä sattunut todella ammattitaitoista väkeä neuvolassa. Kuka haluaa kuulla jotain ehkä tietoja. Ja luulisi, että lääkärin on osattava vauvan asento tunnustella! :whistle:

Itkuherkkyyttä on täälläkin, ja paljon. Mieli pahoittuu niin pienistä ja ihmeellisistä asioista. Mies ei oikein välillä kestä näiden minun itkukohtausten perässä... Ei ihme, kun pitää välillä itsekin ihmetellä, että miten sitä taas itkettää... No, jospa tämä tästä kohta vähän tasoittuisi.

Harmi, että uneksija joutui vielä palaamaan kotiin. Olin jo ihan varma, että nyt syntyy ensimmäinen pienokainen, mutta ei. Taitaa kaikkien pikkuisilla olla niin hyvät ja turvalliset oltavat, että ei ole maailmaan tulolla mitään kiirettä. Vaikka niin monella on kuitenkin ollut noita kipeitä supistuksia jo jonkin aikaa..

Siitepölyistä kärsitään myös täällä. Tai ollaan kärsitty jo kauan, ja pahasti... :|

(.) Täällä ollaan jo niin valmiit synnyttämään!! Alkaisi tämä raskaana olo jo riittää, tältä kertaa. :D Päivällä vessassa pitää ravata 15-30min välein. Yöllä herään vessaan tunnin välein, ja sitten ei enää tulekaan uni. Viime yönä oli muutama ihan mahdottoman kipeä supistus, ja olinkin jo ihan täpinöissäni, että nytkö alkaa tapahtua, mutta ei... Kovasti ollaan yritetty vauvaa hiillostaa pihalle tavalla ja toisella. ;) Mutta eipä yhtään tunnu siltä, että tämä olisi vielä aikoihin ulos tulossa. Supistuksiakin on aika harvassa...

Jaksamisia kaikille näille muutamalle viimeiselle viikolle!! :D

nasu ja nipsu 37+4 :heart:
 
Heips!

ja kukaan ei vieläkään ole ilmottanu lähtevänsä tositoimiin :) malttamattomana täällä jo kaikki odottelee varmaan että kun tulee lukeen niin josko joku olis ilmottanu lähtevänsä tai kenties jo saaneensa vauvan :)

täällä vielä jännityksellä odotellaan veroehdotuksia, ei oo vielä posti eksynyt meidän peräkylään niitä tuomaan :) kiva että moni saa palautuksia!! on se kuitenkin kiva lisä sitten vanhempain raha aikaan!!

lääkäri neuvola mullakin on ens viikolla eli viikolla 36 ja se on aina täälläpäin sillä viikolla. ensisynnyttäjillä on sillä viikolla se synnytystapa arvio ja muilla lääkäri neuvola.. tavalliseen neuvolaan meen keskiviikkona ja pitää vähän patistella sitä terkkaa koitteleen vaavin asentoo :)

kotiintulo vaatetta kans mietin että varmaan laitan monenlaista valmiiks ja sitten katson kelin mukaan että mitä mies meille tuo sairaalaan.. kaukalon pääliset sain jo pestyä sentään ja muutaman pikkuvaatteen :) sairaalakassiakaan en sen kummemmin varmaan pakkaa vaan otan jotain mukaan kun lähden ja mies saa tuoda lisää sitten mitä tarviin jos tarviin..

jaaha jos iltapäivällä pääsis pitkästä aikaa ulos pojan kans ku sillä ollu korvatulehdus ja en oo sitä tonne tuuleen uskaltanu päästää koko viikonloppuna vaikka kurjaa pitää toista väkisin sisällä kun aurinko paistaa..

