Haidippiduulle tsemppihali ja muille muuten vaan.
Kuulostaa kyllä ikävältä kun monella on noin kamalaa tuo pahoinvointi. Täällä ei edelleenkään olla oksennettu, etova olo vaihtelee; välillä ei mtn ja toisina päivinä kaikki ällöttää. Mies oli jättänyt jotain vitamiinejään hyllylle pelkästään ja menin sitten avaamaan sen oven ja hyi hitto se haju! Oksennus meinas päästä ja hyi. Oli pakko pistää ovi samantien kiinni, niin heti se iskee. Nyt haistan sen hajun jos edes seison sen oven takana (vaikka se kiinni).. Piti esikoisen vauvakirja sieltä kaapista ottaa, mutta en uskalla etten sitten sen päälle vaan oksenna.. Mies sai jo vihaisen viestin töihin, hiton pahanhajuset vitamiinit...!
En muista olenko tuohon sukupuoli kysymykseen vastannut, mutta aiotaan kyllä kysyä. Esikoisestakin kysyttiin.. Esikoinen on siis poika ja jotenkin sitä poikaa taas toivon. Mutta olo on muuttunut täysin tyttö-oloksi.. mutta molemmat yhtä tervetulleita<3
Ja sitten tuolla oli puhetta "läheisvanhemmuudesta". Meillä on esikoinen nukkunut alusta asti omassa sängyssään ja niin tulee tulevakin kaveri nukkumaan. Esikoinen on ollut myös jo tovin omassa huoneessaan, tämä siksi että herään niin herkästi hänen kaikkiin pieniin uniääntelyihinsä, etten pystynyt ollenkaan nukkumaan. Kuitenkin kuulen viereiseen huoneeseen itkun. Mutta tottakai jos on kipeä ja nyt kun on muutamana yönä nähnyt varmaan painajaisia, niin olen ottanut väliin.
Kuitenkin muuten ollaan menty ihan lapsen ehdoilla; imetyksen suhteen, kiinteitä opeteltiin syömään ihan lapsen ehdoilla, muutenkin päivä rakentuu lapsen ehdoilla. Sylissä ollaan pidetty paljon; silti esikoinen oppi konttaamaan 6kk ja kävelemään 11kk, vaikka kuulinkin kun esikoista paljon sylissä pidin, että eihän se opi ikinä itse liikkumaan...
Esikoinen on nyttenkin kova halimaan ja pussailemaan ja kiipeää itse monesti syliin. Koen, että meillä tälläinen läheisyys on toiminut ja aion samalla lailla toistakin hoitaa; lisäksi opettelen käyttämään kantoliinaa, kun vapaat kädet ovat nyt todennäköisesti enemmän tarpeen.
Ehkä meni jo aika aiheen vierestä, hups.. :O
Sadettajalle, meillä ei ole koiraa mutta kissa on.. Mutta uskon, että osittain samat jutut pätee; meilläkin kissa on ihan mun kissa, ja pelkäsinkin että jos käy vauvaan kiinni yms. Sanoinkin ihmisille, että kun tulivat katsomaan vauvaa, että jotenkin kissaa huomioivat ensin, silittävät vaikka. Niin kissa huomaa, ettei tätä ole hylätty. Myös yritin paljon itse silitellä yms. Kissa on kyllä pojan tosi hyvin ottanut, ei ärsyynny vaikka välillä saa vähän kovakourasia silityksiä...
Ainoo mitä oli syntymän jälkeen noin 3 ensimmäistä kuukautta, niin nurkkiin kuseskelu. Sillä osoitti mieltään, mutta kun aikaa kulunut niin sekin jäänyt. Koin itse sen tärkeäksi, että sitä lemmikkiä ei unohda niin kyllä sitten sopeutuu.
Rouva Möppiäinen, täällä kanssa pohditaan jo nyt niitä vaunuja! Eilen mies jo turhautu vähän kun niitä pohdin kuulemma jo liikaa eikä olla edes kertaakaan ultrassa käyty :O Noooh, on se hyvä miettiä etukäteen
emily*, näin kanssa esikoisen raskaudessa unia, joissa join. Ne olivat tosi ahdistavia ja ahdistivat vielä pitkälle päivään. :< Tuli jotenkin syyllinen olo vaikkei mitään ollut oikeasti tehnytkään :< Oudoista unista vielä sen verran, että kun kissalla oli silloin tapana nukkua eteisen kaapissa hyllyllä, niin näin muutamaan otteeseen unta, että laitan vauvankin nukkumaan hyllylle samalla lailla... :O
Joo, eiköhän tässä ollut taas aamutilitystä tarpeeksi.
Hauskaa torstaita ja viikonloppua kaikille.
helimarja & Mötkylä 6+0 (Jee, uusi viikko<3)