TOUKOKUUN TOIVOTUT 2008 JOULUKUUSSA

Marmotta, itkunen ja kitisee koko ajan. Sitten kun supolla saa kuumeen laskemaan, niin jaksaa vähän aikaa leikkiä ja hymyilläkin hetken. Mutta ei se kauaa pidä alhaalla lämpöä. Maitoa menee onneks, mutta soseita ei mene ollenkaan. Hyvä että maito edes maistuu. Reppanahan se on. Varmaan itekin ihmettelee että mikä mulla on.
Ihme tauti kyllä; pojalla oli korkea kuume kolme päivää, oksenteli ja mahakin oli kuralla, sitten miehellä oli maha sekasin ja oksenti ja nyt Pepillä pelkkä korkea kuume :eek: Mielenkiintoista sitten että mikäköhän yhdistelmä mulle tulee?!
 
kurpitsa: Ihana kuulla, että sielläkin on ollut hyvä yö!

Meillä maistellaan tänään lohta. Katsotaan kuin käy. Keitin ihan pienen palan, josta riittää pariks päiväks ja heitin pikkuisen kuivattua tilliäkin joukkoon. Tosin ihan vähän vain. Eniten jänskään tuleeko mitään iho-oireita, en niinkään et maittaako :D Kaikki kun on tähän mennessä uponnu.

Sain äsken ommeltua joulukuuselle alusmaton. Paksua, punasävyistä kuvioitua samettikangasta löytyi kaapin kätköistä ja se sai nyt luvan taipua joulukuusen alle ;) Meille tulee siis tänä vuonna ensimmäinen OIKEA kuusi, tähän asti ollu vaan muovirakkine. Pitäis hakea se sunnuntaina, niin ehtis pari viikkoa olla ennen joulua. Sit varmaan laitetaankin se pois, kun ei olla joulun aikaa kotosalla. Ostin siihen sellasia piparminttukarkkikeppejä ja pipareitakin leivoin ja koristelin. Niistä puuttuu vaan nauhat. Rupes lapsettamaan :LOL:

Jaha, kutsu käy vaunuista... :wave:
 
Birdie ei ole hampaita vielä meidänkään pojalla!

Meillä meni viime yö ihan huutamiseksi. Sain nukuttua pienissä pätkissä. Laitettiin suppoa ja yritettiin syöttää mut et huoli pulloa/tuttia ollenkaan. Nyt aloin miettiä ettei vaan olis korvatulehdus hänelläkin :( Soitin TA:lle mut ei siel saanu enää aikaa täks päiväksi. Antoi numeron iltapäivystykseen Porvoon sairaalaan. Sinne voi sit soitaa kolmen jälkeen. Just viel tänään mies otti mun auton :headwall: Taksilla voisin muuten mennä mut ei ole esikoiselle istuinta |O Mies sit lupas olla kotona kolmelta et pääsen pienen kans lääkäriin. Kiva puhua toisen kans puhelimessa kun hän on jossain palaverissa ja kuuntelee mua vaan toisella korvalla ja joku ihan selvästi puhuu hänelle siel toisessa päässä |O :headwall:

Sori tää valitus.... :ashamed:
 
Heips, täällä pyryttää räntä/lumi sekotusta. Tyttö on innoissaan.


kurpitsa piti sulle kommentoida et jouluvethot on ikkunas -olin nopee tänä vuona ja pikkujouluiks laitoin. Ostin uudet.

neuvola terveiset meidän pikku misukka oli sit 11kg ja risat ja pituutta 72cm ja 6kk neuvolas oltiin. 1kg per kuukausi näyttää tulevan tälläkin mimmillä. Kuulemma hyvin motorisesti kehittynyt vaikka onkin iso vauva. Ihanaa kun oli oma neuvolantäti. Saatiin myös influenssa rokotus -seuraavaks oliskin sit 8kk neuvola.