vauvauutisia odotellen Höpöliini ja tyttönen 34+5

 
Nopeasti vaan neuvolakuulumiset tältä päivältä
rv 34+5
paino +100g (jeejee... 200g kahessa viikossa. Noh, ei se sitten vaan nouse)
paineet 113/67
hemppa 110 (eikä se vieläkään sanonu, että pitäis rautaa syödä...)
sf-mitta 30
syke 135-140
tarjonta rt (vaikkakin sitä vähän epäili, mutta kuitenkin. toivotaan että pysyy)
turvotus -
liikkeet ++

Kahden viikon päästä on sitte aika äitipolille synnytystapa-arvioon, vaikka terkka ois halunnu sen jo aikasemmin tuon koon takia. Taidetaan liikkua vähän alarajoilla... Mutta oli se kuitenkin kasvanut ja liikkuu kyllä aktiivisesti, joten eiköhän kaikki ole kunnossa.

Myöhemmin sitte lisää. Vointeja kaikille!

Ansku ja pikku sirpukka 34+5
 
Sairaalahuoneista Oikein muisteli Snowball Niitä 1 hengen huoneta on 4 kappaletta ja loput 2 hengen huoneita. Ja vessa ja suihku oli samassa syvennyksessä missä huoneitten ovet. Vierailu ajat on KOKSissa niin että isä ja syntyneen lapsen sisarukset saavat vierailla osastolla 8.00-20.00 välisenä aikana täysin vapaasti. Lapsen isovanhemmat saavat vierailla 17.30-19.00 välisenä aikana. Ja muut sukulaiset saavat odottaa kunnes äiti ja lapsi kotiutuvat B)
Tietenkään huonetoveria ei voi valita, mutta eipähän siellä tarvitse montaa päivää olla...
Minusta on kyllä hyvä juttu että tuo vierailu aika on rajoitettu ja kaiken maailman sukulaiset eivät pääse. Minä tuskin jaksaisin kaikkia mahdollisia sukulaisia.
Ja kun tämä tuleva lapsi on omien sekä miehen vanhempien ensimmäinen lapsenlapsi hehän ovat nyt jo aivan innoissaa. Välillä jopa niin että minua ottaa päähän. Kerran jo suutuspäissäni ilmoitin, että laitokselle on turha tulla ennekun minä ilmotan ja kun kotiudutaan niin silloinkaan en halua taloa täyteen väkeä.
Ajattelin tehdä asian jo hyvissä ajoin selväksi kun minä jaksa mitää "hössötystä"
Vauvakutsuja ei täälläkään ole tiedossa, mutta en minä niitä oikeastaa kaipaakkaan. En tykkää olla huomion keskipisteenä.
Joku kirjoitti että ajatus ei tunnu kulkevan raskaus aikana. Täällä on yksi kohtalon toveri välillä tuntuu että olen saanut jonkun raskaus ajan dementtian
:kieh:

Tytti ja Papu 34+1
 
Tuulista päivää Päijät-Hämeestä!

Masumuoto:
3 kertaa ultrattu tytöksi ja töissä kaverit sanoo: niiiiin selvä poikamaha kun on tossa edessä:)

Veronpalautukset

Muutamia satasia molemmille:) Se on loistava ajoitus siinä joulun aikaan.

Vauvakutsut
Ei toivoa. Ei ole sellaisia ystäviä. Pianissimon kutsut kuulosti niin kivoilata että hieman jo kateellinenkin...
:p

Lääkärineuvola
Viimeinen olisi viikoilla 36-37 mutta mä jätin väliin. kun olen 7 kertaa käynyt äippäpolin lääkärillä (viimeisen kerran kylläkin jo rv 32) niin en halua tk:n ällö lääkärille joka ei tiiä mistään mitään!!! Viime raskaudessa tökki jalkojen väliin: oho oho, mitäs mä tein, mistä tää veri tuli, no ei kai se niin vakavaa??? Siis mua niin inhotti ja jäi traumoja että nyt en sinne mene!


Amme

Eli mun kielellä punkka ja miehen kielellä vanna:) tukijalkoja olen miettinyt mutta saatta olla niin että mies tekee jonkun tason oikean ammeen (aikuisten amme, tiiättehän mitä meinaan :) ) päälle.