birdie jääkö sun mies hoitovapaalle? Mä kans pähkäilen miten saatais tytöt pidetyy kotona niin et elokuus vast hoitoo. No en viel tiedä edes onko töitä, mut selvii kohtapuolin sekin. Pidetäänkö teil isyyskuukausi? Jos esikoisen hoitotädille mahtuis voisin pikkusen laittaa aikasemmin hoitoon -toki taloudellisesti olis edukasta jos ei tarviis kun vast syksyl. Mäkin haluaisin töihin -toisaalta voisin tehdä vaikka 75% kotonakin on kivaa mut ei musta sais kotiäitii tekemälläkään vaikka pullantuoksuinen äityli olenkin.

pikkunen heräs- lähdetään kerhoon :wave:
 
Jossu,en oo kokeillut,mutta itse tykkään chilin ja suklaan yhdistelmästä....tuntuu jakavan mielipiteitä tuo yhdistelmä. Siitä chilistä tulee kiva jälkipotku suuhun :D

Poika heräskin joten jatkuu paremmalla ajalla...
 
vartalo: tissit on nii eriparia ku olla ja voi :LOL: :LOL: eikä muutenkaa mitkään kaunistukset kyllä tässä imetystouhussa =) mut en oo kauhiata stressiä vielä siitä ottanu.
ja mahaa ei ole ollenkaan enää. kaikki meni ja enemmänkin. ja se harmittaa vietävästi. et päinvastainen ongelma. haluisin 5kg takaisin HETI!!!!!!!!!!!!!!!! liian laiha nyt :'(

hampaita ei edelleenkään ole. ja taitaa meidän sälli olla "vanhimpia" tästä sakista. ja se ei muuta ku pyörii molempiin suuntiin ja liikkuu pyörimällä. ei ryömitäkään vielä =)
mut käsien työskentely on tuolla sällillä mahtavaa. pyörittelee ja tutkii joka nippelin ja nappelin tarkkaan. mummi sanoikin et insinöörin alku tuo on :LOL: :LOL:
poika nukkunu kohta kolme tuntii ulkona jo :eek: eilen oliki nii kauheat unitaistelut et ottaa takaisin niitä varmaan ku univelan puolelle menee.

mut nyt imurin kimppuun!!!!
 
Marmotta ja London Calling :attn: +muut "ulkomaalaiset".. miten teillä menee ton yhdistelmärokotuksen aikataulu? Tai siis tuleeko teillä 3 vai 4 annosta? Suomessa annetaan kaiketi 3kk, 5kk ja 1vuoden iässä (+tehoste 4v).. samoin Norjassa.. mutta me ollaan aloitettu Israelin aikataululla ja siis jatkettiin myös sillä eli 2kk, 4kk ja 6kk iässä sekä lisää vielä muistaakseni vuoden iässä. Norjan neuvolantäti sanoi et tulee heti nyt täysi suoja, kun tolla skandinaavisella aikataululla ei ainakaan vielä tule täysin suojatuksi.. mutta eipä noita tautejakaan ole ilmeisesti nykyään skandinaaviassa riskiksi asti. Anyway, jotenkin tuntuu vaan hassulta et miten sitä samaa rokotetta voidaan ottaa noin eri määrä annoksia? Ettei tule jotain yliannostusta?! Kaipa se tiesi se hoitsu.. meillä kyllä nyt sit eilisen rokotuksen jälkeen nousi kuume, yleensä ei ole tullu paljon mitään..

Kuumesta toinen kysymys.. voiko laittaa ulos nukkumaan jos on noin 38astetta kuumetta? Meillä kun tuo nukkuis niin paljon paremmin ulkona ja toisaalta kuumeessa olis hyvä levätä/nukkua...

Vartalosta ja roikkutisseista Musta tuntuu et meidän kaikkien pitäis vähän hemmotella itseämme ja mennä alusvaateostoksille!.. mua ainakin masentaa entisestään nää kamalat imetysliivit (oikein seksintappajat, ainakin omasta mielestäni). En oo kauheesti viittinyt arvioida tissien kuntoa, pienet kun pienet, ennen ja jälkeen.. mutta liiveillä saa tosiaan jotain aikaan ja erityisesti jos itselle tulee sexy/hyvä-olo se varmaan näkyy ulospäinkin. Inhoon kyllä mennä sinne alusvaateostoksille, mut jos malttais mennä yksin )ilman vaunuja ja kitinöitä) jonnekin jossa olis palvelua ja ostais jotku ihanat!? =) Muutenkin tuntuu että Kaikkensa sitä antaa lapselle ja miehelle ja itse jääny vähän jalkoihin viimeset puoli vuotta ainakin.. en mä ainakaan osta edes vaatteita enää itselle kun en jaksa muka keskittyä ja silti lastevaate osastolla jaksan?!
 
ilonaS08 meille lääkäri ainakin sanoi ettei lasta saa viedä ulos, jos on kuumetta. Yksi kuumeeton päivä olis hyvä kuulemma pitää vaunuttelun suhteen.. Meilläkin oli siks vasta tänään ekat vaunupäikkärit..

alusvaatteet mä niin haluaisin johonkin kunnon alusvaatekauppaan ostamaan ittelleni kunnon rintsikat.. Semmoset jotka olis just sopivan kokoset. Tuntuu että on ihan mielettömän hankala ostaa oikeen kokosia liivejä... Ei onnistu millään vaikka kuinka lukee noita naistenlehtien ohjeita "näin ostat oikeankokoset liivit". Joko painaa kaaret tai sitten tuntuu että läskit pursuu... Mutta tietenkin jos sen teltan ostan niin sieltä ei sitten läskit näy :) :LOL:

Ihanaa. mä sain siivottua koko kämpän. Enää pitäs keittiön + olkkarin lattia mopata ja se olis sitte that´s it.. kiva olla kotona kun ei karvapallerot juoksentele pitkin poikin.

(.) kummallinen tauti tää mun tauti.. EI nouse kuume laisinkaan, mutta olo on muuten vaan tosi vetämätön... Semmonen ettei jaksa tehä mitään...

merika mun mies pitää sen isäkuukauden ja lisäks vaihdetaan lomarahat vapaiks.. niin ja mulla on tän vuoden lomat pitämättä. Siitä siis tulee 30 päivää lomia.

nyt meen viihdyttämään tota mun sulosta pikku termiittiä, joka muuten ryömii jo aikas vauhdikkaasti.
 
IlonaS, me saatiin eka satsi Suomessa kun Eeva oli 3kk, toinen Italiassa 5kk ikäisenä. Jatkossakin mennään Suomen aikataululla ja määrillä, kun niillä kerran on aloitettu. Italiassa olis kai hiukan eri systeemi ja aikataulu, mutta samat rokotteet kuitenkin niin ei haittaa. Hepatiitti B-rokote annetaan siellä vauvoillekin ja sen myös Eeva sai, Suomen lääkärin mielipiteestä huolimatta. Hänen mielestä sitä ei alle vuoden ikäiselle annettais, minusta annetaan ihan tasan tarkkaan jos Italiassa sen riski on ja siellä katsotaan tarpeelliseksi vauvatkin sitä vastaan rokottaa. Miten muuten Israelissa on ton hepatiittirokotteen kanssa?

Musta on tulossa verkkarimamma aika hurjaa vauhtia. Ihan kamalaa, mutta kun en ole itselle muka koskaan löytävinäni mitään. Raahaan aina kasakaupalla vaatetta Eevalle, mutta itselleni en mitään. Pakko ottaa itseäni niskasta kiinni nyt pian, Italiassa kaikki on niin huoliteltuja ja näyttää aina niin hyvältä että iskee aika hurja alemmuuskompleksi jos sinne tän näköisenä palaan.
 