Valmius
Mä olen todella valmis lähtemään! Kun silloin 32 viikoilla keuhkot kypsytettiin ja sanottiin että pari päivää menee... ja useana iltana olenkin lähdössä kun supistelee mutta kummasti aina nukahtaa ja herää vesssaan että siinä taas meni ne tuntemukset :kieh:
Aina kun tulen lukemaan juttuja, ootan että onko sivumäärä kasvanut yhtäkkiä rajusti eli onko sivukaupalla onnitteluja jollekin vauvasta, ei ole näkynyt vielä :)

JeAnKa ja Meloni rv37+3
 
Täälläkin yhdessä koossa. Voisi sitä jo jakaantua. Eilen illalla oli pari supistusta ja aamulla pikkuhousunsuoja ihan märkä, olisko ollu lapsivettä. No aamupvä.n seurannu, mutta ei nyt ainakaan ole tullut.
Pian lähden keskustaan kaverin kans kahville. Josko liikkuminen vaikuttais jotain...

Vauvakutsut on varmaan olleet mukavat. Hieman kateellinen odottaja täälläkin.

Kotiintulovaatteista: Ajattelin, että jos on lämmin jätän alta vaatteita pois, mutta vuorelliset haalarit laitan päälle. Epäilen, että ei niin lämmin taida olla...

JeAnKa: Punkka täälläkin ja saatiin siihen metallijalaat. Sopivalla korkeudella ja punkan pohjassa tulppa. Kätevä tai toivottavasti on =)

K&S 35+5 :heart: :heart:
 
Alkuperäinen kirjoittaja snowball:
Rupesin tässä miettimään, että mitä sitä pitäisi pirpanalle pakata kotiintulovaatteiksi? Onko vanupuku liikaa vai liian vähän? Ei viitsisi puolta vaatekaappia sille pakata, mutta on vaan aika paha arvuutella onko sitä 5 vai 15 astetta lämmintä kun kotiin tulee. Muuten ajattelin laittaa mukaan bodyn, semmoiset velourhousut, sukat, raapimistumput, narumyssyn ja sitä vanupukua mietin,että onko liikaa vai olisiko joku fleecejuttu parempi...? Kaikkea sitä täällä mielessään pyörittelee kun ukko on töissä... :whistle:
Joo tän asian kanssa mä oon tässä painiskellu jo jonkin aikaa. Sää kun voi olla ihan mitä hyvänsä tyyliin räntäsateesta helteeseen niin tuntuu ettei yhtään osaa aatella mitä sitä vauvalle pukee. Mulla on nyt varattuna kotiintulovaatteiksi body, sukkikset, velourhaalari, pörrösukat, töppöset, tumput, kypärämyssy ja ohut puuvillaneulehattu. Sitten on sellanen neulehaalari ja turvakaukaloon on ohut kevytvanupussi. Autolla kuitenkin kotiin mennään niin jos tuo noilla kamppeilla tarkenisi. On mulla vielä fleecepeitto varattuna lisälämmikkeeksi jos tuntuu olevan liian kylmä. Prismassa ihastelin yhtä kevytvanupukua, mutta jätin kuitenkin ostamatta kun aattelin, että voi jäädä niin vähälle käytölle kun kesää kohti tässä kuitenkin mennään.

Onko kellään muuten kokemusta näistä eisbärchenin turvakaukalopusseista? http://www.babyidea.fi/vauvanhoidosta/lampopussi.html haluisin uuden tuon meidän vanhan ja kulahtaneen pussin tilalle. Mut onkohan toi kuinka kuuma kevätsäille? Joka sään pussiksi sitä mainostetaan, mutta se vaikuttaa kuitenkin melko paksulta. Kannattaakohan tollasta kevätkäyttöön miettiäkään?
 

Yhteistyössä