Marmotta Meillä on myös Hepatiitti B annettu, eka jo syntyessä Israelissa, kukaan ei siis edes kysynyt mielipidettä.. toinen satsi 1kk ja nyt kolmas 6kk iässä. Musta se on hyvä kun kerran paljon matkustellaan. Tänään itse asiassa just luinkin helistimen sivuilta et Maailman Terveysjärjestö on suositellut B-Hepatiitti roketteen liittämistä yleiseen ohjelmaan ja Suomi+Englanti on ainoita harvoja maita joissa sitä ei anneta kuin tyyliin huumeiden käyttäjien lapsille..

Tuolla tuo kuumeinen nyt sit TORKKUU sisällä.. aina kun kitinää rupee kuuluun, meen viekkuun makoileet et nukahtais uudestaan. Ulkona nukkuu helposti 3-4tuntia.. onkohan siinä perää et kun vaunuissa ei mahdu kääntyileen niin nukkuu jotenkin "turvassa" paremmin, ja tietty raikas ilmakin tekee tehtävänsä.. Saa nyt nähdä tuleeko tästä mitään, väsyneeltä kuitenkin vaikuttaa.
 
Onpa täällä hiljaista...

Sain hommattua ainekset omenaglögiin ja piparkakkutaikinaan,kiitokset vaan reseptistä Naukurille =) Lauantaina sit testaan....

Tänään meni sit huomattavasti paremmin sapuska kaupaksi,huijasin aluksi luumulla ja sit alko menee ihan omanaankin. Broileria oli tosi vähän mukana,mutta kuitenkin....

Alusvaatteita pitäs ostaa joo...kun joskus pääsis kaupungille ihan itekseen. Kasperin kanssa on hankala sovitella. Ja toisaalta mietin että kannattaako vielä ostaa kun imettää kun näistä selkeesti huomaa kumpi on täynnä maitoa ja kumpi ei...eli se tyhjä nahkapussi on se maidoton |O
Mulla sama ongelma kun Marmotalla,ei tahdo enää itelleen löytää mitään,mut pojalle kyllä :ashamed: Ostin kyllä viimeks itelle pari paitaa,mutta just sellasia mukavia kotineuleita :xmas:

Pojalla taas kakka toista päivää hukassa :kieh: Jaaa just huus isäntä että poika paskoo :LOL: Ottaa nimittäin ilmakylpyä keittiön lattialla takan eessä :D Täytyy mennä auttamaan :LOL: :LOL:
 
Me oltiin pojan kanssa iltapäivä shoppailemassa joululahjoja :) Käytiin Stockalla ja muutenkin pyörittiin Jumbossa. Lopulta poika nukahti vaunuihin ja mun oli IHAN PAKKO mennä glögille siks aikaa ;) Olin siis autolla enkä raaskinu poika kesken herättää. Puoli tuntia siinä sitten selailin joulukuvastoa ja nautin glögiä. Aah... Lahjat löytyi miehelle ja meidän kissalle :D Tärkeimmät ;)

Repa: No mut hei, kuka sitä nyt vaippaan kakkais??? :LOL: Toivottavasti pidätte glögistä ja pipareista. Meidän piparit on jo sitä piparkakkutaloa lukuunottamatta syöty... Pitänee tehdä puolikas annos vielä joku päivä. Glögiäkin on pari annosta kumottu ystävien kanssa ja kahden kesken :)

Alusvaatteita joo. En aio katsoa itseäni siitä peilistä ihan vähään aikaan :( Ja oikeastaan oon ihan tyytyväinen alusvaatteisiini, eikä tätä kroppaa huijata millään hepeneillä :'( Pari kiloa pois ja jumppaa, niin eiköhän se siitä.

Kaappi on täynnä hedelmiä, mehukeittoja, rahkaa yms. joiden pitäs nyt autella makeannälkään. Tosin pari namiakin söin, kun mies on myöhempään töissä ja poika oli vähän haasteellinen tuossa loppuillasta. Meni sit jo klo 18:45 unille. Toivottavasti nukkuu kuitenkin ok aamuun eikä herää viideltä...

Meillä on huomenna aamulla hammastarkastus :D Saatiin kutsu viikko sitten. Saas nähdä antaako poika edes katsoa sinne suuhunsa...Puree varmaan hammashoitajaa niillä kahdella hampaallaan ;)

Ny teekupposen ja lehden pariin. :wave:
 
Heippa ..taas :D

Tyytyväisenä poitsu uinahti 18.50 vartissa =)

Meillä kuulemma hammashoitajan pakeilla käydään vasta 1,5vee :eek: No ei oikeestaan ihmetytä,kun kaikesta terveyspalveluista säästetään täällä :/

Appiukko oli äsken nelosen uutisissa :D Kuuluisuus..... :p

Ok,kai tää nyt sulkee sanaisen arkkunsa...jotta adios :wave:
 
Tuntuu että joululahjat on kaikki ostamatta ja muutenkin kaikki tekemättä. Sairastaessa mennyt jo varmaan kuukausi. Muutenkin on sellanen olo, että vitsi olis ihana elää taas normaalia elämää. Päästäis koko porukalla ulos ja kauppaan tai kylään.
Muutenkin huolestuttaa kun tuo kuume ei ala laskea. Aamulla olis toivottavasti ees vähemmän kun tänään. 39,6 oli viimeks kun mittasin.
Alusvaatteista, ihana olis kyllä jotain uutta saada. Sovituskopit on vaan niin kammotuspaikkoja nykyään :/
 
Olispa mulla kans niinkun nemikalla , että kokisin olevani liian laiha :D

marmotta: Mun perus vaatteisiin kuuluu kans gollege housut! :D kotona ihan hyvät, vaikka kyllä mä ne jalas kauppaanki saatan lähteä. Tuntuu kyllä tosiaan että itselle on vaikea löytää mitään kivoja vaatteita. Löysin mä eilen itselleni topin joka oli 4,90? ku oli 70% alennuksessa :D Mennään lauantaina tädin 40v synttäreille.

Oon täs illalla leikannut miehen,anopin ja miehen veljen hiukset.. Kivaa ilta puuhaa :D
Neiti on tos lattialla ihan pirteenä ja vetäs hetki sitten 2dl puuroa :eek: :D Toivottavasti väsyis pian.. :)
 
aaoo, taitaa messuilut jäädä meidän osalta kokonaan, likka on nyt semmosessa yskässä et hohhoijakkaa... alko nyt illalla röhii ku rekkamies :( taidetaan kotona höyrytellä huominen päivä...

Kodinhoidontuesta
, juttelin tänään mukavan kelan tädin kanssa. Sanoi, että automaattisesti lähtee kodinhoidontuen hakemus kun vanhempainrahakausi on päättymässä. Ystävällisesti myös selitti mulle juurta jaksaen ton kh-tukiasian kun meillä on vähän spessu tää tilanne, ku on toi firma, mun asunto vuokralla ja perintöö tulossa jne... tuli pikkasen parempi mieli sen suhteen, ehkä tässä ei vielä heitetä kirvestä kaivoon.

naukuri, teillä on vissiin sit toi kuntalisä pienempi ku Hkin puolella? koska meillä perusosa+kuntalisä on 512,92? ja sit se tuloista riippuvainen hoitolisä siihen vielä päälle.

me käytiin tänään Prismassa hyödyntämässä tuplabonuspäivät. Ostettiin lapselle kuukaudeks vellit ja vaipat, sit jotain joululahjoja, paketointitarpeet ja muitakin välttämättömyyksiä. Heh, melkein pari sataa meni, mut oli sellasii juttui mitkä olis kumminkin pitäny hommata.

Carmen,
mä hain tänään Stockkalta vihdoinkin sen unipussin, se oli normihintasena 64?, mut tässäkin hyödynsin kantisetua eli sitä 10? joulurahaa. Ei sit kirpassu niin paljoa :D

Hammashoito, meille tulee kutsu sitten kun 1-vuotispäivä lähenee.

Hyvä päivä muuten, sain paljon aikaseks, mut sit... astuinpa sit erittäin mutaiseen lätäkköön ja nyt on valkoiset lenkkarit vissiin entiset :'( ei arvais valkoisiks jollei tietäis....

Nyt sais kyllä toi likka jo nukahtaa, se on vetäny kolmet tai neljät 15-45min päikkärit. Ihan yliväsy reppana ja sitä se mölisee tuolla sängyssä.... pöh, nukkuis jo!
 
Pysytäänkö kaikilla jo istumassa lattialla ilman tukea? Meillä ei vielä. Muuten kyllä istutaan syöttötuolissa ja muuallakin. Liikutaan ryömimällä ja kierimällä, että kai se istuminenkin jossain vaiheessa alkaa onnistuu.
Saa nähdä miten käy sen sunnuntain treffien kanssa :| Huomenna on jo perjantai ja tänään ollut vielä korkea kuume. Ihan en viitti sit suoraan lähteä ajelemaan sen kanssa jyväskylään, jos ei ole vielä voimissaan ja oma ittensä. On sinne kuitenkin sen verran matkaa.
 
Edla: Voi pikkuista. Toivottavasti yskä pian helpottaa! Joo, meillä on vaan 160e tuo kuntalisä. Ja sitäkin lasketaan kohta... Hoitolisää ei tipu, kun miehellä sen verran tuloja. Heh, mä ajattelin sunnuntai-iltana suunnistaa tuplabonuksille :) Just noita pakollisia soseita, vellejä, vaippoja yms. mitä muutenkin pitää ostella. Tänäänkin käytiin pikaiseen, mut en vaunujen kans jaksanu paljon mitään raahata.

Repa: Me ollaan mukana sellasessa lasten hammasterveystutkimuksessa ja siksi saatiin kutsu jo nyt. Normaalisti pitäs itse soitella sitten kun vauva on 6-12kk ja varata aika tarkastukseen. Tuon tutkimuksen puitteissa meillä lupsutetaan niitä suomalaisia Dentobon-tuttejakin. Sinänsä näppärää, kun niitä saa lisää aina kun haluaa :D No joo, toivottavasti nyt olis voimia vieroittaa tuosta tutista ennemmin kuin myöhemmin...

Perhanan House. Ihmettelin kun näytti jakso niin tutulta, mutta oonkin vissiin nähnyt sen ja seuraavan jakson vuosi sitten, kun oltiin reissussa Islannissa. Siellä oli kaudet vähän edellä Suomea. Hitsi, että harmittaa. Odotin niin kovin rentoutumista telkun ääressä. Mur.
 
Edla: Olettehan muuten hakeneet Prismasta sellaisen kumminlahjan vauvalle? Ajattelin vaan kun ko. kauppaa käytätte, niin tulis varmaan ne kupongitkin käyttöön :) Sieltä siis saa 3 kpl -15% kuponkeja. Ne pätee sit Prismas ja Sokokses ainakin. Me haettiin elokuussa ja nyt on jo kaikki käytetty :D On siis 3kk voimassa.
 
Lääkärireissua aamulla pukkasee, neiti meinaa tukehtua omaan limaansa. Yskänpuuska ku tulee, niin kakoo ja kakoo :( Äänensäkin on raukka nyt yön tunteina menettäny. Soitin tossa terveysneuvontaan ja kurkunpääntulehdusta veikkas, niin tai sit korvat. Sain nukkumaan neidin just, ku ensin höyryhengiteltiin, joten aamuun asti ootellaan... Ilmankostutin pauhaa makkarissa Paitsi jos se alkaa taas kakomaan. Mä en uskalla varmaan nukahtaa ollenkaan :ashamed: enkä varmaan osaiskaan ku toi kostutin hurisee.

Mut joo, ehkä mä meen kuitenkin sänkyyn ja koitan nukkua, luulen kummiskin et se sisäinen kello herättää jos kuuluu röhinää. On se niin kumma, et miehen herätyskelloo en välttis kuule, mut kyllä pienetkin kitinät pinnarista havahduttaa... on se jännä!

Öitä!
 
huomenta!

e-m: voi pikkuista siellä..miten yö meni, saitteko yhtään nukutuksi?

yö meni meillä ihan ok. yks tutin laitto joskus puolen yön aikaan ja syöttö 1:30, sit tyttö höpötteli tunnin kunnes nukahti ja pirteenä tyttö heräs tasan kello 5 ja esikoinenkin heräs 5:45..ai että mul on aamuvirkkui lapsii.. |O
itse heräilin tunnin välein kun kurkkua kivisti, nenä vuos tai muuten vaan yskitti :/

summer: miten teillä voidaan? vieläkö pepillä on kuumetta?

istuminen ilman tukea: ei istu missään ilman tukea, sylissäkin pitää tukea hyvin, muuten on kaksinkerroin etukenossa...

mut nyt tyttö kitisee väsymystään joten vienpä hänet ekoille päikyille..
 
Aikainen huomen ennen reissuun lähtöä :flower:

Ollaan lähdössä Turkuun tänään, sitä enne tosin piipahdetaan vielä Hkissä lääkärissä ja asioilla. Nirppu heräsi 06, mutta on jutustellut omiaan tuolla pinniksessa enkä sitten viitsi käydä nostamassa toista pois. Tosin nyt yht'äkkiä hiljeni eli mahtoikohan nukahtaa :whistle:

edla Se on musta tosi kiva unipussi - hyvä valinta :D Ja kiva, kun muistutit niistä kantisseteleistä, kun olin tyystin unohtanut ne - säästää ihan kivat 40e jouluostoksista!

Vartalo Olen tullut lopputulokseen etten kai sitten ole tarpeeksi tyytymätön kosken saa mitään aikaiseksi laihdutuksen suhteen :LOL: Pari raskausarpea tuli Neasta, kiloja vielä ehkä 4-5 jäljellä (+entiset ylimääräiset :x ), mutta mikä ehkä eniten harmittaa on alunpitäenkin pienet rinnat, joista nyt ei ole mitään jäljellä :ashamed: Eihän nuo riipu - vielä - mutta eiköhän sekin päivä vielä koita. Ah tätä vanhenemista :kieh:

Kelan päätös tuli minullekin ja vajaat 500e oli tuomio. Ei saada sillä summalla varmaan edes kuukauden ruokia!! En nyt viitsi alkaa paasaamaan muista sosiaalietuuksia nauttivista kansalaisista, mutta vähän tuli sama fiilis kuin opiskelijana, että yhteiskunta ei tosiaan tue niitä, jotka "aidosti" tarvitsevat apua: opiskelijoita ja lapsiperheitä. Sen sijaan kaiken maailman paskoja hyysätään kyllä :kieh:

Istumassa ei pystä tuetta, mutta kovin koitetaan "rynkyttää" eteenpäin lattialla :D Hauskan näköistä, kun Nea sätkii jalat ja kädet ilmassa ja koittaa samalla päästä mahallaan eteenpäin :LOL: Suloinen kuin mikä :heart:

Mutta nyt on pakko mennä laitamaan tavaroita kasaan ja ehkä ehdin syödä aamupalankin ennen kuin käsky käy pinniksestä ;)

Mukavaa viikonloppua kaikille! Pääsen huomenna koko päiväksi/illaksi tyttöjen kanssa humputtelemaan joten en varmaankin ehdi koneelle. Ja sunnuntaina voipi olla tukka pipi, veikkaisin ;)
 
eikös tosiaan tuo kelan k-h tukihakemus tuu kotiin, joko kaikki jo on sen täyttänyt ja saanut jo päätöksenkin?! ainakin muistan jotta esikoisesta hakemus tuli juur ennen äitiysloman loppua...

hammashoito: pitää soittaa eka käynti itse kun tyttö on tuon ½v, en oo viel aikaa varannut mut eihän tytöllä oo ees hampaita..tuntuu turhalta käynniltä mut kaipa se on sit aika varattava kun kerta neuvolasta käsky kävi..
 

Yhteistyössä